Tervetuloa kisaan, toivotti Nokia Applelle 2007

Bisneksen klassisia virheitä on uuden kilpailijan aliarviointi ja vankkumaton usko oman aseman säilymiseen. Legendaarinen esimerkki tästä on Apple, jonka kotimikro (Apple II) oli aikansa käsite (vähän kuin Nokia 2110 paljon myöhemmin).

Kun IBM sitten esitteli oman mikrotietokoneen, Apple toivotti kilpailijan tervetulleeksi koko sivun lehti-ilmoituksella "Welcome, IBM. Seriously" (kuva löytyy mm. täältä). Tekstissä Apple kehuu rivien välissä itseään ja omaa kaukonäköisyyttään ja lupaa, että markkinoiden kasvu on vasta alussa, joten tilaa riittää molemmille.

Toisin kuin Apple odotti, IBM PC:stä tuli valtava menestys, mikä tiesi Applelle lopun alkua. Vuonna 1985 Steve Jobs joutui jättämään yhtiön ja Apple kävi konkurssin partaalla. Jobsin paluun jälkeinen aika on sitten historiaa.

Vähältä piti, ettei Nokialle käynyt samalla tavalla. Kaksi päivää iPhonen julkistuksen jälkeen Nokian multimedia-toimialan johtaja Anssi Vanjoki teki saman virheen toivottaessaan Applen tervetulleeksi kisaan:

Vanjoki: Tervetuloa kisaan Apple

Sanotaan, että henkilö, joka ei tunne historiaa, joutuu toistamaan sitä. Ehkä Vanjoki ei tiennyt, millaisen mokan Apple oli tehnyt runsaat 25 vuotta aiemmin. Onneksi hän kuitenkin vastaili suomalaiselle toimittajalle eikä kansainväliselle medialle -- muutoin kommentti olisi nostettu Applen rinnalle markkinoinnin ja liikkeenjohdon oppikirjoihin.

Kommenteista käy ilmi, miksei Nokia ottanut iPhonea vakavasti. Applen myyntitavoite oli vaatimaton (vuoden 2008 loppuun mennessä vain 10 miljoonaa puhelinta), eikä yhden prosentin markkinaosuudella vielä hätistelty Nokiaa, joka oli alan gorilla.

Lisäksi "Applen iPhone kilpailee kaikkien N-sarjan tuotteidemme kanssa. Meillä tuotteiden hintahaitari vaan on paljon laveampi eli vajaasta 200 eurosta tuhanteen euroon" -- laaja tuotevalikoima nähtiin Nokian etuna.

Loppukommentti kertoo myös paljon: "Ihan mielenkiintoinen tuote, mutta siitä puuttuu muutamia välttämättömiä ominaisuuksia kuten nopeat tiedonsiirtoyhteydet mahdollistava 3G."

Todellisuudessa 3G:n puuttuminen ei ollut mikään ongelma -- se oli helppo lisätä myöhempään malliin. Sen sijaan Nokian olisi pitänyt vaihtaa puhelintensa käyttöjärjestelmä, käyttöliittymä, luoda kokonaan uusi mallisto, rakentaa ekosysteemi ja päästä eroon yrityksen sisäisestä insinööriajattelusta. Ei ihme, että Apple voitti.

Nokia oli insinööritalo, jonka mielestä 3G oli ratkaiseva ominaisuus. Ei ollut. Asiakkaita kiinnostivat paljon enemmän helppokäyttöisyys, näyttävyys, ohjelmien toiminta ja saatavuus ym. tekijät. Vähän myöhemmin, Applen esiteltyä sovelluskaupan idean, kävi ilmi myös ekosysteemin merkitys.

Näissä kaikissa Nokia oli toivottomasti myöhässä. Symbian-puhelimia ohjattiin painikkeilla, synkronointi pc:n kanssa oli painajaista, Ovi-palvelu ei koskaan toiminut, liian laaja mallivalikoima teki myytyjen puhelinten tukemisesta ja päivittämisestä likipitäen mahdotonta. iPhonessa kaikki toimi, ja vieläpä helposti.

