Kirjojen kansikuvat ja niistä rahastaminen

Tekijänoikeusjärjestöt ovat luovan alan ammattiliittoja, jotka yrittävät hankkia jäsenilleen mahdollisimman paljon rahaa. Se on ihan OK, mutta toisin kuin ay-puolella, tekijänoikeudesta puuttuu vastavoima. Jonkun pitäisi sanoa, että nyt riittää - oikeus ja kohtuus on ylitetty. Tehtävä kuuluisi eduskunnalle, mutta ahkeran lobbauksen seurauksena eduskunta on yleensä "pienen taiteilijan" asialla.

Äskettäin Kirjastolehti nosti esiin merkillisen kiistan kirjan kansikuvien käytöstä. Kopiosto on alkanut tarjota kunnille maksullista lupaa, joka antaisi kirjastoille oikeuden nykyistä laajempaan kirjojen käyttämiseen. Lupa on kuitenkin kallis ja siinä myydään oikeuksia, joista kirjastojen ei ole tähänkään mennessä tarvinnut maksaa. Toiminta on härskiä rahastusta, joka ei palvele edes luovan työn etuja. 

Tulee mieleen Kopioston 2011 lanseeraama digilupa, joka "oikeutti" koulut kopioimaan netistä aineistoa, jonka alkuperäisiä tekijöitä suomalainen järjestö ei edes edustanut. 

Kirjailijoiden intressissä on saada kirjalleen mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Kansikuva on tuotteen paketti, vähän kuin suklaapatukan kääre tai muropaketin kylki. Pitäisikö näiden kuvien näkymisestä lähikaupan mainoksessa tai verkkokaupan sivulla maksaa erikseen? Ei tietenkään. 

Kopiosto sotkee ilmeisen tahallisesti kaksi eri asiaa: kannen ja sisällön. Kansi on tuotteen julkisesti näkyvä osa. Sisältö on se, josta maksetaan. Siitä huolimatta sisältöä saa sitaattioikeuden nojalla lainata asiayhteyteen sopivan määrän, laajemmasta käytöstä tai esimerkiksi kirjan lukemisesta ääneen yleisön edessä pitää maksaa erikseen.

Kopiosto yritti selventää asiaa lakiasiainjohtajan kirjoituksella. Hänen mukaansa "...on myös tilanteita, joissa kirjan kansikuvan käyttöön tarvitaan lupa ja kuvan tekijä on oikeutettu korvaukseen. Näihin tilanteisiin Kopioston tarjoama kuvituksen verkkolupa kirjastoille tuo apua." 

Minun on vaikea keksiä tilannetta, jossa kansikuvan käytöstä pitäisi maksaa erikseen, eikä johtajakaan sellaisia mainitse. Hän viittaa vain kirjan sisällön ja kuvituksen esittelemiseen, mikä on aivan eri asia. 

Kuvittajien oma tiedote hämmentää sekin asiaa. 

Alkuperäinen tiedote.

Nyt otsikkoon on lisätty viittaus kannen ja sisällön sitaattioikeuden ulkopuoliseen käyttöön. Luulisi, että alan oma järjestö olisi ottanut asian huomioon. Uudenkin version kohdat herättävät ihmetystä.

Kuvittajien uudistettu tiedote.

Tämän mukaan kirjastojen blogi- tai Instagram-postaukset vaatisivat luvan, samoin kirjailijavierailujen markkinointi ja jopa verkkosivulla näkyvä lista kirjojenkansista. Jälleen kerran kansi rinnastetaan virheellisesti sisältöön. Myös kirjailijoiden etujärjestöllä on oma tiedote asiasta, vaikka kiista liittyy kansiin. 

Kopiosto on lähestynyt kirjastoja, mikä on tuhoisaa koko luovalle alalle. Nuoria pitäisi rohkaista lukemaan ja kirjallisuutta esitellä entistä enemmän rahastuksen sijaan. Miksi tekijänoikeus kirjastoille olisi erilainen kuin muille käyttäjille?

Elisan e- ja äänikirjojen kaupassa on paljon kansia.

Pitäisikö myös kirjakaupoilta ja antikvariaateilta vaatia maksua siitä, että ne esittelevät myytäviä tuotteita? Ovatko seuraavana vuorossa äänilevyjen kannet, joita käytetään kaikissa musiikkipalveluissa?

Ylen eilisessä uutisessa asiaa kommentoinut varatuomari näki "sopimuksen ja epätietoisuuden taustalla tekijänoikeusjärjestöjen alati kasvaneen vallan". Toivottavasti uusi eduskunta asettaa vihdoin rajoja tekijänoikeuksilla rahastamiselle. Tekijöiden oma etu on saada tuotteilleen näkyvyyttä. Mikä etujärjestö se sellainen on, joka ei aja jäsentensä etua?

Tekstiä täydennetty 3.5.2023

GNG ja pingviinitoken - Kari Wahlroosin uusin projekti

Kari Wahlroos - Mahtikotka, The Mighty Eagle - ei totisesti lepää laakereillaan. Vuonna 2021 oli Tuohivirta, sitten piti tulla Freedom Republic, mutta nyt Wahlroos yllättää jälleen: hänestä on tullut GNG:n avainhenkilö. Miehen naama on edellisistä kerroista hieman muuttunut, mutta puheet ja uho ovat entisellään. Luvassa on valtavia tuottoja niille, jotka lähtevät ensimmäisenä mukaan ja kokoavat oman verkoston, mikä tuo rahaa sisään.

Wahlroos vauhdissa.

Miehen Facebook-sivulla ei enää juuri muuta olekaan kuin GNG-hehkutusta. Pitää kelata viime syksyyn asti, ennen kuin löytyy vastaavia hehkutuksia Freedom Republic of Liberty -tokenista, jonka piti alkaa toimia 1.4.2023. Ilmeisesti nopealiikkeinen Wahlroos on taas hypännyt uuteen ja hylännyt vanhan.

GNG on jokseenkin hämärä NFT-kuvio, jossa sijoitetaan pingviini-tokeniin (ihan totta!). Yhtiön kotipaikka on Curacaon saarella Karibialla. Yhtiö maksaa tasaisesti osinkoja ja listaa tokenin kryptopörssiin, jolloin sen arvon odotetaan monikymmenkertaistuvan muutamassa vuodessa. Kuulostaa tutulta.

GNG - Uusi aikakausi.

Esitteessä kerrotaan, että mukaan lähteneiden varat sijoitetaan neljällä eri tavalla tuottojen varmistamiseksi. Sen tarkempia yksityiskohtia ei esitteestä löytynyt.

Hankittavat NFT:t ovat eri värisiä pingviinejä.

Toiminta alkoi 18.3.2023, jolloin tokenin arvo oli 0,10 dollaria. Nyt arvo on jo noussut 0,12 dollariin ja kun kesäkuussa listaudutaan kryptopörssiin (mahtavatko nämä edes ymmärtää, mitä se tarkoittaa?), kaupankäynti alkaa 0,50 dollarin hinnalla. Muutamassa kuukaudessa sijoitetut varat siis viisinkertaistuvat, ja sen jälkeen vain taivas on rajana. Ensi vuonna tokenin arvo pitäisi olla kahdeksan dollaria (80-kertaistunut), seuraavana ennustettu jo 37 dollaria (370-kertaistunut).

"Ennustettu arvonnousu" vuodessa 80-kertainen.

Nyt ei myydä koulutusta, vaan puhutaan suorista sijoituksista. Suomen-toimintojen vetäjän mukaan käytännössä minimisijoitus on 500 dollaria, vaikka halvimmat token-paketit alkavat 50 dollarista. Ei siis ihan pikkurahalla pelaamista. Koulutustakin on luvassa, mutta jäsenet saavat sen ilmaiseksi.

Jos oikein tulkitsen, jäsenen pitää ostaa 90 päivän välein uusi NFT-pingviini, jotta paikka matriisissa säilyisi. Näitä rahoja sitten jaetaan muille jäsenille. Tämän selvempää pyramidia ei taida olla olemassakaan. Toivottavasti Finanssivalvonta on tällä kertaa hereillä.

Mukana näyttää olevan monia Onecoinista tuttuja kasvoja, Wahlroosin itsensä lisäksi hänen entinen naisystävänsä ja mm. Tero Takamaa. Luultavasti myös mukaan lähtee samoja ihmisiä kuin Onecoinissa. Ensimmäiset saattavat ansaita, lopuille jää maksajan rooli.

Voi vain ihmetellä, miten Kari Wahlroos jaksaa vaihtaa kuviosta toiseen - aina samat puheet ja lupaukset, aina sama lopputulos. Jokainen, joka osaa googlata, löytää Wahlroosin viimeaikaiset saavutukset. Ilmeisesti ihmiset tietävät, mikä on pelin henki, ja yrittävät vain ehtiä rahastaa ensimmäisten joukossa. Joskus onnistuu, joskus ei. Mikäpä siinä on kokeillessa, kun viranomaisia ei kiinnosta.

Vanha ohje on, että älä koskaan sijoita sellaiseen, mitä et täysin ymmärrä. Poskettomat tuottoennusteet kertovat, että tässä ei ole kaikki pingviinit kanootissa. 

Kirja nro 36 Tekoäly ja minä ilmestyy elokuussa

Blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle, koska kaikki ylimääräinen aika (ja vähän enemmänkin) on mennyt 36. kirjani tekemiseen. Nyt käsikirjoitus on lähtemässä kustantajalle ja se julkaistaan elokuussa 2023. Jatkossa on taas enemmän aikaa myös blogin päivittämiseen.

Olen jo 15 vuoden ajan puhunut esityksissäni ihmisen kyvystä oppia uutta ja toisaalta urautumisen helppoudesta. Olen saanut ajatuksistani hyvää palautetta, joten viime vuonna päätin koota ne kirjaksi. Siihen tuli vähän muutakin, mutta nyt Tekoäly ja minä on vihdoin valmis. 

Tekoäly ja minä Tammen syksyn 2023 kirjaluettelossa.

Kuten nimikin vihjaa, kyse ei ole niinkään tekoälyn tekniikasta ja sen mahdollisuuksista. Sivuan kyllä niitäkin kirjassa, mutta enemmän tilaa saavat aiheet, joilla ihminen pystyy säilyttämään oman kilpailukykynsä tekoälyn rinnalla. Ja tietenkin pohdin kirjassa myös tulevaisuuden tekoälyn rajoja ja uhkakuvia. Ne kuuluvat pakostakin kirjaan, vaikka tekoälyn ammattilaiset inhoavat Skynet-rinnastuksia.

Avainsana on oppiminen. Kun nykyisin puhutaan tekoälystä, puhutaan yleensä koneoppimisesta. Olemme saaneet yhteiskunnalta lahjaksi maksuttoman koulutuksen, nyt on meidän vuoromme antaa takaisin pitämällä huolta omasta oppimisesta. Kone oppii yhä nopeammin ja tehokkaammin, meidän ihmisten on pyrittävä samaan.

Kirjan tavoitteena on myös antaa toivoa. Uusinkaan generatiivinen tekoäly ei tuhoa työpaikkoja pysyvästi. Maailmanlopun ennusteet ovat aina ennenkin osoittautuneet turhiksi. Ihmistä tarvitaan uudesta tekniikasta huolimatta. Tekoäly on työkalu, ei ihmisen korvaaja. Ammatit muuttuvat, mutta työ säilyy. Työ luo työtä. Ihmistä tarvitaan aina! 

Kehotan kaikkia laventamaan omaa ajatteluaan ja välttämään urautumista. Kirjassa noudatan omia neuvojani, sen verran kirja poikkeaa aiemmista teoksistani. Mukavuusalueilta poistuminen on teettänyt runsaasti työtä, mikä on ollut erittäin mielenkiintoista. Olen päässyt perehtymään uusiin aiheisiin ja hankkinut lukuisia lähdeteoksia.

Lähdeteoksia kirjani aiheista.

Kirjapino kuvastaa eroa vanhan ja uuden maailman välillä. Perinteinen tapa hankkia tietoa ja levittää sitä on lukea ja kirjoittaa kirjoja. Se on pahuksen työlästä ja hidasta. Omaan projektiini kului 15 kuukautta. 

