Linkit

torstai 10. tammikuuta 2008

YLEn hd-jakelu satelliittiin?

Digitoday kertoi eilen, että YLE harkitsee teräväpiirtolähetysten aloittamista vuoden 2010 jälkeen. Mahdollisesti jakelu tapahtuisi (Ruotsin tavoin) satelliitin kautta, sillä antenniverkossa ei ole tilaa eikä kapasiteettia lisäävä DVB-T2-standardi ehkä valmistu vielä muutamaan vuoteen.

Ajatus YLEn lähetyksistä satelliitin kautta on mielenkiintoinen, melkeinpä radikaali. Kun television tulevaisuutta Suomessa selvitettiin 1990-luvun alussa, satelliittijakelu todettiin taloudellisimmaksi vaihtoehdoksi. Sitä ei kuitenkaan haluttu käyttää, koska satelliittijakelu olisi merkinnyt kansainvälisten tv-kanavien vyöryä Suomeen. Lisäksi katsojat olisivat joutuneet hankkimaan lautasantennit, mikä olisi ollut kohtuuton vaatimus julkiselle palvelulle.

Niinpä valittiin toinen kehityspolku: maanpäällisen antenniverkon digitalisointi. Se takasi YLEn julkisen palvelun saatavuuden kaikkialla Suomessa, joskaan uusilta laitehankinnoilta ja teknisiltä ongelmilta ei tässäkään tapauksessa voitu välttyä. Mutta ei niistä nyt sen enempää.

Jos YLE todella alkaa lähettää teräväpiirtoa satelliitin kautta, kyseessä on merkittävä periaatteellinen askel. Paremmasta - ja tällä kertaa ihan oikeasti paremmasta - kuvasta pääsevät nauttimaan vain ne, joilla on joko kaapeli-tv tai satelliittilautanen. Suurella vaivalla ja monilla lupauksilla digitoitu antenniverkko uhkaa jäädä lapsipuolen asemaan, siirtymäkauden ratkaisuksi. Se on haaste koko julkisen palvelun käsitteelle.

Tai ehkä satelliittikorttia vilautellaan vain siksi, että siitä olisi hyötyä hintaneuvotteluissa Digitan kanssa. Teräväpiirtolähetykset vaativat perustarkkuutta suuremman datavirran, mikä nostaa jakelukustannuksia. Erityisen kiusallista (ja kallista) on se, että HD-siirtymäkauden aikana joudutaan maksamaan kahdesta päällekkäisestä jakelutiestä (miten tämä kuulostaakin niin tutulta...?).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti