Odotin kiinnostuneena Ilkka Remeksen jatkoa Horna-sarjalle, sillä Jäätyvä helvetti (2015) oli suorastaan ahdistava kuvaus Suomesta Venäjän kyberhyökkäyksen kohteena.
Tässä suhteessa Vapauden risti (2017) on pettymys. Sydäntalven kauhuista hypätään syyskuuhun, jolloin kyberhyökkäykset ovat ohi, mutta Suomi vaikeassa tilanteessa Venäjän ja Yhdysvaltojen välissä.
Jokainen Remeksensä lukenut tietää, mitä on saamassa: idän uhkaa, väkivaltaa, vauhdikkaita käänteitä ja suomalaisia sankareita. Venäjä miehittää yhä Hankoa ja Ahvenanmaata, mutta Suomi on saanut turvakseen amerikkalaisia joukkoja ja valmistelee pikaista liittymistä Natoon. Kansalaiset ovat jakautuneet Venäjä-myönteisiin konfliktin karttajiin sekä Venäjän vaikutuspyrkimyksiä vastustaviin. Hallitus on kaatumassa sisäisiin erimielisyyksiin.
Kirjailija on tehnyt taustatyön huolella, mutta ihmiskuvaus tai tapahtumien logiikka ei pysy sankarien vauhdissa. Sekä Jäätyvän helvetin että Vapauden ristin juonihuipennukset ovat epäuskottavia. Remeksen ansiota kuitenkin on, että kovassa vauhdissa heikkoudet unohtuvat.
Vapauden risti alkaa terroristien kuorma-autoiskulla Kauppatorille, mutta venäläisten järjestämä isku unohtuu nopeasti, sillä heti perään tulee toinen dramaattinen tapahtuma: SAK:n jäsenjärjestön Kirkkonummen virkistyskeskukseen kokoontunut SDP:n ylin johto menehtyy venäläisten junailemaan häkämyrkytykseen.
Sen jälkeen amerikkalaiset, israelilaiset ja venäläiset agentit ajavat kukin oman maansa etuja Suomen maaperällä. Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen palveluksessa aiemmin työskennellyt Lari Vuori lähtee pelastamaan isänmaataan omapäisesti ja radikaalein keinoin, aina kommandohyökkäystä ja sinkoiskua myöten.
Erityisesti pistää silmään tapahtumien ajankohtaisuus. Mukana on useita tuttuja teemoja, kuten kaksoiskansalaisuus: "Hyödyllisissä, jopa strategisissa tehtävissä työskentelevistä Venäjän kaksoiskansalaisista koottu lista oli osoittautunut useita kertoja välttämättömäksi. Se oli vain osa yli 50 000 nimeä sisältävästä tiedostosta, jota oli päivitetty luotettavista suomenvenäläisistä kootun verkoston avulla. Viktor oli seurannut huvittuneena Ylen toimittajan paljastuksesta seurannutta uutisointia kaksoiskansalaisiin kohdistuneesta väitetystä syrjinnästä Puolustusvoimissa - suomalaisten sinisilmäisyydellä ja tyhmyydellä ei kerta kaikkiaan tuntunut olevan rajaa." (s. 328)
Sipilä on pääministerinä ja monia tuttuja poliitikkoja mainitaan nimeltä. Donald Trump joutuu eroamaan Venäjä-sopimustensa vuoksi, mikä tuntuu jo keinotekoiselta ajankohtaisuuden tavoittelulta.
Tietoturvaan liittyen Remes mainitsee Kanta-järjestelmän "hyväksyntää odottavien potilaskertomusten ja uusittavien reseptien listat" (s. 329) sekä käyntitietojen virheiden korjaamiseen tarkoitetut selauslistat, joista venäläiset ovat kaksoiskansalaisten avustuksella keränneet tietoja satojen poliittisten vaikuttajien diagnooseista. Kanta-järjestelmän hakkerointi olisi suoraviivaisempi tapa, mutta voisi paljastua ja aukot tukittaisiin nopeasti. Toivottavasti terveydenhuollon tietoturvasta vastaavat ovat ottaneet epäsuorat reitit huomioon.
Teksti on sujuvaa ja virheetöntä, vasta kirjan lopussa oikoluku on uupunut ja jättänyt muutaman korjauksen tekemättä.
Jos tässä olisi kaikki, en olisi maininnut kirjaa lainkaan. Syy blogitekstin kirjoittamiseen on Remeksen sosiaaliseen mediaan ja informaatiovaikuttamiseen liittyvissä kohdissa. Remeksen mukaan Venäjä, joka ei pysty vastaamaan lännen sotateknologian kehitykseen, panostaa stragiseen vaikuttamiseen psykologisilla operaatioilla.
"Sellaisten testilaboratorioksi Suomi oli omiaan. Viiden ja puolen miljoonan ihmisen verraten yhtenäistä massaa oli helppo käsitellä... SDP:n osalta Belinskyn käyttämät algoritmit olivat laskeneet, että puoluetta kohti oli hakeutumassa suuri määrä turvallisuushakuisia, perinnemielisiä suomalaisia. Heidät tarvittiin voittamaan vaalit, mutta suotuisan jatkon varmistamiseksi puolueen Nato-mielisen oikeistosiiven toimintaedellytykset oli eliminoitava. Yksilövaikuttamisen ryhmä pyrkisi tuhoamaan näiden mahdollisuudet vaaleissa. Massavaikuttamisen ryhmä vuorostaan lamaannuttaisi SDP:n oikeistosiiven kannattajat jäämään pois vaaliuurnilta, aivan kuten Hillary Clintonin mahdollisille äänestäjille tehtiin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Samaan pyrittiin muidenkin Venäjää kohtaan epäluuloja tuntevien suomalaisten osalta, mutta SDP oli keskiössä.
Belinskyn ryhmät käyttäisivät sosiaalisessa mediassa bottien automaattiviestejä ja pidemmälle luotuja proiileja. Perinteisten lehtien ja kanavien kommenttipalstoilla oli otettu käyttöön heidän vuosien mittaan rakentamansa uskottavan tuntuiset henkilöhahmot ja nimimerkit.
Olennaista oli valita mainosten tunnesävy kullekin ryhmälle. Kun he halusivat passivoida äänestäjän, he näyttivät neuroottisille ja tunnollisille ihmisille kuvia, joissa oli uhkaa ja vaaraa... saman profiilin ihmisille, joiden Belinsky halusi äänestävän, näytettiin turvallisia perhekuvia: nukkuvia lapsia, perheitä aamiaispöydässä, lemmikkejä, ja näistä tunnelmista äänestäjät ohjattiin suosittavien ehdokkaiden suuntaan.
Mukautuvaiselle ja ulospäin suuntautuneelle ryhmälle ei tarvinnut kohdistaa mainontaa, vaan Belinskyn sosiaalisen median tykkääjäbotit nostivat Venäjän intressien kannalta tärkeät aiheet suosituksi puheenaiheiksi. Belinskyn ryhmät testasivat niissä satoja erilaisia viestimuotoja, joista heidän algoritminsa laskivat ja paransivat minuuteissa parhaiten läpi menevät. He tykittivät niillä suomalaisten haitalliset näkemykset matalaksi ja vilauttivat toivoa rauhasta ja vakaudesta.
Belinskyn laskujen mukaan suomalaisten mielipiteet kääntyisivät ratkaisevasti 3-5 vuorokauden kuluessa." (s. 304-305)
Remeksellä on vahvaa tekstiä aiheesta, mutta itse kirjan tapahtumiin sosiaalinen media ei vaikuta. Somevaikuttaminen jää teoriaksi, kun salamurhaajat, salakuuntelu- ja -katselulaitteet, autopommit ja konepistoolit hoitavat homman kotiin. Kirjailija itse ei näytä olevan Twitterissä sen paremmin omalla nimellään kuin Remeksenäkään, joten on vaikea tietää hänen suhdettaan aiheeseen.
Sivun 306 alussa oleva kappale kelpaa silti viikon mietelauseeksi:
"Monet suomalaiset olivat pehmentäneet ajattelukykynsä vuosikausia kestäneellä sosiaalisen median ylikuluttamisella, eikä Suomi enää ollut yhtenäinen kansakunta, vaan pilkottavissa oleva lauma. Lopputulokseksi saatiin toimivinta demokratiaa, eli asioihin perehtymättömän enemmistön tyrannia."
Remeksellä on epäilemättä oma näkemyksensä siitä, keitä ovat asioihin perehtymättömät, mutta jokaisen kannattaa miettiä tykönään, kuuluuko itse tähän ryhmään.
Samalla voi pohtia, oliko entisajan (näennäisen) yksimielinen Suomi parempi vaihtoehto, vai onko näkemysten erilaisuus sittenkin jopa terveellistä. Pääasia, että oma näkemys on aito ja perusteltu, eikä sometrolleilta kopioitu.
Jk. Remes moittii suomalaisia sinisilmäisyydestä ja alttiudesta somevaikuttamiseen. Jotain vaikutusta luulisi olevan myös hänen kirjoillaan, joissa venäläiset ovat häikäilemättömiä pahiksia. Horna-sarja päättyy tähän ja kirjan lopussa Remes kertoo löytäneensä kirjaa tehdessään aineistoa ihan uuteen tarinaan. Se "sijoittuu todelliseen Suomeen käsitellen aihepiiriä, josta virallinen Suomi haluaa vaieta". Kuulostaa kiinnostavalta. Saammeko myös uuden pahiksen? Syksyllä 2018 se paljastuu.
Tässä suhteessa Vapauden risti (2017) on pettymys. Sydäntalven kauhuista hypätään syyskuuhun, jolloin kyberhyökkäykset ovat ohi, mutta Suomi vaikeassa tilanteessa Venäjän ja Yhdysvaltojen välissä.
Jokainen Remeksensä lukenut tietää, mitä on saamassa: idän uhkaa, väkivaltaa, vauhdikkaita käänteitä ja suomalaisia sankareita. Venäjä miehittää yhä Hankoa ja Ahvenanmaata, mutta Suomi on saanut turvakseen amerikkalaisia joukkoja ja valmistelee pikaista liittymistä Natoon. Kansalaiset ovat jakautuneet Venäjä-myönteisiin konfliktin karttajiin sekä Venäjän vaikutuspyrkimyksiä vastustaviin. Hallitus on kaatumassa sisäisiin erimielisyyksiin.
Kirjailija on tehnyt taustatyön huolella, mutta ihmiskuvaus tai tapahtumien logiikka ei pysy sankarien vauhdissa. Sekä Jäätyvän helvetin että Vapauden ristin juonihuipennukset ovat epäuskottavia. Remeksen ansiota kuitenkin on, että kovassa vauhdissa heikkoudet unohtuvat.
Vapauden risti alkaa terroristien kuorma-autoiskulla Kauppatorille, mutta venäläisten järjestämä isku unohtuu nopeasti, sillä heti perään tulee toinen dramaattinen tapahtuma: SAK:n jäsenjärjestön Kirkkonummen virkistyskeskukseen kokoontunut SDP:n ylin johto menehtyy venäläisten junailemaan häkämyrkytykseen.
Sen jälkeen amerikkalaiset, israelilaiset ja venäläiset agentit ajavat kukin oman maansa etuja Suomen maaperällä. Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen palveluksessa aiemmin työskennellyt Lari Vuori lähtee pelastamaan isänmaataan omapäisesti ja radikaalein keinoin, aina kommandohyökkäystä ja sinkoiskua myöten.
Erityisesti pistää silmään tapahtumien ajankohtaisuus. Mukana on useita tuttuja teemoja, kuten kaksoiskansalaisuus: "Hyödyllisissä, jopa strategisissa tehtävissä työskentelevistä Venäjän kaksoiskansalaisista koottu lista oli osoittautunut useita kertoja välttämättömäksi. Se oli vain osa yli 50 000 nimeä sisältävästä tiedostosta, jota oli päivitetty luotettavista suomenvenäläisistä kootun verkoston avulla. Viktor oli seurannut huvittuneena Ylen toimittajan paljastuksesta seurannutta uutisointia kaksoiskansalaisiin kohdistuneesta väitetystä syrjinnästä Puolustusvoimissa - suomalaisten sinisilmäisyydellä ja tyhmyydellä ei kerta kaikkiaan tuntunut olevan rajaa." (s. 328)
Sipilä on pääministerinä ja monia tuttuja poliitikkoja mainitaan nimeltä. Donald Trump joutuu eroamaan Venäjä-sopimustensa vuoksi, mikä tuntuu jo keinotekoiselta ajankohtaisuuden tavoittelulta.
Tietoturvaan liittyen Remes mainitsee Kanta-järjestelmän "hyväksyntää odottavien potilaskertomusten ja uusittavien reseptien listat" (s. 329) sekä käyntitietojen virheiden korjaamiseen tarkoitetut selauslistat, joista venäläiset ovat kaksoiskansalaisten avustuksella keränneet tietoja satojen poliittisten vaikuttajien diagnooseista. Kanta-järjestelmän hakkerointi olisi suoraviivaisempi tapa, mutta voisi paljastua ja aukot tukittaisiin nopeasti. Toivottavasti terveydenhuollon tietoturvasta vastaavat ovat ottaneet epäsuorat reitit huomioon.
Teksti on sujuvaa ja virheetöntä, vasta kirjan lopussa oikoluku on uupunut ja jättänyt muutaman korjauksen tekemättä.
Jos tässä olisi kaikki, en olisi maininnut kirjaa lainkaan. Syy blogitekstin kirjoittamiseen on Remeksen sosiaaliseen mediaan ja informaatiovaikuttamiseen liittyvissä kohdissa. Remeksen mukaan Venäjä, joka ei pysty vastaamaan lännen sotateknologian kehitykseen, panostaa stragiseen vaikuttamiseen psykologisilla operaatioilla.
