Toimistosihteeri urkki 200 henkilön potilastietoja

YLEn eilisillan pääuutinen kertoi Helsingin Haartmanin sairaalassa paljastuneesta tapauksesta, jossa sisäinen valvonta oli havainnut toimistosihteerin lukeneen luvattomasti noin 200 henkilön potilastietoja.

Toimittaja Mölsä lisäsi tapaukseen dramatiikkaa kertomalla että "sairaala oli salannut skandaalia 1,5 vuotta". Yksi sairaalalta kirjeen saaneista potilaista kertoi olevansa tapauksen johdosta "järkyttynyt" (sairaalassa työskennellyt osastosihteeri on avannut sähköisen sairauskertomuksenne ja mahdollisesti lukenut potilastietojanne -- huomaa avannut ja mahdollisesti lukenut).

Ok, potilastiedot ovat luottamuksellisia ja niiden urkinta on rikos. Mutta ei silti pidä menettää suhteellisuudentajua: luultavasti samassa sairaalassa tapahtuu virheitä, joiden seurauksena ihmisiä oikeasti kuolee ilman, että asiaa uutisoidaan televisiossa tai että ketään rangaistaan.

Potilastiedot on siirretty sähköiseen muotoon, mikä tekee niiden käytön valvonnasta aiempaa helpompaa. Jokainen tietojen avaus tallentuu lokiin ja voidaan jäljittää. Kuka vartioi tietojen käyttöä silloin, kun kaikki oli vielä mapeissa ja papereilla?

Sähköisissä tiedoissa on myös riskinsä. Pahinta olisi, jos joku kopioisi tiedot (tai koko tietokannan!) itselleen ja myisi tiedot vaikkapa lääke- tai vakuutusyhtiöille. Tai alkaisi kiristää niillä potilaita. Tällaiset riskit ovat sähköisessä maailmassa suurempia kuin paperiaikana. Mutta mistään sellaisesta ei nyt ollut kyse.

Jokainen, joka kirjautuu vaikkapa ensiapuun, joutuu ensi töikseen allekirjoittamaan luvan tietojensa käytöstä ja edelleenluovutuksesta. Välillä tuntuu, että lupia joutuu antamaan yhtenään -- eivätkä läheskään kaikki edes ymmärrä, mistä asiassa on kyse.

Potilaan itsensä kannalta suurin riski on siinä, että tiedot eivät kulje hoitopaikasta toiseen, tai niitä ei löydetä puutteellisten nimi-, hetu- ym. tietojen vuoksi. Terveydenhuollossa on monia saarekkeita, joista tieto ei siirry yhteensopimattomien järjestelmien tai puuttuvien lupien ja sopimusten vuoksi.

Mitä helpommin omat terveystietomme löytyvät ja mitä kattavampia ne ovat, sitä parempi itsemme kannalta. Toisessa vaakakupissa on sitten väärinkäytösten (joita tulee aina olemaan, Suomi on luultavasti sieltä puhtaimmasta päästä) ja teknisten virheiden aiheuttamat riskit. Lopullinen valinta on aina kompromissi.

Urkintaa suurempi ongelma terveydenhuollossa taitaakin olla se, että potilaan itsensä kannalta hyödyllisiä tietoja ei löydy edes urkkimalla.