Jouduin muuttamaan toimistoni käytävältä toiselle. Tilojen muuttuessa oli pakko käydä läpi varastoni, joihin on kertynyt tekniikkaa AV/IT-alan lähihistoriasta. Löytöjen nostalgia-arvo on mahtava, mutta ajatuksista saa oppia myös nykypäivään. Menneisyyden ymmärtäminen auttaa ymmärtämään tulevaisuutta.
Yksi löydöistä oli vanha VHS-nauhuri, jonka otin käyttöön yli 10 vuoden tauon jälkeen. Aikoinaan digitoin suuren määrän omia kasetteja, mutta silti niitä jäi vielä varastoonkin. On ollut kiinnostavaa palata aikaan, jolloin ohjelmia piti nauhoittaa televisiosta ja jännittää, mahtuivatko ne jäljellä olevalle kasetille. Nuorille tilausvideoon, pilvitallennukseen ja 20 tv-kanavan ylitarjontaan tottuneille kaikki tällainen kuulostaa epäilemättä kummalliselta.
Videonauhurin kytkeminen uusiin taulutelevisioihin ei enää onnistu, koska monista malleista on poistettu analogiset tuloliitännät kokonaan. Onneksi oma televisioni on vanhaa mallia ja siitä Scart-liitäntä yhä löytyy.
VHS kehitettiin 576 juovan PAL-järjestelmälle ja noin 25 tuuman televisiolle 4:3 kuvasuhteella. Taulutelevision 16:9 ja 42-65 tuuman näytöt ovat kuvalle myrkkyä. Kuva on kerrassaan huono! Mutta aikanaan se näytti ihan hyvältä, koska parempaakaan ei ollut.
Kuvan kasetilla on vuonna 1987 tehtyjä nauhoituksia, niistä ensimmäisenä 20.5.1987 tallennettu Konnankoukkuja kahdelle (Moonlighting). Sarja nosti Bruce Willisin tähdeksi. Sopivasti pienennettynä valokuva televisiosta näyttää tyydyttävältä.
Alempi kuva taulutelevisiolta, jossa kuva on pakotettu 16:9 muotoon alkuperäisen 4:3 sijaan. Pysäytyskuvan häiriöraita oli tyypillistä kaikille VHS-nauhureille.
Maikkarin pöllölogo kertoo ajasta, jolloin tv-mainonta oli kuningas ja tv-kanava oli "lupa painaa rahaa".
Vanhoja sarjoja saa ostaa dvd-bokseina. Konnankoukkuja kahdelle tai samaan aikaan esitetty Taistelupari (Dempsey & Makepeace) ovat kestäneet hyvin aikaa. Lisäksi niitä voi katsella hauskoina ajankuvina, kun ihmiset etsivät hädässä lankapuhelinta apua soittaakseen.
Mikään ei kuitenkaan voita sitä nostalgiaa ja käytön hankaluutta, jonka saavuttaa vain omilla nauhoituksilla ja kasetteja kelaamalla! Bonuksena tulevat vielä tuon ajan tv-mainokset, jotka ovat usein ohjelmaa kiinnostavampia.
Taisteluparia esitettiin lauantai-iltaisin, Konnankoukkuja kahdelle muistaakseni tiistaina alkuillasta. Osa sarjan hienoutta oli juuri siinä odotuksessa. Kun ohjelma vihdoin alkoi, sitä osasi arvostaa.
Joissakin ohjelmissa aika on kullannut muistot. Niukkuuden aikana mikä tahansa kelpasi. Kotimaiset sketsisarjat tuntuivat ehkä aikoinaan hyvältä, koska parempaa ei ollut, mutta niiden katsominen nyt herättää lähinnä myötähäpeää. Columbon vanhat jaksot tuntuvat nyt pitkästyttäviltä ja liian hitailta. Mitä jännitystä se on, kun tekijä tiedetään heti alussa?
C More, Netflix, HBO ja 20 vapaasti näkyvää tv-kanavaa tarjoavat nyt rajattomasti sisältöä. Niukkuutta ei enää ole. Jos pitää jostain sarjasta, voi katsoa vaikka kaikki tuotantokauden 16 jaksoa putkeen.
Lisääntynyt valinnanvara on tietenkin hienoa, mutta samalla myös kielteistä. Ylitarjonnan vuoksi mikään ei enää tunnu miltään. Kymmenen jaksoa putkeen ei tuo samaa tyydytystä kuin yksi jakso viikossa, vaan jättää ähkyn olon (puhumattakaan, mitä se tekee terveydelle). Ei suklaakaan maistu hyvältä, jos sitä ahmii koko päivän. Espanjan aurinkoa arvostaa enemmän pimeän talven jälkeen kuin jos asuisi siellä jatkuvasti.
On tapana haukkua lineaarista televisiota ja pitää sitä muinaisjäänteenä. Silti on oma viehätyksensä odottaa sunnuntai-illan Sorjosta ja kieltäytyä katsomasta kaikkia jaksoja etukäteen Yle Areenasta, vaikka se olisi mahdollista.
Jos kodistasi vielä löytyy videonauhuri ja VHS-kasetteja, kokeile vaivalloista katselua ja koe niukkuuden tuoma nautinto.
Samalla voit pohtia, millä muilla elämänalueilla niukkuus on vaihtunut ylitarjontaan, ja mitä seurauksia siitä on ollut. Aloittaa voi vaikka sähköisestä viestinnästä, blogeista ja sosiaalisesta mediasta.
Yksi löydöistä oli vanha VHS-nauhuri, jonka otin käyttöön yli 10 vuoden tauon jälkeen. Aikoinaan digitoin suuren määrän omia kasetteja, mutta silti niitä jäi vielä varastoonkin. On ollut kiinnostavaa palata aikaan, jolloin ohjelmia piti nauhoittaa televisiosta ja jännittää, mahtuivatko ne jäljellä olevalle kasetille. Nuorille tilausvideoon, pilvitallennukseen ja 20 tv-kanavan ylitarjontaan tottuneille kaikki tällainen kuulostaa epäilemättä kummalliselta.
 |
| VHS-nostalgiaa ja elokuvaklassikoita ajan henkeen. |
VHS kehitettiin 576 juovan PAL-järjestelmälle ja noin 25 tuuman televisiolle 4:3 kuvasuhteella. Taulutelevision 16:9 ja 42-65 tuuman näytöt ovat kuvalle myrkkyä. Kuva on kerrassaan huono! Mutta aikanaan se näytti ihan hyvältä, koska parempaakaan ei ollut.
Kuvan kasetilla on vuonna 1987 tehtyjä nauhoituksia, niistä ensimmäisenä 20.5.1987 tallennettu Konnankoukkuja kahdelle (Moonlighting). Sarja nosti Bruce Willisin tähdeksi. Sopivasti pienennettynä valokuva televisiosta näyttää tyydyttävältä.
 |
| Maddie Hayes ja David Addison. |
 |
| Yle ja MTV pöllö logoina 1987 - ja pysäytyskuvan väistämätön häiriöraita. |
Vanhoja sarjoja saa ostaa dvd-bokseina. Konnankoukkuja kahdelle tai samaan aikaan esitetty Taistelupari (Dempsey & Makepeace) ovat kestäneet hyvin aikaa. Lisäksi niitä voi katsella hauskoina ajankuvina, kun ihmiset etsivät hädässä lankapuhelinta apua soittaakseen.
Mikään ei kuitenkaan voita sitä nostalgiaa ja käytön hankaluutta, jonka saavuttaa vain omilla nauhoituksilla ja kasetteja kelaamalla! Bonuksena tulevat vielä tuon ajan tv-mainokset, jotka ovat usein ohjelmaa kiinnostavampia.
Taisteluparia esitettiin lauantai-iltaisin, Konnankoukkuja kahdelle muistaakseni tiistaina alkuillasta. Osa sarjan hienoutta oli juuri siinä odotuksessa. Kun ohjelma vihdoin alkoi, sitä osasi arvostaa.
Joissakin ohjelmissa aika on kullannut muistot. Niukkuuden aikana mikä tahansa kelpasi. Kotimaiset sketsisarjat tuntuivat ehkä aikoinaan hyvältä, koska parempaa ei ollut, mutta niiden katsominen nyt herättää lähinnä myötähäpeää. Columbon vanhat jaksot tuntuvat nyt pitkästyttäviltä ja liian hitailta. Mitä jännitystä se on, kun tekijä tiedetään heti alussa?
C More, Netflix, HBO ja 20 vapaasti näkyvää tv-kanavaa tarjoavat nyt rajattomasti sisältöä. Niukkuutta ei enää ole. Jos pitää jostain sarjasta, voi katsoa vaikka kaikki tuotantokauden 16 jaksoa putkeen.
Lisääntynyt valinnanvara on tietenkin hienoa, mutta samalla myös kielteistä. Ylitarjonnan vuoksi mikään ei enää tunnu miltään. Kymmenen jaksoa putkeen ei tuo samaa tyydytystä kuin yksi jakso viikossa, vaan jättää ähkyn olon (puhumattakaan, mitä se tekee terveydelle). Ei suklaakaan maistu hyvältä, jos sitä ahmii koko päivän. Espanjan aurinkoa arvostaa enemmän pimeän talven jälkeen kuin jos asuisi siellä jatkuvasti.
On tapana haukkua lineaarista televisiota ja pitää sitä muinaisjäänteenä. Silti on oma viehätyksensä odottaa sunnuntai-illan Sorjosta ja kieltäytyä katsomasta kaikkia jaksoja etukäteen Yle Areenasta, vaikka se olisi mahdollista.
Jos kodistasi vielä löytyy videonauhuri ja VHS-kasetteja, kokeile vaivalloista katselua ja koe niukkuuden tuoma nautinto.
Samalla voit pohtia, millä muilla elämänalueilla niukkuus on vaihtunut ylitarjontaan, ja mitä seurauksia siitä on ollut. Aloittaa voi vaikka sähköisestä viestinnästä, blogeista ja sosiaalisesta mediasta.
Muuten samaa mieltä, mutta Columbo edustaa kokonaan eri genreä kuin perusdekkari, eli ReverseWhodunnittia (tai siis, how to catch'em). Koko homman idea on nimenomaan esittää miten konna tekee rikoksensa, ja etsivä tulee kuvioon vasta verrattain myöhään. Koko homman juju ei ole se että katsoja arvailee kuka on syyllinen, vaan että minkä virheen konna teki.
VastaaPoistahttps://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/ReverseWhodunnit
Kuten näkyy, vastaavia sarjoja, leffoja ja kirjoja on kyllä ihan mukavasti vaikka harvinaisempi onkin.
Sarjoista on kyllä huomannut sen että mitään "odottele kolmoskauteen niin sit se kyllä lähtee hienosti liikkeelle"-hivutusta ei nykyään enää kestä - miksi niin tekisi kun löytyy sarjoja jotka ovat hyviä heti alusta?
Aijai, pinossa oleva Sneakers on yksi suosikeistani. 90-luvulla se edusti jotain todella erilaista mutta tänä päivänä tuo kaikki olisi jo likipitäen mahdollista. Pitänee katsoa se - taas. Onneksi dvd:ltä.
VastaaPoista"Kuva on kerrassaan huono! Mutta aikanaan se näytti ihan hyvältä, koska parempaakaan ei ollut."
VastaaPoistaHuono ja hyvä eivät ole tieteellisiä tai matemaattisia ilmaisuja. Voidaan hyvin väittää että VHS on parempi, ja mitään virhettä ei silti tehdä.
http://www.adequacy.org/stories/2001.8.24.112921.289.html
Voi olla, että VHS tulee vielä uudelleen. Mitä olisi simuloitu magneettinauha ja kuvaputki, joka olisi olemassa vain tietokoneen muistissa. Tosin vie aikaa ennen kuin VHS:n häiriöt pystytään jäljittämään täysin aitona, ja esim. minuutti digitoitua VHS-kuvaa vie gigatavun verran muistia.
PS. War Games -- Sotaleikit on hyvä esimerkki nostalgisesta elokuvasta.
Hah, tulee mieleen treffit vuonna yksi ja kaksi. Videonauhuri lainaan vanhemmilta, kun omaa ei vielä ollut. Sitten tytön kanssa leffan valintaan videovuokraamoon ja leffailta opiskelijakämpässä. Unohtamatta sitä, että seuraavana päivänä piti vaivautua palauttamaan elokuva vuokraamoon KELATTUNA :)
VastaaPoistaJokin aikaa sitten katselin Youtubesta videon jossa retro-tekniikan harrastaja selvittää oliko VHS tosiaan niin huono formaatti kuin nykyään muistellaan:
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=P00QS3lXJeI
Johtopäätös suurinpiirtein että "VHS oli huono, mutta olisi ollut merkittävästi vähemmän huono jos olisi käytetty parempilaatuisia nauhoja".
Columbo on omassa lajissaan täysin haastamaton. One more thing... Minulla on kaikki jaksot DVD-levyillä. Hitchcock on toinen suosikkini, jonka levyt olen säilyttänyt ja joita katson aina uudestaan.
VastaaPoistaColumbo on tosiaan omassa sarjassaan. Jännite syntyy siitä, kun katsoja odottaa miten tekijä jää kiinni. Vanhoissa jaksoissa juonet ovat aika yksinkertaisia ja kaavamaisia, mutta uudemmasta tuotantoerästä muistan itsekin kiinnostavia poikkeuksia (kuten "Lepää rauhassa, rouva Columbo" ja jakson, jossa nainen lavasti ensin oman katoamisensa ja tuli sittemmin murhatuksi).
VastaaPoistaMiten Columbon kaltainen draama mahtaa tehota nuoriin katsojiin? Vieläkö se puree vai kaipaavatko nuoret enemmän toimintaa ja perinteistä jännitystä?
"Jännite syntyy siitä, kun katsoja odottaa miten tekijä jää kiinni."
VastaaPoistaColumbo ei ole whodunit -- murha näytetään yleensä aina ensimmäisenä (poikkeuksia on). Jännite syntyy luokkaeroista Columbon ja yläluokkaisen murhaajan välillä. Murhaaja aliarvioi vastustajan, hermostuu ja tekee virheen yrittäessään päästä Columbosta eroon. Alkuperäiset NBC:llä pyörineet jaksot 1968--1978 (43 episodia) ovat parhaita, varsinkin pari ensimmäistä kautta. Joukossa todellisia helmiä ja hienoja näyttelijöitä rooleissa: Jack Cassidy, Robert Culp, Patrick McGoohan, John Cassavetes, Leonard Nimoy, Johnny Cash, Robert Vaughn. Columbon taso oli korkea, sillä käsis oli kunnollinen ja sarjaa tehtiin vain kerran kuussa -- oli aikaa ja rahaa panostaa laatuun. Columbo oli osa Mystery Night -ohjelmapaikkaa, jossa nähtiin vuoroviikoin mm. McCloud ja McMillan & Wife. Nämä muut wheel-sarjat ovat tuiki tavallisia Columbon rinnalla.
Kannattaa lukea Mark Dawidziakin The Columbo Phile -- A Casebook (1988). Siinä käydään läpi kaikki 43 jaksoa NBC:ltä ennen kuin sarja elvytettiin 1989. Revival-jaksoissa oli paljon epätasaisuutta ja Peter Falk alkoi liian vanhana omaksua ärsyttäviä maneereja. Jotkut uudet Columbot 1989--2003 lähentelivät parodiaa vanhasta sarjasta. Toki joukossa oli muutama tähtihetki, kuten Agenda for Murder (Patrick McGoohan, 1990) ja Caution: Murder Can Be Hazardous to Your Health (George Hamilton, 1991).
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista
PoistaSurkuhupaisin oli ihan viimeisin columbo. Yökerhojakso. Teknisesti ottaen siinä ei edes tapahtunut murhaa. Sehän oli vahinko, ei mitenkään suunniteltu juttu. Jaksossa oleva yökerhonperustaja-mies piilotteli kyllä ruumista, mutta ruumiin piilotus rahapetoksen vuoksi ei ole sekään mikään vakava rikos. Nainen siis tappoi kyllä miehen, mutta kyseessä oli maksimissaan kuolemantuottamus. Mies taas halusi kyllä rahat ja petoksen vuoksi piilotti ruumiin, mutta kyseessä on vain pieni rahapetos ja jonkin sortin ruumiin häpäisy. Ei niistäkään edes jenkkilässä tuohon aikaan vuosikymmenien linnatuomioita tullut. Muutenkin jakso oli outo verrattuna aikaisempiin. Columbo ei koko jakson aikana etsinyt murhatapaa. Tosin se olisikin ollut tylsää näytettävää, ukko kompastui mattoon ja löi itse päänsä pöytään. Columbo etsi vain ruumista koko jakson ajan ja kun ruumis löytyi thats it? Eihän tuossa tartte kuulusteluissa kuin kertoa totuus. Joo se oli vahinko, eikä siihen oikeastaan koskenu koko ukkeliin. Vähän varastin rahaa joo tai oikeastaan en edes varastanu koska se raha oli luvattu antaa mulle jo ennen kuolemaa mutta joo menin paniikkiin ja piilotin ruumiin akvaarion alle.
Hauskinta on, että jossain aikaisemmissa columbo jaksoissa nimenomaan oli ongelma, missä uhri kuolikin vahingossa eikä se ollutkaan murha, eli tekijää ei voitu syyttää siitä murhasta. Mutta sitten sattui samaan asiaan liittyen täysin toinen murha, josta tekijä narahti.
Jotkut uudet Columbot 1989--2003 lähentelivät parodiaa vanhasta sarjasta
VastaaPoistaWilliam Shatner hätäpuhelumurhaajana (teki samaan aikaan Rescue 911:stä) oli melkeinpä sisäpiirivitsi itsessään :)
Miten Columbon kaltainen draama mahtaa tehota nuoriin katsojiin? Vieläkö se puree vai kaipaavatko nuoret enemmän toimintaa ja perinteistä jännitystä?
VastaaPoistaEn tiedä Columbosta, mutta olen näyttänyt Ritariässää nuorille, jotka ovat tottuneet Fast & Furious -sarjaan. Hämmästys on ollut suuri.
Tuolla tarjonnan niukkuudella oli myös hyvä puolensa, se pakotti katsomaan paljon sellaistakin, mikä nykypolvella jää suuremman valikoiman jalkoihin. Ylen valikoiman ranskalaiset ja japanilaiset elokuvat avarsivat kummasti käsitystä kuvallisen kerronnan keinoista, kulttuurieroista puhumattakaan. Ja kun oli nähnyt joukon 30- ja 40-lukujen amerikkalaisia komediaklassikoita, niin Turhapurot ja muut puskafarssit alkoivat herättää lähinnä myötähäpeää. Nykyään tulee katsottua liian usein sellaista, mikä jo ennalta vaikuttaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaAnonyymi onkin oikea Columbo-asiantuntija, respect.
VastaaPoistaColumbo oli osa Mystery Night -ohjelmapaikkaa, jossa nähtiin vuoroviikoin mm. McCloud ja McMillan & Wife. Nämä muut wheel-sarjat ovat tuiki tavallisia Columbon rinnalla.
Sarjaa esitettiin Suomessakin joskus 70-luvulla. Aluksi oli pimeää ja sieltä käveli esiin joku heiluvan taskulampun valokeilan kanssa. Sitten alkoi joko Columbo, Seriffi McCloud tai Poliisipäällikkö McMillan & Wife (myöhemmin pelkkä päällikkö, koska vaimo ilmeisesti murhattiin jossain jaksossa).
Totta tuokin, että ennen oli pakko katsoa erityyppisiä ohjelmia. Tarjonnan ylenpalttisuus johtaa kuplaantumiseen myös televisiossa.
Columbon näppäryys on tosiaan nämä Anonyymin mainitsemat luokkaerot. Rikollinen on useimmiten ylimystöön kuuluva rikas ja kuuluisa hahmo ja columbo näytetään pienenä köyhänä nuhjuisena hahmona, lähinnä sotkemassa ylimystön rikoksen jälkeistä normaalia arkea. Jotkut käyttää jopa valtaansa vaikuttaen columbon esimiehiin, ettei columbo olisi ”sotkemassa heidän elämäänsä”. Samalla rikolliseen on saatu oikein huokumaan helpotuksen tunne ”tuommonenko tätä tutkii, olen jo siis selvinnyt”. Ylimielisyys, röyhkeys, kaikki läsnä. Kuvittelevat olevansa kaiken yläpuolella ja hyvin nopeasti rikollisen päästä hämärtyy jopa tosiasia tehdyn rikoksen vakavuudesta, koko rikos oikeastaan katoaa. Kun sitten lopussa columbo iskee, näkee selkeästi miten rikollinen havahtuu kuplastaan tajuamaan että nyt KAIKKI on ohi. Myös se, miksi rikos alunalkaenkin tehtiin. Heistä tulee yhtäkkiä yhteiskunnan alinta pohjasakkaa, vankeja. Tämä on todella uskomatonta miten saivat tämän kaiken tunnelman välitettyä katsojaan tuon ajan teknologialla ja yleisellä näyttelemisen tasolla. En tiedä miten nykynuoret voisivat nauttia columboista kun eivät tiedä muutoinkaan mitään tuon ajan luokkayhteiskunnista. Samoin murha sinällään rikoksena on ”mitätön” verrattuna tuohon aikaan. Nuorethan ”tappavat” itse ihmisiä videopeleissä koko ajan. Elokuvissa voi kuolla puolen maapallon ihmiset kerralla, eikä tunnu missään (esim 2012). Mutta columbon aikoina yhdenkin ihmisen murha oli hirvittävä rikos. Itse pidän columboista tänä päivänäkin.
VastaaPoistaPetteri Järvinen sanoi:
VastaaPoista"Aluksi oli pimeää ja sieltä käveli esiin joku heiluvan taskulampun valokeilan kanssa. Sitten alkoi joko Columbo, Seriffi McCloud tai Poliisipäällikkö McMillan & Wife..."
Columbossa ei ollut varsinaista tunnaria ja muutenkin vain vähän harkittua taustamusiikkia. Intro alussa oli jännitysohjelmapaikan tunnus.
Ainakin kaksi Columbossa uhria näytelleistä murhattiin tosielämässä: Barbara Colby (1975) ja Sal Mineo (1976).
Ensimmäisen kauden aloitusepisodin "Murder by the Book" ohjasi Steven Spielberg. Viidennen kauden toisessa jaksossa murha tapahtuu kuvitteellisen arabimaan (Saudi-Arabia?) lähetystössä kuninkaan käskystä (ehkä Mohammad bin Salman katselee vanhoja jaksoja).
Columbossa esiteltiin aikansa kulutuselektroniikkauutuuksia: LED-näyttö rannekellossa, videonauhuri, nauhoittava CCTV, kotimikro, suurtietokone, pallosähkökirjoituskone värikasetilla, automaattinen puhelinvastaaja ja muita nykyään tavallisia keksintöjä.
Columbossa oli mukana nimekkäitä näyttelijöitä: Jamie Lee Curtis, Leslie Nielsen, Dick van Dyke, Vera Miles, Martin Sheen, Janet Leigh, Donald Pleasence.
Moni videonauhurin omistaja varmaan käytti sen hidastustoimintoa katsoessaan elokuvan "Scanners - tappava ajatus" päänräjähdys-kohtaa, jos ei muuten niin bootleg-kopiona, kiitos videosensuurilain. Ko. Elokuvassa on nyttemmin huvittavaa katsoa sen valkotakkiset tietokone-asiantuntijat.
VastaaPoistaRikollinen on useimmiten ylimystöön kuuluva rikas ja kuuluisa hahmo ja columbo näytetään pienenä köyhänä nuhjuisena hahmona, lähinnä sotkemassa ylimystön rikoksen jälkeistä normaalia arkea. Jotkut käyttää jopa valtaansa vaikuttaen columbon esimiehiin
VastaaPoistaEn ole ajatellut asiaa näin, mutta kiinnostava näkökulma.
Toisaalta Columbon vm. 1950 Peugeot menee liian osoittelevaksi, hänen olisi pitänyt ajaa vanhalla jenkkiautolla. Ranskalainen auto viittasi jo itsessään hienosteluun myös Columbon puolelta.
Columbo narauttaa yleensä johtajia ja eri alojen asiantuntijoita (taikuri, rikossarjan juontaja, psykologi, elokuvasäveltäjä ym.) mutta eikö niin tapahdu lähes kaikissa poliisisarjoissa? Perusjenkin elämä ja väkivallanteot ovat liian tylsiä sarjoiksi.
Mitä Columbon esimiehiin vetoamiseen tulee, vastaavaa on noin joka toisessa poliisielokuvassa. Sankaripoliisi ei kuitenkaan taivu esimiehen edessä vaan ottaa rosvot kiinni. Mitä korkeampi asema, sitä suurempi vaikutusvalta ja näyttävämpi rikos.
Petteri Järvinen sanoi:
VastaaPoista"Mitä Columbon esimiehiin vetoamiseen tulee, vastaavaa on noin joka toisessa poliisielokuvassa. Sankaripoliisi ei kuitenkaan taivu esimiehen edessä vaan ottaa rosvot kiinni. Mitä korkeampi asema, sitä suurempi vaikutusvalta ja näyttävämpi rikos."
Kolmannen kauden päätösjaksossa A Friend in Deed (1974) Columbon ylin esimies Deputy Commissioner Mark Halperin on murhaaja.
Monissa uusissakin TV:issä on RCA-liitännät vaikka Scartia ei ole. Omassa LG:ssä on TV komposiitille ja komponentille, eli videon saa kiinni Jos on digiboksi ilman HDMI:tä, niin silloin voi tulla ongelmia. Oma sellainen digiboksi onneksi hajosi pari vuotta sitten. Se etu laitteiden hajoamisessa on, että usein samalla poistuu muita tarpeita. Itseltäni tuossa poistuu Scartin lisäksi tarve XP:lle.
VastaaPoistaMeiltä löytyi yksi VHS:lle nauhoitettu vanha Yleisradion TV-ohjelma 1980-luvun alusta josta ei ollut enää kopiota edes Yleisradiolla tallessa. Yleisradio otti digitoidun kopion vastaan.
VastaaPoista