Hienoa, että kaapeliverkossakin siirryttiin pelkkiin digilähetyksiin - ainakin kaapeliyhtiöiden kannalta. Tuttava soitti ja kertoi, että MTV3-kanavapaketin hinta nousee huomisesta alkaen 50 prosentilla 14,95 euroon kuukaudessa (tekee vuodessa 179,40 euroa, lähes saman kuin tv-maksu). Welhon tiedotteen mukaan perusteluna on kolmen uuden kanavan lisääminen pakettiin. Moni on tilannut kanavapakettia ainoastaan formuloiden vuoksi. Nyt hinta nousee sopivasti juuri uuden formula-kauden kynnyksellä.
Tuoreessa muistissa on myös viime kesä, jolloin PlusTV (antenniverkon maksu-tv) ilmoitti kaksinkertaistavansa veloituksensa 19,90 euroon kuukaudessa. Ei varmaankaan ollut sattuma, että asiasta ilmoitettiin tilaajille juhannuksen jälkeisellä viikolla lähetetyllä sähköpostilla. Hmmm... sattuma tai ei, myös MTV3:n uudet hinnat julkistettiin Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla (siis vain viikkoa ennen kuin ne astuivat voimaan).
Mikä muu kuluttajakaupan ala voi nostaa hintojaan 50-100 % pelkkänä ilmoitusasiana?
Miksi ylipäätänsä kanavia pitää myydä paketteina, joiden koostumusta ja hintoja kaapelioperaattori voi muuttaa aina kun haluaa? Senkö vuoksi, että kaapelioperaattori on käytännössä monopoliasemassa asiakkaisiinsa nähden, eikä kilpailua ole (paitsi satelliittilautasen hankkiminen, mikä sekin on kerrostaloasukkalla hankalaa).
Miksei kanavia myydä yksi kerrallaan, kuten muutakin sisältöä? Olisi aika ihmeellistä, jos Sanomat myisi Helsingin Sanomien tilausta vain pakettina Me Naiset- ja Aku Ankka -lehtien kanssa. Ja ilmoittaisi eräänä kauniina päivänä nostavansa hintaa 50 prosentilla, koska lehtipakettiin lisätään myös Tietokone-lehti.
---
Tuttava oli tehnyt muitakin laskelmia Welhon paketeista. Welho S (käytännössä Eurosport) nyt 11,90 eur/kk (ennen pelkkä Eurosport taloyhtiölle 2 eur/kk/asunto). Welho M (edellinen + CNN, BBC ja MTV3 Max) nyt 19,90 eur/kk (ennen 11,90).
Jos haluaa nähdä teräväpiirtoa, kolmen kanavan (Voom, Silver, Discovery) HD-paketti maksaa 15,90 eur/kk + laitevuokra 19 eur/kk eli 34,90 eur/kk eli 418,80 euroa vuodessa.
Nämä kaikki ovat siis tv- eikä asuntokohtaisia maksuja. Jos taloudessa on kaksi tai useampia televisioita, rinnakkaiskorteista pitää maksaa erikseen.
Ei ihme, että operaattorit ovat riemuissaan kaapeliverkon digitalisoinnista - mutta miten ihmeessä ne saivat LVM:n tukemaan bisnestään? Ja mitä sanoo Kuluttajavirasto?
perjantai 29. helmikuuta 2008
keskiviikko 27. helmikuuta 2008
Pitäisikö Lindénin erota?
Tätä kirjoittaessani yli 12 000 henkilöä on allekirjoittanut viestintäministeri Suvi Lindénin eroa vaativan adressin. Pitäisikö ministerin erota - jo toisen kerran?
En ole allekirjoittanut adressia koska en usko, että Lindénin ero ratkaisisi yhtään mitään. Tuoreessa muistissa on vielä hänen edeltäjänsä, jonka aktiivisen toiminnan seurauksena laki laadittiin. Mitäs muita saavutuksia hänellä sitten olikaan... no, ei nyt juuri tule mieleen.
Sen sijaan neuvoisin Lindéniä, joka on sentään - edeltäjästään poiketen - tietojenkäsittelyopin maisteri, kuuntelemaan nettikäyttäjiä. Viestintäministerin pitiäsi toimia nettikansan edunvalvojana, ei heidän vastustajanaan.
Uskooko ministeri todella, että kiistassa aktiiviset nuoret haluavat vaikeuttaa lapsipornon vastaista taistelua? Eikö ministeri oikeasti ymmärrä (kuten hän äsken tv:ssä väitti), miksi adressi on laadittu ja mistä nettikäyttäjät ovat huolissaan?
Sekä nettiaktiiveilla että Lindénillä on yhteinen tavoite. Kukaan ei halua edistää lapsipornon saatavuutta (ei silti, että tämä laki siihen jotenkin vaikuttaisi). Tällä hetkellä molemmat ryhmät puhuvat toistensa ohi. Kyse on eri maailmoista, eri ikäluokista. Vaikka kieli on sama, käsitteet eivät kohtaa.
Se on kestämätön tilanne - erityisesti viestintäministerille.
En ole allekirjoittanut adressia koska en usko, että Lindénin ero ratkaisisi yhtään mitään. Tuoreessa muistissa on vielä hänen edeltäjänsä, jonka aktiivisen toiminnan seurauksena laki laadittiin. Mitäs muita saavutuksia hänellä sitten olikaan... no, ei nyt juuri tule mieleen.
Sen sijaan neuvoisin Lindéniä, joka on sentään - edeltäjästään poiketen - tietojenkäsittelyopin maisteri, kuuntelemaan nettikäyttäjiä. Viestintäministerin pitiäsi toimia nettikansan edunvalvojana, ei heidän vastustajanaan.
Uskooko ministeri todella, että kiistassa aktiiviset nuoret haluavat vaikeuttaa lapsipornon vastaista taistelua? Eikö ministeri oikeasti ymmärrä (kuten hän äsken tv:ssä väitti), miksi adressi on laadittu ja mistä nettikäyttäjät ovat huolissaan?
Sekä nettiaktiiveilla että Lindénillä on yhteinen tavoite. Kukaan ei halua edistää lapsipornon saatavuutta (ei silti, että tämä laki siihen jotenkin vaikuttaisi). Tällä hetkellä molemmat ryhmät puhuvat toistensa ohi. Kyse on eri maailmoista, eri ikäluokista. Vaikka kieli on sama, käsitteet eivät kohtaa.
Se on kestämätön tilanne - erityisesti viestintäministerille.
tiistai 26. helmikuuta 2008
Viimeinen analogiaviikko
Kansallinen digisekoilu päättyy perjantaina, kun analogialähetykset loppuvat myös kaapeliverkoissa. Kuten tunnettua, Suomi on ainoana maana päätynyt digitalisoimaan myös kaapelilähetykset, vaikkei siihen ole mitään todellista syytä saati tarvetta. Miksi ihmeessä?
Aikoinaan uskottiin, että MHP-tekniikka tuo tietoyhteiskuntapalvelut jokaiseen digitelevisioon. Kaapelitalouksien digipakko on ilmeisesti peräisin tästä päätöksestä. Kukaan ei vain muistanut (tai halunnut - suomalainen kun pitää kiinni siitä, mitä on kerran sovittu) perua päätöstä, vaikka jo vuosia sitten selvisi, ettei MHP:stä tule mitään.
Tämän hölmöilyn seurauksena ainakin 100 000 taloutta joutuu vastoin tahtoaan hankkimaan digiboksin tai uuden digi-tv:n. Jokainen voi laskea, mitä se merkitsee kansantaloudelle, ja miten paljon rahaa siirtyy muusta kulutuksesta tv-kauppiaiden pussiin.
Valtion toiminta asiassa on ollut vähintäänkin erikoista. Usean vuoden ajan liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) korosti, että kaikkien katsojien on siirryttävä digiaikaan 1.9.2007 alkaen. "Analogisia saarekkeita ei saa jäädä". Vasta vuosi sitten keväällä LVM joutui tunnustamaan, ettei sillä oikeasti ollut edes toimivaltaa määrätä kaapeliyhtiöiden toimintaa. Myönnetty puolen vuoden "jatkoaika" oli pelkkä julkisuustemppu. Mikään ei estäisi kaapelioperaattoreita jatkamasta analogialähetyksiä 1.3.2008 jälkeenkin.
Tietenkään ne eivät halua sitä tehdä, koska pakkodigitalisointi on parasta, mitä niille on tapahtunut sitten kaapelin keksimisen. Nyt ne voivat vedota ministeriön myöntämän "jatkoajan" päättymiseen ja velvoittaa asiakkaansa hankkimaan uudet, maksukorttipaikalla varustetut laitteet. Niihin on sitten helppo myydä maksullisia kanavapaketteja. Jopa aiemmin ilmaiseksi näkyneet lisäkanavat siirtyvät maksullisiksi.
