Oliver Stonen odotettu Snowden-elokuva tuli suomalaisiin teattereihin syyskuun lopulla. Stonella on ollut vaikea tehtävä: miten tehdä kiinnostava elokuva aiheesta, joka itsessään on tylsä ja jonka loppuhuipennuksen kaikki jo tietävät?
Sillä tylsää hakkerointi tosiaan on. Mitä jännittävää on tiedostojen kopioinnissa tai Windows-palvelinten ylläpidossa? Liiaksi tietotekniikkaan keskittyneet hakkerielokuvat ovat joko aneemisia tai teknisesti täysin mahdottomia.
Stone on hakenut draamaa Snowdenin henkilökohtaisesta elämästä ja urasta NSA:lla. Koska nekin ovat melko tylsiä, tarinaa on väritetty melkoisesti. Snowdenista on tehty huippulahjakas nörtti, joka pystyttää testiverkon ennätysajassa, koodaa NSA:n käyttöön hyödyllisen sovelluksen ja poseeraa yhteiskuvassa NSA:n johtajan kanssa, Nicholas Cagen pieni rooli NSA-veteraanina hymyilyttää.
Todellisuus on elokuvaa tylsempi. Kaikkien aiempien tietojen mukaan Snowden oli rivityöntekijä, joka ylläpiti palvelimia ja tietotekniikkaa herättämättä kenenkään huomiota ennen kuin oli liian myöhäistä.
Elokuvassa Snowden esitetään epileptikkona, mikä on yllättävää. Sairaudella ei ole tarinan kuljetuksen kannalta merkitystä, joten miksi tällainen yksityiskohta olisi keksitty?
Todellista ovat alkuperäisessä Mira-hotellissa kuvatut jaksot, jotka ovat täysin aitoja aina huoneen numeroa (1014) myöten. Myös Havaijilla kuvattu kohtaus näyttää olevan samalta kadulta, jossa Snowden asui -- tosin kun Snowden vie Lindsay Millsin terassille, kohtaus on taustan golf-autoista päätellen kuvattu jossain ihan muualla.
Elokuva ohittaa kokonaan sen kiinnostavan vaiheen, jolloin Snowden otti ensi kertaa yhteyttä toimittajiin henkilöllisyytensä salaten. Niin ikään tapahtumat Hongkongin jälkeen esitellään vain lyhyesti, eikä häntä auttanutta Sarah Harrisonia mainita lainkaan.
Huvittava, ja takuuvarmasti keksitty, yksityiskohta on microSD-kortin salakuljettaminen ulos Kunian tiedustelukeskuksesta Rubikin kuutioon piilotettuna. Tiedostojen kopioinnissa tarkkasilmäiset huomaavat, että elokuvallisista syistä tietokoneen näyttö täyttyy kopioitujen tiedostojen ilmoituksista, mutta siirtonopeutena näkyy 9 kiloa sekunnissa, mikä sd-kortille on naurettavan alhainen luku.
Elokuva antaa ymmärtää, että Snowden oli loppuun asti NSA:n palveluksessa, eikä Booze Allen Hamiltonia sotketa juttuun lainkaan. Myös Dellin rooli jää epäselväksi, vaikka yhtiön nimi mainitaankin.
No, tämähän onkin viihde-elokuva, ei dokumentti tapahtuneesta. Snowdenia esittävä Joseph Gordon-Levitt on omaksunut roolinsa täydellisesti. Joissakin kohtauksissa hän näyttää epäuskottavan vanhalta, vaikka on vain kaksi vuotta Edwardia vanhempi.
Ohjaaja Stone on kertonut elokuvan rahoitusvaikeuksista. Isot studiot eivät halunneet osallistua epäisänmaallisena pidettyyn projektiin. Suurvallan soft-power toimii. Siitä huolimatta Stone sai järjestettyä 40 miljoonan dollarin rahoituksen eikä elokuva näytä mitenkään halvalta. Luultavasti Havaijin tietokonekeskuksen taustat on tehty tietokonegrafiikalla, niiden lavastaminen olisi tullut liian kalliiksi ja ne tiettävästi näyttävät aivan liian hienoilta aitoihin paikkoihin verrattuna.
