Linkit

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Onecoinissa alkoivat lopun ajat

Onecoinissa näyttää koittaneen lopun ajat. Ainakin Intiassa, Italiassa, Thaimaassa, Norjassa ja Saksassa viranomaiset ovat ryhtyneet toimiin verkoston pysäyttämiseksi. Suomen viranomaiset ovat hiljaa. KRP:n tiedote marraskuussa 2015 päätyi vain odottavalle kannalle ja yleiseen kehotukseen olla varovainen, minkä verkosto tulkitsi suorastaan poliisin luvaksi jatkaa toimintaa. Mikään lupauksista ei ole toteutunut, mutta silti KRP on pysytellyt hiljaa.

Yhtä hiljaa on ollut Finanssivalvonta, jonka pitäisi valvoa sijoituspalvelujen myyntiä. Olkoonkin, että tässä ei ole kyse ammattimaisesta toiminnasta vaan verkostosta, on käsittämätöntä että toiminta on voinut jatkua yli kaksi vuotta kenenkään puuttumatta asiaan. Toiminnan todellinen luonne on selvitetty blogeissa ja Murobbs-keskusteluissa.

Saksan Finanssivalvonta BaFin on toiminut ja kielsi eilen Onecoin toiminnan: https://www.bafin.de/SharedDocs/Veroeffentlichungen/EN/Verbrauchermitteilung/unerlaubte/2017/vm_170427_Onecoin_Ltd_en.html.

Saksalaisten esimerkin valossa suomalaisten passiivisuus on käsittämätöntä, ovathan eräät verkoston avainhenkilöt suomalaisia.

Wincapitassa oli noin 12 000 jäsentä ja siihen laitettu rahamäärä noin 100 miljoonaa euroa. Onecoinin oman ilmoituksen mukaan suomalaisia on mukana lähes kolminkertainen määrä. Rahamäärää voi vain arvailla. Tässä uutisessa mainittu henkilö sijoitti 30 000 euroa.

Maajohtaja Tommi Vuorinen Radio Rock 15.6.2015
Entinen maajohtaja Tommi Vuorinen torjui jyrkästi kaikki vihjaukset pyramidista, kuten tässä Radio Rockin haastattelussa 15.6.2015 sekä Jyväskylän videoidussa markkinointitilaisuudessa:

"Ihan turha selittää mulle että tää on pyramidihuijaus!"
Harmi, ettei Vuorinen enää vastaa medialle -- maajohtajana hän vakuutti että "Me emme sitten ole minkään valtakunnan huijauksessa mukana millään tasolla".
"Emme sitten ole minkään valtakunnan huijauksessa mukana millään tasolla".
"Tulee vielä päivä, jolloin kansa kiittää, että meillä oli Tommi Vuorinen", hehkutti Kari Wahlroos Tampereella 3.9.2016. Itse hän kertoi olevansa aina onnellinen ja hyväntuulinen, koska "mulla on elämä kauheen mukavasti". Voi valita aamulla, lähteekö Ferrarilla vai Lamborghinilla ja päättää, mihin asuntoon menee.

"Koirat haukkuu ja karavaani kulkee", sanovat nimettömyyden taakse piiloutuvat Onecoin-uskovaiset. Kohta haukkuu joku muu ja karavaani pysähtyy. Wincapita romahti 10 vuotta sitten ja sen jälkipyykkiä pestään edelleen, yli 10 000 oikeusistunnon jälkeen. Onecoin lienee paketoitu joskus vuoden 2027 tienoilla -- ja silloinkin vielä riittää niitä, joiden mielestä kryptovaluutta oli todellinen, mutta viranomaiset eivät antaneet sille mahdollisuutta menestyä.

215 kommenttia:

  1. Nooh turha helpotuksesta on huokaista. Tilalle tulee jotain muuta. Varsinkin kun suomalaiset viranomaiset tuntuvat tietävän vain kaksi työtä. Yksi on autoilijoiden ihan käsittämätön sakottaminen joutavista pikkurikkeistä ja toinen on huumepeikkojen kämppien kääntäminen. Siihen loppui suomalaispoliisin/virkamiesten työt. Kaikki muut rikolliset saa täällä mellastaa vapaasti - kuten tämä onecoin osoittaa. Sekä se tuleva seuraava viritys. Tässä vain niinku miettii, että mistä täällä veroja maksetaan. FiVankin sakki on varmasti hyvinkin korkeapalkkaista ja .... mikä on se hyöty? Mitä kansalainen saa? Tämä onecoin tapauskin osoittaa, että ei yhtään mitään. Aika surkea tehokkuus. Sama koskee montaa muutakin virastoa.

    VastaaPoista
  2. Vaikeaa se suomalaisen poliisin on työtään hoitaa, kun vihertilhet pastoreineen eivät tahdo kyttiä edes kammarilta eteenpäin päästää. Eikä sekään toiminta ylittänyt tutkintakynnystä. 50 poliisia saatiin vahtimaan, ettei kukaan kirjoittele nettiin rumia, varsinkaan maahanmuutosta ja -muuttajista. Vaan pukeudupa valkoiseen lakanaan, pahvitötteröhattuun ja ota Suomen lippu käteesi. Silloin ei poliisi kustannuksia laske, kun tällainen epäihminen on saatava kiinni! Siinä ei yksi pyramidihuijaus uhreineen tunnu missään. Wahlroos ja Vuorinen nauravat makeasti matkalla pankkiin. Hyvää yötä, Suomi. Ei tästä kansasta ole itsenäisiksi eläjiksi. Saamme, mitä ansaitsemme.

    VastaaPoista
  3. Intian poliisista kommentoitiin tällä viikolla tehdyn 22 OneCoin-huijarin pidätyksen yhteydessä:
    "Had we not acted now, there would have been a flood of complaints next year after the investors would have realised that they had been cheated.”

    Lähde:
    http://indianexpress.com/article/india/onecoin-case-investors-were-told-they-would-get-massive-returns-in-dec-2018/

    VastaaPoista
  4. Kattokaas tää herkkupala kahden ja puolen vuoden takaa

    https://www.youtube.com/watch?v=fe76hk4jQ4M

    Onko mikään lupaus pitänyt? Onko onecoinissa tapahtunut yhtään mitään kahden ja puolen vuoden aikana?

    RUJAHAHARUJAHAHARUJAHAHAHAA

    VastaaPoista
  5. Jatkoa edelliseen: etenkin 37 minuutin kohdalla on herkkupaloja!!
    RUJAHAHARUJAHAHA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 47:27 kohdalla "kryptokuningatar" joka tietää kaiken kryptovaluutoista kertoo kuinka OneCoinin lohkoketju toimii:
      "Every ten minutes a new blockchain is generated"

      Tosi asiantuntija.

      https://youtu.be/fe76hk4jQ4M?t=47m27s

      Poista
    2. Ja eräällä videolla "bitcoin started before terrorist attacks 9/11"

      Poista
  6. Tommi selitti eräällä videolla, miten on saanut monta kertaa verkostomarkkinoinnissa turpiinsa, mutta nyt tämän OneCoinin myötä on mahdollista saada kunnolla takaisin päin!

    Suattaapi olla vaan nii, että nyt tulee turpaan että tukka lähtee! :D

    VastaaPoista
  7. Radio Rockin haastattelussa toimittajat vähän piikittelevätkin asiasta: miksi samat ihmiset lähtevät aina mukaan kyseenalaisiin verkostokuvioihin uskoen, että juuri tällä kerralla se onnistuu?

    VastaaPoista
  8. Kai kohta täällä on anonyymi tai anonyymi kertomassa että "koirat haukkuu, karavaani kulkee, OneCoin painaa lisää kaasua ja vaihtaa isompaa vaihdetta silmään"? :D

    VastaaPoista
  9. Jään mielenkiinnolla odottamaan, josko joku imaami näille veijareille jonkun pikku fatwan lätkäisisi. Eivät tainneet Ruja ja Kari kumppaneineen tajuta, että musulmaaneille uskonto on hippasen tärkeämpi asia kuin perus-Pertille XD Eikä ne katsele hyvällä, kun kuffari huijaa oikeauskoisia väittäen valuutan olevan sharia-lain mukainen. Lähtisin Dubaista aika nopeasti Sofiaan.

    VastaaPoista
  10. Yksi syy, miksi ihmiset lähtee näihin mukaan, on se, että osa ihmisistä ei usko kenenkään olevan niin helvetin kiero, törkeä tai hölmö, että rakentaisi omalla niemmllä ja kasvoilla näin ilmiselvän kusetuksen, vaan ovat aidosti sitä mieltä, että tämän on pakko olla ns. real deal. Valitettavasti ovat siinä väärässä. Niin kieroja, törkeitä ja hölmöjä ihmisiä oikeasti on olemassa. Tämän kusetuksen keskeisimmillä henkilöilläkin on useita kusetuksia ja jopa petostuomioita niiden historiassa ja silti ne tehtailee näitä kusetuksia täysin sumeilematta uudestaan ja uudestaan. Eikä tämä ole varmastikaan viimeinen kusetus, vaan lisää vastaavia on tulossa SAMOJEN KUSETTAJIEN toimesta. Eikö olekin käsittämätöntä?

    VastaaPoista
  11. Yksi syy, miksi ihmiset lähtee näihin mukaan, on se, että osa ihmisistä ei usko kenenkään olevan niin helvetin kiero, törkeä tai hölmö, että rakentaisi omalla niemmllä ja kasvoilla näin ilmiselvän kusetuksen

    Tämä on ihan totta, varsinkin Ruja Ignatovan osalta. Olen kuullut useamman perustelevan uskoaan Onecoiniin sillä, että eihän kukaan esiintyisi omalla nimellään, kuvallaan ja maineellaan siten kuin Ignatova, jos Onecoin olisi huijaus.

    Suomalaiset coinistit saattavat olla hyväuskoisia hölmöjä, mutta Ignatovan roolille täytyy olla jokin muu selitys.

    VastaaPoista
  12. Mitäs vedonlyöntejä siellä olikaan voimassa?
    Joku anonyymi lupasi esittää jonkun julkisen anteeksipyynnön ja tulla julkisuuteen, sellainen kai oli. No, ei siihen enää kauan mene että voit tuon toteuttaa.

    VastaaPoista
  13. Ei ykiskään OneCoin uskovaine ole herännyt vielä?
    Lienevät aloittaneet jo vapun juhlinnan ja tilaavat autoja netistä.

    VastaaPoista
  14. Toiminnan todellinen luonne on selvitetty blogeissa ja Murobbs-keskusteluissa.Kirjoittaa Järvisen urpo.


    Olette te helvetti urpoja.suomen laki ja tiedotus tulee murosta ja järvisen tietoplokista jossa kaikki on totta. Ei vittu ! .Mikä.vitun keisari tänä järvinen luulee olevansa ? Muro ja järvinen suomen tuleva klo 22 uutiset. Ja kansa taputtaa..

    VastaaPoista
  15. On se hyvä että Onecoin "sioittajakin" saa äänensä kuuluville. Tosin veikkaan että tuo poloinen on trolli, tuskin kukaan noin huonosti osaa kirjoittaa. Vai? (:

    VastaaPoista
  16. Se on hyvä, että rahansa ja kaverinsa menettäneellä tunkilla on edes tämä blogin kommentointiosasto, jossa käydä ventiloimassa. Köyttä lienee jo katsellut sillä silmällä.

    VastaaPoista
  17. Onko kellään käsitystä näistä Suomen pään avainhenkilöistä ja virallisesta organisaatiosta, esim. jos Vuorinen on entinen maajohtaja, kuka on nykyinen? (Ja onko Vuorinen enää edes OneCoinin toiminnassa mukana?) Missä nämä ihmiset vaikuttavat, sillä en löydä edes kunnon webbisivuja (onelifesuomi.fi tuskin voi sellaiseksi sanoa) tai online-yhteisöjä (eräs suomalainen avoin OneCoin-facebookryhmä on ollut yli vuoden päivittämättä)? Järjestetäänkö Suomessa enää avoimia yleisöluentoja, rekrytilaisuuksia tai muita tapahtumia? Jotenkin tuntuu, että homma on menossa yhä anonyymimmäksi ja julkisuudelta piiloon.


    OneCoinillahan on oma pyramidin rakennusmenestystä jalkokivinimityksin kuvaava hierarkia, ja kysisinkin, osaako kukaan sijoittaa suomalaisia tekijöitä tähän hierarkiaan? Onko Parhiala esim. "crown diamond" siinä missä Vuorinen tai sauna-Seppo jotain alempia jalokivia, kuten vaikka blue diamond tai emerald? Saisi vähän kuvaa "toiminnan" laajuudesta eli minkälaisia pyrmidinrakentaja-faaraoita korpikansan urhoista "parhaimmillaan" löytyy. ;-D

    VastaaPoista
  18. On se hyvä että Onecoin "sioittajakin" saa äänensä kuuluville. Tosin veikkaan että tuo poloinen on trolli, tuskin kukaan noin huonosti osaa kirjoittaa. Vai.


    En ole tämän lajin sijoittaja. En trolli. . Täälä suomen laki taas leikkii krp.poliisia. ei ristus. Mitä te vedätte ? Mulle samaa. Tuntuu menevän hyvin sekaasi.ja kirjoittaa näköjään en osaa.mitä sitte ? En ole Tämän palstan päällikön opetuslapsikaan.en edes muron opetuslapsi. Vittu mä en kuulu mihinkään.olen vaan tavallinen..Onnex täällä suomen laki tietää kaikki ja murot tamppaa perässä. Ja suomen kansa taputtaa. Hurraa hurraa. Krp.finassiv. ja sun muut saa lopettaa. Löytyy Petteri ja porolauma muroista. ON SUOMEN LAKI JOHON LUOTTAA KAIKKI.KOSKA KAIKKI ON TOTTA. Vittu mä en osaa edes kirjoittaa..

    VastaaPoista
  19. Anonyymi sanoi...
    ON SUOMEN LAKI JOHON LUOTTAA KAIKKI.KOSKA KAIKKI ON TOTTA.


    Eli siis sinä olet sitä mieltä, että homma on laillista? Vai loppuiko kalja?

    VastaaPoista
  20. Harmillista. Vuorisen ABC:llä pitämä kokopitkä esittelyvideo taitaa olla hävinnyt YouTubesta.

    Vielä kun ehtii, niin pitäisi tehdä arvokas kulttuuriteko ja palkata esim. joukkorahoituksella OneCoin top-leader Carl J. Danhammer pitämään n. tunnin esittelytilaisuus, ja tallentaa koko esitys yleisökysymyksineen kaikkineen!

    VastaaPoista
  21. Sebastian Tankkeri sanoi...
    Anonyymi sanoi...
    ON SUOMEN LAKI JOHON LUOTTAA KAIKKI.KOSKA KAIKKI ON TOTTA.

    Eli siis sinä olet sitä mieltä, että homma on laillista? Vai loppuiko kalja,

    En ole sitä mieltä.enkä ole niin sanonut.jos ymmärrät.varapäällikkö klo,22 uutisiin.tunkkeri.lueppas jutut uudestaan.ai vittu en osaa kirjoittaa.Täältä ja muroista tulee totuus ja tuleva suomen lakitoimisto järvinen & tunkkeri. Ja kansa taputtaa taas..
    Tunkkeri taitaa ollakkin pääjehu täälläkin.mitä vedät ? Tääl ois viel bisseä .

    VastaaPoista
  22. Selvää lienee se, että Ruja on vain bulvaani tai muu frontti tälle organisaatiolle. Taustalla operoi todennäköisesti mafia tai muu ryhmittymä ja Ruja pitää suunsa kiinni ja vakuuttaa olevansa johtaja menneessään vankilaan, kun se aika koittaa. Ruja on saanut/saa palkkionsa tai hänet on muulla perusteella "taivuteltu" ottamaan keulakuvan rooli ja sitä kautta hän tulee kärsimään seuraukset.

    Mielenkiintoista on nähdä miten tulee menemään syyteoikeuksien jakautuminen esim. Rujan, Wahlroosin jne. osalta. He ovat kuitenkin operoineet useassa maassa ja voi olla, että monella maalla on intressiä syyttää heitä. Tämä on siinä mielessä hyvä asia, että mitä useampi maa näin haluaa sitä vaikeampi on paeta maihin, joista ei epäiltyä voida luovuttaa. Toki toivotaan, että tuomiot tulevat maissa, joissa on tuntuvat rangaistukset.

    Vuorisen osalta lienee selvää, että hänet tuomitaan Suomessa, koska hän on toiminut pääsääntöisesti vain Suomessa.

    VastaaPoista
  23. OneCoin on julkaissut vastineen Saksan toimintakiellolle:
    https://www.onelife.eu/backend/information-center/news/details/offizielle_stellungnahme_zum_bafin_bericht
    (Linkki vaatii kirjautumisen OneLife-tunnuksilla.)

    Saksassa ei vastedes saa koulutuspakettien mukana ilmaisia tokeneita. Eli ensimmäistä kertaa OneCoinin historiassa "myydään vain koulutusta". :D
    Riittämätön korjausliike koska BaFin-määräys selväsanaisesti käski lopettamaan kaiken myynninedistämistoiminnan Saksassa, alkaen välittömästi. ("end all sales promotion activities in Germany immediately") Jatkamalla koulutusmyyntiä OneLife on sitten päättänyt rikkoa määräystä.

    VastaaPoista
  24. Jotain pieniä yrittäjiä pidätetään mutta isot saa jatkaa (https://www.onelifeevents.eu/en/) miksihän näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla tuota Macaon eventtiä. (7. toukokuuta). Juha Parhialan pitäisi olla "top earner" joka tienaa 4 000 000€ kuukaudessa ja on käynyt kaikki 7 akatemian tasoa. "King of cryptocurrency."
      Salaperäisesti Parhialasta ei ole kuultu mitään kuukausiin. Ennen niin aktiivin Facebook-tili on hiljainen ja Instagramiinkaan ei enää tule kuvia joissa Juha istuu toisten ihmisten Ferrarien nurkalla tai on Pattayan baarissa neito(?) sylissä.

      Mutta 7. päivä me kaikki näemme taas Juhan ja hän kertoo vihaisilta "sioittajille" miksi on ollut teillä tietymättömillä ja miten he saavat miljuunaomaisuutensa takaisin kun xcoinx.com on kiinni ensi vuoden puoliväliin asti eikä DealShitteristäkään saa mitään rahanarvoista pelkillä OneCoineilla (tai sitten OneCoinin arvo on 1/100 siitä mitä Ruja sanoo). Juha tulee lavalle ja korjaa asiat taas kuntoon.

      Tai sitten ehkä ei. ;)

      Poista
  25. Itse asiassa hiukan on outoa... Yleensä täällä on tunkit huutelemassa Petterille kuinka hän haluaa pilata uunokolikon, jottei Bitcoinille tulisi kilpailijaa jne. Nyt kun saksassa loppuu toiminta, on täälläkin tullut hiljaista. Liekö pelko iskenyt persauksiin ettei rahoja enää saakkaan takaisin.

    VastaaPoista
  26. OneCoinin maailmanvalloitus ei yhteen Saksaan kaadu ja on varmaan että maan viranonaiset tulevat vielä ymmärtämään mistä OneLifen liikeideassa on kyse. Mutta sillä välin petteri ja suolimurot saavat olla kateudesta vihreitä ja hyppiä hattunsa päällä tasajalkaa kiukusta kun isot pojat tekee rahaa! Esimerkiksi petterin parjaama Parhiala on tahkonnut jo 40 miljoonaa dollaria OneCoinin avulla https://www.businessforhome.org/direct-selling-lifetime-top-earners/

    Että terveisiä perseestä vain sinne kateellisten paskalandiaan jossa kukaan ei uskalla menestyä. Vuorinenkin ymmärtää keskittyä menestymiseen ja antaa kateellisten läskien vinkua kotonansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kiva, että vielä löytyy uskoa omien sioitusten takaisin saantiin... Jokos uunoelämällä on pankkitiliäkään missään vai vieläkö mennään rehellisellä paperirahalla tässä tulevaisuuden maksuvaluutalla? Vai olikos se vaan koulutusta?

      Poista
  27. maan viranonaiset tulevat vielä ymmärtämään mistä OneLifen liikeideassa on kyse

    No, kerropa omin sanoin mistä Onelifen liikeideassa on kyse?

    Luulisi saksalaisten viranomaisten ymmärtävän sen paljon paremmin kuin ne kolme miljoonaa tavista, jotka on huijattu mukaan lupaamalla helppoa rikastumista.

    Pyramidin avainhenkilöt ovat varmasti käärineet rahaa rutkasti taskuihinsa. Eri asia on, miten paljon siitä on hyötyä kun pyramidi kaatuu.

    Terkkuja vaan sinne Thaimaahan. Mistähän syystä kaikki kyseenalaiset pisnesmiehet siirtyvät juuri Thaimaahan (vrt. Wincapita)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosisadan liikeidea: "myydään vaan koulutusta". Itse en edes tajua, enkä pysy mukana, että miksi ensin oli Onecoin sit yhtäkkiä joku Onelife yms. Silti mitää uutta ei ole tullut kuin tuo Dealshaker, joka tunkkien mukaan on Alibaba grouppia ja ebayta isompi. Ainiin olihan xcoinx, jota ei sitten enää tarvittukkaan, kun huomasivat, että siellä ei ollut ostajia ollenkaan..

      Poista
  28. Terkkuja vaan sinne Thaimaahan. Mistähän syystä kaikki kyseenalaiset pisnesmiehet siirtyvät juuri Thaimaahan (vrt. Wincapita)?

    Thaimalla ei tietääksenin ole luovutussopimusta suomen kanssa. Eli pienin sauma ettei joudu kotimatkalle.

    VastaaPoista
  29. Sopimus tai ei, passi umpeutuu kuitenkin. Mitenkähän helposti Thaimaan kansalaisuuden mahtaisi saada? Etenkin jos EU etsii talousrikoksista epäiltynä?

    Olen ensi viikolla Radio Rockissa, tarkoitus puhua kryptovaluutoista ja tarkastella Onecoinin tilannetta. Tommi Vuoriselle on myös lähetetty kutsu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida tosielämän Indiana Jones tulla, kun ei oo kuulunu enää mitää.. Olisi kiva kuulla taas teidän väittelyitä !

      Poista
  30. Mitenkähän helposti Thaimaan kansalaisuuden mahtaisi saada? Etenkin jos EU etsii talousrikoksista epäiltynä?

    Kovasti riippuu mitä teet. Jos pyörität firmaa joka tuo valuuttatuloja Thaimassa (yleisimmät turisteill suunnatut palvelut kuten baarit ja sukelluskoulut) tai olet jonkin sellaisen alan duunari josta on pulaa. Esimerkiki softaajista kai on pulaa. Ponzi-ammattilaisilla ei liene suurta tarvetta tuolla. Eli pitäis perustaa vielä yksi baari pattayalle jos meinaa jäädä.

    Ja nyt sotilaat pitää valtaa en haluais jäädä kiinni luvattomasta maassa oleskelusta

    VastaaPoista
  31. Mahtavaa, jos saadaan Tommi Vuorinen ja Petteri samaan lähetykseen. Wahlroosikin olisi hienoa saada haastateltavaksi.

    VastaaPoista
  32. Tommi ei nyt ehdi sinun kanssa ratiorokkeihin. Tommi on vähän isommissa OneLife ympyröissä ensi viikon ajan, ei nyt ehdi sinne pelleilemään kanssasi. Muistahan olla lähetyksessä tomerana ja naama vakavana, se puree suomen puudelikansaan.

    VastaaPoista
  33. Hyvä Petteri, koitahan päteä Radio Rokissa ja muista kertoa myös omista Jippii tiedotusrikoksistasi josta tosin selvisit kun koira veräjästä 10 vuoden oikeustaistelun jälkeen, taitaa olla vielä huono omatunto kun pitää muita haukkua sen minkä ehtii. Syyllisen leima Jippii jutussa on harteillasi hautaasi asti, yritä elää sen kanssa sovussa.

    VastaaPoista
  34. Hyvä Petteri, koitahan päteä Radio Rokissa ja muista kertoa myös omista Jippii tiedotusrikoksistasi josta tosin selvisit kun koira veräjästä 10 vuoden oikeustaistelun jälkeen, taitaa olla vielä huono omatunto kun pitää muita haukkua sen minkä ehtii. Syyllisen leima Jippii jutussa on harteillasi hautaasi asti, yritä elää sen kanssa sovussa.

    Jos korkein oikeus toteaa ettei ole syyllistynyt niin miten:
    - se tarkoittaa että pääsi kuin koiraveräjästä? Kun ei ole rikosta niin ei tuomiotakaan. Ja yksittäisen hallituksen jäsenen vaikutusmahdollisuudet nyt on rahalliset muutenkin, eli hieman ihmettelin syyttäjän intoa
    - Miten se liityy OneCoiniin

    VastaaPoista
  35. "Sopimus tai ei, passi umpeutuu kuitenkin. Mitenkähän helposti Thaimaan kansalaisuuden mahtaisi saada? Etenkin jos EU etsii talousrikoksista epäiltynä?"

    Kuka nyt on talousrikoksista epäiltynä??

    VastaaPoista
  36. Radio Rockin keskustelu siirtyi maanantaiksi 15.5.2017. Ex-maajohtaja kieltäytyi kutsusta. Kumma, ettei halua tulla kertomaan maailman suurimmasta kryptovaluutasta eikä Macaon tilaisuuden uutisista. Pitäisikö pyytää soittamaan uusintana kahden vuoden takainen "Onecoinin maajohtaja aivan hiilenä pyramidihuijausväitteistä - paviaanit hiljaa!"? Täältähän se yhä löytyy.

    VastaaPoista
  37. Tuota noin. Eikös Kiina pidättänyt taannoin uuno-tunkkeja? Macao kuuluu nykyään Kiinalle, ei Portugalille. Hmm, jos olisin tunkki, kiertäisin Macaon kaukaa. Tietysti olisi hauskaa, jos Kiinan poliisin Karhu-ryhmä iskisi eventtiin. Saataisiin hyvät naurut, kun kokaiinipöllyssä oleva ambassador kumppaneineen viruisivat kiinalaisessa vankilassa.

    VastaaPoista
  38. http://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoin-global-macau-event-prohibited-by-chinese-authorities/

    VastaaPoista
  39. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  40. http://aijaa.com/OQfAuK

    Tommi Vuorinen esittelemässä Suomen-lippua.

    VastaaPoista
  41. Älä leiki saatana jeesusta:).

    VastaaPoista
  42. Olisikohan tuo uusi OneCoinin TJ, luxemburgilainen pankkiiri vähän enemmän perillä yhtiön, talousmaailman asioista kun tämä epätoivoinen satukirjailija Järvinen ja hänen opetuslapset tällä palstalla. Tiedän että keksit taas jotain hyviä selityksiä tähänkin asiaa mut omahan on epätoivoinen sotasi.

    VastaaPoista
  43. Kerropa omin sanoin, mitä uutisia Macaon etukäteen hehkutetussa tilaisuudessa julkaistiin?

    VastaaPoista
  44. Varmasti menestynyt pankkiiri jos lähtee Onecoiniin mukaan. Yhtiö jonka valuuttaa on halvempi ostaa koulutuksen kautta kuin omasta(kiinni olevasta) pörssistä.... 228k euron sioituksella saa yli 50 miljoonan euron edestä coineja... Kuulostaa legitiltä.

    No karvaani kulkee ja koirat haukkaa vai mitä...

    VastaaPoista
  45. Tuliko sitä whitepapieria?

    VastaaPoista
  46. Etköhän sinä pätevänä tietokirjailijana selvitä mitä siellä julkaistiin, kaikki kun on ihan julkista.

    VastaaPoista
  47. Olin kuuntelemassa Tommi Vuorisen "koulutusta" maaliskuussa 2015. Jäi mieleen, kun eräs osallistuja kysyi, miten Onecoineilla voi ostaa auton. Vuorinen neuvoi odottamaan konvertoivaa Mastercardia.

    Mitähän kyseinen mies nyt tuumaa? Kaksi vuotta myöhemmin rahat ovat yhä kiinni virtuaalisessa valuutassa, Mastercard on unohdettu ja nyt suositellaan odottamaan vielä vuosi, jonka jälkeen kannattaa vaihtaa OC:t osakkeiksi. Taitaa autonosto jäädä haaveeksi - tosin ylälinjalaiset ovat ostaneet autoja itselleen niillä rahoilla, mitä ovat alemman tason jäseniltä huijanneet sisään systeemiin.

    Mitähän Vuorinen itse mahtaa ajatella vanhoista lupauksistaan? Ymmärrän hyvin, ettei hän kommentoi enää mitään julkisesti.

    VastaaPoista
  48. Tuttuun tapaan tilaisuus jätti taas paljon kysymyksiä. Mm. luvattu lohkoketjun whitepaper jätettiin julkistamatta tai julkaistaan se huomenna, kun Kari W. vetää topleadertunkittajille sparrauksen ja höpöttää samalla jotain "We have this so called whitepaper in safe on Bulgaria. You don't need to know more it. Keep on going!! We had awesome event!!.".

    VastaaPoista
  49. Mitä siellä nyt julkaistiin? Uusi CEO ja white paper huomenna?

    VastaaPoista
  50. Sivuhuomautuksena: Onelife on saanut vuorokaudessa alle 200 uutta jäsentä. Näin vähän ei ole ollut koskaan ennen. Viime kuukausina jäsenlaskuri on kasvanut n. 1000-1500 henkilöllä päivässä, mikä sekin on vähän verrattuna aiempiin 5000-8000 lukemiin. Jos luku on todellinen, se kertoo pyramidin kasvun hyytymisestä, jolloin romahdus on väistämätön.

    VastaaPoista
  51. "228k euron sioituksella saa yli 50 miljoonan euron edestä coineja... Kuulostaa legitiltä."

    OneCoin maailmassa nämäkin tulevat legitiksi kun joku tusinapankkiiri Pierre Luxemburgista on palkattu todennäköisesti suurella summalla OneCoinin johtoon.

    Vaikka olisi kuinka järjetöntä paskaa, kuten 20000%-40000% ROI niin ei haittaa! Legittiä on, senhän todistaa nyt Pierre, joka tietää nämä asiat paljon paremmin kuin joku Jippii-Petteri ja finninaamaiset suolimurot huppareissaan!

    VastaaPoista
  52. Petteri, alat olla epätoivoinen noiden juttujesi kanssa. Säälittää jo ihan oikesti sinun puolesta.

    VastaaPoista
  53. Petteri, mitä https://www.dxmarkets.com/ kyseinen firma kertoo sinulle?

    VastaaPoista
  54. No niin. Whitepaper on julkaistu. Se on 10 sivua pitkä tekninen dokumentti (vau!) josta paljastettiin tilaisuudessa seuraavaa:


    "The Onecoin private blockchain system (...) has been designed to satisfy the company's requirements"

    AND

    "OneCoin Limited has commissioned (...) a next generation bespoke private blockchain software. (...) This software solution is licensed exclusively to OneCoin Limited. (...) fully controlled by OneCoin.

    Onecoin on nyt sitten laillinen ja epäilijöille ja hatereille pistettiin jauhot suuhun kertaheitolla. Parempi vaan kun eivät julkaisseet koko dokumenttia, olis voinu mennä kahvit vielä väärään kurkkuun.

    VastaaPoista
  55. Sebastian, sinäkin alat yhtä olla epätoivoinen juttujesi kanssa satusedän kanssa.

    VastaaPoista
  56. Kyllä, epätoivoista on kun pitää alkaa suunnittelemaan julkista anteeksipyyntöä. On tuo (whitepaper) niin vakuuttava, että ihmettelen miten olen nämä pari vuotta elänyt täysin laput silmillä enkä ole noin itsestään selvää juttua uskonut vaikka sitä on monet minulle koittanut selittää.

    VastaaPoista
  57. Yleisökin oli suorastaan täysin mykistynyt ihastuksesta kun Kari huutaa että tässä se nyt on!

    Ei helevata mitä komediaa. :D :D :D

    VastaaPoista
  58. Petteri, mitä https://www.dxmarkets.com/ kyseinen firma kertoo sinulle?

    Ainakin Whitepaperin toteuttaja tuntuu olevan hieman pihalla Onecoinin nykyisestä blockhainista ja IT-järjestelmistä. Kaikki mitä hän on tehnyt liittyy kuulemma tulevaisuuden järjestelmiin. Eli herran kommenteista saa sen käsityksen, että whitepaper ei ole mikään todiste olemassa olleesta blockchainista.

    Tässä tekijän kommentteja:
    http://i.imgur.com/2GSxQoo.png
    http://i.imgur.com/sDrRnZ5.png
    http://i.imgur.com/0iNzsCR.png

    VastaaPoista
  59. Onecoin siis osti jonkun paperin singaporilaiselta DXMarkets yritykseltä jossa kuvataan ehkä jokin kuvitteellinen "lohkoketju" mitä ei vielä ole olemassa. Yrityksen CEO on kovin vaitonainen mutta myöntää kuitenkin, että dokumentti ei liity olemassaolevaan infrastruktuuriin (häh?) vaan johonkin tulevaisuuden juttuun ('The work i've done was not based on their existing IT') (mitä?!?). Todisteet luettavissa täältä: https://murobbs.muropaketti.com/threads/onecoin-uusi-pyramidihuijaus-krp-rikosta-voidaan-arvioida-luotettavasti-vasta-myoehemmin.1197240/page-645

    Mikään ei siis ole muuttunut vaan edelleen OC yrittää kaikin keinoin peitellä jälkiä puuttuvasta lohkoketjusta. Normaaleja tunkkeja ja sioittajia tuo ei tietenkään haittaa, joska kaikki jotka asiaa ei ymmärrä tai haluavat vain kaivella lohkoketjua on hatereita. Jos tuo whitepaper joskus julkaistaan, niin uskokaa tai älkää, tunkit ja tunkin puolikkaat tulevat vetoamaan, että se todistaa 100%sti lohkoketjun olemassaolon. :)

    Mitäs karavaanikauppiaat tähän sanovat?

    Kyllä hullu saa olla muttei tyhmä tai vedätettävissa.

    VastaaPoista
  60. Jotta white paperilla olisi jotain merkitystä, sen pitäisi olla yhtiön oman tekniikkaosaston kirjoittama ja kuvata tähän asti käytetyn lohkoketjun tekniikka (sen, jota eivät ole aiemmin halunneet näyttää tai kuvata kenellekään). Jos OC tällaisen dokumentin pystyisi tuottamaan, niin toki se olisi julkaistu jo ajat sitten. Mutta pelleily sen kun jatkuu, anonyymit uskovat ja viranomaiset seuraavat sivusta (?).

    VastaaPoista
  61. Näille kahdelle jääräpäälle on ihan sama mitä sanoo. Kun ihminen on syntynyt negatiiviseksi ja kaikkea epäileväksi niin sille ei voi mitään. Näkeehän sen tämän palstan jutuissa. Ei kovin montaa positiivista kirjoitusta löydy mitä Petteri on kirjoittanut, aina on valittamista millon mistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää pitää kyllä niin paikkansa,ihan uskomaton vänkääjä tuo petteri. ottais edes asioista selvää muualtakin kuin jostain pelle muropalstalta.

      Poista
  62. Kun ihminen on syntynyt kulttiuskovaiseksi, kuten coinistit, on aivan sama mitä todisteita vyöryttää eteen. Usko on ja pysyy.

    VastaaPoista
  63. Anonyymi sanoi...
    Näille kahdelle jääräpäälle on ihan sama mitä sanoo. Kun ihminen on syntynyt negatiiviseksi ja kaikkea epäileväksi niin sille ei voi mitään.


    Jos positiivista haluat niin ainakin se, että Onecoiniin on liittynyt nyt vähemmän henkilöitä kuin aiemmin. Ota ne silmälaput jo pois päästäs.

    VastaaPoista
  64. Olet sinä todella epätoivoinen Sebastian kun pitää oikein laskurin kanssa seurata montako on milloinkin liittynyt...Hankkisit elämän oikeasti!

    VastaaPoista
  65. Muropalstan kirjoitukset ovat asiantuntevia, hyvin perusteltuja ja erittäin loogisia. Täysin päinvastaisia kuin coinistien jutut, joista logiikka puuttuu täysin.

    VastaaPoista
  66. Otin selvää koulutuspakettejen "tuotosta" Onedreamteamin sivuilta ja voisiko joku Onecoinin jäsen selventää seuraavan asian:
    Jos ostan super trader koulutuspaketin hintaan 288k euroa niin saan 7 tasoa koulutusta ja 2,338,888 tokenia joista saa splittien jälkeen jotka muuten tulevat kaikki kerralla yli 6 miljoonaa coinia joiden arvo tällä hetkellä Onecoinin mukaan yli 60 miljoonaa euroa. Millä järjellä tämä on mahdollista?
    Ja sitten vaikein kysymys: Miksi joku haluaa myydä tuotteitaan coineja vastaan dealshakerissa kun kaiken järjen mukaan saa halvemmalla coineja jos ostaa koulutuspaketteja? Jos joku kertoo järkevän ja taloudellisesti kannattavan vastauksen niin liityn heti Onecoiniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Ostamalla Super Combon saa OneCoineja todellakin yli 6 000 000 kappaletta. Yhden kolikon hinnaksi tulee alle 5 eurosenttiä - eli alle 1/200 siitä mitä Ruja kolikon myyntiarvoksi ilmoittaa.
      Mutta tämä ei kun paranee! Ruja on luvannut että vuoden loppuun mennessä kolikon arvo nousee 25€:oon! Ja IPOn jälkeen osakekurssi raketoi kun xcoinx avataan kaikille ja ihmiset säntäävät hullun lailla ostamaan OneCoineja.

      Se hankala kysymys:
      Miksi kukaan menee xcoinx:aan ostamaan OneCoineja hintaan 25€/kolikko kun niitä saa Rujalta alle 5c/kolikko - viidessadasosalla xcoinx:n hinnasta? Eivätkö ne jotka haluavat kolikoita voi vain ostaa koulutuspaketin ja säästää 99,8% hinnasta?

      Tähän kun antaa selityksen OneCoin-uskova niin hyvin menee.

      Poista
  67. Anonyymi sanoi......
    ottais edes asioista selvää muualtakin kuin jostain pelle muropalstalta.


    :) Sinusta siis kannattaa keksiä pyörä uudelleen, vai?

    VastaaPoista
  68. Token paketteja ei enää myydä IPOn jälkeen. Sen jälkeen Ruja myy kolikoita XcoinX:ssä muille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kuka ne loput 120 miljardista kolikosta louhii?
      Tokkopa malttavat lopettaa kannattavan busineksen. Tulee sellaisia "kertaluontoisia" post-IPO -tarjouksia joissa saa OneCoineja 90% alennuksella. Mutta vain rajoitetun ajan. Kunnes tulee uusi tarjous. ;-)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  69. Kuinka joku voi kysyä jotain noin tyhmää????Miksei kaikki ostanut bitcoineja silloin kun niitä sai 0,25 $. Miksi ostavat niitä nyt kun ovat 1500 $? Idiootteja satusedän palsta täynnä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on se olennainen ero että silloin kun Bitcoinin hinta oli 0,5€, kukaan ei ostanut niitä hintaan 98,5€ ja kun hinta oli 98,5€, kukaan ei myynyt niitä hintaan 0,5€.