Media on suhtautunut tähän viimeiseenkin digihölmöilyyn oudon pehmeästi. Jos asunto-, työllisyys- tai vaikka sosiaalipolitiikassa tehtäisiin vastaavaa, toimittajat olisivat haukkana paikalla ja esittäisivät vaikeita kysymyksiä.
Nyt tilanne on lähes päinvastainen. Tämän päivän Hesarissa Heikki Hellman syyllistää vitkuttelijoita, jotka eivät vielä ole hankkineet digilaitteita: "Hoi, ette kai te todella kuvittele, että te saisitte vielä yhden jatkoajan?".
Kyllä, juuri sitä me kuvittelemme. Se olisi vähintäänkin kohtuullista.
Aikoinaan uskottiin, että MHP-tekniikka tuo tietoyhteiskuntapalvelut jokaiseen digitelevisioon. Kaapelitalouksien digipakko on ilmeisesti peräisin tästä päätöksestä. Kukaan ei vain muistanut (tai halunnut - suomalainen kun pitää kiinni siitä, mitä on kerran sovittu) perua päätöstä, vaikka jo vuosia sitten selvisi, ettei MHP:stä tule mitään.
Tämän hölmöilyn seurauksena ainakin 100 000 taloutta joutuu vastoin tahtoaan hankkimaan digiboksin tai uuden digi-tv:n. Jokainen voi laskea, mitä se merkitsee kansantaloudelle, ja miten paljon rahaa siirtyy muusta kulutuksesta tv-kauppiaiden pussiin.
Valtion toiminta asiassa on ollut vähintäänkin erikoista. Usean vuoden ajan liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) korosti, että kaikkien katsojien on siirryttävä digiaikaan 1.9.2007 alkaen. "Analogisia saarekkeita ei saa jäädä". Vasta vuosi sitten keväällä LVM joutui tunnustamaan, ettei sillä oikeasti ollut edes toimivaltaa määrätä kaapeliyhtiöiden toimintaa. Myönnetty puolen vuoden "jatkoaika" oli pelkkä julkisuustemppu. Mikään ei estäisi kaapelioperaattoreita jatkamasta analogialähetyksiä 1.3.2008 jälkeenkin.
Tietenkään ne eivät halua sitä tehdä, koska pakkodigitalisointi on parasta, mitä niille on tapahtunut sitten kaapelin keksimisen. Nyt ne voivat vedota ministeriön myöntämän "jatkoajan" päättymiseen ja velvoittaa asiakkaansa hankkimaan uudet, maksukorttipaikalla varustetut laitteet. Niihin on sitten helppo myydä maksullisia kanavapaketteja. Jopa aiemmin ilmaiseksi näkyneet lisäkanavat siirtyvät maksullisiksi.
Media on suhtautunut tähän viimeiseenkin digihölmöilyyn oudon pehmeästi. Jos asunto-, työllisyys- tai vaikka sosiaalipolitiikassa tehtäisiin vastaavaa, toimittajat olisivat haukkana paikalla ja esittäisivät vaikeita kysymyksiä.
Nyt tilanne on lähes päinvastainen. Tämän päivän Hesarissa Heikki Hellman syyllistää vitkuttelijoita, jotka eivät vielä ole hankkineet digilaitteita: "Hoi, ette kai te todella kuvittele, että te saisitte vielä yhden jatkoajan?".
Kyllä, juuri sitä me kuvittelemme. Se olisi vähintäänkin kohtuullista.
maanantai 25. helmikuuta 2008
Tee-se-itse keskusdigiboksi
Meissä jokaisessa asuu pieni insinööri. Ja joissakin vähän isompi.
Tämä oli niin hauska keksintö, että levitän osoitetta muillekin: omatekoinen keskusdigiboksi.
Otetaan joukko halpoja digibokseja, joissa on rf-modulaattori. Viritetään jokainen boksi eri kanavalle ja kytketään talon antenniverkkoon. Ja kas: sen jälkeen jokaisessa huoneessa voidaan katsoa kaikkia kanavia vanhalla televisiolla ja nauhoittaa videoilla aivan entiseen malliin! Ministeriö voi kieltää tämän operaattoreilta tai taloyhtiöiltä, mutta omassa taloudessaan jokainen saa muuntaa signaalia miten haluaa.
Rakentajalla oli itsellään kuusi vanhaa anatelevisiota ja kolme videonauhuria. Omatekoisen systeemin avulla kaikki toimivat entiseen tapaan, kanavia vain tuli lisää. Kun kanavat virittää sopivasti, niiden väliin mahtuvat vielä digilähetyksetkin siltä varalta, että hankkii joihinkin huoneisiin tallentavan digiboksin tai taulutelevision.
Tämä oli niin hauska keksintö, että levitän osoitetta muillekin: omatekoinen keskusdigiboksi.
Otetaan joukko halpoja digibokseja, joissa on rf-modulaattori. Viritetään jokainen boksi eri kanavalle ja kytketään talon antenniverkkoon. Ja kas: sen jälkeen jokaisessa huoneessa voidaan katsoa kaikkia kanavia vanhalla televisiolla ja nauhoittaa videoilla aivan entiseen malliin! Ministeriö voi kieltää tämän operaattoreilta tai taloyhtiöiltä, mutta omassa taloudessaan jokainen saa muuntaa signaalia miten haluaa.
Rakentajalla oli itsellään kuusi vanhaa anatelevisiota ja kolme videonauhuria. Omatekoisen systeemin avulla kaikki toimivat entiseen tapaan, kanavia vain tuli lisää. Kun kanavat virittää sopivasti, niiden väliin mahtuvat vielä digilähetyksetkin siltä varalta, että hankkii joihinkin huoneisiin tallentavan digiboksin tai taulutelevision.
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Teräväpiirtomeikki
Heh, olen nähnyt kaikenlaista teräväpiirtoon liittyvää, mutta tämä oli uutta: viikonvaihteen Iltalehdessä (s. 11) esiteltiin High Definition Foundation -niminen tuotelinja teräväpiirtotelevision ja digitaalisen kuvankäsittelyn edellyttämään, aiempaa vaativampaan meikkaukseen.
HD-meikkivoide ja HD-puuteri ovat "henkäyksenkeveitä", mutta niiden "mikrohienot ainesosat tasoittavat ihon pinnan kameravalmiiksi". Puuterin luvataan olevan ensimmäinen 100-prosenttisesti silica-pitoinen tuote, joka ei rapise eikä asetu laskoksille.
Mitäpä minä miehenä näistä ymmärtäisin - paitsi sen, että Suomessa näitä valmisteita ei tarvita vielä vähään aikaan.
HD-meikkivoide ja HD-puuteri ovat "henkäyksenkeveitä", mutta niiden "mikrohienot ainesosat tasoittavat ihon pinnan kameravalmiiksi". Puuterin luvataan olevan ensimmäinen 100-prosenttisesti silica-pitoinen tuote, joka ei rapise eikä asetu laskoksille.
Mitäpä minä miehenä näistä ymmärtäisin - paitsi sen, että Suomessa näitä valmisteita ei tarvita vielä vähään aikaan.
Älä tilaa kameraasi täältä: Avillonbroker.com
Lukija lähetti sähköpostia ja kysyi, onko mitään enää tehtävissä. Hän oli tilannut Avillonbrokerilta Canon-järjestelmäkameran, joka olikin houkuttelevan edullinen: vain 990 eurolla luvattiin 5D-runko, jonka hinta esimerkiksi Rajalan verkkokaupassa on kaksinkertainen. Kansisivu mainostaa vielä parempaa tarjousta: uusi Canon 40D -malli objektiivilla ja 16 gigatavun muistikortilla vain 600 euroa - tosin tällä hetkellä loppuunmyyty.
Kuten useasti on varoitettu, liian edulliset verkkokaupat herättävät epäilyksiä. Tässä tapauksessa hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun tilaussivu kertoo kaupan sijaitsevan Venäjällä, ja vaikka sivulla on katuosoite ja puhelinnumero, alle 50 kappaleen tilauksia otetaan vastaan vain sähköpostilla.
Lisäksi traceroute-jäljitys paljastaa sivujen sijaitsevan yhdysvaltalaisella palvelimella (ip-osoitteista päätellen kyse saattaa olla vallatusta kotikoneesta) ja domainin whois-yhteystietona on vain jlmymrgh@whoisprivacyprotect.com (jonka osoitteen laitan tähän tarkoituksella, vaikka se lisääkin hänen saamansa roskapostin määrää). Todellisia yhteystietoja piilottelevan palvelun käyttö viittaa siihen, että palvelun pyörittäjällä on jotain salattavaa.
Tämä verkkokauppa haisee kilometrin (anteeksi, kiloeuron) päähän.
Valitettavasti näinkin yksinkertaisiin huijauksiin riittää aina uhreja. Kun on jo ehtinyt lähettää 990 euroa Moskovaan eikä kameraa kuulu, ei ole enää paljoakaan tehtävissä. Rikosilmoitus kannattaa tehdä, vaikkei siitä ulkomaisen kauppiaan tapauksessa ole mitään hyötyä. Paljon tehokkaampaa on muiden varoittaminen netin välityksellä.
Se on nyt tehty.
Kuten useasti on varoitettu, liian edulliset verkkokaupat herättävät epäilyksiä. Tässä tapauksessa hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun tilaussivu kertoo kaupan sijaitsevan Venäjällä, ja vaikka sivulla on katuosoite ja puhelinnumero, alle 50 kappaleen tilauksia otetaan vastaan vain sähköpostilla.
Lisäksi traceroute-jäljitys paljastaa sivujen sijaitsevan yhdysvaltalaisella palvelimella (ip-osoitteista päätellen kyse saattaa olla vallatusta kotikoneesta) ja domainin whois-yhteystietona on vain jlmymrgh@whoisprivacyprotect.com (jonka osoitteen laitan tähän tarkoituksella, vaikka se lisääkin hänen saamansa roskapostin määrää). Todellisia yhteystietoja piilottelevan palvelun käyttö viittaa siihen, että palvelun pyörittäjällä on jotain salattavaa.
Tämä verkkokauppa haisee kilometrin (anteeksi, kiloeuron) päähän.
Valitettavasti näinkin yksinkertaisiin huijauksiin riittää aina uhreja. Kun on jo ehtinyt lähettää 990 euroa Moskovaan eikä kameraa kuulu, ei ole enää paljoakaan tehtävissä. Rikosilmoitus kannattaa tehdä, vaikkei siitä ulkomaisen kauppiaan tapauksessa ole mitään hyötyä. Paljon tehokkaampaa on muiden varoittaminen netin välityksellä.
Se on nyt tehty.
Karkaako sensuurimopo käsistä?
Tämä on menossa juuri niin kuin pelättiin - ja juuri päinvastoin kuin aikoinaan luvattiin.
Vuonna 2005 sovittiin, että operaattorit voivat halutessaan itse rajoittaa pääsyä lapsipornosivuille:
Viranomaiset ja yritykset ovat päättäneet estää pääsyn Suomesta ulkomaisille lapsipornosivustoille.
Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla käydyissä keskusteluissa on päätetty, että estot perustuisivat teleyritysten vapaaehtoisuuteen. Teleyritykset ovat luvanneet toteuttaa estot poliisilta saatavan listan pohjalta. (LVM tiedote 26.8.2005)
Operaattorit toivoivat, ettei niiden itse tarvitsisi pitää yllä estolistoja, vaan että työ siirrettäisiin poliisille ja kaikki operaattorit saisivat samanlaisen listan. Myöhemmin asiasta haluttiin kuitenkin säätää laki. Ilman sitä operaattorit pelkäsivät syyllistyvänsä laittomaan tekoon puuttuessaan asiakkaidensa verkkoviestintään.
Alkuperäinen ajatus vapaaehtoisuudesta unohtui jo eduskuntakäsittelyn yhteydessä:
Isot suomalaisoperaattorit ovat jo ilmoittaneet suostuvansa vapaaehtoiseen web-sensuuriin lain tultua voimaan. Eduskunta edellyttää, että jos operaattorit eivät toimi vapaaehtoisesti, viestintäministeriön on harkittava lakipakotteita. (Tietokone Online 17.11.2006)
Suodatuksesta haluttiin siis tehtä vapaaehtoinen pakko, jotta se näyttäisi juridisesti paremmalta. "Onko vapaaehtoisia vai määrätäänkö niitä?" kysyttiin jo aikoinaan armeijassa.
Nyt viestintäministeri Lindén on todennut, että koska muutamat operaattorit ovat suhtautuneet vastahakoisesti sensurointiin, laki pitäisi muuttaa operaattoreita velvoittavaksi. Kuten em. lainaus osoittaa, ajatus ei ole Lindénin omaa keksintöä vaan peräisin lain eduskuntakäsittelystä.
Kenellä on todistustaakka?
Päivän Hesarissa KRP:n Lars Henriksson antaa takaisin kriitikoille:
"Poliisin väitetään toimivan vastoin lakia. Jos näin kovia väitteitä esitetään, odotan kovia faktoja. Harva on yksilöinyt, millä suodatetulla sivulla ei lapsipornoa ole." (HS 24.2.2008)
Hetkinen vain, kenellä tässä onkaan todistustaakka? Pitääkö käyttäjien todistaa, että suodatetuilla sivuilla ei ole kiellettyä aineistoa (miten se on edes mahdollista, kun sivuille ei kerran pääse)? Eikö todistustaakan pitäisi olla sensuroijalla itsellään?
Sensurointi ja viestinnän perusoikeuteen puuttuminen on länsimaisessa yhteiskunnassa niin järeä toimi, että poliisin pitää pystyä perustelemaan sen oikeutus jokaisen tapauksen kohdalla erikseen. Tätä ymmärtääkseni edellytettiin myös lakia valmisteltaessa.
Henriksson ihmettelee, miksi asia on Suomessa herättänyt niin paljon keskustelua, kun muissa pohjoismaissa suodatusta käytetään ilman sen suurempaa kohua. Sitä voi tosiaan ihmetellä. Ehkä syynä on erilainen toteutustapa. Ymmärtääkseni Suomi on ainoa, joka on (halutessaan korostaa sähköisen viestinnän perusoikeusluonnetta) säätänyt asiasta virallisen lain. Tähän viittaa myös ministeriön lausuntokooste lainvalmistelun ajoilta:
Muissa pohjoismaissa toteutetun estotoiminnan arvioiminen lainsäädännöllisestä
näkökulmasta jää suurimmaksi osaksi arvailujen varaan, koska kyseisten maiden
viranomaisten ja teleoperaattorien välisistä yhteistyösopimuksista puuttuu viittaukset
lainsäädäntöön lähes kokonaan.
Koska Suomessa sensuroinnista on säädetty oikein laki, asiasta on syytäkin käydä avointa ja julkista keskustelua.
Iltalehden verkkouutisessa on kommentti, jota Hesari ei siteerannut:
Henriksson epäilee kritiikin voivan liittyä siihen, etteivät kaikki miellä teinipornoa lapsipornoksi. Suomessa suojaikäraja on pornossa 18 vuotta. (IL 24.2.2008)
Monien muiden tavoin olen ajatellut lapsipornon tarkoittavan kirjaimellisesti lapsipornoa. Aikooko KRP lisätä estolistalleen kaikki sivut, joilla se uskoo (siis nimenomaan uskoo, asiaa kun ei voi varmistaa mistään) esiintyvän alle 18-vuotiaita? Traci Lords ja Jenna Jameson ovat osoittaneet, miten vaikeaa iästä varmistuminen on edes paikallisille tuotantoyhtiöille, jotka tiukkojen lakien vuoksi haluavat olla asiassa ehdottoman tarkkoja. Jos KRP:n linja pitää, kohta listalta löytyy jokainen aikuisviihdepalvelu.
Vapaaehtoisesta tulikin pakollinen, todistustaakka siirtyy sensorilta kansalaisille, estettyjen sivujen kriteerit osoittautuvat väljiksi ja tulkinnanvaraisiksi... Onko sensuurimopo karkaamassa käsistä?
Vuonna 2005 sovittiin, että operaattorit voivat halutessaan itse rajoittaa pääsyä lapsipornosivuille:
Viranomaiset ja yritykset ovat päättäneet estää pääsyn Suomesta ulkomaisille lapsipornosivustoille.
Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla käydyissä keskusteluissa on päätetty, että estot perustuisivat teleyritysten vapaaehtoisuuteen. Teleyritykset ovat luvanneet toteuttaa estot poliisilta saatavan listan pohjalta. (LVM tiedote 26.8.2005)
Operaattorit toivoivat, ettei niiden itse tarvitsisi pitää yllä estolistoja, vaan että työ siirrettäisiin poliisille ja kaikki operaattorit saisivat samanlaisen listan. Myöhemmin asiasta haluttiin kuitenkin säätää laki. Ilman sitä operaattorit pelkäsivät syyllistyvänsä laittomaan tekoon puuttuessaan asiakkaidensa verkkoviestintään.
