Linkit

perjantai 17. elokuuta 2018

Sananvapaus ja kivapuhe

Twitterin Keijo Kaarisade -parodiatili, joka nimittää itseään vihapuhepoliisiksi, myönsi allekirjoittaneelle toissa viikolla "palkinnon", joka saa suun hymyyn:

Parodiatilin "palkinto".
Taustalla oli Sanna Ukkolan twiitti, jossa kysyttiin, olivatko vastaajat koskaan muuttaneet mieltään nettikeskustelujen seurauksena. Itse löysin yhden asian: aiemmin ajattelin, että kyllä nettiin hölmöjä mielipiteitä mahtuu eikä niistä kannata kenenkään välittää, mutta olen muuttanut mieltäni:


Sanatarkasti siis: Ennen uskoin, ettei nettikirjoittelua tarvitse rajoittaa - kyllä nettiin hölmöjä mielipiteitä mahtuu. Olen muuttanut kantaani. Kaikkea kirjoittamista ei tarvitse sallia sananvapauden nimissä, teksteilläkin voi olla vaikutusta tekoihin.

Parodiatili tulkitsi tätä oman agendansa mukaisesti ja katsoi sen palkinnon arvoiseksi. 

Ennen sosiaalista mediaa nettikeskustelut olivat pienen piirin juttu, eikä höyryjen päästäminen niillä ollut kovin vaarallista. Nyt tilanne on toinen. Kun kaikki ovat netissä, omasta mielestä väärin ajattelevia rankaistaan henkilökohtaisella uhkailuilla, pelottelulla ja häirinnällä. Usein kirjoittaja on vielä niin pelkuri, että piiloutuu somen valetilien taakse. Sellainen ei missään tapauksessa ole hyväksyttävää. 

Ylen tämän päivän uutinen kuvaa hyvin, millaiseksi touhu on mennyt. Toisten häirintä tekee pilkkaa sananvapaudesta: häiritsijät väittävät puolustavansa sananvapautta rankaisemalla toisia sen käytöstä.

Joillekin tuntuu olevan vaikea ymmärtää, mistä sananvapaudessa on kyse. Epäilen, että ymmärtämättömyys on tahallista, sillä ei tämä vaikeaa ole. 

Sananvapaus on perusoikeus, mutta se ei ole absoluuttinen tai ehdoton, kuten ei mikään muukaan perusoikeus. "Sananvapaus joko on tai sitä ei ole", on ihan puppua. 

On paljon asioita, joita ei saa sanoa ääneen sananvapaudesta huolimatta -- tai ainakin siitä seuraa rangaistus, koska ennakkosensuuria ei Suomessa juurikaan ole. Esimerkiksi toisen henkilön terveystietojen, salasanan tai yksityisyyttä loukkaavien tietojen julkinen levittäminen on kiellettyä, samoin yritys- ja sotilassalaisuuksien.

Myös toisten henkilöiden uhkailu, pelottelu ja kunnian loukkaaminen on kiellettyä. Ja niin pitääkin olla. 

Sananvapaus liittyy kuitenkin mielipiteen vapauteen. Jokaisella on oikeus olla eri mieltä abortista, tasa-arvosta, kansalaistottelemattomuudesta -- sekä tietenkin maahanmuutosta, joka tuntuu olevan monelle se kipein asia. 

En keksi asiaa, josta Suomessa ei saisi sanoa mielipidettään. Kyse on siitä, miten mielipide sanotaan. Näiden välillä on iso ero. 

Yksinkertainen vertailukohta on rikastuminen: Suomessa ei ole kiellettyä rikastua, kunhan se tapahtuu laillisin keinoin eikä esim. varastamalla tai veroja kiertämällä. Vastaavalla tavalla saa sanoa, ettei halua Suomeen lisää maahanmuuttajia tai muistuttaa, että raiskaustilastoissa ulkomaalaisilla on huomattava yliedustus (joka tosin kutistuu, kun huomioidaan maahanmuuttajien vinoutunut ikäjakauma).

"Tapa ittes!" tai "Senkin suvakkihuora!" eivät ole sananvapautta vaan vihapuhetta ja täyttävät kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Ne rikkovat lakia.

Tämän ei pitäisi olla millään tavalla vaikeaa. Suositaan siis kivapuhetta vihapuheen sijaan!

8 kommenttia:

  1. "Senkin suvakkihuora" on ihan selkeää vihapuhetta ja varmaan myös kunnianloukkaus, ja kyseeseen voi tulla muitakin rikosnimikkeitä.

    "Tapa ittes" voidaan sekin tulkita vihapuheeksi, mutta oman laintulkintani mukaan kyseessä ei ole kunnianloukkaus, koska siinä ei lain tarkoittamalla tavalla esitetä valheellista väitettä, vaan se on kehoitus itsemurhan tekemiseen. Rangaistavaa vihapuhetta se voi hyvinkin olla.

    VastaaPoista
  2. Tässä on tuotuna ulos netistä todella törkeä kehotus. Näin käy kun ensin sallitaan netissä vihapuhe ja erilaisia hörhöjä on mukana. Ei ole kuin ennen.

    "Posters and graffiti have appeared in Barcelona encouraging foreign visitors to throw themselves off balconies in the latest campaign by radical protesters to drive tourists away from Spain.

    “Tourists go home, and please, practise balconing!” one message said, making light of the craze where people jump off hotel or apartment balconies, often injuring or killing themselves.

    A poster on a lamppost said: “Dear Tourist. Did you know balconing? Prevents gentrification, improves neighbours’ quality of life, reduces the risk of heart disease, is LOTS of fun.”

    The posters and graffiti, which are written in English, appear designed to make British holidaymakers feel particularly unwelcome.

    Dozens of people are said to have been killed or injured since the balconing craze began. A study by one hospital between 2010 and 2015 found that two thirds of those doing it were Britons who were often drunk or had taken drugs.

    https://www.thetimes.co.uk/edition/news/barcelona-protesters-urge-british-tourists-to-jump-off-hotel-balconies-n9rqhvtsq

    VastaaPoista
  3. Vanha viisaus on, että eivät ne tarvitse sananvapautta, jotka kannattavat vallassa olevia. Eikä valtaapitäviä kehuvien tarvitse esiintyä anonyymeinä. Itse asiassa, anonymiteetti on paras tapa suodattaa "Argumentum ad auctoritatemin" argumenttivirheitä. Petteri Järvisellä on vankka auktoriteetti koskien tietotekniikkaa, mutta yhtä paljon kuin Maija Vilkkumaalla, kun puhutaan yhteiskunnallisista asioista, kuten vaikkapa sananvapaudesta.

    Media mielellään nostaa auktoriteettien mielipiteitä, jos ne suosivat toimittajan agendaa, esiin. Se saa auktoriteetin helposti kuvittelemaan, että hänellä on jotenkin hyvä tai parempi kyky arvioida yhteiskunnallisia asioita kuin ihan tavallisella Veijon Esson kantapöydässä istuvalla vanhallapojalla.

    Jos Petteri olisi esittänyt tuon tviittinsä anonyymisti, se ei olisi herättänyt edes olankohautuksia. Nyt kun hän auktoriteettinsa turvin tuo esiin mielipiteensä, hän kohtaa arvostelua, joka kohdistuu nimenomaan auktoriteettiaseman väärinkäyttöön. Näin ristiriitoja herättävässä asiassa kuin sananvapaus, tavalliset kansalaiset (vailla auktoriteettiasemaa) kokevat, että Petteri haluaa rajoittaa muiden perusoikeuksia.

    Julkiseen keskusteluun osallistuminen ei voi edellyttää hyviä käytöstapoja tai auktoriteettiasemaa. Jokaisella tulee olla oikeus sanoa mielipiteensä vaikka kuinka räävittömästi tai alatyylisesti. Typeriin keskusteluihin ei ole pakko osallistua, kuten telkkariakaan ei ole pakko katsoa, jos sieltä tulee itseään ahdistavaa ohjelmaa.

    Keijo Kaarisateen palkinto Petterille on ihan aiheesta tullut, koska se myönnettiin väittämästä, joka edustaa kaltevan pinnan argumentointia. Kun rajoitusten tielle lähdetään, ei ainakaan Petterin tulisi saada piirtää rajaa, jota ei nettikeskusteluissa saa ylittää.

    VastaaPoista

  4. https://blog.kauppalehti.fi/metrossanukkuja/oikeistopuolue-kokoomus-kay-vihapuheen-kimppuun

    Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
  5. Järvisen palkinto on kunnianosoitus, ei anti-palkinto. Osoittaa, että looginen ajattelu ja perusteltu mielipide vaativat kokemusta ja pitkää ikää. Minä pitäisin tuota diplomia etusivulla.

    Karl Popper sanoi, etä meidän ei tarvitse suvaita suvaitsemattomia. Tyhmät mielipiteet ovat kuin persläpiä:jokaisella on ainakin yksi. Ulostaa kaikkialla ei sentään ole sananvapautta hipova asia tai ihmisoikeus. Platformeilla on perustellusta syystä oltava oikeus valita, mitä alustalla julkaistaan. Sananvapaudem marttyyrit perustakoon oman blogin tai sanomalehden.

    VastaaPoista
  6. Karl Popper ei ilmeisesti harrastanut loogista ajattelua, vai mitä eroa on suvaitsemattomalla ja suvaitsematonta suvaitsemattomalla?

    VastaaPoista
  7. "Vastaavalla tavalla saa sanoa, ettei halua Suomeen lisää maahanmuuttajia tai muistuttaa, että raiskaustilastoissa ulkomaalaisilla on huomattava yliedustus (joka tosin kutistuu, kun huomioidaan maahanmuuttajien vinoutunut ikäjakauma)."

    Eilen Turun mielenosoituksessa huudettiin "Turku vihaa natseja", mutta "Turku vihaa islamisteja" olisi mahdollisesti johtanut oikeudenkäyntiin (myös sinulla voi muuten olla lainmukainen velvollisuus poistaa tämä viesti jos se rikkoo lakeja, mutta ilmeisesti tämä on mielestäsi hyvä systeemi).

    Jos vain toinen osapuoli saa käyttää tunnepohjaisia argumentteja, se voittaa 100-0. Politiikka on tunnepohjaisia valintoja samoin kuin liike-elämä ja kaikki ihmisen toiminta. "Rationaalista" tasa-arvoideologiaan pohjautuvaa yhteiskuntaa yritettiin jo Neuvostoliitossa ja se ei toiminut. Nyt on menossa uusi yritys.

    Tilastoja on monenlaisia, mutta yleensä niihin liitetään juuri tuollaisia tunnepohjaisen tasa-arvoideologian mukaisia korjaustermejä tai leimataan tilastojen esittäjä natsiksi. Niillä tuskin on vaikutusta ihmisten poliittiseen käyttäytymiseen, vaikka lähes kaikki tilastot osoittavat ihmisryhmien radikaalia erilaisuutta.

    Kunnianloukkaus ym. ovat eri asia. Jos kunnianloukkaus on ongelma, miksi ei puututa siihen suoraan. Näiden ongelmien korjaaminen ei vaadi kaikenkattavan tasa-arvoideologian ja vihapuhekäsitteen omaksumista.

    VastaaPoista
  8. "Karl Popper ei ilmeisesti harrastanut loogista ajattelua, vai mitä eroa on suvaitsemattomalla ja suvaitsematonta suvaitsemattomalla? "

    Ja miksi vain oman kulttuurin suvaitsemattomuutta ei pidä suvaita. Muiden kulttuurien paljon pahempi suvaitsemattomuus pitää suvaita tai olet suvaitsematon.

    VastaaPoista