      Ruja myy OneCoineja hintaan 0,05€/kpl ja samaan aikaan väittää että niiden hinta on 9,85€/kpl jos ne myy eteenpäin.

      Jos väittää ettei ei ole kykenevä ymmärtämään ettei kukaan osta valuuttaa hintaan 9,85€ silloin kun sitä samaan aikaan saa "valmistajalta" hintaan 0,05€, on joko trolli, tunkittaja tai reputtanut peruskoulun.

      Poista
  70. Jeremias Kangashan totesi itse, että Bitcoin on ihan paska. Mitä sitten tarkoittikaan. Tavis Bitcoin simpansseja koijataan, kun rahamiehet ja hämärämiehet pyörittävät Bitcoin rulettia.

    VastaaPoista
  71. Stop the press! OC onkin lahkoketju!


    Jestas miten oc lahkoketjulaisilla menee heti tunteisiin kun ihan asiallisesti todistetaan ettei tällä lahkoketjulla ole koko toiminnan ytimeen kuuluvaa lohkeketjua. On vain joku Karin hotelliyönä kyhäämä powerpoint dia mikä todista yhtään mitään. Avatkaa nyt viimeistään silmänne.

    Ja ei, en ole oc hateri: minähän suorastaan rakastan seurata tätä kiihkoilua. Parempaa viihdettä saa hakea.


    Mielestäni murossa kirjoitetaan ihan asiallisesti ja toinen toisensa pienempiä asiavirheitä korjaten.

    Sitten on huomionarvoista että täällä oc huijausta epäilevät käyttävät useimmiten nimeään mutta trollit ja muut pellet tunnistaa siitä että eivät osallistu kuin anonyymisti ja menevät vain heti haukkumislinjalle eivätkä vastaa yhteenkään esitettyyn asialliseen kysymykseen uskottavasti.

    Viihdearvoa hieman latistaa kun pistää miettimään, onko KRP niin korruptoitunut vai miksei uutta arviota oc:sta vieläkään ole julkaistu. Viranomaiset, tehkää jotain! Miksei näitä huijareita ole vielä vangittu?

    Miten kauan tätä farssia tullaan puimaan aikanaan veronmaksajien piikkiin? Korjatkaa jos ole väärässä että nämä rahanahneiden hyväuskoisten hölmöilyt tulee ihan meidän tavallisten veronmaksajien maksettavaksi?

    Vai maksaako lystin lopulta nämä hyväuskoisten rahoilla vielä tällähetkellä porsastelevat vai ketkä? Miten tämä menee sivistys(?)valtiossa?

    Selkeästi nähdään että talouskoulutus on pelkkää sumuttamista ja vaikka kuinka tämän rikollisjärjestön tilejä jäädytetään ympäri maailmaa niin Suomessa ei asiaan viranomaiset puutu. Pehmeet touhuu!

    VastaaPoista
  72. Jatkossa Onecoinilla on siis lohkoketju. Fine.

    Mitä niillä sitten ennen oli, pelkkiä valheita vai?

    "Maailman ensimmäinen auditoitu kryptovaluutta"? Mitä S-Systems on auditoinut, jos lohkoketju ei ollutkaan oikea?

    Miksi yhtiö jakaa arvokkaita OC-kolikoita jäsenille sen sijaan, että pitäisi ne itse? Miksi yhtiö, joka oman ilmoituksensa mukaan tekee itse rahaa, listautuu pörssiin?

    Tämä on niin uskomatonta pelleilyä, etten kehtaisi edes anonyyminä puolustella.

    VastaaPoista
  73. Bitcoin on paras apinoiden kuppausväline kautta historian! Tavis apinoita koijataan:).

    VastaaPoista
  74. Bitcoinin kurssi noussut 2 vuodessa 200 -> 1500 euroa eli yli 7-kertaiseksi. Kuka tahansa voi ostaa ja myydä, ei tarvitse kikkailla koulutuksilla eikä odottaa Rujan tiedotteita, kurssi on sama kaikille ja noteerataan reaaliaikaisesti.

    VastaaPoista
  75. Buahhhhhahahahaahahaaaaaaaaabuahahahahahaaaaaaaaa,kryptisiä tavis apinoita koijataan:)

    VastaaPoista


  76. "Kuinka joku voi kysyä jotain noin tyhmää????Miksei kaikki ostanut bitcoineja silloin kun niitä sai 0,25 $. Miksi ostavat niitä nyt kun ovat 1500 $? Idiootteja satusedän palsta täynnä!!"

    Otetaan esimerkki niin että sinäkin ymmärrät:
    Ostat paketin 228,000 eurolla ja saat sillä yli 6,000,000 coinia joka tarkoittaa että yhden coinin hinta on noin 0,04 euroa
    Ostat starter paketin hintaan 110 eurolla ja saat 10 coinia joka tarkoittaa että yhden coinin hinta on noin 10 euroa.
    Mikä on selityksesi tähän "arvon" muutokseeen pakettien välillä? Vai onko se sitä että kalliimmissa paketeissa saat niin paljon parempaa koulutusta että voit "louhia" coineja tehokkaammin?

    VastaaPoista


  77. Onko muuten mahdollista, että splittaukset tekevät koulutuspaketeista sijoitusvälineen. Eikö uudet tokenit tule splittauksessa opetuspaketin perusteella, eikä käyttämättömien tokeneiden perusteella tai kolikoiden perusteella.

    VastaaPoista
  78. Petteri Järvinen kirjoitti:
    Jatkossa Onecoinilla on siis lohkoketju. Fine.
    Mitä niillä sitten ennen oli, pelkkiä valheita vai?
    "Maailman ensimmäinen auditoitu kryptovaluutta"? Mitä S-Systems on auditoinut, jos lohkoketju ei ollutkaan oikea?


    Mitä tapahtui sille "kehittyneelle algoritmille" josta Vuorinen kehui että "viisi intialaista matemaatikkoa on tehnyt algoritmin räätälintyönä"? Eikö OneCoinin lohkoketjun pitänyt olla kaikin puolin parempi ja tehokkaampi kuin Bitcoinin tai muiden, miksi nyt ostettiin ulkopuoliselta huonompi lohkoketju jota ei edes ole intialaiset matemaatikot tehneet räätälintyönä?

    VastaaPoista
  79. Muuttuu kyllä tämä uunokolikko päivä päivältä vaan koomisemmaksi ja jostain syystä coinisteilla jaksaa uskoa riittää vaikka kolikkoja ei edes saa vaihdettua euroiksi. Voisiko joku tosiuskovainen kuitenkin nyt selostaa, että miksi lohkoketjua pitää vaihtaa vielä kolmannen kerran? Vai oliko siellä edes aiemmin oikeata lohkoketjua ollenkaan? Lohkoketjun vaihto rikkoo täysin kryptovaluutan idean. Oikeassa kryptovaluutassa tämä ei olisi mitenkään mahdollista. Tämä vain todistaa sen, että Rujalla on yksin täysi valta kolikkoon. Eli ihan sama kun hän pyörittäisi kolikkojen tietoja Excel-taulukossa.

    Ainiin, mutta koulutustahan tässä taidettiinkin vain myydä...

    VastaaPoista
  80. Kyseessä on uskonlahkoketju nimeltä 0necoin.

    VastaaPoista
  81. Kyllä teille melko lyhyen ajan sisällä valkenee että asiat voidaan tehdä toisinkin kuin mihin teidän ymmärryksenne riittää. Ja vieläpä jotain todella suurta ja merkittävää. Koska onecoin ei tälle porukalle valkene niin miksi sitten hädissänne täällä huutelette ja itkette vuodesta toiseen? Mikä teitä siis vaivaa? Hätä ja pelkoko? Vai muutenko vain sairaita olette? Jos teillä ei riitä rahkeet menestykseen niin antakaa muiden tehdä töitä oman menestyksensä eteen rauhassa. Eli antakaa työrauha keskeneräiselle työlle, josta ette tuon taivaallista tajua! Sovitaanko niin?!

    VastaaPoista
  82. Eli antakaa työrauha keskeneräiselle työlle, josta ette tuon taivaallista tajua! Sovitaanko niin?!

    Jos sinä tajuat, niin vastaa meidän kysymyksiimme. Emme me ketään kiusaa, lopetamme heti kun saamme vastaukset perusteltuihin ja oikeutettuihin kysymyksiin.

    Jos sinulla riittää ymmärrys ja meillä ei, kerro mikä tämä uusi whitepaper on ja mitä se osoittaa? Mitä S-Systems on tähän asti auditoinut? Miksi yhtiö listautuu pörssiin sen sijaan, että se pitäisi tekemänsä rahat itse? Miksi yhtiö lahjoittaa koulutuksen varjolla jäsenille rahaa murto-osalla niiden väitetystä arvosta? Meidän ymmärryksemme ei riitä näkemään tässä kaikessa mitään muuta järkeä kuin sen, että muutama avainhenkilö kusettaa ymmärtämättömiä taviksia. Seuraamme Wincapitan uusintaa.

    VastaaPoista
  83. Hyppää Petteri nyt mukaan vain sieltä ojan puolelta niin alkaa valjeta! Ytimessä se valkenee! Ei sivussa huutamalla ja kyselemällä! Niin kauan kuin olet sivussa mitkään asiat ei valkene! Ei tää ole mikään wincapita millään tavoin! Ei täällä seisoskella ja odotella! Tätä tehdään, tehdään! Aamusta iltaan tehdään sillä välin ku te haette elämällenne tarkoitusta huutelemalla sivusta! Miettikää nyt vähän jo käytöstänne!

    VastaaPoista
  84. Eli jos liityn ja ostan super trader paketin niin te Onecoinin ytimessa mukana olevat varmaan ostatte minulta kyseisen tilin esim 25% alennuksella nykyisesta arvosta? Voin olla toki antelias ja myydä sen 50% alennuksella joten se maksaa teille vain 25 miljoonaa euroa. Pistäkää viestiä niin annan tilini mihin pistää massit ja sitten kun on rahat tilillä niin annan salasanani Onelifeen ja saatte tilin. En tee KYC joten voitte itse tehdä sen.
    Miksi ette haluaisi ostaa 50% alennuksella tuotetta mihin uskotte. Laitetaan nyt esimerkki mitä voitte mennä kokeilemaan: Menkää pankkiinne ja ostakaa sen osakkeita. Sitten odottatte tunnin-10 vuotta ja menkää takaisin ja myykää osakkeet 50% alemmalla hinnalla kuin markkina-arvo. Katsokaa ostaako pankkinne ne takaisin vai ei.
    Sitä samaa tarjoan teille Onecoinissa mukana oleville mutta miksi kukaan ei halua tarttua tilaisuuteen. Pyydän että kerrotte minulle vastauksen tähän kysymykseen mihin olen koittanut saada vastausta pitkään.

    VastaaPoista
  85. Petterille ja kumppaneille on ihan sama vaikka rautalangasta joku vääntää. On vaan hyväksyttävä että maailmaan riittää näitä vänkääjiä joita on myös muropalsta täynnä. Niiden elämäntehtävä kun on vängätä ja suurin pelko on takaraivossa jos joku tässä vielä pääsee ansioille. Millä oikeudella Petteri kirjoitit tuon otsikon tähän kirjoitukseesi? Mikä on sinun vastuu siinä vaiheessa kun yhtiö on vuoden päästä pörssissä ja monet ihmiset uskoivat sinun satuja ja jäivät rannalle katselemaan miten käy? Otatko vastuun heidän menetyksistä ja miten korvaat sen heille? Jatkamalla varmaan samaa paskan puhumista koska mitään muuta et näköjään osaa.

    Ikävä tuottaa pettymys mutta vauhti vaan kiihtyy globaalisti yli 6 mantereella. Ja joku vielä uskoo Petterin ja Sebastianin itkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ikävä tuottaa pettymys mutta vauhti vaan kiihtyy globaalisti yli 6 mantereella."
      No totta kai "yli" kuudella mantereella.
      Ja jopa 231:ssä valtiossa (maailman 196:sta valtiosta), arvaan?

      https://bravenewcoin.com/assets/Uploads/_resampled/ResizedImage720174-oneacademy.png

      On tämä viihdettä kyllä tosiaan kun lukee näitä kommentteja. :D

      Poista
    2. "yli kuudella mantereella"

      Eli siis vähintään seitsemällä. Tarvitsen nähtävästi päivitystä maantietooni joten mitkä nämä seitsemän mannerta ovat?

      Poista
  86. Kyllä juuri näin! Ja nyt liittynyt joukkoon vielä joku juntti jussi jolla aivan ruuvit löysällä! Ja luulee vielä esittäneensä hyvän oivalluksen. Voi vie sentään???!!!

    VastaaPoista
  87. Unkarin viranomaisilla näköjään sama ongelma kuin minullakin - eivät ymmärrä mullistavaa kryptovaluuttaa: http://behindmlm.com/companies/onecoin/hungarian-authorities-put-together-massive-onecoin-taskforce/

    VastaaPoista
  88. Voiko joku nyt avata minulle Onecoinin idean. Ensin ihmettelin minkä takia coineja saa eri hintaan pakettien mukana kuin yhtiön ilmoittama hinta niin kutsutaan tyhmäksi ja sitten kun koitan kysyä miksi jäsenet eivät halua ostaa alennetulla hinnalla coineja niin kutsutaan tyhmäksi? Mikä on oikea tapa hankkia coineja jos haluan niitä ostaa?
    Ja sitten vielä haukutaan että on ruuvit löysällä vaikka olen "opiskellut" 5 ensimmäistä koulutustasoa Onecoinin koulutuksesta koska ne löytää ilmaiseksi netistä... Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, sen olen ainakin oppinut

    VastaaPoista
  89. Onecoinin jäsenmäärän kasvu hiipunut: vain 610 uutta jäsentä viimeisen vuorokauden aikana. Vielä viime syksynä Wahlroos kehui yli 5000 jäsenen liittyvän päivässä. Viime viikkojen luvut olleet vähän yli tuhannen luokkaa, nyt pudonneet selvästi alle. Ehkä tieto on vihdoin levinnyt?

    VastaaPoista
  90. Epävirallisesti maailmassa on 270 valtiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Epävirallisesti maailmassa on 270 valtiota."

      Epävirallisesti OneCoin on kryptovaluutta jolla on lohkoketju.

      "Epävirallinen" valtiolista - jota OneCoin aiemmin näytti backofficessa - laskee omaksi valtiokseen Ahvenanmaan, Färsaaret ja Grönlannin. Jos kuitenkin pysytään YK:n virallisessa valtiolistassa?

      Poista


  91. Pidetäänköhän Etelämantereella eventejä? tai koulutustilaisuuksia?

    VastaaPoista
  92. Grönlanti, valtiomuoto: Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen alue.

    VastaaPoista
  93. Ikävä tuottaa pettymys mutta vauhti vaan kiihtyy globaalisti yli 6 mantereella. Ja joku vielä uskoo Petterin ja Sebastianin itkuja.

    Jos Onelife-sivua on uskominen, jäsenmäärällä mitattu vauhti on hidastunut lähes murto-osaan alkuvuodesta.

    VastaaPoista
  94. Voisiko joku ytimessä oleva vastata taas yhteen tyhmään kysymykseen kun olen tälläinen juntti?
    Jos kauppias Akin autoliike myy uutta BMW X5 autoa esim 11000 Onecoinin hintaan joka on yhtiön mukaan 9,85e kpl vs siihen kuinka paljon hän olisi saanut coineja jos olisi vain ostanut koulusta sillä euromäärällä mitä on maksanut BMW:lle että on saanut auton? Alla on pieni mietelmä asiasta mutta en ole varma onko se taas minun tyhmyyttäni...
    Dealshakerissa myyt tuotteitasi Onecoineja vastaan jonka "arvo" on 9,85e. No paljonko yhden coinin hinta on jos ostat kalleimman koulutuspaketin, 0,04e per coini. Mutta saat uusia asiakkaita kun myyt dealshakerin kautta, kyllä mutta montako uutta asiakasta pitää saada että jäisit voitolle kun otat vastaan coineja: 9,85/0,04=246 eli myyntisi pitäisi kasvaa 24 600% että et jäisi tappiolle myydessä coineja vastaan. Ihan mahdollinen tuo asiakasmäärän kasvu.

    VastaaPoista
  95. Murossa on näytillä facebook-keskustelu, jossa maajohtajalta kysellään hankalia ja hän kieltäytyy kommentoimasta vihaajille mitään. Vihaajat eivät toki Tommia näin helpolla päästä. Tuli mieleen, että jos jotain vihaa on, niin onecoinilla ympäristöään kohtaan. Varsinainen "vihavaluutta".

    VastaaPoista
  96. Kysykääpä joku Facebookissa Vuoriselta, miksi hän kieltäytyi ensi maanantaiaamun keskustelusta Radio Rockissa.

    VastaaPoista
  97. "Ikävä tuottaa pettymys mutta vauhti vaan kiihtyy globaalisti yli 6 mantereella. Ja joku vielä uskoo Petterin ja Sebastianin itkuja."

    Tuoreet Alexa-luvut, jotka jokainen voi tarkistaa. Kävijämäärät laskusuunnassa GLOBAALISTI niin OneLife.eu kuin dealshaker.com :issa. Kylmien lukujen valossa OneCoinin vauhti ei kiihdy GLOBAALISTI, vaan hidastuu GLOBAALISTI.

    http://i.imgur.com/t8UIHfR.png

    VastaaPoista
  98. Laitetaan tunkeille vielä suorat linkit Alexan tilastoihin joista näkyy OneCoinin hidastuminen:

    www.alexa.com/siteinfo/onelife.eu

    www.alexa.com/siteinfo/dealshaker.com

    VastaaPoista
  99. Onecoin huijarit yrittävät todistaa lohkoketjun olemassaoloa White Paper:illa

    OneCoin tries to bluff with White Paper, not describing the current system or blockchain

    VastaaPoista
  100. Oli niin surkea Macaon eventti, että Petteri ei viitsi tehdä siitä edes uutta blogi-kirjoitusta. :D

    VastaaPoista
  101. Ymmärränkö oikein, punaisella on merkitty maat, joissa Onecoin on kielletty: USA, Saksa, RUOTSI, SUOMI,Kiina (punaista näkyy hiukan kaverin (kuka?) takaa?
    https://www.gerlachreport.com/news/onecoin-die-versteckte-polizeiaktion-in-macau

    VastaaPoista
  102. Oli niin surkea Macaon eventti, että Petteri ei viitsi tehdä siitä edes uutta blogi-kirjoitusta.

    Totta. Ei ole mitään kirjoitettavaa.

    VastaaPoista
  103. Nyt et Petteri vittuile karille, se on ollu aikoinaan Gladiaattoreissa

    VastaaPoista
  104. ^Enää Kari ei ole kuin piripöllyssä.

    VastaaPoista

  105. heh, nyt meillä on white paper, joka kertoo, että joku on tehnyt onecoinille blockchainin ja kuvauksen siitä kuinka blockchain toimii tai siis tulee toimimaan. White paper ei taida kertoa näistä kahdesta edellisestä blockchain. Tuntuu vähän siltä, että, no jokainen voi päätellä.

    VastaaPoista
  106. "Ymmärränkö oikein, punaisella on merkitty maat, joissa Onecoin on kielletty:"

    Gerlach Report on epäluotettava lähde.

    Tällä hetkellä OneCoinin myyntitoiminta on kielletty Euroopan maista Saksassa ja Italiassa.
    Suomessa ja Ruotsissa ei tällaista kieltoa vielä ole.
    USAssa OneCoin ei pysty toimimaan tiukempien lakien takia.

    VastaaPoista


  107. eikös ruja olekaan raskaana? aikas litteä vatsa macaussa ainakin 7 kk raskaana olleelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "eikös ruja olekaan raskaana?"

      Oli viimeisillään raskaana lokakuun Bangkokin eventissä ja synnytti kohta sen jälkeen. Vauvaakin on jo esitelty. Toki maha oli ihan yhtä litteä siellä Bangkokissa mutta mitäpä pienistä.

      Poista
  108. Uskon enemmän lentäviin spagettihirviöihin kuin siihen että tällä rikollisjärjestöllä olisi koskaan ollut lohkoketjua. Eikö Macaon eventin videotallenteet ole riittävän vahvat todisteet Kari Wahlroosin pidätykselle??


    Petos

    "1 § Petos
    Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
    Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa dataa syöttämällä, muuttamalla, tuhoamalla tai poistamalla taikka tietojärjestelmän toimintaan muuten puuttumalla saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa.
    Yritys on rangaistava."


    Törkeä petos
    "2 § Törkeä petos
    Jos petoksessa
    1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
    2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
    3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai
    4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa
    ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
    Yritys on rangaistava."

    VastaaPoista
  109. Hyppää Petteri nyt mukaan vain sieltä ojan puolelta niin alkaa valjeta! Ytimessä se valkenee! Ei sivussa huutamalla ja kyselemällä! Niin kauan kuin olet sivussa mitkään asiat ei valkene! Ei tää ole mikään wincapita millään tavoin! Ei täällä seisoskella ja odotella! Tätä tehdään, tehdään! Aamusta iltaan tehdään sillä välin ku te haette elämällenne tarkoitusta huutelemalla sivusta! Miettikää nyt vähän jo käytöstänne!

    Miksi näitä selviä asioita ei voisi selittää sivussa seisojille, niin saisitte uusia jäseniä? Vai pitäisikö tähän lähteä mukaan tietämättä mitään? Tämä kun kuulostaa vähän siltä kun ostaisi sikaa säkissä.

    Mutta, aloita nyt vaikka siitä, että onko teillä ollut aiemmin lohkoketjua? Ja jos ei, niin mitä siellä on sitten auditoitu? Ja miksi nyt on tulossa whitepaperin mukaan kolmas lohkoketju? Jos nuo kaksikin oli parhaiden asiantuntijoiden suunnittelemia.

    Ja meinasi ihan unohtua. Mistä se onecoinin arvo muodostuu? Jos sanot, että kysynnän ja tarjonnan mukaan, niin eihän noita kolikkoja voi ymmärtääkseni edes myydä? Tästä päästäänkin sitten siihen, että miksi noita kolikkoja ostaisin, jos niitä ei voi edes myydä? Mitä mahdan näillä kolikoilla tehdä?

    Jos näihin vastaat, niin lähden heti mukaan. Uskoisin, että niin myös Petteri. Luulisi olevan kuitenkin helppoja kysymyksiä jos kyseessä on rehti kryptovaluutta.

    VastaaPoista
  110. Ja täytynee vielä tuohon edelliseen lisätä, että bitcoineja voi jo myydä nyt eikä ensi vuonna (tai joskus). Ja niistä saa ihan oikeata rahaa tilille! Lisäksi bitcoin ei ole tarvinnut kolmea lohkoketjua toimiakseen. Tästä voisi onecoininkin ottaa oppia!

    Ymmärrän kyllä jos onecoinisteja nakertaa rahojen menetys :)

    Ja se bitcoinin lohkoketju on ihan oikeasti hajautettu ja todennettavissa kenen tahansa puolesta. Samaa ei voi sanoa onecoinista!

    VastaaPoista
  111. Juu "ytimessä se valkenee". Niinkuin kaikissa muissakin kulteissa. Vain kolmenlaisia ihmisiä kuitenkin liittyy tällaisiin yhteisöihin:

    - huijarit ja manipuloijat jotka haluavat hyötyä muista
    - vaikutuksille ja manipuloinnille alttiit henkilöt
    - tyhmät ja ahneet

    Täsmälleen samanlaista touhua OneCoin-yhteisössä kuin vaikkapa skientologien-yhteisössä. Sinun pitää päästä sisään "ytimeen". Vasta sitten ymmärrät!

    VastaaPoista
  112. Jos näihin vastaat, niin lähden heti mukaan. Uskoisin, että niin myös Petteri.

    Ilman muuta. Alusta lähtien olen esittänyt yksinkertaisia ja relevantteja kysymyksiä, joihin kukaan ei ole pystynyt vastaamaan. Vuorisen vakiovastaus on "lähdetään Sofiaan niin siellä asia selviää".

    Eiköhän tämän huijauksen luonne ole paljastunut kahdessa vuodessa jo jäsenillekin. Yhtään asiallista faktakommenttia ei ole näkynyt enää vuoteen. Karavaani se vaan jatkaa kulkuaan.

    VastaaPoista
  113. http://ftreporter.com/citicoin-citibanks-new-cryptocurrency/

    Katsopas kun alkaa keskitettyjä kryptovaluuttoja tulemaan. Petteri ja kumppanit kovaan ääneen sanoneet että ei voi olla sellaisia tulla että yritys hallinoi omaa digitaalista valuuttaa. No taas nähtiin tämän satusedän tietämättömyys.

    VastaaPoista


  114. No kuis monta lompakkoa Onecoinissa on käytössä. Niin voit maksaa tai saada rahaa lompakkoosi? niin pitää vaan jaksaa odottaa 2018 vuoteen sitten tulee kolikkopörssiä, josta saapi rahaa odottelun jälkeen... ja tai no eihän niitä kannata vaihtaa rahaksi ostetaan ipo:ta ja osakkeita.

    Toisaalta tarvitaanko pankkien kryptovaluuttaa? Eikös Suomessakin ole jo appeja, joilla voidaan maksaa kännykästä toiseen? Mihin tarvitaan kryptovaluuttaa maksun välineenä.

    VastaaPoista
  115. Pankki ei ole mikä tahansa yritys. On hieman eri asia jos joku jenkkiläinen pankki luo kryptovaluutan, kuin että joku rikollisorganisaatio kuten OneCoin, jonka johdossa on huijauksesta tuomittuja rikollisia loisi yksityisen keskitetyn kryptovaluutan. Vielähän ei ole edes mitään todisteita että OneCoinilla kryptovaluutta-systeemi edes pyörii. Vihdoin saivat vasta sellaisen kolmannelta osapuolelta (DXMarkets) ostetuksi edes.

    Mutta yksityisen toimijan kohdalla meneteään kaikki se hyöty joka hajautetulla lohkoketjulla saadaan. Eli että ei tarvitse luottaa yhteen toimijaan, eikä ole yhden toimijan esim. konkurssista tms. kiinni toimiiko se kryptovaluutta vai ei.

    VastaaPoista
  116. Petterin ja kumppaneiden kannattaisi perehtyä yhtiön virallisiin lehdistötiedotteihin ja erityisesti nyt tämän päivän kahteen tiedotteeseen koska puhutte täällä suoraa paskaa.
    https://www.onecoin.eu/en/press-releases

    VastaaPoista
  117. Tämä Marcelo García Casil puhui itsensä jo pussiin, kun paljasti whitepaperin koskevan tulevaa projektia eikä nykyistä niin sanottua "lohkoketjua". Mikä tahansa yritys voi omilla sivuillaan sanoa mitä tahansa. Kunnes ne riippumattomat toimittajat päästetään sinne Sofian datakeskukseen niin siihen asti Onecoinilla ei ole lohkoketjua.

    VastaaPoista


  118. Millä tavalla tämä Marcelo puhui itsensä pussiin? Jos häneltä on tilattu softaa ja käyttöohje niin asia on kait ok Marcelon yrityksen suhteen, eli henkilö puhuu totta.

    VastaaPoista
  119. JOS Onecoin joskus tulee julkiseksi ja voi tarkistaa kaikki coini siirrot mitä on tapahtunut alusta alkaen "lohkoketjusta" niin lupaan pyytä kaikilta coinisteilta anteeksi henkilökohtaisesti. Sitä päivää kyllä saa odottaa ja se taitaa olla mahdotonta.... Vai onko nämä 2 ensimmäistä "lohkoketjua" vain harjoitus ketjuja?? Olihan XcoinX vain harjoitusalusta... No karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

    VastaaPoista
  120. "Millä tavalla tämä Marcelo puhui itsensä pussiin? Jos häneltä on tilattu softaa ja käyttöohje niin asia on kait ok Marcelon yrityksen suhteen, eli henkilö puhuu totta."

    Marcelo sanoi sekä LinkedIn että Twitter viesteissä, että ei tiedä OneCoinin nykyisestä järjestelmästä mitään. Nyt sitten tulee lehdistötiedote jossa kiistää näin sanoneensa, vaikka Twitter-viestikin on yhä löydettävissä. :D

    https://twitter.com/excessuk/status/861639980069732352
    https://pbs.twimg.com/media/C_oBo-EWAAAh30K.jpg:large
    https://pbs.twimg.com/media/C_oAUruXsAA4j0D.jpg:large

    VastaaPoista
  121. "Petterin ja kumppaneiden kannattaisi perehtyä yhtiön virallisiin lehdistötiedotteihin ja erityisesti nyt tämän päivän kahteen tiedotteeseen koska puhutte täällä suoraa paskaa.
    https://www.onecoin.eu/en/press-releases"


    Joo-o. Miksi muuten tuolla OneCoinin press-releaseissä ei lue että Ruotsi jatkoi OneCoin-tutkintaa? Miksi siellä lukee vain että tutkinta lopetettiin, joka antaa kuvan että Ruotsissa tutkinta on loppunut, mikä on täyttä paskaa, koska se jatkui uudestaan välittömästi.
    https://twitter.com/CA_Dahl/status/844146478906064899

    Ja yllättäen Marcelon OneCoin press-release lausunto on täysin päinvastainen mitä hänen vielä näkyvissä olevat viestinsä sanovat.
    https://twitter.com/excessuk/status/861639980069732352

    Niin kukahan sitä paskaa taas puhuukaan ja valehtelee..? Ketä te onecoinistit luulette oikeasti vedättävänne? Okei, jäsenet tai se 5% on helposti vedätettävissä, mutta kyllä kaikki muut näkee valehtelunne läpi aivan selkeästi.

    VastaaPoista
  122. Heh heh, luuletteko että yhtiö kirjoittaa tiedotteet ilman asianosaisen lupaa ja vielä väärentelee niitä. Hullujen huoneellako te elätte. Tälle porukalle on ihan sama mitä faktaa laittaa tulemaan. Toimitusjohtajan viesti osuu ja uppoo juuri tähän petterin porukkaan. Mitään ette voi vaikka yritätte mustamaalata. Sori nyt vaan.

    VastaaPoista
  123. Heh heh, luuletteko että yhtiö kirjoittaa tiedotteet ilman asianosaisen lupaa ja vielä väärentelee niitä. Hullujen huoneellako te elätte. Tälle porukalle on ihan sama mitä faktaa laittaa tulemaan. Toimitusjohtajan viesti osuu ja uppoo juuri tähän petterin porukkaan. Mitään ette voi vaikka yritätte mustamaalata. Sori nyt vaan.

    No tämä on kyllä harvinaisen totta ainakin Onecoinistien puolella.

    Ja johan tässä on faktat meidän osalta esitetty, eli mitä Marcelo on itse sanonut. Vai meinaatko, että herra valehtelee?

    VastaaPoista
  124. Ei kukaan ole sanonut että yhtiö kirjoittaa tiedotteet ilman Marcelon lupaa. Tottakai Marcelo on tässä mukana kun on sopimukset tehnyt ja NDAt allekirjoittanut.

    Mutta onhan tuo nyt päivän selvää mitä on tapahtunut, kun ensin kaveri puhuu vähän liikaa, ettei tiedä OneCoinin nykyisistä systeemeistä yhtään mitään useaan kertaan, ja sitten väittääkin jälkikäteen OneCoinin lehdistötiedotteessa ettei se pidäkkään paikkaansa.

    Olette te coinistit jälkeenjäänyttä sakkia. Vaikka miten asian tuo esille, niin ei mene päivänselvät asiat perille. Ja todellakin vaikka mitä faktaa laittaa tunkeille tulemaan, niin aina ne väännetään joksikin muuksi. Vaikea joskus sanoa oletteko niin helvetin tyhmiä, vai yritättekö vain harhauttaa omia jäseniänne jotta usko vielä säilyisi.

    VastaaPoista
  125. Ei taas mene hyvin Intiassa: http://www.thehindu.com/news/cities/mumbai/one-coin-scam-special-team-seals-35-bank-accounts/article18429832.ece

    Koirat kuitenkin haukkuu ja karavaani kulkee, vai miten coinistien mielestä ;)

    VastaaPoista
  126. Jes, karavaani kulkee ja kryptovaluutan kurssi on tapissa eikä heilahdakaan. Marcello on painunut maan alle whitepaper kainalossa.

    VastaaPoista
  127. Taisi olla ne kaksi edellistä Intialaisten huippumatemaatikkojen sunnittelemaa lohkoketjua todella huonoja kun kolmatta jo pukkaa! Ja ihan itse Onecoinin sanomana!

    https://www.onecoin.eu/uploads/media/default/0001/01/84666bf2ceb54dbd17664251ae43f9d5d9173354.pdf

    We therefore decided to prepare for that future with the introduction
    of a next-generation blockchain capability that will support our growth and diversification well
    into the future.


    Olisi kyllä todellakin mielenkiintoista kuulla tähän coinistien kommentteja, että miksi jo kolmas? Tuleeko sitten neljäs lohkoketju jo vuoden päästä :D

    Vertailun vuoksi bitcoinilla on edelleenkin se ensimmäinen lohkoketju menossa. Ja ei, he eivät voi sitä vaihtaa kuten kalsareitaan kun kyseeessä on ihan oikea hajautettu kryptovaluuta.

    VastaaPoista
  128. Niin kyllähän Bitcoinin ja Ethereumia voidaan soft- ja hard-forkata, mutta ei se tosiaan tarkoita sitä että lohkoketju heitetään romukoppaan ja aloitetaan kokonaan alusta, kuten tuntuu OneCoinilla aina käyvän, viimeeksi lokakuussa 2016.

    Tosin OneCoinilla nyt mitään lohkoketjua ole edes ollut, eikä juuri kukaan jäsen välitä niistä OneCoinin lohkoketjun transaktioistakaan mitään onko sellaisia vai ei, joten siinä voi huijarit väittää ihan mitä tahansa - kaikki menee idiooteille läpi.

    Ja asioista jotain tietävät nauraa..

    VastaaPoista
  129. http://www.thehindu.com/news/cities/mumbai/one-coin-scam-special-team-seals-35-bank-accounts/article18429832.ece. Äkkiseltään tuntuu että kaiffarit olivat omaan pussiin tehneet rahaa, ilman että OneCoin olis ollut mitenkään mukana.

    VastaaPoista
  130. Anonyymi sanoi...
    Äkkiseltään tuntuu että kaiffarit olivat omaan pussiin tehneet rahaa, ilman että OneCoin olis ollut mitenkään mukana.


    Sitähän nämä saunasepot ja kumppanitkin harrastavat. "Koulutuspaketit" hinnoitellaan myyjälle sopivaksi, ostetaan giftcard koulutuspakettiin ja pyydetään ostajalta massit ruskeassa paperipussissa.

    VastaaPoista
  131. TimTayshunin kommentti:
    Miten SQL data siirretään uuteen lohkoketjuun? Palkataan 10000 intialaista kirjaamaan niitä kaikkine tietoineen

    "So, I asked him what it would take to “switch off the old Onecoin *blockchain and migrate existing transaction data from (a SQL db) to a ‘new blockchain’ which is switched on, and if that task were even humanly possible.”
    His response was, “Sure! You could hire 10,000 our so data entry employees from India to work full time, each handling batches of 10 (IMA) accounts at once to recreate every transaction that ever occurred, including fractions of coins, tokens bring exchanged and time stamped at different “values” and …then he started laughing."

    http://behindmlm.com/companies/onecoin/blockchain-dev-onecoin-using-a-sql-database-script-to-generate-coins/

    VastaaPoista
  132. "Äkkiseltään tuntuu että kaiffarit olivat omaan pussiin tehneet rahaa, ilman että OneCoin olis ollut mitenkään mukana."
    Joo nää Intian kolikkomiehet oli tosi innovatiivisia. Homma toimi siis niin että kun omalle tilille oli kertynyt arvottomia OneCoineja, he myivät tunkille vaikkapa 500€ hintaisen tilin jolle lupasivat 1 000€ edestä OneCoineja. Sitten tunkille luodaan Rookie-tili jonne siirretään tarvittava määrä kolikoita (alalinjaan niitä voi siirtää) ja annetaan tilin käyttäjätunnus ja salasana tunkille.

    VastaaPoista
  133. "O tempora! O mores!"

    Siis Intian OC-sponsorit on käyttäny samaa aku-ankka-tili-systeemiä kuin WinCapitan sponsorit ennen pyradimin romahtamista. You Tubessa oli taannoin legendaarinen ns. apinan koijaus -video, jossa WC-sponssi siirsi leikkirahaa tunkin tilille ja tunkki taas löi 15000€ riihikuivaa sponsorin käteen.

    Summa summarum: kun sponsorit alkavat vetämään välistä, niin pyradimipelin romahdus on käsillä.

    VastaaPoista
  134. Anonyymi sanoi...
    Äkkiseltään tuntuu että kaiffarit olivat omaan pussiin tehneet rahaa, ilman että OneCoin olis ollut mitenkään mukana.

    Sitähän nämä saunasepot ja kumppanitkin harrastavat. "Koulutuspaketit" hinnoitellaan myyjälle sopivaksi, ostetaan giftcard koulutuspakettiin ja pyydetään ostajalta massit ruskeassa paperipussissa.

    Mutta tehdäänkö siinä vaiheessa väärin/"rikos" kun rahat siirtyy suoraan OneCoin yhtiön antamalle tilille mistä koulutuspaketin voi ostaa? Ei siis näille kaiffareitten tileille, millään lahjakoodien ostosta.. Uutisointi on mielestäni hiukan väärää..

    VastaaPoista
  135. "Äkkiseltään tuntuu että kaiffarit olivat omaan pussiin tehneet rahaa, ilman että OneCoin olis ollut mitenkään mukana."
    Joo nää Intian kolikkomiehet oli tosi innovatiivisia. Homma toimi siis niin että kun omalle tilille oli kertynyt arvottomia OneCoineja, he myivät tunkille vaikkapa 500€ hintaisen tilin jolle lupasivat 1 000€ edestä OneCoineja. Sitten tunkille luodaan Rookie-tili jonne siirretään tarvittava määrä kolikoita (alalinjaan niitä voi siirtää) ja annetaan tilin käyttäjätunnus ja salasana tunkille."

    Eihän tämä liity varsinaisen yhtiön toimintaan mitenkään? Onhan Bitcoin börssejä kadonnut asikkaitten rahojen kanssa, ja se ei ole kuitekaan Bitcoinin syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä ole mitään kadonnut. Jos OneCoinisti uskoo että OneCoinin arvo on 9,75€ / kolikko niin hänen ei pitäisi yhtään valittaa siitä että joku saa 975€ edestä OneCoineja (100 ONE) hintaan 487,5€ (eli puoleen hintaan).

      Mutta annetaan nyt tilanteen tullen lajinaan takaisin OneCoin-uskovaisille:
      <sarkasmi>
      Tässä taas nähdään tämä suomalainen kateus: ollaan valmiita vaikka maksamaan siitä ettei toinen saisi menestyä. Tässäkin tapauksessa ovat ihmiset Intiassa kaksinkertaistaneet omaisuutensa OneCoineilla mutta sekään ei kelpaa! Tälle kertaa alkavat OneCoinistit valittaa että yniyni ei noin saa tehdä kun siinä ei ole ollut "yhtiö mukana".
      </sarkasmi>
      :D

      Poista
  136. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  137. https://www.onecoin.eu/en/news/pierre-arens-is-the-new-ceo-of-onecoin.

    VastaaPoista
  138. Kyllä olet Petteri säälittävä tapaus.

    VastaaPoista
  139. Petteri heitteli ihan hyviä pointteja Radio Rockin haastattelussa. Onanoijilla olisi ollut mahdollisuus puolustautumiseen, mutta ei kiinnostanut. Vuorinen oli mitä ilmeisimmin jossain sekaantumassa paviaaneihin. Wahlroosista olit turhan takia hiljaa.

    Faktoja Karista: Syntynyt 30.12.1968, Pöytyä, Varsinais-Suomi, kirjoittanut ylioppilaaksi Elisenvaaran lukiosta 1987. Rehentelijä ja isoja puhuva tyyppi ollut aina. Halusi tulenpalavasti rock-tähdeksi. Lahjoja siihen ei ollut. Ambassadorina on päässyt leikkimään rock-staraa. Hampaat valkaistut, mutta yläleuan etuhampaat menivät jääkiekkopelissä poikki talvella 1982, Oripäässä.

    Jossain vaiheessa jotain mennyt pahasti pieleen ja ryhtynyt ammattimaiseksi huijariksi. Ei ilmeisesti käsitä, että bulgarialaismafian leivissä voi tienata vaikkapa betonisaappaat itselleen. Elämä on valintoja täynnä. Todennäköisimmin seuraa itku pitkästä ilosta Karilla.

    VastaaPoista
  140. On järkevää että Tommi on vetäytynyt haastatteluista, yhtiö antaa viralliset lausunnot ja on niitten takana.

    VastaaPoista
  141. Veikkaisin, että Vuorinen jätti sen takia tuon haastattelun, kun herra ei olisi kuitenkaan pystynyt antamaan mitään järkeviä ja uskottavia vastauksia Petterin kysymyksiin. Olisi luultavasti vain todennut Petterille, että mennään vaikka Bulgariaan katsomaan.

    VastaaPoista
  142. Koska näyttää olevan tämä palsta täynnä idiootteja Petteri mukaan lukien niin jos ei ole tiedossa, IMA sopimuksessa sanotaan erittäin yksiselitteisesti että jäsenet ei saa kommentoida medialle ja muille vastaaville tahoille. Se on enemmän kun oikein kaikkia kohtaan. Ei esim Applen työntekijätkään kerro medialle ja muille pettereille mitä heillä on suunnitteilla. Kun kyseessä ei ole edes työntekijät vaan itsenäiset jäsenet niin sitä suuremmalla syyllä. Se on vain ja ainoastaan yhtiön tehtävä ja Petterin kaltaisille höpöbloggareille toivottavasti eivät edes vastaa.

    Joten voitte lopettaa paskan jauhamisen sen suhteen miksi joku jäsen ei kommentoi tai tule jonnekin Radio rockin toimittajapaviaanien ( kuvaa hyvin noita kahta idioottia ) haastatteluun jotka eivät osaa käyttäytyä ammattinsa puolesta. Mutta mitäpä muuta voi odottaakaan heiltä.

    Ja Petteri poloinen valittaa kun on niin paljon laittanut aikaa tähän tutkimiseen eikä saa mitään palkkaa siitä ajasta, voi voi. Sääliksi ihan käy herraa!

    VastaaPoista
  143. "Ei esim Applen työntekijätkään kerro medialle ja muille pettereille mitä heillä on suunnitteilla"

    Jos Applea syytettäisiin rikoksista, he voisivat hyvinkin lähettää suomenkieliseen ohjelmaan suomenkielisen edustajan. Sitäpaitsi kyse piti olla "maajohtajasta".

    "Sääliksi ihan käy herraa!"

    Yllättäen täällä kirjoittaa henkilö, joka käyttää suomen kielessä epätyypillistä herra-sanaa, samaa jota "maajohtaja" käytti ensimmäisessä radiohaastattelussa. Taitaa olla enää ydinporukka jäljellä.

    VastaaPoista
  144. Nykypäivän medialla ei ole valitettavasti mitään vastuuta ja etiikkaa siitä mitä ne julkaisevat. Niin kuin täällä on todettu jo aikaisemminkin, mediat ovat eliitti omisteisten isäntiensä asialla myyden vain kauhua ja kaaosta.

    VastaaPoista
  145. https://steemit.com/dxmarkets/@onecoin/onecoin-was-the-victim-of-an-extensive-and-massive-slander-campaign-pierre-arens-ceo-of-onecoin


    Jatkakaa Petteri & Co samaan malliin niin pääsette vastaamaan tekin lakitupaan yhtiön mustamaalaamisesta. No Petterillä oikeustaisteluthan on tuttua touhua.

    VastaaPoista
  146. Nyt sitten aletaan itkeä että "yhtöitä" mustamaalataan. Ketkähän ne tässä itkee kun @#$kaa lentää tuulettimeen. Krp:n toimia odotellessa. Harmittavasti uunokonnat tais saada pienen jatkoajan kun ramsonwareaalto vei viranomaisten resursseja mutta eiköhän se vielä paha saa palkkansa ja loppuu se mauton uhoaminen. Lakitupaan todella moni jo haluaisi että saadaan sulku näin naurettavalle saastalle. Mä odotan ainakin innolla koska tätä aletaan todellakin puimaan oikeudessa.

    VastaaPoista
  147. Luuletko Jaakko että uusi TJ ei ole yhtiötä tutkinut tarkasti, on vähän eri luokan kaveri kun tämä meidän satusetä ja sen kätyrit sinä mukaan lukien. Jos joukossa on idioottijäseniä eri maissa jotka toimivat vastoin yhtiön sääntöjä niin sehän on heidän oma soppansa. Jos Onecoin on huijaus niin miksi Ruja ei ole jo haettu käsiraudoissa vankilaan? Halooo!! Samalla lailla miljoonien ihmisten joukosta löytyy henkilöitä jotka eivät noudata lakia kuten löytyy alalta kuin alalta. Bitcoinistit käyttää valuuttaa huumeiden ostoon ja muuhun rikollisuuteen joten eiköhän siellä ole enemmän sitä työtä viranomaisille verottajaa myöten. Ei tässä kukaan itke, enemmänkin naurattaa teidän mustamaalauskampanja.

    VastaaPoista


  148. Jäikö Ruja lomalle konsultoimaan yrittäjiä varmuuden vuoksi, ettei ehdollinen paukahda päälle?

    VastaaPoista
  149. Voisiko joku jäsen ottaa screenshotin omasta backofficesta niin että me kateelliset näkisimme paljon teillä on oikeasti coineja siellä? Ei tarvitse mitään käyttäjänimiä näyttää voitte vaikka cropata ne pois mutta näyttäisitte edes coini määrän ja saadut bonukset. Olisi edes joskus mukava nähdä paljon niitä coineja on siellä tileillä kun aina siitä niin puhutaan. Ja toistan vielä, ei kuvassa tarvitse olla mitään käyttäjätietoja haluan vain nähdä coini määrän ja saadut bonukset. Kiitos

    VastaaPoista
  150. Vastaukset
    1. Jos saan vastata:
      Koska täällä nämä "taloudellisesti riippumattomat" kertovat kilpaa miten rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja bemareita ostellaan vaikka kymmenittäin. Nyt voi antaa jauhot suuhun meille tyhmille epäilijöille.

      Poista
  151. Jostain syystä tämä "vähän eri luokan kaveri" Pierre, josta Googlella ei juurikaan mitään löydä, poisti tuon LinkedIn profiilinsa mikä tulee Googlen haussa ensimmäisenä.

    Uudessa LinkedIn profiilissa ei ole enää kuvaa, eikä mitään mainintaa OneCoinista.
    No tämä jatkaa Pablon linjaa, ei hänkään ilmoita LinkedIn:ssä olevansa OneLifen CEO.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huijareita ja heidän rahalla ostamiaan sätkynukkeja.

      Poista
  152. Onecoin kaatuu kalterit kolisten. Hitaasti mutta varmasti rivit pistetään matalaksi.
    Koijari on aina koijari vaikka voissa paistais.

    http://www.thehindu.com/news/cities/mumbai/2-more-held-in-onecoin-scam/article18475750.ece

    VastaaPoista
  153. Onko Sebastianin pölkkypää Petteri päästänyt kylmän pierun kun ei heikäläisestä kuulu mitään?

    VastaaPoista
  154. Nyt täytyy ihan vilpittömästi kysyä, millä tavalla te Onecoiniin vielä uskovat odotatte saavanne rahat takaisin? Ostatteko roinaa Delshakerista, odotatteko Xcoinx-pörssin aukeamista vai aiotteko vaihtaa coinit osakkeiksi ja myydä ne listautumisen jälkeen? Odotatteko Mastercardia vai sitä, että luvatut 50 000 kauppapaikkaa aukeavat ja pääsette ostamaan jotain oikeista kaupoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ovatko tänne kirjoittelevat anonyymit puhuneet mitään rahojen takaisin saamisesta? Jos jätämme alapään ilmaukset sikseen, tänne kirjoittelijat tuntuvat yleensä ilmaisevan syvän huolensa siitä, että heidän kanssaveljensä ja -sisarensa eivät lähde mukaan johtuen Petterin ja Muropoikien mustasta propagandasta.
      Ihailtavaa huolenpitoa mutta epäselväksi jää että miksi sinne mukaan on niin kova kiire? Kun aletaan puhua siitä, millaisia tuottoja mukaantulijoille on maailmalla luvattu, niin siirrytään kiireesti kertomaan että sellaisia lupauksia antaneet eivät edusta "firman linjaa" koska firman linjan mukaan ei ole olemassa mitään tuottoja vaan pelkkää koulutusmyyntiä.
      Ehkä aivan ensiksi pitäisi kysyä että miksi OneCoiniin vielä uskovilla on niin kova huoli siitä että muut eivät lähde mukaan? Jäävätkö mukaan lähtemättömät paitsi tuhansien eurojen koulutuksesta jonka voi saada muualta halvemmalla ja virallisen todistuksen kanssa?
      Vai kenties jäävätkö he paitsi verkostobonuksista, onko muiden mukaan houkuttelemisessa maksettava palkkio ainoa syy liittyä OneCoiniin?
      Vai muuttuuko ääni kellossa, onko tässä yhtäkkiä myyntituote joka onkin jotain ihan muuta kuin talouskoulutusta?

      Itse luulen että vastauksena on luvassa taas yhden lauseen "olette te säälittäviä" - heittoja tai ruokottomuuksia joita en näe syytä tässä toistaa.

      Poista
  155. Monet suomicoinistit ainakin matkustelevat paljon ympäri aasiaa. Lomailusta tuskin on kyse tuossa edestakaisin lentelemisessä. Jos yhtiöllä ei ole pankkitilejä, tarvitaanko muuleja?

    VastaaPoista
  156. Pikku pikku muuli on housuissas:). Persaukinenko se siellä vikisee?

    VastaaPoista
  157. "Onecoin kaatuu kalterit kolisten. Hitaasti mutta varmasti rivit pistetään matalaksi.
    Koijari on aina koijari vaikka voissa paistais.

    http://www.thehindu.com/news/cities/mumbai/2-more-held-in-onecoin-scam/article18475750.ece"

    Eikä, taas kaatuu niinkuin joka toinen kuukausi kahden vuoden ajan..
    Ja uutinen ei koske taaskaan yhtiötä vaan muutamaan kaiffaria joilla ollut omia tilejä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tämä OneCoin sitten sattuukin keräämään ympärilleen noita "kaiffareita" jotka ovat tehneet laittomuuksia ja samalla mainostaneet rikastumista OneCoineilla?
      Eikä vain Intiassa vaan myös Italiassa, Saksassa ja Kiinassa.

      On se vain aika kummallista että tällaista ei kuulla miltään muulta koulutusta kaupittelevalta yritykseltä.

      Mutta onhan se epäoikeudenmukaista että kun petostuomion saanut bulgarialainen yrittää myydä koulutusta WinCapita-nettoajan kanssa niin kaiken maailman huijareita ilmestyy pilaamaan senkin. :D

      Poista
  158. Tätä samaa sarjaa esittämäsi vääristelty mustan propagandan petostuomio: Fake News by Gerlachtreport: OneCoin Macao Global Event was not Prohibited

    German newsoutlet Gerlachtreport recently reported that OneCoin's global event in Macao was banned by Chineese authorities. That could not be further from the truth - the event not only took place, but the arena in Studio City was completely full.

