Linkit

lauantai 19. toukokuuta 2012

Facebookin ensimmäinen pörssipäivä

Eilen se sitten tapahtui: julkinen kaupankäynti Facebookin osakkeilla alkoi. Juuri nyt (näin lauantaiaamuna Suomen aikaa) USA:ssa moni uusi miljonääri juhlii amerikkalaisen unelman toteutumista omalla kohdallaan. Shampanja virtaa, bileet pauhaavat ja urheiluautot on laitettu tilaukseen.

Facebookin listautuminen ei sujunut ihan niin loistavasti kuin odotettiin. Kaupankäynti takkusi teknisten ongelmien vuoksi ja kurssi nousi 38 dollarin lähtöhinnasta vain 42:een, ennen valumistaan takaisin antihintaan. Pörssin sulkeutuessa hinnaksi jäi 38,23 dollaria.

Facebookin ensimmäisen päivän kurssikehitys.

Etukäteen odotettiin 10-50 % kurssinousua, mikä olisi tiennyt sievoisia pikavoittoja myös piensijoittajille. Kuplavuosien kaltaista raketointia ei kuitenkaan nyt nähty. Ilman antijärjestäjän tukiostoja kurssi olisi luultavasti pudonnut miinukselle, mikä olisi ollut nolo alku hypetetyn yhtiön kaupankäynnille.

Toisaalta pörssipäivä oli muutenkin synkkä. Jos Facebook olisi listautunut viime syksynä tai talvella, sentimentti olisi ollut vahvempi ja 20 % kurssinousu hyvinkin mahdollinen.

Pahat kielet väittävät Facebook-kuplan pihisevän nyt nopeasti tyhjiin. Miten pelkkää netissä toimivaa viihdepalvelua tarjoava yhtiö voisi muka olla arvokkaampi kuin General Motors tai Disney? Niillä on sentään "oikeaa" liiketoimintaa.

Osakkeen hinta kuvastaa paitsi todellista bisneksen kannattavuutta, myös tulevaisuuden odotuksia. GM tai Disney tuskin enää kasvavat tai muutoinkaan yllättävät markkinoita. Facebookin arvo on huima, mutta kuitenkin vain puolet Googlesta (ja murto-osa Applesta). Kumpaa itse käytät päivässä pidempään: Facebookia vai Googlea? Kumpi tuntee sinut paremmin ja tietää enemmän salaisuuksiasi? Kumpi pystyy jatkossa muuttamaan ihmisten elämää enemmän: GM vai Facebook?

Kaikki riippuu nyt jatkosta. Jos Facebookista tulee tulevaisuuden internet, eräänlainen internet 2.0, sen osake on suorastaan halpa.

Juuri nyt tulevaisuus ei näytä lainkaan niin hyvältä. Facebook henkilöityy Zuckerbergiin samalla tavalla kuin kuin Jobs Appleen tai Gates Microsoftiin. Listautumisesta huolimatta Zuckerbergilla on edelleen määräysvalta yhtiöönsä. Mutta onko alle 30-vuotiaasta Zuckerbergista oikeasti bisnesjohtajaksi vai kiinnostaako häntä enemmän maailman muuttaminen? Zuckerbergin kuukausi sitten tekemä omapäinen Instagram-kauppa kertoi todellisuudentajun vääristymisestä.

Toinen iso kysymysmerkki liittyy mobiilitekniikoihin. Älypuhelimen pienelle näytölle ei mahdu kohdistettua markkinointia, mikä uhkaa Facebookin bisnesmallia. Sen on joko alettava myydä keräämiään henkilötietoja aiempaa avoimemmin tai mietittävä joidenkin osien muuttamista maksullisiksi. Paljonko itse olisit valmis maksamaan Facebookin käytöstä?

Meille Facebookin käyttäjille listautuminen oli mainio asia. Jatkossa Zuckerbergin on pakko kuunnella meitä, koska me vaikutamme markkinoihin ja osakkeenomistajiin. Yhtiö joutuu toimimaan paljon aiempaa avoimemmin ja kertomaan keräämiensä tietojen hyödyntämisestä. Julkisuus on ainoa voima, jota Facebookin tarvitsee oikeasti pelätä.

Emme ole enää Zuckerbergin pelinappuloita. Facebookista itsestään on tullut markkinoiden pelinappula.

12 kommenttia:

  1. Saapa nähdä miten pitkään Facebook säilyttää arvonsa. Edellisen perusteella siitä ei ainakaa mitään pikavoittoja tullu, mutta onko se pitemmän päälle järkevä sijoituskohde? Mikään ei näytä viittaavan siihen. Facebook alkaa pian saavuttamaan kattonsa, kun käyttäjien määrä hipoo miljardia, ja sopivasti vuosituotto mirjardia taalaa. Siihen nähden 104 miljardin pörssiarvo tuntuu melkoiselta. Jos Facebook ei ala laajentumaan kokonaan uusille alueille niin ei sillä ole mahdollisuuksia kasvaa vastaamaan nykyistä markkina-arvoaan, koska jatkosta, saatikka kasvusta ei ole mitään takeita. Mainoksia ei voi loputtomiin lisätä, ja maksullinen Facebook olisi ensimmäinen naula arkkuun. Pelifirmatkin ovat alkaneet vetäytyä Facebookista tylsien rajoitusten takia. Eikä mikään takaa jatkossa että ihmiset käyttäisivät muutenkaan Facebookin palveluja, kun netissä mikään ei estä jotain muuta tarjoamasta samaa paremmin ja ilmaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Osakkeen hinnan tippumisen esti
    ainoastaan pörssikurssin "stabilisointi" eli kurssin manipulointi joka on jostain syystä IPO:n yhteydessä sallittua.

