Linkit

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Etsikää troijalaista Nokian hallituksesta

Kohu Nokian ympärillä ei laannu. Yhä vieläkin on niitä, jotka pitävät Elopia troijalaisena, jonka tehtävänä oli vain pudottaa Nokian arvoa ja myydä se edullisesti Microsoftille. Tuorein todiste on se, että Microsoft maksaa yli puolet Elopin ns. kannustinpalkkiosta kun tämä palaa takaisin entisen työnantajansa palvelukseen. Nyt jo työministeri Lauri Ihalainenkin on kallistumassa trojalaisteorian puolelle.

Troijalaisteoria on turhan helppo selitys Nokian kohtalolle. Olisi mukava uskoa, että joku ulkomaalainen tuli pahat mielessä ja vei kansallisomaisuuden pahalle amerikkalaiselle yritykselle. Totuus on tietenkin jotain ihan muuta.

Jos uskoo troijalaiseen (itse en usko), sitä pitää etsiä Nokian vuoden 2010 hallituksesta ja sen puheenjohtajasta. Kallasvuo sai potkut ja Nokia löysi uuden johtajan Microsoftilta. Elop nimitettiin tehtäväänsä 10.9.2010, jolloin Nokian kurssi liikkui kahdeksan euron tietämillä.

Virallisen selityksen mukaan vasta tämän jälkeen alettiin pohtia tulevaisuuden strategiaa. Uskon, että tämä on puppua, ja että päätös Microsoft-kumppanuudesta oli tehty jo aiemmin. Ei kai kukaan odottanut, että Microsoftilta tuleva johtaja valitsisi Androidin? Jos Nokia olisi palkannut johtajan Googlelta, olisiko tämä mitenkään voinut valita muuta kuin Androidin?

Ei, alustan valinta oli selvä jo ennen valintaa, ja Elop lähti toteuttamaan sitä. Jälkiviisaina voimme sanoa valintaa vääräksi, mutta ei Nokian Lumia-bisnes huonosti mennyt. Alusta kehittyi (joskin turhan hitaasti) ja uusimmat Lumia-mallit olivat jo erinomaisia. Aika ja rahat vain loppuivat kesken. Jäi näkemättä, miten strategia olisi lopulta toiminut. iPhone ja Android eivät takuulla ole mobiilikehityksen viimeinen sana.

Nokian ja markkinoiden näkökulmasta Elop epäonnistui. Silti hänelle maksettiin miljoonia työsopimuksen allekirjoittamisesta, sen lopettamisesta, peruspalkkaa 1,2 miljoonaa vuodessa ja lisäksi vielä 14,6 miljoonaa euroa osakekannustimia.

Siilasmaa on kommentoinut asiaa vain sanomalla, että eduista päätettiin vuonna 2010 Elopin aloittaessa. Hallitus on silloin hyväksynyt työsopimuksen ja edut. Miten on mahdollista, että kurssin romahtaminen kahdeksasta eurosta neljään palkitaan miljoonilla euroilla? Kuka troijalainen hallituksessa on mennyt vuonna 2010 hyväksymään tällaiset lahjat?

Kuka?

Media saisi kovistella hallitusta Elopin sijaan. Jos kommentteja ei heru, herää kysymys miksi niitä ei heru. Kuka hallituksessa ajoi Elopin valintaa ja millä perusteilla?

Joidenkin mielestä Nokia on yksityinen yhtiö ja saa jakaa miljoonia kenelle huvittaa, se on vain osakkeenomistajien asia.

Johdon miljoonapalkkiot eivät kuitenkaan ole yhtiön sisäinen vaan koko yhteiskunnan asia. Rahan avokätinen jakaminen yksille muiden kiristäessä vyötään vaikuttaa meihin kaikkiin. Miksi palkansaajien pitäisi tyytyä pieniin korotuksiin jos työssään epäonnistuvien johtajien oma linja on tällainen? Ahneus palkitaan, ollaan siis kaikki samalla tavalla ahneita.

Mikään yritys ei toimi irrallaan yhteiskunnasta. Miksi Elop on saanut nauttia 35 % veroasteesta, kun tavallinen palkansaaja joutuu maksamaan enemmän? Minkälaisia "osaajia" ulkomailta Suomeen oikein houkutellaan?

Jos yhteiskunta ei saa arvostella yritysten asioita, yritykset vaietkoon yhteiskunnan asioista. Vuonna 2001 Ollila valitti useaan kertaan kireää verotusta ja antoi Suomelle viisi vuotta aikaa keventää verotusta, ennen kuin Nokia harkitsee pääkonttorin siirtämistä muualle.

Se, mitä tapahtui, ei johtunut verotuksesta vaan johdon omista virheistä.

Ja ehkä siitä hallituksen sisällä olleesta troijalaisesta.

37 kommenttia:

  1. Toisaalta saattaa olla että johto on tehnyt olemassa olevan datan pohjalta parheet päätelmät. Kuunnellut ja toteuttanut sijoittajiensa tahtoa. Johto on toiminut oikein ja ollut julkisesti kiitelty. Ja silti yritys sukeltaa. Tätä kutsutaan Innovator's dilemma.

    The Innovator’s Dilemma is the revolutionary business book that has forever changed corporate America. Based on a truly radical idea—that great companies can fail precisely because they do everything right.

    http://www.amazon.com/The-Innovators-Dilemma-Technologies-ebook/dp/B004OC07GM/ref=tmm_kin_title_0

    Nokia on oppikirja tapaus aiheesta. Wikipedia artikkeli kirjan perusideasta.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Disruptive_innovation

    VastaaPoista
  2. Minä ihmeen troijalaisena? Eihän Elopin sisältä mitään tullut! Tarkoituksesi oli varmaankin sanoa "myyränä" – Elop teki myyräntyötä Microsoftin hyväksi.

    Johdon miljoonpalkkiot eivät kuitenkaan ole yhtiön sisäinen vaan koko yhteiskunnan asia.

    Kuinka niin? Miksi yksityinen taho ei saisi tehdä rahoillaan mitä huvittaa? Et anna tähän kunnollista perustelua. Tietysti niillä, jotka ovat Nokian osakkeenomistajia voi olla asiaan jotain sanomista, mutta mikään yhteiskunnan asia tämä ei ole.

    Miksi Elop on saanut nauttia 35 % veroasteesta, kun tavallinen palkansaaja joutuu maksamaan enemmän?

    Tämä täysin epäoikeudenmukainen verolaki sen sijaan on koko yhteiskunnan asia. En käsitä, miksi julkisessa keskustelussa ei ole käsitelty tätä aihetta enemmän sen sijaan, että taivastellaan yhden työntekijän itselleen neuvottelemaa hyvää liksaa.

    Kuka?

    Ollilahan Elopin kummina toimi, joten häneltä tätä asiaa varmaankin kannattaiisi ensimmäisenä kysyä.

    VastaaPoista
  3. Rikkaat monesti unohtavat, että oikeudenmukaisuus pitää olot vakaina ja ihmiset rauhallisena.

    Tämän takia niitä veroja kannattaa maksaa vai onko vartioitu ja piikkilangoin ympäröity rikkaitten ghetto sitten mukavampi asuinalue kuin nykyinen Westend?

    VastaaPoista
  4. Minä ihmeen myyränä? Eihän Elop kaivautunut mihinkään.

    Troijalaisesta, tai siis Troijan hevosesta puhuttaneen tässä tapauksessa siksi, että yhtiö otti suurin elkein paikalle saapuneen Elopin vastaan kuin lahjana ja päästyään yhtiön sisälle tämä ryhtyikin valloituspuuhiin.

    Ja itse juttukin liittyy siihen kumpaa nimitystä pitää oikeastaan käyttää. Troijan hevonen sopii tilanteeseen, jossa joku —tässä yhtiön hallitus— naamioi valloittajan lahjaksi.

    VastaaPoista
  5. Kun päätettiin että strategiaa muutetaan, niin tiedettiin että Symbian kehittäjiä täytyi joka tapauksessa erottaa iso liuta. Palkattiin Elop osin syntipukiksi?

    VastaaPoista
  6. No jos tuo myyräntyö olisi totta, niin miksi nokia kehittelisi salaa microsoftilta android puhelinta ja miksi taas microsoft kehittelisi samaan aikaan salaa surface puhelinta. Muuten tuo myyräteoria olisikin varmasti todellinen, mutta nämä toisiltaan salaa kehitetyt "varasuunnitelmat" ei taasen sovi kuvioon.

    Nokia vain oli Windows Phonessa liian hyvä. Näkihän sen. Kilpailijoilla oli Windows Phone puhelimia niin kauan kunnes nokia tuli mukaan kuvioihin. Sitten yksi toisensa jälkeen kilpailijat hylkäsi alustan. LG, HTC ymsyms. Samsungilla on vielä ATIV, mutta ei samsung siihenkään kovin kummosesti panosta. Nokialla on procamia ja linssiä ja glancea ja here drivea ja miljoonaa muuta näppärää laajennusta kun kaikki muut saivat aikaiseksi korkeintaan jonkin englannninkielisen sanakirjan...

    Microsoft varmasti halusikin, että käyttiksestä tulee useaan laitteeseen oleva vaihtoehto androidille (ei iphonelle, koska sitäkään ei saa usealle laitteelle, vain iphonelle). Mutta pikkuhiljaa microsoftin varmasti huomasi, että se joutuu toimimaan kuin apple. Että parempi sitten että on se yksi oma laitealusta missä käyttis on, kuin että ei olisi koko käyttistä.