"Sellaisten testilaboratorioksi Suomi oli omiaan. Viiden ja puolen miljoonan ihmisen verraten yhtenäistä massaa oli helppo käsitellä... SDP:n osalta Belinskyn käyttämät algoritmit olivat laskeneet, että puoluetta kohti oli hakeutumassa suuri määrä turvallisuushakuisia, perinnemielisiä suomalaisia. Heidät tarvittiin voittamaan vaalit, mutta suotuisan jatkon varmistamiseksi puolueen Nato-mielisen oikeistosiiven toimintaedellytykset oli eliminoitava. Yksilövaikuttamisen ryhmä pyrkisi tuhoamaan näiden mahdollisuudet vaaleissa. Massavaikuttamisen ryhmä vuorostaan lamaannuttaisi SDP:n oikeistosiiven kannattajat jäämään pois vaaliuurnilta, aivan kuten Hillary Clintonin mahdollisille äänestäjille tehtiin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Samaan pyrittiin muidenkin Venäjää kohtaan epäluuloja tuntevien suomalaisten osalta, mutta SDP oli keskiössä.
Belinskyn ryhmät käyttäisivät sosiaalisessa mediassa bottien automaattiviestejä ja pidemmälle luotuja proiileja. Perinteisten lehtien ja kanavien kommenttipalstoilla oli otettu käyttöön heidän vuosien mittaan rakentamansa uskottavan tuntuiset henkilöhahmot ja nimimerkit.
Olennaista oli valita mainosten tunnesävy kullekin ryhmälle. Kun he halusivat passivoida äänestäjän, he näyttivät neuroottisille ja tunnollisille ihmisille kuvia, joissa oli uhkaa ja vaaraa... saman profiilin ihmisille, joiden Belinsky halusi äänestävän, näytettiin turvallisia perhekuvia: nukkuvia lapsia, perheitä aamiaispöydässä, lemmikkejä, ja näistä tunnelmista äänestäjät ohjattiin suosittavien ehdokkaiden suuntaan.
Mukautuvaiselle ja ulospäin suuntautuneelle ryhmälle ei tarvinnut kohdistaa mainontaa, vaan Belinskyn sosiaalisen median tykkääjäbotit nostivat Venäjän intressien kannalta tärkeät aiheet suosituksi puheenaiheiksi. Belinskyn ryhmät testasivat niissä satoja erilaisia viestimuotoja, joista heidän algoritminsa laskivat ja paransivat minuuteissa parhaiten läpi menevät. He tykittivät niillä suomalaisten haitalliset näkemykset matalaksi ja vilauttivat toivoa rauhasta ja vakaudesta.
Belinskyn laskujen mukaan suomalaisten mielipiteet kääntyisivät ratkaisevasti 3-5 vuorokauden kuluessa." (s. 304-305)
Remeksellä on vahvaa tekstiä aiheesta, mutta itse kirjan tapahtumiin sosiaalinen media ei vaikuta. Somevaikuttaminen jää teoriaksi, kun salamurhaajat, salakuuntelu- ja -katselulaitteet, autopommit ja konepistoolit hoitavat homman kotiin. Kirjailija itse ei näytä olevan Twitterissä sen paremmin omalla nimellään kuin Remeksenäkään, joten on vaikea tietää hänen suhdettaan aiheeseen.
Sivun 306 alussa oleva kappale kelpaa silti viikon mietelauseeksi:
"Monet suomalaiset olivat pehmentäneet ajattelukykynsä vuosikausia kestäneellä sosiaalisen median ylikuluttamisella, eikä Suomi enää ollut yhtenäinen kansakunta, vaan pilkottavissa oleva lauma. Lopputulokseksi saatiin toimivinta demokratiaa, eli asioihin perehtymättömän enemmistön tyrannia."
Remeksellä on epäilemättä oma näkemyksensä siitä, keitä ovat asioihin perehtymättömät, mutta jokaisen kannattaa miettiä tykönään, kuuluuko itse tähän ryhmään.
Samalla voi pohtia, oliko entisajan (näennäisen) yksimielinen Suomi parempi vaihtoehto, vai onko näkemysten erilaisuus sittenkin jopa terveellistä. Pääasia, että oma näkemys on aito ja perusteltu, eikä sometrolleilta kopioitu.
Jk. Remes moittii suomalaisia sinisilmäisyydestä ja alttiudesta somevaikuttamiseen. Jotain vaikutusta luulisi olevan myös hänen kirjoillaan, joissa venäläiset ovat häikäilemättömiä pahiksia. Horna-sarja päättyy tähän ja kirjan lopussa Remes kertoo löytäneensä kirjaa tehdessään aineistoa ihan uuteen tarinaan. Se "sijoittuu todelliseen Suomeen käsitellen aihepiiriä, josta virallinen Suomi haluaa vaieta". Kuulostaa kiinnostavalta. Saammeko myös uuden pahiksen? Syksyllä 2018 se paljastuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti