Hallitus antoi eilen 24.4. uusitun version sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosesityksestä, jota kansanomaisesti kutsutaan nimellä urkintalaki tai Lex Nokia.
Keskustelualueiden ja aamun lehtien kommenteista päätellen vastaanotto on yhtä tyrmäävä kuin pari vuotta sitten. Uudistuksen ensimmäinen versio tuli julkisuuteen elokuussa 2006, jolloin se herätti runsaasti keskustelua. Kohun seurauksena silloinen liikenne- ja viestintäministeri Huovinen pyysi oikeuskansleria ottamaan kantaa asiaan. Syyskuussa 2006 valmistunut lausunto kritisoi lakia ja se palautettiin uuteen valmisteluun.
Toinen versio lakiehdotuksesta julkistettiin viime vuoden kesäkuussa kommentointia ja lausuntoja varten. Niiden pohjalta on syntynyt jo kolmas versio lakimuutoksen tekstiksi.
Lain kiistanalaisin kohta liittyy yrityksen oikeuteen seurata sähköpostiviestinnän tunnistetietoja (ei siis itse viestejä) epäillyissä väärinkäyttötapauksissa. Keskustelupalstoilla lain on väitetty johtavan kyttäysyhteiskuntaan, antavan yrityksille poliisia laajemmat valtuudet, tuovan Kiinan ja Stasin toimintatavat yrityksiin sekä polkevan työntekijän perusoikeuksia. Huh, huh!
Syystä, jota en täysin ymmärrä, asia on erityisen herkkä Suomessa. Tietääkseni missään muussa maassa asiasta ei ole edes noussut julkista keskustelua, vaikka yrityksille on annettu Suomea laajemmat oikeudet. Kansainvälinen vertailu käy hyvin ilmi lakiehdotuksen perusteluista. Suomessa työntekijän oikeus yksityisyyteen on niin ehdoton, että se ajaa kaiken muun yli. Muissa maissa tunnustetaan sekä yrityksen että työntekijän oikeudet, joten kiistatilanteissa suoritetaan intressipunnintaa.
Yksityisyyden suoja tietoyhteiskunnassa on tärkeä asia. On kuitenkin erotettava, milloin on kyse työsuhteesta ja milloin kansalaisen yksityiselämästä. Työsuhteessa ihminen luopuu rajoitetusti joistakin perusoikeuksista palkkaa vastaan. Työnantajalla on esimerkiksi oikeus rajoittaa työntekijän vapaata liikkumista työaikana ja määrätä hänet oleskelemaan työpaikalla. Lisäksi yrityksen sähköposti on tarkoitettu työvälineeksi. Yksityistä viestintää varten jokainen voi hankkia oman osoitteen, johon työnantajalla tai valtiolla ei ole mitään asiaa.
Yritysten budjetit, liiketoimintasuunnitelmat, Excel-mallit, kytkentäkaaviot ja valtava määrä muuta tietoa liikkuu nykyään sähköpostissa. Tiedostoihin sitoutuu suuria taloudellisia arvoja, joiden suojaaminen on monelle korkean teknologian yritykselle elintärkeää.
Lakimuutoksen vastustajat vetoavat siihen, että olisi hölmöä lähettää tiedostoja ulos talosta sähköpostilla, kun ne voi yhtä hyvin tulostaa paperille tai kopioida usb-tikulle. Oleellista onkin se, että kaikesta muusta toiminnasta jää jälki, jota yritys saa laillisesti seurata ja teknisesti estää. Esimerkiksi tieto 100-sivuisen pdf-tiedoston tulostaminen yrityksen kirjoittimella tallentuu palvelimen lokiin, puhumattakaan pitkän tulostuksen aiheuttamasta riskistä. Excel-malleja ja monia binääritiedostoja ei edes voi tulostaa - ne toimivat vain tiedostoina.
Tiedostoja voi kopioida usb-tikuille, mutta niiden käyttö yrityksissä voidaan kieltää ja tietokoneiden portit suojata niin, ettei kopiointi edes onnistu. Erittäin kriittisissä paikoissa muistitikkujen tuonti ja vienti voidaan kieltää, ja talosta poistuvien taskut tarkistaa, mikäli on syytä epäillä väärinkäyttöä. Kaikki tämä laillisesti.
Vain yrityksen sähköposti on nykyisellään kaiken valvonnan ulkopuolella. Siksi se on kaikkein paras ja vaivattomin kanava tiedostojen vuotamiseen.
Nyt ehdotettu lakimuutos on muihin maihin verrattuna hyvin lievä. Tunnistetietojen seurannassa on monia rajoituksia ja esimerkiksi www-selaimella käytettävät postit jäisivät kokonaan lain ulkopuolelle. Voikin kysyä, ovatko lain sallimat uudet keinot kaiken kohun ja vaivan arvoisia.
Lisäksi eri maissa toimivat yritykset voivat ratkaista ongelman paljon helpommin ja tehokkaammin siirtämällä tuotekehitystä maihin, joissa laki turvaa työnantajan oikeudet paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti