Linkit

tiistai 23. lokakuuta 2018

Internetin ja somen kolme aaltoa

Monelle nykyihmiselle sosiaalinen media on internetin synonyymi. Ajatellaan, että sosiaalinen media mullisti tiedonvälityksen ja ihmisten nettikäyttäytymisen. Kehitys on kuitenkin paljon vanhempaa perua. Twitter-keskustelun seurauksena aloin pohtia, mitä some oikein vaikutti. Mitä uutta some varsinaisesti toi?

Verkkokeskustelut alkoivat jo 1980-luvulla. Yliopistoväki pääsi internet-verkon Usenet-palveluun, joissa oli tuhansia aihepiirin mukaan järjestettyjä keskustelualueita. Harrastajien piti tyytyä kotimaisten purkkien (BBS) paikallisiin keskusteluihin, jotka tosin Fidonetin kautta laajenivat kansainvälisiksi ja joissakin purkeissa pystyi lukemaan jopa Usenet-viestejä.

Iso mullistus tapahtui vuoden 1994 tienoilla, kun nettiin tuli graafinen käyttöliittymä (web-selain) ja yhteyksiä alettiin myydä ihan tavallisille ihmisille. Nettiin tuli miljoonia uusia käyttäjiä, jotka konkarien mielestä "pilasivat" kaiken. Lieveilmiöinä tulivat mm. sähköpostivirukset ja roskaposti. Keskustelut irtautuivat Usenetista ja siirtyivät aiheisiin omistautuneille keskustelupalstoille (mm. eri harrastusalueet) tai suuriin portaaleihin (mm. Suomi24).

Lokakuussa 2002 toimittajat soittelivat tauotta kysyäkseen, mitä olivat netin keskustelupalstat. Myyrmannissa pommin räjäyttänyt nuori mies oli osallistunut räjähdekeskusteluihin kotikemisti-palstalla. Toimittajat halusivat tietää, montako keskustelupalstaa Suomessa oli ja miten ne oikein toimivat.

Sitten tullaankin jo sosiaalisen median aikaan. Jos netin avautuminen 1994 kansalle oli internetin ensimmäinen muutosaalto, somesta tuli toinen. Se tapahtui kun Facebook löi itsensä läpi Suomessa 2007. Samoihin aikoihin tulivat Twitter ja Jaiku. Linked-in oli aloittanut jo monta vuotta aiemmin, mutta se profiloitui työpaikan ja tekijöiden etsintään.

Somessa aiemmin erilliset keskustelut, sähköpostit ja kotisivut (muistatko vielä käyttäjien henkilökohtaiset kotisivut, joita rustattiin innolla 2000-luvun alussa??) siirtyivät yhden sateenvarjon alle. Se näivetti monet erikoistuneet keskustelupalstat, mutta nosti Facebookin maailman suurimpien yritysten joukkoon. Samalla Facebookista tuli monille internetin synonyymi. Näin on varsinkin Aasiassa, missä Facebookin käyttö saattaa nettineutraliteetin vastaisesti olla ilmaista, operaattori veloittaa vain muusta datasiirrosta.

Käyttäjien nettisisällön kokoaminen yhteen paikkaan oli valtava bisnes, koska se mahdollisti tukun uusia asioita. Ja tässä tullaan juuri siihen, mitä uutta some varsinaisesti toi.

Aiemmin nimettömät käyttäjät rekisteröivät itsenä someen nimellä ja kuvalla, yleensä vielä oikeilla. Facebook "näki" käyttäjien toiminnan ja pystyi kohdistamaan heille mainontaa. Google oli profiloinut käyttäjiä jo aiemminkin; Hesarissa oli joskus 2000-luvun alussa juttu, jossa ilmaistiin huoli Googlen tiedonkeruusta ja mainonnasta. Facebook moninkertaisti mainosten tehon ja siihen liittyvät pelot.

Tähän liittyen osui silmiini toimiston varastoa siivotessa Internet Maailma -lehden numero 4/1999.

Internet maailma 4/99.
Yksi sen jutuista liittyy käyttäjien seuraamiseen mainostarkoituksissa -- kiinnostava aihe jo vuonna 1999 siis:

Verkkokansalaisen liikkeet kiinnostivat jo 1990-luvulla.
Sitten tuli vielä yksi iso asia: algoritmi. Kun käyttäjien tuottama sisältö oli yhdessä paikassa, algoritmi pystyi kohdentamaan mainoksia, mutta myös analysoimaan käyttäjien toimintaa ja poimimaan heille kiinnostavaa sisältöä. Tällä oli valtavia vaikutuksia, sillä se johti kuplaantumiseen ja mielipiteiden polarisaatioon. Kaikki outo, räväkkä ja ärsyttävä alkoi äkkiä olla suosittua ja haluttua. Alkuperäinen internetin idea kaikkien ajatusten samanarvoisuudesta romuttui.

Sosiaalisen median voittokulkuun vaikutti onnekas sattuma. Yhtä aikaa some-palveluiden kanssa tulivat älypuhelimet. Niissä oli kamera ja sijaintitieto, joten aineiston tuottaminen ja jakaminen muuttui helpoksi. Kukapa olisi jakanut lomakuvia tai arjen havaintoja Faceen, mikäli kuvat olisi pitänyt ottaa digikameralla, siirtää pöytäkoneelle ja sieltä someen. Älypuhelimista tuli keino tappaa aikaa junassa, bussissa ja arjen tyhjissä hetkissä -- joko itse sisältöä tuottaen tai muiden sisältöä kuluttaen.

Some olisi tuskin koskaan levinnyt yhteiskuntia ravistelevaksi voimaksi, ellei älypuhelimia olisi keksitty.

Mikä on seuraava aalto? Vieläkö verkko voi laajentua? Kolmas aalto voisi olla älykkäiden laitteiden kytkeytyminen nettiin. Jos IoT-laitteet yleistyvät odotetulla tavalla, ne voivat moninkertaistaa sisällön ja päätelaitteiden määrän. Samalla moninkertaistuvat erilaiset ongelmat.

Ehkä kehitys ei mene näin suoraviivaisesti. Ehkä kahden suuren aallon jälkeen näemmekin vastaliikkeen. Sekä Facebook että Twitter ovat alkaneet poistaa käyttäjiä ja rajoittaa sisältöä. Ne tunnustavat vaikutusvaltansa ja tietävät aiheuttavansa haittaa demokratialle, jos ne eivät puutu väärinkäyttöihin.

Itse uskon, että Piilaakson vaikutusvallasta ja somen rajoittamisesta tulee vielä isompi asia kuin kukaan nyt ymmärtää. Ellei netti sitten keksi jotain ihan uutta vuorovaikutustapaa, joka saa somen näyttämään yhtä vanhanaikaiselta kuin Usenet-keskustelut nyt.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Ilmastonmuutoksen pelko sumentaa järjen

Viime viikolla julkaistu IPCC:n ilmastonmuutoksesta varoittava raportti on käynyt vahvasti tunteisiin. Raportti maalasi kuvan apokalyptisesta tulevaisuudesta, jossa nouseva merenpinta hukuttaa kaupungit, tappaa eläimet ja aiheuttaa tornadoja, jotka pyyhkivät yli mantereiden.

Meidän suomalaistenkin on pitäisi leikata lihansyöntiä 90 %, rajoittaa autoilua ja lopettaa lentomatkailu. Seuraavista vaaleista pitäisi tehdä ilmastovaalit, joissa ehdokkaat kertovat selkeästi, millaisella politiikalla aikovat pudottaa Suomen päästöt vaaditulle tasolle ("vuoden 2019 eduskuntavaaleista on tehtävä ilmastovaalit - muuten törmäämme jäävuoreen, älä äänestä ilmastoänkyrää").

Huoli ilmastonmuutoksesta on aiheellinen ja suomalaisten on tehtävä osuutensa, vaikka olemmekin mitättömän pieni osa kokonaisuudessa. Mutta olen huolissani siitä, miten pelko sumentaa ihmisten normaalin arkijärjen ja mittasuhteet. Näin tärkeisiin asioihin ei ole varaa suhtautua pelkällä tunteella.

