Linkit

lauantai 21. joulukuuta 2019

Onecoin tekee kuolemaa

Tiedot Sofiasta kertovat Onecoinin olevan kuolemassa. Nyt on selvää, ettei pörssiä avata, koska kysynnän puute tuhoaisi kolikon arvon. Yhtiö on hajoamassa sisäisesti, sillä itsestäänselvää johtajaa ei enää ole. Osoitteet onecoin.eu, oneworldfoundation.eu ja oneacademy.eu ovat lakanneet vastaamasta (palasivat toimintaan 8.1.2020, ilmeisesti domainit siirrettiin toiselle operaattorille). Edes rekisteröinti jäseneksi ei onnistu Onelife-sivun lomakkeella (ilmeisesti rekisteröintikin toimii taas, vaikka hiljaista onkin?). Ilman uusia jäseniä pyramidi sortuu väistämättä.

Onecoinin jäsenlaskuri on lähes pysähdyksissä. Viimeisen 10 vuorokauden aikana jäseniä on tullut 20, 25, 16, 14, 7, 14, 12, 10, 5, 3 ja 4 vuorokaudessa, kun vielä lokakuussa taso oli 250-400 ja marraskuun alussa erikoinen huippukausi ylsi 2000-6000 henkilöön vuorokaudessa.

(Lisäys 15.1.2020: sivujen palattua toimintaan jäsenmäärä alkoi taas kasvaa, eikä edes Cloudfaren asettama kalasteluvaroitus ole pahemminvaikuttanut. Jäsenmäärät viimeisen xx ajalta 2, 9, 23, 5, 470, 624, 294, 210, 139, 164.)

Crown Diamond Simon Le ja Blue Diamond Cordel "King Jayms" James ilmoittivat ottavansa vetovastuun ja perustavansa uuden GLG-johtoryhmän, mutta nyt monet korkean tason "timantit" ja verkostojohtajat ovat ilmoittaneet jättävänsä uppoavan laivan.

Yksi lähtijöistä on Global Leader Grop -tasolle kuulunut Arto Ylitalo, joka oli mukana alusta lähtien, ja vielä vuosi sitten elokuussa veti Suomessa kiertueen.

Arto Ylitalo veti Suomen-kiertueen elokuussa 2018
Veselina Valkova ja Habib Zahid puuhaavat ilmeisesti jo uutta kuviota, johon jäseniä yritetään houkutella. Viroon perustetun yrityksen nimi on TradeInvicta Oü.

Onecoinisteille on tulossa musta joulu. Odotan kiinnostuneena maajohtajan joulutiedotetta.

Otteita Mark ja Miki Nishiyaman viestistä OneLife-jäsenille:

"An emergency Inner Circle meeting was called by Veselina Valkova of Compliance and Black Diamond Habib Zahid in Mid October. At that meeting, we were informed that it was impossible to put One Coin on the exchange because of the suspicion of money laundering and the Bank of Ireland planned then cancelled testimonies. In other words, no bank or exchange would ever allow Onecoin to be listed.
...
Mr. Konstantin Ignotov admitted that it Onecoin was a planned fraud at the trial conducted on the wire fraud and money laundering case for Mark Scott. Until then we had believed that Konstantin Ignotov had been working for One Coin without knowing about the situation at hand and that he had been suspected of wire fraud and was being arrested unfairly.
After admitting that the company was a fraud and that his sister had tricked him into believing so, the operations at the headquarters deteriorated quickly to the point where all employees were let go and to work at home until the end of December 2019. 
...
We also found out that plan B, to do a brand change and go to the exchange with a new coin that was being promoted at that time was canceled.
...
We fought long and hard about It and made a hard decision that we could no longer continue the Onecoin/Onelife activity. This ended in removal ncluding any GLG Inner Circle status and the Japan Deal Shaker Franchise."

Arto Ylitalon eroviesti:


Ylitalon Ruotsiin perustama firma, johon OC-tuloja on ohjattu, näyttää pärjänneen takavuosina oikein mukavasti: https://www.allabolag.se/5590449574/cryptotrading-holding-sweden-ab

Lisäys 1.1.2020: Kävin katsomassa rakennusta, johon Konstantin Ignatov vietiin Los Angelesin lentokentältä pidätyksensä jälkeen. Metropolitan Detention Center sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, vieressä on kaksi muutakin vankilaa.

Los Angeles MDC
Vartija tuli kysymään, miksi otan valokuvia vankilasta. Päädyimme juttelemaan ja kerroin tapauksesta, jota olen seurannut. Vartija muisti Konstantinin heti hänen tatuoinneistaan, muisti myös sisaren olevan yhä kateissa. Hän halusi tietää, mitä Konstantinille oli kevään jälkeen tapahtunut ja oliko sisko jo löydetty. Kerroin tietoni näiltä osin. Kummastelimme molemmat tapausta, joka oli jäänyt vartijan mieleen, vaikka tutkintavankeja on satoja kerrallaan ja huijausten kohteet ovat ulkomailla. Tässä olisi ainesta elokuvaksi. Hollywoodin studioille on vankilalta vain noin 10-20 kilometriä.

Lisäys 13.1.2020: Tim Tayshun on tuttu nimi(merkki) monelle Onecoinia seuranneelle. Tim on amerikkalainen, mutta seurannut Onecoinia lähes alusta lähtien ja lukenut aktiivisesti sekä minun blogiani että MuroBBS-keskusteluja Googlen käännöskoneen avulla.

Tapasin Timin eilen Los Angelesissa ja keskustelimme yli kaksi tuntia tämän viisi vuotta kestäneen seikkailun värikkäistä vaiheista. Tim osoittautui amerikkalaiseen tapaan välittömäksi, mukavaksi, avoimeksi ja kovaääniseksi kaveriksi.

Tim Tayshun
Tim on ollut mukana Bitcoin-kuvioissa vuodesta 2013 lähtien. Hän on kampanjoinut näkyvästi kansainvälisillä foorumeilla Onecoin-huijausta vastaan. Onecoinistit ovat tietenkin yrittäneet kääntää hänen Bitcoin-automaatteihin liittyvän työnsä kilpailevan valuutan mustamaalaamiseksi, mutta siitä ei todellakaan ole kyse. Tim on erittäin hyvin perehtynyt Onecoin-asiaan, varsinkin sen kansainvälisiin avainhenkilöihin ja taustoihin. Timin tavoittaa parhaiten Twitteristä  tunnuksella @ezCoinAccess. Henkilökohtaisemmat yhteystiedot saa tarvittaessa minulta.

Lisäys 15.1.2020: Cloudfare alkoi näyttää 8.1.2020 tiedonkalasteluvaroitusta onelife.eu-sivustosta, mutta sen pystyi ohittamaan. Nyt 15.1. ei enää pysty, eli sivuille ei pääse ja siksi jäsenlaskuria ei voi enää seurata.

Onelife.eu antaa varoituksen.
Sivuston mukana on lakannut toimimasta Onecoinin jäsensivusto, joten edes jäsenet eivät pääse tileilleen. Se on tietysti vakavaa, mutta vielä vakavampi kysymys on tämä: jos palvelu toimii näin huonosti, kuka uskaltaisi säilyttää täällä varallisuuttaan tai tehdä kauppaa tällaisella valuutalla?

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Mikä englanninkielinen numerosana on yleisin netissä?

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin suomea, joten nyt on englannin vuoro. Mikä numerosanoista one, two, three, four, five, six, seven, eight, nine, ten mahtaa olla yleisin? (Juuri nyt kaikille tuli yksi osuma lisää).

Tämä on helppo arvata ja joulukuun tilaston voittaja on ylivoimainen: ONE.

Neljä on kolmas ja kolme on neljäs.
One on itseoikeutettu ykkönen, sen jälkeen numerot laskevat tasaisesti, kunnes ten nousee tuplaksi edeltäjäänsä verrattuna.

Mutta mikä selittää sen, että kolmonen ja nelonen ovat "väärässä" järjestyksessä? Miksi neljä on selvästi yleisempi kuin kolme? Englannissa sanat ovat lähes yhtä lyhyitä, joten kirjoitamisen vaikeuden ei pitäisi näkyä yleisyydessä. Vai olisiko neljäkirjaimen FOUR ratkaisevasti helpompi kuin viisikirjaiminen THREE?

Määrät ovat mielenkiintoisia. One-sanoille Google löytää 25 270 miljoonaa osumaa. Hakuindeksissä on siis ainakin näin monta sivua -- vaikuttavaa.

"Four" oli joulukuussa 118 kertaa yleisempi kuin "neljä". Voisi olettaa, että englanninkielisen sisällön määrä netissä on enemmän kuin 118-kertainen suomalaiseen sisältöön verrattuna, joten voisiko tästä päätellä ettei ettei Googlen hakukone kata kuitenkaan kaikkea sisältöä?

Numeroissa 1-3 on suomea loivempaa kuukausivaihtelua:

One, two, three touko-joulukuussa.
Kesäkuun kuoppa näkyy varsinkin one-sanan kohdalla. Toisaalta määrät ovat pysyneet yllättävän samoina.

