Linkit

torstai 16. huhtikuuta 2026

Viranomaisen digiosaaminen takkuilee - edelläkävijästä peränpitäjäksi

Pitkään valmisteltu ja jo kertaalleen lykätty Digi ensin -hanke aloitti vihdoin 14.4.2026. Tavoitteena on saada suomalaiset siirtymään Suomi.fi-viestien käyttäjäksi niin, ettei virallisia tiedotteita tarvitse enää lähettää paperipostilla.

Jo seuraavana päivänä kävi ilmi, ettei iPhonen mobiilisovelluksessa pysty vaihtamaan asiointiroolia yritykseen. Kohtuullisen iso ongelma, joka olisi pitänyt havaita testauksessa (kai tätä on testattu, onhan?). Ongelman ymmärtäisi Androideissa tai vanhoissa puhelimissa, mutta uusimman iPhonen kohdalla moka antaa huonon kuvan viranomaisten digiosaamisesta.

Julkistus- ja virhetiedotteet peräkkäin.

Tiedotteen avaaminen tuo lisätietoa:

"Palaamme asiaan parin päivän päästä."

Tiedotteessa pistää silmään toiminnan ripeys (tai sen puute). "Tiedotamme asiasta seuraavan kerran viimeisetään 17.4. klo 16" - siis yli kahden vuorokauden kuluttua. Kun äsken (16.4. klo 16) kokeilin, ongelma oli entisellään.

Roolin vaihto iPhonessa ei voi olla iso tekninen ongelma, ehkä jokin unohtunut määritys tai parametri jossain? Sen korjaamisen pitäisi hoitua hetkessä.

Asiointi onnistuu selainversiossa, joten toiminnallisesti ongelma ei ole suuri. Se on kuitenkin nolo ja kertoo suomalaisen digiosaamisen tasosta. Pitkään valmisteltu digisiirtymä tökkii heti alussa puutteellisen testaamisen vuoksi. Ehkä joskus saamme tietää, mitä oikein tapahtui.

Jos sisäministeriön esimerkkiä katsoo, niin luultavasti emme saa. Kun somessa nousi droonien jälkeen kohu EU Alert -järjestelmän puuttumisesta, kukaan viranomainen ei tullut julkisuuteen selittämään tai kommentoimaan asiaa. Ei tainnut yksikään toimittaja myöskään sitä tivata?

Kansalaistoiminta tuotti aloitteen vastaavan hälytysjärjestelmän saamisesta Suomeen. Vähäisen julkisuuden vuoksi senkin allekirjoittajamäärä on viikko aloituksen jälkeen vain 2105: 

Kansalaisaloite FI-ALERT-järjestelmän käyttöön Suomessa.

Tänään sisäministeriö kertoi vaaratiedotusjärjestelmän "kehittämisestä" eli EU Alertin tuomisesta Suomeen. Ei selityksiä, ei perusteluita, ei pahoittelua. Business as usual. Ylen haastattelussa hitautta perusteltiin rahan puuttumisella. Ehkä niin, mutta kun varautuminen on Suomen kansainvälinen menestystarina ja puolustusmenoja yritetään tarkoituksella kasvattaa kaiken muun joutuessa tinkimään, vaaratiedottamisen ei pitäisi jäädä kiinni rahasta.

Liekö koskaan ennen kansalaisaloite toteutunut vain viikko nimien keräämisen aloittamisesta?

Haikeana muistelen vuosituhannen alun aikoja, jolloin Suomi oli digikehityksen huippua ja esikuvana muille. Nyt olemme pudonneet perässähiihtäjäksi.

Lisäys 24.4.2026: Nyt asiointiroolin vaihto toimii myös iPhonessa.

5 kommenttia:

  1. On siitä selityksiä. Rahan puute.
    https://yle.fi/a/74-20220945

    VastaaPoista
  2. Ei kai nyt Suomen kaltainen kääpiövaltio voi maailmaa johtaa missään. Realismia peliin.

    https://jpoli.blogspot.com/2026/04/datakeskuksia-suomi-tayteen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ei sentään vietävissa tarvitse olla. Tuottakoon itse tarvitseman sähkön.

      Poista
  3. Eipä ole kehumista kansalaisvarmenteen Firefoxin asennusohjeessakaan. Nyt pitäisi vielä tietää miten päivitys tehdään, vai asennetaanko uuden version kirjastot vanhojen päälle?

    VastaaPoista
  4. Voin kertoa sinulle sadun, kunhan se ei liity todellisiin poliittisiin johtajiin tai valtioihin. Luodaan siis täysin kuvitteellinen maailma ja hahmot, jotta tarina pysyy kevyenä ja turvallisena.

    ---

    ## **Satu Suur-Sirpun Presidentistä**

    Kaukaisessa vuoristolaaksossa sijaitsi pieni, lähes huomaamaton kääpiövaltio nimeltä **Suur-Sirppu**. Nimi oli ironinen, sillä koko maa oli niin pieni, että kartantekijät joutuivat käyttämään suurennuslasia löytääkseen sen kartalta.

    Suur-Sirpun presidentti oli **Herra Poutaparta**, ponteva mies, joka oli vain hieman lyhyempi kuin valtionsa korkein vuori. Hänellä oli yksi erityinen piirre: hän oli täysin vakuuttunut siitä, että Suur-Sirppu oli **maailman mahtavin suurvalta**.

    ### **Presidentin suuri harhaluulo**
    Herra Poutaparta piti joka aamu puheen kansalaisilleen (joita oli yhteensä 47), ja puhe alkoi aina samalla tavalla:

    > ”Hyvät suurvallan kansalaiset, tänään Suur-Sirppu jatkaa maailman johtavana voimana!”

    Kansalaiset nyökkäilivät kohteliaasti. He olivat tottuneet siihen, että presidentti näki kaiken hieman… suurennettuna.

    ### **Suur-Sirpun ”mahtavat” saavutukset**
    Presidentti kehui usein:

    - maan **armeijaa**, joka koostui kolmesta vartijasta ja yhdestä erittäin vihaisesta vuohesta
    - maan **laivastoa**, joka oli oikeastaan vain yksi soutuvene
    - maan **avaruusohjelmaa**, joka oli itse asiassa leijakilpailu, mutta presidentti kutsui sitä ”korkean ilmakehän tutkimukseksi”

    ### **Totuuden hetki**
    Eräänä päivänä Suur-Sirppuun saapui matkailija, joka kertoi nähneensä ulkomaailman. Hän kertoi valtavista kaupungeista, leveistä joista ja maista, jotka olivat tuhansia kertoja suurempia.

    Presidentti Poutaparta kuunteli hetken, rykäisi ja sanoi:

    > ”No mutta sehän on erinomaista! Sehän tarkoittaa, että meillä on enemmän maailmaa johdettavana!”

    Kansalaiset nauroivat, ja presidentti nauroi mukana. Hän tiesi kyllä totuuden, mutta hän uskoi, että pieni maa voi olla suuri, jos sen sydän on suuri.

    ### **Loppu**
    Ja niin Suur-Sirppu jatkoi eloaan: pieni valtio, suuri mielikuvitus. Presidentti Poutaparta ei koskaan lakannut kuvittelemasta maansa olevan suurempi kuin se oli — ja ehkä juuri siksi Suur-Sirppu oli niin onnellinen paikka.

    ---

    Jos haluat, voin jatkaa tarinaa, keksiä uusia hahmoja tai kertoa toisen sadun samasta maailmasta.

    VastaaPoista