Veikkauksen Android-sovellus ongelma tietoturvalle

Uutisen mukaan Google on poistanut Veikkauksen ohjelman Play-sovelluskaupastaan. Veikkauksen edustajan mukaan päätös on ikävä, mutta se tullaan kiertämään jakamalla sovellusta suoraan Veikkauksen sivulta.

"Oma tietoturvaosaamisemme on huippuluokkaa, joten käyttäjien ei tarvitse huolestua, vaikka ohjelma jatkossa ladattaisiinkin muualta kuin virallisesta Play-kaupasta", rauhoittelee Veikkauksen viestintäpäällikkö Ari Räsänen. Ilmeisesti hän tarkoittaa tätä Pelit puhelimessa -sivua, jonka Android-linkki osoittaa yhä Play-kauppaan ja antaa siksi virheilmoituksen.

Räsänen rauhoittelee väärää asiaa. Ei ongelma ole itse sovelluksessa, se on ihan yhtä turvallista ladata Veikkauksen omalta sivulta kuin Googlen virallisesta sovelluskaupastakin. Mutta jotta latauksen voisi tehdä, pitää poistaa kaikkien turva-asetusten äiti ja sallia ohjelmien lataus epävirallisista lähteistä. Tähän asetukseen koskeminen on kuin oven avaaminen mobiilihaittaohjelmille.

Parasta olisi, jos taviskäyttäjät eivät edes tietäisi koko asetusta. Veikkauksen omalta sivulta ladattava sovellus pakottaa tutustumaan siihen ja vaarana on, että avaus jää pysyväksi. Silloin saatamme nähdä vakaviakin älypuhelinten haittaohjelmatapauksia. Tähän asti niitä ei ole käytännössä Suomessa ollut, vaikka turvaohjelmien ovatkin asiasta eri mieltä.

Googlen päätös poistaa veikkausohjelmat Play-kaupastaan on yllättävä, mutta se on linjassa yhtiön julkaiseman politiikan kanssa: sovelluskauppaan ei hyväksytä uhkapeliohjelmia, lapsipornoa eikä väkivalta- tai vihapuheohjelmia.

Applella vastaavaa kriteeriä ei ole ja siksi Veikkaus By Veikkaus löytyy yhä Appstoresta. Lataamiseen vaaditaan vähintään 17 vuoden ikä.

Googlen linja on terveellinen muistutus siitä, millainen valta amerikkalaisilla nettijäteillä on. Jos ne päättävät poistaa ohjelman jakelustaan, suomalaisilla käyttäjillä tai yhtiöllä ei ole siihen mitään sanomista - ei, vaikka kyse olisi valtionyhtiöstä.

Olemme jenkkiyhtiöiden armoilla.

Kehutut ruotsalaisdekkarit vastenmielisen väkivaltaisia

Ruotsalaisia dekkareita kehutaan laajasti ja ne menestyvät kansainvälisesti. On pakko ihmetellä, miksi. Luin yhden Lars Keplerin muutama vuosi sitten ja se oli vastenmielisen väkivaltainen, enempää en lue.

Tuntuu kuin dekkareissa kilpailtaisiin siitä, miten julmalla ja raa'alla tavalla ihmisiä voi tappaa, mielellään vielä näyttävästi. Kehuttu Silta-sarja sortui tähän samaan.

Ostin Elisa-kirjasta sähköisenä versiona Stefan Ahnhemin uutuuden Miinus kahdeksantoista astetta. Tekijältä on ilmestynyt kaksi aiempaa kirjaa samassa sarjassa, ja niiden tapahtumiin viitataan tämänkin kirjan tekstissä.

Alkuasetelma on kiinnostava: mereen syöksyneestä autosta löytyy ruumis, joka on ollut kuolleena jo pari kuukautta. Uhri on menestynyt it-miljonääri. Kerronta toimii kyllä, vaikka keinotekoiset cliffhangerit monen luvun lopussa tuntuvatkin lapsellisilta.

Väkivaltaa on ylenpalttisesti. Useita ihmisiä tapetaan sulkemalla heidät elävänä pakastimeen (siitä kirjan nimikin). Yksi tapetaan työntämällä räjähdyspanos suuhun, toinen työnnetään ostoskärryissä moottoritielle. Lasta ammutaan vatsaan. Kaiken lisäksi tapahtumat ovat täysin epäuskottavia.

Lopussa kirjailija vielä kiittää eri maiden kääntäjiä, jotka levittävät hänen tarinoitaan maailmalle, ja antaa esimakua seuraavasta kirjasta. Siinä murhaaja valitsee iskukohteen noppaa heittämällä kaupungin kartalta. Ei ole vaikea arvata, että tulossa on kertomus kaupunkia terrorisoivasta psykopaatista sarjamurhaajasta.

Ei kiitos. Sitä paitsi tällainen oman hännän nostaminen ja seuraavan kirjan mainostaminen on kyseenalaista.

Tulee ikävä Stieg Larssonia, joka osasi kutoa monipolvisia tarinoita vain muutamalla kuolonuhrilla. Niitä kirjoja oli paljon mukavampi lukea. Miinus kahdeksantoista astetta on yksinkertaisesti vastenmielinen teos.

Vault 7 CIA-vuoto pölyn laskeuduttua - toivottavasti urkinta onnistuu jatkossa paremmin

Wikileaks julkaisi 7.3.2017 yhteensä 8761 vuodettua asiakirjaa, jotka paljastavat CIA:n sähköisen vakoilun työkaluja ja menetelmiä.

Wikileaks on kumma otus. Sen julkisuudesta nauttinut perustaja istuu mieluummin Ecuadorin suurlähetystössä kuin vastaa seksirikossyytöksiin Ruotsissa ja ennen USA:n presidentinvaaleja Wikileaks vuoti Hillary Clintonia vahingoittaneita tietoja. Toisin kuin Snowden, Wikileaks rakastaa julkisuutta (mikä epäilemättä auttaa sitä toiminnan rahoittamisessa). Siksi se on itse kirjoittanut pitkän lehdistötiedotteen, melkeinpä mainoksen, Vault 7 -paljastuksestaan.

Kenties juuri valmis lehdistötiedote sai median siteeraamaan suoraan Wikileaksin väitteitä, joista monet ovat selvästi liioiteltuja. Olisi parempi, jos Wikileaks tyytyisi Snowdenin tavoin paljastuksiin, ja jättäisi johtopäätösten teon muille. Tiedote esimerkiksi arvelee, että CIA:n kiinnostus autojen tietoturvaan mahdollistaisi niiden käytön salamurhiin, ja että muualta kopioidut haittaohjelmakoodit auttaisivat lavastamaan Venäjän syylliseksi. Voi olla, mutta tällainen spekulointi ei ole Wikileaksin tehtävä.

Pölyn ja mediahumun laskeuduttua pitää todeta, ettei Vault 7 vuotona ole kovin erikoinen. Se kertoo CIA:n kehittämistä valeohjelmista, joilla kenttäagentit voivat saastuttaa kohteen tietokoneen, ja työstä mm. älypuhelinten kaappaamisesta tietoturvahaavoittuvuuksien avulla. Tuskin mitään uutisia, sillä samoja haavoittuvuuksia myydään eri maiden hallituksille.

"Televisiosi voi salakuunnella sinua!", pelottelivat otsikot. Kyse oli siitä, että CIA:n ohjelma siirsi television sammuttamisen sijaan lepotilaan, jossa mikrofoni jäi auki. Temppu toimi vain vanhalla firmwarella varustetuissa Samsungin malleissa ja se piti asentaa paikallisesti usb-tikulta. Agentin piti siis murtautua uhrin kotiin tai esiintyä television huoltomiehenä. Ei kovin suuri riski meidän suomalaisten kannalta.

Vuodosta päätellen CIA ei pysty murtamaan salattujen viestisovellusten liikennettä. Sen sijaan puhelimeen istutetut haittaohjelmat pystyvät vakoilemaan liikennettä ennen salausta, mikä on päivänselvää. Jos jotakin, vuoto osoittaa salausten olevan vahvoja.

Ehkä kiinnostavin yksityiskohta oli tieto, jonka mukaan Yhdysvaltojen Frankfurtin konsulaatti toimii CIA:n hakkerointikeskuksena, josta vakoillaan Euroopan lisäksi Afrikkaa ja Lähi-itää.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että kohuttu paljastus oli lähinnä paljon melua tyhjästä. Wikileaks hallitsee tiedottamisen yhtä hyvin kuin Perussuomalaiset. Lisää paljastuksia on luvattu myöhemmin, ehkä niissä on jotain oikeasti uutta.

CIA ei harjoita massavakoilua (se jää sisarjärjestö NSA:n tehtäväksi), vaan kohdistaa toimenpiteensä epäiltyihin henkilöihin. Ne, jotka kauhistelevat urkintatyökaluja unohtavat, että CIA:n työkalupakista löytyy järeämpiäkin välineitä: SEAL erikoisjoukkoja (jotka juuri iskivät tunnetuin seurauksin Jemenissä) ja drone-lennokkeja, joiden iskuissa on kuollut satoja siviilejä ilman, että asia herättäisi länsimaissa juurikaan kiinnostusta. Toivottavasti CIA pystyy jatkossa hakkeroimaan uhrien autot, niin että salamurhat tehdään lennokkien sijaan autokolareina. Säästyisi siviilien henkiä.

Jemen-hyökkäyksen taustalla oli tiedonhankinta.

CNN:n uutisen mukaan myös Jemenin iskun taustalla oli halu saada tietoja. Kyläläisiä kuoli 12-23, mutta uutinen iskusta tuli lähinnä siksi, että tällä kertaa myös yksi hyökkääjistä -- SEAL-erikoisjoukkojen sotilas -- sai surmansa, ja Trump nosti hänet sankariksi.

Jos CIA ei onnistu urkinnassa, se voi aina lähettää asevoimat paikalle, ja jälki on sen mukaista. Täytyy siis toivoa, että CIA onnistuu jatkossa paremmin sähköpostien ja älypuhelinten suhteen.

Uutisointi muistuttaa meitä taas kaksista säännöistä: tappaa saa, kunhan se tapahtuu riittävän kaukana, mutta salakuuntelu on kauhistus -- sehän voisi kohdistua meihinkin.

Suomalainen roskapostipainajainen

Sähköpostiini on viime aikoina tulvinut suomalaista roskapostia -- siis suomenkielistä ja suomalaisen yrityksen lähettämää. Todella tulvinut, kuten kuvasta näkyy (jopa 84 roskaa vuorokaudessa):

Roskapostitulva nettiedut.com -osoitteesta.

Postia on tullut kuvitteellisilla henkilönimillä (lähes kaikki naisia) ainakin kolmesta domainista: nettiedut.net, voittajille.com ja luksusedut.com.

Whois Nettiedut.net kertoo puhelinnumeroksi 045-alkuisen numeron (joka ei ole käytössä) sekä antaa kontaktin nimeksi Nina Koistinen. Sattumoisin (?) saman niminen nainen tuomittiin Arizonassa keväällä 2014 kuuden päivän ikäisen vauvansa tukehduttamisesta.

Nettiedut.net-mainosten lopussa on painike, jolla postituslistasta pääsee eroon. Yleinen neuvo on, ettei niitä pidä painaa, koska painallus kertoo osoitteen olevan käytössä. Otin kuitenkin riskin ja eroamispyyntö näyttää tehonneen.

Voittajille.com ja Luksusedut.com -domainien tiedot ja puhelinnumerot ovat samat, joten kaikki kolme ovat osa samaa roskapostipainajaista. Silti niistä pitää erota erillisellä komennolla.

Hyvästi luksusedut.

Lähes sata luvatonta roskapostia vuorokaudessa väärennetyillä lähettäjätiedoilla on laitonta toimintaa, joka pitää saada kuriin. Turha säätää uusia tietosuojalakeja, jos vanhojakaan ei voida valvoa, eikä rekisteriselosteella ole mitään merkitystä.

Jos vielä näen roskapostia näistä osoitteista, teen asiasta rikosilmoituksen poliisille. Suosittelen muita roskan uhreja toimimaan samoin.

Lisäys 13.3.2017 blogipalautteen perusteella: sama roskapostittaja on varannut viikonetusi.com-domainin. Samaa sarjaa on valittujenposti.com, jonka yhteyshenkilöksi on merkitty (muka) Anna Rikkonen. Kaikkia näitä yhdistää sama gmail-osoite etupaketti@gmail.com.

Jos näistä osoitteista tulee luvatonta mainontaa, suosittelen tekemään rikosilmoituksen.

Tekstiä muokattu 27.4.2017

Kun Placido Domingo kompastui Toscassa

Nämä ruutukuvat ovat lojuneet levyllä jo lähes neljä vuotta, joten laitetaan ne nyt nettiin muutaman sanan kera. Kyse on Toscasta. Siitä oopperasta, ei kakusta (mistä lie kakku saanut nimensä, tietääkö joku?).

Puccinin Tosca on upea ooppera, joka sopii loistavasti televisioon. Heinäkuussa 1992 Roomassa toteutettiin erikoinen tv-kokeilu, jossa Toscan kolme näytöstä esitettiin aidoilla tapahtumapaikoilla ja välitettiin livenä kaikkialle maailmaan, myös Suomeen. Lisäksi näytökset esitettiin oikeisiin aikoihin: päivällä, illalla ja lopun teloituskohtaus aikaisin aamulla.

Orkesterin soitto, laulu ja kaiken kuvaaminen tapahtumien keskeltä, ei lavan reunalta, oli melkoinen saavutus, eikä se tietenkään sujunut kommelluksitta.

Pahin tapahtui heti ensimmäisessä näytöksessä, kun Mario Cavaradossia esittänyt Placido Domingo juoksi alas portaita ja kompastui. Hän nousi pystyyn kuin mitään ei olisi tapahtunut ja jatkoi laulamista.

Domingon kompasuminen on korjattu myyntiversiossa.

Ilmeisesti heti live-lähetyksen perään homma kuvattiin uudestaan, sillä kyseinen esitys lähetettiin uudelleen Suomen televisiossa 30.5.1993 ja on nykyään saatavilla myös dvd- ja Blu-ray-versioina, ja kummassakaan Domingo ei enää kompastu.

Nämä kuvat on kaapattu alkuperäisen live-lähetyksen (oikea) sekä vuotta myöhemmin esitetyn version (vasen) VHS-tallenteista. Suurin ero näkyy Recondita armonia -aariassa, missä kuvakulma on vaihtunut:

Cavaradossin suuri Recondia armonia -aaria.

Ilmeisesti kameran ympärillä oli suoja, joka liian laajan kuvakulman tai suojan paikaltaan luiskahtamisen vuoksi päätyi lähetykseen. Tämäkin on korjattu:

Suntion kohtaus.

Muistikuvani mukaan toisen näytöksen Farnesen palatsin kuvissa vilahti kameramies, mutta sitä en enää tallenteelta löytänyt. Viimeinen näytös linnoituksen katolla meni ilmeisesti täysin ilman korjauksia.

Viimeinen näytös ei vaatinut korjauksia.

Vuonna 2000 samanlainen live-lähetys toteutettiin Pariisista, silloin teoksena oli La Traviata. TV-lähetykseen tuli muutama väärä kameran vaihto, en ole tarkistanut onko ne saatu korjattua myyntiversioon.

Ilmeisesti oopperan live-lähetykset osoittautuivat niin vaativiksi, ettei uusia enää tehty. Tuotantoyhtiöt ansaitsevat rahansa helpommalla vaikkapa urheilulähetyksiä kuvaamalla. Niissä ei tarvita uusintaottoja.

Uusikin astianpesukoneeni on Miele

Syksyllä 2015 vaihdoin Mielen pesukoneen uuteen, nyt oli astianpesukoneen vuoro. Vanha tiskari oli merkiltään Miele ja tyyppiä "Made in West Germany" -- eli lähes 30 vuotta vanha. Toimi vieläkin, mutta luukun jousi oli pettänyt ja oli syytä epäillä, että ennen pitkää se aiheuttaisi kalliin vesivahingon.

Miele G 572 tiensä päässä.

Lähes 30 vuotta samalla tiskarilla oli vahva suositus hankkia nytkin Miele. Halvin malli G 4204 maksoi 749 euroa. Sillä hinnalla olisi saanut kaksi toisen merkin halpismallia, mutta jos Miele kestää vähintään kaksi kertaa kauemmin, sen ostaminen kannattaa jo ihan taloudellisista syistä.

Uusi on Miele G 4204.

Jää nähtäväksi kestääkö todella, sillä laite vaikuttaa selvästi muovisemmalta kuin Länsi-Saksassa aidosta teräksestä tehty edeltäjänsä. Selvimmin sen huomaa luukusta, joka on huomattavasti aiempaa kevyempi eikä edes lonksahda paikalleen vakuuttavan tuntuisesti. Ehkä materiaalitekniikka on kehittynyt? Ehkä muovista saadaan tehtyä yhtä kestäviä osia kuin metallista ennen, tosin vähän epäilen.

Markkinoille on tullut ensimmäisiä älykkäitä kodinkoneita, joissa pesutapahtumaa voi seurata ja komentaa älypuhelimella. Boschin älymalli olisi maksanut vähän yli tonnin. Miele ei älystä perusta, sen käyttöliittymä on alkeellinen. Hieman yllättäen sisäosat eivät ole muuttuneet mihinkään 30 vuodessa. Luukun sisäpuoli ja laitteen pohja on täsmälleen saman näköinen kuin ennen.

Jotain uutta on sentään tullut: ruokailuvälineitä varten on erillinen taso, johon likaiset haarukat ja veitset ladotaan. Se kuulostaa aluksi työläältä, mutta ei oikeastaan ole. Mikä välineitä asettaessa ajassa menetetään, se niitä pois kerätessä säästetään. Ja pesutulos on tietenkin parempi, kun välineet ovat erillään toisistaan.

Jäljellä olevan pesuajan digitaalinen näyttö on toki myös tervetullut. Jotain myönnytyksiä nykyajalle on myös Miele joutunut tekemään.

Tein pikaisen vertailun kahden halvan koneen (Matsui MWD60W16N 329 euroa ja Whirlpool ADPU201WH 349) ja Mielen välillä. Miele on hiljaisempi (46 dB vs. 49 ja 51 dB) ja selvästi painavampi (46,50 kg vs 35 ja 39,5 kg). Sen sijaan standardipesun aika on hieman pidempi (196 vs 190 ja 180 min), vuodessa kulutettu vesimäärä suurempi (3780 vs 3080 ja 2800 litraa), samoin sähkö (299 kWh vs 258 ja 237 kWh). Lukujen perusteella Miele on hiljaisempi, massiivisempi ja kuluttaa enemmän niin vettä kuin sähköäkin. Mahdoton sanoa, miten nämä näkyvät pesutuloksessa.

Länsi-Saksa on hävinnyt, mutta toivottavasti Mielen laatu on ennallaan. Pianhan se nähdään... siis jo 20 vuoden päästä.

PS. Ja heti kun tuon olin ehtinyt kirjoittaa, Googlen urkintatoiminto kävi vaihtamassa blogini ainoaan vaihtuvaan mainospaikkaan Gigantin mainoksen juuri näistä malleista! Tällä kertaa siitä oli hyötyä, tulivatpa kaikki samaan kuvaan.

Googlen urkintatoiminto reagoi salamannopeasti.

Hyperloopin mahdoton matka-aikataulu

Perjantaina 3.3.2017 Maikkarin 7-uutisissa kerrottiin Hyperloopin edustajien keskusteluista Suomen elinkeinoministeri Mika Lintilän sekä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin kanssa. Suunnitelmissa olisi kuljettaa ihmiset ja rahti 28 minuutissa Helsingistä Tukholmaan. Alla oleva graafi on pysäytyskuva uutisista:

Helsingistä Tukholmaan 28 minuutissa.

Tässä vaiheessa insinööri minussa heräsi. Hetkinen, voiko tuo olla mahdollista? Googlen kartta kertoo, että suorin mahdollinen etäisyys Turun, Marianhaminan ja Norrtäljen kautta on noin 415 kilometriä. Hyperloopin putki olisi väistämättä jonkin verran pidempi -- etenkin, jos se kulkisi vielä Lohjan ja Salon kautta. Saaristo ja merenpohja todennäköisesti lisäisivät matkaa vielä vähän.

415 km matkaa, 28 minuuttia aikaa. Onnistuuko?