Jälkiviisaus on helppoa, mutta valtaosa mediasta ymmärsi välittömästi iPhonen vallankumouksellisuuden. Omat ajatukseni löytyvät tuon ajan Tietokone-lehden kolumneista. Myös Anssi Porttikivi kirjoitti blogissaan 28.8.2007 osuvasti Miksi iPhone on uhka Nokialle.

Epäilijöitäkin löytyi. Investointipankki Nomuran analyytikko  Richard Windsor ei uskonut iPhonen vaikuttavan Nokiaan, vaikka "uusi matkaviestin onkin herättänyt ennakkoon valtavasti kiinnostusta". Siitä huolimatta "uskomme, että laitteen puhelin-, tekstiviesti- ja sähköpostiominaisuudet ovat ala-arvoisia". Windsor onkin ollut jo monta vuotta entinen analyytikko, nykyinen bloggaaja.

Nokialla oli omakin kosketusnäyttöprojekti (Series 90), mutta siitä saatiin ulos vain yksi laite (Nokia 7710). Kaikesta päätellen johto ei uskonut kosketusnäyttöön. Sen sijaan paljon aikaa ja energiaa käytettiin mobiilitelevisioon (DVB-H), joka broadcast-tyyppisenä tekniikkana oli omasta mielestäni jo tuolloin vanhentunut eikä edes teknisesti järkevästi toteutettavissa (verkkojen nopeudet, akkutekniikka ym).

Nokia hukkasi ratkaisevat vuodet 2007-2011, joiden aikana alustalla kyteneet liekit pääsivät kasvamaan roihuksi. Helmikuussa 2011 lautta paloi jo valtoimenaan, joten jäljellä oli vain huonoja ja erittäin huonoja vaihtoehtoja. Nyt tiedämme, että valinta kohdistui siihen erittäin huonoon.

Steve Ballmer oli Suomen myyrä Microsoftissa

Hädän hetkellä on inhimillistä etsiä syytä mieluummin ulkopuolisesta voimasta kuin itsestä. Nokian tapauksessa syylliseksi nimettiin Stephen Elop, joka palkattiin Microsoftilta johtamaan puhelinbisnestä, mutta jonka pesti päättyi syyskuussa 2013 puhelinliiketoiminnan myyntiin Microsoftille. Elop palasi Seattleen matkapuhelimet mukanaan.

Viimeistään eilisen uutisen jälkeen on pakko katsoa peiliin: Elop ei ollut myyrä, joka petollisesti kaappasi Nokian bisneksen. Päinvastoin, hänen ansiostaan Nokia pääsi eroon tappiollisesta ja nyttemmin toivottomaksi osoittautuneesta puhelinvalmistuksesta. Microsoft maksoi kaupasta miljardeja ja on hyödyttänyt Suomen kansantaloutta työllistämällä yli tuhat suomalaista näihin päiviin asti. Kiitos miljardeista, Elop! Olet eläkkeesi Suomesta ansainnut.

"Näin Elop kyykytti Nokia-Suomea" -- lööpit 4.9.2013 olivat armottomia, mutta väärässä. 

Viime kesänä Microsoft kirjasi alas lähes koko Nokiasta maksamansa kauppahinnan. Puhelinbisnekseen ryhtyminen oli osoittautunut kalliiksi virheeksi. Ehkä kauppaa junaillut legendaarinen Microsoft-johtaja Steve Ballmer oli myyrä Suomen laskuun? Pian kaupan jälkeen Ballmer ilmoittikin eroavansa yhtiöstä, jonka palveluksessa hän oli ollut vuodesta 1980 lähtien.

Helmikuussa 2011 tehty päätös valita Nokian puhelimiin Microsoftin käyttöjärjestelmä oli virhe, mutta silloin yhtiö oli jo ajautunut hankalaan tilanteeseen: Android ja iPhone olivat nostaneet älypuhelimet ihan uudelle tasolle ja muuttaneet peliä tavalla, johon Nokian silloinen johto ei pystynyt vastaamaan.