Snowden-elokuva tuskin saa oscareita, mutta se on kelpo viihdettä ja kannattaa nähdä vaikka vain tuen vuoksi.
Sillä tylsää hakkerointi tosiaan on. Mitä jännittävää on tiedostojen kopioinnissa tai Windows-palvelinten ylläpidossa? Liiaksi tietotekniikkaan keskittyneet hakkerielokuvat ovat joko aneemisia tai teknisesti täysin mahdottomia.
 |
| Snowden - Vain paossa olet turvassa. |
Todellisuus on elokuvaa tylsempi. Kaikkien aiempien tietojen mukaan Snowden oli rivityöntekijä, joka ylläpiti palvelimia ja tietotekniikkaa herättämättä kenenkään huomiota ennen kuin oli liian myöhäistä.
Elokuvassa Snowden esitetään epileptikkona, mikä on yllättävää. Sairaudella ei ole tarinan kuljetuksen kannalta merkitystä, joten miksi tällainen yksityiskohta olisi keksitty?
Todellista ovat alkuperäisessä Mira-hotellissa kuvatut jaksot, jotka ovat täysin aitoja aina huoneen numeroa (1014) myöten. Myös Havaijilla kuvattu kohtaus näyttää olevan samalta kadulta, jossa Snowden asui -- tosin kun Snowden vie Lindsay Millsin terassille, kohtaus on taustan golf-autoista päätellen kuvattu jossain ihan muualla.
Elokuva ohittaa kokonaan sen kiinnostavan vaiheen, jolloin Snowden otti ensi kertaa yhteyttä toimittajiin henkilöllisyytensä salaten. Niin ikään tapahtumat Hongkongin jälkeen esitellään vain lyhyesti, eikä häntä auttanutta Sarah Harrisonia mainita lainkaan.
Huvittava, ja takuuvarmasti keksitty, yksityiskohta on microSD-kortin salakuljettaminen ulos Kunian tiedustelukeskuksesta Rubikin kuutioon piilotettuna. Tiedostojen kopioinnissa tarkkasilmäiset huomaavat, että elokuvallisista syistä tietokoneen näyttö täyttyy kopioitujen tiedostojen ilmoituksista, mutta siirtonopeutena näkyy 9 kiloa sekunnissa, mikä sd-kortille on naurettavan alhainen luku.
Elokuva antaa ymmärtää, että Snowden oli loppuun asti NSA:n palveluksessa, eikä Booze Allen Hamiltonia sotketa juttuun lainkaan. Myös Dellin rooli jää epäselväksi, vaikka yhtiön nimi mainitaankin.
No, tämähän onkin viihde-elokuva, ei dokumentti tapahtuneesta. Snowdenia esittävä Joseph Gordon-Levitt on omaksunut roolinsa täydellisesti. Joissakin kohtauksissa hän näyttää epäuskottavan vanhalta, vaikka on vain kaksi vuotta Edwardia vanhempi.
Ohjaaja Stone on kertonut elokuvan rahoitusvaikeuksista. Isot studiot eivät halunneet osallistua epäisänmaallisena pidettyyn projektiin. Suurvallan soft-power toimii. Siitä huolimatta Stone sai järjestettyä 40 miljoonan dollarin rahoituksen eikä elokuva näytä mitenkään halvalta. Luultavasti Havaijin tietokonekeskuksen taustat on tehty tietokonegrafiikalla, niiden lavastaminen olisi tullut liian kalliiksi ja ne tiettävästi näyttävät aivan liian hienoilta aitoihin paikkoihin verrattuna.
Snowden-elokuva tuskin saa oscareita, mutta se on kelpo viihdettä ja kannattaa nähdä vaikka vain tuen vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti