Linkit

perjantai 19. marraskuuta 2021

Patologi Seppo Sutinen ei suosittele koronarokotusta

Koronarokotus herättää tunteita ja saat monet tekemään omaa tutkimusta aiheesta. Miksi uskoa viranomaisia, kuten netistä löytyy niin paljon sensuroimatonta, oikeaa tietoa? Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä sen sijaan, että ajelehtisi virran mukana. 

Mutta miten ajatella itsenäisesti? Miten erottaa oikea tieto väärästä, etenkin kun aihe on niin uusi, etteivät asiantuntijatkaan tiedä siitä kaikkea? Ahkera googlaaminen ja Youtuben katselu ei ole ratkaisu. Ne vain vahvistavat ennakko-olettamia, joita hakijalla on jo mielessään. Algoritmit tekevät tehtävänsä ja tarjoavat meille sitä, mitä haluamme (usein jopa tietämättä, että haluamme).

Eilen osui Twitterissä silmään rokotevastaisten levittämä analyysi, jonka on laatinut Seppo Sutinen, lääketieteen ja kirurgian tohtori, erikoislääkäri ja patologian dosentti emeritus. Yllättäen hän päätyi hyvin kielteiseen lopputulokseen: 

Seppo Sutisen loppupäätelmä rokotusten turvattomuudesta.

Kansainvälisen tapaamisen yhteinen lopputoteamus oli, että Covid-19-rokotukset tulisi välittömästi keskeyttää. "Patologin näkökulmasta Covid-19-rokotus ei ole niin turvallinen, että sen ottamista voisi suositella. Rokotuksesta on jo aiheutunut haittoja, eikä kukaan tiedä mitä rokotetut saavat tulevina vuosina kokea. Olisi aika turvautua muihin keinoihin pandemian voittamiseksi."

Ilmeisesti muut keinot olisivat koulujen ja kokoontumisten keskeyttäminen. Sitä ei kestäisi talous eikä ihmisten pää kahden vuoden koronarajoitusten jälkeen. 

Yllättävän vahva kannanotto ja ristiriitainen sen kanssa, mitä Suomen ja maailman terveysviranomaiset yleensä suosittelevat. Tietääkseni tätä lausuntoa on jaettu myös eduskunnassa, ikään kuin se olisi päätöksenteossa puuttuva järjen ääni. Piti oikein tarkistaa, onko paperi aito, mutta ilmeisesti on, sillä Seppo Sutinen tosiaan löytyy Lohjalta. 

Maallikon on mahdotonta analysoida koko tekstiä, joka vilisee viittauksia ja lainauksia kansainväliseen tutkimukseen. Yksi kohta on kuitenkin helppo arvioida: viittaukset Suomen ja FIMEAn tilastoihin: 

Viittaus FIMEAn lukuihin. 

"Suomessa FIMEA ilmoitti 45 koronarokotuksen haittavaikutuksena 130 kuolemaa." Sitaatista saa käsityksen, että viikossa rokotus olisi aiheuttanut 130 kuolemaa - sehän olisi suorastaan järkyttävä määrä. 

Katsotaan, miten FIMEA itse kertoo asiasta

FIMEAn viralliset tiedot.

FIMEA kertoo, että 16.11.2021 mennessä oli käsitelty yhteensä 132 haittavaikutusilmoitusta, joissa potilas oli menehtynyt (siis yhteensä rokotusten alkamisesta lähtien). Haittavaikutusilmoitus ei tarkoita syy-yhteyttä, se on pelkkä ilmoittajan antama tieto. FIMEAn mukaan kolmasosa tapauksista on sellaisia, joissa potilaan "katsotaan menehtyneen pitkälle edenneisiin perussairauksiin tai niiden komplikaatioihin, rokotteen mahdollista myötävaikuttavaa roolia ei voida täysin poissulkea."

FIMEAn teksti antaa siis täysin eri kuvan tilanteesta kuin Seppo Sutisen teksti. Ottaen huomioon, että rokotteita on annettu yli neljälle miljoonalle suomalaiselle, 40 tapausta, joissa rokotteen mahdollista myötävaikuttavaa roolia voidaan epäillä, ei ole kovin paljon. Samassa ajassa koronaan on kuollut yli 1100 suomalaista.

Ei ole syytä epäillä FIMEAn valehtelevan, joten ainoa johtopäätös on, että Sutinen on tulkinnut lukuja joko tahallisesti tai tahattomasti virheellisesti ja tarkoitushakuisesti. Hänen motiivejaan voi vain arvailla. 

Luultavasti muutkin Sutisen analyysin viittaukset paljastaisivat samanlaisia tulkintoja, joten en pidä myöskään loppupäätelmää luotettavana. Ihmettelen, miksi hän on tällaisen paperin laatinut. Paperin levittäminen muka todisteena rokotusten terveysvaaroista on suorastaan vastuutonta. 

Googlen mukaan Seppo Sutinen on 90-vuotias ja vanhoillislestadiolainen. Kristillisen puolueen jäsenistä peräti 40 prosenttia suhtautuu epäille koronarokotukseen. Luku on hämmästyttävä. Ilmeisesti myös kristityt uskovat kohtaloon ja Jumalan ratkaisuun, vaikka me liitämme kohtalouskon muslimeihin. Sitäkään en tiedä, onko Sutisen tapauksessa uskolla mitään merkitystä.

Joka tapauksessa Sutisen paperi osoittaa, miten vaikea "oma tutkimus" internetin rajattomuudessa on. Kaikenlaista aineistoa on saatavilla, josta voi valita itselleen mieluisan. Mutta silloinhan se ei ole enää mikään tutkimus.

Itse luotan lääkärien ylivoimaiseen enemmistöön ja virkamiehiin, jotka tekevät päätöksiä virkavastuulla. Nettijulkaisijoista ei koskaan tiedä, mikä on heidän motiivinsa. Vastuuta heillä ei ole lainkaan. 

134 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Minulla on käsitys että uskonto sekoittaa monen tiedemiehen " tieteellisyyden".
    Seppo S oli opettajani Oulun yliopistossa 1970- luvulla. Vahvat mielipiteet omaava lestadiolainen.

    VastaaPoista
  2. Somella on oma rooli epidemiassa. Todellisuus ei ole kuitenkaan ihan mustavalkoinen. Monet tasapainoilevat harmaalla alueella ja yrittävät tehdä järkevän päätöksen, kukin oman tilanteen mukaan. Se vaa'an kieli tuppaa vain asettumaan siihen, miten helposti rokote on saatavissa kun tarve siihen kasvaa. Ajan varaaminen siihen oikeaan aikaan saattaa olla yllättävän kaoottista. Täälläpäin järjestelmässä on sellainen virhe, jossa koronarokotuksen pitää varata influenssarokotuksen kautta. Jos rokottaminen tehtäisiin helpoksi kriittisellä hetkellä, niin varmasti vältyttäisiin pahemmalta.

    VastaaPoista
  3. Asiallista pohdintaa.
    Vaikea ymmärtää mistä näinkin suuri rokotekriittisyys kumpuaa. Itse otan kolmannen annoksen 7.1.2022 mutta toivon ettei polarisaatio kasvaisi järjettömiin mittasuhteisiin. Tänään uutisoitiin ensimmäinen "rokoteriidan" aiheuttama surmatyö! Meidän on suvaittava ihmisten (irrationaalista) pelkoa.

    VastaaPoista
  4. Tuossa "patologin" kirjoituksessa on useita kohtia, jotka on maallikonkin helppo osoittaa virheelliseksi. Se toistaa monia rokotevastustajien vääriä väitteitä. Mm. "Kaikki koronarokotteet on hyväksytty ns. EUA (Emergency Use Authorization) käyttöön, toisin sanoen tutkimus- ja kokeelliseen käyttöön". Näinhän ei ole, vaan rokotteet on hyväksytty normaaliin käyttöön. Varsinainen pointti kirjoitukessa on tuo patologien raportti, joka näkyy teilatun jo aiemmin saksalaisilla faktantarkistussivustoilla.

    VastaaPoista
  5. Onko näin että ihminen joka on ottanut rokotteen automaattisesti kieltää järjellisen ajattelun tai johtopäätöksen tekemisen vaikka urheilijoitakin kuolee "nykyisin" vähänväliä.Mites rokotettu selittää menneisyydestä: "Kun otat covid-rokotteen saavutamme lähes 85% suojan"
    Kyse oli "pandemian" väitetyn pandemian alkuaikaa, ihmisellä huono muisti kun muistellaan Fimean anteeksipyyntöjä kun lapsia kuoli olikohan 2010!!! Synkkä talvi tulossa siksi on kova kiirre saada kaikki rokotettua,Somea turha syyttää kyllä syypäät löytyy muualta mediasta jotka "tarvitsevat rahaa".Kahdeksan tuttua nyt vasta kuollut: sydäntulehdus/keuhkot täynnä matskua s-protein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkapalloilijoita kuoli sydänkohtauksiin jo vuonna 2016. Löytyy vaikkapa SKn artikkeli aiheesta.
      Aloitettiinko tämä junailu sius jo silloin?

      Poista
  6. https://www.tagblatt.de/Nachrichten/Befunde-ohne-Belege-518601.html

    Tuolla esitellään tämä patologi, joja on tehnyt 40 000 ruumiinavausta ja sähkötekniikan professori mainitaan, joka ollut tässä tutkimuksessa mukana.

    VastaaPoista
  7. Seppo Sutiseen voi liittää montakin parametria. Taitava patologi aikanaan, oman osaamisalueensa kansallinen auktoriteetti. Nyt kuitenkin jo 90-vuotias, eikä ole varmaan enää juuri ammattiaan harjoittanut, vaikka en sitä kyllä tiedä tarkkaan. Vanhoillislestadiolainenkin, kyllä.

    Mutta nyt Petteri Järvinen itse syyllistyt kritiikittömään oletukseen ja päättelyyn, kun arvelet että Sutisen rokotekriittisyys johtuisi lestadiolaisuudesta.

    Itse vanhoillislestadiolaisena lääkärinä en tunne ketään toista vanhoilluslestadiolaista lääkäriä joka vastustaisi koronarokotteita. Monta hyvin rokotemyönteistä tunnen kyllä. Omat rokotteeni olen ottanut ja ehkä saan kohta kolmannen. Ja suosittelen rokotetta kaikille ja toivon että mahdollisimman moni sen ottaisi.

    VastaaPoista
  8. Miten kukaan voi suositella injektiota, josta valmistajat ovat saaneet vastuuvapauden kaikista sen aiheuttamisista seurauksista? Lisäksi niiden saantiin ja tilauksiin liittyy melkoisesti erilaisia pakotteita, jotta ees saa niitä ostaa. Katsotaan ensin tämä testiaika 5/2023 ja mikäli viälä joku piikin ottanut on hengissä, se on jo ihme sinänsä.

    VastaaPoista
  9. Tilastot voisivat olla rehellisiä ilmoituksissaan. Päivässä koronotartuntoja joista rokotettuja xx määrä. Sairaalassa hoidosa joista rokotettuja xx määrä. Ja viimeisenä koronaan kuolleet joista rokotettuja xx määrä (mukamas yhtään ei oe kuollut, epäillään vaan..). Nyt ei tuota xx määrää ei kerrota, ehkä joku % määrätyltä ajalta epämääräisesti. Miksi sen kertominen voi olla niin vaikeeta? En ole rokotevastainen, kahden rokotuksen ottaja oon.

    VastaaPoista
  10. Mihin Petterin luja usko virkamiehiin korona-asiassa perustuu?
    Olemme todella jumissa koronan kanssa ja virkamiehet kiertelevät vastuutaan.

    Suomessa on nyt päätetty mm.

    Olla testaamatta alle 12-vuotiaita.
    Olla testaamatta 2 rokotusta saaneita.
    Olla antamatta rokotuksia alle 12-vuotiaille.
    Olla antamatta 3. rokotusta kaikille halukkaille.
    Olla tiedottamatta koronavirukselle altistumisista.
    Olla suorittamatta tartunnanjäljitystä riittävillä resursseilla.
    Olla kirjaamatta totuudenmukaisesti tartunnan saaneiden määrää.
    Piilotella sairaalassa ja teho-osastoille olevien määrää sairaanhoitopiireissä.
    Purkaa suurin piirtein kaikki mahdolliset rajoitukset, suositukset ja muut (mukaanlukien maskien käyttö), joilla viruksen leviämistä on tähän mennessä saatu pidettyä aisoissa.

    Joka tapauksessa kansalaisella on vain kaksi mahdollisuutta. Ottaa koronatartunta vastaan ilman rokotetta tai rokotteen kanssa. Jokainen fiksu tietää kumpi parempi.

    Renesanssi eikä ihmisten rikastuminen olisi syntynyt ilman Mustaa surmaa joka tappoi ison osan populaatiosta. Toivottavasti tämä tapahtuu rokottamattomille.

    VastaaPoista
  11. Mutta nyt Petteri Järvinen itse syyllistyt kritiikittömään oletukseen ja päättelyyn, kun arvelet että Sutisen rokotekriittisyys johtuisi lestadiolaisuudesta.

    Kirjoitin, etten tiedä onko asialla vaikutusta. Jostain syystä uskonto ja rokotekriittisyys näyttävät kuitenkin liittyvän yhteen.

    VastaaPoista
  12. Tällä hetkellä kukaan ei tiedä lopullista totuutta koronasta tai rokotuksista. Terve epäily on paikallaan ja kriittistä keskustelua tarvitaan monipuolisesti tästäkin aiheesta. Sutisellakin on yksi näkemys, joka on syytä kuulla. Nyt keskustelua rajataan ja siksi on huolestuttavaa, että rokottamattomuudesta ollaan valmiita niin totalitaarisiin toimenpiteisiin kuin mihin on eräissä maissa ryhdytty.

    Lisäksi olisi hyvä, että jokainen katsoo ympärilleen ja päättelee senkin perusteella, mikä on pandemiatilanne. Tämä on tietysti aina subjektiivinen ja erittäin rajallinen havainto, mutta kertoo realiteetteja median valitseman pelkopuheen rinnalla.

    Tässä omat havaintoni: Lähipiirissäni on (oli) 6 yli 85-vuotiasta.

    Kokemus 1: Omat vanhempani on 3x rokotettu. Toinen heistä ei saanut mitään oireita rokotuksista, toinen heistä sai paikallisia oireita ja sairastunut agressiivisesti leviävään syöpään, joka diagnosoitiin parin kuukauden jälkeen ekasta piikistä. Tällä syövällä ei kuitenkaan välttämättä ole muuta kuin ajallinen yhteys piikkeihin. (Eräät asiantuntijat ovat esittäneet huolensa rokotuksen yhteydestä syöpiin.)

    Kokemus 2: 90-vuotiaat appivanhempani sairastivat koronan. Toinen heistä joutui sairaalahoitoon (ei teholle) ja toinen poti taudin lievänä kotona. Molemmat ovat sittemmin tervehtyneet täysin.

    Kokemus 3: 90-vuotias setäni joutui parin päivän sisällä ensimmäistä piikistä sairaalaan vakavien keuhko-oireiden takia. Olimme jo jättämässä hyvästejä, kun aiemmin täysin lääkkeettömänä pärjännyt vanhuksemme kuitenkin toipui. Silloin sairaalassa päätettiin antaa toinen annos. Kahden päivän sisällä sedän munuaiset pettivät ja kuolo korjasi. Onko kyseessä vain ajallinen yhteys? Voi olla, mutta mielestämme myös selkeä yhteys rokotuksiin.
    Hänen sisarensa kuoli niin ikään parin päivän sisällä toisesta piikistä. Täti oli jo huonokuntoinen, joten hänen kohdallaan kausaalisuudesta on vaikea sanoa mitään. Ajallinen korrelaatio kuitenkin selkeä.

    Muut kokemukseni pandemiasta:
    Puolisoni sairasti taudin heti vanhemipiensa jälkeen. Kuumeilua ja särkyä pari viikkoa, oli kyllä selkeästi kipeänä. Toipui täysin parin viikon jälkeen. Itselläni samoihin aikoihin vähän päänsärkyä, ei kummempaa.
    Lapseni kaksi kämppistä sairasti taudin. Lapseni ei saanut oireita.
    Yksi työtoverini sai k-diagnoosin, kun poti nuhaflunssaoireita.

    Siinä siis oma empiriani. Pandemiaa en ole havainnut kuin uutisissa.

    Olisi mielenkiintoista, jos joku pystyisi kokoamaan ihmisten todelliset kokemukset laajemmin, jotta saisimme vastapainoa THL:n tilastoille. Niissä on nimittäin vakava vääristymä: kaikki kuolemat ja sairastumiset 30 pv:n sisällä positiivisesta testistä tilastoidaan koronan aiheuttamaksi. Oli syy sitten liikenneonnettomuus tai vaikka sydänsairaus.
    Saman logiikan vuoksi kaikki uudet sairaudet ja kuolemat 30 pv:n sisällä rokotuksista pitäisi niin ikään tilastoida piikkien haittavaikutuksiksi. Niin ei kuitenkaan tehdä. Miksi? Jokainen ajattelemaan kykenevä ymmärtää, kuinka pahasti nämä poikkeavat toimintatavat vääristävät tilastoja!!

    Laitetaan lisäksi korona oikeisiin mittasuhteisiin: Yllämäinitunkin tilastointitavan mukaan terve n.alle 70-vuotias ihminen kuolee tai vammautuu vakavasti huomattavasti useammin liikenneonnettomuuksissa kuin koronan takia. Rokotusten myötä riski on häviävän pieni. Miksi siis passit ja muut apartheid-toimet?

    Lopuksi voi kysyä: Ostaisinko auton myyjältä, jolla ei ole mitään vastuuta auton turvallisuudesta tai osien kestävyydestä? Tai rupeaisinko nauttimaan lääkeainetta, jonka toimintamekaniikasta ei ole saatu pitkäaikaista näyttöä tai jonka valmistajalla ei ole mitään vastuuta? Selvä ja ainoa looginen vastaukseni on: En!

    VastaaPoista
  13. Hienosti oli media hiljaa, kun Tampereella ja Helsingissä oli koronapassivastainen rokotus.

    Enemmän ihmisiä kuolee muuhun kuin koronaan, ja ne ihmiset eivät tietenkään ole tärkeitä. Minä en koronapassitouhuun mene, sillä en halua olla natsi-Saksassa, enkä piikkiä ole tarvinnut.

    On mitä mainiointa aikaa elää, älkää jääkö kotiin makaamaan, koska lehdet pelottelevat.

    Ja kyllä, olen käynyt uimahalleissa, kylpylöissä ja matkustanut miltei jatkuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten jos puhutaan kuolleisuustilastoista vaikka ensin maailmanlaajuisesti,7-8 miljardia ihmistä ja siitä määrästä n.5 milj kuollutta, mikä kuolleisuusprosentti? Tai vaikka ihan suomesta tilastoa. Noin 7,5milj testiä,n 160000 positiivista ja heistä kuolleita vähän yli 1200 ja kuolleista n.90% yli 80v. Voiko oikeasti ajatella tautia vaaralliseksi pandemiaksi? Siis suomen kuolleisuus prosentti n. 0,0220% Miettikää hyvät ihmiset..

      Poista
  14. Rokottamattomien riski joutua sairaalaan 17- ja teholle 33-kertainen, ihan numeerisista tilastoista laskettavissa. Tämä on mielestäni selvä todistus rokotuksen hyödystä niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Jokaisella löytyy omasta lähipiiristä kokemuksia suuntaan tai toiseen, mutta numerot ovat faktaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Numeeriset tilastot myös saadaan agendan mukaan väännettyä haluamaansa lopputulokseen. Esim. ilmaantuvuusluku on suoraan verrannollinen tehtyjen testien määrään. Tuo "33-kertainen" ero on siis ilmaantuvuudessa. Jos toinen ryhmä jätetään käytännössä testaamatta ja toisesta ryhmästä testataan kaikki oireiset, niin kummassa ryhmässä lienee suurempi ilmaantuvuus? Ja koska oireettomia ei enää testailla, niin tottakai positiivisten testien osuus kasvaa.

      Mitä sitten tulee näihin viittaamiisi 1100 kuolleeseen. He eivät ole koronaan kuolleita, vaan kuolleita jolla on (muistaakseni)alle 30 päivää vanha positiivinen koronatestitulos. Tässä mahdollista syy-yhteyttä ei ole edes yritetty selvittää.

      Ja kun tilastoja tykkäät tutkia, niin käyppäs tutkimassa, että miten on tullut todennettuja influenssavirustapauksia alkaen 2019 loppuvuodesta. Ja mitä kummaa näille tapauksille käy keväällä 2020. Suuremmat rajoitukset tulivat kuitenkin vasta loppuvuonna 2020. Käyppä kattoon.

      Hyvää pohdintaa sinulla, mutta älä ummista silmiäsi faktoilta, jotka eivät tue omia ennakkoluulojasi.

      Poista
  15. "Ahkera googlaaminen ja Youtuben katselu ei ole ratkaisu. Ne vain vahvistavat ennakko-olettamia, joita hakijalla on jo mielessään. Algoritmit tekevät tehtävänsä ja tarjoavat meille sitä, mitä haluamme (usein jopa tietämättä, että haluamme)."

    Hätäinen päätelmä ja ad hominem -argumentointivirheitä Petteriltä.

    "Ilmeisesti muut keinot olisivat koulujen ja kokoontumisten keskeyttäminen. Sitä ei kestäisi talous eikä ihmisten pää kahden vuoden koronarajoitusten jälkeen."

    Tämä on jonkinlainen bifurkaation ja virheellisen premissin yhdistelmä. Korona ei ole aiheuttanut esim. ylikuolemaa Suomessa, joten pandemiaa ei ole. Miksi siis pitäisi tehdä tuollaisia rajoituksia ja miksi Petterin ainut vaihtoehto on joko pakkorokottaa kaikki tai sitten rajoittaa yhteiskuntaa?

    "Yllättävän vahva kannanotto ja ristiriitainen sen kanssa, mitä Suomen ja maailman terveysviranomaiset yleensä suosittelevat."

    Argumentum ad auctoritatem.

    "hmettelen, miksi hän on tällaisen paperin laatinut. Paperin levittäminen muka todisteena rokotusten terveysvaaroista on suorastaan vastuutonta."

    Argumentum ad consequentiam ja/tai Argumentum ad metum.

    Miksi Petteri jätti julkaisematta monia muita osia tekstistä? Esim. nämä:

    "Koko VAERS:n toiminta-aikana elokuuhun 2021 asti sinne oli ilmoitettu yhteensä 8 966 kuolemantapausta, jotka ajallisesti liittyivät kaikkiin rokotuksiin. Vuoden 2021 kahdeksan kk:n aikana VAERS sai 12 749 ilmoitusta Covid-19-rokotuksen jälkeen sattuneesta kuolemasta. Kahdeksan kuukauden ilmoitettujen kuolemien määrä vuonna 2021 ylitti kolmen edellisen vuosikymmenen kaikkiin muihin rokotuksiin liittyneiden kuolemien määrän!

    Vuoden 2021 kuolemista 4 632 (36 %) oli sattunut joko rokotuspäivänä tai kahtena seuraavana. Vaikka tietojen perusteella ei voi päätellä kuolinsyytä, kuolemat heti rokotuksen jälkeen merkitsevät jotain toimenpiteen turvallisuudesta. (Senaattori R. Johnsonin kirje FDA:n, CDC:n ja NIH:n (National Institute of Health) johtajille 22.8.2021.)

    Saksassa Paul Ehrlich Institute kerää vastaavia ilmoituksia. Koronarokotuksia annettiin v. 2020 n. 40 milj. kappaletta ja niiden jälkeen kuoli 20 henkilöä (0,5 henk/milj). V. 2021 kesäkuuhun mennessä oli annettu 80-90 milj. rokotusta ja kuolleita oli 1 230 henkilöä (13,7 henk/milj). Lisäys alle vuodessa oli yli 27-kertainen."

    "Tilastokeskuksesta saamieni tietojen mukaan Suomessa kuoli viikoilla 38-41 v. 2020 yhteensä 4 096 ja v. 2021 yhteensä 4 489 henkilöä. Kokonaiskuolleisuus samojen viikkojen aikana syys- lokakuussa v.2021 oli 9,6 % suurempi kuin v. 2020. Samaan aikaan saavutettiin lähes 80% rokotuskattavuus. Tällä aikavälillä rokottaminen ei siis ainakaan pienentänyt kokonaiskuolleisuutta."

    "Rokotuksen jälkeen kuolleille tehdyistä ruumiinavauksista on vielä vähän julkaisuja. 20.9.2021 Reutlingenissa esiteltiin tuloksia 10 vainajan aineistosta lehdistötilaisuudessa (Burkhardt ym: Press Conference, 20.9.2021 Reutlingen). Keuhkoista, sydämestä ja monista muista elimistä löytyi vaihtelevan kokoisia lymfosyyttien (eräs tulehdussolu) kertymiä, joita on nähty ns. autoimmuunitaudeissa. Vastaavanlainen sydänlihastulehdus oli useilla potilailla, monilla lisäksi merkkejä vaikeasta keuhkovauriosta (DAD, Diffuse Alveolar Damage), joka liittyy mm. liian voimakkaaseen immuunireaktioon, ns. sytokiinimyrskyyn."

    "Jokainen diagnoosi perustui kahden kokeneen patologin itsenäiseen tutkimukseen ja yhteiseen neuvotteluun. (Mm. professori Burkhardtilla on kokemus n. 40 000 ruumiinavauksesta ja n. 500 000 koepalan tutkimisesta.) Tulosten mukaan viisi kymmenestä kuolemasta liittyi erittäin todennäköisesti ja kaksi todennäköisesti rokotukseen. Tulos on pysäyttävä.

    Heidelbergin Yliopiston patologian laitoksella tehdyt havainnot tukevat edellä mainittua tulosta. Laitoksella oli syyskuun loppuun mennessä tutkittu n. 40 vainajaa, jotka olivat kuolleet kahden viikon kuluessa rokotuksesta. Näistä 30-40 prosentilla kuolinsyy oli rokotus (P. Schirmacher, lehtihaastattelu SWR Aktuell, 5.8.2021)."

    VastaaPoista
  16. "Siinä siis oma empiriani. Pandemiaa en ole havainnut kuin uutisissa."

    Tammikuussa 2020 uutisissa puhuttiin jopa yksittäisistä kuolonuhreista Kiinassa. Oliko niitä silloin edes 100 kappaletta. Mittasuhteisiin nähden oli mielenkiintoista, että pandemiapelko oli silloin jo Suomessa päällä. Koronaviruksia oltiin tutkittu jo 2000-luvun alusta alkaen. Mutta osattiinko pandemia ennustaa jo tammikuussa, vai onko tilastointi tehty tukemaan tuota mielialaa? Olisi mielenkiintoista nähdä tieteellinen ennuste tuolta ajalta tai suunnitelma pandemian hallinnasta. Oliko sellaisia edes olemassa?

    VastaaPoista
  17. Moni rokottamaton nähtävästi odottaa itselleen tilannetta jolloin teholle joutuessaan lääkäri valitsee hoidetaanko hänet vai sydänpotilas. Jos ketään ei olisi Suomessa rokotettu olisi meillä jo nyt useita kymmeniä tuhansia rokottamattomia joutunut jonkinlaisen valinnan kohteeksi riittämättömien tehoitopaikkojen ja -hoitajien puutteen johdosta

    VastaaPoista
  18. Hyviä kirjoituksia sinulta Petteri!

    Olen tässä jo pidemmän aikaa ihmetellyt että miten tästä rokote asiasta on tullut osalle ihmisiä niin vaikea, että sen ylitse pääseminen tuntuu olevan ylivoimaista. Olen tullut siihen tulokseen, että vielä rokottamattomien ja rokotevastaisten kannattaisi hetki yrittää miettiä tämän tilanteen realiteetteja isossa kuvassa ja sen vaikutusta heihin yksilönä.

    Tässä ei ole pitkään aikaan enää ollut kyse vain heistä yksilöinä ja siitä voiko yhteisö, jossa he elävät kajota heidän yksilön vapauksiinsa. Lyhyt vastaus on kyllä voi, aivan varmasti voi, siitä ei ole pienintäkään epäilystä ettei voisi.

    Yksilön vapauksia rajoitetaan koko ajan ja on rajoitettu pitkään monin tavoin. Ellei annetut ohjeet, suostuttelu ja kaunis puhe johda toivottuun tulokseen rokottamalla, joka on tällä hetkellä tehokkain tunnettu keino koronan etenemistä vakavaksi tautimuodoksi tai jopa tehohoitoa vaativaksi muuten saavuta riittävää tasoa sairaanhoidon kapasiteetin riittävyyden takaamiseksi, niin ennen pitkää meillä on laki joka velvoittaa rokotteen ottamiseen ja kieltäytyminen tekee kieltäytyjille hankalaksi sekä kalliiksi.