    Jotta koko Windows Phone olisi hengissä enää, microsoftin oli pakko ostaa nokia. Siinä oli liikaa munia yhden korin varassa...

    Siitä voidaan olla ylpeitä, että Nokia jyräsi HTC:n LG:n Samsungin mennentullen. Ja myös siitä voidaan olla tyytyväisiä, että nokia otti riskin ja valitsi WP-alustan. Muuten maailma olisi nyt todella tylsä. Olisi vain iphone ja android. Karmea ajatuskin. Monipuolisuus on hyve, ei yksipuolisuus ja dominaattinen asema.

    VastaaPoista
  7. Myyrä/trojalainen kysymys ei ole välttämättä mikää kyllä-ei -kysymys.

    Valmis maa kirjoitteli tällaista:
    "Elämässä harva asia on täysin mustavalkoinen. Elopin myyräkysymyksessä kyse on lähinnä siitä, missä määrin hän oli Nokian toimitusjohtajaksi ryhtyessään ja toimitusjohtajana toimiessaan oikeasti Nokian mies ja missä määrin sympatiat liikkuivat suoremmin Microsoftin ja Windows Phonen puolella. Ajoiko hän 100-prosenttisesti vain Nokian etua? Mikäli ei, hänessä oli ainakin jonkin verran myyrää."
    http://valmismaa.blogspot.fr/2013/09/stephen-elop-ja-myyraoptio.html

    "Rahan avokätinen jakaminen yksille muiden kiristäessä vyötään vaikuttaa meihin kaikkiin."

    Tällaistahan myös vasemmistolta monesti kuulee, mutta ilman mitään perusteita. Kateutta kai.

    VastaaPoista
  8. Elop teki ihan kohtuullista työtä hänen aloittaessaan vallinneet olosuhteet huomioon ottaen. Hänen tulleessaan taloon Nokian romahdus oli jo väistämätön. Uskon myös että Windows Phone oli jo valittu alustaksi hänen aloittaessaan. Verotuksen eriarvoisuudesta olen Petterin kanssa samaa mieltä.

    Salaliittoteoreetikot: Ihanko tosissanne väitätte että Microsoftin mestarillinen suunnitelma sisälsi Windows Phonen ja siinä sivussa Nokian tarkoituksellisen floppaamisen vain jotta Microsoft voisi ostaa tämän tappiollisen matkapuhelintoiminnan halvemmalla? Microsoft toivoi aivan varmasti että niin Windows Phone kuin Nokiakin olisivat menestyneet mutta kun näin ei käynyt oli sen pakko ostaa Nokian puhelintoiminnot koska muuten Windows Phonen taru olisi loppunut lyhyeen.

    VastaaPoista
  9. Eikö Siilasmaan F-secure auttanut troijalaisen kanssa??

    VastaaPoista
  10. Itsekin olen kallistunut sille kannalle että myynti oli ehkä päätetty jo kauan sitten. Se että valitaan Microsoftista johtaja viittää siihen että myynti on ollut ainakin vaihtoehtona mielessä. Symbian äkkinäinen lopettaminen ja Windowsin valintaa sopii myös siihen.

    Toisaalta voi hyvin olla että tarkoitus oli yrittää pitää matkapuhelimet Nokialla, mutta kun homma ei oikein lähtenyt käyntiin siirrettiin toiminta Microsoftille. Oliko jopa perälautana alkuperäistä sopimusta.

    Entäs Elop itse. Onko teistä kukaan oikeasti miettinyt hänen tilannettaan. Hän lupasi muistaakseni muuttavansa Suomeen ja ehkä hänellä oli tarkoituskin. Viimeisen verotieton mukaan palkka oli millin ja verot 0,35 milliä ulkolaisena. Jos hän olisi muuttanut Suomeen olisi veroja pitänyt maksaa pari sataa tuhatta lisää ja mahdollisesti enemmän.

    Kuka teistä olisi valmis semmoiseen?

    Entäs perhe. Ilmeisesti lapsia on ja heidät pitäisi kouluttaa kuten normaalisti hyvissä perheissä tehdään. Mitä täällä on tarjolla. Hyvä koulu keskinkertaisuuksille, eikä kunnon yliopistoja.
    USA:ssa on huippuyliopistot ja niitä löytyy myös Englannista.
    Maksavat kyllä, mutta ei vuodessa kuitenkaan 200 000 Euroa.
    Siis miksi lapset Suomeen?

    Vaimosta en ole kuullut mitään, mutta en ihmettelisi jos ei olisi korkeasti koulutettu ja hyvässä työpaikassa. Miksi hän tulisi tänne. Palkka putoaisi, verot nousisivat ja joutuisi mamu asemaan.

    VastaaPoista
  11. Entäs tämä nykyinen keskustelu joka on täynnä kateuden vihaa.

    Kyllä Elop on tuon huomanut täällä käydessä ja kuinka valtiovarainministeri suhtautuu osaaviin ahkeriin ja hyvin tienaaviin.

    Juuri professorit totesivat Suomen ongelman olevan hyvän johtamisen puute. Jos joku on maaimanluokassa hyvä, miksi hän pysyisi täällä. Miksi ei lähde vaikka Lontooseen tai USA:n?
    Voiko Suomessa asua vain huonot ja keskinkertaiset?


    Tässä teille erilaisia näkökulmia pohdittavaksi.

    Kuulen mielellään kommentteja.

    Yksi keskinkertaisista.

    VastaaPoista
  12. Kerrankin olen Petteri Järvisen kanssa kutakuinkin samaa mieltä. Olen itse entinen Symbian kehittäjä (sen verran kaikille tiedoksi, että ihan töissä olen tälläkin hetkellä, joskaan en Nokialla) ja olen ollut kuulemassa useampia Elopin esityksiä. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui jo syksyllä 2010, kun Elop kierteli mm. Suomessa kertomassa itsestään. Elopilla on muuten viisi lasta, muistaakseni yksi kutakuinkin aikuinen poika, kolmoset ja yksi adoptoitu tytär.

    Petteri Järvinen esittää hyviä kysymyksiä. Miksi hallitus on hyväksynyt tällaiset edut Elopille. Hän hyppää Microsoftille hyväpalkkaiseen hommaan ja siitä hyvästä käteen kilahtaa lähes 19 miljoonan potti. Eikö hallitus ole käsittänyt mitä se on päättänyt? Vaivaako hallitusta joku mammuttitauti?

    Minusta Petteri Järvinen on täysin oikeassa kyseenalaistaessaan johtajien palkkiot. Miksi ihmeessä Elopin pitäisi saada epäonnistumisesta valtava palkkio? Eihän epäonnistuminen täysin Elopin vika ollut, mutta ei se ollut minunkaan vikani ja sain silti lähteä Nokialta, kuten valtaosa kollegoistanikin.

    Yksityinen yritys saa toki päättää rahankäytöstään itse, mutta kyllä Elopin palkkio on kuin märkä rätti vasten kasvoja niille tuhansille, joista monet intohimoisesti tekivät töistä Nokian menestyksen eteen. Monien kohdalla työmäärä oli samaa suuruusluokkaa Elopin kanssa ja tekninen ammattitaito taatusti aivan toiselta planeetalta Eloppiin tai Nokian johtokuntaan verrattuna. Moni tällainen henkilö teki töitä noin 4000 - 5000 euron kuukausipalkalla.

    Voimme kyllä olla ihan aidosti pahoillamme kohtuuttomasta palkitsemisesta. Erityisesti tilanteessa, jossa yrityksellä selvästi menee huonosti. Elophan on puolittanut Nokian kurssin. Onneksi muutkin puolueet kuin Kokoomus, alkavat pikkuhiljaa kiinnittää asiaan huomiota.

    VastaaPoista
  13. Onko sinulla Symbian-kehittäjänä omia arveluita, miksi Nokian johto valitsi Windows Phonen ja miksi Symbianista pidettiin kiinni aivan liian pitkään? Mitä yhtiön sisällä ajateltiin? Koodaajat taisivat itse uskoa Meegoon.

    VastaaPoista
  14. Minulla ei ole mitään tietoa, miksi Nokian johto valitsi Windowsin alustaksi puhelimille. Ehkä tämä myynti on ollut ajatuksissa jo pitkään.

    Symbianin vaikeuksia johto ei havainnut. Olen kuullut jotain "epävirallisia juttuja" joidenkin suhteellisen korkeidenkin johtajien tunaroinnista Symbian puhelinten käyttämisessä markkinointitilaisuuksissa. Kenties he eivät itsekään käyttäneet puhelimiaan kuin soittamiseen.

    Itselläni on myös yksi henkilökohtainen kokemus, jossa eräässä palaverissa suorastaan järkytyin, kun tajusin, ettei eräs korkea manageri ymmärtänyt lainkaan erästä Symbian platformin "ominaisuutta" (pahoitteluni epämääräisyys, mutta en voi kertoa tarkasti mistä on kysymys, koska en halua itseäni tunnistettavan).

    Mitä Meegoon tulee, niin oma ajatukseni oli ja on edelleen, että Nokian olisi pitänyt panostaa Meegoon ja ajaa siinä sivussa Symbian alas. Meego lipputankoa vain lähdettiin kiipeämään tiiviisti perse edellä. Meegoa vartenhan perustettiin valtava, kait yli tuhannen hengen organisaatio, josta varmaan puolet oli jollain "manager" nimikkeellä. Homma olisi pitänyt tehdä ihan toisin.

    Meego olisi pitänyt kehittää raaka-alustaksi ehkä noin 100 - 200 huippuammattilaisen toimesta. Sen jälkeen väkeä olisi pikkuhiljaa lisätty esimerkiksi Symbianista tuomalla ja saatu kehitykseen käytettävä väkimäärä pidettyä kurissa.

    Meego alustaan siirtyminen ei varmasti olisi ollut kivuton vaihtoehto sekään. Nokia olisi joutunut irtisanomaan väkeä joka tapauksessa valtavasti. Mutta jos katsoo mitä nyt on tapahtunut, niin tuskin yhtään huonommin olisi enää voinut mennä.

    Itse epäilen, että Windowsin valinta Meegon sijaan, johtui Nokian ylimmän johdon teknisestä kyvyttömyydestä. Esimerkiksi Anssi Vanjokihan olisi halunnut toteuttaa juuri minun esittelemäni strategian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti viimeiseen kappaleeseen. olen kuullut vastaavaa aikaisemmin, ja se kuullostaa mahdolliselta.mutta jos pitää paikkaansa, niin en ymmärrä mitä vanjoki ajatteli kun hän esitti n900 ensimmäistä kertaa. Vuosisadan undersell, olin ihan järkyttyt ja ajattelin että onko hän hyvä esimerkki siitä, miten joillakin ihmisillä nokiassa oli ristiriitaisia tunteita maemon mahdollisuuksiin.

      Poista
  15. Olen pohtinut sitä, jo elopin tullessa nokiaan, että kumpi on todennäköisempi; se että hallitus ei oikeasti enää uskonut omaan strategiaan, johon kuului meego ja symbian, qt yhdistävänä ohjelmointikielenä ("qt for the next billion") - vai se, että microsoft oli rahalla onnistunut vaikuttamaan nokian hallitukseen, jotta hallitus valitsisi johtajan, joiden lojaliteetti ensisijaisesti oli microsoftille. Ei se varmaan noin joko-tai ole, mutta olisi vaan niin kiinnostavaa ymmärtää tätä paremmin. esim. microsoft olisi joka tapauksessa ollut vaikea kilpailija nokialle, jos ne olisivat jatkaneet meego-symbian-qt-linjalla intelin kanssa, ilman microsoft. (että miten uskoa pystyäkseen kilpailla ohjelmistojättien kanssa, kun oma valtti on ollut enemmän rautapuolella). Toisaalta tulee mieleen se, että on tullut ilmi, miten kierolla tavalla nsa on onnistunut vaikuttamaan erilaisiin kryptografisiin standardointeihin - miksei microsoft kykenisi vastaavaan.

    VastaaPoista
  16. Symbian tuskin pärjää androideille ja IOSseille, mutta sen markkinat olivat kasvussa siihen saakka kunnes Elop julisti symbianin kuolleeksi. Sen jälkeen symbian lähti syöksykierteeseen. Ei voi tulla johtajalle yllätyksenä, että jos hän sanoo firman tuotteen olevan susi ja epäsuorasti kehottaa ostamaan tulevana vuonna tuohikuussa ilmestyvää uutta tuotetta, niin vanhan myynti sakkaa.
    Ilman em. hölmöilyä, symbian olisi varmastikin ajan myötä lähtenyt laskuun, mutta ei näin pian, eikä näin rajuun syöksyyn. Moni ei tiedosta, että ennen elopin puhetta, symbian puhelinten toimitusmäärät olivat nousu-uralla ja tekivät uusia ennätyksiä.

    Samoin voi kyseenalaista N9 (ja meegon) selkeä sabotointi. Miksei N9 myyty niille markkinoille joissa sille olisi ollut kysyntää. Esimerkiksi semmoinen pikku maa kuin Saksa, jossa puhelin sai ylistäviä lehtiarvosteluita ja jossa lehdessä kehoitettiin hakemaan puhelin naapurimaasta, saksasta kun sitä ei saa.
    Mikä järki tuossa on? Jokainen myyty N9 olisi ollut yksi vähemmän myyty androidi tai iphone. Jokainen myyty N9 olisi ollut lisää liikevaihtoa (ja ehkä voittoa) Nokialle.
    Ironisesti Windows puhelimet eivät ole kai olleet vielä kertaakaan voitollisia, symbian on ollut ainoa rahaa sisään tuova järjestelmä.

    Kyllä monet Elopin toimenpiteistä ovat selkeästi ja tarkoitushakuisesti vahingoittaneet nokiaa

    VastaaPoista
  17. Tuskin Elop näitä päätöksiä yksinään teki. Ja vaikka olisi tehnytkin, hänellä säilyi silti koko ajan hallituksen luottamus.

    Kokonaan toinen juttu on, miten hyvin hallituksen jäsenet -- kuten kosmetiikkayhtiön tutkimusjohtaja -- ymmärsivät alan erityisluonnetta. Siitä puolesta vastaavat ne, jotka hallituksen valitsivat.

    VastaaPoista
  18. Ei voi tulla johtajalle yllätyksenä, että jos hän sanoo firman tuotteen olevan susi ja epäsuorasti kehottaa ostamaan tulevana vuonna tuohikuussa ilmestyvää uutta tuotetta, niin vanhan myynti sakkaa.

    "sijoittajat ymmärtävät sitten myöhemmin"

    VastaaPoista
  19. Kokonaan toinen juttu on, miten hyvin hallituksen jäsenet -- kuten kosmetiikkayhtiön tutkimusjohtaja -- ymmärsivät alan erityisluonnetta. Siitä puolesta vastaavat ne, jotka hallituksen valitsivat.

    Kyllä Petteri hallitusten jäsenten täytyi ymmärtää nämä asiat erittäin hyvin, koska he saavat hyvää palkkaa ja ovat kaikki miljonäärejä :)

    Vakavasti puhuen. Jonkun täytyy pystyä sanomaan, että keisarilla ei ole vaatteita. Ilmeisesti hallituksen ja Nokian ylimmän johdon käsitys softankehityksestä oli hyvin rajallinen. Miten se kovin kummoinen voisi ollakaan. Juuri kukaan tuskin on itse softaa kehittänyt.

    VastaaPoista
  20. Olen se sama Symbian kehittäjä, joka jo aiemmin kommentoi.

    Mitä tulee tuohon Elopin palava porauslautta puheeseen, niin ymmärtääkseni se tosiaan oli puhe, jonka Elop piti Espoossa. Itse luin puheen myöhemmin Nokian intranetistä. Ehkä viikko tästä, puhe vuosi julkisuuteen. Vaikea sanoa mikä tässä oli tarkoitus. Oliko kyseessä vain ajattelematon lipsahdus vai jopa jotain harkittua. Itse en varsinaisiin salaliittoteorioihin usko, mutta kieltämättä esimerkiksi tämä puhe oli erikoinen.

    Symbian ei varmasti pitkällä tähtäimellä olisi pärjännyt älypuhelinmarkkinoilla. Mutta itse Symbian kehittäjänä olen vahvasti sitä mieltä, että Sympparista olisi ollut vielä otettavissa huomattavasti enemmän irti. Mutta tietenkin myyntiä haittaa, jos firman pääjohtaja haukkuu omat tuotteet.

    VastaaPoista
  21. Tuoreiden NSA vuotojen valossa herää epäilys salaliittoteoriasta, että täysin avoimeen alustaan perustuva MeeGo piti ajaa alas, koska siinä on suljettuun järjestelmään kansalaisten vakoilu paljon vaikeampaa.

    Kun taas WP on ansainnut vahvan luottamuksen Yhdysvaltain hallitukselta.
    http://blogs.windows.com/windows_phone/b/windowsphone/archive/2013/09/17/windows-phone-8-earns-key-government-security-certification.aspx

    Ilmeistä on, että mediaa paossa oleva Ollila on varsin hyvin tiennyt koko jutun alusta lähtien.

    VastaaPoista
  22. Mielenkiintoisia kommentteja. Varsinkin tuo ettei joku ymmärtänyt platformiin liittyvää asiaa. Itsellä oli jo kauan sitten kuva siitä ettei johto itse osannut muuta kuin soittaa ja lähettä tekstiviestejä. Mitenkä silloin ymmärtää mitä on älypuhelin, joka on käytännössä tietokone pienessä koossa.

    Itse en ole muutamaan vuoteen omistanut Nokian osakkeita, koska en uskonut firman pärjäävän puhelinbisneksessä.

    Nyt minusta osakkeen omistajat saisivat kovistella kunnolla hallituksia toimista. Miksi ei ole pidetty omistajien puolta, vaan on tehty pahoja virheitä jo useamman vuoden. On syötetty puhelimet Microsoftille. Minusta johto ei ole hoitanut tehtäviään kuten minimissään kuuluu. Omistajathan ovat suurimpia kärsijöitä, tietysti irtisanottujen työntekijöiden kanssa.


    VastaaPoista
  23. Jälkiviisaus on helppoa ja kun tietää, mitä on tapahtunut, salaliittoteorian saa tuntumaan uskottavalta.

    Jokainen voi itse kokeilla, miten vaikeaa Microsoft/Nokian-ennustaminen on tästä eteenpäin. Siitä vain laatimaan teoria paperille ja katsotaan parin vuoden päästä, miten hyvin onnistui.