Suorastaan epäilyttävän samoina, sillä one-sanan osumamäärä pysyy täsmälleen samana (25 270) kesä-, elo-, marras- ja joulukuussa. Syyskuussa tulos oli vain hieman alempi (25 260). Vaikuttaa siltä, että 25 270 000 000 on Googlessa jonkinlainen maksimiarvo.

Kokonaisuutena tulosten määrä on pysynyt lähes vakiona toukokuusta joulukuuhun:

Numerosanojen kokonaismäärät.
Kaikissa numerosanoissa englanninkielisiä on kuukaudesta riippuen 108 - 153 kertaa enemmän kuin vastaavia suomenkielisiä.

tiistai 17. joulukuuta 2019

Mikä numero on yleisin netissä?

Mikähän numeroista (kirjaimin kirjoitettuna) mahtaa esiintyä netissä eniten: yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän vai kymmenen?

Tällainen kysymys heräsi eräänä kevätpäivänä mieleeni, enkä osannut sanoa siihen mitään. Looginen vastaus olisi yksi. Onneksi asia on helppo selvittää.

Eilen 16.12.2019 tilanne eri numeroiden suhteen oli tämä:

"Kolme" on yleisin numerosana.
Tulokset ovat kiinnostavia. Kolme on ylivoimaisesti yleisin, yksi tulee seuraavana ja kaksi kolmantena. Mistähän syystä juuri "kolme" on yleisin?

Kolmikon perässä tulevat numerot tasavahvoina numerot neljä ja viisi. Kuusi on selvästi harvinaisempi. Numerot seitsemän, kahdeksan, yhdeksän ja kymmenen erottuvat omana ryhmänään.

Viisikko näyttää siis erottuvan muista. Arpanopan kuudes luku on orpolapsi. Ero kuusi ja seitsemän -sanojen välillä on lähes nelinkertainen. Kuusi-sanan päällekkäiset merkitykset korostuvat varsinkin näin joulukuussa, joten suosion luulisi olevan viiden luokkaa.

Yksi mahdollinen selitys on taivutusmuodoissa. Perusmuotojen hakeminen ei välttämättä kerro koko totuutta numerosanojen yleisyydestä. Ehkä joitakin numeroita taivutetaan enemmän kuin toisia?

Olen seurannut numerosanojen yleisyyttä kerran kuukaudessa tekemälläni testillä. Tulokset näyttävät vaihtelevan suuresti ajan mukaan.

Kaksi (punainen) on aiempina kuukausina ollut yleisin.
Grafiikasta näkyy, että varsinkin syyskuussa kaksi oli ylivoimaisesti yleisin. Joulukuun tulos on poikkeuksellinen, eikä sitä ole helppo selittää. Kyse voi olla satunnaisesta vaihtelusta tai Googlen hakualgoritmista, mutta kun numeroilla on 100 miljoonaa osumaa, taustalta voi löytyä jotain muutakin. Siinäpä pohtimista.

Numerosanat yhdestä kymmeneen yhteensä antaa osviittaa Googlen hakuindeksin koosta ja web-sisällön määrästä. Syksyllä määrä on selvästi kasvanut, mutta joulukuun lukema on kesän tasolla.

Numerosanojen osumien yhteismäärä (100 miljoonaa).
Jälkiviisaana voi todeta, että seurantaan olisi pitänyt ottaa myös numero nolla. Sitä löytyy juuri nyt 25 270 000 000 kappaletta, eli numero on ylivoimaisesti yleisin. Tulos on ymmärrettävä, sillä nollalla on myös yleismerkitys ("olet täysin nolla", "nollatuntisopimus" jne).

Olen tehnyt saman vertailun myös englanninkielisistä numeroista, mutta siitä lisää toisessa kirjoituksessa.

Lisäys: Twitterissä tuli pari hyvää palautetta. Mitä pidempi numerosana, sitä todennäköisemmin se kirjoitetaan numerolla kirjainten sijaan, sanoi kielioppi mitä tahansa. Ja vaikka suomen numerosanat ovat ääkkösineen outoja, joillakin on päällekkäismerkityksiä. Eniten kaiketi numerolla kolme, joka on japanilaisen tyttöbändin nimi ("Callme").

Jättipään Olli Parviainen listasi Twitter-tunnistuksen perusteella numerosanojen "suomalaisuuden":
Yksi 95 %
kaksi 91 %
kolme 76 %
neljä 100 %
viisi 94 %
kuusi 68 %
seitsemän 98 %
kahdeksan 98 %
yhdeksän 98 %
kymmenen 99 %