Alkuperäinen ajatus vapaaehtoisuudesta unohtui jo eduskuntakäsittelyn yhteydessä:
Isot suomalaisoperaattorit ovat jo ilmoittaneet suostuvansa vapaaehtoiseen web-sensuuriin lain tultua voimaan. Eduskunta edellyttää, että jos operaattorit eivät toimi vapaaehtoisesti, viestintäministeriön on harkittava lakipakotteita. (Tietokone Online 17.11.2006)
Suodatuksesta haluttiin siis tehtä vapaaehtoinen pakko, jotta se näyttäisi juridisesti paremmalta. "Onko vapaaehtoisia vai määrätäänkö niitä?" kysyttiin jo aikoinaan armeijassa.
Nyt viestintäministeri Lindén on todennut, että koska muutamat operaattorit ovat suhtautuneet vastahakoisesti sensurointiin, laki pitäisi muuttaa operaattoreita velvoittavaksi. Kuten em. lainaus osoittaa, ajatus ei ole Lindénin omaa keksintöä vaan peräisin lain eduskuntakäsittelystä.
Kenellä on todistustaakka?
Päivän Hesarissa KRP:n Lars Henriksson antaa takaisin kriitikoille:
"Poliisin väitetään toimivan vastoin lakia. Jos näin kovia väitteitä esitetään, odotan kovia faktoja. Harva on yksilöinyt, millä suodatetulla sivulla ei lapsipornoa ole." (HS 24.2.2008)
Hetkinen vain, kenellä tässä onkaan todistustaakka? Pitääkö käyttäjien todistaa, että suodatetuilla sivuilla ei ole kiellettyä aineistoa (miten se on edes mahdollista, kun sivuille ei kerran pääse)? Eikö todistustaakan pitäisi olla sensuroijalla itsellään?
Sensurointi ja viestinnän perusoikeuteen puuttuminen on länsimaisessa yhteiskunnassa niin järeä toimi, että poliisin pitää pystyä perustelemaan sen oikeutus jokaisen tapauksen kohdalla erikseen. Tätä ymmärtääkseni edellytettiin myös lakia valmisteltaessa.
Henriksson ihmettelee, miksi asia on Suomessa herättänyt niin paljon keskustelua, kun muissa pohjoismaissa suodatusta käytetään ilman sen suurempaa kohua. Sitä voi tosiaan ihmetellä. Ehkä syynä on erilainen toteutustapa. Ymmärtääkseni Suomi on ainoa, joka on (halutessaan korostaa sähköisen viestinnän perusoikeusluonnetta) säätänyt asiasta virallisen lain. Tähän viittaa myös ministeriön lausuntokooste lainvalmistelun ajoilta:
Muissa pohjoismaissa toteutetun estotoiminnan arvioiminen lainsäädännöllisestä
näkökulmasta jää suurimmaksi osaksi arvailujen varaan, koska kyseisten maiden
viranomaisten ja teleoperaattorien välisistä yhteistyösopimuksista puuttuu viittaukset
lainsäädäntöön lähes kokonaan.
Koska Suomessa sensuroinnista on säädetty oikein laki, asiasta on syytäkin käydä avointa ja julkista keskustelua.
Iltalehden verkkouutisessa on kommentti, jota Hesari ei siteerannut:
Henriksson epäilee kritiikin voivan liittyä siihen, etteivät kaikki miellä teinipornoa lapsipornoksi. Suomessa suojaikäraja on pornossa 18 vuotta. (IL 24.2.2008)
Monien muiden tavoin olen ajatellut lapsipornon tarkoittavan kirjaimellisesti lapsipornoa. Aikooko KRP lisätä estolistalleen kaikki sivut, joilla se uskoo (siis nimenomaan uskoo, asiaa kun ei voi varmistaa mistään) esiintyvän alle 18-vuotiaita? Traci Lords ja Jenna Jameson ovat osoittaneet, miten vaikeaa iästä varmistuminen on edes paikallisille tuotantoyhtiöille, jotka tiukkojen lakien vuoksi haluavat olla asiassa ehdottoman tarkkoja. Jos KRP:n linja pitää, kohta listalta löytyy jokainen aikuisviihdepalvelu.
Vapaaehtoisesta tulikin pakollinen, todistustaakka siirtyy sensorilta kansalaisille, estettyjen sivujen kriteerit osoittautuvat väljiksi ja tulkinnanvaraisiksi... Onko sensuurimopo karkaamassa käsistä?
lauantai 23. helmikuuta 2008
Lindén: Lapsiporno ei sananvapausasia
Viestintäministeri Lindén totesi viikolla, ettei lapsiporno ole sananvapausasia. Olen täsmälleen samaa mieltä. Lapsipornon levittämistä, hallussapitoa tai muutakaan laittomaksi määriteltyä tekoa ei voida perustella vetoamalla sananvapauteen.
Sananvapaus on perusoikeus, josta säädetään perustuslain 12 pykälässä:
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Kyseinen pykälä kuitenkin jatkuu vielä:
Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.
Esimerkiksi lasten suojelemiseksi on monia säädöksiä, jotka rajoittavat tietojen ja viestien vapaata vastaanotto-oikeutta. Ja niin sen pitää ollakin. Sananvapaus on tärkeä arvo, mutta on myös muita, vielä tärkeämpiä arvoja. Kuten juridiikassa yleensäkin, arvoja on punnittava tapauskohtaisesti.
Lähelle sananvapauskysymyksiä tullaan silloin, kun estolistalle lisätään aiheettomasti vääriä sivuja, tai kun kokonaisia palvelimia estetään yhden kielletyn sivun vuoksi (juuri näin yksinkertaisesti esto on tällä hetkellä toteutettu!). Puhumattakaan siitä, miten ongelmallinen jo pelkkä salaisen sulkulistan käsite on sananvapauden kannalta.
Unohdetaan kuitenkin hetkeksi sananvapaus, se kun ei muutoinkaan ole tämän sopan ydinkohta.
"Jos ajatellaan, että kirjakaupassa olisi lapsipornoa tai lapsipornoon viittaavaa materiaalia, niin poliisi kävisi hakemassa sen pois. Ihan samalla tavalla pitää toimia sähköisessä ympäristössä." (HS 21.2.2008)
Olen aivan samaa mieltä. Poliisin tehtävänä on hakea laiton materiaali pois netistä ja estää sen levittäminen. Jos materiaali on Suomen rajojen sisällä, tehtävä on helppo. Jos jakelu tapahtuu ulkomailta, poliisin keinot ovat rajalliset. Poliisi voi lähinnä pyytää virka-apua kyseisen maan omalta poliisilaitokselta.
"Lindénin mielestä netissä julkaistu linkkilista rinnastuu painotuotteen jakeluun." (HS 21.2.2008)
Tästä olen eri mieltä ministerin kanssa. Linkittäjä ei ole jakelija - sivujen omistaja on. Linkittäjä kertoo, mistä aineisto löytyy. Jos linkki poistetaan (tai lisätään sensurointilistalle), se ei vaikuta mitään itse jakeluun.
Lain tavoitteena on lapsen suojelu. Se, että ulkomaisia sivuja yritetään estää näkymästä Suomeen, ei edistä tavoitteen toteutumista. Vain suora puuttuminen levitykseen ja tekijöiden rankaiseminen auttaa lapsia. Siksi poliisilla on suorastaan velvollisuus ottaa yhteyttä ao. maiden viranomaisiin ja pyytää heiltä todellisia toimia asian hyväksi. Estolistoilla leikkiminen on melkeinpä pelleilyä vakavalla asialla - puuhastelua, joka näyttää julkisuuteen hyvältä, mutta ei oikeasti vaikuta mitään.
On totta, että joissakin maissa voi olla vaikea saada viranomaisia puuttumaan toimintaan. Tämä on ongelma kaikessa kansainvälisessä yhteistyössä. Ei Sveitsikään luovuta talousrikoksesta tuomittua suomalaista, vaikka epäilemättä viranomaiset (ja jopa tv-toimittajat) tietävät hänen olinpaikkansa. Olemme niin ikään voimattomia kansainvälisen roskapostin ja haittaohjelmien levityksen edessä. Ainoa keino näissäkin on kansainvälisen yhteistyön lisääminen ja lakien harmonisointi.
Digitoday uutisen mukaan lapsipornopalvelimia on mm. Hollannissa. Uutisessa kysytään aiheellisesti, miksei Suomen poliisi vaadi hollantilaisilta toimia sivujen sulkemiseksi. Viekö sensuurilistan ylläpito poliisin vähiä resursseja niin, ettei niitä riitä oikeasti tehokkaisiin toimiin? Vai eikö hankalampia keinoja haluta edes yrittää, kun sulkulista on kerran saatu käyttöön? Tullaanko samoin toimimaan jatkossa muidenkin haitallisten sisältöjen suhteen?
Sananvapaus on perusoikeus, josta säädetään perustuslain 12 pykälässä:
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Kyseinen pykälä kuitenkin jatkuu vielä:
Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.
Esimerkiksi lasten suojelemiseksi on monia säädöksiä, jotka rajoittavat tietojen ja viestien vapaata vastaanotto-oikeutta. Ja niin sen pitää ollakin. Sananvapaus on tärkeä arvo, mutta on myös muita, vielä tärkeämpiä arvoja. Kuten juridiikassa yleensäkin, arvoja on punnittava tapauskohtaisesti.
Lähelle sananvapauskysymyksiä tullaan silloin, kun estolistalle lisätään aiheettomasti vääriä sivuja, tai kun kokonaisia palvelimia estetään yhden kielletyn sivun vuoksi (juuri näin yksinkertaisesti esto on tällä hetkellä toteutettu!). Puhumattakaan siitä, miten ongelmallinen jo pelkkä salaisen sulkulistan käsite on sananvapauden kannalta.
Unohdetaan kuitenkin hetkeksi sananvapaus, se kun ei muutoinkaan ole tämän sopan ydinkohta.
"Jos ajatellaan, että kirjakaupassa olisi lapsipornoa tai lapsipornoon viittaavaa materiaalia, niin poliisi kävisi hakemassa sen pois. Ihan samalla tavalla pitää toimia sähköisessä ympäristössä." (HS 21.2.2008)
Olen aivan samaa mieltä. Poliisin tehtävänä on hakea laiton materiaali pois netistä ja estää sen levittäminen. Jos materiaali on Suomen rajojen sisällä, tehtävä on helppo. Jos jakelu tapahtuu ulkomailta, poliisin keinot ovat rajalliset. Poliisi voi lähinnä pyytää virka-apua kyseisen maan omalta poliisilaitokselta.
"Lindénin mielestä netissä julkaistu linkkilista rinnastuu painotuotteen jakeluun." (HS 21.2.2008)
Tästä olen eri mieltä ministerin kanssa. Linkittäjä ei ole jakelija - sivujen omistaja on. Linkittäjä kertoo, mistä aineisto löytyy. Jos linkki poistetaan (tai lisätään sensurointilistalle), se ei vaikuta mitään itse jakeluun.
Lain tavoitteena on lapsen suojelu. Se, että ulkomaisia sivuja yritetään estää näkymästä Suomeen, ei edistä tavoitteen toteutumista. Vain suora puuttuminen levitykseen ja tekijöiden rankaiseminen auttaa lapsia. Siksi poliisilla on suorastaan velvollisuus ottaa yhteyttä ao. maiden viranomaisiin ja pyytää heiltä todellisia toimia asian hyväksi. Estolistoilla leikkiminen on melkeinpä pelleilyä vakavalla asialla - puuhastelua, joka näyttää julkisuuteen hyvältä, mutta ei oikeasti vaikuta mitään.
On totta, että joissakin maissa voi olla vaikea saada viranomaisia puuttumaan toimintaan. Tämä on ongelma kaikessa kansainvälisessä yhteistyössä. Ei Sveitsikään luovuta talousrikoksesta tuomittua suomalaista, vaikka epäilemättä viranomaiset (ja jopa tv-toimittajat) tietävät hänen olinpaikkansa. Olemme niin ikään voimattomia kansainvälisen roskapostin ja haittaohjelmien levityksen edessä. Ainoa keino näissäkin on kansainvälisen yhteistyön lisääminen ja lakien harmonisointi.
Digitoday uutisen mukaan lapsipornopalvelimia on mm. Hollannissa. Uutisessa kysytään aiheellisesti, miksei Suomen poliisi vaadi hollantilaisilta toimia sivujen sulkemiseksi. Viekö sensuurilistan ylläpito poliisin vähiä resursseja niin, ettei niitä riitä oikeasti tehokkaisiin toimiin? Vai eikö hankalampia keinoja haluta edes yrittää, kun sulkulista on kerran saatu käyttöön? Tullaanko samoin toimimaan jatkossa muidenkin haitallisten sisältöjen suhteen?
perjantai 15. helmikuuta 2008
Vielä Nikin sivujen sensuroinnista
Matti Nikin sivujen lisääminen sensurointilistalle on herättänyt aiheellista keskustelua ja ylittänyt uutiskynnyksen myös valtamediassa. Se on hyvä, sillä kyse on tärkeästä periaatteellisesta asiasta. Eri maissa suunnitellaan parhaillaan maan rajojen ulkopuolella olevien www-sivujen estämistä mitä erilaisimmista syistä. Myös Suomessa tullaan näkemään vaatimuksia estolistan laajentamisesta uusille alueille. Siksi on tärkeää, että sensuurin toimintaperiaate, sen laillinen oikeutus, tekniset rajoitukset ja käytännön seuraukset puidaan avoimesti.
Poliisi on kommentoinut Nikin sivujen estämistä sillä, että lain nojalla myös linkit lapsipornosivuille voidaan estää. Tällainen tulkinta herättää ihmetystä.
Kiistanalainen laki on tarkoitettu estämään pääsy ulkomaisille kielletyille sivuille. Kun pääsy on kerran estetty, miksi myös niille johtavat linkit pitäisi estää? Nehän eivät toimi sivuestojen vuoksi. Väistämättä herää epäily, että Nikin sivut on estetty, koska niillä osoitetaan sensuurin olemassaolo ja kritisoidaan sen heikkouksia.
Lisäksi Rikosylikomisario Lars Henriksson varoitti Helsingin Sanomissa Matti Nikkiä seuraavasti: "Portaali voi täyttää tunnusmerkit avunannosta lapsipornon levittämiseen. Tässä saattaa sormet palaa." Tässä onkin koko jutun ydin: jos sivut kerran täyttävät lapsipornon levittämisen kieltävän lain tunnusmerkistön, niitä vastaan voidaan - ja pitääkin - ryhtyä toimiin.
Todennäköisesti niin ei ole, sillä muutoin poliisi olisi jo aloittanut asian tutkinnan. Ja jos ei kerran ole, niin miksi sivu sitten on sensuroitu???
Tässä jutussa on aivan liian paljon kysymysmerkkejä. Toivottavasti oikeuskanslerin virastoon ja eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyt kantelut tuovat selvyyttä asiaan.
Poliisi on kommentoinut Nikin sivujen estämistä sillä, että lain nojalla myös linkit lapsipornosivuille voidaan estää. Tällainen tulkinta herättää ihmetystä.
Kiistanalainen laki on tarkoitettu estämään pääsy ulkomaisille kielletyille sivuille. Kun pääsy on kerran estetty, miksi myös niille johtavat linkit pitäisi estää? Nehän eivät toimi sivuestojen vuoksi. Väistämättä herää epäily, että Nikin sivut on estetty, koska niillä osoitetaan sensuurin olemassaolo ja kritisoidaan sen heikkouksia.
Lisäksi Rikosylikomisario Lars Henriksson varoitti Helsingin Sanomissa Matti Nikkiä seuraavasti: "Portaali voi täyttää tunnusmerkit avunannosta lapsipornon levittämiseen. Tässä saattaa sormet palaa." Tässä onkin koko jutun ydin: jos sivut kerran täyttävät lapsipornon levittämisen kieltävän lain tunnusmerkistön, niitä vastaan voidaan - ja pitääkin - ryhtyä toimiin.
Todennäköisesti niin ei ole, sillä muutoin poliisi olisi jo aloittanut asian tutkinnan. Ja jos ei kerran ole, niin miksi sivu sitten on sensuroitu???
Tässä jutussa on aivan liian paljon kysymysmerkkejä. Toivottavasti oikeuskanslerin virastoon ja eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyt kantelut tuovat selvyyttä asiaan.
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Poliisin verkkosensuuri mokasi
Enpä osannut odottaa tällaista! Lapsipornon nimissä tapahtuva, salaiseen listaan perustuva nettisuodatus on jo sinällään kyseenalainen asia, mutta poliisilla estolistaa ylläpitävä henkilö on tehnyt virheen lisätessään mukaan suomalaisen osoitteen. Kyseinen henkilö on tietenkin tuntematon, hänen ei tarvitse perustella päätöksiään julkisuudessa eikä vastata niitä koskeviin kysymyksiin. Juuri niinhän sensuuri toimii.
Suomalaisen nettiaktiivin, Matti Nikin, ylläpitämän sivuston tarkoituksena on ollut herättää keskustelua nettisensuurin järkevyydestä ja toimivuudesta. Sivuilla ei ole lapsipornoa, eikä mitään muutakaan pornoa. Sivuilla on vain tekstiä: oikeutettuja kysymyksiä ja aiheellista pohdintaa. Lisäksi Nikki on listannut osoitteita, jotka ilmeisesti ovat sulkulistalla.
Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista (1.12.2006/1068) tuli voimaan vuoden 2007 alusta. Sen tarkoituksena oli estää käyttäjiä joutumasta vahingossa lapsipornoa sisältäville sivuille. Oikeita pedofiilejä laki ei haittaa mitenkään, mutta se oli lainsäätäjän tiedossa ja käy ilmi lain esitöistä.
Lain tarpeellisuutta perusteltiin aikoinaan sillä, että ulkomailla toimivat palvelut ovat suomalaisen poliisin toimivallan ulottumattomissa koska niihin sovelletaan kunkin maan paikallisia lakeja. Tämä käy hyvin ilmi lain ensimmäisestä pykälästä:
1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on lasten ja heidän perusoikeuksiensa suojaamiseksi edistää toimenpiteitä, joiden avulla voidaan estää pääsy ulkomailla ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin (Lihavointi lisätty).
Nikin sivut ovat Suomessa ja niihin sovelletaan suomalaista lakia. Jos sivuissa on poliisin arvion mukaan jotain laitonta, niistä käynnistetään tutkinta ja aikanaan juttu päätyy syyttäjälle. Lainvastaiset sivut voidaan - ja pitääkin - sulkea. Suomen sisällä ei tarvita sensuuria.
Tapahtunut herättää monia kysymyksiä. Jos linkitys kielletyille sivuille on kiellettyä, entä linkitys linkityksestä kertovalle sivulle? Entä linkitys linkityksen linkityksestä kertovalle sivulle? Pitäisikö tämänkin sivun kuulua poliisin estolistalle, koska tässä on linkitetty Nikin sivuihin ja kerrottu, että sen kautta voi päästä kiellettyihin osoitteisiin? Mihin vedetään raja?
Entä jos itse lisään tälle sivulle linkin jollekin kielletylle sivulle? Kuinka monta linkkiä voin lisätä ennen kuin sensuurikynnys ylittyy? Pitäisikö kokeilla?
Kävin testaamassa muutamia Nikin listalla mainittuja osoitteita. Mikään niistä ei ainakaan nopealla vilkaisulla sisältänyt sellaista aineistoa, jonka itse luokittelisin lapsipornoksi. Erään sivun alussa jopa korostettiin, että kaikki kuvissa esiintyvät henkilöt ovat täysi-ikäisiä. Sitä voi olla vaikea varmistaa, mutta kumpi mahtaa olla luotettavampi arvioija: sivujen tekijä (ja kuvien ottaja) vai suomalainen poliisi? Jos täysi-ikäisyyden vaatimus täyttyy, millä laillisella oikeudella poliisi estää sivujen näkymisen?
Nikki on konkreettisesti osoittanut, millaisia ongelmia valtiolliseen sensuuriin ja sen tekniseen toteuttamiseen liittyy. Tämän tapauksen jälkeen olen hyvin huolissani tulevaisuudesta.
Suomalaisen nettiaktiivin, Matti Nikin, ylläpitämän sivuston tarkoituksena on ollut herättää keskustelua nettisensuurin järkevyydestä ja toimivuudesta. Sivuilla ei ole lapsipornoa, eikä mitään muutakaan pornoa. Sivuilla on vain tekstiä: oikeutettuja kysymyksiä ja aiheellista pohdintaa. Lisäksi Nikki on listannut osoitteita, jotka ilmeisesti ovat sulkulistalla.
Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista (1.12.2006/1068) tuli voimaan vuoden 2007 alusta. Sen tarkoituksena oli estää käyttäjiä joutumasta vahingossa lapsipornoa sisältäville sivuille. Oikeita pedofiilejä laki ei haittaa mitenkään, mutta se oli lainsäätäjän tiedossa ja käy ilmi lain esitöistä.
Lain tarpeellisuutta perusteltiin aikoinaan sillä, että ulkomailla toimivat palvelut ovat suomalaisen poliisin toimivallan ulottumattomissa koska niihin sovelletaan kunkin maan paikallisia lakeja. Tämä käy hyvin ilmi lain ensimmäisestä pykälästä:
1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on lasten ja heidän perusoikeuksiensa suojaamiseksi edistää toimenpiteitä, joiden avulla voidaan estää pääsy ulkomailla ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin (Lihavointi lisätty).
Nikin sivut ovat Suomessa ja niihin sovelletaan suomalaista lakia. Jos sivuissa on poliisin arvion mukaan jotain laitonta, niistä käynnistetään tutkinta ja aikanaan juttu päätyy syyttäjälle. Lainvastaiset sivut voidaan - ja pitääkin - sulkea. Suomen sisällä ei tarvita sensuuria.
Tapahtunut herättää monia kysymyksiä. Jos linkitys kielletyille sivuille on kiellettyä, entä linkitys linkityksestä kertovalle sivulle? Entä linkitys linkityksen linkityksestä kertovalle sivulle? Pitäisikö tämänkin sivun kuulua poliisin estolistalle, koska tässä on linkitetty Nikin sivuihin ja kerrottu, että sen kautta voi päästä kiellettyihin osoitteisiin? Mihin vedetään raja?
Entä jos itse lisään tälle sivulle linkin jollekin kielletylle sivulle? Kuinka monta linkkiä voin lisätä ennen kuin sensuurikynnys ylittyy? Pitäisikö kokeilla?
Kävin testaamassa muutamia Nikin listalla mainittuja osoitteita. Mikään niistä ei ainakaan nopealla vilkaisulla sisältänyt sellaista aineistoa, jonka itse luokittelisin lapsipornoksi. Erään sivun alussa jopa korostettiin, että kaikki kuvissa esiintyvät henkilöt ovat täysi-ikäisiä. Sitä voi olla vaikea varmistaa, mutta kumpi mahtaa olla luotettavampi arvioija: sivujen tekijä (ja kuvien ottaja) vai suomalainen poliisi? Jos täysi-ikäisyyden vaatimus täyttyy, millä laillisella oikeudella poliisi estää sivujen näkymisen?
Nikki on konkreettisesti osoittanut, millaisia ongelmia valtiolliseen sensuuriin ja sen tekniseen toteuttamiseen liittyy. Tämän tapauksen jälkeen olen hyvin huolissani tulevaisuudesta.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Ylen rahoitus parlamentaarisen työryhmän käsissä
Niinpä tietenkin: tv-maksun tulevaisuutta asetettiin miettimään oikein parlamentaarinen työryhmä. Kallis, Sinnemäki, Vistbacka ja muut poliitikot ovatkin juuri oikeita asiantuntijoita pohtimaan ratkaisua tähän vaikeaan kysymykseen. Kuka vielä väittää, että Yle voi säilyä itsenäisenä ja riippumattomana vain, jos tv-maksu kerätään suoraan kansalta? Yle on joka tapauksessa poliitikkojen talutusnuorassa.
Luulisi, että maasta olisi löytynyt oikeita viestinnän asiantuntijoita pohtimaan näin tärkeää kysymystä. Nyt joukkoon kuuluu poliitikkojen ohella vain Juhani Wiio (takana 35 vuoden ura Yleisradiossa), Kari Väisänen (Taloudellinen Tiedotustoimisto) ja Liisa Ero (LVM).
Työryhmän pääsihteerinä toimii oikeustieteen kandidaatti Jussi Tunturi, joka sattumoisin on myös Yleisradion hallintojohtaja. Hänet muistamme vuoden takaisesta lausunnosta, jonka mukaan "yhtiön tiedossa ei aiemmin ole ollut, että digitaalista ja analogista signaalia voidaan lähettää taloverkoissa rinnakkain." (HS 2.4.2007)
Voimme siis nukkua yömme rauhassa - päätös tv-maksun tulevaisuudesta on osaavissa käsissä!
Luulisi, että maasta olisi löytynyt oikeita viestinnän asiantuntijoita pohtimaan näin tärkeää kysymystä. Nyt joukkoon kuuluu poliitikkojen ohella vain Juhani Wiio (takana 35 vuoden ura Yleisradiossa), Kari Väisänen (Taloudellinen Tiedotustoimisto) ja Liisa Ero (LVM).
Työryhmän pääsihteerinä toimii oikeustieteen kandidaatti Jussi Tunturi, joka sattumoisin on myös Yleisradion hallintojohtaja. Hänet muistamme vuoden takaisesta lausunnosta, jonka mukaan "yhtiön tiedossa ei aiemmin ole ollut, että digitaalista ja analogista signaalia voidaan lähettää taloverkoissa rinnakkain." (HS 2.4.2007)
Voimme siis nukkua yömme rauhassa - päätös tv-maksun tulevaisuudesta on osaavissa käsissä!
sunnuntai 10. helmikuuta 2008
Ylen kanta teräväpiirtoon hämmästyttää
Viikonloppuna Taloussanomissa julkaistut Jungnerin kommentit teräväpiirtoon siirtymisestä hämmästyttävät. Tai eivät oikeastaan, sillä ymmärrän niiden takana olevat syyt: Ylellä ei ole rahaa eikä kansaa haluta suututtaa uusilla laitehankinnoilla nyt, kun kaikki on juuri pakotettu hankkimaan uudet digilaitteet. Mutta oikeuttavatko nämä syyt vääristelemään asioita?
Jungnerin mielestä HD-tekniikka on niin lapsenkengissä, että on liian aikaista arvioida, pitäisikö siihen mennä lainkaan. Todella hämmästyttävä lausunto ottaen huomioon, että esim. Yhdysvalloissa HD-lähetyksiä on ollut jo vuosia ja Euroopassakin on yli 100 hd-kanavaa. Aiemmin teräväpiirtoelokuvia myytiin vain erikoisliikkeissä, viime vuonna ne tulivat myös marketteihin. Ja katsojille on myyty jo parin vuoden ajan pelkästään teräväpiirtotelevisioita. Ainoa kysymysmerkki on antenniverkon siirtostandardi - käytetäänkö nykyistä vai odotetaanko tulevaa dvb-t2-standardia, joka kasvattaa muxin siirtokapasiteettia.
Ruotsissa ja Englannissa kansalliset tv-yhtiöt ovat hyvin kiinnostuneita teräväpiirrosta ja niillä on jo koelähetyksiä. Ruotsin SVT sanoo asian www-sivullaan selvästi: "SVT satsar stort på hd-tv: Hd-tv är framtidens standardformat och redan 2008-2009 ska SVT dagligen erbjuda egenproducerad högupplöst tv på bästa sändningstid."
Suomi on mennyt digifiaskon myötä äärimmäisyydestä toiseen: entisestä edelläkävijästä on tullut peränpitäjä. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa. Me voimme tällä kertaa valita tietoisesti perässähiihtäjän roolin. Mutta jos niin teemme, ollaan sitten edes rehellisiä ja avoimia, eikä uskotella että (taas kerran) kaikki muut ovat väärässä ja me oikeassa.
Jungner rinnastaa teräväpiirron "hifistelyyn", jota vain harva katsoja haluaa ja sanoo, ettei "teitäkään rakenneta uudelleen muutaman huippu-Mersun vuoksi." Kommentti on ironinen kun muistaa, että tiet on juuri rakennettu uudelleen ja katsojat pakotettu vaihtamaan laitteensa uusiin. Teräväpiirto on ensimmäinen todellinen perustelu jakelutekniikan digitalisoinnille. Takkuilevat tekstitykset ja vammaispalvelut eivät sitä ole.
Ylen päätöksistä riippumatta teräväpiirto tulee väistämättä. Sillä on suuri lisäarvo mm. urheilun, elokuvien ja luonto-ohjelmien katseluun. Kun on kerran tottunut hd-kuvaan, on vaikea palata takaisin vanhaan digitelevisioon, jonka tarkkuus on peräisin 1960-luvulta.
Teräväpiirto on kuin väri-tv 30 vuotta sitten: television seuraava tekninen kehitysaskel. Ei tarvitse pohtia, tuleeko se vai ei. Kansainväliset tv-yhtiöt ja laitevalmistajat siirtyvät teräväpiirtoon yhtä luonnollisesti kuin aikoinaan värilähetyksiin. Jos Yle aikoo jättäytyä kehityksen ulkopuolelle, sen pahempi Ylelle.
Mahtoiko Jungner olla tosissaan heittäessään ajatuksen, että Suomen kannattaisi ehkä jättää teräväpiirto väliin ja siirtyä suoraan UHDV-televisioon "vuoden 2016 jälkeisessä maailmassa"? Vai oliko se pelkkä vitsi? Ja mikä oikeastaan on UHDV?
Japanissa on vuodesta 2004 lähtien kehitetty televisiota, jossa kuvan tarkkuus on 16-kertainen teräväpiirtoon verrattuna. Järjestelmä kulki aluksi nimellä UHDV, nykyisin nimenä on Super Hi-Vision. Se kasvattaa "television" (jos tätä sanaa voidaan edes käyttää) leveyden ja korkeuden nelinkertaisiksi nykyisestä. Esimerkiksi nyt isona pidetyn 42" taulutelevision leveydeksi tulee 3,6 metriä ja korkeudeksi runsaat kaksi metriä. Kaiuttimia järjestelmään kuuluu 24 kappaletta.
UHDV-järjestelmään siirryttäessä suomalaisten olohuoneet joudutaan rakentamaan uudelleen. Toivottavasti saamme vuonna 2016 edes riittävän pitkän siirtymisajan...
Jungnerin mielestä HD-tekniikka on niin lapsenkengissä, että on liian aikaista arvioida, pitäisikö siihen mennä lainkaan. Todella hämmästyttävä lausunto ottaen huomioon, että esim. Yhdysvalloissa HD-lähetyksiä on ollut jo vuosia ja Euroopassakin on yli 100 hd-kanavaa. Aiemmin teräväpiirtoelokuvia myytiin vain erikoisliikkeissä, viime vuonna ne tulivat myös marketteihin. Ja katsojille on myyty jo parin vuoden ajan pelkästään teräväpiirtotelevisioita. Ainoa kysymysmerkki on antenniverkon siirtostandardi - käytetäänkö nykyistä vai odotetaanko tulevaa dvb-t2-standardia, joka kasvattaa muxin siirtokapasiteettia.
Ruotsissa ja Englannissa kansalliset tv-yhtiöt ovat hyvin kiinnostuneita teräväpiirrosta ja niillä on jo koelähetyksiä. Ruotsin SVT sanoo asian www-sivullaan selvästi: "SVT satsar stort på hd-tv: Hd-tv är framtidens standardformat och redan 2008-2009 ska SVT dagligen erbjuda egenproducerad högupplöst tv på bästa sändningstid."
Suomi on mennyt digifiaskon myötä äärimmäisyydestä toiseen: entisestä edelläkävijästä on tullut peränpitäjä. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa. Me voimme tällä kertaa valita tietoisesti perässähiihtäjän roolin. Mutta jos niin teemme, ollaan sitten edes rehellisiä ja avoimia, eikä uskotella että (taas kerran) kaikki muut ovat väärässä ja me oikeassa.
Jungner rinnastaa teräväpiirron "hifistelyyn", jota vain harva katsoja haluaa ja sanoo, ettei "teitäkään rakenneta uudelleen muutaman huippu-Mersun vuoksi." Kommentti on ironinen kun muistaa, että tiet on juuri rakennettu uudelleen ja katsojat pakotettu vaihtamaan laitteensa uusiin. Teräväpiirto on ensimmäinen todellinen perustelu jakelutekniikan digitalisoinnille. Takkuilevat tekstitykset ja vammaispalvelut eivät sitä ole.
Ylen päätöksistä riippumatta teräväpiirto tulee väistämättä. Sillä on suuri lisäarvo mm. urheilun, elokuvien ja luonto-ohjelmien katseluun. Kun on kerran tottunut hd-kuvaan, on vaikea palata takaisin vanhaan digitelevisioon, jonka tarkkuus on peräisin 1960-luvulta.
Teräväpiirto on kuin väri-tv 30 vuotta sitten: television seuraava tekninen kehitysaskel. Ei tarvitse pohtia, tuleeko se vai ei. Kansainväliset tv-yhtiöt ja laitevalmistajat siirtyvät teräväpiirtoon yhtä luonnollisesti kuin aikoinaan värilähetyksiin. Jos Yle aikoo jättäytyä kehityksen ulkopuolelle, sen pahempi Ylelle.
Mahtoiko Jungner olla tosissaan heittäessään ajatuksen, että Suomen kannattaisi ehkä jättää teräväpiirto väliin ja siirtyä suoraan UHDV-televisioon "vuoden 2016 jälkeisessä maailmassa"? Vai oliko se pelkkä vitsi? Ja mikä oikeastaan on UHDV?
Japanissa on vuodesta 2004 lähtien kehitetty televisiota, jossa kuvan tarkkuus on 16-kertainen teräväpiirtoon verrattuna. Järjestelmä kulki aluksi nimellä UHDV, nykyisin nimenä on Super Hi-Vision. Se kasvattaa "television" (jos tätä sanaa voidaan edes käyttää) leveyden ja korkeuden nelinkertaisiksi nykyisestä. Esimerkiksi nyt isona pidetyn 42" taulutelevision leveydeksi tulee 3,6 metriä ja korkeudeksi runsaat kaksi metriä. Kaiuttimia järjestelmään kuuluu 24 kappaletta.
UHDV-järjestelmään siirryttäessä suomalaisten olohuoneet joudutaan rakentamaan uudelleen. Toivottavasti saamme vuonna 2016 edes riittävän pitkän siirtymisajan...
Valot päällä päivin öin
Samalla, kun poliitikot haluavat kieltää hehkulamput, valoa ja sähköä tuhlataan sumeilematta esimerkiksi rakennustyömailla. Olen aina ihmetellyt, miksi täyden valaistuksen pitää palaa yötä päivää, vaikkei työmaalla olisi edes ketään töissä.
Yksi (leikkimielinen) selitys tulee mieleen: puolivalmiit rakennukset pitää valaista, jotta linnut, helikopterit ja lentokoneet eivät törmäisi niihin yön pimeydessä. Mutta tämäkään ei voi olla todellinen syy, sillä valot palavat myös matalissa rakennuksissa.
Hyvä esimerkki on tämä Otaniemen kupeeseen nouseva rakennus, josta otin valokuvia marraskuun 17. päivänä 2007 puoli yhdeltä yöllä. Oli perjantain ja lauantain välinen yö, eikä koko työmaalla taatusti ollut ristin sielua. Silti valot paloivat niin alhaalla aidan sisällä kuin myös tekeillä olevan rakennuksen jokaisessa huoneessa.
Väistämättä tulee mieleen ajatus, että sähkö on ilmeisesti liian halpaa, kun sitä riittää tuhlattavaksi asti. Ehkä poliitikkojen kannattaisi puuttua ensin tuhlaukseen ja hyötykäyttöön vasta sen jälkeen?
Yksi (leikkimielinen) selitys tulee mieleen: puolivalmiit rakennukset pitää valaista, jotta linnut, helikopterit ja lentokoneet eivät törmäisi niihin yön pimeydessä. Mutta tämäkään ei voi olla todellinen syy, sillä valot palavat myös matalissa rakennuksissa.
Hyvä esimerkki on tämä Otaniemen kupeeseen nouseva rakennus, josta otin valokuvia marraskuun 17. päivänä 2007 puoli yhdeltä yöllä. Oli perjantain ja lauantain välinen yö, eikä koko työmaalla taatusti ollut ristin sielua. Silti valot paloivat niin alhaalla aidan sisällä kuin myös tekeillä olevan rakennuksen jokaisessa huoneessa.
Väistämättä tulee mieleen ajatus, että sähkö on ilmeisesti liian halpaa, kun sitä riittää tuhlattavaksi asti. Ehkä poliitikkojen kannattaisi puuttua ensin tuhlaukseen ja hyötykäyttöön vasta sen jälkeen?
perjantai 1. helmikuuta 2008
Onnistuuko Facebook-profiilin poistaminen?
Facebookiin on helppo liittyä, sillä se ei maksa mitään. Kaveritkin ovat jo siellä. Vaikka olisi varovainen, tulee helposti kerrottua itsestä liikaakin. Monet julkaisevat tekstejä ja valokuvia, jotka alkavat myöhemmin kaduttaa. Mutta voihan Facebookista aina erota - voihan?
Facebook-profiilin voi poistaa, mutta käyttöoikeussopimuksessa Facebook varaa itselleen oikeuden kaikkeen käyttäjän tuottamaan sisältöön. Facebookilla ei ole mitään velvollisuutta todella poistaa tietoja, eikä se muutoinkaan noudata eurooppalaisia tietosuojalakeja. Koska palvelun tuottaa yhdysvaltalainen yritys, sillä on lähes vapaat kädet keräämiensä tietojen hyödyntämiseen.
Webware kirjoitti äskettäin, että käyttäjän poistama profiili jää talteen siltä varalta, että käyttäjä haluaisi myöhemmin palauttaa sen takaisin. Tiedot säilyvät Facebookin palvelimilla, niitä vain ei näytetä julkisesti. Kannattaa siis harkita, mitä tietoja palveluun lähettää -- mitään kerran lisättyä ei ehkä saa koskaan täysin poistettua.
Muutoinkin käyttäjien hyväuskoisuus jaksaa aina ihmetyttää. Pari päivää sitten Mari Koistinen kehui Helsingin Sanomissa netin ilmaispalveluita otsikolla "Ilmainen voi olla maksullista parempi":
"Joka tapauksessa netti vaikuttaa käsitykseen hinta-laatu-suhteesta. Voi
olla, ettei köyhän kannata ostaa halpaa, koska paremman saa ilmaiseksi." (HS 30.1.2008)
Mari otti esimerkiksi Googlen ilmaisen Gmail-sähköpostin, johon hän oli hyvin tyytyväinen. Muutkin ovat. Se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että ilmaista lounasta ei ole. Ei edes netissä, vaikka usein siltä näyttääkin. Microsoftin tavoin Google on liikeyritys, ei hyväntekeväisyyslaitos.
Gmailin käytöstä ei tosin tarvitse maksaa rahalla. Maksuvälineenä ovat omat tiedot. Kuten Google selvästi ilmoittaa, Gmailin sähköpostiviestejä käytetään markkinointiin. Viestissä esiintyvien avainsanojen perusteella käyttäjistä muodostetaan profiileita, jotka sitten vaikuttavat www-sivuilla näkyviin mainoksiin. Tulevaisuudessa profiilit saattavat vaikuttaa paljon muuhunkin. Emme yhtään tiedä, kenelle Google jatkossa luovuttaa tietoja viestien sisällöstä. Ja vaikka saapuneita viestejä poistaisi, ne säilyvät varmasti palvelimilla ja profiloinnin pohjana.
Onkin kummallista, että samalla kun työnantajalle ei haluttaisi antaa edes sähköpostin väärinkäytön selvittämiseen tarvittavia oikeuksia, samat käyttäjät luovuttavat viestinsä sisältöineen päivineen kaikilla oikeuksilla jonkin amerikkalaisen yrityksen haltuun.
Facebook-profiilin voi poistaa, mutta käyttöoikeussopimuksessa Facebook varaa itselleen oikeuden kaikkeen käyttäjän tuottamaan sisältöön. Facebookilla ei ole mitään velvollisuutta todella poistaa tietoja, eikä se muutoinkaan noudata eurooppalaisia tietosuojalakeja. Koska palvelun tuottaa yhdysvaltalainen yritys, sillä on lähes vapaat kädet keräämiensä tietojen hyödyntämiseen.
Webware kirjoitti äskettäin, että käyttäjän poistama profiili jää talteen siltä varalta, että käyttäjä haluaisi myöhemmin palauttaa sen takaisin. Tiedot säilyvät Facebookin palvelimilla, niitä vain ei näytetä julkisesti. Kannattaa siis harkita, mitä tietoja palveluun lähettää -- mitään kerran lisättyä ei ehkä saa koskaan täysin poistettua.
Muutoinkin käyttäjien hyväuskoisuus jaksaa aina ihmetyttää. Pari päivää sitten Mari Koistinen kehui Helsingin Sanomissa netin ilmaispalveluita otsikolla "Ilmainen voi olla maksullista parempi":
"Joka tapauksessa netti vaikuttaa käsitykseen hinta-laatu-suhteesta. Voi
olla, ettei köyhän kannata ostaa halpaa, koska paremman saa ilmaiseksi." (HS 30.1.2008)
Mari otti esimerkiksi Googlen ilmaisen Gmail-sähköpostin, johon hän oli hyvin tyytyväinen. Muutkin ovat. Se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että ilmaista lounasta ei ole. Ei edes netissä, vaikka usein siltä näyttääkin. Microsoftin tavoin Google on liikeyritys, ei hyväntekeväisyyslaitos.
Gmailin käytöstä ei tosin tarvitse maksaa rahalla. Maksuvälineenä ovat omat tiedot. Kuten Google selvästi ilmoittaa, Gmailin sähköpostiviestejä käytetään markkinointiin. Viestissä esiintyvien avainsanojen perusteella käyttäjistä muodostetaan profiileita, jotka sitten vaikuttavat www-sivuilla näkyviin mainoksiin. Tulevaisuudessa profiilit saattavat vaikuttaa paljon muuhunkin. Emme yhtään tiedä, kenelle Google jatkossa luovuttaa tietoja viestien sisällöstä. Ja vaikka saapuneita viestejä poistaisi, ne säilyvät varmasti palvelimilla ja profiloinnin pohjana.
Onkin kummallista, että samalla kun työnantajalle ei haluttaisi antaa edes sähköpostin väärinkäytön selvittämiseen tarvittavia oikeuksia, samat käyttäjät luovuttavat viestinsä sisältöineen päivineen kaikilla oikeuksilla jonkin amerikkalaisen yrityksen haltuun.