Linkit

tiistai 2. joulukuuta 2008

... mutta saako niin tehdä?

Tietotekniikkaan liittyy yhä enemmän juridisia näkökulmia. Yhä useammin minulta kysytään, saako jotain asiaa tehdä vai ei. Olen insinööri, joten pystyn harvoin antamaan selvää vastausta. Vastaaminen on vaikeaa juristeillekin, sillä lakikirjaa ei lueta kuten teknistä manuaalia. Vain harvoin sieltä löytyy selkeä vastaus mieltä askarruttavaan kysymykseen. Vasta oikeudenkäynnissä selviää, miten lakikirjan pykäliä tulee tulkita.

Yleissääntö on siis tämä: ellei laki selkeästi kiellä jotain asiaa, sitä voi tehdä ainakin niin pitkään kunnes joku riitauttaa menettelyn.

Yksityinen pysäköintivalvonta on kuvaava esimerkki. Yksityinen yhtiö on parin vuoden ajan valvonut maksullista pysäköintiä yritysten parkkipaikoilla. Jos maksua ei ole suoritettu tai aika on ylitetty, kiertävä valvoja on lätkäissyt tuulilasiin maksulapun.

Toiminta jatkui parin vuoden ajan, kunnes yksi maksulapun saaneista riitautti asian ja vei sen oikeuteen. Käräjäoikeus totesi yksityisen pysäköintivalvonnan laittomaksi. Päätöksestä valitettiin, mutta äskettäin myös hovioikeus tuli samaan tulokseen.

Koko yhtiön toiminta on siis perustunut lainvastaiseen menettelyyn. Aika raju lopputulos! Voisi kuvitella, että ainakin yrityksen perustajat ja rahoittajat olisivat tutkineet toiminnan lainmukaisuuden etukäteen. Varmaan näin onkin tehty, mutta he ovat tulkinneet lakia omasta näkökulmastaan. Virallinen tulkinta saadaan vasta oikeudenkäynnin jälkeen.

Suorastaan ironista on se, että yksi laittomasti toimineen parkkiyhtiön asiakkaista on ollut Helsingin käräjäoikeus.

1 kommentti:

  1. On kyllä todella ongelmallista, että aina ennalta kukaan ei osaa sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Yksi esimerkki on riitatilanteiden ratkaisu oikeusteitse. Oikeuteen mentäessä on aina riski, että häviää jutun, ja ja joutuu maksamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut. Onko oikein, että asian selvittämiseen liittyy sellaisia riskejä? Perusongelma on että oikeudenkäynti on todella kallista.

    VastaaPoista