Tänään oli 25. kirjani julkistustilaisuus. Digiarkistointi - säilytä muistot ja tiedostot käsittelee digitaalisen aineiston säilyttämisen problematiikkaa. Aihe koskettaa meistä jokaista.
Tuotamme joka päivä tiedostoja, sähköposteja, tekstiviestejä ja digikuvia. Aineisto pitäisi karsia, järjestää, varustaa metatiedoilla ja arkistoida, jotta se säilyisi tutkijoille ja omille lapsille. Mitä tiedostoformaatteja pitäisi käyttää? Miten merkitä metadataa? Mikä on sopiva tallennusalusta? Kauanko cd/dvd-levyt säilyvät? Kannattaako digikuvat mieluummin tulostaa paperille vai säilyttää tiedostoina?
Vallitseva tilanne on surkea. Tiedostoja, sähköposteja ja tekstiviestejä ei useinkaan kerätä talteen. Ajan henki korostaa muutosta ja kaikkea uutta, vanhan säilyttämistä pidetään jopa haitallisena ja kielteisenä.
Moni on havahtunut tilanteeseen digikameroiden myötä. Kameraan tai kannettavan tietokoneen levylle unohtuvat digikuvat eivät säily, vaan katoavat bittiavaruuteen. Kuinka monta tänään otettua digikuvaa luulet olevan olemassa 10 vuoden päästä? Entä 25 vuoden? Tai sadan?
Paperiaikaan riitti, että paperit pantiin mappiin ja valokuvat liimattiin albumiin. Digiaikana pelkkä kerääminen ei riitä -- tiedon säilyttäminen on jatkuva prosessi, joka vaatii työtä. Kerran kerätyt ja säilytetyt tiedot on tarkistettava vuosittain ja tarvittaessa muunnettava uusiin formaatteihin.
Digiaikana pelkkä säilyttäminen ei riitä. Olenkin kirjassa ottanut käyttöön uuden termin: siirryttäminen. Se vaatii uudenlaista asennoitumista meiltä kaikilta.
Tuotamme joka päivä tiedostoja, sähköposteja, tekstiviestejä ja digikuvia. Aineisto pitäisi karsia, järjestää, varustaa metatiedoilla ja arkistoida, jotta se säilyisi tutkijoille ja omille lapsille. Mitä tiedostoformaatteja pitäisi käyttää? Miten merkitä metadataa? Mikä on sopiva tallennusalusta? Kauanko cd/dvd-levyt säilyvät? Kannattaako digikuvat mieluummin tulostaa paperille vai säilyttää tiedostoina?
Vallitseva tilanne on surkea. Tiedostoja, sähköposteja ja tekstiviestejä ei useinkaan kerätä talteen. Ajan henki korostaa muutosta ja kaikkea uutta, vanhan säilyttämistä pidetään jopa haitallisena ja kielteisenä.
Moni on havahtunut tilanteeseen digikameroiden myötä. Kameraan tai kannettavan tietokoneen levylle unohtuvat digikuvat eivät säily, vaan katoavat bittiavaruuteen. Kuinka monta tänään otettua digikuvaa luulet olevan olemassa 10 vuoden päästä? Entä 25 vuoden? Tai sadan?
Paperiaikaan riitti, että paperit pantiin mappiin ja valokuvat liimattiin albumiin. Digiaikana pelkkä kerääminen ei riitä -- tiedon säilyttäminen on jatkuva prosessi, joka vaatii työtä. Kerran kerätyt ja säilytetyt tiedot on tarkistettava vuosittain ja tarvittaessa muunnettava uusiin formaatteihin.
Digiaikana pelkkä säilyttäminen ei riitä. Olenkin kirjassa ottanut käyttöön uuden termin: siirryttäminen. Se vaatii uudenlaista asennoitumista meiltä kaikilta.
Meidän aikojemme kuvista tulee vielä joskus huutava pula. En ole Petterin kirjaa vielä lukenut, mutta veikkaan että jälkipolville jää ihmeteltäviksi lehtitalojen ja muiden instituutioiden kuvat sekä ehkä noin prosentti yksityisihmisten kuvista.
VastaaPoistaEnnenkuin markkinoille tulee luotettava ja helppokäyttöinen (filmi on niitä molempia) digitaalinen kuvien säilöntäsysteemi, jatkan kuvaamista filmille. Yhdessä rungossa on liki ikuista Kodachromea (valmistus lopettu, kehitys loppuu jenkeissä end 2010), parilla kameralla kuvaan huolella itse kehittämääni mv-kamaa ja onpa laukun pohjalla vielä yksi värinegakamerakin.
Luulenpa, että filmikuvaaminen kokee vielä renesanssin.
LP-levyt ovat palanneet uudelleen käyttöön, C-kaseteistakin puhutaan jo. Ehkä myös filmi tekee come-backin - jos vain joku vielä valmistaa sitä?
VastaaPoistaFilmi on säilyvyydeltään ylivoimainen kaikkiin digiformaatteihin verrattuna.
Kuvaaminen henkilökohtaisesti on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.
VastaaPoistaOstin ensimmäisen 2,1 Mb:n Ixuksen v.2001, joka maksoi n. 5000 mk. Sen jälkeen olen teettänyt kuvat paperille n.5 kertaa, kun aikaisemmin 5-10 kertaa vuodessa.
Paperikuvissa on tunnelmaa, kuten lapsuuden kellastuneissa kuvissa, eli "keltaisella 70-luvulla". Mustavalkoiset ovat vielä hienompia, kuten perintönä saatu mummon kuva lapsena, eli n. vuodelta 1920.
Jos filmi tekee paluuta, niin voisiko tulla "hybridi", jossa otat filmille tai digitaalisesti kuvan?