Tämä marraskuun alku on vuoden pimeintä aikaa. Auringonvaloa on vähän, eikä luntakaan ole vielä satanut. Moni kärsii pimeydestä. Ja moni ei.
Näin maanantaina aamupäivällä kuuntelin Ylen radiosta keskusteluohjelmaa kaamosmasennuksesta. Yleisö sai soittaa kysymyksiä, joihin vastaamassa oli Helsingin kaupunginjohtaja, psykologi Pekka Sauri.
Ehdin kuunnella vain puolet ohjelmasta, mutta yllättäen kukaan soittajista ei valittanut kärsivänsä pimeydestä. Päinvastoin, he pitivät sitä luonnollisena osana vuodenaikojen vaihtelua ja löysivät asiasta myös hyviä puolia. Pimeällä ihminen pystyy rauhoittumaan ja kynttilöiden valo luo tunnelmaa.
Itse kuulun niihin, joita kaamosmasennus ei vaivaa. Kiinnostavaa kyllä, keskustelussa kävi ilmi, että kaamosmasennus on suhteellisen tuore keksintö. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pidettiin kai luonnollisena, että talven pimeydessä ihmisen työteho laskee, eikä toisaalta maatalousvaltaisessa ympäristössä talvisin paljon tekemistä ollutkaan. Ehkä kaamosmasennus on nykyisen jatkuvaa tehokkuutta edellyttävän tietoyhteiskunnan tuote?
Wikipedia kertoo, että SAD (Seasonal Affective Disorder) eli ns. talvimasennus "keksittiin" vuonna 1984. Yhdysvalloissa siitä kärsii 1,4-9,7 % kansalaisista. Ei mitenkään yllättävästi vähiten kärsiviä on Floridassa (etelässä), eniten New Hampshiressa (pohjoisessa). Suomen lukemaksi kerrotaan 9,5 %.
Onko kyseessä pelkkä medikalisaatio, eli tarve "tuotteistaa" sairauksia jotta niille voidaan myydä parannuskeinoja (kuten kiistelty korvavalo), vai todellinen häiriö (disorder)? Paha mieli, levottomuus tai alakuloisuus eivät itsessään ole sairauksia, vaan luonnollisia tuntemuksia ihmisen elämässä. Ne tarvitsevat lääkitystä vain äärimmäisissä tapauksissa, jos silloinkaan.
Samalla periaatteella voisi väittää, että väsymys on LDD (Long Day Disorder) -- pitkän päivän jälkeen on luonnollista olla väsynyt. Siihen on kuitenkin yksinkertainen parannuskeino: lepääminen ja uni.
Monissa kaamosmasennuksen "hoitokeinoissa" tärkeintä on, että ihminen itse uskoo niiden parantavaan vaikutukseen. Kuulemma korvavalokin auttaa monia, vaikka kiistatonta tieteellistä näyttöä asiasta ei vieläkään ole. Jos kokee pimeyden ongelmaksi, mikä tahansa toimiva ratkaisu on tervetullut. Ja D-vitamiinia suositellaan talvikautena sellaisellekin, joka ei kärsi pimeydestä.
Mitä enemmän kaamosmasennuksesta puhutaan, sitä useammat huomaavat kärsivänsä siitä. Tieto luo ongelman kokemusta. Jos Wikipedian antama 9,5 % lukema pitää paikkansa, kaamosmasennuksesta valittavia on paljon enemmän kuin siitä oikeasti kärsiviä. Uutisoinnin myötä kasvaa houkutus laittaa kaikki vuodenajan vaihteluun liittyvät ongelmat kaamosmasennuksen piikkiin.
Näin maanantaina aamupäivällä kuuntelin Ylen radiosta keskusteluohjelmaa kaamosmasennuksesta. Yleisö sai soittaa kysymyksiä, joihin vastaamassa oli Helsingin kaupunginjohtaja, psykologi Pekka Sauri.
Ehdin kuunnella vain puolet ohjelmasta, mutta yllättäen kukaan soittajista ei valittanut kärsivänsä pimeydestä. Päinvastoin, he pitivät sitä luonnollisena osana vuodenaikojen vaihtelua ja löysivät asiasta myös hyviä puolia. Pimeällä ihminen pystyy rauhoittumaan ja kynttilöiden valo luo tunnelmaa.
Itse kuulun niihin, joita kaamosmasennus ei vaivaa. Kiinnostavaa kyllä, keskustelussa kävi ilmi, että kaamosmasennus on suhteellisen tuore keksintö. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pidettiin kai luonnollisena, että talven pimeydessä ihmisen työteho laskee, eikä toisaalta maatalousvaltaisessa ympäristössä talvisin paljon tekemistä ollutkaan. Ehkä kaamosmasennus on nykyisen jatkuvaa tehokkuutta edellyttävän tietoyhteiskunnan tuote?
Wikipedia kertoo, että SAD (Seasonal Affective Disorder) eli ns. talvimasennus "keksittiin" vuonna 1984. Yhdysvalloissa siitä kärsii 1,4-9,7 % kansalaisista. Ei mitenkään yllättävästi vähiten kärsiviä on Floridassa (etelässä), eniten New Hampshiressa (pohjoisessa). Suomen lukemaksi kerrotaan 9,5 %.
