On ollut mielenkiintoista seurata Lex Nokian käsittelyä lehdistössä. Tässä voisi olla sopiva aihe vaikkapa viestinnän graduksi. Seuraavassa muutamia porkkanoita:
Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) tuli voimaan 1.9.2004. Erityisesti sen pykälä 13 ([tunnistamistietojen] Käsittely väärinkäytöstapauksissa) havaittiin hankalaksi, koska lain sananmuoto oli tulkinnanvarainen ja halu tietojen käsittelyyn suuri.
Elokuussa 2006 liikenne- ja viestintäministeriö esitteli ehdotuksen lain muuttamisesta. Siihen asti lainvalmistelu ei ollut kiinnostanut ketään eikä asia herättänyt mitään intohimoja, mutta kun tiedotusvälineet tarttuivat asiaan ("Työntekijöiden sähköpostit halutaan laajempaan seurantaan", YLE uutiset 15.8.2006), keskustelu repesi.
Lakiehdotus tyrmättiin laajasti, vaikka sillä oli valmisteluvaiheessa ollut työmarkkinajärjestöjen (EK, SAK, STTK) tuki takanaan. Ilmeisesti oikeustieteen tohtori ja hovioikeudenneuvos Jukka Kemppiseltä (16.8.2006) oli peräisin lause, jonka mukaan laki antaisi yritykselle poliisia suuremmat valtuudet. Se alkoi elää omaa elämäänsä.
Varsinkin Helsingin Sanomat kritisoi lakiehdotusta avoimesti. Siitä huolimatta sen oman lukijakyselyn (2.9.2006) mukaan "Hieman yli puolet suomalaisista antaisi työnantajan valvoa työntekijän sähköpostiliikennettä, jos on epäilyksiä, että yrityssalaisuuksia vuotaa ulkopuolisille". Lukijoista kolmannes oli jopa valmis menemään vielä pidemmälle ja antamaan yrityksille oikeuden myös avata viestejä tarvittaessa.
Kysely tuli vähän myöhässä: laki oli jo päivää aiemmin päätetty palauttaa takaisin valmisteluun. Laista pyydettiin myös oikeuskanslerin lausuntoa. Se valmistui syyskuun lopussa ja kritisoi lakiehdotusta huonosta valmistelusta.
Valmistelua jatkettiin ja 5.6.2007 työryhmä luovutti uuden version (2.0) viestintäministeri Suvi Lindénille. Suurin muutos oli tullut 13. pykälään, jota oli merkittävästi laajennettu ja täsmennetty. Siitä huolimatta oikeusoppineet pitivät lakia "hyvin ongelmallisena" ja sanoivat sen heikentävän kansalaisten perusoikeutta luottamukselliseen viestintään.
Laista pyydettiin lausuntoja eri tahoilta. Palautteen perusteella 13. pykälää laajennettiin entisestään, niin että lopulta siihen kuului jo 10 alakohtaa. Viiden ministeriön ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyönä syntynyt hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 24.4.2008. Julkinen keskustelu leimahti uudelleen liekkeihin marraskuun puolivälissä, mistä lähtien varsinkin sanomalehdet ovat kritisoineet lakia voimakkaasti.
Tätä taustaa vasten on yllättävää muistella, mitä Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Keijo Himanen kirjoitti hallituksen esityksen julkistamisen jälkeen (4.5.2008):
Taustalla oli pelko yrityssalaisuuksien vuotamisesta verkon kautta kilpailijoille. Pelko ei ole täysin perusteeton, vaikka toisin väitetään. Yksityisissä keskusteluissa monen yrityksen johto paljastaa tietovuotoja tapahtuneen "vanhanaikaisesti" sähköpostilla, mutta yrityksen maineen vuoksi niistä ei tohdita puhua julkisesti.
...
Eduskunnassa käytettiin kipakoita puheenvuoroja, joissa epäiltiin lain murentavan sananvapautta ja väitettiin sen leimaavan työntekijät rikollisiksi. Äänessä olivat lähinnä vasemmistoliiton edustajat, joiden kannanotot perustuivat enemmän tunteeseen kuin tietoon.
...
Lehtien otsikot ja kansa puhuvat sähköpostin urkintalaista. Nimi on vetävä ja lukemaan houkutteleva, mutta samalla se on harhaanjohtava. Työnantajilla ei ole oikeutta valvoa työntekijöidensä sähköpostiliikennettä kuin poikkeustapauksissa. Silloinkin voidaan käsitellä vain viestin tunnistetietoja; itse viestin sisältö jää salaiseksi.
Tämän syksyn keskustelussa uutena elementtinä tuli mukaan yhteisötilaajan oikeudet. Ne olivat samanlaiset jo lain aiemmissa versioissa, mutta kukaan ei silloin kiinnittänyt asiaan huomiota (tosin Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen mainitsi asiasta Helsingin Sanomien uutisessa 7.6.2007).
Olisi mielenkiintoista selvittää, miksi ja kenen aloitteesta yhteisötilaajan asema nousi esille vasta nyt, ja miten eri lehdet käsittelivät lakiehdotusta. Tempoileva julkinen käsittely osoittaa, miten harva Suomessa näitä asioita seuraa saati ymmärtää.
Niin ikään olisi kiintoisaa tietää, mistä Lex Nokia -termi tuli käyttöön. Sitä käytettiin ensi kerran Helsingin Sanomissa 5.12.2004 - ja silloin sillä viitattiin ay-kentän vaatimaan muutosturvaan (viittaus Nokiaan tuli siitä, että yhtiön entinen johtaja Kalle Isokallio kritisoi julkisuudessa ay-liikettä kohtuuttomista vaatimuksista, vaikka itse nauttii 50 000 markan ikuista eläkettä Nokialta).
Tasan kolme vuotta myöhemmin Lex Nokialla viitattiin Nokian jätevesiskandaaliin, josta ei tiedotettu kuntalaisille riittävästi.
Nokia on Suomelle niin merkittävä yhtiö, että sen nimi voidaan liittää useampaankin lakiin - joko todelliseen tai sellaiseen, mitä ei vielä edes ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti