Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri yllätti ehdottamalla, että yritysten pitäisi palkata urheilijoita ja käyttää heitä apuna bisneksessä. Näin saataisiin lisää rahaa huippu-urheiluun ja Riosta saataisiin kymmenen mitalia.
Onkohan Stubb ihan vakavissaan? Jo lähtökohta kummastuttaa: miksi Suomen ylipäätään pitäisi tavoitella kymmentä mitalia olympialaisista? Riippuuko Suomen kansainvälinen menestys tai arvostus mitalien määrästä? Antoiko surffauksen ja purjehduksen mitali jotain tavalliselle kansalaiselle? Keskisuomalainen-lehden paperiversiossa tänään olleen kyselyn mukaan 75 % vastaajista oli tyytyväisiä mitalien määrään. Onko kymmenen mitalin tavoite poliitikkojen oman egon pönkittämistä?
Yritykset sponsoroivat jo nyt urheilijoita. Välillä on jopa kiusallista katsoa, miten urheilijoita laitetaan mainostamaan milloin mitäkin brändiä. Erityisen huonosti yritysten palkkalistoilla olevat urheilijat sopivat olympialaisiin, jotka yrittävät ylläpitää illuusiota avoimesta ja rehdistä urheilukilpailusta samalla, kun KOK itse rahastaa härskisti kaiken minkä pystyy sponsoreilta (ja kieltää YLEä edes uutisoimasta tapahtumia oman maan rajojen sisäpuolella). Haluammeko todella tukea tällaista bisnestä?
Urheilu on hyväksi silloin, kun se rohkaisee terveisiin elämäntapoihin. Moni sohvaperuna tunsi piston sydämessään katsellessaan olympialaisten treenattuja mies- ja naisvartaloita. Jos se innosti edes muutaman liikkumaan ja kuntoilemaan, Lontoosta lähetetty viihdeohjelma täytti tehtävänsä.
Toivottavasti mahdollisimman harva päätti kuitenkaan tähdätä isona keihäänheittäjäksi pronssimitalin vuoksi. Huippu-urheilu on epätervettä toimintaa, jossa vain muutama palkitaan -- ja huipulle pyritään keinoja kaihtamatta, tarvittaessa kyseenalaisinkin keinoin. Jos menestystä tulee, ura jää väistämättä lyhyeksi ja sopeutuminen tavalliseen työelämään voi olla vaikeaa. Yksi loukkaantuminen voi tuhota uran ja oman terveyden. Ei kovin houkuttelevat uranäkymät.
Stubbin rohkeimman ajatuksen mukaan tulevaisuudessa suomalaisilla vienninedistämismatkoilla olisi maailmalla mukana presidentin, ministerien ja liikemiesten lisäksi myös nimekkäitä huippu-urheilijoita (suora lainaus uutisesta).
Siis tekemässä mitä? Patsastelemassa poliitikkojen ja johtajien mukana? Jakamassa nimikirjoituksia? Hyppimällä näytöstyyliin tai juoksemalla kokoushuonetta ympäri? Näyttelyesineeksi ja koristeeksi mukaan otettu huippu-urheilija kokisi tilaisuuden nöyryyttävänä -- kaikkea sitä joutuukin palkkansa eteen tekemään...
Olisiko urheilija mäkihyppääjä, jääkiekkoilija tai keihäänheittäjä? Kaikki lajeja, joissa suomalaiset menestyvät, mutta joita ei juuri arvosteta oman maan ulkopuolella. Miten paljon me arvostaisimme maahockey-, hevospoolo- tai taitouintivoittajaa?
Fakta myös on, etteivät kaikki urheilijat ole kovin edustuskelpoisia. Matti Nykänen tai Seppo Räty ("Saksa on paska maa") kannattaa jättää suosilla kotiin vienninedistämismatkalta. Tosin Nykänen voisi laulaa, joten hän piristäisi tylsiä kokkareita.
Oma ehdotukseni on, että Suomi panostaa urheilumiljoonat toiseen viihteeseen: musiikkiin. Lordin voitto Euroviisuissa toi Suomelle paljon enemmän kansainvälistä huomiota kuin mäkihypyn tai keihäänheiton kultamitali olympialaisista. Tavoitellaan mieluummin lisää laulukilpailuvoittoja kuin olympiamitaleita.
Onkohan Stubb ihan vakavissaan? Jo lähtökohta kummastuttaa: miksi Suomen ylipäätään pitäisi tavoitella kymmentä mitalia olympialaisista? Riippuuko Suomen kansainvälinen menestys tai arvostus mitalien määrästä? Antoiko surffauksen ja purjehduksen mitali jotain tavalliselle kansalaiselle? Keskisuomalainen-lehden paperiversiossa tänään olleen kyselyn mukaan 75 % vastaajista oli tyytyväisiä mitalien määrään. Onko kymmenen mitalin tavoite poliitikkojen oman egon pönkittämistä?
Yritykset sponsoroivat jo nyt urheilijoita. Välillä on jopa kiusallista katsoa, miten urheilijoita laitetaan mainostamaan milloin mitäkin brändiä. Erityisen huonosti yritysten palkkalistoilla olevat urheilijat sopivat olympialaisiin, jotka yrittävät ylläpitää illuusiota avoimesta ja rehdistä urheilukilpailusta samalla, kun KOK itse rahastaa härskisti kaiken minkä pystyy sponsoreilta (ja kieltää YLEä edes uutisoimasta tapahtumia oman maan rajojen sisäpuolella). Haluammeko todella tukea tällaista bisnestä?
Urheilu on hyväksi silloin, kun se rohkaisee terveisiin elämäntapoihin. Moni sohvaperuna tunsi piston sydämessään katsellessaan olympialaisten treenattuja mies- ja naisvartaloita. Jos se innosti edes muutaman liikkumaan ja kuntoilemaan, Lontoosta lähetetty viihdeohjelma täytti tehtävänsä.
Toivottavasti mahdollisimman harva päätti kuitenkaan tähdätä isona keihäänheittäjäksi pronssimitalin vuoksi. Huippu-urheilu on epätervettä toimintaa, jossa vain muutama palkitaan -- ja huipulle pyritään keinoja kaihtamatta, tarvittaessa kyseenalaisinkin keinoin. Jos menestystä tulee, ura jää väistämättä lyhyeksi ja sopeutuminen tavalliseen työelämään voi olla vaikeaa. Yksi loukkaantuminen voi tuhota uran ja oman terveyden. Ei kovin houkuttelevat uranäkymät.
Stubbin rohkeimman ajatuksen mukaan tulevaisuudessa suomalaisilla vienninedistämismatkoilla olisi maailmalla mukana presidentin, ministerien ja liikemiesten lisäksi myös nimekkäitä huippu-urheilijoita (suora lainaus uutisesta).
Siis tekemässä mitä? Patsastelemassa poliitikkojen ja johtajien mukana? Jakamassa nimikirjoituksia? Hyppimällä näytöstyyliin tai juoksemalla kokoushuonetta ympäri? Näyttelyesineeksi ja koristeeksi mukaan otettu huippu-urheilija kokisi tilaisuuden nöyryyttävänä -- kaikkea sitä joutuukin palkkansa eteen tekemään...
Olisiko urheilija mäkihyppääjä, jääkiekkoilija tai keihäänheittäjä? Kaikki lajeja, joissa suomalaiset menestyvät, mutta joita ei juuri arvosteta oman maan ulkopuolella. Miten paljon me arvostaisimme maahockey-, hevospoolo- tai taitouintivoittajaa?
Fakta myös on, etteivät kaikki urheilijat ole kovin edustuskelpoisia. Matti Nykänen tai Seppo Räty ("Saksa on paska maa") kannattaa jättää suosilla kotiin vienninedistämismatkalta. Tosin Nykänen voisi laulaa, joten hän piristäisi tylsiä kokkareita.
Oma ehdotukseni on, että Suomi panostaa urheilumiljoonat toiseen viihteeseen: musiikkiin. Lordin voitto Euroviisuissa toi Suomelle paljon enemmän kansainvälistä huomiota kuin mäkihypyn tai keihäänheiton kultamitali olympialaisista. Tavoitellaan mieluummin lisää laulukilpailuvoittoja kuin olympiamitaleita.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMinua on aina ihmetyttänyt näissä huippu-urheilukuvioissa, miten paljon ihmisiä kiinnostaa läpeensä kaupallinen toiminta, jossa on lähinnä kysymys ammatin harjoittamisesta (ja muutamasta puolihullusta amatööristä). Mitä kiinnostavaa on siinä, että ihmiset koikkelehtivat eri tavoilla toimeentulonsa eteen?
VastaaPoistaRuotsissa musiikki on suuri vientiala.
VastaaPoistaSiinä mallia tännekin.
En ymmärrä Petteri Järvisen urheiluvihamielisyyttä. Myönnän etten ole, enkä ole ollut huippu-urheilija. Sen sijaan urheilumies olen. Minusta urheilussa mukana olevat ihmiset ovat keskimäärin rehellisiä, rehtejä, avuliaita ja verrattuna keskimääräiseen kansalaiseen.
VastaaPoistaMitä tulee urheilun merkittävyyteen suomalaisille, niin en nostaisi 75% kyselytulosta kovin suureen arvoon. Keihään finaalia katsoi yli kaksi miljoonaa suomalaista. Tämä on erittäin merkittävää.
Huippu-urheilu on tietenkin asia erikseen. Mutta kyllä mielestäni myös huippu-urheilussa toimitaan pääosin rehellisesti. Kaikki käyttää doping-väite on yhtä tyhmä, kuin jos minä väittäisin Petteri Järvisen pöllineen lähikaupasta karkkia. Pystytkö jotenkin todistamaan, ettet ole pöllinyt.
Dopingia toki varmasti käytetään edelleen joissain lajeissa. Mutta on kuitenkin paljon lajeja, joissa dopingin käytöstä ei ole sanottavammin etua tai etu on täysi nolla. Näitä ovat ns. taitolajit. Esimerkiksi purjehdus.
Mitä tulee huippu-urheiluun yleensä, niin se on toki äärimmäistä toimintaa. Mutta jos harjoitusmääriä katsotaan, niin eiköhän huippuviulisti harjoittele vielä enemmän kuin huippu-urheilija. Aika vähän muuta elämää junioriviulistilla on verrattuna tavalliseen nuoreen. Edelleen haluaisin kysyä, pitääkö jokaisen nuoren viettää 5-10 vuoden jakso elämästään vain "hengaillen" jossain. Minusta on parempi tehdä jotain tavoitteellista.
Huippu-urheilijoista osa kokee toki suuria sopeutumisvaikeuksia urheilu-uransa jälkeen. En kiellä sitä. Mutta aika iso osa ihmisistä kokee suuria "sopeutumisvaikeuksia" elämässään, vaikka ei olisi urheillut lainkaan. Eivätköhän huippu-urheilijat kuitenkin pärjää keskivertoihmistä paremmin.
Aloin miettiä tuota ideaasi, että urheilun sijasta panostettaisiin musiikkiin. Mitenkähän se käytännössä toteutettaisiin? Ainakaan Euroviisuihin ei minusta hyödyttäisi panostaa paljonkaan, sillä menestyksestä ei olisi kuitenkaan mitään takeita. Ei ole mahdollista ennakoida, millainen biisi kulloinkin sattuu vetoamaan ihmisiin. Kaiken lisäksi äänestyssysteemi on nykyisin sellainen, että musiikin laatu ei paljonkaan ratkaise. Jos Suomi kerran voitti karjumisella, tuo resepti tuskin toimii uudestaan.
VastaaPoistaMutta muilla tavoin tietenkin kannattaa edistää suomalaisen musiikin vientiä. Klassisessa musiikissa olemme pärjänneetkin, mutta se ei ole kovin tuottoisaa. Pop-musiikissa pyörii rahaa, mutta Suomeen sitä ei juurikaan valu.
Ruotsi menestyy musiikin viennissä, mutta heillä taitaa olla parempi musiikkimaku kuin suomalaisilla. Meillä kevyttä musiikkia levyttämään pääsevät kaikenlaiset naukujat, kähisijät, uikuttajat, karjujat ja valittajat, joilla monissa muissa maissa ei olisi mitään asiaa studioihin. Jos meillä opittaisiin arvostamaan lauluääntä, siitä voisi olla hyötyä musiikin viennissä. Samoin kunnon melodioistakin olisi apua.
Eihän sitä tarvitse kuin verrata Tammerkosken Sillalla ja Allsång på Skansen tapahtumia niin huomaa mikä on suomalaisen ja ruotsalaisen musiikkikulttuurin ero. Toisessa mennään iloisesta iskelmästä drag-esityksiin, toisessa istutaan hoilaamassa vesisateessa kuin virsiä kirkossa.
VastaaPoistaEuroviisut voi tuoda satunnaista PR:ää mutta taloudelliseksi menestykseksi se ei juurikaan muutu. Ruotsalaisten menestys Euroviisuissa on enemmänkin musiikkivahvuuden oheistuote, ei syy.
Toki Suomessa pitäisi panostaa kansanvälisesti kiinnostaa musiikkiin enemmän ja onhan sillä saralla kasvua tapahtunutkin, aivan mainstreamiin emme kuitenkaan oikein vielä ole yltäneet. Hyviä musiikintekijöitä Suomesta löytyy jo kourallinen, kuten taannoinen NYT:in artikkeli esittely.
Mitä tulee urheiluun niin ei pidä unohtaa johdannaisvaikutuksia. Kun joku maa on hyvä lajissa X, sen ympärille syntyy oma ekosysteeminsä ja menestys jatkuu. Se herättää myös kansainvälistä kiinnostusta, lajin harrastajia maahan käymään, jne. Suurin ongelma Suomessa on ehkä siinä että panostusta menee liikaa ns. perinteisiin, vanhojen partojen suosimiin lajeihin eikä niihin uusiin, trendikkäämpiin lajeihin, missä on jo tullut menestystä ilman taloudellista taustapanostakin.
Euroviisut voi tuoda satunnaista PR:ää mutta taloudelliseksi menestykseksi se ei juurikaan muutu.
VastaaPoistaLordi kiersi maailmaa, teki Suomea tunnetuksi ja elokuvankin. Lordin esimerkki innosti nuoria enemmän kuin keihäspronssi, seuraukset näemme tulevina vuosina. Viihdeteollisuudesta tässä on kyse, ero urheilun ja musiikin/elokuvan välillä on pieni. Musiikin hyvä puoli on siinä, että kilpailuja käydään joka päivä, joten voittojakin voi tulla jatkuvasti.
Aikoinaan oli mm. niin, että James Bond -filmeissä esiintyneet paikat lisäsivät selvästi niiden turistimääriä myöhempinä vuosina.
Musiikki- ja elokuvateollisuus liikuttaa luultavasti paljon suurempia rahamääriä kuin urheiluviihde, jos nyt rahaa halutaan käyttää mittarina.
Minä kun luulin, että urheilu on se, jossa kilpailuja käydään joka päivä. Musiikki- ja urheiluviihteen oleellinen erohan on siinä, että urheilussa katsojat voivat aina jännittää jonkun puolesta. Jos kansainvälisissä kilpailuissa ei ole suomalaisia mukana, meillä kiinnostus on oleellisesti vähäisempää.
VastaaPoistaEivät suomalaiset keihäsmitalia odottaessaan paljonkaan sitä mieti, millaista huomiota se herättää maailmalla. Kyseessä on meillä perinteinen laji, jossa kuuluu menestyä. Jos menestystä tulee muissa lajeissa, se on mukava bonus, mutta ei täysin korvaa keihäänheittäjien epäonnistumista.
Ei keihäänheitto myöskään ole mitenkään vähäinen laji, miksi se muuten olisi olympiakisoissa sijoitettu viimeiseen yleisurheiluiltaan. Eikä kannattaisi väheksyä muitakaan lajeja, joissa suomalaiset odottavat menestystä, kuten mäkihyppyä. Esimerkiksi saksalaiset äänestivät muutama vuosi sitten vuoden urheilijaksi mäkihyppääjä Martin Schmittin, ohi F1-maailmanmestari Schumacherin.
Muutenkin talviurheilu kiinnostaa yllättävän monissa maissa. Suomalaisista talviurheilijoista maailmalla kiinnostaa kenties eniten Kiira Korpi. Hän olisikin varmaan urheilijoista juuri sopiva markkinoimaan Suomea.
"Musiikin hyvä puoli on siinä, että kilpailuja käydään joka päivä, joten voittojakin voi tulla jatkuvasti."
VastaaPoistaNiin ja urheilukilpailuja ei ole joka päivä.. hmmm... mutua vai tietoa? vai tietämättämyyttä?
Lordi ehkä innosti nuoria enemmän kuin keihäspronssi, mutta entäpä jääkiekon MM-kulta, Kimi Räikkösen menestys, Janne Ahosen huikea putki mäkihypyssä, Kalle Palander ja Tanja Poutiainen alppihiihdossa jne jne. Minusta musiikki ja urheilu eivät sulje toisiaan pois, mutta ei musiikkiin liity sellaista talkootyötä ja yhteen henkeen puhaltamista kuin urheiluun.
VastaaPoistaMitä nyt tunnettavuuteen tulee, niin kyllä Kimi Räikkönen on maailmalla verrattomasti tunnetumpi kuin Lordi. Olen tähän törmännyt itsekin. Samoin esimerkiksi Marcus Grönholmin kuuluisat "Up to Timos ???" videot ovat tunnettuja Intiassa asti.
Otan lopuksi vielä esimerkin Britanniasta. Britannia on tuottanut lukuisia kansainvälisiä viihdetähtiä aina Beatleasistä alkaen. Mutta kyllä heillekin olympiamenestys oli tärkeää. Katsokaapa vain Lontoon kisojen mitalitaulukkoa.