Miksi ihmiset jonottavat Nordeaan?

Viime viikolla näky Helsingin keskustassa oli synkkä: pitkä jono ihmisiä jonottamassa sateen keskellä Nordean konttoriin, johon koronaviruksen vuoksi otettiin sisään vain kymmenen ihmistä kerrallaan. Näinkö huonosti pankki palvelee? Mikseivät ihmiset asioi netissä?

Miksi näin moni jonottaa Nordean konttoriin?

Pikainen johtopäätös on kuitenkin väärä. Nämä eivät ole Nordean asiakkaita, vaan todennäköisesti nostamassa veronpalautuksia. Tänä vuonna Verottaja teki Nordean kanssa sopimuksen, jonka mukaan ne, joiden tilinumero ei ole Verottajan tiedossa, saavat nostaa palautuksen käteisellä Nordeasta. Ellei summaa ole kuukauden sisällä haettu, se palautuu Verottajalle, joka ilmeisesti yrittää tavoitella saajaa itse.

Järjestely tuntuu hieman oudolta näin sähköisten pankkipalveluiden aikakaudella, mutta ehkä siihen on jokin historiallinen syy. Eikö palautuksesta voisi kertoa kirjeellä ja pyytää saajaa itse ilmoittamaan oikea pankkitili?

Jonotukseen voi olla toinenkin syy. Helsingin kaupunki on lopettanut oman rahatoimistonsa ja maksaa sosiaaliavustukset tämän Nordean konttorin kautta. Sieltä saajat voivat nostaa pienen summan kerralla ja saada rahat suoraan käteen. Suurempia summia ei kerralla jaeta, koska saajien elämänhallinta saattaa olla vajavainen.

Tuntuu silti julmalta seisottaa ihmisiä jonossa ulkosalla muutaman euron vuoksi. Eikä diili ole hyvä Nordeallekaan, värjöttelevien asiakkaiden pitkä jono Helsingin keskustassa on ilmeinen mainehaitta.

Luultavasti jonossa on myös aitoja Nordean asiakkaita, varsinkin vanhempia sellaisia. Viimeksi ohi kävellessäni mummuja ja pappoja oli jonossa ulos asti. Ehkä he halusivat nostaa eläkkeensä isompina seteleinä kuin mitä pankkiautomaatista saa, tai ehkei heillä edes ollut pankkikorttia tai verkkopalvelua?

Vanhanaikaista palvelua haluaville pankeilla on etukäteen sovittavia tapaamisaikoja. Tapaamisen voi sopia puhelimessa ja Nordean ilmoituksen mukaan jonotusaika puhelinpalveluihin on keskimäärin kaksi minuuttia.

Pankit ovat tehneet kovasti töitä saadakseen asiakkaat palvelemaan itseään verkossa, mutta sekään ei ole ongelmatonta. Viikoittain saamme lukea uutisia vanhemmista ihmisistä, joilta on huijattu säästöt nettipankista. Tämän viikon uutinen kertoo Maijasta, 72 vuotta, joka menetti 23 500 euroa Microsoft-puheluhuijarille. Ei ihme, jos moni seisoo mieluummin jonossa kuin siirtyy pelottavan nettipankin asiakkaaksi.

Olipa jono Annankadulla mistä syystä tahansa se kertoo, etteivät sähköiset palvelut tavoita kaikkia kansalaisia. Meillä on vielä paljon tekemistä, ennen kuin palvelut ovat riittävän turvallisia ja kaikkien saatavilla. Vaikka kyse olisi vain muutaman kympin avustuksesta, se pitäisi saada sähköisesti. Ihmisten seisottaminen avustusjonossa ei ole kunniaksi kenellekään.

Ei varsinkaan Suomen valtiolle.

Muumeista pohjoisen Disney

Walt Disneyn kehittämistä piirroshahmoista kasvoi viihdeteollisuuden brändi ja jättiyritys, jonka tuotteita kulutetaan kaikkialla maailmassa. Suomella ei ole Aku Ankkaa, mutta meillä on muumit.

Muumihahmot tunnetaan lempeinä ja epäkaupallisina, mutta oikeuksien myynti on kovaa bisnestä. Oikeuksia hallinnoiva yritys Moomin Characters Ltd oli joitakin vuosia sitten Suomen kannattavin, eikä ihme: tuotantokustannuksia ei ole, juoksevat kulut rajoittuvat toimitiloihin ja palkkoihin. Varsinainen liiketoiminta on sitä, että solmitaan lisenssisopimuksia ja otetaan rahaa vastaan.

Rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Muumit ovat todellinen rahasampo. Siihen nähden rahavirroista on puhuttu todella vähän julkisuudessa. Kuinka monta miljoonaa muumit tuottavat vuodessa? Kenelle rahat päätyvät?

Rahavirroista saa aavistuksen aina, kun uusi muumimuki julkaistaan. Se aiheuttaa jonoja, joita on totuttu näkemään vain uuden iPhonen kohdalla. Mutta toisin kuin iPhone, näitä ei riitä kaikille. Mukin, joka myydään 29,90 eurolla, tuotantokustannukset lienevät alle euron. Tällaisista voittomarginaaleista Apple voi vain uneksia.

Itse havahduin muumibisnekseen kesällä, kun huomasin Bauhausin tapettihyllyssä Moomin kartta -tapettia. Kaikista muista poiketen siinä oli varoitus, että lisenssisopimuksen vuoksi mallirulla oli käsitelty (nähdäkseni vetämällä siihen punainen viiva), jotta sitä ei voisi käyttää oikeasti tapettina.

Moomin kartta -muumitapetti.

Tekijänoikeuksien haltijat hallinnoivat omistuksiaan mustasukkaisesti, mutta tämä tuntui jo ylilyönniltä.

Muumi-yhtiö voisi listautua pörssiin, jolloin muutkin kuin Tove Janssonin perijät pääsisivät hyötymään muumibisneksestä. Pörssiyhtiönä Muumit voisivat rahastaa avoimesti kahviloilla ja teemapuistoja voisi perustaa muuallekin kuin Naantaliin.

Muumeista tulisi pohjolan Disney. Nykyinen piilottelu on turhaa suomalaista vaatimattomuutta. Kyllä jokainen tietää, etteivät muumit hyvällä tahdolla liiku.

Muumien verkkokauppa ei Disneylle häpeä.

Listautumista odottaessa olisi kiinnostavaa lukea juttu, jossa analysoitaisiin nykyisen Muumi-bisneksen tuottoja ja selvitettäisiin, kenelle rahavirrat päätyvät. Kiinnostuisiko joku toimittaja asiasta?