Onko kyseessä pelkkä medikalisaatio, eli tarve "tuotteistaa" sairauksia jotta niille voidaan myydä parannuskeinoja (kuten kiistelty korvavalo), vai todellinen häiriö (disorder)? Paha mieli, levottomuus tai alakuloisuus eivät itsessään ole sairauksia, vaan luonnollisia tuntemuksia ihmisen elämässä. Ne tarvitsevat lääkitystä vain äärimmäisissä tapauksissa, jos silloinkaan.
Samalla periaatteella voisi väittää, että väsymys on LDD (Long Day Disorder) -- pitkän päivän jälkeen on luonnollista olla väsynyt. Siihen on kuitenkin yksinkertainen parannuskeino: lepääminen ja uni.
Monissa kaamosmasennuksen "hoitokeinoissa" tärkeintä on, että ihminen itse uskoo niiden parantavaan vaikutukseen. Kuulemma korvavalokin auttaa monia, vaikka kiistatonta tieteellistä näyttöä asiasta ei vieläkään ole. Jos kokee pimeyden ongelmaksi, mikä tahansa toimiva ratkaisu on tervetullut. Ja D-vitamiinia suositellaan talvikautena sellaisellekin, joka ei kärsi pimeydestä.
Mitä enemmän kaamosmasennuksesta puhutaan, sitä useammat huomaavat kärsivänsä siitä. Tieto luo ongelman kokemusta. Jos Wikipedian antama 9,5 % lukema pitää paikkansa, kaamosmasennuksesta valittavia on paljon enemmän kuin siitä oikeasti kärsiviä. Uutisoinnin myötä kasvaa houkutus laittaa kaikki vuodenajan vaihteluun liittyvät ongelmat kaamosmasennuksen piikkiin.
Kun minä olin koulussa oli muotia puhua kevätväsymyksestä. Nyt muoti on muuttunut. Minua eniten kuitenkin ärsyttää tämä sanan kaamos väärinkäyttö. Kaamos tarkoittaa, ettei aurinko nouse ollenkaan. Sitä esiintyy vain napapiirin pohjoispuolella.
VastaaPoistaTotta - silloin puhuttiin kevätväsymyksestä, nyt kaamosmasennuksesta (jota täällä napapiirin eteläpuolella ei pitäisi olla lainkaan, kun ei ole kaamostakaan). Ennen meitä masensi kevät, nyt syksy.
VastaaPoistaYlen uutisen yle.fi/uutiset/kevatvasymys_on_sukua_kaamosmasennukselle/7142170 mukaan kyse on samasta asiasta. Hmm.
Minun kokemukseni mukaan pimeän vuodenajan masennus on kaupunkilaisten ongelma. Kun asuin katu/tievalojen piirissä, minuakin masensi. Maalle muuton jälkeen ongelma on ollut poissa ja suoraan sanoen nautin hämäristä päivistä.
VastaaPoistaRunsas keinovalo estää sopeutumisen hämärään ja pimeään. Ihmisellä on ikään kuin kesävaihde koko ajan päällä.
Ongelmana ei siis olekaan valon puute vaan sen liika määrä - siis eräänlainen käänteinen kaamosmasennus. Kiinnostava ajatus ja uusi näkökulma. Ainakin kokemukset asiasta ovat hyvin yksilöllisiä.
VastaaPoistaLuin tuossa juuri kirjoituksesi asevelvollisuutta koskien. Ei ole epätasa-arvoista, että toinen sukupuoli omaa velvollisuuden suorittamaan asepalveluksen, ja toinen ainoastaan oikeuden?
VastaaPoistaSinun olisi hyvä varmaankin napata itsellesi jostain kuuluisa tasa-arvolaki, joka taitaa alkaa jotakuinkin näin: henkilöä ei saa syrjiä SUKUPUOLEEN, ikään... blablabla.
Sinä kun valtion, kansan, ihmisten ja maailman hyvinvoinnin puolesta taistelet, niin voisit näin alkajaisiksi lopettaa tällaisen paskan suoltamisen. Ymmärrät varmasti itsekin (toivottavasti), että epätasa-arvon ajaminen vuonna 2014 on täysin käsittämätöntä ja perusteetonta sontaa. Et varmasti uskaltaisi tätä väitettäsi mennä esittämään minnekkään laitokseen, jossa älykkyysosamäärä olisi hieman korkeammalla kuin keskimääräisen internet-kirjoittelijan.
Hyvää jatkoa kuitenkin sinulle. Aion pitää huolen siitä, että tulet ratsastamaan itse itsellesi aiheuttamalla maineella. Taisi riipaista syvältä, kun Halla-aho lähti europarlamenttiin?
Kaamosmasennuksessa on kyse taas yhdestä sellaisesta "sairaudesta", jota ennen olisi sanottu luulotaudiksi. Tottahan pimeys saattaa masentaa, mutta minusta kyseessä on ihan normaali ihmisen elämään kuuluva asia, ei sairaus.
VastaaPoista