Vanhasta kirjasta perspektiiviä digitalisaatioon

"Robotteja on kaikkialla". Otsikko voisi olla tämän päivän uutisesta, mutta tämän niminen luku löytyy saksalaisen Rolf Strehlin kirjoittamasta teoksesta Aikamme robotit, jonka WSOY julkaisi suomeksi jo vuonna 1954 (alkuperäisteos Die Roboter sind unter uns):

"Robotteja on kaikkialla"

Tilasin kirjan nettiantikvariaatista ja se näyttää juuri siltä, miltä 1950-luvun kirjat yleensä näyttivät.

Robert Strehl: Aikamme robotit, 1954

Kansikuva on pieni vitsi, joka selitetään kirjan kuvaliitteissä. Kyse ei ole mekaanisesta hyönteisestä vaan ylösalaisin käännetyn hävittäjän nokasta.

Kansikuvassa hävittäjän nokka.

Netistä löytyy joku toinenkin, joka on kommentoinut samaa teosta (englanninkielinen versio ilmestyi 1955). Blogiin on kopioitu kirjan valokuvia, itse tyydyin ottamaan vain pikaisesti kuvia tekstistä, koska pitkät tekstilainaukset olisivat muuten olleet liian työläitä.

Vaikka kirja on omistettu roboteille (heti ensimmäinen luku on nimeltään "Robottien aikakausi on alkanut"), se kuvaa laajasti tekniikan kehitysnäkymiä ja tulevaisuuden odotuksia 60 vuoden takaa. Ja ne kuulostavat hämmästyttävän tutuilta.

Esimerkiksi robotisoidun tuotannon ja ammattiliittojen merkityksen pohdiskelu kuulostaa kovin ajankohtaiselta:

"Ammattiliitto ei voi estää ... käyttämästä näitä elektronis-mekaanisia koneolentoja hyväkseen."

Pystyykö kone ajattelemaan? Voiko siitä tulla ihmistä älykkäämpi? Tätä pohditaan kirjassa ja kumma kyllä, emme vieläkään osaa vastata tähän keskeiseen, periaatteelliseen kysymykseen.

"Pystyykö kone ajattelemaan meitä älykkäämmin?"

Huvittavaa kyllä, kirjassa on täsmälleen samanlainen kirjoitusvirhe kuin jotka nyt ovat kiusallisen yleisiä: yhden kirjaimen puuttuminen muuttaa sanan vastaus muotoon vastus mikä hämää oikolukijaa (tuolloin ihminen, nyt koneellinen). Ja ei, minä en ole tehnyt korjausta kirjan marginaaliin, vaikka #typonipo olenkin!

Kirja ennakoi myös valvontayhteiskunnan tuloa. Se kuvailee, miten Yhdysvaltojen väestönlaskenta saatiin toteutettua reikäkorteilla. Aikansa big data syntyi, kun kansalaiset rekisteröitiin 35 lävistyksen perusteella korteille.

"Keskimääräisen kansalaisen muotokuva: 35 lävistettyä reikää"

Ja toinen kohta:

"Koko ihmiskunta merkitään korteille"

Luulitko, että robottiauto on uusi keksintö? Ehei, jo vuonna 1954 se oli aivan kulman takana:

"Kuljettajaton auto"

Jo vuonna 1951 amerikkalaiset insinöörit rakensivat tutkaa hyödyntävän auton, joka kulki testiradalla ilman kuljettajaa. Kirjan mukaan "kulunee vielä muutamia vuosia, ennen kuin robottiautot täyttävät maantiemme. Tähän saakka vaunu ei näet ole pystynyt havaitsemaan kaikkea mitä sivuilla tapahtuu. Tiellä leikkivät lapset saavat robotin tosin pysähtymään, mutta tiensivulla 'telmiviä' auto ei havaitse".

Olemme odottaneet robottiautoa 60 vuotta, ja joutunemme odottamaan vielä muutaman vuoden lisää.

Kirjan ikä näkyy siinä, että väliotsikon mukaan "ENIAC laskee hirivittävän nopeasti", koska se suorittaa tunnissa miljoona kahden kymmennumeroisen luvun kertolaskua... suorituskyky vastaa noin 25 000 konttorilaskukonetta. Samoin mikroaaltouunia kutsutaan nimellä "tutkaliesi".

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, eikä Strehl onnistu siinä kovin hyvin. Sivulla 241 hän siteeraa Amsterdamin taloudellisen yliopiston professoria, tohtori Polakia, joka on laatinut kuvauksen miltä maailma ja yhteiskunnallinen rakenne näyttävät vuonna 2000. "Hänkin uskoo, että silloin koko taloudellinen valmistus tapahtuu muutamissa jättiläistehtaissa, joita vain muutamat ihmiset johtavat, koska täysautomaattiset koneet itsetoimisesti pitävät huolen tuotannosta. Automatisoinnin seurauksena tulee olemaan suunnaton työttömyys, jota olisi lähinnä koetettava auttaa tehokkaasti työpäivää lyhentämällä."

Ja edelleen:

"Eric Leaver ja tri Brown, kaksi kanadalaista tiedemiestä, jotka suorittivat perusteellisia teollisuuden automatisointia valmistelevia tutkimuksia, ehdottavat kahden päivän työviikkoa" (siinä mallia Li Andersonille!), sillä "missään tapauksessa ei pitäisi toistaa tähänastisen koneellisen puoliautomatisoinnin yhteydessä tehtyä kapitalistista virhettä, että säilytettäisiin työaika ja vähennettäisiin työntekijöiden lukumäärää".

Miksi yhdistän tämän kirjan ajankohtaiseen digitalisaatio-teemaan? Koska monet nyt huolta herättävät aiheet olivat olemassa jo 60 vuotta sitten. Niitä pelättiin lähes samoilla argumenteilla kuin tänäkin päivänä. Menneisyys ei ole tae tulevaisuudesta, mutta voinemme silti olettaa, etteivät kaikki uhkakuvat tälläkään kertaa toteudu. Pelottavilta tuntuvat asiat latistuvat arkipäivässä. Robotit eivät vie kaikkia työpaikkoja, tekoäly ei korvaa ihmistä eikä itseään ohjaava auto yleisty vielä ihan lähivuosina (mikä antaa taksi- ja rekkakuskeille aikaa sopeutua muutokseen).

Sivulla 170 Strehl maalaa synkkiä näkymiä toimistotyöntekijöille, sillä "elektroni-ihmiset" tekevät toimistyöläiset tarpeettomiksi. "Tämä tehtaissa ja toimistoissa tapahtuva toinen teollinen vallankumous tulee varmasti aiheuttamaan suunnattomia yhteiskunnallisia probleemoja kaikilla aloilla. Jopa katastrofaaliset iskut voivat vavahduttaa nykyaikaista yhteiskunnallista rakennettamme".

Tämä uhkakuva ei toteutut. Päinvastoin, seuraavan 50 vuoden aikana toimistotyöntekijöitä tarvittiin enemmän kuin koskaan. Ja nyt pohdimme jälleen ihan samaa kysymystä.

Sivulla 237 kirja ennustaa monien ammattiryhmien katoamista: "Tuhat kertaa ihmistä nopeammin laskeva taikka reikäkortteja järjestävä kone, puheluita yhdistävät ja kaikki niihin liittyvät kirjanpitotehtävät suorittavat tekoaivot, sähkeitä vastaanottava ja niitä edelleen lähettävä elektroniajattelija, itsetoimisesti kirjeitä kirjoittava kirjoituskone, koneille käskyjä antava koneisto, lentokonetta ohjaava laite, automaattisesit tavaroita myyvät robotit, pitkiä rataosia valvovat ja vaihteita kääntävät asetinlaitteet, itsestään saamansa käskyt muistavat hissit, ilman vartijoita toimivat majakat, ohjaajattomat koneaurat taikka itsestään soittavat pianot, -- kaikki ne uhkaavat välittömästi monen ammatin olemassaolon perusteita. Tällaisia ovat laskijat ja toimistovirkailijat, puhelujen välittäjät, sähköttäjät, sihteerit, tehtaan työläiset, lentäjät, myyjät, rautatieläiset, majakanvartijat, maataloustyöntekijät ja kahviloiden pianistit".

Jonka johtopäätöksenä on seuraava kappale:

"Uhka, jonka 'Giant brains' (jättiläisaivot), tekoaivot kaikissa muodoissaan, inhimilliselle olemassaololle ja ihmisarvolle muodostavat, saa ne näyttämään pelottavilta. Yli-inhimillisin lihaksin varustettu kone ei enää ole sensaatio nykyajan ihmiselle, mutta yli-inhimillisin aivoin varustetut koneet herättävät ahdistavia mielikuvia jopa kehitykseen uskovassa 20. vuosisadan teknikossakin".

Kirjan lopussa pelätään koneiden avulla käytävää kolmatta maailmansotaa, joten viimeisen luvun otsikko on "JA JOS RAUHA SÄILYY".

"Myös jos rauha säilyy, robotit tulevat mullistavasti vaikuttamaan elämäämme. Teollisuus automatisoituu, mutta kysymys vapaa-aikojen käytöstä tulee olemaan vaikeimpia ja mielenkiintoisimpia probleemeja, mitä ihmiset saavat ratkaistavakseen, on prof. Wiener ennustanut."

Strehlin mukaan tekniikan ansiosta ihmisillä tulee olemaan paljon vähemmän tekemistä kuin nykyään. Optimistien mukaan ihminen silloin vihdoinkin jälleen muistaa itsensä ja voi uudelleen löytää "ikuisten arvojen" luo. Sivistyksen uusi kukoistuskausi olisi tämän seurauksena (s. 298).

Strehl pelottelee lukijoita television ja radion tyhmentävällä vaikutuksella: "yleisradion ydinprobleema ja vallitsevana vaarana näyttää olevan, että se muodostaa jatkuvan pakenemisen kiusauksen. Yksinäisyydessään ihminen ei enää kärsi väliaikaa. Sen tähden hänen vapaa-aikansakin on oltava automaattisesti säännösltetyä, mikä tavallaan vastaa tehtaiden liikkuvia nauhoja... kaukonäkeminenkin uhkaa uutena teknillisenä apuneuvona tehdä ihmiset orjikseen sen sijaan, että palvelisi heitä". Mitähän Strehl olisi sanonut internetistä?