Toinen tapa on panna älypuhelin jalustalle ja alkaa puhua videolle. Ennakkovalmisteluksi riittää muutaman Youtube-videon katselu ja vahva usko "do your own research!" -ajatteluun. Näin syntyvät videot vaikuttavat ihmisten ajatteluun ja ohjaavat heitä salaliittoteorioihin. Tämä on tietenkin ääriesimerkki - Youtubessa on paljon korkeatasoisia luentoja ja opetusvideoita, joita olen itsekin hyödyntänyt. Nyt kuitenkin trendinä tuntuu olevan se, että tietoa haetaan videoita katsomalla ja lukeminen tuntuu kovin vanhanaikaiselta.

Se ei pidä paikkaansa. Video on vahva viestintäväline, mutta sillä on myös helppo valehdella. Videolla oleviin asioihin ei voi tehdä omia muistiinpanoja eikä niihin voi viitata jälkikäteen. Kuten kuvassakin näkyy, olen merkinnyt joihinkin kirjoihin tärkeitä kohtia post-it-lapuilla, jotta tieto löytyy myöhemminkin helposti.

Kirja on hidas tuottaa ja hidas lukea - juuri siksi se on arvokasta ja luotettavaa. Siksi kirja säilyy jatkossakin, vaikka juuri nyt tietokirjojen myyntiluvut ovat selvässä laskussa.

Monet kuuntelevat kirjoja kuulokkeilla. Myös Tekoäly ja minä julkaistaan äänikirjana ja e-kirjana.

Vastaamon tietosuojarikoksesta tuomio - ex-toimitusjohtajalle 3 kk ehdollista vankeutta

Vuoden 2020 Vastaamon kiristystapauksen taustalla ollut tietosuojarikos on johtanut tuomioon. Yhtiön perustaja ja silloinen toimitusjohtaja sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Rangaistus voi tuntua pieneltä verrattuna yli 30 000 ihmisen kärsimään häpeään ja ahdistukseen, joita tietojen hakkerointi ja kiristysyritys aiheuttivat, mutta siihen on juridisia syitä.

Vastaamo Kampissa kesäkuussa 2017, kun tarina oli vasta alussa.

Ehdollinenkin vankeusrangaistus on iso juttu, se mm. tarkoittaa että vastaaja joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulunsa ja tuomio säilyy rekistereissä. Perimmäinen syy lievään tuomioon on kuitenkin siinä, ettei teko ollut lain tarkoittamalla tavalla tahallinen. Itse olen insinööri enkä juristi, joten johtopäätökseni voivat mennä metsään, paremmin tietävät korjatkoon.

Se, että laiminlyö tietoturvan kehittämisen ja asettaa yrityksen nopean kasvattamisen myyntikuntoon kaiken edelle, on jo melkein tahallista, tai ainakin törkeän huolimatonta. Molemmat täyttävät tietosuojarikoksen tunnusmerkistön. 

Oikeus voi tuomita vain siitä, mistä syytetään, ja vain niistä teoista, jotka voidaan näyttää toteen ja jotka eivät ole vanhentuneita. GDPR:ään liittyvä tietosuojarikos voi tuoda enintään yhden vuoden vankeustuomion. Syyttäjä vaati yhdeksää kuukautta, oikeus päätyi kolmeen. Kun maksimirangaistus on näin pieni, teot myös vanhenevat nopeasti. Oikeus katsoi, että ilmoitus tietoturvaloukkauksesta oli jätetty tekemättä, mutta siitä ei ole säädetty rangaistusta. Kyseeseen olisi voinut tulla väärän todistuksen antaminen viranomaiselle, mutta sekin oli tekona vanhentunut.

Lopulta tuomion perusteeksi jäi vain tietosuoja-asetuksen 32. artiklan ("käsittelyn turvallisuus") vaatimien toimenpiteiden laiminlyönti - käytännössä se, ettei tietokantaa oltu salattu eikä pseudonymisoitu tietomurtojen varalta.

Juristit löytävät tuomiosta paljon pureksittavaa, niin myös me insinöörit. Oikeus mm. totesi ettei ”parhaat käytännöt” ole sellainen konkreettinen ja tarkka käsite, jota laiminlyömällä henkilö voisi olla rikosoikeudellisessa vastuussa. Yksin sen perusteella, ettei jokin toteutettu toimenpide ole ollut tietoturva-alan parhaan käytänteen mukainen, ei voida katsoa, että toteutettu tapa ei olisi artiklassa tarkoitettu 42 (49) asianmukainen tekninen ja organisatorinen toimenpide. Tältä osin syyte on hylättävä. 

Olin kuuntelemassa oikeudessa sekä toimitusjohtajan että it-henkilön kuulemiset. Hiukset olivat nousta pystyyn it-henkilön kuvatessa, miten leväperäisesti toimitusjohtaja oli suhtautunut tietoturvaan ja tietosuojakoulutukseen. Kaikesta haluttiin päästä mahdollisimman halvalla ja helposti. Salasana oli seitsemän tavallista merkkiä eikä sitä oltu vaihdettu kahdeksaan vuoteen, varmuuskopiointi oli mitä sattui, dokumentaatiota ei ollut, root-tunnuksella ei ollut lainkaan salasanaa ja väärin konfiguroitu palomuuri päästi kaiken liikenteen läpi. 

Tietotekniikasta vastasi kaksi henkilöä nollatuntisopimuksilla. Heidän osaamisensa oli riittämätöntä ja työmäärä aivan liian suuri. Palomuuri jäi täysin auki eikä kukaan edes huomannut ratkaisevaa tietomurtoa. Jälkimmäinen 15.3.2019 tapahtunut murto oli erikoinen ja tulkinnanvarainen. Tietokanta oli tuhottu ja siihen oli lisätty 200 euron lunnasvaatimus. Sitä ei otettu vakavasti, eikä murrolla näyttänyt olevan seurauksia. Poliisitutkinnassa molemmat it-kaverit vapautettiin syytteistä, koska he olivat todistettavasti tuoneet puutteet toimitusjohtajan tietoon.

Toimitusjohtaja vastaa yrityksen toiminnasta. Tässä hän oli myös yrityksen suurin omistaja, vaikka sijoittaja olikin juuri ostanut yhtiön. Jos omistuspohja olisi ollut toinen, ehkä omistajat olisivat syyttäneet toimitusjohtajaa yhtiön tuhoamisesta. Nyt suurin kärsijä oli toimitusjohtaja itse. Yritys meni konkurssiin ja toisessa oikeudenkäynnissä ratkaistaan kiistaa myyjän ja ostajan välillä. 9 667 000 euron menettäminen jo sovitun kaupan jälkeen on kovempi rangaistus kuin lyhyt ehdollinen vankeus.

Oikeus piti rikosta vakavana, mutta alensi tuomiota tapauksen julkisuuden vuoksi. Toimitusjohtaja oli saanut tappouhkauksia ja luultavasti joutunut vilkuilemaan olkansa yli jo parin vuoden ajan, vaikka teknisesti oli syytön lopulliseen tuomioon asti. 

Käräjäoikeuden tuomio ei vielä ole lainvoimainen. Katsotaan, valittaako jompikumpi osapuoli päätöksestä. Joka tapauksessa tuomio antaa pohtimisen aihetta kaikille it-ammattilaisille, mutta myös toimitusjohtajille ja hallituksille. Mikä on todellinen tietoturvan taso yrityksessä ja kenellä on vastuu? Pelkkä nimi kalvolla ei vielä merkitse mitään. Vastaamossa tietosuojavastaavaksi oli merkitty it-kehittäjä. Joihinkin papereihin nimet oli merkitty vain, koska ne piti olla, eikä niitä ollut tarkoituskaan toteuttaa.

Miten johto voi varmistua siitä, että työntekijät osaavat asiansa? Mitkä ovat oikeasti välttämättömiä tietoturvahankintoja ja mitkä vain "nice to have" -osastoa? Jos jotain sattuu, kertovatko työntekijät siitä komentoketjussa ylöspäin eivätkä yritä peitellä omia mokiaan? Vastaamo osoitti, että työntekijä voi vapautua vastuusta raportoimalla havaitsemistaan ongelmista.