    Alla rautalankaa sitä tarvitseville.

    Tämän kaltaisissa koko kansakuntaa, kuten laajasti koko ihmiskuntaa koskevassa kriisissä pitäisi osata astua ulos omasta kuplasta, tarkastella tilannetta yhteiskuntien tasolla ja ymmärtää se, että yksilöt yhteisön jäsenenä joutuvat aina viime kädessä kriiseissä sopeutumaan koko yhteisön edun nimissä. Yhteiskunnilla ei ole varaa antaa yksilöiden vaarantaa muita, keikuttaa ns. venettä kovassa paikassa.

    Niin siinä väistämättä käy, pitääkö joukko yksilöitä siitä tai ei. Valittaminen on täysin turhaa ajan haaskausta, sopeutuminen ylivoimaista vastaan on viisaampi tapa toimia.

    Miksi?

    Koska kansakunnat, joissa ei ymmärretä asettaa yhteisön etua yksilöiden edun edelle eivät selviä vakavista kriiseistä.

    Historiasta tunnemme useita esimerkkejä yhteiskuntien epäonnistumisista. Ero nykyiseen on siinä, että nykyihmisellä on kulttuurin ja sivistyksen kautta parempi ymmärrys historiasta ja vaaroista. Yhteisen edun ajaminen yhteisöissä ja kansakunnissa edellyttää väistämättä poikkeuksellisten uhkien ratkaisemiseksi myös joidenkin yksilöiden edun rajoittamista, kieltämistä ja suoranaisia määräyksiä mitä yhteisön jäsenten on rangaistuksen uhalla noudatettava.

    Koronatautitilanne on meilä pian kestänyt kaksi vuotta ja pahenee kaiken aikaa, vaikka välillä näytti jo hetken paremmalta. Ei tarvita erityisiä ennustajan lahjoja sen ymmärtämiseen, että edessä on väistämättä kovempia keinoja, myös pakkokeinot tulevat väkisinkin käyttöön kun ei ilmeisesti muu auta.

    Kun puhutaan asiasta Suomen ja EU:n tasolla, niin on selvää että kriisin pitkittyessä väistämättä päädytään kovempiin keinoihin. Jos ei nykyisten hallitusten kaudella, niin äänestäjien enemmistö joka noudattaa ohjeita ja rokotteen ottaa ei jaksa loputtomiin katsoa sitä, että yhteiskunnan laajempi avaaminen aina vain viivästyy kauemmaksi tulevaisuuteen yksilön vapauteen vetoavien rokotteista kieltäytyjien vuoksi. Jos nykyinen hallinto ei kykene järjestämään asiaa, niin vaalien jälkeen on valtaan äänestetty hallinto, joka lupaa sen tehdä tarvittaessa vaikka kovilla keinoilla. Sen jälkeen ei mene kauaa kun meillä on lainsäädäntö joka pakottaa ottamaan rokotteen tai mikä nyt jatkossa tehokkain ehkäisevä hoitomuoto tulee olemaan.

    Kriisiä on tähän asti toisaalta kauhisteltu ja toisaalta vähätelty. Mutta mitä pitempään tämä jatkuu, niin sitä varmemmin vahvistuu ymmärrys siitä, että tämä on kansallisen turvallisuuden ja koko yhteisön sellaisena kun sen tunnemme olemassaolon uhka.

    Eikä tästä taudista maailmanlaajuisesti kansakunnittain, yhteisöittä ja yksilöittäinkin ajatellen kovin kaukana olla jonkin asteisesta selviämistastelusta, siitä soveliampien selviämisestä -- evoluutiosta.

    VastaaPoista
  19. …jatko

    Mutta mietitäänpä hetki, onko yksilön vapauden rajoittaminen edes mahdollista?

    Totta kai on, sitä tehdään yhteiskunnissa kaiken aikaa. Meillä on lakikirjjoissa paljon sääntöjä mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Rikoslaissa erikseen säädetty sitten rangaistuksista.

    En muista kuulleeni koskaan ihmeteltävän, että meillä on lainsäädäntöä joka kieltää vapaan yksilönvapauden soveltmaista esim. liikenteessä, niin joku voisi alkaa ajaa autoa väärällä puolella tietä noudattaen vasemmanpuoleisen liikenteen tapaa vedoten yksilönvapauteen ja henkilökohtaiseen koskematttomuuteen. Ei, vakava liikenteen vaarantaja jos sellaista joku yrittää poistetaan varsin pian havaitsemisesta poliisin toimesta eikä kysellä sopiiko se vaarantajalle. Liikenteen vaarantaja voisi loukata itsensä pahoin, viedä tehohoitopaikan itse tai jollekin toiselle aiheuttamansa vamman vuoksi, ellei peräti aiheuttaisi kuolemaa muiden mahdollisten taloudellisten seuraamusten lisäksi. Vaikutukset vertautuvat aika hyvin siihen mitä rokottamaton voi hyvin saada aikaan itse sairastumalla vakavasti ja tartuttamalla tautia kanssaihmisiin.

    Vastaavia esimerkkejä yksilönvapauden rajoittemisesta perustelluista syistä kun yhteisön muiden jäsenten ja koko yhteiskunnan etu menee yksilönvapauden ja koskemattomuuden edelle ei ole vaikea löytää ja ne ovat täysin arkipäiväisiä asioita. Järkevät ihmiset ymmärtävät, että näin yhteiskunnissa on toimittava.

    VastaaPoista
  20. Maallikon on mahdotonta arvioida kaikkia Sutisen siteeraamia tutkimuksia. Otin tarkasteluun vain yhden, sen jota oli helpointa verrata. Sutisen maalaama kuva poikkesi niin paljon FIMEAn antamista tiedoista että luultavasti sama linja jatkuisi muissakin kohdissa.

    Rokottamattomien osuus koko väestöstä on 14 prosenttia, mutta heidän osuutensa sairaalahoidossa on 70 prosenttia. Nämä luvut kertovat mielestäni kaiken oleellisen.

    Ymmärtääkseni koronaan kuolleet lasketaan lääkärin diagnoosin perusteella, ei suoraviivaisesti 30 vuorokauden säännön mukaan. 1100 kuollutta ei ehkä kuulosta paljolta, mutta se on kovien rajoitustoimien ansiota - siksi lukua ei voi verrata influenssakuolleisiin.

    VastaaPoista
  21. Miksi Petteri jätti julkaisematta monia muita osia tekstistä? Esim. nämä:
    ...
    Rokotuksen jälkeen kuolleille tehdyistä ruumiinavauksista on vielä vähän julkaisuja. 20.9.2021 Reutlingenissa esiteltiin tuloksia 10 vainajan aineistosta lehdistötilaisuudessa (Burkhardt ym: Press Conference, 20.9.2021 Reutlingen).


    Tämäkin Sutisen viittaus näyttää olevan samaa sarjaa FIMEAn kanssa. Schwäbisches Tagblatt uutisoi aiheesta (Google Translaten käännös):

    "Kolme eläkkeellä olevaa tiedemiestä esittää väitettyjä todisteita havaitsemattomista rokotuskuolemista Reutlingenissa. Kollegoiden mielestä opinnäytetyöt ovat käsittämättömiä." Kannattaa tosiaan perehtyä näihin, eikä vain uskoa yksittäistä tekstiä, vaikka se olisikin linjassa omien uskomusten kanssa.

    VastaaPoista
  22. "1100 kuollutta ei ehkä kuulosta paljolta, mutta se on kovien rajoitustoimien ansiota - siksi lukua ei voi verrata influenssakuolleisiin." Ei voi verrata, koska jos on korona positiivinen niin et voi kuolla silloin influenssaan tai mihinkään muuhun tautiin. Suomessa kuollut influenssaa 1000-1500 vuodessa, parina viimevuonna määrä ollut minimaallinen, onko siis influenssa poistunumassa keskuudetsa?

    VastaaPoista
  23. "Ei tarvita erityisiä ennustajan lahjoja sen ymmärtämiseen, että edessä on väistämättä kovempia keinoja, myös pakkokeinot tulevat väkisinkin käyttöön kun ei ilmeisesti muu auta."

    Tukholmassa ei ole kenelläkään maskeja. Tai ehkä yhdellä tuhannesta on. Ihmisiä pakkautuu metroon ilman turvavälejä. Ei nyt ole mikään tilanne joka voisi johtaa yhteiskunnan romahtamiseen.

    VastaaPoista
  24. Ei voi verrata, koska jos on korona positiivinen niin et voi kuolla silloin influenssaan tai mihinkään muuhun tautiin.

    Tarkoitatko että koronaan sairastumalla tulee jotenkin immuuniksi muille sairauksille? Lääketieteellistä perustetta tälle ei ole. Päin vastoin, koronakuolleisuus on suurinta niissä ryhmissä joissa ihmisillä on myös muita sairauksia tai infektioita.

    Suomessa kuollut influenssaa 1000-1500 vuodessa, parina viimevuonna määrä ollut minimaallinen, onko siis influenssa poistunumassa keskuudetsa?

    Itse asiassa asian laita on juuri näin. Influenssakausi loppui viime vuonna siihen kun lockdown alkoi. Koko maailmassa influenssaa ei juuri esiintynyt. Tälle vuotta ollaan vähän ihmeissään rokotusjälrjestelyiden kanssa kun ei ole tietoa mikä influenssakanta tulee leviämään, kun tapauksia on niin vähän. Tästä näkee miten hyvin rajoitukset ovat vaikuttaneet myös koronan leviämiseen. Todennäköisesti influenssaa taas esiintyy tälle vuotta koska rajoitukset ovat poistuneet ja koronarokote ei suojaa influenssalta.

    VastaaPoista
  25. Ei voi verrata, koska jos on korona positiivinen niin et voi kuolla silloin influenssaan tai mihinkään muuhun tautiin. Suomessa kuollut influenssaa 1000-1500 vuodessa, parina viimevuonna määrä ollut minimaallinen, onko siis influenssa poistunumassa keskuudetsa?

    Oletan, että maskit, käsien desinfiointi ja turvavälit ovat purreet myös influenssan leviämiseen. Ruotsi poisti rajoitukset 29.9.2021, mutta aikoo nyt ottaa koronapassin käyttöön.

    VastaaPoista
  26. "Samassa ajassa koronaa on kuollut yli 1100 suomalaista." syyllistyt tässä itse samaan. Nämä ovat koronaan liittyviä kuolemia, ei koronasta johtuvia kuolemia. Tämä on myönnetty jo aikaa sitten. Jos sulla on esim. lievä tai oireeton koronatartunta ja jäät auton alle ja kuolet siihen niin se tilastoidaan "koronakuolemaksi". Myös keski-ikä kuolleilla on aika korkea. Heillä todennäköisesti mikä tahansa tauti olisi hengenvaarallinen.

    VastaaPoista
  27. "Ei voi verrata, koska jos on korona positiivinen niin et voi kuolla silloin influenssaan tai mihinkään muuhun tautiin.

    Tarkoitatko että koronaan sairastumalla tulee jotenkin immuuniksi muille sairauksille? Lääketieteellistä perustetta tälle ei ole. Päin vastoin, koronakuolleisuus on suurinta niissä ryhmissä joissa ihmisillä on myös muita sairauksia tai infektioita."

    En tarkoita immuunia vaan tilastovääristymää, koska jos olet koronapositiivinen niin et ole silloin mitään muuta, et siis sairasta influenssaa vai oiereet ja tulos siitä on positiivinen. Koronapositiivinen tulos ajaa kaikkien tautien ohi..

    VastaaPoista
  28. Ei kyse ole rokotevastaisuudesta vaan kriittisyydestä kokeellisia koronarokotteita kohtaan. Seppo Sutinen ei ole yksin, yli 13 000 lääkäriä ja tutkijaa maailmassa on allekirjoittanut vetoomuksen koronarokotteiden lopettamiseksi. Jopa mRNA-rokotteiden isä tohtori Malone on sanonut, että tämä syöpäsairaiden hoitoon kehitetty geenirokote soveltuu huonosti tähän käyttöön ja sitä ei pitäisi antaa ainakaan nuorille ja lapsille.

    Koronarokotteita ei ole todellakaan hyväksytty normaalikäyttöön. Ne ovat edelleen kokeellisia rokotteita, joita ei ole todistettu turvallisiksi. Haittoja ja kuolemia on on todella paljon ja pitkäaikaisvaikutuksista ei kukaan tiedä mitään. Koronarokotteet ovat edelleen käytössä hätätilaluvalla. Pfzer haki juuri yli 50 vuoden salausta rokotteidensa tietoihin. Lääketehtaat ovat sanoutuneet sopimuksissaan täysin irti kaikista vastuista haittojen ja kuolemantapausten osalta. Erioista, että kaikki sopimukset ovat salaisia. Ihmisten pitäisi ottaa kokeellinen geenilääke tietämättä mitä se sisältää ja mitkä ovat sen riskit.

    Täälläkin toiset levittävät täysin vääriä tietoja ja meuhkaavat rokotteiden puolesta unohtaen täysin myös tehokkaasti sensuroidut haitat.

    Eräänlaista rokoteuskovaisuutta on tämäkin, että kaikki koronarokotteisiin kriittisesti suhtautuvat, jopa alansa asiantuntijat leimataan heti. Oletteko ajatellee, että jos Seppo Sutinen onkin oikeassa. Ei hän keksinyt noita esittämiään perusteluja.

    VastaaPoista
  29. Unohdatte täysin aidosti ilmaisen suojan viruksiin.

    Sisäinen immuniteetti.

    VastaaPoista
  30. Noista Suomessa annetuista luvuista voi vähintäänkin olla ihmeissään. Ensinnäkin Suomessa lasketaan koronakuolleiksi kaikki, jotka ovat saaneet positiivisen koronatuloksen kuukautta ennen kuolemaansa vaikka olisivat kuolleet onnettomuudessa. Samoin koronapotilaita ovat kaikki hoidossa olevat vaikka hoidon syy olisikin jokin muu.
    Laitetaanpa tähän muutama fakta, jonka voitte kumota jos pystytte.
    1. Suomessa on yhdistetty koronaan kuolemia vähän yli 1000. Kuolleet yleisesti monisairaita ja mediaani-ikä yli 80-vuotta. Tämä on se sama ryhmä, joka meillä kuolisi influenssaan. Nyt vaan kaikki kuolevat koronaan, joka on samaa virusryhmää. Varsinaisia koronan aiheuttamia kuolemia on huomattavasti vähemmän, jossakin oli jopa niin pieni luku mainittu kuin 50. Vastaavasti koronarokotuksiin on kuollut 130 ja tässä joukossa on nuorempiakin ihmisiä. Vakavia haittoja on tullut 3000 ihmiselle, osalle elinikäisiä. Yli 15000 haittailmoitusta odottaa käsittelyä ja lisää tulee koko ajan.
    2. Kokeelliset koronarokotteet ovat edelleenkin käytössä hätätilakäyttöön annetulla luvalla. Rokotteita ei ole todistettu turvallisiksi ja niiden pitkäaikaisvaikutuksista kukaan ei tiedä mitään.
    3. Rokotteita ei ole todistettu tehokkaiksi. Ensimmäisen piikin piti antaa 90 % suoja, ei antanut. Israelilaisten tutkimuksen mukaan teho oli 16 %. Toisen piikin piti antaa 90 % suoja, ei antanut. Saman tutkimuksen mukaan teho oli noin 45 %. Ja nyt kolmannen pitäisi olla oikein tehobuusteri. Kuinka monta kokeellista rokotetta ihmisten pitäisi ottaa?
    4. Rokotteet eivät estä saamasta koronaa eivätkä estä levittämästä sitä. Tämä tuli selväksi jo israelilaisten antamasta datasta heinäkuussa. Samanlaista dataa on monesta muustakin maasta. Gibraltarilla on 100 % rokotekattavuus ja Irlannissa 93 % ja molemmissa korona leviää ja tehdään sulkutoimenpiteitä.
    5. Isossa-Britanniassa sairaalahoidossa olevista koronapotilaista 66 % on ollut kaksi kertaa rokotettuja, Ruotsissa vielä enemmän. Samanlaisia lukuja kautta maailman poikkeuksena ainakin vielä tämä ihmeellinen Suomi ja sen erikoiset tilastot. Vähän aikaa sitten Hollannin yhdessä sairaalassa kaikki tehohoidossa olevat koronapotilaat olivat kahdesti rokotettuja.
    6. Lääketehtaat eivät ota mitään vastuuta rokotteidensa haittavaikutuksista. Tämä ehto on ollut heidän sopimuksissaan. Kaikki tieto rokotteista ja sopimuksista on hyvin salattua. Pfizer haki juuri oikeudelta lupaa salata kaikki rokotteidensa tiedot 50 vuodeksi.
    7. Useat lääkärit ja tutkijat ovat varoittaneet näiden geenirokotteiden mahdollisista haitoista. Mahdollisiksi haitoiksi on mainittu:
    - sydän- ja keuhkosairaudet
    - verihyytymien aiheuttamat tukokset
    - luontaisen immunologisen puolustusjärjestelmän heikkeneminen jopa pysyvästi
    - syöpäsairauksien lisääntyminen
    8. Italia korjasi viralliset koronakuolemat. 130000 koronakuolemaa korjattiin 3700 koronakuolemaksi. Laskua 97 %.

    On käsittämätöntä, että joku vaatii kaikkia ottamaan kokeellisen lääkkeen, jota ei ole todistettu turvalliseksi vertaamalla sitä yhteiskunnan muihin pelisääntöihin. Missä on riski niin siellä pitää olla valinnan mahdollisuus. Maailmassa on muitakin hoitokeinoja käytössä koronan hoidossa ja ne näyttävät toimivan paremmin kuin rokotteet mutta ne ei käy rokotefanaatikoille. Minäkin vaadin kaikkia ottamaan jatkossa influenssa rokotteen, koska meillä kuolee influenssaan noin 400 - 1500 ihmistä vuosittain ja rokottamattomat ovat riski. Samoin koska laki kieltää tappamisen pitää abortit kieltää. Ei aborttia haluavalla ole yhtään sen suurempi oikeus omaan kehoonsa kuin niillä jotka eivät halua ottaa jotakin rokotetta. Kyllähän tällaisia yksinkertaisia päätelmiä voi aina heittää.

    VastaaPoista
  31. Aloitetaanpa gishgalloppisi purkaminen tästä:
    "Vastaavasti koronarokotuksiin on kuollut 130"

    Lähde tuolle väitteelle, ole hyvä.

    VastaaPoista
  32. Unknown: "Laitetaanpa tähän muutama fakta, jonka voitte kumota jos pystytte."

    Ongelma ovat nuo faktat. Lääketieteessä ei ole tapana puhua faktoista, vaan moninaisista oletuksista. Normaalitilanteessa hyväksyisimme tietämättömyyden. Nyt on paniikkitilanne, ja ymmärrys covid-19:sta on pitänyt kehittää pienessä ajassa. Mitkä tahansa lauseet puolesta tai vastaan menevät kuin kuumille kiville. THL:n faktat ovat luotetavampia, mutta luotettavuus on silti vielä kovin suhteellista.

    VastaaPoista
  33. Minäkin ihmettelen, miten voidaan määritellä koronakuollut? Miten se numero saadaan. Tuskin ainakaan oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella. Eräs sukulaiseni kuoli ja kävi tuon tutkimuksen kautta. Kyseinen tutkimus on hyvin ruuhkautunut, eikä niihin sairaalassa lääkärin kuolleeksi toteamia oteta ollenkaan.

    Siten. Mistä se numero tulee? No ei ole kuin yksi vaihtoehto. Arvaamalla. Onhan siitä metodista tekstiä jo ollutkin, että se merkitään aina kuolleeksi, kun on ollut korona. Mutta eihän tuo todista, että kyseinen ihminen koronaan on kuollut. Vain kunnollinen tutkimus asian voisi vahvistaa. Mutta kuten jo sanottua, se on kallista, se on ruuhkaista, sielä on niitä oikeastikin tärkeitä tutkittavia (esimerkiksi onnettomuuden seurauksena, kuten sukulaiseni). Mahdollisia rikosepäilyjä, esimerkiksi tapon tai murhan. Ei ne koronaan kuolleita tuota kautta käytä. Samoin se vie myös aikaa. Ei voida seuraavana päivänä kirjoittaa, että tuo kuoli eilen koronaan. Tutkimusruuhka on viikkoja.

    Siten tuo kuolleiden numero on taatusti paskaa. Sanokoot kuka tahansa mitä tahansa.

    Jos tuo numero on ilmiselvää paskaa. Miten voisi uskoa niitä muita numeroita?

    Ei se kyllä luottamusta herätä.

    Ongelmahan tässä nimenomaan on se, että numerot tunnutaan tosiaan kaivettavan jonkin etukäteis-agendan mukaan. Silloin se ei ole luotettavaa, vaan tarkoitushakuista manipuolointia. Nyt tällä hetkellä tarkoituksena on pelotella ihmiset hankkimaan se rokote.

    Itse olen rokotettu, mutta olen myös ottanut neutraalin kannan ja annan muiden ihmisten tehdä omat päätöksenä aivan itse. En siis tuputa kumpaankaan suuntaan mielipidettäni. Jos joku ystävä on rokottamaton ja uskokoot mitä tahtoo, se on hänen päätös.

    VastaaPoista
  34. Tässä keskustelussa pitää nyt ottaa kovasti pakkia ja palata ihan yksinkertaisiin totuuksiin, sellaisiin joissa kaikkien on helppo hyväksyä lähtöoletus ja helppo tehdä johtopäätös.

    Eli sairaalaanhoitoa vaativat ihmiset. Miksi valtaosa vakavasti sairastuneista ihmisistä on rokottamattomia? Erityisesti tehohoitoa vaativista potilaista rokottamattomien yliedustus on valtava. Tämän asian tilastoiminen on niin yksinkertaista että tässä ei varmasti ole kenelläkään sitä tarve kyseenalaistaa.

    Kysymys: Mitä muuta johtopäätöstä tästä edellä olevasta yksinkertaisesta faktasta voi vetää, kuin sen että rokotteista on selvästi enemmän hyötyä kuin haittaa?

    Jos joku osaa selittää mistä muusta tuo ero voi johtua kuin rokotteiden hyödystä, niin selittäkää se minulle. Mutta jos taas lopputulos on se, että kyllä rokotteista on sittenkin hyötyä, niin siinähän se vastaus sitte on.

    Toki me voidaan vaikka mitä tilastoa käydä läpi ja onhan sieltä kaivettavissa vaikka minkälaista johtopäätöstä rokotteiden haitoista. Parhaissa väitteissä on onnistuttu kaivamaan ihan oikeita tutkimuksia lähteeksi ja löydetty sieltä ihan oikeita todistettuja haittoja. Ja eihän kukaan tässä ole kieltämässä etteikö rokotteilla ole myös haittavaikutuksia. Siitä ei tässä ole kyse. Tarpeettomat yksityiskohdat tekevät vain kokonaiskuvan hahmottamisesta hankalaa.

    Se tärkeä asia on se, että rokotteista on enempi hyötyä kuin haittaa. Niin paljon enempi hyötyä että se ero on aivan ilmiselvä tämän hetken sairaalatilastoissa. Kukaan ei ole pystynyt kieltämään tätä tosiasiaa. Millään muulla ei tällä hetkellä ole merkitystä.

    VastaaPoista
  35. Terveisiä rintamalta (Jenni Puolivälin Instagram):

    "Mä oon tottunut hoitamaan vanhempia ja sairaampia potilaita. Vähemmän oon tottunut niihin nuoriin ja terveisiin, vanhempiin, jotka ovatkin sitten yhtäkkiä ihan siinä elämän ja kuoleman rajalla. Selkeästi se tuntuu, koska se tulee liian lähelle omaa elämäntilannetta.

    Mun mielestä vaan jokainen kuolema ja jokainen pitkä tehohoitojakso on liikaa jos se olisi voitu rokotteella estää. Mä oon tehnyt kaiken, jotta mun perhe ei joutuisi kestämään sitä, että minä sairastuisin koronan takia vakavasti eli ottanut koronarokotteet ja aion jatkossakin ottaa, mikäli tehosteita tarvii.

    Rokotetta ei ole pakko ottaa, mutta aikalailla nyt on tilanne se, että korona tai rokote. Sitä kuka sairastuu vakavasti on lähes mahdotonta ennustaa. Haluatko sinä olla se elossa oleva vanhempi lapsillesi myös jatkossa? Vai pelata arpapeliä ja katsoa, mitkä kortit saat?"

    Ja Hesarin juttu.

    VastaaPoista
  36. Oletteko ajatellee, että jos Seppo Sutinen onkin oikeassa. Ei hän keksinyt noita esittämiään perusteluja.

    Jos 99 % lääkäreistä kehottaa ottamaan rokotteen ja 1 % neuvoo jättämään sen väliin, vedoten väärin tulkitsemiinsa lukuihin ja virheellisiin tietoihin, kumpaa uskot?

    Jos 99 % insinööreistä sanoo, että tuo lentokone ei pysy ilmassa ja 1 % väittää itse laskeneensa toisin, lähdetkö mukaan lennolle?

    VastaaPoista
  37. "Jos 99 % lääkäreistä kehottaa ottamaan rokotteen ja 1 % neuvoo jättämään sen väliin, vedoten väärin tulkitsemiinsa lukuihin ja virheellisiin tietoihin, kumpaa uskot?"


    -Ensinnäkin nuo prosenttiluvut. Mistä peräisin? Pelkkä oletus? Toiseksi kun on kyse mistä tahansa tieteenalasta, perustelujen ja tutkimustulosten pitäisi ratkaista. Tiedettä tekevät ihmiset ja siinäkin voidaan helposti juuttua "yleiseen käsitykseen" tai oletukseen, tiettyyn narratiiviin. Ilmastotiede on yksi esimerkki. Tai nykyinen "sukupuolen moninaisuus", jossa ensin on ideologia, ja sitten sitä koetetaan sovittaa tieteelliseen konseptiin.

    Todella korkeakoulutetuilta ihmisiltä on tullut hyvin huolellisesti jäsenneltyä kritiikkiä sekä koronatoimia ja rajoituksia että rokotuksia kohtaan. EI VOI aina mennä sen (oletuksen) taakse, että "mutta kun suurin osa..."

    Lainattu kommentti, joka liittyi taannoiseen piispa Laajasalon ulostuloon rokotteista: "Tieteellisessä tutkimuksessa ei myöskään puhuta ’konsensuksesta’. Hypoteesejä ei hylätä / hyväksytä huutoäänestyksellä, vaan näytön perusteella. Tieteen sankari, kuten Galileo Galilei on yksin oikeassa ja kaikki muut väärässä."

    Blogistilla tuntuu olevan muitakin oletuksia, jotka esitetään faktana. Tuo että "uskonnollisuus ja rokotevastaisuus liittyvät yhteen". Oma havaintoni on enemmänkin päinvastainen, kuten tuo piispa Laajasalonkin kannanotto osoittaa.

    Nimenomaan uskonnollisissa piireissä, kristillisdemokraatteja myöten kehotetaan ottamaan rokote "lähimmäisenrakkauden nimissä". Ja sävy voi olla hyvinkin syyllistävä ja painostava.

    VastaaPoista
  38. Edelliselle anonyymille kommentoijalle haaste: Voitko selittää tämän hetken sairaalatilastot jotenkin muuten, kuin sillä että rokotuksista on enemmän hyötyä kuin haittaa?

    Ei tarvi prosenttilukuja muistella eikä perustella, kerrot vain miksi pieni rokottamattomien vähemmistö on se joka aiheuttaa suurimman sairaalakuormituksen?

    Jos et tuota pysty selittämään, niin et pysty niitä paljon monimutkaisempiakaan väitteitä perustelemaan.

    VastaaPoista
  39. Rokottamattomien osuus koko väestöstä on 14 prosenttia, mutta heidän osuutensa sairaalahoidossa on 70 prosenttia. Nämä luvut kertovat mielestäni kaiken oleellisen. Selitäpä se jollain muulla kuin rokotuksen tehoamisella.

    Kristillisten jäsenistä 40 % epäilee koronarokotusta, mikä on eniten kaikista puolueista. Jonkinlaista kohtalonuskoa ja pelastuksen odotusta, kenties?

    VastaaPoista


  40. Niin ja jos otetaan huomioon potentiaalisten rokottmttomien osuus eli olisko yli 15 vuotiaat, niin rokottamattomien osuus nousee jonkin verran. Eli jos ikäluokan osuus on n. 40.000 - 60.000 henkilöä niin 14 prosentti tippuu hyvinkin pieneksi.

    VastaaPoista
  41. Olen myös vanhoillislestadiolainen lääkäri ja olen hyvin voimakkaasti rokottamisen kannalla. Seppo Sutinen on hyvin vahva persoona eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun hän harrastaa poleemista keskustelua lääketieteestä. Todennäköisesti vaikutteita tulee suoraan Pohjois-Amerikasta. Valitettavasti Sutisella on ainakin paikallisesti erittäin paljon vaikutusvaltaa.

    VastaaPoista
  42. Kiitos tiedosta. Tuntuu siltä, että rokotuskeskustelu saa polttoainetta niin USA:sta kuin ehkä itärajan takaakin. Kun asia käy vieläpä tunteisiin ja terveyteen, on vaikea pitää päätä kylmänä.

    VastaaPoista
  43. Mieltä rokotteesta saa olla mitä vaan kunhan et ole sitä vastaan...

    VastaaPoista
  44. Hesari julkaisi jutun, joss Jenni Puoliväliä haastateltu.

    https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008409233.html

    VastaaPoista
  45. "rokotekriittisyys johtuisi lestadiolaisuudesta."

    Todennäköisesti siitä ettei ole altistunut elokuville, tv-sarjoille tai käyttänyt päihteitä. Markkinoijat ymmärtävät elokuvien ja tv-uutisten propagandavoiman.


    "We have the most hollywood brainwashed generations ever."









    VastaaPoista
  46. Hesarin jutun rokotekattavuuden kartasta ei näe osoittamalla kuntien nimiä, muta http://kuntakartta.org/ sivulta se käy toisessa selaimen ikkunassa aika kätevästi.

    Asukaslukuun suhteutettua rokotekattavuuden karttaa katsellessa ei jää epäselväksi se, että selvä korrelaatio on helposti löydettävissä kuntiin, joissa on alhainen rokotekattavuus ja vastaavasti myös missä eri lahkolaisuus on perinteisesti ollut voimakasta.

    Länsisuomen ja itäsuomen kuntien ero kattavuudessa on todella merkittävä.

    VastaaPoista
  47. Olisi kiva saada tietää paljonko prosenteissa maahanmuuttajia on rokottamatta, olen ymmärtänyt että kyseinen ryhmä on se ongelma eikä niinkään kantaväestö.

    VastaaPoista
  48. Mutta taitaa olla kuitenkin niin että yksinkertaisin totuus on se paras totuus. Kukaan ei kyseenalaistanut sairaalatilastojen perusteella tehtyä johtopäätöstä siitä että rokotettu todellakin on paremmassa turvassa kuin rokottamaton. Tästä asiasta voidaan siis olla yhtä mieltä myös rokotevastaisten kanssa.

    Ja tämä on hyvä asia. Jokainen saa ilmaista oman mielipiteensä vapaasti, pidetään kuitenkin mielessä yksinkertaiset tosiasiat joita ei pysty kiistämään.

    VastaaPoista
  49. Tässä surullinen tapaus: 15-vuotias tyttö kuoli koronaan juuri sinä päivänä, kun hänet piti rokottaa. Jos olisi menehtynyt päivää myöhemmin, rokotevastaiset olisivat saaneet tästä taas "todisteen" rokotusten vaarallisuudesta. Pitää lukea tilastoja, ei etsiä poikkeuksia ja uskoa nettihujuja. Girl, 15, dies of Covid on day she was due to get vaccine.

    VastaaPoista
  50. Jos joku voisi selittää miksi Intia sai Deltan kuriin vaikka rokotuskattavuus pieni ja miksi Afrikka ei ole kärvistellyt deltavariantissa vaikka rokotuskattavuus pieni. Ja esim Delhin alueella testataan noin 50k testiä per päivä ja se on melkein samaa luokkaa kuin Suomen testit suhteutettuna.

    VastaaPoista
  51. Intia mitään deltaa kuriin ole saanut eikä Afrikka ole selvinnyt kuivin jaloin. Mietipä paikallista tilastointia,ei siellä testata ennen kuolemaa tai tehdä ruumiinavausta

    VastaaPoista
  52. Delhissä 40 000 testiä ja positive rate 0,06%. 26 tapausta 20 miljoonan ihmisen alueella tänään. Jos se ei ole kuriin saamista niin mikä on?

    Ja kyllä Afrikan ja Intian koronakuolleista olisi tietoja jos kuolleisuus olisi hyvin suurta koska silloin ihmisiä olisi kuollut sellaisia määriä että ei sitä voisi piilotella.

    VastaaPoista
  53. Maahanmuuttajista: eilen sunnuntaina tarkkailin Helsingin Itis-kauppakeskuksessa ihmisiä. Maski oli vajaalla puolella, Espoon kauppakeskuksissa noin 80 prosentilla. Itiksessä venäjää puhuvat ja selvästi afrikkalaiset olivat lähes aina ilman maskeja, aasialaisilla oli kaikilla maskit ja kantasuomalaisilla vaihtelevasti. Selvä ero näyttää siis olevan.

    Toisaalta pahimpina leviämispaikkoina pidetään ravintoloita ja karaoke-baareja, niissä todennäköisesti levittäjiä ja saajia ovat ihan supisuomalaiset.

    Tässä vielä ajatuksia herättävä poiminta Twitteristä: kolareissa kuolee enemmän turvavyön käyttäjiä kuin niitä, joilla ei ole turvavyötä. Tästä voisi päätellä, että turvavyö jopa heikentää turvallisuutta - mutta se ei varmaan ole oikea johtopäätös, eihän?

    VastaaPoista
  54. Näissäkin kommenteissä nyt useampi levittää disinformaatiota siitä miten Suomen koronakuoleisuustilastot lasketaan. Kyllä, tilastoihin käytetään tietoa siitä jos kuollut 30 päivän sisään saatuaan positiivisen koronatestituloksen, mutta siihen ei merkitä kaikkea mahdollisia kuolemia vaan ne varmistetaan.

    Kannattaa lukea THL:n sivuilta kohta "Miten varmistetaan, johtuiko kuolema koronaviruksesta?". Eikä levittää tuota valheellista väitettä.

    https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta/covid-19-tautiin-liittyvien-kuolemien-tilastointi

    VastaaPoista
  55. "Tässä vielä ajatuksia herättävä poiminta Twitteristä: kolareissa kuolee enemmän turvavyön käyttäjiä kuin niitä, joilla ei ole turvavyötä. Tästä voisi päätellä, että turvavyö jopa heikentää turvallisuutta - mutta se ei varmaan ole oikea johtopäätös, eihän?" hmm.. Miks ihmeessä näitä vertauksia kirjoitetaan? Tuskin ne ensimmäiset turvavyöt mitään hengenpelastajia olleet ja ihan varmasti testien jälkeen kehittyneet huomattavasti ennen kuin alettiin laittaa kaikkiin autoihin.

    VastaaPoista
  56. Turvavyö-vertauksessa ei ole kyse turvavöiden tekniikasta vaan tilastojen tulkinnasta. Se pätee sellaisenaan koronarokotuksiin.

    VastaaPoista
  57. Kuinkahan monta kertaa olen kuullut tämän Afrikka-vertauksen?

    Ja tässä vastaus. 70 prosenttia afrikkalaisista on alle 35-vuotiaita. 5% on täyttänyt 65 vuotta. Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön keski-ikä on 19,4 vuotta.

    VastaaPoista
  58. Nyt kun puhutaan rokottamattoman kohonneesta riskistä joutua sairaalaan tai teholle vs rokotettu, niin pitää myös ottaa huomioon nouseeko riski esim. 0.01%:sta vaikka 0.03%:iin--->30% nousu on merkittävä! Ehdottomasti rokote kannattaa ottaa!

    Sitten puhutaan näistä perusterveistä, jopa nuorista sellaisista, niin siihenkin mahtuu niin monenlaista menijää. Perusterve voi olla esim. syrjäytynyt ja masentunut valmisruuilla ja energiajuomilla elävä nuori, joka tuijottaa ruutua eikä juuri harrasta liikuntaa tai mene ulos missä näkee aurinkoakin joskus. Sitten pelotellaan, että nuorikin voi joutua sairaalaan!


    Pitäisin myös melko loogisena sitä että rokotehaittoja vähätellään mm. siksi että rokoteet on valittu nyt pääratkaisuksi. Sen huomaa mm. suhtautumisessa Ivermektiiniin, jota on 3.maailman valtioissa menestyksekkäästi vaikka valikoidut tiedepaperit toista sanoo.
    Kumpaa uskoa, käytäntöä vai paperia...vaikea valinta.

    Tässä on muuten hienosti koottu Ivermektiiniin liittyvät faktat. Miksi se ei sovi vaikka rokotteiden rinnalle sen sijaan että nostellaan käsiä pystyyn kun teho-osastot täyttyy?
    Silkkaa agendaa ja typeryyttä. Länsimaisista ihmisistä tullut pelkkiä robotteja?
    Tietokonepeleistä tuttuja NPC:tä?

    https://rumble.com/vpk6e3-salaliittoteorieavertailutesti-osa1-lkkeet-ja-media.html



    VastaaPoista
  59. Korjaan oman virheeni eli muutos on toki paljon enemmän kuin 30%:a..."esim. 0.01%:sta vaikka 0.03%:iin--->30% nousu on merkittävä!"

    VastaaPoista
  60. Hyvä tietää että korona ei ole juurikaan vaarallinen alle 35-vuotiaille kerta kun Afrikka on sen takia pelastunut.

    Ja jos miettii että Afrikassa on vajaan Euroopan verran yli 35-vuotiaita niin silti on hyvin vähällä manner päässyt kuolemissa vaikka kaikkia ei ole tilastoitu.

    VastaaPoista
  61. Emme tiedä, miksi korona iskee joihinkin niin vakavasti, vaikka toiset pääsevät helpolla. Yleiskunnosta tai syrjäytymisestä ei ole kyse, koronaan on kuollut nuoria urheilijoitakin.

    Ivemectinistä en itse osaa sanoa mitään. Mediuutisten mukaan EMA ei suosittele sitä. Suurilla annoksilla se voi tappaa viruksen, mutta aiheuttaa muita ongelmia. Pahimmassa tapauksessa tauti paranee, mutta potilas kuolee? Mediuutiset 23.3.2021. Siitä ei ole kyse, että lääketehtaat haluaisivat myydä rokotteita lääkkeiden sijaan, koronaan kehitetään myös lääkehoitoa.

    VastaaPoista
  62. Rokote tai uusi lääke. Rahaa pitää tulla ja ainakin Ivermektiinistä sitä tulisi huonommin.

    VastaaPoista
  63. Itselleni oli koko Ivermektiini uusi tuttavuus. Kävin lukemassa wikipedia-artikkelin siitä, siellä näkyi olevan kattavasti kuvattuna mihin tarkoitukseen sitä käytetään ja minkälaisia sivuvaikutuksia sillä on. Lisäksi siellä näkyi olevan erityisesti kappale omistettu Covid-19 hoidosta.

    Lyhykäisyydessään tärkein johtopäätös minun mielestä on se, että Ivermiktiini on hyvä loislääke. Sillä on myös jonkin verran antiviraalisia ominaisuuksia, mutta tämän vaikutuksen saamiseksi sitä täytyy annostella huomattavasti suurempia annoksia kuin normaalisti pidetään turvallisena ihmisille. Vakavan koronavirutaudin hoidossa sillä voi olla oma roolinsa, kunhan siitä saadaan ensin riittävästi tutkimustietoa että voidaan osoittaa sen olevan turvallisempi kuin lääkkeen käyttämättä jättämättäminen. Tutkimuksia asiasta on meneillään useita ja on hyvä että saamme lääkkeestä lisää tietoa miten se soveltuu Covid-19 hoitoon.

    Mutta missään nimessä riskitön lääke Ivermiktiini ei ole. Selvästi tässä on nyt sekaannusta siitä että se on turvallinen loislääkkeenä, mutta loislääkitykseen käytettävät annokset ei riitä Covid-19 hoitoon.

    Sen sijaan nykyisin käytettävät mRNA rokoitteet on todettu riittävän turvalliseksi jaettavaksi koko väestölle, eteenkin nykyisen epidemiatilanteen ollessa se mikä se nyt on.

    Itse olen avoin myös muille hoidoille, mutta uusien hoitojen käyttöönotossa täytyy aina edetä tutkitun tiedon ehdoilla.

    VastaaPoista
  64. Mennään 5 vuotta eteenpäin iin olla aikalailla viisaampi, kumpi sitten viisaampi. Idiootti joka rokotteen ottaa vai idiotti joka sitä ei ota.. Mutta se joka ei rokotetta ota on valtavan inhimillisyyden paineen alla jo pelkästää median puolelta.

    VastaaPoista
  65. Uskonnolliselta vaikuttava rapsodia-sivusto levittää paljon rokotteita vastustavaa sisältöä. Se voisi ainakin osittain selittää, miksi kristilliset vastustavat rokotteita keskimääräistä enemmän.

    VastaaPoista

  66. "Uskonnolliselta vaikuttava rapsodia-sivusto levittää paljon rokotteita vastustavaa sisältöä. Se voisi ainakin osittain selittää, miksi kristilliset vastustavat rokotteita keskimääräistä enemmän." En usko että nä on ongelma yhteiskunnassamme ja miten sairaalat täyttyy. Olis kiva tietää sairastujien, sairaalassa olevien maahanmuuttajiena määrä..

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rokotevastaisia-paljon-maahanmuuttajataustaisissa-lahihoitajissa-eivat-luota-yhteiskuntaan/8278928#gs.gsrwmw

    VastaaPoista
  67. Siis suomen kuolleisuus prosentti n. 0,0220% Miettikää hyvät ihmiset..

    Kuolleisuus on vain yksi mittari, eikä nykymaailmassa kovin relevantti. Ehkä se tulee historiankirjoista, joihin ihmiset vertaavat nykyisiä pandemioita. Espanjantauti, rutto yms. olivat paljon tuhoisampia, koska ei ollut lääkkeitä, hengityskoneita eikä taudin syntymekanismia ymmärretty. Keväällä 2020 New Yorkissa virus riehui todella pahana, samoin eräillä Italian alueilla. Rokotuksilla pahin on saatu hallintaan.

    Koronakuolleisuus on pysynyt suhteellisen alhaisena rajoitustoimien, lääkkeiden ja tehohoidon ansiosta. Nämä kaikki ovat kuitenkin aiheuttaneet valtioille suurta velkaantumista, ihmisille ahdistusta ja monia pitkittyneitä vaivoja, joiden taloudellista vaikutusta on mahdoton mitata. Vasta vuosien jälkeen nähdään, miten paljon kuolleisuus nousee muiden toimenpiteiden lykkääntymisen ja diagnoosien viivästymisen vuoksi.

    Vaikea kuvitella, että ainakaan länsimaihin koskaan tulisi ruton kaltaista tappajaa. Kustannusten ja terveyshaittojen vuoksi koronan kutsuminen pandemiaksi on kuitenkin perusteltua, levisihän se muutamassa viikossa kaikkialle maailmaan eikä suostu kuolemaan millään.

    VastaaPoista
  68. Nähdäänpä tänään Nature-lehdessäkin ongelma massarokotuksille. Rokotetuissa maissa tehdään mahdollisesti vähemmän testejä, mikä tekee pitkittyneen koronan dokumentoinnin vaikeaksi. Rokotuksen vaikutusta pitkittyneeseen covidiin ei vielä tunneta, mutta on viitteitä siitä, ettei sen apu ei ole erityisen suuri.

    https://www.nature.com/articles/d41586-021-03495-2

    Jos Suomen rokotusmääriä verrataan kuolleisuuteen, niin on käsittämätöntä, että yli 50-vuotiaiden rokotusmäärät ovat niin epäsuhdassa kuolleisuuteen. THL ei uskalla vedota ikäryhmiin, koska se olisi ikärasismia. Toisaalta näyttää siltä, ettei mikään suojaa nuoria pitkältä koronalta.

    VastaaPoista
  69. "At present, public-health officials are flying blind when it comes to long COVID and vaccination. Although vaccines greatly reduce the rates of serious illness and death caused by COVID-19, they are not as effective at completely preventing the disease, and long COVID can arise even after a mild or asymptomatic coronavirus infection."

    Tämä osoittaa, ettei lääketiede ja viranomaiset tiedä vielä läheskään kaikkea koronasta. Siksi monet toimet ja ennusteet ovat osoittautuneet vajavaisiksi ja vähentäneet kansalaisten luottamusta viranomaisiin. Heiltä odotetaan selkeitä vastauksia, ehdottomia totuuksia, mikä tässä tilanteessa on mahdotonta. Ratkaisu ei silti ole nettisivuissa, jotka tarjoavat kyllä helppoja vastauksia ja ehdottomia totuuksia.

    Kun korona joskus on ohi, tässä on paljon opittavaa myös viranomaisviestintään.

    VastaaPoista
  70. Jos kuolleisuutta haluaa tutkia, niin otetaan nyt esimerkiksi jokin sellainen maa missä se korona on päässyt ryöpsähtämään pahaksi. Vaikkapa Italia:

    https://www.statista.com/statistics/568024/death-rate-in-italy/

    Myös USA:ssa on tavallista suurempaa ylikuolleisuutta ollut viime vuonna:

    https://www.nytimes.com/interactive/2021/04/23/us/covid-19-death-toll.html

    Koko maailman tilastoja ei luonnollisesti vielä ole olemassa, kun eri valtioiden tilastointi menee eri tahtia. Ja selvää on sekin, ettei korona ole samalla tavalla iskeny joka paikassa. Mutta selvää ylikuolleisuutta on silti havaittavissa laajalti myös monissa länsimaisissa valtioissa.

    Edelleen, yksinkertaisin totuus on paras totuus. Salaliittoteoriat ei tätä maailmaa vie eteenpäin.

    VastaaPoista
  71. @Petteri

    Vaikea kuvitella, että ainakaan länsimaihin koskaan tulisi ruton kaltaista tappajaa. Kustannusten ja terveyshaittojen vuoksi koronan kutsuminen pandemiaksi on kuitenkin perusteltua, levisihän se muutamassa viikossa kaikkialle maailmaan eikä suostu kuolemaan millään.


    Ei sellaista itse asiassa ole vaikea kuvitella ollenkaan. Meillä oli ja on edelleen vain ollut käsittämättömän hyvä tuuri tämän nykyisen pandemian kanssa.

    Kun verrataan miksi SARS-CoV-1 ei levinnyt niin laajalle kun nykyinen SARS-CoV-2 yksi olennainen ero on itämisajan pituudessa ja nimenomaisesti siinä kuinka nopeasti tartunnan saanut alkaa itse levittää ja kerkiää levittää ennen kun hänelle itselleen tulee oireita ja hän tiedostaa sairastuneense sekä sen myötä levittävänsä tautia.

    SARS-CoV-1 tartunnan saanut sai voimakkaita oireita hyvin nopeasti eikä onneksi siksi kerinnyt leivttää tautia. Sen levittämä tauti oli myös huomatattavasti letaalimpi kun COVID-19 on.

    SARS-CoV-2 leviää niin hyvin koska itämisaika on pidempi, sitä kerkiää levittää laajemmin ja onneksi pienempi osa sairastuneista tarvitsee sairaalahoitoa sekä heistä pienempi osa menehtyy tautiin.

    On täysin mahdollista, että viruksesta voi syntyä muunnos jonka itämisaika on pidempi, mutta sitten joka sairauden edetessä on SARS-CoV-2:sta letaalimpi.

    Niin ja yhtä hyvin sellainen voi kehittyä Ebolasta tai Marburin taudista.

    Sellainen ei tietysti ole toivottavaa, mutta aivan mahdollista se on ja hyvin kuviteltavaissa oleva skenaario myös.

    VastaaPoista
  72. Nyt on Petteri ja monet muut menneet median ja lääkefirmojen miinaan tämän 'pandemian' aikaan. Kaikki tähän nykyiseen tilaan aloitettiin jo 2000 -luvun alussa, kun huomattiin väestön kasvu. Ja coronaan ja sen syntyyn on hjyvä yhteenveto:
    https://www.youtube.com/watch?v=91Ib5NjSZ-o
    Kannattaa katsoa, jos enkku taipuu.

    Ja tosiaan; mixi suosittelette injektiota, josta valmistajat ovat saaneet vastuuvapauden kaikista sen tuomista ongelmista?

    VastaaPoista
  73. "Jos kuolleisuutta haluaa tutkia, niin otetaan nyt esimerkiksi jokin sellainen maa missä se korona on päässyt ryöpsähtämään pahaksi. Vaikkapa Italia" Juu, ennen koronaa kyseisessä maassa kuolleita reilu 600 0000 vuodessa. "Vuoden 2019 julkaisun mukaan Italiassa kuoli vuonna 2017 649 061 ihmistä" Ota mielumminen joku sellainen maa jossa kuoleisuus on kasvanut koronan aikana..

    VastaaPoista
  74. Jos sulla on esim. lievä tai oireeton koronatartunta ja jäät auton alle ja kuolet siihen niin se tilastoidaan "koronakuolemaksi".

    Tämä yleinen väärinkäsitys ei ole totta. Miten varmistetaan, johtuiko kuolema koronaviruksesta?

    VastaaPoista
  75. Ota mielumminen joku sellainen maa jossa kuoleisuus on kasvanut koronan aikana..

    Keväällä 2020 Italiassa kuoli koronaan virallisten tietojen mukaan 29 000 ihmistä, mutta todellinen luku saattoi olla tuplasti suurempi. Voimakkaiden rajoitustoimien vuoksi pahimmat vaikutukset olivat maan sisällä alueellisia, muissa osissa maata elämä jatkui liki normaalisti. Lisäksi rajoitustoimien vuoksi esim. liikenneonnettomuudet ja väkivaltakuolemien määrät laskivat. Näistä syistä johtuen yhteen mittariin tuijottaminen ei anna oikeaa kokonaiskuvaa.

    VastaaPoista
  76. Juu, ennen koronaa kyseisessä maassa kuolleita reilu 600 0000 vuodessa. "Vuoden 2019 julkaisun mukaan Italiassa kuoli vuonna 2017 649 061 ihmistä" Ota mielumminen joku sellainen maa jossa kuoleisuus on kasvanut koronan aikana..

    Italian tilastoissa näkyy selvä piikki 2020 vuoden kohdalla, siitäkin huolimatta että alueelliset erot taudin esiintyvyydessä oli suuria.

    Sen sijaan 2019 vuoden tilastoissa poikkeamaa ei vielä näy. Tämä on odotettavaa, sillä koronapandemia ei vielä ollut iskenyt päälle silloin. Jos haluatte pelata tilastopelillä koronaa vastaan, niin kannattaa edes käyttää sen vuoden tilastoja jolloin koronaa on ihan oikeasti esiintynyt.

    Ja tosiaan; mixi suosittelette injektiota, josta valmistajat ovat saaneet vastuuvapauden kaikista sen tuomista ongelmista?

    Osaatko kertoa miten koronarokotteiden vastuukuvio poikkeaa yleisestä lääketeollisuuden tuotevastuusta? Minkälaisia erivapauksia heillä on käytössä? Itse tiedän että hyväksymisaikataulua on nopeutettu huomattavasti. Meillä oli kuitenkin tämä globaali pandemia taustalla joka vaati nopeita toimia jotta saadaan pelastettua mahdollisimman paljon ihmishenkiä ja saadaan yhteiskunta avattua takasin normaaliin toimintaan.

    Tämän hetken sairaalatilastot on yksinkertaisin todiste sen puolesta että tässä on todellakin onnistuttu. Älä yritä kehittää liian monimutkaisia salaliittoteorioita ennen kuin pystyt selittämään yksinkertaiset ja kiistattomat tilastofaktat.

    VastaaPoista
  77. Mutta koronalääkettä ei saisi tuoda nopeasti markkinoille..
    https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/3d0a43de-eecb-422a-bd57-5ac01afff13e

    VastaaPoista
  78. Yhteiskunnat olivat varautuneet epidemioihin, aina pandemiaa myöten. Mutta kukaan ei osannut varautua siihen, etteivät kaikki kansalaiset edes halua suojautua tartuntaa vastaan. Se vie pohjan kaikilta torjuntatoimilta ja koronasta uhkaa tulla riesa, josta ei päästä eroon vielä pitkään aikaan. Kuvaavaa on, ettei kukaan enää puhu vakavissaan taudin tukahduttamisesta. Seuraukset taloudelle ja yhteiskunnalle ovat raskaat riippumatta siitä, mikä oli oma kanta taudin vaarallisuuteen ja siltä suojautumiseen.

    VastaaPoista
  79. Lukon liigajoukkuessa tehtiin 26 testiä kahdesti rokotetuille. Tulos: 11 positivista. Uskallatko sanoa rokottamattomille, joiden sosiaalinen elämä on varmasti paljon pienempää, että he tätä tautia levittävät? Korona on elintasosairaus.

    VastaaPoista
  80. Viranomaisten mukaan korona leviää erityisesti baareissa ja karaoke-illoissa. Ja kaikkialla siellä, missä ei oteta rokotusta. Suorittavan työn tekijät ovat siinä yliedustettuja, joten sikäli voi sanoa koronan olevan elintasosairaus.

    VastaaPoista
  81. Nyt Petteri sohaisi kunnon ampiaispesää ottamalla tämän aiheen sinänsä mielenkiintoisiin blogeihinsa..

    Mutta totuus on että tämänkaltaista lääkekoetta uudenlaisella Mrna-rokotteella ei ole ennen tehty koko maailman väestölle, Riskit on valtavat jos ollaankin väärässä ja rokote ei olekkaan turvallinen.


    Historia tulee kertomaan totuuden, että kumpi osapuoli oli oikeassa tässä korona-asiassa, rokotevastaiset vai myönteiset, sitä ennen en mielelläni näkisi tälläistä valtavaa vastakkainasettelua ja painostusta ottamaan Rokote, jota esimerkiksi massamedia lietsoo.

    Sutinen ei ole todellakaan yksin mielipiteineen, enkä usko iän tai lestadiolaistaustan vaikuttavan hänen arvostelukykyyn.

    suomalaisessa ja kansainvälisessä lääkärikunnassa on ollut kymmeniä muitakin rokotetta ja totalitarisia pandemiatoimia kritisoivia todella arvovaltaisia asiantuntijatahoja.

    Neuvon Petteriä tutustumaan ja kertomaan mielipiteensä esimerkiksi pelastetaansuomenlapset sivustoon jossa on omalla nimellään monta erikoislääkäriä ja muuta terveydenhoidon ammattilaista.

    VastaaPoista
  82. En tiedä, millä taustalla kommentoit, kun olet vain anonyymi, mutta vastaan silti. Maailmalta löytyy lääkäreitä, jotka ovat samaa mieltä Sutisen kanssa. Samoin löytyy tutkijoita, joiden mielestä ilmastonmuutosta ei ole. Täydellistä konsensusta edes tiedemaailmassa on vaikea saavuttaa.

    Itse uskon lääkärien ylivoimaiseen enemmistöön ja tilastoihin, jotka kertovat rokotteen toimivuudesta. Sutinen luki Fimean tiedotetta väärin, joten en usko muitakaan hänen johtopäätöksiään asiasta. Se on ratkaisevaa, ei ikä eikä uskonto.

    Pelastakaa Suomen lapset -listalta laskin yhdeksän lääkäriä, loput ovat lähihoitajia, fysioterapeutteja tai hammaslääkäreitä. Mitätön osuus Suomen 27 000 lääkäristä.

    Pandemia on todellinen, viisi miljoonaa ihmistä kuollut. Määrä olisi moninkertainen, ellei rajuja estotoimia olisi tehty. Tällä perusteella nopeusrajoituksetkin ovat turhia, koska liikenteessä kuolee vain 200+ ihmistä Suomessa, ja enemmistö heistä on vieläpä turvavyön käyttäjiä.

    Pahin riski on juuri mutaatioissa, joista Omikron on tuore esimerkki. Siksi on kaikkien etu, että virus saataisiin nujerrettua. Tässä on helppo sortua keittiöpsykologiaan tai vähättelyyn, jos lukee tilastoja itselleen sopivalla tavalla.

    VastaaPoista
  83. Ainakin kahden "Pelastetaan Suomen lapset" kampanjan taustalla olevien lääkärien oikeuksia on rajoitettu: HS 11.8.2021. Mielipiteenvapaus heillä silti on.

    VastaaPoista
  84. Juuri niin Petteri, Mielipiteenvapaus on tärkeä perusarvo samoin kun oikeus valita, ottaako rokotteen vai ei.

    Itse olen päätynyt siihen pitkällisen harkinnan jälkeen etten ota, mielestäni rokote ei ole tarpeeksi testattu ja turvallinen

    ja ihmetystä herättää piikkien suuri määrä joita pitäisi ottaa puolivuosittain.

    pidän myös kyseisellä pelastakaalapset sivustolla olevia lääkäreitä ja sairaanhoitajia hyvin rohkeina, koska he uskaltavat puhua yleisesti hyväksyttyä mielipidettä vastaan.

    Ei varmasti ollut helppo päätös ja tekemällä näin he asettivat itsensä rajunkin kritiikin ja maalittamisen kohteeksi.

    Mutta kuten sanoin historia kertoo kuka oli oikeassa.

    VastaaPoista
  85. Isot Kiitokset muuten sinulle Petteri järvinen siitä että sallit sivuillasi sentään keskustelun ja vastakkaisetkin mielipiteet, vaikka et ehkä ole samaa mieltä! :)

    Sinunkaltaisia tarvitaan enemmän!


    valtamediasta ei voi sanoa samaa,
    esimerkiksi Hesarista, ja Iltalehdistä, koronauutisten keskustelukenttä on useimmiten suljettu, tai väärät mielipiteet yksinkertaisesti sensuroidaan,tai poistetaan, sama koskee esimerkiksi youtubea.

    Pandemiaa ,rokotuksia ja koronapassia kritisoineet mielipiteet useimmiten sensuroidaan.

    Tämä jos mikä ihmetyttää.

    VastaaPoista
  86. Useimmissa rokotekriittisissä kirjoituksissa ei ole mitään perusteluja ja esittäjätkin ovat väärällä nimellä. Hesarin miljoonayleisön edessä sillä on vaikutusta, minun blogissani ei. Kriittistä keskustelua tarvitaan ja muutama kommentoija on saanut minutkin ajattelemaan, esim. linkittämällä tutkimuksia Imervektinin-hoitojen antamista tuloksista.

    VastaaPoista
  87. Itse olen päätynyt siihen pitkällisen harkinnan jälkeen etten ota, mielestäni rokote ei ole tarpeeksi testattu ja turvallinen ja ihmetystä herättää piikkien suuri määrä joita pitäisi ottaa puolivuosittain.

    Maallikon kyky arvioida testauksen turvallisuutta on heikko, itse en siihen luottaisi. Tähän mennessä tilastot osoittavat rokotuksen tehokkaaksi ja riskit mitättömän pieniksi. Riski koronasta ja sen pitkäaikaisista haittavaikutuksista on paljon suurempi. Jos yrittää arvioida riskiä, pitää huomioida molemmat vaihtoehdot.

    VastaaPoista
  88. Tähän mennessä tilastot osoittavat rokotuksen tehokkaaksi ja riskit mitättömän pieniksi.

    Olisi erittäin epätodennäköistä, että jokin massiivinen haittavaikutus ilmenisi yhtäkkiä. Jos rokotteilla saavuttaa edes 30% todennäköisyydellä immuniteetin keskivaikealle sairaudelle, niin ei pitäisi olla vaikea tehdä laskutoimitusta rokotteen eduksi. Lievempien oireiden määriä ei tunneta, mutta lienee turha odottaa taudilta mitään positiivista.

    VastaaPoista
  89. No jos sutista pidetään huonona. Elinahytonen. Fi on sitten varmaan toinen huono,edelleen jotenkin asia selviää. Kannattaisi kysellä itseltään , mitä hyötyä rokotteesta on sellainen hyöty mikä ei tule muuttumaan, rokotuskattavuudesta nämä muuttujat millä leikitellään, ihan vain se yli 12v alkukesästä se oli yli 16v, ja viimeiseksi se mrna ja sen historia, sen hätä käyttöönotto. Historia joka aina törmännyt johonkin ja silti sitä jatkettu. Pandemiahysterian laitto alkuun joku. Kuka. Ja tää omrikon.. Jos se kiertää rokotteet ni paniikki alkaa. Aliravitsemus perussairaudet syynä sairastumiseen. Ja köyhyys melko suoraan.

    VastaaPoista
  90. Elina Hytönen: "Olen vuodesta 1983 toiminut perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeuttina ja opettajana ja myös kirjoittanut kaksi kiinalaisen lääketieteen perusteita käsittelevää kirjaa sekä alan artikkeleita lehtiin ja muihin kirjoihin.

    Ennen rantautumista kiinalaiseen lääketieteeseen toimin muun muassa dramaturgina teatterissa ja tv-teatterissa, toimittajana parissa sanomalehdessä, free lance –toimittajana radiossa ja tv:ssä, järjestösihteerinä sekä kulttuurijärjestön toiminnanjohtajana ja sen lehden päätoimittajana.

    Opiskeluvuosina olin mm. myyjänä, oppaana, sihteerinä, tulkkina, filminäyttelijänä ja metsätöissä."

    Kirjoittanut mm. kirjan "Rokotteet ja vaiettu tieto".

    Hmmm... ehkä kuitenkin luotan enemmän lääkäreihin ja viranomaisiin.

    VastaaPoista
  91. Ja lisää kysymyksiä, kuka siitä viruksesta ilmoitti ja hänen ammatti. Ja historiasta. 2005 herätettiin henkiin espanjan tauti ja joku flunssa pöpöstä joka noin 50 luvulla vaati 4milj uhria, samana vuonna who ilmoitti lähettäneensä 3000 tutkimuslaboratorioon näytteet tosta flunssa pöpöstä ja määräsi ne tuhottavaksi oliko se nyt bioterrorin uhan takia. Kysymys lähetettiinkö vahingossa kuitenkin espanjantaudin näyte. Siis flunssa pöpöstä piti olla lintuinfluenssaa vastaan tutkittavaksi, ja kuka sen tarkisti tuhottiinko näytteet kaikilta asemilta. Tiede on hyväkin mut ihmeellisiä asioita nekin tutkii jostai löyty tälläinenkin tieto että kehitetty jostain aivosoluista pieni aivo jossa jopa pienet silmät jotka reagoivat valoon, mitä sitten tiede voi tehdä ja tekee kun tämäkin monenmuun samanlaisen arvelluttavan geeni tutkimuksen Tieto on arvelluttavan ja eettisesti väärin ymym

    VastaaPoista
  92. Hmm kommenttisi on väärä opiskelu aikana, luultavasti sairaanhoidon opiskelija ja kysymykset joita teet itsellesi lukiessasi elinan tekstiä, nekin vääriä, opiskelijoiden jos ei varakkaita vanhempia, se on köyhää ja tehdään mitä vain pärjätäkseen. Lääkärit ja viranomaiset. Heidän asiantuntiuus tulee kokemuksesta ja ylempien tahojen asiantuntijoiden neuvoista, eu who,patologinen arvio odottaa suurempaa kannanottoa, se luultavasti saa odottaa ainakin Suomessa.Ja edelleen en ole korkeasti koulutettu ja järkeni on mitä se on.

    VastaaPoista
  93. Ja vielä, influenssa rokote jonka teho oli vielä 2018, siis teho joka näissä korona rokotteissa huitelee 80 ja yli, influenssa rokotteen teho tais olla alle 20,näin ollen nyt jylläää taas influenssa jonka rokotusta ei ole voitu ennakoida viimevuotisen vähäisen esiintymisen vuoksi.. Korona rokote jonka omrikon ehkä kiertää. Jommankumman joko sutisen tai hytösen tekstistä tämäkin muistaakseni löytyy. Ja toinen asia vielä tämän kesän lopussa räme sanoi että sairastettu tauti tuo 13 kertaisen verrattuna rokotukseen, muistaakseni tähän tarttumiseen, liittyykö myös levittämiseen. No joka tapauksessa suojan. Luonnollinen suoja joka kestää asiantuntijoiden mukaan puolesta vuodesta vuoteen. Kuitenkaan sairastettu ei kuulu kumpaankaan ryhmään tai oikeestaan rokottamattomiin se kuuluu ja yhden piikin jälkeen rokotettuihin, mut kaiken järjen mukaan ei leviämisen kannalta mihinkään, mutta kuitenkin rokottamattomiin, jotta tilastot rokotuskattavuuden osalta ei nouse, sairastunut voi vasta puolen vuoden päästä ottaa sen rokotteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa Elina hytöstä enemmän luettuani, ei voi kun ihmetellä kuinka toisissa ihmisissä viisaus on tullut iän ja kokemuksen kautta. Kiitos Elina hytönen ja kiitos Seppo sutinen. Ja monet vanhemmat ihmiset jotka olette elämäni varrella minua opettaneet, omilla kokemuksilla ne, en tätä enempää avaa, mutta vanhennettua minäkin niitä vasta muistan, sen syövästä parantuneen tuohitaiteilijan,ihan luontaishoitona ja ne sille lääkkeet määrätyt poisjättäneenä, ja olen uskossa, vanhan ystäväni uskon aiheita kuunteleminen on todella rauhoittavaa, en käy kirkossa kuin pakolliset, jotenkin en koe sitä omakseni. En ole sanan puolesta puhuja, en siis osaisi. Mutta ystäväni puheita jaksan kuunnella vaikka kuinka paljon.

      Poista
  94. Hei oikeesti menikö sensuuri vai mikä päälle.ajatuksia vain, jotka mietityttää.

    VastaaPoista
  95. Jos tarkoitat neljää edellistä anonyymiä kommenttia, niiden teksti harhailee niin paljon, etten saa kiinni ajatuksista. En siis pysty kommentoimaan. Ehkä joku toinen pystyy?

    VastaaPoista
  96. Anonyymit väistelee täällä aika paljon faktoja. Petterin väitteet on käytännössä kaikki perusteltuja faktoilla, kun taas muilla asia jää mutuiluu vaikka esitetäänkin faktana eikä osata edes miettiä syy-seuraussuhdetta. On myös hauska nähdä miten osalla menee korrelaatio ja kausaliteetti ohi. Klassikko olisi jakaa tässä jäätelön syömisen ja hukkumiskuolemien välinen korrelaatio.

    VastaaPoista
  97. Sitten, kun tieto loppuu niin mukaan tulee juuri joku Maria Nordin tai Elina Hytönen. Kaikki ne 30 vuotta alalla olleet ammattilaiset vaan ei ole tarpeeksi hyviä päästä tähän joukkoon.

    VastaaPoista
  98. Noniin tulihan niitä kommentteja. Jos käytte uusi Suomi lehden Juhani Knuuti blogilla ja se viimeinen kommentti jossa kyse siitäettä lääke on kokeellinen johon osallistuu kaikki rokotetut, osaa edes tarkistaa asiaa mutta linkki ohjaa ainakin eduskunnan sivulle ja samat tekstit sieltä löytyy.

    VastaaPoista
  99. En saa selvää, mitä tarkoitat. Laita linkki niin katsotaan.

    VastaaPoista
  100. Juhani Knuuti blogi, uusi Suomi lehdessä, en osaa mitään linkkiä laittaa. Puheenvuoro. Uusisuomi. Fi. Jotenkin tuolleen se meni

    VastaaPoista
  101. Who sivuilla tälläinenkin jos oikein osasin lukea, nettikurssi toimittajille korona pandemian, oliko se ny miten niitä uutisia tehdään, en ihan varma enkä sitä kyllä löydä enää, piti kuitenkin rekisteröidä ilmeisesti jotta pääsee ko aineistoon käsiksi, kai ne tarkastaa että olet toimittaja. Milloin joku muu antaa toimittajalle ohjeita ja verrattuna esim suomen päämedioihin, tulee kyllä mieleen että kurssin käyneitä ovat.

    VastaaPoista
  102. Jep sulla toinenkin sivu millä kommentoit koronaan liittyen, menin väärälle sivulle, varmaan jonkun osaavan kannattaa tarkastaa se eduskunnan sivu että tosiaan on eduskunnan sivu. Minä sitä en osaa tarkistaa.

    VastaaPoista
  103. Millä tavalla tutkitaan koronaan kuollut pistä silmään muutakin mahdollinen ruumiinavaus. Miten tutkitaan rokote kuolema, luultavasti samalla periaatteella ts mahdollinen ruumiinavaus. Kai se jostain selviää. Thl? Who? Patologien väittämät? Vai epäilty tahallinen myrkytystapaus jossa potilaalla todetaan myös korona.tai rokote. Tai molemmat.

    VastaaPoista
  104. Mikäli huomanneet että linkki ja jotkut kommentit uudesta suomesta kadonneet. Sain opittua sen linkin teon eli Valtioneuvoston jatkokirjelmä U 39/20 vp, �� tai ei toi kyllä mikään linkki oo, mutta googlettamalla löytyy. 27.11 kaiketi jonkunlainen kokous siellä eduskunnassa, tästäkin tekstistä ollut, ainakaan ei uutisoitu asiasta, onko pidetty suljetuin ovin kenties. Kuitenkin joku ps protestoi asiaa aika kovaäänisesti, en muista nimeä mut tais olla myös maskit takaisin siellä istunnossa. Ja mariinin viimeaikaisetkin taitaa olla protestia, miten ilmoittaa asiasta kansalle ymym ja jos ilmoittaa mitä siitä seuraa. Kommentointia nyt.. jos olen totaalisesti väärässä ni munkin aika lopettaa. Ja ei mitään korrelioinnista eikä muustakaan mitä en ymmärrä, suomenkielellä vaikka se teksti siitä ehkä piteneekin.

    VastaaPoista
  105. Jäätelön syömisen ja hukkumiskuolemien välinen korrelaatio. Onko joku lääketieteen sanonta ehkä huvittavakin sellainen vai onko samanlainen hokema kuin esim joko olet lakannut pahoinpitelemästä vaimoasi. Siis liittyykö asiat vain lääketieteeseen,koska en ole niitä koskaan kuullutkaan, toi vaimo juttu mulle jo selitettiin, ettei ole vastausta oikeaa, jos vastausvaihtoehdot on kyllä tai ei. Voitkosinä kertoa ton jäätelösyönnin, mihin se liittyy, muuhunkin kuin ettet syö jäätelöä ollessasi uimassa.

    VastaaPoista
  106. Lämpiminä kesinä jäätelön kulutus lisääntyy, samoin hukkumiskuolemat. Tästä voisi päätellä, että jäätelö lisää hukkumisia. Todellisuudessa kausaalisuutta (syy-seuraus) ei ole, vaikka vahva korrelaatio (molemmat kulkevat käsi kädessä ylös ja alas) onkin.

    VastaaPoista
  107. En odottanut että sinä vastaat. Mut kiitos kuitenkin.odotin toisen anonyymin vastaavan. Ja mihin tieteenalaan nämä sanonnat liittyy, veikkaisin rikospsykologiaan.

    VastaaPoista
  108. Löysitkö Petteri sen linkin kautta mitää mikä huolestuttaa vai olenko minä huolissani turhaan korona rokotuksista.