    Most other medias that are extremly anti-OneCoin orientated were quick to decounce Gerlachtreport, but that only shook their already questionable credibility in the eyes of the public.

    VastaaPoista
  159. Gerlachteeportiin en ole viitannut. Petostuomiosta ja WinCapita-yhteyksistä raportoi Savon Sanomat, Kiinassa huhtikuussa ja toukokuussa 2016 tehdyistä pidätyksistä uutisoivat kiinalaiset uutistoimistot. Se ei ole mikään valeuutinen, OneCoin itse julkaisi Kiinan pidätyksiin liittyen vastineen jossa muistutettiin että kyseessä olivat yksittäiset toimijat jotka olivat toimineet IMA-ehtojen vastaisesti. Kuten julkaisivat myös Italiasta. Ja Saksasta. Ja Intiasta.

    Tätä juuri tarkoitin; näitä sääntörikkureita tuntuu löytyvän joka puolelta.

    VastaaPoista
  160. Serbialainen IMA Nikola Korbar on pistänyt pystyyn propagandasivuston.
    http://www.digitalmoneypulse.com/CT/index.html

    Onecoinin hehkutusuutiset on sotkettu mukavasti oikeisiin kryptovaluuttauutisiin. Koulustusta tässä vain myydään...

    VastaaPoista


  161. Siis täh, valitettavasti meillä OneCoinissa ei ole toimivia pankkitilejä, tuokaa raha tänne meille käteisenä, jos jäätte kiinni niin toimitte IMA-ehtojen vastaisesti.

    Jos jäätte kiinni liioista lupauksista, toimitte IMA-ehtojen vastaisesti, muuten muistakaa aina, että koulutuksen kylkiäisenä tulee suuret määrät Onecoineja monine splitteineen, mutta hei sehän on vain koulutusta mitä myymme. Niin ja kyllä koulutustilaisuuksissakin koulutus mainitaan jossain sivulauseessa, tai ainakin käsketään lukemaan aineisto läpi. Parin tunnin koulutustilaisuudessa tähänkin taitaa kulua monta sekuntia.

    VastaaPoista
  162. Niin. Koulutustahan tässä vain myydään. Ja sekin kopioitu aitoon koinijameininkiin ympäri nettiä ilman lupia, eli varastettu. Ja oikeudella uhataan. Mutta mitäs, kun tämä koulutus ei vastaa kuvaustaan, niin tunkitettujen pitäisi saada rahansa takaisin, eikö? Faktoilla vaativat keskustelemaan samalla, kun ainoa tosiasia, minkä itse ovat suustaan päästäneet, on oma nimi. Kaikki muu silkkaa sontaa ja petosta. Olette tainneet tunkittaa paria väärää henkilöa siellä ja täällä. Nauttikaa hölmöiltä varastamistanne rahoista vielä, kun voitte.

    VastaaPoista
  163. On se kyllä outoa että ensin sanotaan että rahaa tulee ikkunoista ja ovista mutta kun pyydetään screenshottia niin ei sitä voi tehdä. Voin minäkin väittää että itselläni on yli 10 miljoonan edestä Bitcoineja mutta miksi minun pitäisi todistaa se. Olisitte nyt edes ottaneet googlen kautta jonkun toisen kuvan backofficesta jos oma saldo on pieni, ei me voida todistaa että tili ei olisi teidän. No onneksi voitte ostaa BMW ja mersuja coineilla, itselläni ei ole siihen mahdollisuutta koska en ole mukana Onecoinissa....

    VastaaPoista
  164. Eihän sitä rahaa oikeasti tule muuta kuin coini-idioottien unelmissa/uskomuksissa. Heidän kommenttinsa ovat ala-arvoisia, kuvastavat heidän henkistä tasoaan. No, ei heiltä voi enempää vaatiakaan kun eivät pysty.

    VastaaPoista
  165. "Tätä samaa sarjaa esittämäsi vääristelty mustan propagandan petostuomio:"

    Väittääkö täällä Tommi tai joku muu tunkki että Rujan petostuomio on vääristeltyä mustaa propagandaa?

    Tästä vain lukemaan:

    https://www.all-in.de/nachrichten/lokales/UEber-drei-Jahre-nach-der-Pleite-Bewaehrung-fuer-Ex-Chefin-des-Waltenhofener-Unternehmens-Gusswerk;art26090,2250751

    https://www.pdf-archive.com/2016/06/30/report/preview/page/1/

    http://www.dkp-muenchen.de/index.php?option=com_content&view=article&id=623:allgaeu-krimi-um-das-gusswerk-waltenhofen&catid=35:kategorie-dkp-allgaeu&Itemid=44

    https://www.kreisbote.de/lokales/kempten/gusswerk-will-geld-zurueck-2582232.html

    http://www.allgaeu.igmetall.de/news/meldung.html?id=54666


    Vieläkö tunkki väittää että on vääristelystä kyse?

    VastaaPoista
  166. Mitäpä, jos menisitte ihan oikeisiin töihin?

    VastaaPoista
  167. Olisi kiinnostavaa tietää kommentoijien motiiveja, niin Onecoinin puolesta kuin vastaan:
    - Osa puolustajista uskoo vilpittömäst että Onecoin on tulevaisuuden maksuvaluutta ("hyvät motiivit"). Osa taas tukee vain omaa rahankeruutaan huolimatta siitä mistä/keneltä se on pois ("huonot motiivit").
    - Osa vastustajista on vastustaa yksinkertaisten huijaamista. Siis hyvät motiivit. Mutta vähän on sellaista sävyäkin että naureskellaan yksinkertaisille elämäm koulun sioittajille. Voi mennä kiusaamisen puolella (koulussa kiusaajien silmätikkuna oli se lihava ja yksinkertainen poika joka ei osannut puolustautua)

    VastaaPoista
  168. Nettiin ja mediaan voidaan kirjoittaa mitä tahansa paskaa kenestä tahansa henkilöstä. Se on vaan fakta ja pitää olla uuno, jos ei tuota asiaa tiedosta.

    VastaaPoista
  169. Täytyy myös muistaa, että netissä voidaan antaa monesta asiasta paljon ruusuisempi kuva kuin mitä asia todellisuudessa onkaan. Esimerkiksi vaikka nyt tämä bulgarialainen ihmekolikko. Kerta toisensa jälkeen kerrotaan mahtavista maksutavoista, kauppapaikoista ja kolikon käyttömahdollisuuksista. Kun kääntää hiukan talikkoa tunkiossa niin totuus onkin sitten ihan toisenlainen. Eikä tarvitse turvautua kuin omaan päättelykykyyn ja käyttää hiukan internetselainta. Varsinaista käyttömahdollisuutta ei sitten kolikolla ollutkaan. Ostamalla kalliimman "koulutuspaketin" saakin samat koulutukset kuin hieman halvemmassa paketissa oli mukana. Valtaosa kauppapaikan myyntikohteista on kovin pienen määrän kauppiaiden hallinnassa ja kauppiaita on ilmoitettua vähemmän.

    VastaaPoista
  170. Anteeksi nyt vain Sebastian. Siellä viisastelet omiasi ja Petruskan tavoin arvostelet keskeneräistä työtä, joka vaihe vaiheelta etenee ja sinäkään umpisokea et sitä näe. Eikä ole millä ottaa lappuja silmistään pois. Onecoin on jo tehnyt sen minkä on luvannut ja on viittä vaille tilanteessa jossa kun me maksamme lounaamme kolikoilla niin Rujan työ on silloin tehty, hänen sanojaan lainatakseni. Haukkukaa vain täysillä onecoinia minkä sielunne sietää mutta mitään ette voi. Onecoin on kohta tämän maailman maksuväline nro 1 ja siihen ei enää kauaa mene. Ihan sama mitä joku siellä tähän vääntää vastaukseksi. Yhtään mitään ette kukaan voi ja häpeä tulee olemaan teidän kaikkien vastustajien. Tietäkää se ja Piste, sillä vuoden sisällä tulee murskaava hyökyaalto yllättäen takavasemmaltanne!

    VastaaPoista
  171. Sitä on vain hetkiä joina epäilee että tänne kommentoivat OneCoin-puolustajat ovat trolleja.
    Pakko olla, ei kukaan voisi olla niin pahasti laput silmillä ja kädet korvien päällä että tuollaista tavaraa päästäisi suustaan.

    VastaaPoista
  172. Anonyymi sanoi...
    Anteeksi nyt vain Sebastian. Siellä viisastelet omiasi ja Petruskan tavoin arvostelet keskeneräistä työtä, joka vaihe vaiheelta etenee...


    Kyllä etenee nimittäin paperit syyttäjien ja virkavallan pöydillä. Luetko esim. sen hetkellisen Mastercardin olemassa olonkin menestykseksi? Valheilla on yleensä lyhyet jäljet ja yrityksen menneisyys on täynnä niitä tulevista valheista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  173. Puhutaanpas samalla tästä uskomattomasta Dealshaker-alustasta jossa kuulemma jo "yli 30 000 kauppiasta vastaanottaa OneCoineja maksuksi".

    Avoimet "diilit": etusivun kategoriat summaamalla:
    -Products: 8 553
    -Services: 1 589
    -Home & Auto: 447
    -Travel: 113
    -Entertainment & Hobby: 97
    saadaan avoimien diilien määräksi päätä huimaavat 10 799 diiliä.

    Vaikka jokainen kauppias olisi laittanut vain yhden diilin tarjolle, ei "OneCoineja vastaanottavia kauppiaita" olisi kuin 10 799 - kolmannes virallisesti väitetystä.

    Mutta tokihan ne kauppiaat enemmän kuin yhtä diiliä myyvät. Löytyy muun muassa kaksi eri kauppiasta joilla molemmilla on 116 avointa diiliä.
    Kyllä vain: kummallakin kauppiaalla on yli 1% kaikista diileistä omakätisesti syötettynä. Ollapa vielä 98 samanlaista kauppiasta lisää, niin 30 000 kauppiaan sijasta olisi sata.
    Eikä se niin kaukana olekaan. Tässä olisi vähän linkkejä:

    -Kauppias jolla on 116 avointa diiliä.
    -Toinen kauppias jolla on 116 avointa diiliä.
    -Kauppias jolla on 102 avointa diiliä
    -Kauppias jolla on 101 avointa diiliä
    -Kauppias jolla on 91 avointa diiliä.
    -Toinenkin kauppias jolla on 91 avointa diiliä.
    -Tämän edellisen kauppiaan toinen tili jolla on 83 avointa diiliä.
    -Ja vielä saman kaverin kolmas tili jolla on 71 avointa diiliä.
    -Kauppias jolla on 78 avointa diiliä
    -Kauppias jolla on 70 avointa diiliä.
    -Kauppias jolla on 65 avointa diiliä.
    -Toinen kauppias jolla on 65 avointa diiliä
    -Kauppias jolla on 62 avointa diiliä

    Nämä 13 kaverusta yhdessä myyvät jo yli 10% kaikista DealShitterin diileistä.
    Kolmetoista kauppiasta.
    Yli kymmenen prosenttia.
    Ja heistä todellisena sankarina tämä "Weikabao" jolla oli kolme eri tiliä (kenties enemmänkin, kuten kohta käy ilmi) ja joilla hän edustaa yli 2,2% kaikista Dealshakerin diileistä!

    Nyt tulee sitten hauska juttu: kauppiaat on otettu satunnaisella poiminnalla klikkailemalla tuotteita ja poimimalla ne kauppiaat joilla on yli 60 avointa diiliä. Eli tuolla voi olla vielä periaatteessa myyjä jolla on yli 116 diiliä auki mutta siihen ei vain osuttu. Tai noilla samoilla myyjillä voi olla Weikabaon malliin rinnakkaisia tilejä, ne eivät vain näkyneet koska niillä on 59 diiliä tai vähemmän.

    Tarpeetonta lienee painottaa sitä että jos kauppias on hinnoitellut tuotteen eurohinnoilla, tuotteen hinta on melkein poikkeuksetta tuplat siitä mihin hintaan muualta netistä saisi, koska Ruja ottaa puolet euroista itselleen. Mutta se on vain sen mukaan toimittu mitä maajohtaja itse käski tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten saa postata korjauksen omaan kommenttiin: Weikabaolla on tuossa listassa neljäskin tili, se on tuo jäljempi 65 diilin tili. Tarkoittaa että Weikabao on pelkästään noilla neljällä tilillään (oletan että niitä on enemmänkin) yksinään myymässä 2,8% kaikista Dealshakerin diileistä.
      Kova jätkä.

      Poista
  174. Uskomatonta miten joku jaksaa vielä uhota noin onecoinin puolesta vaikka se on jo monessa maassa todettu huijaukseksi. Etenee etenee. Meinaan viranomaisten tutkinta. Ja lähes tulkoon kaikki lupaukset on tähän asti petetty. Mikä nyt ykskaks kääntäisi asiat päälaelleen. Ei mikään.

    VastaaPoista