Suomettumista, komisario Palmu!

Olipa hauska katsoa eilen Ylen Teemalta elokuvaklassikko Vodkaa, komisario Palmu! Olin nähnyt elokuvan joskus nuoruudessa mustavalkoisesta televisiosta, joten nyt paljon myöhemmin sitä katseli ihan uusin silmin.

Ilman väritelevisiotakin näki, että elokuvan väri oli punainen. Todella punainen. Neuvostoliitto oli Suomen suuri ystävä, YYA-sopimus mainittiin ja lopun sankarina oli neuvostoliittolainen naisagentti, vähän kuin Triple-X kahdeksan vuotta myöhemmin James Bondissa.

Elokuvassa Ylen studioilla esitetään sosialistisia lauluja.

Punatähti tekee läpimurron?

Tässä kohdassa putosin melkein sohvalta, vaikka 60-luku olikin kosmonauttien kulta-aikaa.

Vuonna 1969 kaikki tupakoivat kaikkialla, autosta soitettu puhelu oli suuri ihme, keskusteltiin tehtaan ottamisesta valtion haltuun (sosialisointi) ja monta jännittävää hetkeä saatiin aikaan sillä, että henkilöt etsivät lähintä puhelinta (se autopuhelin oli vain Ylen Palmulle antamassa autossa, jota ohjasi oikein autonkuljettaja!).

Oli valaisevaa katsoa elokuvaa 18-vuotiaan seurassa. Hän ihmetteli, miksi uutisia näyttävssä televisiossa oli mustavalkoinen kuva, vaikka elokuvassa oli värit. Tiedoksi muillekin nuorille: säännölliset värilähetykset alkoivat vasta 1970-luvun puolivälissä ja ensimmäiset väri-uutiset nähtiin 1.5.1977, jolloin ruutu täyttyi punalipuista (mistä nousikin kohu). "Mikä on magnetofoni?", oli toinen kysymys. Itse yhdistin sanan kelanauhuriin, mutta elokuvassa se oli Philipsin C-kasettinauhuri, jollaiset yleistyivät vasta 70-luvulla.

"Miksi telkkarin kuva on mustavalkoinen, vaikka elokuvassa on värit?"

Sofi Oksanen on kritisoinut toistuvasti suomettumista. Kumma, ettei hän ole käyttänyt tätä elokuvaa esimerkkinä. Ainakin se toimisi paremmin kuin väite siitä, että suomalaiset oppikirjat hyväksyttiin Moskovassa. Väite ei pidä paikkaansa, ainakaan kirjaimellisesti. Silti Oksanen ei ole oikaissut virhettään. Eikö väärien väitteiden esittäminen faktana ole juuri sitä informaatiosotaa, josta Oksanen syyttää Venäjää?

Muistan 70-luvun vuodet lapsuudestani. Olisi helppo syyttää tuon ajan päättäjiä ja mediaa rähmällään olosta, tietojen pimittämisestä ja suoranaisesta propagandasta. On kuitenkin epäreilua arvioida 1970-lukua tämän päivän arvoilla ja tiedoilla. Maailma oli tyystin toisenlainen ja tuon ajan poliitikot tekivät sen, minkä oikeaksi ja parhaaksi katsoivat. Lopputulos ainakin onnistui: Suomi säilytti itsenäisyytensä ja vaurastui kaupankäynnillä. Sotilaallista kriisiä ei tullut.

Toivoisi kuitenkin, että tuon ajan tapahtumat perattaisiin lopullisesti auki ja vielä elossa olevat aktiivit ottaisivat rohkeasti kantaa tekoihinsa. Samalla voi miettiä, kuin moni tämän päivän vaikuttajista katuu toimintaansa 30 vuoden päästä. Tällä kertaa meillä on netti, eikä se unohda.

Suomettumisen kritisointi on helppoa, toisin kuin sitä edeltävän jatkosodan. Olemme kaikki kuulleet tapahtumista historiantunneilla, mutta silti on vaikea selittää ulkomaalaisille, miksi Suomi liittoutui natsien kanssa, hävisi ja juhlii silti kuin voittaja.

Aihe on edelleen arka. Melkein jokaisella on oma teoria ja varmat tiedot siitä, miksi Suomella ei ollut vaihtoehtoja. Hinta oli kuitenkin hirvittävä: 63 000 kaatunutta suomalaista ja isot aluemenetykset. Itse yllätyin huomatessani ilmatorjuntamuseossa, että jatkosodassa Helsinkiä pommittivat myös amerikkalaisvalmisteiset koneet. Se havahdutti, meitähän pidettiin pahiksina.

Tässäkin jälkiviisaus on helppoa. Sodanaikaiset poliitikot tekivät päätöksiä parhaan kykynsä ja sen aikaisen tiedon mukaan. Se, että Suomi hyökkäyksestään huolimatta säästyi miehitykseltä ja rakensi suhteet itänaapuriin, on hatunnoston arvoinen saavutus -- vaikka se elokuvassa nyt camp-huumorilta näyttääkin.

Vielä elokuvasta: on hauska pohtia, olivatko tekijät aidosti rähmällään, vai onko elokuvassa piilotettuja piikkejä Neuvostoliittoa vastaan. Esimerkiksi lopun kohtaus, jossa Jaguar ajaa Suomen hiekkateitä hurjaa vauhtia ja taustalla kuuluu laulu "isoveli näkee sen, siis aja sinä poloinen vain harkiten" -- oliko se viittaus kaikkialle ulottuvaan valvontaan vai harmiton poliisin liikennevalistuskampanja? Emme voi tietää, ja juuri siksi tuon ajan tapahtumien arvostelu jälkikäteen on hyödytöntä.

Mutta se on ainakin faktaa, että tuohon aikaan ei ollut nopeusrajoituksia, joten Jaggella sai ajaa niin lujaa kuin autosta lähti! Suomi on totisesti muuttunut... muuallakin kuin politiikassa.

170 lasissa - ei ongelmaa vuonna 1969!

PS. Eikö komisario Palmu näytäkin aivan Josef Stalinilta? Sattumaa sekin... vai?

Komisario S... Palmu.