Päivän Hesari erittelee, kenelle menevät elokuvalipun myyntitulot. Valtio ottaa 9 % veroa, noin 45 % jää elokuvateatterille ja noin 45 % menee filmin vuokraan. Siitä levittäjän osuus on 15-30 % ja loput elokuvan tuottajalle, joka maksaa mm. levitys- ja markkinointikulut.
Vaan mihin hävisi yksi prosentti? Hesarin jutun mukaan Tekijänoikeuksia valvovalle Teostolle puolestaan menee 1,1 prosentin korvaus. Mielenkiintoista. Vanha kampanja muistutti, että "myymälävaras syö sinunkin pöydässäsi". Istuuko Teosto nyt katsomossa sinunkin vieressäsi?
Toisin kuin lehden tekstissä sanotaan, Teosto ei "valvo tekijänoikeuksia". Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikin kustantajien etujärjestö, joka ajaa jäsentensä asiaa. Eikä siinä ole mitään pahaa. Teoston asema on vahva, että järjestöä luullaan joskus suorastaan valvovaksi viranomaiseksi.
Jätin asiasta soittopyynnön Teostoon ja toimitusjohtaja Katri Sipilä soittikin takaisin. Selvisi, että 1,1 prosenttia (joka lasketaan muuten liikevaihtoverottomasta hinnasta, eli valtio lisää päälle oman 9 % osuutensa) on kollektiivinen maksu elokuvan sisältämästä musiikista.
Hollywood-jättiläinen voi käyttää satoja miljoonia dollareita elokuvan tekemiseen, mutta se ei omista oikeuksia musiikkiin. Kuulemma vanhan kansainvälisen sopimuksen perusteella musiikista maksetaan aina erikseen ja riippumatta siitä, onko kyseessä Tarkovskin taide-elokuva vai musikaali.
Muusikot ovat korvauksensa ansainneet, mutta nykymaailmassa tuntuu todella kömpelöltä, ettei elokuvaa voida myydä yhtenä pakettina. Musiikista maksaminen kuuluu elokuvan tekijälle, ei sen suomalaisille katsojille.
Ei ihme, että sisältöteollisuudella on vaikeuksia sopeutua digiaikaan. Tällaisten maksujärjestelmien ylläpitäminen on taistelua aikaa ja tuulimyllyjä vastaan.
Vaan mihin hävisi yksi prosentti? Hesarin jutun mukaan Tekijänoikeuksia valvovalle Teostolle puolestaan menee 1,1 prosentin korvaus. Mielenkiintoista. Vanha kampanja muistutti, että "myymälävaras syö sinunkin pöydässäsi". Istuuko Teosto nyt katsomossa sinunkin vieressäsi?
Toisin kuin lehden tekstissä sanotaan, Teosto ei "valvo tekijänoikeuksia". Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikin kustantajien etujärjestö, joka ajaa jäsentensä asiaa. Eikä siinä ole mitään pahaa. Teoston asema on vahva, että järjestöä luullaan joskus suorastaan valvovaksi viranomaiseksi.
Jätin asiasta soittopyynnön Teostoon ja toimitusjohtaja Katri Sipilä soittikin takaisin. Selvisi, että 1,1 prosenttia (joka lasketaan muuten liikevaihtoverottomasta hinnasta, eli valtio lisää päälle oman 9 % osuutensa) on kollektiivinen maksu elokuvan sisältämästä musiikista.
Hollywood-jättiläinen voi käyttää satoja miljoonia dollareita elokuvan tekemiseen, mutta se ei omista oikeuksia musiikkiin. Kuulemma vanhan kansainvälisen sopimuksen perusteella musiikista maksetaan aina erikseen ja riippumatta siitä, onko kyseessä Tarkovskin taide-elokuva vai musikaali.
Muusikot ovat korvauksensa ansainneet, mutta nykymaailmassa tuntuu todella kömpelöltä, ettei elokuvaa voida myydä yhtenä pakettina. Musiikista maksaminen kuuluu elokuvan tekijälle, ei sen suomalaisille katsojille.
Ei ihme, että sisältöteollisuudella on vaikeuksia sopeutua digiaikaan. Tällaisten maksujärjestelmien ylläpitäminen on taistelua aikaa ja tuulimyllyjä vastaan.