Todellinen syyllinen Nokian matkapuhelinten tuhoon ei ollut Microsoft vaan yhtiön johto ja hallitus, jotka hyväksyivät 2000-luvun alun huippuvuosina huonon johtamisen. Nokia sortui omaan ylimielisyyteensä uskomalla, että vain se tiesi, millainen älypuhelimen piti olla. Edes Applen tammikuussa 2007 esittelemä iPhone ei saanut Nokiaa kuuntelemaan asiakkaita. Yhtiö vähätteli kosketusnäyttöä ja nauroi pienelle kilpailijalleen, vaikka omatkin työntekijät näkivät, mihin kehitys oli menossa. iPhonen julkistuspäivästä 9.1. alkoi Nokian oma 9/11.

Erityisen surullista tämä on siksi, että Nokian visio älypuhelimesta arjen taikasauvana, nettipalvelujen päätelaitteena ja kehittyneenä kuvauslaitteena oli täsmälleen oikea. Nokia ei pystynyt toteuttamaan näkemäänsä tulevaisuutta, vaikka sillä oli ylivoimainen markkinaosuus ja kaikki tekniset edellytykset.

Kun media nyt kehuu Microsoft-kaupan onnistumista, sen kannattaisi palata ajassa vielä kauemmas taaksepäin ja kysyä, miksi Suomen historian loistavin yritys pilasi oman tulevaisuutensa. Teknistä osaamista oli riittämiin, mutta johto ja hallitus epäonnistuivat. iPhone-julkistusta seuranneet neljä vuotta hukattiin. Alusta oli tulessa 11.2.2011, jolloin vaihtoehdoksi jäi vain hyppy tuntemattomaan. Sen seuraukset on nyt nähty.

Nokian kriittisinä vuosina Ollila oli yhtiön pääjohtaja ja myöhemmin hallituksen puheenjohtaja. Kesällä 2006 hän aloitti lisäksi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajana, mikä vei puolet ajasta. Lisäksi Ollila oli Fordin hallituksessa vuosina 2000-2008. Jälkikäteen voi kysyä, olisiko kannattanut keskittyä täysin Nokian asioihin tai sitten jättää tehtävänsä siellä kokonaan.

Muistelmien julkistustilaisuus 17.10.2013

Olin 17.10.2013 läsnä Jorma Ollilan muistelmien julkistustilaisuudessa. Kun Ollilalta kysyttiin yhtiön vaikeuksista, hän tuntui suhtautuvan niihin kevyesti, eikä halunnut arvioida tehtyjä virheitä. Ollilan mielestä ongelmaksi nousi käyttöjärjestelmäosaaminen, jota Euroopasta ei löytynyt riittävästi. Alan huiput olivat Piilaaksossa, eikä Nokia voinut kehitykselle mitään.

Ollila itse oli voittaja. "Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti" hän tuntui viestivän. Meille suomalaisille ja yhtiön entisille rivityöntekijöille Nokia oli paljon muutakin.

Tekstiä muokattu ja kuvat lisätty 27.5.2016.

Kyberturvauutisointi lietsoo epävarmuutta

Viime marraskuussa ukrainalaiset aktivistit pimensivät Krimin niemimaan räjäyttämällä sinne johtavat sähköpylväät. Selvä juttu.

Joulun alla tuli venäläisten vastaisku: puolet 1,4 miljoonan asukkaan Ivano-Frankivskin kodeista jäi ilman sähköä, kun haittaohjelmalla toteutettu hyökkäys pimensi tunniksi ukrainalaisen sähkökeskuksen. Merkittävä uutinen tämäkin: kyseessä oli vasta toinen kerta maailmassa, kun kyberhyökkäyksen tiedetään aiheuttaneen todellista vahinkoa reaalimaailmassa. Ensimmäinen oli tietenkin Yhdysvaltojen ja Israelin Stuxnet-operaatio, jolla hyökättiin Iranin ydinohjelmaa vastaan.

Mutta mitä pitäisi ajatella tästä: Kyberhyökkäys saksalaiselle terästehtaalle aiheutti suuret vahingot. Sen mukaan tuntemattomat hyökkääjät urkkivat sähköpostihuijauksella terästehtaan henkilökunnan salasanoja, onnistuivat pääsemään toimistoverkon kautta tuotantoverkkoon ja ajamaan masuunin tilaan, josta aiheutui "suuret vahingot".

Tieto on peräisin Saksan valtion tietoturvaviraston raportista, joten sitä tuskin sopii epäillä. Tapaus tosin mainitaan vain yhtenä esimerkkinä siitä, millaisia vahinkoja tietoturvaongelmat ovat aiheuttaneet. Kohdassa 3.3.1 tapaus on otsikoitu "APT-Angriff auf Industrieanlagen in Deutschland Sachverhalt Gezielter Angriff auf ein Stahlwerk in Deutschland."

Ihmetystä herättää se, ettei missään kerrota kyseisen terästehtaan nimeä, tapahtuma-aikaa eikä edes sitä, millaisista vahingoista oli kyse. Voiko terästehtaalle aiheuttaa vahinkoa ilman, että tapaus ylittää normaalia uutiskynnystä? Jos tällainen on mennyt medialta ohi, miksei raportissa yksilöidä, milloin hyökkäys tapahtui ja mikä tehdas oli kyseessä? Oliko tehdas niin pieni, ettei vahingolla oikeastaan ollut merkitystä?

Voisiko Suomessa tapahtua vastaavaa ilman, että tieto siitä leviäisi? Huolestuttava ajatus on sekin, että tieto tapahtuneesta pimitettäisiin kansallisen turvallisuuden nimissä - ei kai sellainen olisi some-aikana edes mahdollista?

Media toimii niin pienillä resursseilla, että lukijalta edellytetään tavallista suurempaa medialukutaitoa ja kriittisyyttä. Pieniä uutisia paisutellaan, tapahtumia dramatisoidaan ja osa uutisista on puhdasta puppua. Oikaisut tulevat jälkikäteen, jos silloinkaan.

Siksi itselläni epäilykset heräävät aina, kun uutisissa on jotain outoa tai keskeisiä tietoja pimitetään.

Tai kun media uutisoi näin raflaavasti: Hakkerit sulattivat terästehtaan – jep, sulattivat terästehtaan – ja ovat pian sinun jääkaapillasi... Syy oli Venäjältä asennettu haittaohjelma, joka siis tuhosi valtavan teollisuuslaitoksen. (Mistä kirjoittaja tietää laitoksen valtavan koon ja tuhoutumisen, saati haittaohjelman lähettäjän?)

Ei uskoisi, että kyse on Hesarista. Valitettavasti.

Kyberturvallisuuteen liittyvät uutiset ovat erityisen kriittisiä, sillä ne nakertavat kansan turvallisuuden tunnetta. Hätiköidyt uutiset lietsovat turhaa pelkoa ja pönkittävät viholliskuvaa.

Tyypillistä on sekin, että alan asiantuntijat näkevät kaikessa merkkejä vihollisen toiminnasta. Viime viikolla Ruotsin radiomastojen tapauksessa Hesari siteerasi Aftonbladetin uutista: Tiedusteluun perehtynyt professori Wilhelm Agrell toteaa Aftonbladetille, että hänestä näin isoihin mastoihin kohdistuvat vahingot eivät vaikuta onnettomuuksilta tai ilkivallalta, vaan ammattimaiselta sabotaasilta. Agrell puhuu jo hybridisodankäynnistä, jossa yhteiskunnan tärkeitä toimintoja pyritään horjuttamaan monin luovin tavoin.

Emme tiedä varmaksi, mitä Ruotsissa tapahtui. Ilmeisesti ensimmäinen 300 metrin masto kaadettiin tarkoituksella, mutta muut mastot olivat huomattavasti pienempiä (yksi oli kokonaista kolme metriä korkea!). Pelkoa lietsoivat samaan aikaan sattuneet raide- ja lentoliikenneongelmat. Kriisikokouksen jälkeen viranomaiset myönsivät, että kyse oli normaalista kulumisesta -- ei sabotaasista.

Tai mistä me tiedämme? Epävarmuus jäi kytemään mieliin.

Ja juuri sitä vastaan meidän pitäisi taistella asiallisella uutisoinnilla. Jos sitä ei ole, ainoaksi aseeksi jää lukijan oma kriittisyys.

Satoshi Nakamoto on australiainen

Tänään jysähti todellinen it-uutispommi: australialainen Craig Wright ilmoitti olevansa salaperäinen Satoshi Nakamoto, joka vajaat kymmenen vuotta sitten kehitti Bitcoin-virtuaalirahan. Kaikki nämä vuodet Nakamoton henkilöllisyyttä on arvuuteltu, mukana on ollut myös villejä teorioita NSA:n tai jonkin valtiollisen tahon osuudesta. Lohkoketju on niin nerokas keksintö, että sen takaa olisi voinut löytyä kuka tahansa.

Nyt näyttää siltä, että teologian tohtori ja it-yrittäjä Craig Wright on oikea mies. Vääriä hälytyksiä on ollut useita, tunnetuimpana (ja noloimpana) niistä Newsweekin tutkiva journalismi, joka päätyi yllättävään lopputulokseen: Satoshi Nakamoto on oikeasti... Satoshi Nakamoto.

Eipä ollut, joten asia olisi voinut jäädä ikuiseksi salaisuudeksi. Ilmeisesti tämä joulukuussa esitelty henkilö on kuitenkin aito ja oikea kehittäjä. Ehkä hänet paljasti verottaja, joka heti epäilystä kuultuaan kiirehti etsimään miehen miljoonan Bitcoinin eli runsaan 400 miljoonan euron omaisuutta. Niistä lankeaa takuulla muhkeat jälkiverot, joita ei voi maksaa suoraan Bitcoineina.

Nakamoton löytymisen pitäisi olla hyvä uutinen, sillä se antaa Bitcoinille uskottavuutta. Ja juuri sitä valuutta nyt tarvitsee, sillä talven huonot uutiset ovat vielä muistissa. Tammikuussa keskeinen Bitcoin-kehittäjä Mike Hearn ilmoitti luopuvansa Bitcoineista ja piti rahaa epäonnistuneena kokeiluna. Transaktioiden kasvava määrä uhkaa tukkia protokollan, eikä yhteisö pääse yksimielisyyteen siitä, miten ongelma pitäisi ratkaista.

Hearnin luopuessa valuutoistaan kurssi putosi tammikuun lopussa 360 dollariin. Vapun tienoilla kurssi kävi korkeimmillaan 470 dollarissa, joten markkinat ovat uskoneet asiaan kehittäjää enemmän.

Tämän päivän uutinen aiheutti kurssiin selvän, mutta arvoltaan pienen pudotuksen:

Kurssi putosi 452 eurosta 441 euroon.

Tunnetusti markkinat ovat aina oikeassa -- silti on vaikea nähdä, miksi Nakamoton löytyminen olisi kielteinen asia.

Päinvastoin, vain hänellä on auktoriteettia määrätä, mihin suuntaan teknistä kehitystä viedään ja miten pullonkaula poistetaan. Vaihtoehtoja useita, tähän asti ongelmana on ollut yhteisen tahtotilan puuttuminen. Siksi Nakamoton löytyminen tapahtui juuri oikealla hetkellä -- olettaen, että Wright oikeasti on Nakamoto. Sekään ei ole vielä aivan varmaa.

Bitcoinin kannalta olisi toivottavaa, että Wright olisi oikea mies. Spekulaatioiden loppuminen olisi hyväksi kaikille. Lisäksi kesällä uusien kolikoiden louhintavauhti puolittuu, mikä todennäköisesti nostaa jo louhittujen kolikkojen arvoa.