Elon laskuoppi antaa keskinopeudeksi 415 km/28 min = 14,8 km/min eli 889 km/h, mikä on hieman vähemmän kuin äänennopeus ilmassa. Tämä on vielä realistista.

Vaunut vaativat kiihdytyksen ja jarrutuksen. Käytetään arvoa 5 m/s2 eli noin puolet maan vetovoiman kiihtyvyydestä (puoli g). Moni matkustaja kokisi tämän epämukavana, mutta ei vielä vaarallisena. Tällä kiihtyvyydellä/hidastuvuudella 250 m/s nopeuden (900 km/h) saavuttaminen kestäisi 50 sekuntia, minkä aikana vaunu ehtisi liikkua 6,25 kilometriä. Pyöristetään kiihdytys/jarrutus minuuttiin, niin jäljelle jää 26 minuuttia matka-aikaa ja 403 km matkaa eli huippunopeudeksi tulisi 15,5 km/min eli 930 km/h.

Ilmeisesti matka-aika on laskettu näitä lukuja käyttäen. Mutta väliasemat romuttavat koko idean, koska silloin vaunujen pitää kiihdyttää ja hidastaa jokaisen väliaseman kohdalla. Helsingissä tarvitaan vain kiihdytys ja Tuhkolmassa vain hidastus, joten kohdellaan niitä yhtenä. Sen lisäksi tulee kuusi väliasemaa (Espoo, Lohja, Salo, Turku, Ahvenanmaa, Norrtälje) eli yhteensä seitsemän kiihdytys/jarrutus-kertaa.

Kuudella väliasemalla matkustajille pitää jättää aikaa poistumiseen ja kapseliin astumiseen. Oletetaan, että tämä onnistuu 30 sekunnissa, sillä kapselit ovat pieniä. Matka-ajasta pitää siis nipistää kolme minuuttia, jolloin jäljelle jää 25 minuuttia. Tässä ajassa kapselin pitäisi edetä (vähintään) 415 kilometriä kiihdytyksineen ja jarrutuksineen.

Helsinki, Espoo ja Lohja ovat niin lähellä toisiaan, että kapseli tuskin ehtisi saavuttaa huippunopeuttaan. Emme tiedä etäisyyksiä tarkalleen, joten otetaan varmuuden vuoksi optimitapaus, jossa kuusi asemaa ovat tasaisin (415/7=59 km) välimatkoin. Jokainen väli pitäisi selvittää 25 min/7 eli 214 sekunnissa. Jos tästä 100 sekuntia kuluu kiihdytyksiin ja jarrutuksiin, matkanopeudelle jäisi 114 sekuntia. Siinä ajassa vaunu liikkuisi 258*114 = 29,45 km ja kiihdytys/jarrutus vielä 12,5 km lisää eli noin 42 km. Se ei riitä, puuttumaan jää 17 kilometriä.

Vaaditaan vähintään 5,15 m/s2 kiihtyvyys, jotta vaunu ehtisi asemalta toiselle 214 sekunnissa vuoroin kiihdyttäen ja vuoroin jarruttaen. Matkustajille tällainen kyyti olisi erittäin epämukavaa. Tukholmassa kapselista nousisi vihreän pahoinvoivia asiakkaita, joista osalla olisi vielä kahvit rinnuksilla.

Yllä olevat laskut on tehty pikaisesti perusfysiikalla ja niissä voi olla virheitä. Epäilemättä LVM on laskenut asian tarkemmin. Lopputulos on kuitenkin sama: 28 minuutin matka-aika kuudella välipysähdyksellä on teoriassakin mahdoton.

Emme tiedä, miten Hyperloop tulisi käytännössä toimimaan. Tyhjiöputken rakentaminen merenpohjaan olisi erittäin vaikeaa ja kallista. Miten hoidetaan vuodot ja lämpölaajeneminen? Entä jos matkustajat eivät pystykään poistumaan 30 sekunnissa seuraavan vanun tieltä? Tyhjiöputki tekee metrossa käytettyjen sivuraiteiden rakentamisen vaikeaksi.

Ja viimeinen kysymys on tietenkin raha: kuinka paljon matkustajia tai rahtia tarvitaan, jotta arviolta 19 miljardin euron putki kannattaa rakentaa?

