"Kiitos, että kuuntelit"

Aina silloin tällöin saan puheluita ihmisiltä, joilla on ongelmia. Yksi sellainen puhelu päättyi äsken. Kuuntelin puoli tuntia oululaista naista, jonka mies oli äskettäin kuollut, ja jolla oli ollut erikoisia kokemuksia elämässä. Kotona oli käyty salaa, tavaroita oli varastettu, hänen hiuksensa oli salaa leikattu ja mattokin oli värjätty. Plus paljon muuta. Hän kysyi, auttaisiko Verisuren vartiointipalvelun tilaaminen. Se ei kuitenkaan käynyt, koska yhtiön autojen rekisterinumeroissa on samat kirjaimet kuin hänen epäilemänsä henkilön nimessä.

Nainen soitti minulle, koska olen tunnettu kyberturva-asiantuntija. Pohjimmiltaan hän vain halusi puhua jollekin, hänellä ei ollut edes selkeää kysymystä. Luultavasti olin ensimmäinen, joka ylipäätään kuunteli hänen pitkän tarinansa. Puhelun lopuksi hän kiitti minua, kun olin jaksanut kuunnella.

Suomessa on paljon ihmisiä, joiden on vaikea saada apua. Vuosi sitten 70-vuotias tamperelainen mies soitti minulle useita kertoja, pisin puheluista kesti 46 minuuttia. Siihen oli aikaa, koska ajoin juuri itsekin autolla Tampereelle. Mies kertoi soittaneensa Mikko Hyppösen sihteerille, mutta ei saanut Mikkoa puhelimeen. Benjamin Särkkä oli vastannut, mutta kehottanut lähinnä varomaan verkkohuijareita. Moni kertoo tavoitelleensa myös Risto Siilasmaata. 

Minä kuuntelin. Miehellä oli sydämentahdistin ja hän oli varma, että entinen naapuri oli jo vuosia häirinnyt toimintaa radiolähettimellä. Häirintä oli niin vakavaa, että se esti häntä nukkumasta öisin. Soittaja pelkäsi kuolevansa häirinnän ja valvomisen vuoksi. Hän oli käynyt poliisin juttusilla, mutta pettyi kun poliisi ei voinut tehdä kotietsintää kuvatun epäilyn perusteella. Lääkärit eivät liioin pystyneet auttamaan, koska sydänoireet eivät näkyneet mittalaitteissa.

Mikään järkiargumentti ei saanut miestä uskomaan, ettei häirintä voinut olla todellista. Eniten häneen vaikutti insinööriselitys: jos häirintälähetin olisi niin voimakas, että se vaikuttaisi tahdistimeen 22 kilometrin päähän, se olisi häiritsijälle itselleen hengenvaarallinen ja tuottaisi häiriöitä myös lähiseudun asukkaille.

Olen saanut muitakin soittoja, joissa näkyvät digitalisaation varjopuolet. Kaikille uusi tekniikka ei ole avuksi eikä ilon lähde, vaan tuottaa pelkoa ja ahdistusta. Eräs nainen oli vakuuttunut, että naapuri käy hänen kotonaan päivisin siirtelemässä tavaroita, vaikka hänen hankkimansa valvontakamera ei paljastanut mitään. Miten ihmeessä naapuri pystyi ohittamaan kameravalvonnan?

Toinen lähti Oulusta asti tuomaan katsottavakseni Android-puhelinta, jossa hän epäili olevan vakoiluohjelmia. Sen puhtaampaa puhelinta en ole koskaan nähnyt! Kaikki päivitykset oli asennettu ja vain vakiosovellukset ladattu, muisti tosin lähes täynnä videoita. 

Ennen pelättiin salakuuntelua pistorasian kautta, nyt pelätään puhelinta. Uskotaan, että kuka tahansa voi salakuunnella puhelinta haittaohjelmalla. Usein väitetyt salakuuntelijat ovat lähipiiristä tai työpaikalta, ja vihjailevat verhotusti puheissaan siitä, mitä salakuuntelu on heille paljastanut. Omassa mielessä digitaalinen vainoaminen nousee korkeisiin sfääreihin.

Mediassa puhutaan paljon nuorten mielenterveysongelmista. Nämä soittajat ovat järjestään vähintään keski-ikäisiä. Voi vain kuvitella, miltä heidän elämänsä tuntuu, kun ympärillä tapahtuu koko ajan outoja, pelottavia tapahtumia, eikä kukaan pysty auttamaan eikä edes kuuntele. Soittajille itselleen asiat ovat ahdistavia ja hyvinkin todellisia.

Joskus näkee uutisia rikoksista, joihin poliisi ei ole suhtautunut riittävän vakavasti kun ne olisi vielä voitu estää. Nyt ymmärrän heitä hyvin. Poliisin pitää viran puolesta kuunnella kansalaista ja yrittää selvittää, onko taustalla mielenterveysongelma vai todellinen uhka. Joskus he erehtyvät. Lähes kaikki hurjimmat tarinat ovat mielen omaa tuotetta - mutta entä se yksi, joka ei olekaan? Se, josta myöhemmin tehdään kirja tai elokuva.

Sama koskee asianajajia ja yksityisetsiviä. Heidän puoleensa kääntyy ihmisiä, joita pitää kuunnella kohteliaasti, vaikka epäilisi asian kuuluvan ihan muiden hoidettavaksi. Viime kesänä iltapäivälehti kuvasi yhden tapauksen, jonka taustalta paljastui muistisairaus.

Tyypillistä on, että traaginen elämäntapahtuma, kuten läheisen kuolema tai vakavasta sairaudesta toipuminen, saattaa laukaista mielen järkkymistä ja aistiharhoja. Sellaisia löytyy myös muutaman aktiivisen nettitrollin elämästä ja saattaa osaltaan selittää jyrkkiä, valtavirran vastaisia somepostauksia. Myös yksinäisyys näyttää liittyvän asiaan.

Jos läheisesi tarinoi outoja, kuuntele häntä. Järkipuhe on turhaa, sillä usko tapahtuneeseen ja omiin teorioihin on epätodellisen vahva. Ja jos tiedät, kenen puoleen tällaisia avuntarvitsijoita kannattaisi ohjata, kerro minullekin. Hoitoa vaikeuttaa se, ettei henkilö koe tarvitsevansa tämänkaltaista apua ja saattaa loukkaantua pelkästä ehdotuksestakin. Lievässä tapauksessa hoitoa ei edes ole. 

Vielä viimeinen asia: nyt, kun muistisi ja aivosi vielä toimivat moitteettomasti, varaudu tunnistamaan merkit omalla kohdallasi. Epäilyttävät ilmiöt eivät välttämättä olekaan teknistä urkintaa tai salaisia käyntejä kodissasi, salaliittoja tai viranomaisten valehtelua. Ongelmien lähde on paljon lähempänä.