TikTok datakeskus Suomeen - onko se ongelma?

Vappuaattona tullut yllättävä uutinen siitä, että TikTok avaisi datakeskuksen Suomessa, nosti esille tärkeän aiheen, joka ei muutoin olisi noussut julkiseen keskusteluun. Syytä olisi, sillä datakeskuksista on tullut villiä bisnestä. Kunnat myyvät mieluusti maata datakeskuksen rakentajille, mielessään ainakin rakennusaikaiset työpaikat ja tulevat kiinteistöverot. Se, mikä on hyväksi kunnalle, ei välttämättä ole hyväksi koko Suomelle.

Ensinnäkin TikTok. Vaikka datakeskuksen rakentaminen ei ole luvanvaraista, Hyperco varmasti tiesi, miten kiistanalainen yritys TikTok on. Vappuaattona ulkomailta tullut epämääräinen tieto TikTokin tulosta Suomeen ei riitä. Asia olisi pitänyt julkistaa ajoissa.

Datakeskus itsessään ei ole tietoturvaongelma. Kyse on laajemmasta politiikasta. Mitä paremmin TikTok ehtii juurtua EU:n alueelle, sitä vaikeampi palvelua on myöhemmin kieltää. Voiko Suomi edes käsitellä asiaa neutraalisti, jos yhtiöllä on jo keskus Suomessa?

Juuri nyt kiinalainen TikTok ei kuulosta kovin pahalta, mutta entä jos Kiinan paikalle vaihdetaan Venäjä? Kuinka moni haluaisi nyt myöntää luvan venäläiselle datakeskukselle Suomen maaperällä? Kiina ja Venäjä ovat liitossa, joka tähtää avoimesti lännen valta-aseman syrjäyttämiseen. Miltä TikTok datakeskus näyttää muutaman vuoden päästä, jos Kiina on hyökännyt Taiwaniin ja EU kohdistaa siihen pakotteita?

Tammikuussa Yhdysvallat kielsi kiinalaisen TikTokin. Trump pystyi omalla määräyksellään antamaan palvelulle 75 vuorokautta lisäaikaa kauppaneuvottelujen käymiseksi, mutta kauppoja ei ole tehty.  Tällä hetkellä TikTok toimii Trumpin laittomasti antamalla luvalla. Ennen pitkää sen USA-toiminnot siirtyvät osittain amerikkalaisen yrityksen omistukseen. EU ei vastaavaan pysty, koska meillä ei ole yritystä, joka voisi omistaa EU-TikTokin. Mutta jollain tavalla EU:n pitää reagoida.

Oma käsitykseni on, ettei TikTok palveluna juurikaan eroa läntisistä vastineistaan. Sen algoritmi on kuitenkin erittäin koukuttava, mikä avaa mahdollisuuden vaikuttaa nuorten ajatteluun ja maailmankuvaan Kiinalle myönteisellä tavalla. Eikä nuorison ajan tuhlaaminen ja keskittymiskyvyn pilaaminen sekään haittaa Kiinaa, pikemminkin päinvastoin. On myös mahdollista, että TikTok laajenee uusille aloille, kuten vaikkapa Facebook on tehnyt. 

TikTok haluaa EU-maahan, jotta GDPR-tietosuojavelvoitteet on helpompi täyttää. Kaikki perustuu kuitenkin valheeseen. Sillä, missä maassa henkilötiedot sijaitsevat, ei ole käytännössä merkitystä. Sinäkin luultavasti käytät pilvestä tiedostoja, etkä edes tiedä, missä maassa ne sijaitsevat. Suuria tietomassoja ei kannata siirtää Kiinaan, mutta silloinkin operointi voidaan tehdä etäyhteydellä ja siirtää vain tulokset.

Datakeskukset ovat sikäli huonoa bisnestä, että ne eivät juurikaan vaadi paikallista osaamista. Suomalaisten tehtäväksi jää lähinnä vartiointi, siivous ja ylläpito. Operointi tapahtuu pääkonttorista tai Kiinasta, ja sinne menevät myös taloudelliset voitot, kun palvelu myydään takaisin suomalaisille mainosten tai tietojen urkinnan avulla.

Juuri Espooseen valmistunut atNorthin datakeskus, "vain" 15 MW.

Kun datakeskuksia alkaa olla paljon, pitää huomioida niiden vaikutus sähköverkkoon. Esimerkiksi Microsoftin kolmen uuden datakeskuksen (Espoo, Vihti, Kirkkonummi) yhteenlaskettu tehontarve on noin 600 MW, mikä on liki puolet Olkiluoto 3:n tuotannosta (1600 MW). Kuinka monta datakeskusta Suomi pystyy pyörittämään, jotta sähköä riittää kaikkialle myös talven pakkasöinä? Tänään keskipäivällä Suomen kokonaiskulutus oli noin 7500 MW, mutta kylmänä talvipäivänä se tuplantuu.

Kokonaisteho on vain yksi asia. Valtaosa tuotannosta tapahtuu rannikoilla, mistä sähkö pitää siirtää sisämaan keskuksiin. Siirtoverkosta voi muodostua pullonkaula. Lisäksi sähköä tuotetaan yhä enemmän tuulesta ja auringosta, joiden teho vaihtelee suuresti, eikä verkossa ole riittävästi inertiaa tasapainottamaan tuotannon ja kulutuksen heilahteluja. Datakeskus ei jousta. Jos sähköstä tulee pulaa, TikTok-videot eivät hidastu eikä palvelu saa takkuilla. Joku muu joustaa, tai sitten datakeskus käynnistää omat massiiviset dieselgeneraattorinsa.

Datakeskusten lisäksi sähköstä kilpailevat jatkossa myös vihreän teollisuuden hankkeet, kuten terästehtaat ja vedyn tuotanto. Jos hankkeet toteutuvat, ne voivat lisätä kulutusta 2000 megawatilla.

Sitten on vielä imago-ongelma. Haluaako Suomi profiloitua kylmäksi ja autioksi maaksi, joka sopii lähinnä matalan osaamisen ja jalostusarvon tuottajaksi - varastoimaan toisten tietoja ja mahdollistamaan sen tuottoisa liiketoiminta? Henkilötietojen kerääminen, kissavideoiden säilyttäminen tai tekoälyn komentaminen tuottamaan hassuja kuvia ei ole kovin hyödyllistä energiankäyttöä muutenkaan. Tuleeko Suomesta "digiajan Kiina", jonne muut EU-maat ulkoistavat sähkönsyöpöt tekoälypalvelut, jotta ne itse pääsevät hiilineutraaleiksi?

Tarvitaan datakeskusstrategia, jossa Suomi laatii kansalliset linjaukset datakeskuksille ja niiden pelisäännöille. Kuinka paljon Suomen kannattaa houkutella lisää keskuksia? Mitä tehdään sähköverolle? Entä jos datakeskus lopettaa ja sen hukkalämmön varassa elänyt asuinalue jää ilman kaukolämpöä? Pitääkö datakeskukset velvoittaa osallistumaan omilla generaattoreillaan sähköverkon tukemiseen? 

Paljon pienemmistäkin asioista on laadittu strategioita.

Vihdoin valmis: kaikki Suomen luterilaiset kirkot kuvattu dronella

Nyt se on vihdoin valmis! Viiden vuoden projektin tuloksena olen saanut kuvattua dronella kaikki Suomen luterilaiset kirkot. Kuvat ovat sivullani https://www.suomi-ilmasta.fi/kuvat/Kirkot/. 

Hankin dronen korona-ajan alettua keväällä 2020, sillä kaikki tapahtumat oli peruttu eikä mihinkään voinut matkustaa. Erilaisia rakennuksia ja maisemia kuvattuani heräsi idea kuvata kirkkoja. Kuinkahan monta niitä olisi? Wikipedian listan mukaan noin 800.  

Siirsin listan Exceliin ja syksyllä 2021 lähdin ihan koemielessä kuvaamaan lähiseudun kirkkoja. Laajensin piiriä Etelä-Suomeen ja talven tullessa kasassa oli 200 ensimmäistä kohdetta. 

Pian sain huomata, että Wikipedialle tyypilliseen tapaan kirkkolista oli epätäydellinen. Siitä puuttui jopa pääkaupunkiseudun kirkkoja, toisaalta siinä oli jo purettuja kirkkoja. Aloin lisätä uusia löytämiäni kirkkoja listan loppuun. Seurannan helpottamiseksi numeroin kirkot (ja kuvat) Excel-listan rivinumeron mukaan, joten yli 800 olevat numerot ovat Wikipediasta puuttuneita eivätkä siten ole aakkosjärjestyksessä.

Kesällä 2022 kiersin ahkerasti Suomea, tuloksena oli 421 uutta kirkkoa. Jäljellä olivat enää vaikeimmat kohteet Ahvenanmaalla, Lapissa ja saaristossa. Piti tehdä vaikea päätös: käyttääkö aikaa ja rahaa loppujenkin kuvaamiseen, vai antaako asian olla. No, pitihän se viedä loppuun asti. Kesällä 2023 lista karttui 106 ja kesällä 2024 vielä 102 uudella kirkolla.

Projektin viimeinen kohde: Kumlingen kirkko.

Viimeiseksi To do -listalla jäi Kumlingen kirkko saarella lähellä Ahvenanmaata. Nyt sekin on kuvattu, eikä tehtävä ollut helppo. Sopivan sään odottelu ja hankalien lauttamatkojen järjestely vaati työtä ja vei aikaa.

Kirkon kuvaaminen ilmasta ei ole ihan yksinkertaista. Joskus olen ajanut paikalle ja sitten sää onkin pilannut kuvauksen. Myös syksyn kuulas ilma on hankala, kun auringon valo on kovaa ja tulee liian matalalta. Alkuvaiheessa kelpuutin kaikki kuvat saadakseni listan karttumaan, mutta myöhemmin olen käynyt kuvaamassa monia kohteita uudelleen. Tavoitteena on kesäisen kaunis kuva, jossa aurinko paistaa juuri oikeasta kulmasta. Se on tiennyt useita kuvausreissuja samalle kirkolle.

Osa kirkoista on puiden ympäröimänä, jolloin niistä saa parhaan kuvan keväällä ennen lehtien puhkeamista. Joissakin ainoa kuvaussuunta on vastavaloon. Itärajan ja lentokenttien lähellä on lentokieltoalueita. Muutamaan olen ehtinyt hankkia luvan, loput on pitänyt kuvata maasta.

Kokkolassa sijaitsevan Kaarlelan kirkon kuvasin peräti neljään kertaan. Ensimmäisellä kerralla kirkko oli rakennustelineiden peitossa, toisella kerralla sää oli synkkä, kolmannella liiankin aurinkoinen, jolloin puhtaan valkoisesta seinästä heijastunut aurinko söi kuvasta sävyt. Vasta neljäs kerta tuotti tyydyttävän kuvan. Dronen kameran dynamiikka on oikeaa kameraa rajoittuneempi, mikä asettaa omat rajoituksensa kuvaussuunnalle ja sommittelulle.

Tampereen vanha kirkko oli hankala tapaus, sillä aurinko paistaa parhaasta kulmasta vain keskikesällä illansuussa. Saavuin siis paikalle ja otin kuvan, mutta vasta kotona huomasin, että kirkon vieressä on joku mies virtsaamassa. Siispä uusi yritys ensi kesänä. 

Kirkkojen määrätietoinen kuvaaminen on avannut uusia näköaloja arkkitehtuuriin ja Suomen historiaan. Osa kirkoista on erityisen kauniita, osa hyvinkin erikoisia. Lähikuvan lisäksi olen pyrkinyt ottamaan myös laajempia kuvia, joista näkyy kirkon ympäristö ja sijoittuminen maastoon. Olen myös käynyt kirkoissa sisällä aina, kun ovet ovat olleet auki.

Kirkot ja niitä ympäröivät hautausmaat kertovat Suomen historiasta. Kirkko on aina haluttu rakentaa hienolle paikalle mäen päälle tai vesireittien varrelle, eikä vaivoissa ole säästelty. Kirkko on ollut aikansa sosiaalinen media ja kansan turva sairauksien, puutteen ja oppimattomuuden keskellä.

Kirkkojen dokumentoinnilla on itsessään arvoa, sillä yllättävän moni kirkko on tuhoutunut tulipalossa tai tuhopoltossa vielä aivan viime vuosina. Esimerkiksi Rautjärven kirkon kuvasin elokuussa 2022 ja saman vuoden jouluna se paloi.

Projektini on avannut uuden näkökulman koko Suomeen. Kirkkoja seuratessa on tullut ajettua käsivartta lukuun ottamatta kaikkialla Suomessa. Lukuisia pieniä kyliä ja taantuvia keskustoja, mutta myös kauniita maisemia. Palaan näihin teemoihin tulevissa kirjoituksissa.

Kirkkojen bongaus tuntuu olevan muidenkin harrastus. Netissä värikkäitä kirkkokuvia on sivulla https://vmkphotography.kuvat.fi/kuvat/Kirkkokuvat/. Seutukaavaliiton tutkija Hannu Asikainen kiersi vanhoilla päivillään maata ja keräsi sivuilleen https://www.hannuasikainen.fi/kirkot/ melkein kaikki kirkot. Hän kuoli vuonna 2022, jolloin kokoelma jäi hieman vajaaksi.

Anu Järmistö kiersi Suomea 2009-2016 kuvaten kirkkoja kirjaansa. Osa kuvista on kuitenkin muiden ottamia. 

Edellä mainitut kuvat on otettu tavallisella kameralla. Sikäli kun tiedän, kukaan ei ole aiemmin kuvannut kaikkia kirkkoja dronella.

Vaikka kokoelmassa on nyt 840 kirkkoa, joitakin pieniä kyläkirkkoja ja rukoushuoneita puuttuu vielä. Lisäksi muutama iso kirkko on rakennustelineiden peitossa. Mikäli mahdollista, pyrin ottamaan näistä vielä uudet, paremmat kuvat. Suomen neljä vuodenaikaa tarkoittavat myös sitä, että kaikki kohteet voisi oikeastaan kuvata neljään kertaan – niin erilaisilta ne näyttävät. Talvikuvat ovat kaikkein vaativimpia, koska sää, valo ja lumitilanne osuvat vain harvoin kohdalleen.

Vaikka galleriassani jokaisesta kirkosta on vain yksi dronekuva, ulko- ja sisäkuvia on kertynyt liki kymmenen tuhatta. Kirkko kauniissa suomalaisessa maailmassa on ikoninen näky, ja ilmasta niin kirkon arkkitehtuuri kuin maisemakin avautuvat parhaiten. Jos kustantaja löytyy, kokoan kuvista vielä joskus kirjan.

Tommi Vuorinen palasi yrittäjäksi Pihtiputaalle

Yli 10 vuotta Onecoin-huijausta pyörittänyt Tommi Vuorinen on tullut esiin yllättävästä paikasta: Pihtiputaalta. Keskisuomalainen-lehti julkaisi 30.4.2025 uutisen, jonka mukaan Vuorinen alkaa pyörittää naisystävänsä Minna Rovion kanssa paikallista Mummola-nimistä ruokapaikkaa (entinen Takkatupa). Juttu on maksumuurin takana, joten kokosin tähän kirjoitukseen oleelliset kohdat.

Vielä jokin aika sitten (9/2022 alkaen) Vuorinen toimi One Ecosystemissä Euroopan ja Aasian aluejohtajana ja vietti aikaa Vietnamissa, mihin yhtiö siirtyi koska Euroopassa oli muka liikaa sääntelyä ja byrokratiaa.

Yli 10 vuoden ajan Onecoin tarjosi jäsenille virtuaalikolikkoja, joiden arvon piti nousta Bitcoinin tavoin. Ilmeisesti One-kuvio on lopullisesti sortunut, koska Vuorinen on kaikessa hiljaisuudessa palannut Suomeen ja kaikki muutkin nimellään esiintyneet johtajat ovat jättäneet huijauksen. Vuorista lukuunottamatta alkuperäiset kansainväliset avainhenkilöt on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin. Ruja Ignatova on edelleen kateissa, hänestä on voimassa FBI:n etsintäkuulutus ja muhkea palkkio.

Tommi Vuorinen on taas palannut yrittäjäksi Suomeen.

Puffijutussa kerrotaan kaksikon suunnitelmista ravintola- ja matkailupalvelujen kehittämiseksi. Jutun kirjoittanut Tuija Siidorow päästää Vuorisen helpolla, kertoo vain työn verkostomarkkinoinnin parissa vieneen Vuorisen 88 maahan. Mainitsematta jää, että kyse on ollut kansainvälisestä miljardihuijauksesta, jonka Suomen-haarakin on uhrien määrällä mitattuna ennätyksellinen. Vuorinen kiersi Onecoinin laskuun varsinkin Afrikkaa ja levitti katteettomia lupauksia heille, jotka eivät osanneet varoa. 

Oletan, että toimittaja on ennen juttukeikalle lähtöä sentään googlannut Tommi Vuorisen tietoja netistä. Silmiin olisi voinut osua vaikka tämä pari vuotta sitten esitetty saksalainen dokumentti, jossa Vuorinen puolusteli One-huijausta ja syytti mediaa ajojahdista (valitettavasti poistunut Yle Areenasta).

"Ketä on huijattu ja miten?" Verkoston jäseniä ja lupaamalla rikastumista.

Toimittaja piirtää Vuorisesta kuvan vilpittömänä yrittäjänä, joka on tavannut Minnan netissä (tietenkin!) ja - yllätys, yllätys - Mummola aikoo ottaa jatkossa maksuvälineeksi myös kryptovaluutta OES/ONE:n. Viimeistään tässä vaiheessa toimittajan olisi pitänyt havahtua ja kysyä lisää.

Suomen poliisi jätti Onecoin-sotkun tutkimatta. Nyt olisi suomalaisella medialla tilaisuus mennä haastattelemaan miestä, jolla on Suomessa ainutlaatuinen historia miljardiluokan taloushuijauksen näköalapaikalta. Saattaisi poliisikin esittää muutaman kysymyksen.

Kysymyksiä voi olla myös niillä verkoston jäsenillä, jotka uskoivat Vuorisen valheita ja sijoittivat 5000 euroa mieluummin Onecoineihin kuin Bitcoineihin, vaikka jälkimmäinen olisi tehnyt heistä yli kaksi miljoonaa OIKEAA euroa rikkaampia.

Saatanpa itsekin pistäytyä kesällä Mummolassa, jos matka osuu Pihtiputaan lähelle. Tällä "satukirjailijalla" olisi aika paljon kysyttävää. 

PS. Ne, jotka eivät ole seuranneet Onecoinia, voivat lukea PDF-version vuonna 2020 ilmestyneestä kirjastani. Jos Vuorinen joskus avaa sanaisen arkkunsa, hänellä olisi paljon uskomatonta kerrottavaa. True Crime tai muistelmat kiinnostaisivat kansainvälisesti. Pelko mafian kostosta saattaa tosin sulkea suun. Siinä mielessä Pihtipudas voi olla hyväkin asuinpaikka.

Tekstiä muokattu 5.5.2025

Mikä on Suomen alue Kärkölässä?

Lahden lähellä Päijät-Hämeessä sijaitsee 4000 asukkaan Kärkölä. Google Maps näyttää sieltä alueen, jonka nimi on kuvaavasti "Suomen alue". 

Ajo-ohje Suomen alueelle.

Kävin katsomassa paikkaa, mutta Suomen alue on niin pieni, ettei sillä ollut kylttiä. Googlen mukaan olin kuitenkin perillä.

Mukana oli drone, joten nousin katsomaan ilmasta, mikä teki alueesta niin suomalaisen. 

"Suomen alue"

Näyttää tavanomaiselta rivitaloalueelta. Ei mitään erityisen "suomalaista". Juuri siksi nimen historia kiinnostaa. Tietääkö joku, miten alue on saanut nimensä? 

Sekin on mahdollista, että Googlen kartoissa on pilanpäiten tehtyjä lisäyksiä. 

Sinänsä Suomessa on monia erikoisia paikannimiä, jotka näkyvät kartalla, mutta joista ei paikan päällä huomaa mitään erikoista. Saattavat olla vaikka vanhoja maatilojen nimiä. Yksi tällainen on Merihirviö (postinumero 64480) Etelä-Pohjanmaalla lähellä Kristiinankaupunkia. 

64480 Merihirviö.

Myöskään tähän ei näkynyt viittoja (tai hirviötä itseään) 6600-tietä pitkin ajaessani. Sen sijaan Maanmittauslaitoksen mainio Karttapaikka-palvelu löytää paikalta tämän nimisen talon.

Karttapaikka tuntee Merihirviö-talon.

Merihirviö-talon historia kiinnostaisi, jos joku tietää tarkemmin. Edes Karttapaikka ei tunne Suomen aluetta.

Varautumisen suurvalta digiajassa (kolumni)

Suomi on varautumisen suurvalta. Siihen meitä on opettanut historia ja maantiede: pieni pohjoinen maa, ankarat olosuhteet ja pitkä etäisyys Eurooppaan, missä kaikki tärkeä tapahtuu.

Etäisyyttäkin kriittisempää on Suomen sijainti Venäjän naapurissa. Jos jotain ikävää sattuu, Suomesta tulee saari. Maata pitkin meiltä pääsee vain kahteen muuhun pohjoismaahan, jotka nekin ovat käytännössä saaria.

Norjalla on sentään pitkä rannikko suoraan aavalle Atlantille, Ruotsilla nykyään silta Tanskaan ja suora pääsy Pohjanmerelle. Suomen rannikko on ikävästi pussin perällä.

HISTORIAN OPETTAMANA Suomi on panostanut yksin pärjäämiseen ja varautumiseen. Huoltovarmuuskeskus tekee monialaista yhteistyötä yritysten ja organisaatioiden kanssa, jotta kriittisistä tarvikkeista saadaan pidettyä varmuusvarastoja Suomen maaperällä.

Digiaikana varautuminen asettuu ihan uuteen valoon. Toisaalta Suomi ei enää ole peräkammarissa, vaan yhtä keskellä kuin muutkin. Toisaalta juuri siksi tietoliikenne tekee meistä entistä riippuvaisempia.

Internetiä ei voi varmuuskopioida. Arki ja hyvinvointi riippuvat reaaliaikaisista, nopeista datayhteyksistä. Tiedot ovat pilvessä, mutta niistä ei ole mitään iloa ilman kaapeleita, jotka Suomen tapauksessa kulkevat meren pohjassa.

Mikä pahinta, merikaapelit kulkevat kansainvälisillä vesillä, joka on ei-kenenkään-maata. Emme psyty varmistamaan niiden turvallisuutta sopimuksilla emmekä edes omilla sotalaivoilla.

SUOMESSA TAPAHTUU outoja asioita. Pari vuotta sitten uutisoitiin, miten joku murtautui sähkökaappeihin ja vesitorneihin, mutta ei varastanut mitään. Janakkalassa kaadettiin iso telemasto.

Yhtäkkiä murrot loppuivat, tai ainakaan niistä ei enää uutisoitu. Kukaan ei kerro, mitä tutkinnassa saatiin selville. Oliko kyse pelkästä ilkivallasta vai oliko taustalla vieraan valtion vaikuttamista?

Sitten kiinalaisten alusten ankkurit alkoivat raahautua pitkin merenpohjaa katkoen Suomelle tärkeitä sähkö- ja datakaapeleita. Varjolaivaston heikkoa merimiestaitoa vai kieroa vaikuttamista?

Kukaan ei taaskaan tiedä, mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Merikaapelit ovat Suomelle Akilleen kantapää, jonka vakavuus on kunnolla ymmärretty vasta Ukrainan sodan myötä.

USEIN KUVITELLAAN, että koska internet on alusta pitäen suunniteltu vikasietoiseksi, liikenteen reitittäminen kaapelista toiseen on helppoa. Ei ole.

Yksittäisen kotisurffarin ip-paketit voidaan kyllä kääntää linjalta toiselle, mutta kun kyse on satojen gigabittien runkoverkosta, yhteyksiä ei niin vain reititetä uudelleen.

Kiitos operaattorien yhteistyön tähänastisista katkoista on selvitty vähällä, mutta entä jos valtiollinen toimija kyntää merenpohjaa tarkoituksella ja katkoo useita kaapeleita?

Korjaustöihin pystyviä aluksia on vähän ja niiden pääsy paikalle voidaan estää. Pahimmassa tapauksessa Digi-Suomi putoaisi takaisin 1980-luvulle, mutta tällä kertaa ilman papereita ja manuaalisia prosesseja.

Operaattorit ovat rakentaneet runkoverkkonsa hyvän sään aikana kustannuksia optimoiden, eikä työssä ole mietitty kriisiaikoja. Yritykset ovat ikuisia optimisteja.

MERIKAAPELIEN LISÄKSI pitäisi rakentaa maakaapeleita. Ei ole julkista tietoa, millaisia maakaapeleita kulkee Tornion kohdalla maidemme välillä, mutta niitä tarvitaan joka tapauksessa lisää.

Ongelma sielläkin taitaa olla se, että myös Ruotsin sisäinen verkko on kustannusoptimoitu, eivätkä yhteydet pohjoisesta etelään nykyisellään kestäisi Suomen tuomaa lisäliikennettä.

Voimme parantaa digitaalista omavaraisuutta keskittämällä palveluita Suomessa sijaitseviin datakeskuksiin. Mitä enemmän saamme maahan ulkomaisia isoja toimijoita, sitä suurempi intressi niillä on suojata Suomeen meneviä yhteyksiä. Kaapelit sitovat Suomen kirjaimellisesti länteen.

ON SYYTÄ KATSOA myös ylöspäin. Vaikka Elon Musk on varastanut kaiken huomion omalla StarLink-verkollaan, taivaalla lentää myös eurooppalainen Eutelsat-järjestelmä. Se myy satelliittiyhteyttä suoraan yrityskäyttöön.

Satelliittiyhteys on tarpeellinen varajärjestely, mutta yksin sen varaan ei voi rakentaa. Kysykää vaikka kotitalouksilta, joihin Suomessa vedetään valokuitua ennätystahtia.

In cable we trust.

Julkaistu Tivi-lehdessä 4/2025.

Trump vaarantaa salaisuutesi (kolumni)

Kiinalainen TikTok on huolestuttanut länsimaiden päättäjiä vuosien ajan, sillä sen uskotaan keräävän ja luovuttavan tietoja Kiinan viranomaisille. Luultavasti näin onkin, sillä kansallinen etu velvoittaa yritykset yhteistyöhön.

Vastaavasti Meta, Google, Microsoft ja X luovuttavat tietoja Yhdysvaltojen tiedustelulle. Moni on jo unohtanut Edward Snowdenin paljastukset, jotka osoittivat NSA:lla olevan pääsy somejättien ja pilvipalvelujen tietoihin. 

Tähän asti olemme uskoneet, ettei lännen oma urkinta haittaa – sehän kohdistuu vain terroristeihin ja vihollismaihin. Yhdysvallat on oikeusvaltio ja liittolainen, joka jakaa meidän arvomme.

Tammikuussa alkanut Trumpin valtakausi asettaa kaiken uuteen valoon. Jatkossa meidän eurooppalaisten on syytä varoa Kiinan lisäksi myös amerikkalaisia nettipalveluita. 

Luottamus Yhdysvaltoja kohtaan on koetuksella, sillä Trump on miehittänyt hallinnon avainpaikat uskotuillaan.

Tiedustelua, Pentagonia ja FBI:tä johtavat henkilöt, joilla ei ole aiempaa hallinto- tai oikeuskokemusta. Tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard on puolustanut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja levittänyt valheita maassa muka olleista bioasetehtaista.

FBI:n johtaja Kash Patel levittää salaliittoteorioita ja aikoo puhdistaa organisaation Trumpille epämieluisista työntekijöistä. Elon Musk on libero, joka tuntuu häärivän dogena kaikissa virastoissa ilman selkeitä toimivaltuuksia tai valvontaa.

Kun tämä joukko pääsee Trumpin luvalla käskyttämään CIA:ta ja NSA:ta, meidän kenenkään tiedot eivät ole turvassa. Kansallinen etu on laaja käsite ja taipuu temppuihin, joita emme vielä osaa edes kuvitella.

Sinä ja minä tuskin kiinnostamme USA:ta, mutta jos olisin kansanedustaja tai mielipidevaikuttaja, poistaisin pikimmiten kaikki arkaluonteiset tietoni ja keskusteluni niin Facebookista, X:stä kuin suurista pilvipalveluistakin.

Vaarassa ovat etenkin EU-päättäjät, joilla on paljon vaikutusvaltaa. Toivottavasti digikomissaari Henna Virkkunen on poistanut tietonsa jo vuosia sitten.

Zuckerbergin äkillinen takinkäännös faktantarkistuksessa osoitti, että nettijätit kumartavat mieluusti oman maansa hallinnon suuntaan. Kukaan ei halua joutua Trumpin epäsuosioon.

Jos Trump ja Putin vielä lähentyvät toisiaan, edessä voi olla painajainen. Putinia miellyttääkseen Trump saattaa laajentaa yhteistyötä tiedusteluun asti.

Esimakua saatiin jo Helsingissä 2018, kun Trump nolasi oman maansa tiedustelun ja näytti uskovan mieluummin Putinia tämän väittäessä, että vaalivaikuttamisen takana olikin ehkä Kiina eikä Pietarin trollitehdas.

Pidin aikoinaan itävaltalaista Max Schremsiä ärsyttävänä, koska mikään EU:n ja USA:n välinen henkilötietojen suojasopimus ei tuntunut kelpaavan hänelle.

Schrems tehtaili valituksia, minkä jälkeen sopimuksia uusittiin, mutta edelleenkin ne perustuvat olettamukseen oikeussuojakeinoista ja valvonnasta. Trumpin kaudella kummastakaan ei ole enää takeita.

Alkaa tuntua siltä, ettei Schrems ollut edes tarpeeksi tiukka.

Myös Snowden nauraa partaansa, mikäli hän on sellaisen kasvattanut. Juuri tästä hän yritti varoittaa.

Eurooppa luovutti kybersuvereniteetin uskoen, että Yhdysvallat pysyy ikuisesti ystävänä. Uuden kehittämisen sijaan EU keskittyi sääntelyyn. Luvattiin, että GDPR vahvistaisi eurooppalaisten nettipalvelujen kilpailukykyä, koska niissä tietosuoja oli varmasti kunnossa. Se usko kääntyi itseään vastaan.

Ehkä vielä ei ole myöhäistä. Käyttöjärjestelmät ja sovellukset olemme menettäneet, mutta ne eivät enää ole tärkeitä. Kuka tahansa voi kehittää uusia somepalveluita ja tekoälyä avoimen lähdekoodin pohjalta. Ei ole pakko olla amerikkalaisten vankeja.

Jos USA:n linja jatkuu uhkaavana, EU-kansalaisten pitää äänestää jaloillaan ja alkaa suosia eurooppalaisia palveluita. ”EU first”.

Kaikkeen tapahtuneeseen sisältyy myös vakava opetus. Tietotekniikka on vallan väline ja tiedot ovat arvokkaita. Demokratia voi horjua myös meillä.

Siksi kannattaa miettiä tarkoin, mitä säädämme esimerkiksi sormenjälkien luovutuksesta rikostutkintaan. 

Julkaistu Tivi-lehdessä 3/2025

Ulkoministeriön outo tietomurto

Runsas viikko sitten silmiin osui erikoinen uutinen Ylellä: "Ulkoministeriössä epäillään tietomurtoa".  

Tivin uutinen avaa tapahtunutta tarkemmin (suora lainaus): "Ulkoasiainhallinnon käyttämä etäyhteyspalvelu oli jo viime vuoden puolella todettu haavoittuvaksi, minkä vuoksi ulkoasiainhallinto otti käyttöön tehostetun tietoturvavalvonnan ja aloitti siirtymisen korvaavaan palveluun."

Haavoittuvaksi tiedetty VPN oli Ivantin Pulse Secure. Traficom onkin tiedottanut tammikuun alussa Ivantin muista tuotteista löytyneistä haavoittuvuuksista, jotka ilmeisesti liittyvät asiaan.

Erikoiseksi asian tekee se, että Ulkoministeriössä otettiin tietoinen riski ja jatkettiin haavoittuvan järjestelmän käyttöä, koska ilman VPN-yhteyksiä ei voitu olla. Rinnalla aloitettiin siirtymä uuteen, turvalliseen järjestelmään.

Tehostetusta valvonnasta huolimatta tietomurto onnistui, mutta ilmeisesti havaittiin pian. Siitä on tehty ilmoitus tietosuojavaltuutetulle ja KRP tutkii asiaa. Jotain siis ehti tapahtua?

Uutinen herättää kysymyksiä. Jos VPN tiedettiin haavoittuvaksi, eikö sitä voitu päivittää turvalliseksi? Kestikö Ivantilta korjauksen tekeminen niin kauan, jos ongelma kerran oli tiedossa? Tietoisesti haavoittuvan VPN:n käyttö on iso riski, jota tarkempi valvontakaan ei pysty poistamaan. Miten käyttöön on valittu toimittaja, joka ei pysty korjaamaan haavoittuvuuksia riittävän nopeasti?

Lisäksi UM:n tietohallintojohtaja toteaa jutussa "Tietomurtoa ei odotettu, mutta siihen oli varauduttu."

Näinä kriisiaikoina Suomen ulkomaantoiminta varmasti herättää kiinnostusta ainakin Kiinassa ja Venäjällä. Tietomurtoja yritetään varmasti koko ajan, vai joko UM:n verkosta 2013 löytyneet vakoiluohjelmat ovat päässeet unohtumaan? Entä parin vuoden takainen Pegasus-vakoiluohjelma puhelimissa? Tietomurtoja nimenomaisesti pitäisi odottaa. 

Luultavasti tapahtuneessa on jotain, mitä ei julkisesti uutisoida. Tällaisena uutinen kuitenkin hämmentää lukijaa. Ehkä KRP aikanaan kertoo, mitä se sai selville.

Vihdoinkin hyvästit SD-televisiolle, HD-aika on täällä

Suomen television digitalisoinnin historia on pitkä ja mutkikas. Kaikki alkoi jo lähes 30 vuotta sitten, kun satelliittikanavat alkoivat yleistyä. Kukoistusta elänyt suomalainen TV-ala halusi uudistua ja lisätä kanavien määrää. Nokia oli menestynyt satelliittitelevision digibokseilla, joten Suomesta haluttiin tehdä uuden tekniikan edelläkävijä (kuulostaa tutulta). Suomi päätti ensimmäisenä maana siirtyä antenniverkossa puhtaasti digilähetyksiin.

Digilähetykset alkoivat neljännesvuosisata sitten (elokuussa 2001), jolloin Nokiasta oli jo tullut matkapuhelinten markkinajohtaja eikä televisioala enää kiinnostanut sitä. Internet alkoi syödä televisiolle kaavailtua roolia tietoyhteiskunnan päätelaitteena. Pioneerin osa oli raskas, suomalaiset joutuivat hankkimaan huonosti toimivia digibokseja ja takarajaa jouduttiin venyttämään. Lopulta se koitti 1.9.2007, jolloin kaikilla piti olla uusi TV tai ainakin digiboksi. Kirjoitin tästä seikkailusta aikoinaan lukuisia blogitekstejä ja kirjoituksia Hesarin mielipide-sivulle.

TV-ihmisillä kävi kuitenkin tuuri, sillä samaan aikaan taulutelevisiot alkoivat yleistyä ja niiden hinta romahti. Moni hankki uuden television joka tapauksessa. Digitalisointi osui hyvään saumaan.

Jo tuolloin oli tiedossa, ettei perustarkkuuden (SD) digitalisoinnissa ole juuri mieltä, sillä teräväpiirto teki tuloaan. Digita lähetti HD-ohjelmaa 2008 Pekingin olympialaisista, Yle aloitti TV-kanaviensa HD-rinnakkaislähetykset 2010-luvun alussa.

Hyvästi vanha digi-tv.

Ja nyt ollaan niin pitkällä, että tänään 1.4.2025 Yle lopetti vihdoin kokonaan SD-lähetyksensä. Aikaa tosin meni viisi vuotta kauemmin kuin vielä yhdeksän vuotta sitten suunniteltiin. Ylen tiedote 18.8.2016 ilmoitti SD-lähetysten loppuvan jo 31.3.2020.

Kaupalliset TV-kanavat seuraavat perässä kesäkuussa. Tämä tietää säästöjä TV-yhtiöille, kun yhden kanavastriimin lähetys riittää. 

Huonompi homma niille katsojille, jotka ostivat halpoja "HD Ready" -telkkareita vielä jokunen vuosi sitten. Niiden näyttöpaneeli oli HD-tasoa (1920x1080 pikseliä) tai ainakin lähes-HD (1280x720 tai 1366x768), mutta niissä ei ollut DVB-T2-viritintä. Niillä pystyi katsomaan HD-kuvaa tietokoneelta tai Blu-ray-levyiltä, mutta nyt nämä televisiot pimenevät.

Digitalisoinnin aikana lineaarisen TV:n rooli on dramaattisesti muuttunut. Sitä katsovat lähinnä vanhemmat ihmiset, ja heistäkin antennin varassa on yhä harvempi. Nuoret katsovat ohjelmat mobiililaitteilla tai kotiin tulevan valokuidun kautta.

Siksi Ylen SD-kanavien sulkeminen ei nyt aiheuta lainkaan samanlaista porua kuin "suuri digisiirtymä" 2007. Ainakin TV-kauppiaat ovat tyytyväisiä, nyt monella on hyvä syy hankkia uusi televisio. Ja tottahan se on, että SD-tekniikan 625 vaakajuovaa oli suunniteltu 24" putkitelevisioita varten. Isoissa (43" tai enemmän) taulutelevisioissa vanha SD-tarkkuus näyttää surkealta, jota digitaalisen kuvan täydellisyys vain korostaa.

Tästä blogista löytyy monia kirjoituksia television digitalisoinnista, kuten Suomi kokonaan teräväpiirtoon jo 2020 (kirjoitettu 2016), jossa siteerataan myös Ylen entisen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin ajatuksia suorasta hypystä 4K-aikaan. 

No, se jää tekemättä, HD:n myötä antennivälitteinen jakelu on tullut tiensä päähän. Jos 4K joskus yleistyy TV-käytössä, se tapahtuu netin kautta.

Hyvitysmaksulle ei ole kestäviä perusteita

Kirjoitukseni Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa 26.3.2025:  

----

Valtion talousahdinko on johtanut kulttuurin tukien karsimiseen. Vastalääkkeeksi on ehdotettu hyvitysmaksua, jota aikanaan perittiin tyhjistä kaseteista ja tallennusvälineistä kompensoimaan yksityisen kopioinnin tekijöille aiheuttamaa haittaa. Luovan alan edustajat esittivät (HS Mielipide 21.3.) kyseenalaisia perusteluita sille, miksi hyvitysmaksu pitäisi palauttaa.

Maksun perusteena on EU:n direktiivi (2001). Se velvoittaa jäsenmaat säätämään jonkinlaisen korvauksen tekijöille, jos kansalliset tekijänoikeuslait sallivat kopioinnin yksityiseen käyttöön. Maksun toteutustavasta ei ole tarkempia ohjeita. Direktiivi toteaa vain, että ”käyttökelpoinen peruste voi olla oikeudenhaltijoille aiheutuva mahdollinen haitta” ja että ”jos oikeudenhaltijalle koituva haitta on vähäinen, ei velvoitetta maksun suorittamiseen voi syntyä”.

Toisin kuin mielipidekirjoituksessa väitettiin, Suomi ei ole ainoa maa, jossa hyvitys maksetaan valtion budjetista. Harengon oikeudellisessa selvityksessä mainitaan, että myös Islanti ja Norja noudattavat käytäntöä.

Yksi syy siihen, miksi hyvitysmaksu siirrettiin vuoden 2015 alussa laitemyynnistä valtion budjettiin, oli yksityisen kopioinnin jatkuva vähentyminen. Sen vuoksi myös maksun tuotto oli tasaisessa laskussa.

Tutkimukset osoittavat kopioinnin edelleen vähentyneen. Eikä ihme, sillä musiikki ja elokuvat katsotaan maksullisista suoratoistopalveluista, joista tekijät saavat sopimuksiinsa perustuvan korvauksen. Tiukasti direktiiviä tulkiten voisi pikemminkin kysyä, onko kopioinnista aiheutuva haitta pudonnut jo niin pieneksi, että maksusta tulisi luopua kokonaan.

Ajatus siitä, että myös kuvien ja tekstien kopiointi internetistä voisi olla hyvitysmaksun keräämisen peruste, ei ole realistinen. Netissä jokainen voi olla sisällöntuottaja, eikä normaalin nettikäytön varjolla kerättyjä ”hyvitysmaksuja” voisi mitenkään kohdistaa niille, jotka tällaista sisältöä ovat tuottaneet.

Yhteiskunta tukee luovia aloja monilla eri mekanismeilla, ja hyvä niin. Digilaitteiden myyntiin tai nettiyhteyksien käyttöön kytketty ”tekijänoikeusvero” ei kuitenkaan ole tätä päivää. EU:n sääntelyä ja byrokratiaa pitää purkaa, ei lisätä.

---

Juuri ennen kirjoituksen julkaisua Teosto kertoi keränneensä viime vuonna ennätysmäärän korvauksia musiikin tekijöille, yhteensä 89,2 miljoonaa euroa. Pottia kasvattivat kesän 2024 kansainväliset esiintyjät, mutta trendi on ollut nousujohteinen jo pitkään.

Teoston tuotot 2019-2023.

Tekniikka kehittyy, mutta musiikkia kulutetaan yhä enemmän ja se myös tuottaa tekijöille yhä paremmin: "Myös verkkoalustoilta, kuten musiikin suoratoistopalveluista kerätyt korvaukset nousivat."

Uusi tunnistustapa sähköiseen asiointiin: Hightrust.id

Viranomaisasioinnin valikkoon tuli jokin aika sitten uusi vaihtoehto: Hightrust.id. Mikä ihme se on?

 

Uusi vaihtoehto: Hightrust.id

Hightrust.id on pienen suomalaisen Megical-yrityksen digilompakko. Tunnistustapojen kenttä on avoin kilpailulle, mutta sen verran vaativa, että pankkien, operaattorien (Mobiilivarmenne) ja valtion (Varmennekortti) lisäksi tulijoita ei ole liiaksi. Hyvä niin, sillä kenttä on nyt jo kansalaista hämmentävä. Kaikki kuitenkin tietävät, että pankkitunnuksia kannattaisi turvasyistä käyttää vain todelliseen pankkiasiointiin ja julkisissa palveluissa tunnistus pitäisi tehdä muulla tavoin.

Palvelu näyttää QR-koodin, johon puhelimen kamera reagoi.

Periaatteessa Hightrust.id on näppärä. Tunnistuksen yhteydessä näytölle tulee QR-koodi ja kun sitä osoitetaan puhelimen kameralla, pääsy avautuu. Ei siis ylimääräisiä pin-koodeja muistettavaksi. Puhelin pitää tietysti avata lukituksesta, mutta sekin käy usein sormenjäljellä tai kasvoilla. Jatkossa Hightrust-digilompakkoon voi ladata muitakin digitaalisia henkilöllisyystodistuksia, näin alkuvaiheessa suomalaisille on tarjolla vain Varmennekortti.

Käyttäjän tunnistus puhelimessa.

Niinpä: se kuuluisa sähköinen henkilökortti (HST), jonka projektia on Suomessa pidetty suurena epäonnistumisena. Kortteja kyllä on, mutta harva on hankkinut sen lukemiseen tarvittavan kortinlukijan, joka lisäksi toimii vain läppärissä tai pöytäkoneessa. Hightrust.id lukee kortin tiedot NFC-sirulla lähimaksun tapaan ja sen jälkeen kortin tiedot ovat puhelimen lompakossa.

Jos kortin hankkimisen esteestä selviää, pääsee lataamaan itse ohjelmaa. Tässä täytyy sanoa, että työ on jäänyt puolitiehen ja toteutus näyttää paikoin harrastajamaiselta. Mustavalkoinen sovellus on sovelluskaupassa niin epäilyttävä, että harkitsin pitkään ennen kuin uskalsin ladata ja asentaa sen. 

Arvostelutkaan eivät ole mairittelevia, tähtiä kaksi viidestä. Valituksia virheilmoituksista ja ongelmista. Itsekin sain toisessa puhelimessa oudon virheen, joka sisälsi vain numeroita.

Asennusohje puhelimessa on kovin askeettinen.

Aloitusnäyttö on ankea, pieni opasteksti tulee ilmeisesti nettisivulta. Asensin ohjelman iPhoneen, joka oli matkan jälkeen jäänyt englanniksi, ja siksi ohjelmakin asentui samalla kielellä. Sovellus toimii toki suomeksi.

Android-version asennus oli hankalaa, koska puhelimessa oli jo ennestään Matkakortin NFC-lukija, joka hyppäsi väliin aina kun yritin saada henkilökorttia luettua. Poistettuani toisen ohjelman asennus onnistui, mutta jokaisella tunnistuskerralla ohjelma antoi vain virheilmoituksen, jonka mukaan allekirjoitus ei onnistu. Ei tietenkään, koska kyse oli tunnistuksesta.

Ilmeisesti on niin, että Hightrust.id voi olla kerrallaan vain yhdessä puhelimessa. Kriittisen tärkeät todennusohjelmat (pankit, Authenticator ym) voivat olla useassa laitteessa, mikä lisää turvallisuutta jos mobiililaite hajoaa tai varastetaan.

Ohjelma haluaa varmistaa käyttäjän sähköpostin, mutta luvattua koodia ei vain kuulunut. Ja kas, sieltähän se löytyi roskapostikansiosta. 

Tietoturvaohjelman tekijältä tällainen sähköposti-ilmoitus ei vakuuta.

Kaikki muut valmistajat saavat koodinsa perille, mutta tämä ei, sillä sähköpostipalvelimen aitoustarkistukset (SPF/DKIM) eivät ole kohdallaan. Vähänkin älykkäämpi sähköpostiohjelma karsii lähettäjältä tulevat sähköpostit karanteeniin.

Aika huono homma kriittistä todennuspalvelua tarjoavalta yritykseltä. Ja kun tunnistustapa on tarkoitettu myös tavallisille käyttäjille, ohjelman askeettisuutta ei voi hyväksyä. 

Jos Hightrustin saa asennettua, se on helppo ja näyttää toimivan nopeasti, mutta kansalaiskäyttö vaatii muutakin. Pelkästään mobiilissa tunnistus menee vielä helpommin, koska QR-koodia ei tarvita. Puhelimeen tulee suoraan yllä näkyvä kuva, josta painetaan Continue (Jatka). 

Jäämme odottamaan paremmin viimeisteltyä 2.0-versiota.

Tämän kirjoituksen kuvat ovat iPhone-versiosta, koska siinä pystyi ottamaan ruutukuvia. Android-versiossa ruutukuvat on ilmeisesti tietoturvasyistä estetty. Monissa kryptolompakoissa ainakin siemenlauseen ruutukuvaus on niin ikään estetty ja esto toimii yhtä hyvin iPhone- kuin Android-puolellakin.

Pummilla matkustaminen toisen piikkiin?

Yle uutisoi jokin aika sitten kotkalaisesta miehestä, joka on toistuvasti ulosotossa, koska joku matkustaa pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä pummilla ja antaa hänen yhteystietonsa sakkoa varten. 

Lähiliikenteen tarkastusmaksu on nykyään 100 euroa. Tarkastajia liikkuu kaikkina vuorokaudenaikoina, myös sunnuntaisin, ja jopa Pasilan ja Rautatieaseman välisellä lyhyellä pätkällä. Mikäs sen näppärämpää kuin matkustaa pummilla ja laittaa tarkastusmaksu toisen piikkiin?

Se onnistuu helposti, sillä joukkoliikenteen tarkastusmaksuista on olemassa laki, joka määrää liputtoman matkustajan ilmoittamaan tarkastajalle nimensä, henkilötunnuksensa ja osoitteensa. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta on vuodelta 1979 ja sen 8 § (muutettu viimeksi 2006) sanoo näin:

Matkustajan, joka ei esitä asianmukaista matkalippua, on ilmoitettava tarkastajan vaatimuksesta tälle henkilötietoinaan nimensä, henkilötunnuksensa ja osoitteensa.

Ylen tekemän jatkojutun mukaan kotkalaismies ei ole ainoa uhri, vaan tapauksia on muitakin. 

Ensisijaisesti tarkastajat varmistavat matkustajan henkilöllisyyden esimerkiksi ajokortista, passista tai henkilökortista. Jos sellaista ei ole, matkustajan on täytettävä henkilötietolomake, jonka tiedot tarkastaja voi varmistaa väestötietojärjestelmästä.

Henkilötietojen suojaaminen digiaikana on mahdoton tehtävä. Siksi kaikki huomio pitäisi keskittää väärinkäytösten estämiseen. Käytäntö, jossa 100 euron maksu voidaan määrätä henkilön itsensä ilmoittamien henkilötietojen ja HETUn perusteella on ristiriidassa Tietosuojalain 1.1.2024 voimaan tulleen muutoksen kanssa. Lain 29 § sanoo näin:

Rekisteröidyn henkilöllisyyden selvittämiseen hänen ilmoittamiensa tai toimittamiensa tietojen taikka esittämiensä asiakirjojen avulla (tunnistaminen) ei saa käyttää yksinomaan henkilötunnusta tai henkilötunnuksen ja rekisteröidyn nimen yhdistelmää.

En ole juristi, mutta laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta näyttää olevan ristiriidassa nykyisen ajan hengen ja tietosuojalain kanssa. Ehkä joku juristi osaa avata tilannetta paremmin. Meneekö vanha toimialakohtainen sääntely uudemman yleislain (joka liittyy EU:n laajuiseen tietosuoja-asetukseen) edelle?

Miten on mahdollista, että tarkastusmaksun voi edelleen laittaa toisen piikkiin vain tietämällä tämän nimen, HETUn ja kotiosoitteen?

Henkilöllisyystodistuksen mukana pitäminen ei ole pakollista, mutta epäselvissä tapauksissa tarkastajien pitäisi kutsua poliisi selvittämään pummilla matkustavan henkilöllisyys, eikä luottaa tämän itsensä antamiin tietoihin. 

Käytännön tilanteissa tämä voi olla hankalaa, mutta se ei riitä perusteluksi, miksi syyttömien tietovuotojen uhrien pitää kärsiä toisten pahoista teoista.

VR:n tarkastusmaksu on "vain" 80 euroa.

Samalla voisi korjata sen epäkohdan, että VR:n junassa liputtomalta peritään vain 80 euron maksu, vaikka junalipun hinta voi olla satasia. Lähijunissa maksu on korkeimmillaan vain muutama euro, mutta silti tarkastusmaksu on 100 euroa.

Hymyile tankatessasi (kolumni)

Espoolaisella huoltoasemalla oli vuosia sitten iso kyltti, joka huvittaa vieläkin. Siinä luki: ”Muista ystävällinen asiakaspalvelu: hymyile tankatessasi.”

Kyltti oli viittaus vielä vanhempaan aikaan, jolloin huoltoasemilla oli kesäisin apupoikia. He tankkasivat auton ja pesivät tuulilasin kuljettajan puolesta. Sittemmin pojat hävisivät, ja autoilija joutui hoitamaan autonsa itse.

Sama periaate vallitsee nykyisin netissä. Ennen yritykselle kuulunutta työtä siirretään asiakkaan tehtäväksi. Pitäisi vain muistaa hymyillä ystävällisesti näytölle ja hiirelle.

Kaikki palvelut ovat netissä itsepalveluita. On tietenkin mukavaa, että verkkokaupasta voi tehdä tilauksia vaikka keskellä yötä ja laskuja maksaa sunnuntaina pelkkään aamutakkiin pukeutuneena, mutta itsepalvelulla on kääntöpuolensa.

Asiakkaaksi pitää rekisteröityä, keksiä tunnus ja salasana. Sivut suunnitellaan yrityksen, ei asiakkaan näkökulmasta. Ja tottahan se on: koska yritys maksaa laskun, lopputuloksena on yrityksen palvelu – ei asiakkaan palvelu.

Yritykselle itselleen olisi hyödyksi tehdä palveluista helppokäyttöisiä, mutta vaikka asiaa on harjoiteltu jo neljännesvuosisata, maali tuntuu koko ajan karkaavan. Koodaus teetetään mahdollisimman halvalla, joskus ulkomailla ja nykyään yhä useammin tekoälyn avustamana, monia erilaisia päätelaitteita tukevaksi. Lopputulos on kompromissi, joka ei ole optimaalinen kenellekään.

Perusasiointi sujuu, mutta kaikki poikkeamat ja yllätykset palveluprosessissa ovat myrkkyä. Ongelmatilanteissa kaipaa takaisin aikaan, jolloin asiat pystyi selvittämään puhelinsoitolla, kunhan vain sai oikean henkilön kiinni.

Nettisivuilla ei enää ole yritysten puhelinnumeroita. Eipä niillä mitään virkaa olisikaan, koska ulkoistettu call center ei tiedä mitään yrityksestä, sen tuotteista tai henkilökunnasta.

Jos joudut soittamaan asiakaspalveluun, olet jo menettänyt pelin. Itsepalvelu on ainoa palvelu.

”Älkää soittako meille, mekään emme soita teille” -strategia sallii vain digitaalisten kanavien käytön. Tämä on johtanut uusiin ongelmiin. Tietoturvalla pelotellut ihmiset eivät reagoi aitoihinkaan viesteihin.