Lisätty 6.3.2017: Helsinki-Tukholma-projektin kuvaus (heinäkuu 2016).
Ilmeisesti putki on tarkoitus toteuttaa niin, että kukin vaunu kulkee lähtöasemalta suoraan pääteasemalle, eikä pysähtele matkalla. Tämä ratkaisee joitakin ongelmia (kuten aikataulun ja toistuvat kiihdytykset/jarrutukset), mutta herättää uusia teknisiä ja kaupallisia kysymyksiä kuten sen, miten vaunu voidaan vaihtaa pääputkesta jarrutusputkeen täydessä 930 km/h vauhdissa.

Joka tapauksessa point-to-point-mallissa tekstissä esitetty pohdinta aikatauluista menettää merkityksensä. 

Malmista robottilennokkien keskus

Helsingin Malmin lentokentästä on käyty pitkään taistelua. Kentän säilyttäjät ovat keränneet nimiä ja vedonneet päättäjiin niin harvinaisen innokkaasti. Myös kentän lähiseudun asukkaat tuntuvat kannattavan kentän säilyttämistä.

Kentältä usein lentäneenä en pysty puolueettomasti arvioimaan sen tarpeellisuutta, mutta näen kyllä, mihin kehitys on johtamassa. Suhtaudun epäillen robottiautoihin, koska tiet ovat jo täynnä ihmisautoilijoita. Sen sijaan ilmassa olisi tilaa, joten täysin automatisoitu lentolaite on helpompi toteuttaa.

Miltä kuulostaisi palvelu, joka toisi lennokin oman talon parkkipaikalle tai talon katolle, ja kuljettaisi yhden matkustajan hetkessä paikasta toiseen? Ilman ruuhkia tai pelkoja ihmisten tekemistä virheistä.

Lennokki voisi olla vaikka tällainen, jonka kiinalainen Ehang esitteli CES-messuilla Las Vegasissa vuosi sitten:

Ehang 184 - tulevaisuuden lentolaite?

Ajatus voi kuulostaa hurjalta, mutta Uber on jo teettänyt 98-sivuisen tutkimuksen aiheesta ja Dubai suunnittelee pilotin käynnistämistä (heh, pilottiahan näissä laitteissa nimenomaan ei tarvita, eikä sen vuoksi myöskään lentolupakirjaa).

Voisiko Suomi olla tässä kehityksen kärjessä? Robottilennokki vaatii niin suuren asukasmäärän, että pääkaupunkiseutu olisi ainoa ympäristö, missä palvelu voisi toimia.

Vanha unelma lentävästä autosta voi sekin toteutua. Lennokeista odotetaan ratkaisua myös pienten pakettin toimittamiseen, vaikka tässä ideassa onkin omat ongelmansa.

Monet uudet liikennemuodot perustuvat lentämiseen. Olisi lyhytnäköistä sulkea Malmin kenttä nyt ja huomata 10 vuoden päästä, että sille olisi uudenlaista käyttöä.

Malmin kenttä ilmasta heinäkuussa 2013.

Nelikopterin tapaiset lennokit eivät tarvitse kiitoratoja, mutta ne ovat kuitenkin lentolaitteita. Ne tarvitsevat huoltoa, varikon ja monenlaista logistiikkaa. Malmilla tämä kaikki olisi valmiina, aivan Helsinki-Vantaan lentokentän vieressä ja vain kivenheiton päässä Helsingin keskustasta. Minkä vaikutuksen tekisikään kuljettaa liikematkustajat Vantaan kentältä lennokilla keskustan hotelliin! Kyllä se yli puolen tunnin junassa nököttämisen voittaisi.

Malmin historiallinen lentokonehalli, elokuu 2016.

Lisäksi tulee muistaa, että kenttä rakennettiin Malmille juuri siksi, ettei maa kelvannut muuhun käyttöön. Alue on suota, joten rakennusten perustukset on tehtävä syvälle -- ja se maksaa. Tulevaisuuden lentotoimintaa varten kaikki olisi jo valmiina.

Malmin kentän historiallinen terminaali.

Kaksi viimeistä kuvaa on otettu Samyangin 14-millisella objektiivilla, mutta terminaalirakennus on oikeastikin kaareva ja rakennushistoriallisesti arvokas.