Ristiriita kirkastui itselleni kun katselin viikolla Aamu-tv:n lähetystä. Ensin kerrottiin, miten jokainen meistä voi tehdä pieniä ilmastotekoja tulevaisuuden pelastamiseksi. Sen jälkeen siirryttiin urheilu-uutisiin, joiden aiheena oli Havaijilla järjestettävä teräsmieskisa. Satoja kilpailijoita lentää keskelle valtamerta (kuuden tunnin lento Los Angelesista) kilpaillakseen jossain täysin turhassa lajissa. Mukana on useita suomalaisia.

Samoissa uutisissa kerrottiin NHL-tuloksia edellisen yön peleistä. En uskalla edes arvailla, paljonko Miamin ja Las Vegasin jääkiekkohallit tuottavat hiilidioksidipäästöjä. Kaupungeissa, joissa lämpötila on 20-45 C, ei pitäisi olla mitään syytä jäähallin ylläpitoon.

Urheilutulosten raportointi ihailevassa hengessä on täydessä ristiriidassa Ylen juuri hetkeä aiemmin harjoittaman ilmastovalistuksen kanssa. Mutta samalla se on hyvin kuvaavaa ja inhimillistä. Olemme sokeita kokonaisuudelle.

Haluamme uskoa, että omat pienet valintamme pelastavat maapallon. Todellisuudessa niillä ei ole mitään merkitystä. Ilmaston lämpenemisen ratkaisevat Kiina, Intia, Yhdysvallat ja muut suuret maat. Australia aikoo jatkossakin käyttää suuria kivihiilivarojaan, Saksa samoin. IPCC:n raportti ylitti Yhdysvalloissa uutiskynnyksen vain CNN:llä. Muut seuraamani kanavat noteerasivat sen korkeintaan pikku-uutisena.

Siinä, että suomalainen uskoo pelastavansa maailman pienillä teoillaan, ei ole mitään pahaa. Se tuottaa hyvän mielen ja saa ihmisen tuntemaan itsensä merkitykselliseksi. Pelkään kuitenkin, että ilmastoahdistus vaikuttaa lapsiin, jotka eivät pysty käsittelemään asiaa eivätkä suhteuttamaan tietoja. Lisäksi ilmastonmuutos on vain yksi uhka monien muiden joukossa. Saastuminen, mikromuovit, sodat ja muut uhkat jäävät ilmastoahdistuksen jalkoihin.

Pian 30 täyttävä Noora Vaarala kirjoitti Helsingin Sanomissa "kirjeen nuorelta feministinaiselta". Pysähdyin kohtaan, jossa hän kirjoitti lapsentekohalujani hillitsee eniten ilmastonmutos. Uutisoinnin pelottamana Vaarala siis kokee, että jättämällä lapsen tekemättä hän torjuu osaltaan ilmastonmuutosta.

Tällainen ajattelu on tunteellista ja suhteetonta. Ne, joiden oikeasti pitäisi muuttaa asioita, eivät halua sitä tehdä. Suomalaisten uhrautuminen heidän puolestaan on jaloa, mutta turhaa -- tai ei, se ei ole edes jaloa, ainoastaan turhaa. Pahinta on, jos uhrautumisesta ei saa edes hyvää mieltä vaan sitä joutuu katumaan myöhemmin.

Päästöjä pitää vähentää ja jokaisella on oma listansa, mistä pitäisi aloittaa. Insinöörinäkökulmani on, että karsinta pitäisi aloittaa joko sieltä, missä päästöt ovat suurimmat tai sieltä, missä ne syntyvät turhimmista syistä.

Jokaisella on oma listansa: pyöräilijät haluavat lopettaa autoilun, kaupunkilaiset maanviljelyn, sinkut lastenteon, ilman lemmikkiä olevat luopua lemmikeistä ja niin edelleen. Oman listani kärjessä on urheilu. Urheilijoiden, katsojien ja kisaorganisaatioiden lennättäminen ympäri maapalloa, Formula-kisoista puhumattakaan, on turhaa viihdettä ja siitä on helppo luopua. Omat lapset ovat paljon merkittävämpiä. He pelastavat maan, eivät tuhoa sitä. Tähän asti urheilu on ollut pyhä lehmä, johon ei ole saanut puuttua, mutta nyt tilanne on ehkä muuttumassa ("Urheilu on välinpitämätön ilmastoterroristi - korruptoituneet elostelijat pyörittävät ympäristöorgioita").

Urheilusta raportoiva Yle osoittaa konkreettisesti, miten ilmastonmuutos on lähes yksinomaan tunneasia.

Ikään kuin järjen käyttö näissä asioissa olisi kiellettyä.

Lisäys 19.10.2018: Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa Aalto-yliopiston apulaisprofessori ja kulutustutkija Henri Weijo kirjoittaa "Kuluttajavalintojen liika korostaminen ilmastotalkoissa on vaarallista ajanhukkaa".

Lisäys 21.10.2018: Urheilu on tietenkin vain yksi esimerkki, vastaavia ristiriitoja on kaikkialla ympärillämme. Jos emme onnistu purkamaan näitä, ei lihansyönnin lopettamisella tai joukkoliikenteeseen siirtymisellä ole ilmaston kannalta mitään merkitystä. Ne tuottavat vain huonon omatunnon ja ahdistuksen.

Siitä huolimatta vielä yksi esimerkki urheilusta. Ylen urheilutoimitus näytti eilen uutisen Annastina Hintsasta, joka käy juoksemassa 250 kilometrin ultrajuoksuja eri puolilla maapalloa, mm. Atacaman ja Gobin autiomaassa sekä Namibiassa. Seuraava juoksu on Etelämantereella. Urheilutoimittaja olisi voinut kysyä, mitä mieltä Hintsa on ilmastonmuutoksesta tai siitä, että herkät napa-alueet valjastetaan ihmisten viihdekäyttöön. Yle neuvoo meitä siirtymään joukkoliikenteeseen ja vähentämään lihansyöntiä, mutta urheiluviihdettä eivät koske samat arvot. Juttu Yle Areenassa.

Lisäys 23.10.2018: Päivän byrokraatti on kerännyt ilmastovaaleihin valmistautuvien poliitikkojen some-päivityksiä ulkomaanmatkoilta. Jos ilmastonmuutoksesta tulee vaalien teema, toimittajilla riittää hyviä kysymyksiä.

Tähän liittyen Ilta-Sanomissa mainio analyysi suomalaisen hiilidioksidipäästöistä - ja poliitikkojen halusta ratsastaa ilmastonmuutoksella ilman, että omia etelänmatkoja tarvitsee karsia.

Lisäys 24.10.2018: Yksi erikoisimmista kirjoituksista aiheesta on Hesarin autotoimittajan teksti Olen addiktoitunut autooni - vaadin, että suurella moottorilla varustetun autoni käyttöä hankaloitetaan välittömästi.

Lisäys 6.11.2018: Miten rahamaailma saadaan kiinnostumaan ilmaston lämpenemisestä? Urheilulla (HS)

perjantai 12. lokakuuta 2018

Uutiset ja sää -- sekä kybersää

Nordic Cyber Security -tilaisuudessa tuli eilen ehdotus kybersäätilan raportoinnista. Kyse on Viestintäviraston tietoturvapalvelusta, joka raportoi kuukausittain ajankohtaisista verkko- ja tietoturvauhkista.

Sää-termi on hieman epähavainnollinen, sillä tämä säätila kerrotaan jälkikäteen. Se ei siis ole varsinainen ennuste. Tuorein syyskuun 2018 kybersää näyttää tältä:
Edellisen kuukauden kybersää
Huijaukset & kalastelut -alue näyttää synkältä, on salamointia ja tummia pilviä. IoT-alueella tihkusadetta, samoin vakoilussa, palvelunestoissa ja haittaohjelmissa. Verkkojen toimivuus erottuu edukseen: puolipilvinen sää, josta aurinkokin pääsee kurkistamaan. Viestintäviraston käyttämä analogia säätietoihin on oivallinen ja hauska.

Jarna Hartikainen lukemassa edelliseen kuun kybersäätä 11.10.2018.
Televisiossa luetaan joka ilta uutisia ja kyllästymiseen asti samoja säätietoja sekä joutavia urheilutuloksia. Mitä jos urheilun sijaan jossain lähetyksessä olisikin kybersää? Katsojia varoitettaisiin juuri silloin ajankohtaisista kalastelu- ja pankkihuijauksista. Loppuun voisi laittaa vaikka hauskan tietoiskun salasanojen tai varmuuskopioiden merkityksestä.

Suomi pitää itseään edistyneenä it-maana, mutta uskomme lepää vanhojen saavutusten ja Nokian matkapuhelinten jälkihehkun varassa. Emme ole aikoihin tehneet mitään omaperäistä tai rohkeaa.

Tietoturvan tuominen sään ja urheilun rinnalle olisi juuri sopiva konkreettinen toimi kyberturvan ja kansallisen turvallisuuden kohentamiseksi. 

maanantai 8. lokakuuta 2018

EU tule apuun - kesäajasta päättäminen on liian vaikeaa

Monta vuotta suomalaiset ovat kiroilleet isoa pahaa EU:ta, joka pakottaa meidät siirtämään perk**een viisareita kaksi kertaa vuodessa. Siinähän menee unirytmit ja terveys ihan sekaisin, kun joutuu heräämään/menemään nukkumaan tuntia tavallista aiemmin.

Hallelujaa, rukoukset on kuultu! EU antaa jäsenmaille vapaat kädet päättää, millä aikavyöhykkeellä haluavat jatkossa kellonsa pitää. Hyvästi ongelmat ja harmitukset!

Mutta eipä se kellonajasta päättäminen olekaan niin helppoa. Pysyvällä kesä- ja talviajalla on omat kannattajansa. Olisiko parempi valita valoisat aamut vai valoisat illat? Joillakin henkilöillä valoisampi aamu auttaisi heräämistä, valoisat illat taas lisäävät aktiivisuutta ja vähentävät liikenneonnettomuuksia.

Ei tämä ollutkaan niin helppoa kuin aluksi näytti. Suo siellä, vetelä täällä.

Naapurimaiden valinnat sotkevat pakkaa entisestään. Nyt tilanne on yksinkertainen: Britannia ja Portugali käyttävät GMT-aikaa, muu Keski-Eurooppa on GMT+1 ja Suomi sekä muut itäiset reunavaltiot GMT+2. Kesäajan alkaessa kaikki siirtävät kelloja tunnilla eteenpäin ja syksyllä takaisin.

Pahinta on, jos EU-maat valitsevat toisistaan poikkeavia aikavyöhykkeitä. Silloin matkailijan tai puhelimella työasioissa soittavan pitäisi aina erikseen selvittää, missä ajassa kyseinen maa on. Tässä jos missä kaivataan EU:n yhdenmukaistavia ohjeita!

Suomen  pysyvä kesäaika jättäisi meidät samaan aikaan Moskovan kanssa. Se ei välttämättä ole viiteryhmä johon haluaisimme kuulua, etenkään jos muut itäreunan maat valitsevat toisin.

Vielä yksi ehdotus on siirtyä GMT+1 aikaan, jolloin olisimme pysyvästi talviaika miinus yksi tunti -ajassa. Esimerkiksi näin lokakuun alussa pimeä tulisi jo kaksi tuntia nykyistä aikaisemmin.

Ei kesäaikaa ihan turhan vuoksi keksitty, siinä on omat hyötynsä. Nykyisenä digiaikana viisareitakaan ei tarvitse väännellä käsin, sillä laitteet säätävät kellonsa itse. Jos kesäajasta luovutaan kokonaan, järjestelmien päivittäminen vakioaikaan tulee olemaan iso urakka.

Jos emme pysty valitsemaan kesä- emmekä talviaikaa, miten olisi kompromissi: noudatetaan kesäaikaa kesällä ja talviaikaa talvella.

Sitten pitää vielä saada EU säätämään järjestely kaikille EU-maille, niin aikaongelmat on ratkaistu.