Hyvä vain, että asiakkaat ovat varovaisia. Huijausten erottaminen on vaikeaa, sillä yritykset rikkovat itse tietoturvaohjeita.

Ne pyytävät asiakasta klikkaamaan tekstiviestillä tullutta linkkiä tai sähköpostissa neuvotaan kirjautumaan pankkitunnuksia käyttäen. Juuri näin tekemisestä on varoitettu kyllästymiseen asti.

Joskus sivuilla on jopa enemmän kielioppi- ja koodausvirheitä kuin aidoissa huijaussivuissa.

Uutena riesana on ylenpalttinen asiakastyytyväisyyden mittaaminen. Jokaisen palvelutapahtuman jälkeen puhelimeen tai sähköpostiin kolahtaa viesti, jossa pyydetään arvioimaan juuri päättynyttä asiakaskohtaamista.

Palauterumbasta voisi luulla, että kaikki toiminnot on jo optimoitu sujuviksi. Jos näin ei ole, herää kysymys kannattaako asiakkaan taas tuhlata omaa aikaansa palautteen antamiseen.

Miksi ylipäätään pitäisi antaa palautetta hyvin sujuneesta palvelusta, senhän pitäisi olla oletusarvo? Ongelmista ja huonosta palvelusta pitää antaa palautetta pyytämättäkin, muuten asiat eivät ikinä korjaannu.

Oikeasti asiat eivät ole monimutkaisia, eivät edes digiaikana. Todentamiseen ja siitä seuraavaan salasanahelvettiin tarvitaan uusia ratkaisuja, mutta muutoin yritysten tarvitsee vain laittaa perusasiat kuntoon.

Palvelut pitää miettiä asiakkaiden näkökulmasta ja testata heillä ennen lanseerausta. Nuori koodari tai tekoäly näkee asiat aivan eri näkökulmasta kuin keski-ikäinen tai eläköitynyt asiakas.

Palautetta ei tarvitse udella vaivaksi asti. Riittää, että saatuun palautteeseen oikeasti reagoidaan. Henkilökunta, se vähä mitä vielä on jäljellä, tietää kyllä asiakkaiden tuntemukset. Heitä pitää vain kuunnella.

Ja vielä lopuksi: jos palvelu toimii, älä muuta sitä. Asiakkaat ovat konservatiivisempia kuin johto, jonka eetoksena on jatkuva kehittäminen.

Hyvä niin, mutta muutokset eivät saa olla itsetarkoitus. Asiakkaat arvostavat pysyvyyttä, eivät muuttamista.

Kolumni julkaistu alun perin Tivi-lehdessä 2/2025: https://www.tivi.fi/blogit/hymyile-tankatessasi/768bdbc3-8f71-4917-b440-2902568ac2d3

Hyvitysmaksu kummittelee jälleen

Epäoikeudenmukaiseksi jäänteeksi koettu hyvitysmaksu harmitti vuosituhannen alussa. Yhtäkkiä se poistettiin (2015) ja maksu siirrettiin valtion budjettiin. Nyt ihan yhtäkkisesti sitä ehdotetaan palautettavaksi (2025). Mitä ihmettä?

Luovien alojen Lauri Kaira on ajanut tekijöiden etua melkein yhtä pitkään kuin minä olen hyvitysmaksun ulottamista laitteille vastustanut. Edunvalvonta on Kairalle työtä, minulle vastustaminen ei ole työtä vaan oikeudenmukaisuuden nimissä tapahtuvaa kansalaisvaikuttamista.

Selasin vanhoja blogikirjoituksiani (ja niitä oli monta!), jolloin muistot palasivat mieleeni. Kasettimaksuna vuonna 1984 säädetty hyvitys muutettiin EU:n direktiivin (2001) jälkeen hyvitysmaksuksi, jolla "hyvitettiin" luovia aloja siitä oikeudesta, jonka kansalaiset saivat yksityiseen kopiointiin.

Tekniikka kuitenkin kehittyi ja (laillinen) kopiointi kääntyi laskuun. Hyvitysmaksua laajennettiin uusille alustoille, kuten tallentaville digibokseille. Silti buumin mentyä ohi maksun tuotto oli tasaisessa laskussa. Myös alan omat kyselytutkimukset kertoivat kopioinnin vähentymisestä, kun suoratoisto (Spotify, Netflix, netin maksulliset musiikkipalvelut) yleistyivät. 

Arne Wessberg, Markus Leikola ja Paavo Arhinmäki joutuivat tikun nokkaan, kun yrittivät uudistaa kulttuurin tukemiseksi kerättävää maksua. Lopulta vuoden 2015 alusta maksu poistui. Ja nyt tulee tärkeä kohta: valtion budjettiin varattiin 12 miljoonan vuosittainen tuki "hyvityksen" korvaamiseksi tekijöille. Summa oli noin kaksinkertainen sen hetkiseen hyvitysmaksun tuottoon verrattuna, jonka trendi oli kaiken lisäksi aleneva.

Muistelen, että silloin sovittiin myös yksityisen kopioinnin määrien tutkimuksista, joiden pohjalta maksun suuruutta oli tarkoitus säätää. En tiedä, tehtiinkö niin, mutta budjettirahoitus pysyi 12 miljoonassa vuodesta toiseen. Tuorein kopiointitutkimus on OKM:n teettämä ja vuodelta 2024. Otsikkokin sen jo sanoo: "Yksityisen kopioinnin määrä Suomessa edelleen laskussa."

Yksityinen kopiointi vähenee koko ajan (kuva Valtioneuvoston sivulta, linkki yllä).

Jossain vaiheessa hyvitysmaksu on laskettu 11 miljoonaan euroon, mutta tälle vuodelle budjetissa myönnettiin enää 5,5 miljoonaa, siis puolet aiemmasta.  Tämä ei tietenkään miellytä Luovia aloja, joka on 10 vuoden ajan nauttinut ylisuuresta hyvityksestä. Niinpä OKM:llä heräsi halu katsoa, voisiko vanhan hyvitysmaksun kaivaa naftaliinista ja maksun siirtää takaisin kuluttajille.

EU-sääntelyssä mikään ei ole muuttunut. Direktiivi on vuodelta 2001 ja sen mukaan jäsenmaat saavat ihan itse päättää, miten hyvityksen järjestävät. Sitä ei tarvitse maksaa lainkaan, jos haitan katsotaan jäävän vähäiseksi. Nykyään yksityisen kopioinnin haitta lienee mikroskooppinen, joten mitään todellista syytä maksun laajentamiselle ei ole.

Hyvitysmaksu on eräänlainen korvamerkitty vero. Sitä voidaan periä mistä tahansa laitteesta, joka etäisesti liittyy yksityiseen kopiointiin. Kyse ei siis enää ole musiikin tai elokuvien kopioinnista, eikä ole koskaan ollutkaan. Ne ovat vain esimerkkejä. Maksuja voidaan tilittää myös muille kuin artisteille, esimerkiksi kirjailijoille, taiteilijoille ja toimittajille. Luovien alojen sivulla on havainnollinen grafiikka hyvitystulojen saajista. 

Eri EU-maissa on päädytty erilaisiin käytäntöihin. Harengon selvityksen kansainvälisessä vertailussa mainitaan, että budjetista hyvityksen rahoittavat mm. Norja ja Islanti, kun taas Ruotsi ja Tanska perivät laitemaksua mm. kiintolevyistä ja usb-tikuista (muutama euro per tikku kapasiteetista riippuen). Britanniassa ei aikoinaan ollut maksua lainkaan, vaikka sen AV-ala on maailmankuulu. EU-eron jälkeen asialla ei enää ole merkitystä. 

Hyvitysmaksu on kulttuurialojen tukea ja alalla on pitkä kokemus lobbaamisesta hyvän asian puolesta. Meitä maksajia tässä aiheessa edustaa lähinnä Ficom.

Uusi vero ei ole läpihuutojuttu, joten kiistellään sitten kunnolla asiasta - taas kerran.

Hei äiti -huijareiden viesteihin pitää puuttua paljon nopeammin

Kirjoitukseni tänään Hesarissa: 

"Finanssiala julkaisi 19. helmikuuta tilaston vuoden 2024 netti- ja digihuijauksista. Sen mukaan pankkien tietoon tulleiden huijausten kokonaismäärä ylitti sata miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 39 prosenttia.

Tiedotteen mukaan pankit onnistuivat pysäyttämään määrästä 44 miljoonaa euroa, mikä oli 35 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Sitä tiedote ei kuitenkaan maininnut, että menetysten määrä kasvoi vielä enemmän eli 42 prosenttia.

Tällä vauhdilla olemme häviämässä rikollisille. Jotain uutta pitäisi nyt keksiä. Digihuijausten määrä kasvaa, koska niitä on helppo tehdä asuinpaikasta riippumatta, ja koska kiinni jäämisen riski on pieni.

Otan esiin vain yhden, helpon esimerkin. Moni on varmaan saanut puhelimeensa Whatsapp-viestin ”Hei äiti, puhelimeni meni rikki”. Miksei poliisilla ole palvelua, johon näistä viesteistä voisi ilmoittaa? Huijarien käyttämät kotimaiset prepaid-numerot pitäisi saada suljettua ennen kuin vahinkoa ehtii tapahtua. Vaikka numeroita on helppo vaihtaa, uusien prepaidien hankkiminen maksaa ja vaatii työtä. Ehkä jo pelkkä poliisin henkilökohtainen yhteydenotto huijarin numeroon saisi tekijän lopettamaan. Toimintaan puuttumisella olisi ainakin pelotevaikutusta uusille yrittäjille.

Hei äiti -huijaukset ovat yksinkertaisia, mutta juuri äsken Helsingin Sanomat kertoi (4.2.) yhden huijarin ansainneen niillä 29 000 euroa. Viime vuonna toinen tekijä onnistui huijaamaan tällä tavalla 66 000 euroa.

Olen tietoisesti lähtenyt mukaan muutamaan huijaukseen, saanut huijarien numeroita ja rahamuulien nimiä sekä pankkitilejä. Olen tarjonnut tietoja poliisille, mutta ketään ei kiinnosta, koska rikosta ei ole vielä tapahtunut. 

Poliisin passiivisuus lähettää tekijöille viestin, että digihuijausten yrittäminen on sallittua. Poliisi puuttuu asiaan vasta, jos huijaus onnistuu ja uhrit menettävät rahaa. Tällainen ilmapiiri ruokkii digirikollisuuden kasvua.

Lait ja poliisin keinovalikoima ovat jääneet reaalimaailmaan, vaikka roistot ovat digitalisoituneet. Miksei poliisi voi teeskennellä uhria ja jäljittää tekijöitä jo pelkän huijausviestin perusteella? Miksi viestintä- ja pankkisalaisuus estävät operaattoreita sulkemasta liittymiä ja pankkeja vaihtamasta huijauksiin liittyviä tietoja? Onko nykyisten rangaistusten pelotevaikutus riittävä suhteessa kiinnijäämisen riskiin?