    http://www.bloomberg.com/news/2012-05-18/facebook-underwriters-said-to-support-stock-at-near-38-a-share.html

    VastaaPoista
  3. Kylläpä ne nämä sosiaalisen median innovaattorit tienaavatkin. Harmi ettei tietokonetta ollut vielä keksitty,kun tällainen wanha pieru laskutikun kanssa tekussa ahersi niin täydellisen turhaa ainetta kuin kemiaa. No, pommin osaa tehdä ja hermokaasua,mutta ei niillä pörssiin mennä ja muutenkin kemialla on nyt huono maine, kiitos rättipäiden.

    Pörssikeinottelukin on taitolaji. Aikoinani jonotin silmät taalankuvia kiiluen kadulla ja sijoitin wanhan kymppitonnin, taisi olla joku Jippii-niminen firma. Pelastinkin rahoista melkein toisen puolen,monelle kävi hassumminkin.

    VastaaPoista
  4. Stabilointi esti kurssin putoamisen antihinnan alle, mutta kurssihan nousi monesti (ja lopuksi) sen yli. Lisäksi antihinta valittiin kysynnän vuoksi haarukan ylärajasta.

    Hannu: olisit vain pitänyt osakkeet, olisit voitolla.

    VastaaPoista
  5. @Petteri

    Ai niin,nyt muistin, sinullahan on/oli jotain tekemistä Jippiin kanssa? En edes varmasti muista, oliko tuo Jippii. Se oli silloin kun joku edeltävä saman alan firma oli mennyt pörssiin ja osakkeet nousivat hurjasti,päätin sijoittaa seuraavaan,mutta boomi olikin jo ohi...Pahoittelen, jos tahattomasti annoin väärää tietoa,varmaankaan se ei ollut Jippii!

    Vuosikymmen aiemmin olin pankkiirini neuvosta sijoittanut hieman enemmän Ameriin ja Instruun.
    Pidettyäni osakkeita kymmenisen vuotta tarvitsin rahaa ja realisoin osakkeet. Instrusta sain jotakuinkin saman kuin olin sijoittanut, Amerista puolet. Silloin päätin, ettei ole minun lajini!

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Hannu Tanskanen:
    Ostit varmasti IT kuplan aikana.
    Yleensä innostutaan kun kurssit on nousseet pitkään.

    Silloin se lasku juuri alkaa.

    Tietämättä asiasta enempää, luulenpa että sijoitusten kanssa on käynyt niin kuin monelle muullekin.

    Nyt sen sijaan saattaa saattaa saattaa oston aika. Kun epävarmuus loppu alkaa uusi nousu. Vaikea vain ennustaa koska. Kreikkalaisista paljon kiinni.

    VastaaPoista
  8. Tässä vähän epäilyä Facebookin tulevaisuudesta:

    http://www.macworld.com/article/1166869/facebook_ipo_why_your_data_is_worth_104_billion.html#lsrc.nl_mwnws_h_crawl

    VastaaPoista
  9. Manipuloinnilla hintaa voidaan
    markkinapsykologisten ilmiöiden
    avulla saada ylemmäs kuin mihin
    asti manipuloijat itse antavat
    vauhtia (jonka jälkeen manipuloijat saavat omansa +voitot pois).

    Toisin sanottuna hinta olisi
    voinut itsekseen jätettynä
    jäädä alemmas vaikka se nyt
    ylittikin "stabilisointitason".

    VastaaPoista
  10. Kyllä, mutta yhtiön näkökulmasta hinta on oikea silloin, kun anti saadaan merkittyä täyteen mahdollisimman kalliilla. Jos kurssi kaupankäynnin alettua nousee, hinta on ollut liian halpa.

    Yhtiön itsensä kannalta hinnoittelu osui täysin nappiin.

    VastaaPoista
  11. SharesPost -palvelussa on Facebookin osakkeita ollut myynnissä säännöllisesti.

    Nyt kevään ajan hintataso on ollut yli $40:ssa, viime syksynä hintataso oli $30-35 välimaastossa. 2010-2011 vuodenvaihteessa osakkeita myytiin $20-25 hintaluokassa.

    VastaaPoista
  12. Facebookin osake on yksinkertaisesti voimakkaasti ylihinnoiteltu suhteessa tuottoon ja realistisiin tuotto-odotuksiin ja tulee tippumaan varmasti lähitulevaisuudessa selvästi lisää. FB:llä on selvästi alle miljardi käyttäjää ja käyttäjien määrä vielä kääntynyt muutenkin laskuun, millä ei mitään 100 miljardin arvoja ole perusteltavissa, etenkin kun voitot ovat ehkä noin miljardin luokkaa vuodessa.

    VastaaPoista