Osallistuin eilen tekijänoikeusjärjestöjen iltapäivätilaisuuteen, jossa yhtenä aiheena oli hyvitysmaksun uudistaminen. Selvitysmiehenä on toiminut Yleisradion entinen pääjohtaja Arne Wessberg. Hän jättää ehdotuksensa ministeriölle runsaan viikon päästä. Tehtävä ei totisesti ole helppo -- kaikki vaihtoehdot ovat kuulemma vielä pöydällä.
Wessbergin puhe herätti sekä myönteisiä että kielteisiä odotuksia. Wessberg piti hyvänä sitä, että suomalaistten maksama hyvitysmaksu on Euroopan keskiarvoa korkeampi. En ihan ymmärtänyt, mitä hyvää tässä oli. Jos tämä oli Wessbergin oma kanta, oliko hän puolueeton toimeksiantoa suorittaessaan?
Wessberg oli hyvin tietoinen nykyjärjestelmän ongelmallisuudesta ja siitä, että muutoksia tarvitaan. Hänen mielestään tekijänoikeuslaki antaa vapaat kädet lähes millaiseen hyvitykseen tahansa, joten valinta on tehtävä yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä niin, että maksutulon tasaisuus saadaan varmistettua.
Tämä on merkittävä linjaus. Hyvitysmaksu ei siis enää ole sidoksissa kopioinnin määrään eikä aiheutuneeseen haittaan. Se on de-facto tukijärjestelmä, minkä Wessberg itsekin myönsi. Hyvitys on hinta, joka maksetaan yksityisen kopionnin sallivasta tekijänoikeuden poikkeuspykälästä. Hyvityksellä ei ole enää mitään tekemistä kopioinnin määrän, myytyjen laitealustojen tai tyhjien medioiden kanssa.
Seminaarissa esitettiin luku, jonka mukaan yksityistä kopiointia tehdään kahden miljardin euron edestä, mutta hyvitysmaksun tuotto on vain kuusi miljonaa. Tätä suhdetta ei enää voida pitää direktiivin fair compensation -periaatteen mukaisena. Itse olen eri mieltä.
Wessbergin ajatukset voidaan toteuttaa vain yhdellä tavalla: hyvitysmaksu tulee poistaa ja siirtää valtion maksettavaksi, samalla tavalla kuin muutkin luovan alan ja sen etujärjestöjen tuet on järjestetty. Näin toteutuu Wessbergin peräänkuuluttama yhteiskunnallinen näkemys, jatkuvuus ja maksun tasaisuus. Kaikki "tutkimukset" yksityisen kopioinnin määrästä ja arvosta voidaan lopettaa, koska ne ovat nytkin täysin keinotekoisia, eikä niillä ole mitään suhdetta hyvitysmaksun suuruuteen.
Jos Wessberg ehdottaa jotain muuta (mikä on hyvin todennäköistä), hän on epäonnistunut itse asettamassaan tavoitteessa.
Wessbergin kanta merkitsee myös sitä, että uudella eduskunnalla on lakia muuttaessaan suuri rooli yhteiskunnallisen näkemyksen toteuttajana. Odotan kiinnostuneena, millaisen kannan tekijänoikeuksiin ja hyvityksiin uudet edustajat ottavat. Vanhojen kannat me kyllä tiedämme.
-- seuraa Twitterissä
"Seminaarissa esitettiin luku, jonka mukaan yksityistä kopiointia tehdään kahden miljardin euron edestä"
VastaaPoistaLuku on älyttömän paljon yliammuttu, ja vie uskottavuuden koko esitykseltä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten tällaiseen lukuun on päädytty. Asiaa voi pohtia vaikkapa sitä kautta, että jos jokaisesta kopioinnista olisi maksettu täysi hinta, olisivatko ihmiset kopioineet. En niele väitettä, että jokainen suomalainen (myös vastasyntyneet!) käyttäisi vuodessa 400 euroa musiikkiin/elokuviin (niiden eurojen päälle, jotka käytetään oikeasti). Kysymys on siitä, että kun ilmaisia torrentteja on runsaasti tarjolla, kansa letkuttaa niitä koneilleen koemielessä. Jotta totuudenmukaisia summia voitaisiin esittää, pitäisi olla lisäksi keino mitata moniko ladatuista kappaleista/elokuvista päätyy koskaan kuunneltaviksi/katsottavaksi.
Jos leikitään ajatuksella että tuo 2 miljardia olisi totta, niin voidaan esittää mielenkiintoinen kysymys: Missä tuo 2 miljardia nyt on? Ja jos se annettaisiin tekijänoikeuksien haltijoille, niin mistä se olisi pois? Kun taivaastahan se ei tipahda, ei edes silloin jos se otetaan valtion budjetista.
VastaaPoistaJos maksu aletaan ottaa valtion budjetista niin tasapuolisuuden nimissä maksu pitäisi tarjota kaikille sisällöntuottajille. Minäkin ottaisin mielelläni rahaa kirjoituksistani ja tekemistäni tietokoneohjelmista joita annan ihmisten kopioida vapaasti yksityiseen käyttöön.
Nämä ovat tietenkin etujärjestöjen itsensä tekemiä teoreettisia laskelmia, joiden ei ole tarkoituskaan olla realistisia. Sen sijaan niillä voidaan hämätä esim. kansanedustajia ja toimittajien kautta suurta yleisöä.
VastaaPoistaKuten jutusta käy ilmi niin hyvitysmaksun perusteena ei voi käyttää mitään "järjellistä" perustetta kuten mahdollisuus kopiointiin tai tallennusvälineen koko tms.
VastaaPoistaMikäli ko. maksua halutaan periä niin sitä peritään koska halutaan tehdä tulonsiirto tai vero taiteilijoiden hyäksi.
Tämän voin hyväksyä, mutta en sitä että hyvitysmaksua peritään tallennusvälineen tms. yhteydessä.
Eli onko hyväksyttävä, että jollain ryhmällä on oma "veronkanto" oikeus valtion, kunnan ja kirkon lisäksi vai pääteäänkö kuten Petteri sanoi, että tuetaan budjetista suoraan suomalaisen kulttuurin nimissä (postmodernia teko) taidetta.
Juuri näin. Nyt kun Wessberg on itse sanonut, että kyseessä on de facto tuki- eikä mikään korvausjärjestelmä, laitteisiin sidottu lisämaksu olisi alakohtainen veronkanto-oikeus. Tästäkin syystä taiteilijoiden tukeminen pitäisi hoitaa valtion varoista. Ongelma tietysti on se, että kaikkia muitakin maksuja (kuten tv-maksu) halutaan siirtää valtion piikkiin, eikä verotusta olisi varaa kiristää yhtään enempää kuin mitä taloustilanne pakottaa tekemään.
VastaaPoistaTämä luovan työn tekijöiden tukijärjestelmä voitaisiin rahoittaa Raha-automaattiyhdistyksen kautta. Valtioneuvoston tulisi tehdä pieni päivitys RAY:n asetukseen, ja homma olisi pois päiväjärjestyksestä.
VastaaPoistaTaustaa: Aikanaan 1960 luvulla Suomessa radiossa kuului "kevyttä" musiikkia vain noin 20 min viikossa. Siksi ostin paljon levyjä, mm. Elvistä, The Ventures ja The Shadows - noruuteni musaa.
VastaaPoistaSitten tuli piraattilähettimet Itämerelle, (esim. Nordica) sieltä lounaissuomalaiset pystyivät kuuntelemaan kevyttä musiikkia koko päivän.
Tästä Yleisradio heräsi ja lopulta lisäsi kevyen musiikin toimintaa joka myöhemmin johti nuorille omaan YLE radiokanavan.
Siitä homma jatkui ja Suomessakin sallittiin yksityisiä radioasemia. Ensimmäisenä Radio-City Lepakkoluolasta. Tänään näitä yksityisiä radioasemia kuulen pääkaupunkiseudulla asuvana yli 30 kpl. Siis saan kevyttä musiikkia koko ajan tuutin täydeltä. Ei ole siis ihme, että en enää ostele levyjä tai CD-levyjä.
Tähän lisäksi se, että TV-satelliittien kautta kuulen yli 1000 radioasemaa ympäri maailmaa ilmaiseksi.
Ja vielä lisäksi se, että internetin kautta voin kuunnella taas tuhansia radio-kanavia (mutta internettiin tuotettuna) kotona. Mihin enää tarvitsen ostaa levyjä?
Teosto (tekijänoikusjärjestöt) elää edelleen sitä aikaa, että vain suomalaiset asemat lähettävät musiikkia, joista suomalaiset radioasemat suorittavat soitetusta musiikista Teostolle korvaukset.
Lisäksi Teosto rahastaa, jos musiikkia kuunnellaan taksissa, tai parturissa tai ravintolassa.
Siten ei Teoston tarvitse ihmetellä, miksi heidän aikaisempi päätulonlähde, äänilevyjen (sittemmin CD-levyt) myynti, enää tuota vaan niiden tuotot ovat hurjasti vähentyneet.
Siitä alkoi sitten uuden tekniikan sallima rahastusmuoto, hyvitysmaksut. Tämä lähti EU:n päätöksestä, että kotikopiointi esimerkiksi C-kasetille sallitaan ja siksi C-kasetin hintaan lisätään summa, joka korvaa tekijänoikeustahoille kopioinnin kautta syntynyt äänilevyjen myynnin vähentyminen.
Suomessa tätä hyvitysmaksukäytäntöä päivitetään OKM esityksestä hallituksessa vuosittain. Viimeksi lisättiin vuoden 2011 alusta ulkoiset kovalevyt hyvitysmaksun piiriin.
Tekijänoikeusjärjestöt ovat jo pitkään vaatineet, että kännykät pitää lisätä hyvitysmaksun piiriin, kun niillä kuunnellaan musiikkia. Tähän mennessä hallitus ei ole sellaiseen suostunut (koska se ei ole EU-lain mukaan kännyköiden pääasiallista käyttöä).
Mitä Petteri kirjoitti Wessbergin sanoneen, kuvastaa, että kysymys ei ole enää EU:n lain mukaisesta korvauksesta kotikopioinnista vaan halusta aivan muulla periaatteella määräytyvästä tuesta musiikin (ja taiteen) tekijöille.
Lauri Hirvonen
Jotta saa jotain tajua tuolle kahdelle miljardille, kannattaa verrata sitä seuraaviin lukuihin: äänitemyynnin liikevaihto vuonna 2009 oli 85 miljoonaa. Videomyynti 135 miljoonaa ja elokuvateatterit 59 miljoonaa. Siis tuo kaksi miljardia olisi kymmenen kertaa tallennemyynnin suuruinen. Radio ja TV:kään ei yhdessä ole kuin miljardi euroa.
VastaaPoistaMitenköhän tuohon kahteen miljardiin on päästy. Onko siinä laskettu jokainen digiboksille tallennettu elokuva 20 euron arvoiseksi ja jokainen tietokoneelta kännykkään kopioitu kappale euron arvoiseksi?
Ajatus, että hyvityksen tulisi olla merkittävä osa materiaalin myyntihinnasta on outo. Kopiointiahan tehdään, koska se on halvempaa kuin ostaminen. Tämä edullisuus on koko yksityisen kopioinnin perusta.
Pri kommenttia tuohon Lauri Hirvosen kommenttiin: Radio City oli toinen kaupallinen paikallisradio. Radio Lakeus aloitti kuukautta aikaisemmin. Teosto ei myy äänilevyjä, se on ÄKT:n heiniä. Teosto hoitaa säveltäjien oikeuksia. EU ei määrännyt kopoiontia lailliseksi. Se on ollut Suomessa laillista käsittääkseni aina. Hyvitysmaksu (silloin kasettimaksu tuli 1984). EU-maissa on erilaisia lakeja kopioinnin suhteen.
Olin joitakin vuosia sitten hieman kuunteluoppilaana Teostossa, kun siellä esiteltiin Teoston teettämiä tilastoja eri talletusvälineille tehdyistä kopioinneista. Pelin henki kävi minulle varsin selväksi. Siellä esiteltiin Teoston teettämää "kuluttajatutkimusta", jonka tarkoitus oli ainoastaan ja vain palvella Teoston ja ko. tutkimusfirman etuja. Kuluttajalle oli tässä varattu totaalisen hölmön (englanniksi sucker) osa. Vastaamalla kuluttajatutkimukseen hän oli edesauttamassa prosessissa, jossa kulutustarvikkeeseen liittyvää epämääräistä hyvitysmaksua perustellaan. Siis toimi täysin vastoin omaa etuaan.
VastaaPoistaItseäni eivät hyvitysmaksut paljoa kirpaise ja se vähä minulla on kyllä varaa maksaa. Muutenkin olen sitä mieltä, että yhteiskunnan taholta tapahtuva kulttuurin tukeminen on kuin panisi rahaa pankkiin. Kansalaiset sen yhdessä kuitenkin maksavat riippumatta siitä, kerätäänkö se verovaroista vai hyvitysmaksuista. Se vain ei saisi tapahtua moraalisesti kestämättömillä periaatteilla. Kuten nyt tapahtuu. Nykyisen systeemin suurimmat voittajat ovat rahassa kylpevät tekijänoikeusjärjestöt (käykääpä katsomassa Teoston taloa Lauttasaaressa) ja häviäjänä on kansalaisten luottamus oikeudenmukaiseen päätöksentekoon.