Jotain uutta pitää keksiä, sillä nykyinen trendi nakertaa varsinkin ikääntyneiden luottamusta nettipalveluihin. Tällä menolla valtion tavoite tehdä digistä ensisijainen asiointikanava jo ensi vuoden alusta lähtien karkaa yhä kauemmaksi."

---

Täsmennyksenä, että Finanssialan tiedotteessa mainittiin kyllä menetetyn rahan määrä, mutta ei sen prosentuaalista kasvua. Vain torjuttujen huijausten prosentit ilmoitettiin, vaikka ne olivat pienemmät.

Kuten tekstistä huomaa, itseäni harmittaa viranomaisten passiivisuus. Mitään ei voi eikä kannata tehdä, kun huijauksia on niin paljon, tekijät ulkomailta (eivät ainakaan tässä ole) ja koska lievät rangaistukset eivät mahdollista pakkokeinojen käyttöä.

Jokainen virantomainen huolehtii vain omasta tontistaan, ja siinäkin tehdään juuri se, mihin niukat resurssit riittävät. Aloitteellisuutta tai yhteistyötä ei ole. Pitäisikö esimerkiksi alkaa vaatia prepaid-numeroiden rekisteröintiä, kuten monissa maissa on? Ei Suomi enää ole mikään televiestinnän lintukoto.

Onneksi on muutamia poikkeuksia. Pitkään väitettiin, ettei ulkomailta tulevia tukihuijauspuheluita pystytä kotimaisin keinoin estämään. Sitten kuitenkin Traficom järjesti asian ja kas, puhelut loppuivat kuin seinään, eikä numeron väärentäminen enää onnistu. Lisäksi Traficom sai aikaan SMS-lähettäjän rekisteröinnin, joka vähentää tekstiviestihuijauksia.

Oleellista olisi säätää lakeja, jotka mahdollistavat viranomaisten ja pankkien välisen tiedonvaihdon ja antavat poliisille lisää oikeuksia digirikosten tutkintaan esim. juuri valeuhria esittäen. Lait on suunniteltu fyysisen maailman rikoksia varten, eivätkä aina sovellu digiaikaan. 

Jyrkkä EI hyvitysmaksun paluulle

OKM on teettänyt tekijänoikeuden grand old ladyllä Kristiina Harengolla selvityksen hyvitysmaksun kehittämisestä. Harenko esittää, että maksussa palattaisiin tallennuslaitepohjaiseen kopioinnin hyvitysjärjestelmään, jollainen oli käytössä yli 10 vuotta sitten (silloin se tosin kohdistui lähinnä cd/dvd-tallennusmedioihin, joiden myynti on käytännössä loppunut).

Palaa mieleen kaikki se työ, joka epäoikeudenmukaiseksi koetun hyvitysmaksun (alk. kasettiveron) poistamiseksi tehtiin, ja joka lopulta kantoi hedelmää vuoden 2015 alussa, kun maksu siirrettiin (laki tekijänoikeuslain muuttamisesta 1171/2014) valtion budjettiin muiden kulttuuritukien tavoin. 

Voit verestää muistoja lukemalla vaikka silloisia blogipostauksiani aiheesta. Olen kampanjoinut epäoikeudenmukaiseksi kokemaani hyvitysmaksua vastaan vuodesta 1998 lähtien, joten OKM:n yllättäen teettämä selvitys ärsyttää melkoisesti.

"Uudistuksella pyritään saattamaan hyvitysjärjestelmä direktiivin 2001/29/EY mukaiseksi", sanotaan OKM:n tiedotteessa. Miksi 24 vuotta vanha direktiivi sanelisi nyt maksun uudistamisen, kun 10 vuotta on eletty vanhalla tavalla?

Tämä lause saa suorastaan verenpaineen kohoamaan: "Selvityksessä katsotaan, että hyvityksen piirin laajentuessa sopivan hyvityksen vuotuisen kokonaismäärän tulisi olla noin 14–15 miljoonaa euroa."

Siis ensin päätetään, paljonko rahaa halutaan, ja sitten arvotaan sopivan suuruinen maksu puhelimille, tietokoneille, usb-tikuille ja ehkä nettiyhteyksillekin, jotta summa saadaan kerättyä?

"Vaihtoehtona esitetään maksun perimistä nettiliittymälaskutuksen yhteydessä" - siis jokaisen pitäisi tekijänoikeusveroa nettiliittymän hinnassa?

Kuten tekijänoikeuden grand old man Jukka Liedes aikoinaan sanoi, hyvitysmaksu on "sui generis" säädös, jota ei voi suoraan johtaa tekijöille aiheutuvista menetyksistä tai vahingosta. Lähin rinnastuskohde lienee korvamerkitty vero.

Mutta miksi yhdellä toimialalla olisi verotusoikeus, jolle ei löydy mitään faktaperusteita? Puhelimessani on 256 gigatavua tilaa, josta vajaat puolet on käytössä. Siinä on ohjelmia, valokuvia ja itse kuvaamiani videoita. Ei mitään sellaista, josta pitäisi maksaa kenellekään muulle.

Hyvitysmaksun laajentamisen vastustuskampanja v. 2011.

Vuonna 2011 Ylen entinen toimitusjohtaja Arne Wessberg pohti OKM:n toimeksiannosta hyvitysmaksun uudistusta. Seuraavana vuonna tehtävän sai Markus Leikola. Silloinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki yritti laajentaa maksupohjaa, mutta sai aikaan nettikäyttäjien kapinan eikä ehdotettuja uudistuksia toteutettu. Laitemaksujen laajentaminen koettiin epäoikeudenmukaiseksi ja maksujen kerääminen, muistaen että yritykset olivat oikeutettuja maksujen palautuksiin, olisi tullut kalliiksi. 

Vuosien valituksen jälkeen olikin pienoinen yllätys, että lisämaksut poistettiin vuoden 2015 alusta ja "hyvitys" siirrettiin valtion budjettiin, missä se on ollut 10 vuoden ajan. Mutta onko enää jatkossa?

Aikoinaan kasettiveroa perusteltiin kopioinnin aiheuttamilla haitoilla. Ihmiset nauhoittivat lp-levyjä naapureiltaan tai tv-ohjelmia VHS-kaseteille, mikä oli poikkeus tekijän yksinoikeutta koskevaan periaatteeseen. Nykyään tuskin kukaan kopioi mitään, ei ainakaan laillisesti (ja piratismista ei ole koskaan voinut periä maksua). Musiikki ja elokuvat tulevat maksullisista suoratoistopalveluista, joista tekijät saavat omat korvauksensa. Uudistus perustelee näköjään maksua myös valokuvien ja tekstien kopioimisella internetistä. Niiden osalta tilitysten kohdistaminen oikeudenhaltijoille olisi täysin mahdoton tehtävä.

Nyt kannattaa ottaa yhteyttä omaan kansanedustajaan ja kertoa, miten kohtuuton ja epäoikeudenmukainen tällainen korvamerkitty veroratkaisu olisi. Erityisesti kannattaa muistaa viesteillä 25.1.2025 aloittanutta kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitietä (kok), jonka hallinnonalaan asiasta päättäminen kuuluu.

Muokattu 26.2.2025: Tuore kulttuuriministeri on Mari-Leena Talvitie.

Lisäys 27.2.2025: Nyt selvisi, miksi edunsaajat haluavat palata ajassa 10 vuotta taaksepäin ja alkaa taas periä hyvitysmaksua suoraan kuluttajien laitteista. Luovan alan etujärjestön kirjoitus kertoo, miten valtio aikoo puolittaa 10 vuotta sitten hyvitykseksi sovitun 11 miljoonan euron vuosittaisen tuen. Puolitus on sikäli loogista, että yksityinen kopiointi on tekniikan muuttuessa koko ajan vähentynyt.

Kun siis haitta on pienentynyt, edunsaajat haluavat nostaa maksujen tasoa ja laajentaa maksupohjaa, jotta haittojen varjolla kerätty tuotto saataisiin takaisin entiselleen. Nerokasta. Kulttuuri on tukensa ansainnut, mutta sitä ei voi kerätä näin valheellisella perusteella.

Ei ole kuluttajien vika, että maksamme nykyään suoraan oikeudenhaltijoille suoratoistopalvelujen kautta emmekä enää kopioi kaverilta tai nauhoita ohjelmia televisiosta.

Onecoin-kirja PDF-versiona nyt vapaasti luettavissa

Tänään 7.2.2025 tulee kuluneeksi 10 vuotta Helsingin Katajanokan Marina Congress Centerissä järjestetystä Onecoin-esittelytilaisuudesta, jota voi kutsua huijauksen Suomen avajaisiksi. Paikalla oli Ruja Ignatova, jota Ylen tv-uutiset haastatteli iltalähetykseen. Tilaisuuden juonsi Tommi Vuorinen. 

Tommi Vuorinen juontamassa (kameran vieressä) 7.2.2015 tilaisuudessa.

Tuosta lauantaista 7.2.2015 alkoi oma työni Onecoinin valheiden paljastamiseksi. Ja mitä kaikkea onkaan tapahtunut! Tommi Vuorinen on ainoa alkuperäisen joukon jäsenistä, joka yhä jatkaa. Muut ovat joko kuolleet (Juha Parhiala 11.5.2021, Kari Wahlroos 24.11.2024) tai telkien takana (Sebastian Greenwood,  Frank Ricketts, Mark Scott, Martin Breidenbach, Irina Dilkinska).

Ruja Ignatova kertoo olevansa toista kertaa Suomessa (ensimmäinen oli syyskuu 2014).

Vain Ruja Ignatova itse on teillä tietymättömillä, eikä edes FBI:n lupaama palkkio ole tuonut varmaa selvyyttä Rujan kohtaloon. Huhujen mukaan hänet surmattiin jahdilla ja ruumis heitettiin mereen, tuoreimpien tietojen mukaan hänen epäillään asuvan joko Arabiemiraateissa tai Etelä-Afrikassa. 

Vuosien ajan Vuorinen vetosi siihen, että väitteistä ja syytteistä huolimatta ketään avainhenkilöä ei ole tuomittu rikoksista. Nyt on. Vuorisen puheet tai toiminta eivät ole siitä muuttuneet. Hän jatkaa aluejohtajana One Ecosystemsissä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vuonna 2023 hänet nostettiin organisaation Global Councilin jäseneksi.

Miehemme maailmalla: Tommi Vuorinen

Organisaatiokaavion jälkeen ainakin King Jayms on lähtenyt ja vetovastuun ottanut vietnamilainen Mai Loan. Suomalaista sisua paikan tuulisuus ei tunnu pelottavan. Vuorinen ei ole koskaan joutunut vastaamaan valheistaan oikeudessa.

Kymmenvuotispäivän kunniaksi laitan vapaaseen jakoon Onecoin-kirjani, joka julkaistiin juuri koronaepidemian puhjetessa 26.2.2020. Toivottavasti lisääntyvä tietoisuus kryptovaluutoista ja verkostohuijauksista auttaa torjumaan vastaavia temppuja jatkossa.

Lataa kirjan PDF-versio tästä. 

Mikä ihmeen KIVRA - mihin jatkossa tulevat viralliset viestit?

Yllätyin mennessäni Traficomin sivulle etsimään tietoa ajoneuvoverostani. Etusivulla mainittiin KIVRA-palvelu, johon jatkossa voi saada ajoneuvoverolipun. Mikä ihmeen KIVRA?

"Ajoneuvoveroliput jatkossa myös KIVRA-digipostipalveluun."

Pyrin seuraamaan työkseni digimaailman tapahtumia ja palveluita, mutta KIVRAsta en ole kuullutkaan. Selvisi, että kyseessä on alun perin ruotsalaisen yrityksen tarjoama sähköinen postilaatikko, johon voi tilata yritysten laskuja ja jatkossa siis myös viranomaisten dokumentteja.

Itse asiassa vuoden 2026 alusta digitaalinen kanava tulee olemaan oletusarvo viranomaisen lähettämille viesteille. Sääliksi käy ihmisiä, joille jo pankkiasiointi verkossa on vaikeaa ja turvatonta.

Suomessa on jo Omaposti ja Suomi.fi-viestit (johon itsekin sain Traficomin ilmoituksen, jonka perusteella sivuille menin). Onko todella tarpeen tuoda lisää rinnakkaisia kanavia? Ilmeisesti taustalla on ajatus siitä, ettei valtio voi valita kanavaa vaan asia pitää jättää avoimeksi kilpailulle.

Kansalaisten näkökulmasta tällaisessa kehityksessä on riskinsä. Ihmisten on entistä vaikeampi pysyä selvillä laskuistaan ja viranomaisten ilmoituksista. Jälleen uusi sovellus asennettavaksi puhelimeen, uusi käyttöliittymä, uudet tietoturvauhkat ja huijausmahdollisuudet. 

KIVRA on jo aiemmin ollut käytössä joillakin yrityksillä asiakaslaskujen lähettämisessä. Yritykset saavat itse valita kanavansa, mutta kun katsoo pankkitunnisteista syntyneitä ongelmia voi kysyä, onko valittu markkinaehtoinen linja järkevä? Kaupallinen kilpailu ei aina johda optimaaliseen tulokseen. 

Oletan, että jatkossakin viranomaisten pitää lähettää tiedotteensa ainakin Suomi.fi-portaaliin. Vaikka KIVRAn kaltaiset palvelut ovat kansalaiselle maksuttomia, ne ovat lähettäjälle maksullisia. Useat rinnakkaiset palvelut lisäävät lähettäjän - siis viranomaisten - kustannuksia. Lisää integraatiokustannuksia, lisää riskejä.

Digitaalisuus on tekemässä asioista entistä sekavampaa. Laskuja tulee e-laskuina suoraan pankkiin, osa sähköpostilla ja osa erilaisiin KIVRAn kaltaisiin palveluihin. Tässä on aktiivisenkin ihmisen vaikea pysyä kärryillä, mitä on maksettu ja mitä ei. Jatkossa sama sekavuus liittyy myös viranomaisten ilmoituksiin. Erityisen hankala tilanne on perikunnille ja muistisairaan vanhuksen läheisille.

Jos pelkkä Suomi.fi tai Omaposti eivät riitä, eivätkö pankit voisi tarjota yleiskäyttöistä ilmoitusten vastaanotto- ja säilytyspalvelua? Digimaailmassa hyöty ei tule siitä, että on mahdollisimman monta palvelua rinnakkain vaan siitä, että kaikki on keskitetysti yhdessä paikassa. Pankkipalvelu meillä kaikilla jo on.

Huom: saamani palautteen mukaan Kivra aktivoituu automaattisesti, jos sen rekisteröi esimerkiksi konserttilipun toimitusta varten (miksei sitä ota vain sähköpostiin ja puhelimeen, tai puhelimen omaan lompakkosovellukseen?). Tämän jälkeen laskuja ja viranomaisilmoituksia voi alkaa tulla pyytämättä ja yllätyksenä Kivraan, jolloin niitä ei edes huomaa. 

Bitcoin päihitti Trumpin

Sattumaa tai ei, Bitcoinin kurssi lähti selvään nousuun syksyllä 2017 kun Yhdysvaltojen vaalikampanja tiivistyi. Trump valittiin ja kurssi romahti, mutta nousi Trumpin kaudella vielä uudelleen. 

Trump ei itse kryptoista piitannut. Kesällä 2019 hän sanoi kryptojen mahdollistavan kaikenlaisia laittomuuksia. 

Kesällä 2019 Trump tyrmäsi kryptot.

Viime vuoden heinäkuussa, siis viisi vuotta myöhemmin, ääni kellossa oli täydin muuttunut. Trump oli valmis haalimaan äänestäjiä mistä tahansa ja libertaarien arvoja kannattavat bitcoin-maksimalistit ottivat Trumpin hehkutuksen ilolla vastaan.

Viisi vuotta myöhemmin: Bitcoin nousee pilviin!

Kun Trump sitten tuli valituksi, Bitcoinin kurssi lähti nopeaan nousuun. Monet alkoivat odottaa, että Trump määrää valtion hankkimaan strategisen miljoonan kappaleen reservin (n. 5 % kaikista) Bitcoineja.

Pari päivää ennen virkaanastujaisia Trump yllätti kaikki: hän julkaisi omaa ja vaimonsa nimeä käyttävät "meemikolikot". $TRUMP kolikoista vain 20 % on kierrossa, Trump ja lähipiiri omistavat niistä 80 %. Tämä tietää laskennallisesti miljardien rahansiirtoa Trumpille.

Varmaan laillista, mutta kun se tehdään presidentin nimissä, temppu herätti valtavasti kritiikkiä ja jätti bitcoinistit tyhjän päälle. Hätäisimmät ehtivät myydä bitcoinejaan ehtiäkseen mukaan $TRUMPiin, kunnes sen arvosta hävisi puolet yhtä nopeasti kuin oli syntynytkin.

Sisäpiiri ehti rahastaa $TRUMP meemikolikolla.

Virkaanastujaisissa ja presidentin määräyksiä kirjoittaessa odotettiin, mitä Trump sanoo bitcoineista. Ei mitään. Kurssi valahti pettymyksen myötä alle 100 000 euron, mutta on tänään noussut takaisin sen yli.

Bitcoinissa heiluntaa Trumpin vuoksi. 

Ironista kyllä, Trump tuli osoittaneeksi juuri sen, mihin bitcoinia tarvitaan. Kun kyse on rahasta, älä luota poliitikkojen lupauksiin! Luota mieluummin koodiin ja matematiikkaan. Ne eivät valehtele eivätkä huijaa. Vapaasti määrittyvä kurssi on aina oikealla tasolla.

Siksi Bitcoin houkuttaa jatkossakin, Trump ei.

Sebastian Tynkkysen faktantarkistus

Metan päätös luopua faktantarkistuksesta herättää keskustelua. A-Studio oli kutsunut 15.1.2025 Sebastian Tynkkysen ja Ville Niinistön keskustelemaan aiheesta.

Suomessa toimittajat harvoin tarttuvat vastauksiin tai pyytävät niihin perusteluita, joten teen sen itse. Kaksi Sebastian Tynkkysen väittämää meni läpi sellaisinaan, vaikka keskustelun aiheena oli sattumoisin juuri faktantarkistus.

Ensinnäkin (kohdassa 24 min 15 s) Tynkkynen sanoi, että Twitterin työntekijät olivat 98-prosenttisesti demokraattien äänestäjiä. Tieto ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Näin suuri määrä työntekijöistä ei varmasti ylipäätään äänestänyt, saati että tietäisimme, kumpaa puoluetta he olisivat äänestäneet. 

Fox Newsin mukaan Twitterin henkilökunta lahjoitti vuoden 2022 vaaleissa noin 160 000 dollaria demokraateille ja vain 500 dollaria republikaaneille. Yhteissummat eivät kerro mitään äänestämisestä eivätkä siitä, kuinka monelta lahjoittajalta pieneltä tuntuva summa oli peräisin (Suomen väkilukuun suhteutettuna noin 3000 euroa).

Toiseksi (27:31) Tynkkynen sanoi käyneensä tarkastamassa, että hänen tilinsä oli shadowbännätty. Shadowban tarkoittaa tilannetta, jossa somepalvelu ei nosta jonkun kirjoittajan päivityksiä muiden nähtäville tai suorastaan estää tilin löytymisen sisäisellä hakukomennolla. Tilin haltija ei itse huomaa tätä, korkeintaan ihmettelee miksi omat päivitykset saavat niin vähän reaktioita.

Ei ole mitään tapaa, jolla shadowbännäyksen voi varmuudella selvittää. Jotkut palvelut väittävät näin tekevänsä, mutta tuloksiin ei ole luottamista. Twitter itse kertoi, että tilien näkyvyyttä voidaan laskea, jos tileillä on esimerkiksi poikkeuksellisen paljon liikennettä, jolloin ne voivat olla botteja.

Voi myös miettiä, miten paljon kiinnostusta Twitterillä olisi vähentää jonkun suomalaisen tilin näkyvyyttä. Kuka siellä edes tuntisi Suomen asioita tai ymmärtäisi twiittien olevan "vääränlaisia"?

On mahdollista, että Suomen vasemmistolaiset käyttäjät ovat tehneet niin paljon ilmiantoja Tynkkysen kirjoituksista, että tämä on laukaissut jonkinlaisen eston. Silloin kyse ei kuitenkaan ole Twitterin omasta sensuurista.

Subjektiivisilla, yksittäisillä havainnoilla omien päivitysten reaktiomääristä ei muutenkaan ole suurta merkitystä. Pitäisi kokeilla, näyttävätkö palvelut shadowbanningia myös vasemmistolaisille poliitikoille.

Epäilen, että suomalaiset olivat Twitterille niin vähäarvoisia, ettei heidän näkyvyydellään tai poliittisilla kannoillaan ollut mitään merkitystä. Twitter ei saanut kuriin edes huijausmainoksia ja botteja, miten siis suomalaisia poliitikkoja?

Twitterissä oli kymmeniä miljoonia aktiivisia käyttäjiä. Näin suuret palvelut eivät toimi täydellisesti. Algoritmit tekevät virheitä ja palvelimissa on koko ajan tilapäisiä häiriöitä. Sen huomaa myös Facebookissa ja Googlen hakutuloksissa, joita olen seurannut säännöllisesti yli 10 vuoden ajan.

Miten X:n nykyiset algoritmit toimivat, siihen en ota kantaa. Vaikka algoritmi on julkinen, Musk on todennäköisesti tehnyt siihen omia säätöjään.

Joka tapauksessa faktantarkistus on vaikea aihe, koska juuri silloin faktojen pitäisi olla kohdallaan.