Turingin testi myös luovuuden mittaamiseen

Ilmeisesti ainoa tapa mitata tekoälyn kykyä luovuuteen olisi soveltaa klassista Turingin testiä.

TEKOÄLYN kehitys on edennyt merkilliseen vaiheeseen: insinöörit rakentavat uusia, yhä läheisemmin ihmisen sisäisiä prosesseja matkivia ohjelmia ymmärtämättä täysin, mitä ovat tekemässä ja missä maali sijaitsee. Operoimme käsitteillä kuten kieli, äly ja tietoisuus, vaikka emme osaa täsmällisesti määritellä niitä. Inhimilliset ominaisuudet ovat paitsi tuntemattomia, myös arkaluontoisia.

Parikymmentä vuotta sitten professori Tatu Vanhanen kohahdutti väittämällä, että pohjoiset kansat olivat älykkäämpiä kuin eteläiset, mikä osaltaan selitti Kreikan talousvaikeuksia. Nyt kehitämme keinotekoista älyä tietämättä, mihin se voisi johtaa.

Sama pätee luovuuteen. Aihe onkin herättänyt keskustelua, viimeksi tekoälyllä tuotettujen teosten käyttöarvosta (”Tekoälyllä tuotettujen taideteosten käyttöarvo on valtava”, HS Mielipide 22.2.2024).

Selvästikään luovuus ei tarkoita uuden tekemistä tyhjästä, koska lukija tai katsoja tarvitsee jotain kiintopisteitä vanhaan. Aivan uusi ja ennen näkemätön ei luultavasti herättäisi vastaanottajassa mitään reaktiota.

Menestyneet taiteilijat yhdistävät aiemmin näkemäänsä ja kuulemaansa uudella tavalla. Kun lopputulos eroaa riittävän paljon alkuperäisistä ja herättää muissa ihmisissä reaktioita, teoskynnys ylittyy ja luovuus on tullut osoitetuksi. Mutta onko merkitystä sillä, tekeekö yhdistelyn ihminen vai tekoälyn algoritmi? Ilmeisesti ainoa tapa mitata tekoälyn kykyä luovuuteen olisi soveltaa klassista Turingin testiä. Vuonna 1950 brittiläinen matemaatikko Alan Turing kehitti nimeään kantavan testin, jossa kaksi henkilöä käy tekstipohjaista keskustelua tietokoneen kanssa.

Jos tekoäly osaa viestiä totta ja valetta niin hyvin, etteivät ihmiset pysty erottamaan tulevatko vastaukset koneelta vai ihmiseltä, tekoälyä voidaan pitää riittävän tietoisena ja älykkäänä – ihmisen kaltaisena. Millä mekanismilla tämä tapahtuu, on sivuseikka.

Ehdotan vastaavan kokeen soveltamista tekoälyn luovuuteen. Sinä päivänä, kun testihenkilöt eivät pysty erottamaan kymmenestä taideteoksesta tai musiikkikappaleesta, kummat viisi ovat ihmisen ja kummat viisi koneen tekemiä, tekoälyn luovuuden voidaan katsoa olevan riittävän aitoa ja koko kysymys menettää merkityksensä. Valtaosa sisällöstä tuotetaan nykyisin nopeaa kaupallista kulutusta varten, eikä se saakaan olla liian luovaa. Tehdasmaisen tuotannon voisi jo nyt siirtää tekoälylle. Kenties on jo siirrettykin?

Julkaistu Helsingin Sanomissa 27.2.2024

Lisäys 4.3.2024: Tällainen testi näyttää tulleen jo tehdyksi. 

Sääntö-Suomi iski Prisman kassalinjalla

Suomi on sääntöjen maa ja suomalaiset noudattavat niitä yleensä kiltisti. Niin minäkin. Aina joskus malja vuotaa kuitenkin yli. Viime viikolla niin tapahtui ostoskeskuksen Prismassa, jossa itsepalvelukassojen perään on äskettäin lisätty kuitilla avattava portti.

Ymmärrän kauppiaan tuskan, kun suomalaiset huijaavat ja kävelevät portista ulos maksamatta. Tavallaan silti oma vika, kun ensin siirrytään itsepalveluun ja sen jälkeen havaitaan, mihin se johtaa. Kaikenlainen näpistely ja pieni vilppi on viime vuosina lisääntynyt, syitä voi jokainen miettiä. Yllättävää kyllä, jo 20 vuotta sitten suomalaiset olivat Euroopan näpistelytilastojen kärkipaikoilla. Se siitä suomalaisen rehellisyyden myytistä.

Oli iltapäivä ja itsepalvelukassoilla ei ollut juuri ketään. Ostin kaksi 150-senttistä loisteputkea ja maksoin ne automaatilla, rypistin varmaan kuitin alitajuisesti kuten olen ennenkin tehnyt. Kävelin portista ulos edellisen asiakkaan perässä. 

Automaateilla päivystänyt myyjätäti huomautti kärkkäästi, että kuitti pitää aina näyttää lukijalle. Ei auttanut, että näytin sen auliisti hänelle, hän ei halunnut edes katsoa: kuitti kuuluu näyttää lukulaitteelle. Kyse on kaupan säännöistä, aivan kuten kaupalla on oikeus kieltää koirien tulo myymälään. 

Kaupasta ei saa varastaa, ja koirakieltokin on selkeästi merkitty jo ennen kauppaan tulemista, mutta missä on määrätty, että kuitti pitää näyttää lukulaitteelle? Sitä myyjä ei yksilöinyt sen tarkemmin, vetosi vain sääntöihin ja sanoi, ettei hän niitä itse keksinyt. Vetosin siihen, etten ollut tehnyt mitään sopimusta kaupan kanssa, enkä edes nähnyt velvoittavaa ohjetta. 

Koska muita ihmisiä ei ollut, hänellä oli hyvin aikaa keskustella asiasta kanssani vaikka kuinka pitkään. Lopulta kävin näyttämässä kuittia portin ulkopuolelta kurottaen, jotta ohje tuli muodollisesti täytettyä, ja lähdin putkien kanssa pois.

Tällaiset episodit ovat typerää ajan hukkaa, mutta silti joskus kannattaa käyttää omaakin harkintaa eikä vain noudattaa pikkutarkasti sisäisiä ohjeita. 

Kävin vielä jälkikäteen tarkistamassa, miten kuitista on ohjeistettu. Kaupan sisäänkäynnillä ei mitenkän.

Koirakielto on selkeästi merkitty jo ennen kauppaan saapumista.

Pikakassan ohjeissa kerrotaan, ettei käteistä voi käyttää maksamiseen ja että osa tuotteista vaatii henkilökunnan hyväksynnän.

Itsepalvelukassoilla ohjeistetaan vain ostosten käsittelyä.

Se tärkein: kuitinlukija.

Lue kuitin viivakoodi.

Missään ei ole velvoittavaa ohjetta, että jokaisen pitää näyttää kuitti automaattiselle portille. Eikä siitä mitään hyötyä olisikaan, sillä portti ei tarkista, mitä asiakas on ostanut ja ovatko kaikki tuotteet mukana. Pitäisikin kokeilla, riittääkö edellispäivän tai vielä vanhempi kuitti portin aukaisuun.

Oikeastaan vaatimus kuitista tuntuu ylipäätään hölmöltä paperin tuhlaukselta, kun muutoin olisi mahdollista tyytyä sähköiseen kuittiin.

Mutta näin on joku hyväksi katsonut, ja toiset sitä haukan lailla valvovat. 

Maailman onnellisin kansa tuottaa synkkiä menestysbiisejä

Suomalaiset musiikintekijät ovat nykyään kansainvälistä tasoa. Viimeksi aamulla jäin kuuntelemaan radiossa soinutta Behmin uusinta "Syntymäpäivä!" -biisiä, joka on sanoitusta myöten mainio. Miksi ruotsalaiset musiikintekijät menestyvät maailmalla niin paljon suomalaisia paremmin?

Olisiko syynä suomalaisten biisien melankolia? Syntymäpäivän kertojana on nuori nainen, joka kokee epäonnistuneensa elämässä ja vanhemmat ovat samaa mieltä. Siskolla on jo kaksi lasta, itsellä ei edes suhdetta. Ja hauskan ironisesti biisi toteaa, ettei halua mennä kuuntelemaan Behmiä, koska "ei ne itkuvirret varmaan hyvääkään tee".

Toden totta, useimmat listabiisit liittyvät rakkauden loppumiseen tai lähtemiseen. Nyt Iskelmän listan kärkisijoilla ovat mm. mainiot "Viimeinen tanssi" ja "Viimeisiä sanoja". Parin vuoden takainen "Tässäkö tää oli" huvittaa ja miellyttää kuuntelussa vieläkin.

Muistamme kansainvälisesti menestyneen HIMin vuosituhannen alusta. "Join me in death" ja silleen. Ehkä maailmalla ei arvosteta tällaista vaan ihmetellään, miksi maailman onnellisin kansa tuottaa ja rakastaa alakuloista ja epäonnistujista kertovaa musiikkia.

Poikkeuksiakin on. En aluksi pitänyt Käärijän Cha-Cha-Chasta, mutta vaikka UMK:sta on jo yli vuosi, biisin viehätys on vain kasvanut. Sehän on aivan loistava! Lisäksi sanat kertovat ujouden voittamisesta ja kaksin käsin tarttumisesta. Lisää tällaista!

Tätä taustaa vasten Windows95man ja aluksi vitsiltä vaikuttanut No rules! alkaa tuntua hyvältä. Tänään ilmeisesti terapiasta voimia saaneena artisti ilmoitti sittenkin uskaltavansa lähteä Euroviisuihin. 

Jos hän olisi jänistänyt, mikä olisikaan ollut Suomen kakkosvaihtoehto: terapian jälkeen syntynyt Sara Siipolan "Oon paskana". Case in point.

Mieluummin "no rules" kuin "no points".

Lisäys: Unohdin kirjoituksesta hevimusiikin, missä Suomi on maailmankuulu niin laadun kuin bändien määränkin suhteen. 

Kuuluuko jatkossa hyttysen ääni Instagramin ja Facebookin taivaaseen asti?

Viime syksynä sain avunpyynnön liittyen Jasmin Voutilaiseen. Masennus ja ahdistus veivät nuoren näyttelijän aivan liian varhain, jo 27-vuotiaana. Voutilaisen kohtaloa on puitu mediassa ja sen toivottu herättävän päättäjiä mielenterveyspalvelujen merkitykseen.

Ikään kuin nuoren kuolema ei jo itsessään olisi tarpeeksi raskasta, omaisten taakaksi voi muodostua myös sosiaalinen media. Televisiosta tuttuna näyttelijänä Jasminilla oli laaja somenäkyvyys ja paljon seuraajia. Facebook-tilin omaiset saivat asetettua muistotilaan, mutta Instagramissa vastaava ei onnistunutkaan. Se on kummallista, sillä molemmat ovat Metan palveluita ja voisi olettaa, että niissä on samanlainen prosessi.

Edesmenneen käyttäjän profiilia voi pyytää siirrettäväksi muistotilaan lomakkeella, joka löytyy sattumoisin Facebook-osoitteen alta otsikolla Edesmenneen käyttäjän tilistä ilmoittaminen Instagramissa. Omaisten yrittäessä lomake ei kuitenkaan toiminut. 

Siitä hetkestä lähtien olet omillasi. Metalla ei ole varsinaista asiakaspalvelua, johon voisi soittaa. Sähköposteihin ei vastata. Jos et pysty itsepalveluna hoitamaan asiaasi, sori siitä. Ilmaisena palveluna Meta ei ota mitään vastuusta mistään. Tavallaan se on ymmärrettävää, mutta tässä tapauksessa omaisten näkökulmasta tilanne oli kohtuuton. 

Kokeilin asiaa itse ja toden totta, virheilmoitukset olivat itse virheellisiä, esimerkiksi näin:

"Et voi käyttää tätä ominaisuutta juuri nyt"

Paikansin ongelman tilin nimeen. Yritin olla ovela ja laittaa insta-tilin nimikohtaan huuhaata, ja selittää asian kommenttikentässä. Sillä sain lomakkeen menemään läpi, mutta joidenkin päivien jälkeen tuli sähköpostiini vastaus, että @huuhaa-käyttäjää ei ole, eikä virheellistä ilmoitustani ole sen vuoksi käsitelty. Kiinnostavaa kyllä, viimeisin sähköposti-ilmoitus tuli viime viikolla, siis lähes pari kuukautta lomakkeen jättämisen jälkeen. 

Ilta-Sanomat kirjoitti omaisten ahdistavasta tilanteesta ja lopulta sain apua yhtiön sisältä. Kävi ilmi, että vika oli tosiaan Metan omissa järjestelmissä ja liittyivät jotenkin Jasminin peruskäyttäjää suurempaan näkyvyyteen. 

Me ilmaiset käyttäjät pohjolassa koemme olevamme hyttysiä, joiden ääni ei kuulu suureen Metan taivaaseen asti, mutta asia ei ole ihan niinkään. Meta on suuryritys, mutta viime kädessä se koostuu tavallisista ihmisistä, jotka tekevät parhaansa ansaitakseen palkkansa. Henkilökunnan joululomat ja vuodenvaihteen sisäiset rutiinit venyttivät asian hoitamista, mutta lopulta Jasminin tilille ilmestyi kaivattu muistomerkintä.

Jasmin Voutilainen muistoissa.

Facebookin verrattuna Instan muistomerkintä on liki huomaamaton, mutta omaisille sillä oli suuri symbolinen merkitys.

Tänä keväänä tulee voimaan EU:n Digital Services Act, joka parantaa somejättien käyttäjien oikeusturvaa monin tavoin. Aivan uutta on se, että jatkossa suomalainen voi joissakin tapauksissa jättää valituksensa viranomaisten hoidettavaksi. Traficomin listalla olevat tilanteet eivät kuitenkaan koske asiakaspalvelua, vaan liittyvät lähinnä oikeusturvaan kuten postausten ja tilien poistamiseen.

Tämä on hankala yhtälö. Jos palvelu on ilmainen, siltä ei voi edellyttää asiakaspalvelua. Käyttäjälle, jonka tili on kaapattu, salasana unohtunut tai jonka omainen on menehtynyt, voi kuitenkin kertyä suurta haittaa tapahtuneesta. Ellei asia ratkea itsepalveluna, niin millä sitten?

Yksi mahdollisuus olisi tehdä asiakaspalvelusta maksullinen. Meta voisi veloittaa tiketin avaamisesta esimerkiksi 10 euroa, millä se sitoutuisi hoitamaan asian loppuun. Tässä tapauksessa ongelman korjaaminen oli yhtiön oma etu, mutta jos kyse on vaikka kaapatusta tilistä tai unohtuneesta salasanasta, ilmoittajan henkilöllisyyden varmistaminen ja sotkun siivoaminen voi olla todella työlästä. Silloin 10 euroa ei riitä alkuunkaan kattamaan kustannuksia.

Jos on muita ideoita somejätin asiakaspalvelun hoitamiseksi kuulen niitä mielelläni, kiinnostaisi varmaan yhtiötä itseäänkin.

Tekoäly on uusi internet (kolumni)

Julkaistu alun perin Tivi-lehdessä 2/2024

Päättynyt vuosi 2023 tullaan muistamaan tekoälyn läpimurron vuotena. On suorastaan sääli, etteivät monet alan pioneerit ehtineet nähdä tekoälyn vihdoin oikeasti toimivan ja kiinnostavan myös suurta yleisöä.

Kaiken hypetyksen keskellä mieleen tulee deja-vu: olen kokenut tämän aikaisemminkin. Internetin yleistyessä kaikki halusivat tietää siitä lisää ja media uutisoi alan tapahtumista päivittäin. Tietoverkon lupaukset olivat liki rajattomia.

Se, mitä netille tapahtui huippuvuonna 1999, toistuu nyt 25 vuotta myöhemmin tekoälyssä.

Tekoälyn ja internetin kehityksessä on hämmästyttävän paljon samankaltaisuuksia. Tekoäly-termi keksittiin jo 1950-luvulla, internet vasta 1969, mutta molemmat olivat pitkään vain tutkijoiden tiedossa.

Ensimmäiset tietoverkkopalvelut kuten Compuserve, Videotex ja Telesampo olivat pettymyksiä. Pitkään näytti siltä, ettei tietoverkoista koskaan tule oikeaa liiketoimintaa. Kentällä kukoistivat vain harrastajien bbs-purkit.

Vasta kun tietokoneet ja verkkojen nopeudet kehittyivät riittävästi, palaset loksahtivat paikoilleen. Yhtäkkiä internet oli kaikkialla, ja sijoittajat syytivät rahaa mitä kummallisimpiin nettihankkeisiin. Valtaosa niistä kaatui nettikuplan puhjetessa, mutta osa jäi elämään. Tänään tunnemme ne nimillä Amazon, Google ja Netflix. Ratkaisevaa internetin kehitykselle oli www-tekniikan syntyminen vuonna 1991. Pari vuotta myöhemmin tuli graafinen NCSA Mosaic -selain ja sitten Netscape, joka avasi helppokäyttöisyydellään internetin portit.

Tekoälyn transformer-malli keksittiin 2017. Sitä hyödyntävät ChatGPT ja Bing ovat tämän päivän selaimia, joiden kautta tekoälyn maailma avautuu helposti ja lähes ilmaiseksi kaikille.

Kiinnostava on myös tapa, jolla Microsoft onnistuu aina ratsastamaan itsensä aallonharjalle. Nettihuuman aikaan se lisäsi internet-toiminnot kaikkiin sovelluksiinsa ja kehitti oman selaimen, nyt Copilot tekee saman tekoälylle. Jopa epäonnistunut Bing-hakukone on vihdoin lähtenyt lentoon saatuaan tekoälyltä siivet.

Uudet keksinnöt johtavat aina yli-innostumiseen. Nettihuuman aikaan verkkoon houkuteltiin kauppiaita mainostamalla, että netistä saa miljoona uutta asiakasta. Se jäi kertomatta, että kun muut kaup­piaat tekevät samoin, tuloksena on myös tuhat uutta kilpailijaa.

Teknologiat eivät muuta ainoastaan pelivälinettä vaan myös pelin sääntöjä. Jälkiviisaana jokainen yrittäjä tietää, miten internetiin olisi kannattanut alkuvuosina suhtautua. Yleensä ne, jotka lähtivät rohkeasti mukaan, korjasivat myös suurimman hyödyn. Muutos ei mene ohi vain odottamalla passiivisesti.

Sama pätee tekoälyyn. Teknologia on kaikkien saatavilla, joten se ei itsessään anna kilpailuetua. Ratkaisevaa on, miten kekseliäästi osaamme itse hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Tekoälyssä voimme hyötyä nettimaailman kokemuksista.

Internetin ja tekoälyn vertaaminen antaa vastauksen usein esitettyyn kysymykseen siitä, kumpi niistä on keksintönä merkittävämpi.

Koneoppimisen algoritmit ja neuroverkot keksittiin jo kauan sitten, mutta vasta internetin avulla niille saatiin valtavat määrät teksti- ja kuva-aineistoa. Se mahdollisti laajat kielimallit ja verkkojen kouluttamisen. Näin ajatellen tekoäly on uusi tapa käyttää internetiä.

Netti ei enää säväytä meitä, koska neljännesvuosisadassa sen vaikutukset ovat sulautuneet osaksi kaikkea toimintaa. Samoin tulee käymään nyt mediaseksikkäälle tekoälylle.

Tekoälyn merkitys nousee uudelle tasolle, mikäli tutkijat onnistuvat kehittämään siitä tietoisen ja ajattelevan version. Se ei enää olisi sidoksissa internetiin, vaan siitä tulisi itsenäinen toimija.

Jos ihmismäistä tekoälyä ei synny, mikä on 25 vuoden päästä tapahtuva seuraava mullistus? Ehkä hypetämme silloin ihmismäisiä robotteja, Marsin ja kuun asuttamista tai lähes ilmaista fuusioenergiaa.

Itse veikkaan kuitenkin biologiaa. Kyky purkaa aivojen toiminta osiin, manipuloida geenejä ja tehdä ihmisistä kuolemattomia olisi kaikkia teknisiä edistysaskeleita suurempi harppaus tuntemattomaan.

It-alalla ei ole etuoikeutta tulevaisuuteen.

Vihdoinkin: Nordea tuo uuden säästötilin, jonka nostoissa on kolmen vuorokauden viive

Verkkopankin turvallisuus ansaitsee vielä yhden kirjoituksen. Tuoreen uutisen mukaan viime vuonna verkkohuijarit yrittivät viedä 76,9 miljoonaa euroa, mistä pankit pystyivät estämään väliintulollaan 32,7 miljoonaa euroa. Huijarien saaliiksi päätyi siis 44,2 miljoonaa, missä on kasvua 36 % edelliseen vuoteen verrattuna. Hyvä uutinen on, että pankkien esto- ja palautustoimet lisääntyivät paljon enemmän, 132 %. Kehitys on siis oikeansuuntaista, mutta riittämätöntä.

Aiemmissa kirjoituksissa olen kuvannut uhrien surkeaa asemaa. Tapauksista on kirjoitettu myös julkisuudessa (ensimmäinen ja toinen). Toista minulle soittanutta uhria sapetti erityisesti se, ettei pankin turvaosastolta saa kiinni henkilöitä ja soittoyrityksistä asian selvittämiseksi oli kertynyt 40 euron lisä puhelinlaskuun. 

Verkkouutisten sivulla silmiini osui Nordean petostorjunta-asiantuntija Sara Helinin kommentti: "Nämä eivät ole koskaan uhrin vika, vaan rikoksentekijän syy". Pankin viesti asiakkaalle on kuitenkin toinen: oma vikasi, että lankesit huijaukseen, olit huolimaton emmekä korvaa mitään. Jos vika ei olekaan uhrin, eikö pankin pitäisi vähintäänkin tulla vastaan? 

Toisessa jutussa pankin edustajat kertovat, että lähteviä maksuja kyllä tarkkaillaan. Siitä kertoo myös parantunut torjuntaprosentti. Mutta sitten S-pankin edustaja sanoo näin: "Jos henkilö on luovuttanut omat pankkitunnuksensa, niin pankin päähän se näyttää siltä, että sovelluksen käyttöönotto on laillinen. On ihan tavallista, että asiakkaan puhelin menee rikki tai henkilö vaihtaa puhelinta, jolloin uuteen laitteeseen asennetaan pankin sovellus." 

Puhelimen vaihto on jo itsessään keltainen lippu, mutta todella punaiseksi se muuttuu, mikäli uudesta puhelimesta tyhjennetään heti perään koko tili. Tällainen tapahtumaketju pitäisi olla helppo tunnistaa; siihen ei tarvita tekoälyä eikä kehittynyttä analytiikkaa.

Jutun ingresissä "Pitkään pankkiturvallisuuden parissa työskennellyt toteaa, että osa huijauksista on hyvin taitavia". Silti pankin mielestä huijauksen uhri on yksin vastuussa.

Samassa jutussa Finanssialan petos- ja rikostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm, jonka kanssa väittelin asiasta televisiossa jo pari vuotta sitten, epäilee ehdottamaani luottohenkilön ratkaisua. En ehdota, että lapset kuittaisivat hoitaisivat maksut vanhempiensa puolesta, vaan että asiakas voisi nimetä luottohenkilön, joka vahvistaisi suuret ja poikkeukselliset siirrot - ja nekin vasta sen jälkeen, kun tilin haltija on itse ensin hyväksynyt maksut. 

En näe tässä mahdollisuutta luottohenkilön epärehellisyyteen. Itsemääräämisoikeus ja pankkisalaisuuden vaarantuminen ovat eri asia, mutta ehkä asiakas voisi halutessaan joustaa näistä turvallisuuden nimissä?

Vielä tuli mieleeni yksi turvakeino: entä jos älypuhelimen pankkisovellus kertoisi ääneen, mitä on tapahtumassa? Ei kysyisi pelkkää PIN-koodia, sormenjälkeä tai kasvokuvaa, vaan sanoisi kaiuttimesta "Olet siirtämässä 20 000 euroa puolalaiselle tilille, jonka omistaja on N. N. ja rahat siirretään välittömästi. Jos hyväksyt siirron, paina OK tai sano mikrofoniin 'hyväksyn siirron'". 

"Näitä ehdotuksia monesti tehdään miettimättä niitä sen kummemmin", Saxholm heittää. Niinpä, jonkun ulkopuolisen niitä pitää tehdä, koska ala itse on konservatiivinen ja tarkkaan säädelty. 

Uudella tekniikalla olisi tehtävissä paljonkin, mutta inside the box -ajattelu saa vain kiristämään vanhoja keinoja. Lisätään uusia pin-koodeja ja vahvistuksia, vaikka tämä lähestymistapa on kuljettu loppuun.

Onneksi vihdoin jotain näyttää olevan tapahtumassa. Olen jo parin vuoden ajan ehdottanut vapaaehtoista viivettä rahansiirtoihin ja nyt vihdoin se näyttää toteutuvan. Tänään tulleen tiedotteen mukaan Nordea tarjoaa uudenlaista säästötiliä, jossa on korkeampi korko, mutta rahojen nostossa kolmen vuorokauden viive.

Tiedote on ruotsiksi, koska se tuli Ruotsin Nordealta. Toivottavasti sama palvelu saadaan myös Suomeen ja sen jälkeen muihinkin pankkeihin. Miten paljon helpompaa kaikki olisikaan, jos pankit ottaisivat turvallisuuden kilpailutekijäksi! Nyt sitä pidetään itsestäänselvyytenä, mitä se ei tämän päivän maailmassa ole. 

Huijaukset lisääntyvät kaikkialla maailmassa. Suomi oli 1990-luvulla verkkopankin turvallisuuden edelläkävijä ja olisi voinut olla sitä nytkin, mutta juna taisi jo mennä.

Lisäys 8.3.2024: Nopea reagointi kannattaa - mies sai takaisin 93 000 euroaan kun ehti ilmoittaa pankille riittävän nopeasti. Olisinpa halunnut nähdä rosvon ilmeen kun hän huomaa onnistuneen huijauksen jälkeen, ettei rahoja tulekaan! Uutisesta ei käy ilmi, olivatko rahat lähteneet ulkomaille tai kotimaisille tileille, mutta pakollinen viive tai ulkopuolisen henkilön kuittaus olisi estänyt rikoksen onnistumisen.