Nettijournalismin ongelmia

Blogit ja keskustelupalstat pystyvät herättämään tunteita ja keskustelua, mutta journalismin korvaajiksi niistä ei ole.

Ensinnäkin valtaosa netin materiaalista on peräisin vanhasta mediasta. Lehtien ilmaiset nettiversiot toistavat uutisia, jotka on tuotettu printtilehtien tilaajamaksuilla. Muut uutissivustot käyttävät samaa materiaalia, mikä luo illuusion ilmaisuudesta.

Bloggaaja voi tuoda ilmi epäkohtia ja herättää keskustelua, mutta hän ei voi vaatia vastauksia ministeriöltä tai yritysjohtajalta. Netissä on joukkovoimaa, mutta se ei ole missään suhteessa itse asiaan. Mikä tahansa kärpänen voi kasvaa härkäseksi. Journalistin tehtävä on paitsi kertoa asioista ja ilmiöistä, myös asettaa ne oikeisiin mittasuhteisiin.

Toinen ongelma on maailmankuvan kapeneminen. Netti antaa ihmisen jo etukäteen valita aiheet, joista hän on kiinnostunut. Jos on huolissaan maahanmuutosta, vihapuheesta tai homojen oikeuksista, niihin liittyviä uutisia ilmestyy jatkuvasti.

Perinteinen media yllättää aihevalinnoillaan ja saa ihmisen lukemaan sellaistakin, josta hän ei tiennyt olevansa kiinnostunut. Journalistin tehtävä on etsiä asioita, jotka eivät muutoin tulisi julkisuuteen.

Kolmas ongelma on rahoitus. Ammattimaista journalismia ei voi tehdä harrastuksena tai oman toimen ohessa, sillä asioihin perehtyminen vaatii aikaa. Vain blogeissa kuka tahansa pystyy esiintymään kaikkien alojen asiantuntijana.

Lehtien kasvava kiinnostus rikosuutisiin, julkkisjuoruihin ja viihteeseen ei ole alennustilan syy vaan seuraus. Lukijoita on houkuteltava takaisin sillä, mikä heitä eniten kiinnostaa.

Nettilehdet eivät elä pelkillä mainostuloilla. Iltapäivälehtien mainosmäärät ovat jo nyt tapissa, ja on vaikea kuvitella miten mainostilaa voisi enää kasvattaa. Mainoskakku kokonaisuutena kasvaa, mutta kasvu ei hyödytä kotimaisia toimijoita vaan Googlea.

Viime kädessä kyse on sisällön myymisestä. Sanomalehti joutuu myymään itsensä vain kerran vuodessa, kun asiakas uusii tilauksensa.

Iltapäivälehdet joutuvat myymään itsensä joka päivä uudelleen. Siksi lööpit pursuavat uutisia, joita kukaan ei haluaisi nähdä, mutta joita kaikki haluavat kuitenkin lukea.

Nettilehdet joutuvat myymään jokaisen uutisen erikseen. Rahaa tulee vain, mikäli otsikko herättää mielenkiintoa ja saa surffaajan klikkaamaan tekstiä. Otsikkojen koukut ovat välillä törkeitä, välillä halpamaisia ja aina liioittelevia. Tätäkö journalismia me haluamme?

Kesän alussa seurasin kahta eri otsikkoa samasta uutisesta.

Nelosen uutiset kertoi terroriuhkailun olevan arkipäivää, Maikkarin uutiset rauhoitteli lukijaa. Lopputulos oli, että Nelosen uutinen keräsi tuplasti klikkauksia. Nettijournalismissa Nelosen uutinen oli siten tuplasti parempi.

Journalismin kuihtuessa viihteellisyys ja mielipiteet saavat yhä enemmän sijaa. Pieni politiikan ja talouden eliitti saa päättää oikeasti tärkeistä asioista kaikessa hiljaisuudessa. Nettikäyttäjät saavat melskata keskustelupalstoilla sydämensä kyllyydestä päätösten vaikutusten joskus tullessa julki, mutta eivät voi enää vaikuttaa niihin.

Paradoksaalista kyllä, netin demokratisoiva vaikutus kääntyy itseään vastaan. Keskusteluoikeus on kyllä kaikilla, mutta isot päätökset ovat yhä harvempien käsissä. Netissä valittaminen on kuin tuuleen huutamista.

Printtimedia ei ole täydellistä, ei tietenkään. Se on tehnyt virheitä mm. tuijottamalla liiaksi omaan napaansa, kaveeraamalla vallanpitäjien kanssa ja vaikenemalla poliittisesti epäkorrekteista aiheista, joiden oli lopulta purkauduttava muissa kanavissa. Voi myös kysyä, onko toimittajien persoonan esille tuominen blogien kautta sittenkään järkevää itse journalismin kannalta.