Fraasi "yksityisyys on kuollut" on toisteltu viime vuosina loputtomiin, olen tainnut itsekin sanoa niin. Nyt on pakko muuttaa mielipidettä. Halla-ahon avioton lapsi osoittaa, että yksityisyyttä löytyy yhä.
Viime viikon todellinen yllätysuutinen oli Halla-ahon avioton lapsi. Eikä kyse ollut yhden yön suhteesta, vaan se oli jatkunut kahdeksan vuotta. Mitä päätelmiä tästä voi tehdä?
Ensinnäkin sen, että suomalaiset viranomaiset osaavat vaieta. Halla-aho on tunnustanut lapsen, joten isyyden on täytynyt tulla monen virkailijan tietoon. Kukaan heistä ei ole juorunnut asiasta lähipiirilleen eikä myynyt tietoa medialle. Se on kunnioitettavaa.
Tuskin missään muussa EU-maassa kohuttu kansanedustaja ja EU-parlamentin jäsen olisi voinut ylläpitää salasuhdetta kahdeksan vuotta ja lasta 1,5 vuotta ilman, että tieto vuotaisi julkisuuteen. Ainakin Suomessa yksityisyyttä on yhä olemassa, jopa siellä missä yksityisyyden kynnys on juridisestikin tavallista alempi.
Toinen johtopäätös on käänteinen: kuinka hampaaton median pitää olla, ettei se oma-aloitteisesti saa asiaa selville? Lapsi tuli julkisuuteen vasta äitinsä Facebook-päivityksen vuoksi. Media penkoo pääministerin sukulaisten omistuksia ja kiukuttelee poliitikkojen herkkähipiäisyydestä, mutta ei löydä näin suurta uutista ennen kuin kompastuu siihen.
Ei, vaikka kyse on kansan/euroedustajasta, jonka mielipiteet ovat liikuttaneet tätä maata ehkä enemmän kuin pääministerin tylsät kannanotot. Uutinen vaikuttaa siihen, miten arvioidaan Halla-ahon kommentteja arvoista, moniavioisuudesta, sosiaaliturvasta ja perhe-elämästä sekä edustajan yleistä luotettavuutta.
Kolmas johtopäätös on yllätys: eihän Halla-aho olekaan mikään median hallinnan mestari, vaikka yleisö ja toimittajat itse ovat häntä sellaisena pitäneet. Kuka tahansa viestinnän ammattilainen olisi osannut neuvoa Halla-aholle, miten asia pitää hoitaa. Pitää tulla miehekkäästi julkisuuteen ja kertoa asia itse, jolloin ryhdikäs toiminta olisi kääntynyt hänen edukseen. Eikä ikinä saa sanoa, että lapsi oli virhe.
Nytkin kannattajissa on monia, joiden silmissä mestarin inhimillisyys on vain hyväksi, mutta toisin toimimalla niitä olisi vielä enemmän. Ei kai Halla-aho oikeasti kuvitellut, että tieto pysyy salassa loputtomiin, tai että Brysselissä piilottelu auttaa? Oli vain ajan kysymys, milloin tyytymätön äiti auttaisi hampaatonta mediaa puremaan.
Yksityisyys ei ole kuollut, mutta jotain sille on tapahtunut. Viime vuonna maailmalla hämmästeltiin sitä, miten kukaan ei tiennyt David Bowien sairastaneen syöpää 1,5 vuoden ajan. Yksityisyyttä siis on, mutta siitä on tullut sattumanvaraista. Emme koskaan voi tietää, mikä pieni asia lähtee kasvamaan lumipallon lailla ja leviää kaikkialle nettiin. Toisaalta isotkin asiat voivat pysyä yksityisinä yllättävän pitkään.
Viime viikon todellinen yllätysuutinen oli Halla-ahon avioton lapsi. Eikä kyse ollut yhden yön suhteesta, vaan se oli jatkunut kahdeksan vuotta. Mitä päätelmiä tästä voi tehdä?
Ensinnäkin sen, että suomalaiset viranomaiset osaavat vaieta. Halla-aho on tunnustanut lapsen, joten isyyden on täytynyt tulla monen virkailijan tietoon. Kukaan heistä ei ole juorunnut asiasta lähipiirilleen eikä myynyt tietoa medialle. Se on kunnioitettavaa.
Tuskin missään muussa EU-maassa kohuttu kansanedustaja ja EU-parlamentin jäsen olisi voinut ylläpitää salasuhdetta kahdeksan vuotta ja lasta 1,5 vuotta ilman, että tieto vuotaisi julkisuuteen. Ainakin Suomessa yksityisyyttä on yhä olemassa, jopa siellä missä yksityisyyden kynnys on juridisestikin tavallista alempi.
Toinen johtopäätös on käänteinen: kuinka hampaaton median pitää olla, ettei se oma-aloitteisesti saa asiaa selville? Lapsi tuli julkisuuteen vasta äitinsä Facebook-päivityksen vuoksi. Media penkoo pääministerin sukulaisten omistuksia ja kiukuttelee poliitikkojen herkkähipiäisyydestä, mutta ei löydä näin suurta uutista ennen kuin kompastuu siihen.
Ei, vaikka kyse on kansan/euroedustajasta, jonka mielipiteet ovat liikuttaneet tätä maata ehkä enemmän kuin pääministerin tylsät kannanotot. Uutinen vaikuttaa siihen, miten arvioidaan Halla-ahon kommentteja arvoista, moniavioisuudesta, sosiaaliturvasta ja perhe-elämästä sekä edustajan yleistä luotettavuutta.
Kolmas johtopäätös on yllätys: eihän Halla-aho olekaan mikään median hallinnan mestari, vaikka yleisö ja toimittajat itse ovat häntä sellaisena pitäneet. Kuka tahansa viestinnän ammattilainen olisi osannut neuvoa Halla-aholle, miten asia pitää hoitaa. Pitää tulla miehekkäästi julkisuuteen ja kertoa asia itse, jolloin ryhdikäs toiminta olisi kääntynyt hänen edukseen. Eikä ikinä saa sanoa, että lapsi oli virhe.
Nytkin kannattajissa on monia, joiden silmissä mestarin inhimillisyys on vain hyväksi, mutta toisin toimimalla niitä olisi vielä enemmän. Ei kai Halla-aho oikeasti kuvitellut, että tieto pysyy salassa loputtomiin, tai että Brysselissä piilottelu auttaa? Oli vain ajan kysymys, milloin tyytymätön äiti auttaisi hampaatonta mediaa puremaan.
Yksityisyys ei ole kuollut, mutta jotain sille on tapahtunut. Viime vuonna maailmalla hämmästeltiin sitä, miten kukaan ei tiennyt David Bowien sairastaneen syöpää 1,5 vuoden ajan. Yksityisyyttä siis on, mutta siitä on tullut sattumanvaraista. Emme koskaan voi tietää, mikä pieni asia lähtee kasvamaan lumipallon lailla ja leviää kaikkialle nettiin. Toisaalta isotkin asiat voivat pysyä yksityisinä yllättävän pitkään.