    Ei se tulevaisuuden ennustaminen Nokian hallitukselle ole ollut juuri yhtään helpompaa. Tosin heidät on palkattu juuri kykyjensä vuoksi ja heillä on ollut käytössään asiantuntijoiden joukko tuottamassa ennusteita ja mielipiteitä, joista valita. Joten tältä osin vertailu ei ole täysin oikeudenmukainen.

    VastaaPoista
  24. En tiedä tuliko ihan selväksi mitä olin ennustanut jo muutama vuosi sitten ja se toteutui.
    Mikä on valitettavaa.

    Siis en ollut laittanut omia rahoja enään likoon Nokian puolesta. Ne rahat on ollut paremmassa kohtessa. Kysymys ei ole paperille raapustamisesta vaan ihan merkittävästä rahaan liittyvästä päätöksestä.

    En ole juuri kirjoittanut asiasta, koska se ei varsinaisesti ole omaa alaa. Kuitenkin reilusti vuosi sitten kirjoitin yhden blogin. Siinä on laajempaa pohdintaa teemasta ja miksi asia ovat menossa kuten ovat.

    Alla olevasta linkistä voi lukea.


    http://jouni-jouni.blogspot.fi/2012_06_01_archive.html

    VastaaPoista
  25. Huomautan kirjoittajille, ettei Meegoa ajettu alas, vaan se Nokian tukemana pelastettiin Jollaan.

    Miettikääpä vaihtoehtoa, että Meego olisi ollut Nokian sisällä, kun kännykkäliiketoiminta myytiin Microsoftille. Ostaja olisi tehnyt kaikkensa Meegon tuhotaksensa. Eli olisi pitänyt Meegon itsellänsä, mutta antanut sen hiljaa kuihtua ja kadota.

    Oma toiveeni on, että Nokia kaikesta huolimatta vielä nimenomaan Jollakin tavalla osallistuu mobiililaitteiden valmistukseen.

    Toisaalta haluan tukea myöskin Microsoftia niin kauan kuin kännyköiden suunnittelussa ja/tai valmistuksessa on Suomella iso rooli.

    Omat ylistetyt Nokiaa ja Jollaa koskevat kirjoitukseni löytyät osoitteesta http://peetarkea.wordpress.com/

    VastaaPoista
  26. Se Elopin palava porauslautta -puhe tuntui käsittämättömän typerältä teolta jo heti julki tultuaan ja vielä käsittämättömämmältä muistaakseni noin puolen vuoden päästä siitä, jolloin tuli symbianin anna ja belle -päivitykset, jotka palauttivat symbianin ihan nykyaikaiseksi käyttikseksi.

    Nyt jälkikäteen parhaimmalta selitykseltä tuntuu, että Elop ei ollut täysin lojaali Nokialle, vaan ajoi myös MS:n etua sementöimällä siirtymisen WP-käyttöjärjestelmään tuhoamalla symbianin myynnin.

    VastaaPoista
  27. Ei se tulevaisuuden ennustaminen Nokian hallitukselle ole ollut juuri yhtään helpompaa. Tosin heidät on palkattu juuri kykyjensä vuoksi ja heillä on ollut käytössään asiantuntijoiden joukko tuottamassa ennusteita ja mielipiteitä, joista valita. Joten tältä osin vertailu ei ole täysin oikeudenmukainen.

    Juuri näin. Mutta kuten itse kirjoituksessasi toit esille, miksi ihmeessä hallitukselle ja johtajille maksetaan normaalin palkansaajan näkökulmasta aivan järjettömiä summia, jolleivat he pysty tekemään keskivertojamppaa parempia päätöksiä.

    Elopin palkkiosta puhuttaessa tulee mieleen, ettei vain olisi niin, että Nokian hallitusta on harhautettu. Siellä ei ole ymmärretty mistä on päätetty.

    VastaaPoista
  28. Minä en ymmärrä tätä ihmisten uskoa Meegoon. Vuonna 2011 oli aivan liian myöhäistä Nokialle yksin tuoda omaa ekosysteemiä. Se olisi vain entisestään sekoittanut asiakkaita. Tässä on täysin irrelevanttia miten hyvä systeemi se oli. Se olisi kaatunut aivan varmasti.

    VastaaPoista
  29. Ennustetaan nyt sitten: Jotakin suurta on tulossa microsoftin puolelta, kuten tähänkin asti
    ylivoimaisesti suosituin käyttöjärjestelmät yms

    VastaaPoista
  30. Jaan nimimerkin Osmo esittämän kannan, jonka mukaan Meego ei olisi riittänyt. Tämä on yksi hyvä syy lisää sille, että Meegon annettiin lipua itsenäiseksi Jollan kyydissä.

    Jollallehan riittää sirpaloituneista markkinoista pieni siivu, Nokialle ei.

    En odota Jollalta mitään valtavia ihmeitä, mutta olen toki Jollan jo ennakkoon tilannut.

    VastaaPoista
  31. http://www.hs.fi/talous/Nokia+antoi+v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4%C3%A4+tietoa+Stephen+Elopin+toimitusjohtajasopimuksesta/a1379911626849

    Toi Elopin Johtajasopimus ainakin näyttää kannustavan tähän myyntiin, toisin kuin aiempien johtajien sopimukset. Näyttää siis siltä, että myynti on ollut suunnitelmissa Elopia palkatessa.

    VastaaPoista
  32. P. Tärkeä: Kukaan ei voi tietää olisiko Meego riittänyt vai ei. Esimerkiksi Anssi Vanjoen arvelujen mukaan se olisi riittänyt.

    Viimeaikaisen tiedottamisen perusteella näyttää siltä, että isopalkkaiset Nokian johtajat kädettävät oikein urakalla.

    VastaaPoista
  33. "Minä en ymmärrä tätä ihmisten uskoa Meegoon. Vuonna 2011 oli aivan liian myöhäistä Nokialle yksin tuoda omaa ekosysteemiä."

    Meegossahan pystyy ajamaan android sovelluksia ja tämä tiedettiin hyvin jo 2010. Ei ekosysteemiä muuhun tarvita kun siihen, että on tarjolla toimivia sovelluksia riittävästi ja yhteydet tärkeimpiin palveluihin, joista kuluttaja voi valita mieleisensä.

    VastaaPoista
  34. Android-sovelluksista on vähän iloa, ellei niitä saa Google Play -kaupasta. Ja ekosysteemi on muutakin kuin sovellukset: sähköposti, pilvipalvelut, hakukone... Nokian olisi pitänyt rakentaa kaikki itse.

    Jolla lupaa myös Android-yhteensopivuutta mutta ei Google Play -tukea. Katsotaan, miten hyvin se tulee toimimaan.

    VastaaPoista
  35. "Ja ekosysteemi on muutakin kuin sovellukset: sähköposti, pilvipalvelut, hakukone... Nokian olisi pitänyt rakentaa kaikki itse."

    En aivan kyllä yhdy tähän ajatukseen ekosysteemin luonteesta. Itse pidän tärkeämpänä avointa alustaa, missä kuluttaja voi itse valita haluamansa palvelut ja ohjelmat. Nokialla olisi ollut tähän mahdollisuus 2010 ja varmistamalla Android-sovellusten toiminta Meegossa, olisi Nokia päässyt ratsastamaan Androidin suosion kasvulla.

    Itse käytän iphonea, mutta en käytännössä mitään Applen ekosysteemin palveluja, koska katson ne liian suljetuiksi ja kalliiksi. Sähköpostit ja kartat googlelta, tärkeimmät verkkopalvelut ilmaisina natiivi clienteina ja musiikin rippaan maksamiltani cd-levyiltä. Eli Apple hyötyy minusta vain puhelimen katteen verran, mikä tosin on huomattava. Uskon että moni ihminen haluaa samaa, eli valinnan vapautta. Nokia olisi pystynyt tuomaan tämän kuluttajilla juuri sillä perusteella, että sillä ei olisi ollut suurta määrää omia kilpailevia palveluja (joista ei välttämättä paljon tienaa). Nokialla olisi päivastoin ollut intressi tarjota kuluttajalle avointa mahdollisuutta valita haluamansa palvelut.

    NSA kohu on myös luonut tarpeen riippumattomalle mobiilikäyttöjärjestelmälle. Nythän kaikki älypuhelinten käyttöjärjestelmät ovat Yhdysvaltalaisia, ja nykytiedonn valossa on varsin naivia ajatella, ettei sitä kautta tehtäisi urkintaa.

    Joten nykyistä huonompaan lopputulokseen Nokia tuskin olisi ajautunut, jos se olisi pyrkinyt luomaan Meegosta korkeakatteisen (kuten iphone), mutta kuluttajalle avoimen käyttöjärjestelmän.

    VastaaPoista
  36. Juuri näin.

    Edelleen istuu sitkeässä se että Applen menestys olisi kosketusnäytössä.

    Yksi tärkeä osa on juuri tuo vapaus asentaa appseja muiltakin kuin Applelta.

    Toinen on laitteen laatu. Äärinmäisen vähän ongelmia puhelimen kanssa ja palauttaminen toimii kuten aikoinaan Palmissa.
    Nokia hukkasin pahasti laadun loppuaikoina. Tuo päivittäminen oli melkoinen rumpa.

    Kolmas aikoinaan oli uusi entistä helpompi tapa käyttää puhelinta. Eikä siis pelkkä kosketusnäyttö.

    Tällä hetkellä on koko laitepaletin yhteiskäytön helppous, puhelin tietokoneet, AppleTV.

    Omaa kokekusta on useamman Nokian puhelimen ja Iphonen kanssa. Androidista vain vähäsen.

    VastaaPoista