Kultainen 1980-luku

Oliko 1980-luku hienoa vai huonoa aikaa? Meillä 1960-luvulla syntyneillä ja sitä vanhemmilla on omakohtaisia muistikuvia, joten voimme arvioida asiaa.

Parasta 80-luvussa oli, että olimme kaikki silloin 30 vuotta nuorempia : -) Aika on tietenkin kullannut muistot, mutta onko vain sattumaa, että niin moni suomalainen kaipaa juuri tätä vuosikymmentä? En usko. Moni asia oli 1980-luvulla poikkeuksellisen hyvin.

1980-luku oli käännepiste, jossa vanha ja moderni Suomi kohtasivat. Vanha Suomi ja sen hyvinvointivaltio olivat kehittyneet huippuunsa. Toisaalta kansainvälistyminen ja avautuminen Eurooppaan oli jo alkanut, joten 70-luvun poliittisuudesta ja sisäänpäinkääntymisestä oli päästy eroon. Nuoret interrailasivat pitkin Länsi-Eurooppaa (itsekin Pariisiin ja Lontooseen), ajoin 1988 autolla Suomesta Italiaan ja kävin ensimmäistä kertaa USA:ssa. New Yorkin lento maksoi noin 3000 markkaa eli 500 euroa. Turvatarkastukset olivat minimaalisia, joten matkustaminen oli mukavaa.

Oikeastaan ei pitäisi puhua 1980-luvusta yhtenä kokonaisuutena, sillä kymmenessä vuodessa Suomi (ja koko Eurooppa) ehti muuttua todella paljon. Vuosikymmenen alkaessa vallassa oli vielä Kekkonen, mutta sen loppuessa koettiin hurja, IT-huuman kaltainen nousukausi, jolloin elintasosta tuli ylpeydenaihe ja jupit (Young, Urban, Professional) saivat paljon huomiota ja myös paheksuntaa. Se kaikki loppui kuin leikaten 1990-luvun suureen lamaan.

80-luvulla vanhuksille ja lapsille riitti hoitajia, sillä huoltosuhde oli Suomen historian paras. Toisaalta vanhukset eivät eläneet niin vanhoiksi kuin nykyään, ja aktiiviväestön elintavat olivat paljon epäterveellisempiä kuin nyt. Hoitoon pääsi ehkä nopeasti, mutta hoito oli huonompaa ja halvempaa.

Ydinsodan pelko ahdisti mieliä aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989 ja Itä-Euroopan maat vapautuivat. Tänään emme juurikaan pelkää ydinsotaa eikä kukaan marssi rauhan puolesta, mutta pelot ovat korvautuneet toisilla. Media lietsoo pelkoa ilmastonmuutoksesta ja talouden tila huolestuttaa syystäkin monia.

Afrikasta kuultiin 1980-luvulla vain huonoja uutisia, kuten Sahelin alueen pitkäaikainen kuivuus. Nykyään ne laitettaisiin ilmastonmuutoksen syyksi, mutta termiä ei oltu vielä silloin keksitty. Puhuttiin vain kasvihuone-efektistä. Heinäkuussa 1985 Lontoon Wemblyllä järjestettiin ennen näkemättömän laaja Live Aid -konsertti, joka televisioitiin kaikkialle maailmaan. Sillä kerättiin rahaa Etiopian nälänhädästä kärsiville. Tällä vuosituhannella Afrikan kärsivistä ei ole juuri puhuttu, mutta on epäselvää johtuuko se olojen parantumisesta vai median huomion kääntymisestä muualle.

80-luvulla televisiossa oli vain kaksi kanavaa, koteihin hankittiin videonauhureita ja mikrotietokoneita eikä internetistä ollut tietoakaan. Näillä mittareilla elämän täytyi olla tosi ankeaa tähän päivään verrattuna. (Vaikka nettiä ei ollutkaan, sähköposti sekä tiedosto- ja keskustelualueet olivat harrastajien BBS-järjestelmissä eli ns. "purkeissa").

Ihminen ei kuitenkaan osaa kaivata sellaista, mistä hän ei tiedä. Kun 2010-lukua muistellaan joskus vuoden 2040 tienoilla, nykyisen elämän täytyy näyttää todella ankealta, koska meillä ei vielä ole X:ää, Y:tä eikä Z:aa. Mutta kun emme tiedä, mitä ne ovat, emme osaa olla niistä tyytymättömiä.

80-luvulla meillä oli jotain, mitä moni nyt kaipaa nettiä, Thaimaan-lomia ja kymmeniä tv-kanavia enemmän: meillä oli turvallinen olo ja luottamus tulevaan. Kun opiskeli, saattoi olla varma pysyvästä työpaikasta ja turvallisesta elämästä. Ja vaikka ei olisi opiskellutkaan, yksinkertaisia rutiinitöitä riitti kaikille. Oli sihteereitä, mikrotukihenkilöitä, pankkivirkailijoita, lehdenjakajia, lähettejä ja tehdastyöntekijöitä.

Tänään elämme jatkuvassa epävarmuudessa. Koulutus tai oma ahkeruus ei takaa nuorelle tulevaisuutta, eikä kukaan voi olla varma oman työpaikkansa säilymisestä. Yhä ohuemmaksi käyvä media rummuttaa säästöjä ja uutisoi korostetusti kaiken negatiivisen. Nettikeskustelut ruokkivat tyytymättömyyttä hallitukseen ja maahanmuuttajiin. Säästöjä vaativat johtajat kuittaavat itse huikeita palkkoja ja etuja.

Toivottavasti 2040-luvulla asiat ovat taas paremmin ja voimme todeta, miten huonoa aikaa 2010-luku olikaan.