    VastaaPoista
  109. Maailmankaikkeusteoria, kaikki syntyi tyhjästä alkuräjähdys ja alati laajeneva avaruus. Vai Jumala loi maan ja taivaan. Alati laajeneva avaruus, alkuräjähdyksen voimasta vai kaikki jo luotu ja avaruus on loputon. Vesi loppuu tai lisääntyy jäätiköiden sulaessa, kaikki vesi mikä on, ei näkyvää, ilmassa ihmisissä kasveissa kaikessa elävässä. Pointtina minulla jos näissä jo opituissa asioissa jo siellä alkuvaiheessa opetettu väärin, joku niin varma asia ettei sitä edes voi kyseenalaistaa.joku virusoppikin tätänykyä varsinkin koronan kohdalla sisältää olettamuksia liikaa ja 100 % varmaa koronaan tai rokotteeseen ei ole. Mä tiedän et nyt meni heprean puolelle, mut niinhän nämä kaninkolovertaus jäätelövertaus kirsikanpominta ja vaimon pahoinpitelyvertauskin on, ei päätä eikä häntää muutakuin sillä kanilla.älä Petteri ota tätä itseesi tämä on tarkoitettu noillenimettömille niinkuin minäkin olen.

    VastaaPoista
  110. Eikö sulla Petteri ole ketään tuttua tai tutuntuttua, jolta kysyisit, tai siis sellaista jolla joku eduskunnassa. Ja tietää asiasta jotain. Sutisen tekstihän sinne meni, ja toi valtioneuvoston jatkokirjelmä. Ei ne ihan huomiotta ole voinu mennä. Ja asia ei ole salaiseksi luokiteltavaa, tai no onhan se.jos tarkemmin ajattelee, laittakaa ny niitä ajatuksia.

    VastaaPoista
  111. Anonyymi: Miksi oletat, että Valtioneuvoston U-kirjelmä U 39/2020 vp olisi erityisen huolestuttava rokotuksiin liittyen? Vastuu perusteluista on hänellä, joka tuota tekstiä on tulkinnut. Maallikkona en erota sitä uhkaa.

    Samoin voisi kysyä, että onko lääketehtaiden ja muiden yritysten vastuun rajoittaminen ennenkuulumaton asia vai onko se vain normaalia politiikkaa?

    VastaaPoista
  112. Mielestäni kirjoituksessa selviää juuri se ettei rokote ole valmis ja että rokotteet on koekäytössä. Tämä mrna rokote jo eläinkokeissa johti eläinten kuolemiin, ja ihmiskokeet ymmärrä miten niihin edes kukaan suostuisi, jos kerta eläimet kuolleet.jokatapauksessa sinulla on parempaa tietoa asiasta. Jonka kuulen seuraavaksi,ja kun liitetään lääketieteeseen politiikka siitä voidaan olla montaa mieltä,mut kuitenkin vissiin parempi ettei. Ja koekäytössä tässä täpauksessa kaikki jotka ovat tämän rokotteen ottaneet. Mutta kerro mitä sinä näät asiassa hyvää rokotteen kannalta, ehkä en vain ymmärrä koko asiaa. Oikeesti niitä on paljon mitä en ymmärrä ja varsinkin tähän koronaan liittyen.

    VastaaPoista
  113. En osaa kommentoida valtioneuvoston U-kirjelmää. Jos maallikkona yrittää tulkita yksittäisiä lauseita on vaara, että menee aivan metsään, kuten lakipykälien kanssa helposti käy.

    Ehkä joku lukijoista osaa avata tarkemmin, mitä uutta muistio sisältää aiempiin säädöksiin verrattuna.

    Tekstin takana on kuitenkin Euroopan parlamentti ja neuvosto. En ole kuullut soraääniä EU-parlamentista. Samat rokotteet on hyväksytty käyttöön myös Yhdysvalloissa, missä tuotevastuulait ja korvaukset ovat tähtitieteellisellä tasolla, ja joka toimii EU:sta riippumatta. Kyseinen rokotetekniikka ei myöskään ole uusi vaan sitä on kehitetty jo 90-luvulta lähtien. Maallikkona tuntuu, että suurempi vaara olisi rokottaa ihmisiä heikennetyllä koronaviruksella, kuten ennen tehtiin.

    En siis olisi huolissani rokotteista, mutta kylläkin maailman tautitilanteen pahentumisesta torjuntatoimista huolimatta ja siitä, ettei rokotteita riitä Afrikkaan estämään uusien mutaatioiden syntyä.

    VastaaPoista
  114. ettei rokotteita riitä Afrikkaan estämään uusien mutaatioiden syntyä.

    Mihin perustuu olettamus, että mutaatiot olisivat uhka? Afrikkalaisen Omikronin oireet ovat todennäköisesti lievempiä ja se voi tuoda laumasuojan vaarallisimpia variantteja vastaan.

    Jos spekuloidaan vielä enemmän, niin koronaa eristetettiin voimakkaasti jo sen alusssa Kiinassa. Sillä tavalla se kulki geneettisen pullonkaulan läpi Eurooppaan, eli virus ei voinut mutatoitua. Se on siltä osin keinotekoinen. Olisiko ollut parempi jos kanta olisi tukahdutettu heti mutaatioilla. Toki esim delta on vaarallinen mutaatio.

    VastaaPoista
  115. Siis eikö USA n sopimus olekaan samanlainen kuin eun ja näiden lääkeyhtiöiden. Lääkeyhtiöiden vastuu käsittääkseni loppuu kun perävalot, häviää. Vai tarkoititko noin yleensä, kai se kuitenkin on sama tässä korona rokote asiassa. Pitää jostain kaivaa se asia. Ja Jari mä en tiedä vieläkään kantaasi koronarokotteeseen, jotenkin se ei tule ilmi tekstistäsi. Oletko ottanut vai et otakaan.minä en uskalla sitä ottaa.

    VastaaPoista
  116. Kyllä sen joku selvittää, mut pitää tutkia vanhempiakin dokumentteja, mikä siihen on johtanut. Ja niiko rikostutkijat, aikajana näissä tutkimuksissa tärkeä. Siis soviteltiin hädän hetkellä ei tarpeeksi testattua rokotetta ja näitä ruutiineita voitiin jättää tekemättä joita normaalioloissa tehtäisiin geenitekniikan osalta ja kai se liittyy mrna-hankin,nää kyllä löytyy eduskunnan sivuilta ja eu vastaavilta sivuilta. Varmaan joku rikostutkija ja kansainväliseen tutkimukseen perehtynyt olisi aivan omiaan tähän hommaan. Ja edelleen minä en tiedä asioista oikeestaan mitään. Oikeesti lue kun uutisia ja kommentit ja sen jälkeen muiden maiden uutiset. Tullu jotenkin mieleen toi omikron, että nimenomaan rokotuksista johtuva, ja toivottavasti ei ole vakava rokotetuille-Rokottamattomille ,eikä jo sairastaneille.mut aika sen näyttää.

    VastaaPoista
  117. Mutaatiot ovat uhka, ne oppivat kiertämään rokotteita ja on arpapeliä, milloin syntyy todella tappava variantti.

    Minä en uskalla sitä ottaa.

    Suo siellä, vetelä täällä. Voit laskea todennäköisyyksiä. Koronaan on kuollut n. 1300 suomalaista, rokotukseen ei todistettavasti ketään. Lisäksi n. 10 000 henkilöä saanut pitkävaikutteisia oireita, jotka vaikuttavat elämään. Rokotuksia on oletettavasti annettu enemmän kuin mitä ihmisiä on ehtinyt sairastua koronaan, mikä vääristää todennäköisyyksiä pikemminkin koronan eduksi.

    VastaaPoista
  118. No mutta Petteri, mun muistaakseni sinäkään et sitä rokotetta aio ottaa, siis olen riskiryhmäläinen 55v ja luultavasti sain sen jo silloin alussa josta longconvid ja nyt syksyllä uudestaan ei paha, jotenkin vanha sananlasku minun kohdalla piti paikkansa, sillä se lähtee millä se tulikin, nyt flunssa, pahempi ku se korona syksyllä., helppoa kait minun joku nimimerkkikin olisi ottaa, mut luotan että minun tekstit löydät ip-osoitteen avulla.

    VastaaPoista
  119. Viruksen logiikka on selviytyminen, ei paljon kuolemia. Kuolemat tappaa myös viruksen. Ja jos viruksen perimää muutetaan, geeni ym mrna avulla sen logiikka muuttuu. Siis perinteinen heikennetty virus ei sitä minun mielestä muuta. Jos Petteri haluat ni poista minut tästä ringistä.se varmaan aika helppoa.ei ole sinuakaan tarkoitus loukata..

    VastaaPoista
  120. Viruksen logiikka on selviytyminen, ei paljon kuolemia. Kuolemat tappaa myös viruksen.

    Totta. Joskus kauan sitten sanottiin, että korona ei ole maksimaalisen tappava. Tappavuudella on hintansa virukselle, ja siksi uskonkin että jokin turvallisempi variantti syrjäyttää sen tulevaisuudessa. Mutta voisiko se muuttua takaisin tappavaksi?

    Ja jos viruksen perimää muutetaan, geeni ym mrna avulla sen logiikka muuttuu.

    Ymmärtääkseni mrna ei muuta viruksen perimää.

    Jari mä en tiedä vieläkään kantaasi koronarokotteeseen

    Mielestäni rokotus on vain täsmällinen keino estää oireita. Eristäytymisellä voi olla paljon pahemmat sivuvaikutukset, ei niinkään psykologiset vaan immunologiset seuraukset. Eristäytyminen on alkukantainen tapa hoitaa virusta. Mieluummin rokote,j jos kahdesta pitää valita.

    VastaaPoista
  121. En ole eristäytynyt sen enempää koska en voi, lapsia pitää kouluun viedä ja eskariin. Tietysti karanteeni eristi sen aikaa kuin piti. Luultavasti sen koronan sai sieltä esikoulusta lapseni kautta, en voi varma olla. mrna siitä minäkään en ole varma, mut jos omikron on muunnos joka johtuu rokotteesta, paljon tauti ketjuja joissa ei ulkopuolista yhteyttä, niin jotenkin se on vaikuttanut siihen mutatointiin. No aika sen tosiaan näyttää onko se vaarallinen, ainakin herkemmin leviävä. Ainakin se moninaiset piikkiproteiini ja asiantuntijoiden jonkinasteinen enemmän haastava tämä omrikon on.ainut kuka siitä sanoo vaarattomaksi taitaa olla se fauci.esim Hongkongissa kaksi oliko taisin rokotettua, oli joutunut eristykseen ja vielä toisistaan erossa, siellä eristyksissä ollessaan tuli se omikron molempiin. Silleen se fox ilmoitti uutisissa. Tarkoitusperää en tiedä kun kuulemma fox jollain tapaa trumpin ja kannattajien lehti.jollain tapaa asiat selviää mut ei voi tietää kuin kauan siinä menee. Ja toi läpäisyifektio on mielestäni jo menettänyt tarkoituksensa. Meitä rokottamattomia jotka sairastaneet n. 5% ja tarkemmin 3% oliko jonkun tarkastuksen mukaan. 5% 650 000 = reilu 30000 ja sairaalahoidossa olleita? Ja tehoosastossa? Ja kuolleita? Siis en tiedä näitä lukuja, joten laskekoon joku muu. Ja verratkoon sitten näihin rokotettuihin joita ei ilmeisesti testata kuin oireisia. Mut muut luvut löytyy ja omrikon kun tulee suomen valtaamaan.. Menee jo itsekin sekaisin selittäessään. Aika se näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus noi luvut päin mäntyä jotenkin

      Poista
  122. Tuli mieleen joku vanha uutinen en muista mistä maasta, jollain oli kehossaan kahta eri varianttia, aatelkaas, delta omikron ja flunssa samaan aikaan.oisko edes mahdollista. Ja Jari huomasin että sinä olet ottanut rokotteen, en sinullekaan halua huolia lisätä. Oikeesti asiasta nykyään vaikea puhua, melkein jokainen tuntee rokottamattoman ja rokotetun ja vielä lähipiiristä.

    VastaaPoista
  123. SARS oli samaa sarjaa koronaviruksen kanssa, mutta huomattavasti vaarallisempi. Joidenkin tilastojen mukaan tartunnan saaneista 60-vuotiaista kuoli puolet ja koko väestöstä 15 %. Toivottavasti Covid-19 ei mutatoidu samaan suuntaan. Toisaalta juuri SARSin tappavuuden vuoksi siitä ei tullut niin laajaa epidemiaa kuin aluksi pelättiin.

    VastaaPoista
  124. Sehän tässä onkin kun ei tiedä, pitäs jättää asiat viisaammille ja kokeneille..mut kun ei voi, eihän nää kirjoitukset muuta asioita mihinkäänsuuntaan. Ja kaikesta vaikeata saada tietoa, joku on voinut jostain lukea tärkeätäkin tietoa,, ja eikun tarkistamaan, mut mitä sekin auttaa, puolesta ja vastaan, faktaa ja fiktiota , totuutta siellä valhetta toisaalla. Ja tarina se kun elää ja muuttuu joka päivä.

    VastaaPoista
  125. Nyt menee jo vuodet varmaan sekasin. Mut kuitenkin ku rokotukset alkoi ja oli sitä az rokotetta, vanhempi mies kylläkin yli 60, oliko eka rokotus, samalla viikolla teholle ja sinne jäi, seuraavalla viikolla kuoli, tukokset aivoissa ja keuhkoissa. Az rokotus ny on tiedossa. Ja selvitetty mistä johtui, mut ei minulle ainakaan luottoa anna yhtään, ei jatkossakaan. Kyseinen yhtiö. Jos muutkaan, ja kuitenkin vain yksi ihminen jonka tunsin. Ja jos az tekee perinteisen heikennetyn, edelleenkään sitä luottoa ei ole.mut tää on vain minun ongelma.johtuen omasta ja tuttujen kohtaloista, lääkkeistä, sutisen ja hytösen kirjoituksista.vain minun ongelma ja samanlaisia kokeneiden ongelma.

    VastaaPoista
  126. Pitäs laittaa ne koulut etään niiko Tanska, eikä oottaa ku tilanne Suomessa sama, aamulla vasta tajusin, kait niitä sinun kirjoja olen lukenut joskus 90 luvulla ja varmaan moni suomalainen, dos perusteet Windows alkeet. Kai ne sinun kirjoja oli,ku en ihan varma ole.

    VastaaPoista
  127. Täytyy sanoa että mönkään menee jos tälleen toimitaan, miten thl tiedotustilanteessa annettiin ohjeita, onneksi toimittajat kysyi oikeita kysymyksiä..

    VastaaPoista