Kuinka naista rakastetaan?

Bittien välissä jotain aivan muuta, vaikka siten tulevan ystävänpäivän kunniaksi.

Viime perjantaina osui silmiin televisiossa esitetty elokuva Mitä nainen haluaa? pääosissa Mel Gibson ja iki-ihana Helen Hunt. Elokuvassa Gibson saa sähköiskun seurauksena erikoisen kyvyn kuulla naisten ajatukset ja hän pääsee sisälle maailmaan, joka miehiltä yleensä jää salatuksi. Elokuvassa käydään läpi melkein kaikki naisen elämän kliseet aina säärikarvojen ajelusta ensimmäisiin tanssiaisiin.

Elokuva sai minut penkomaan omaa kirjahyllyäni. Sieltä löytyi useita aihetta käsitteleviä kirjoja. Ensimmäisenä käsiin osui nuorukaisena hankittu Michael Morgernstern: Kuinka naista rakastetaan. Kirjan alkusivulle olen kirjoittanut nimeni ja ostopäivän 26.9.1987. Siinä iässä luulin vielä totuuden löytyvän kirjoista. No, nettiä ei vielä ollut ja elämänkokemuskin oli vähäistä. Nyt vahvasti keski-ikäisenä tiedän vähän enemmän. Ainakin niin toivon.

Kuinka naista rakastetaan

Kirjan paperi on vuosien saatossa kellastunut, mutta sen ensimmäinen luku kuulostaa kovin tutulta: mitä naiset haluavat?

Mitä naiset haluavat?

Naiset haluavat varmaankin samaa kuin miehet: rakkautta, tukea elämän karikoissa, molemminpuolista luottamusta, uskollisuutta ja läheisyyttä. Tarvitsevatko miehet tosiaan kirjan tai elokuvan antamaan vastauksia?

Mutta on Morgensternillä muutakin annettavaa. Kaikkia miehiä kiinnostava luku kolme on otsikoitu Mikä naisista on miehessä seksikästä? Morgenstern vastaa: "kaikkein puoleensavetävin yksittäinen ominaisuus miehessä on itsevarmuus" (s. 33). Liian itsevarmat machot tai donjuanit eivät naisia kuitenkaan kiinnosta: "En minä halua sellaista, joka haluaa rakastella vain rakastelun vuoksi - näyttääkseen mikä suuri rakastaja hän on. Minä haluan sellaisen, joka haluaa rakastella minua" (s. 37). Morgensternin mukaan naisia kiinnostaa miehessä silmät, pakarat, vatsa, siisteys, äänenväri, seksikäs mieli, älykkyys, charmi ja huomion osoittaminen (s. 45).

"Woody Allenilla on toinenkin ominaisuus jota naiset pitävät seksikkäänä: huumorintaju. Suuren keskiläntisen valtionyliopiston opiskelijatar sanoo: Ainoastaan sellaisen kaverin kanssa viihdyn pitkään joka osaa naurattaa minua" (s. 44).

"Jos minua mikään hätkähdytti haastattelemieni naisten kanssa käymissäni keskusteluissa, niin se usein toistunut huomautus, että useimmat miehet eivät pohjimmiltaan - jos kohta alitajuisesti - eivät pidä naisista. He ehkä kaipaavat naisia seksin vuoksi, mutta eivät ystäviksi. Ja joskaan he eivät sitä tiedosta, niin naiset yleensä tiedostavat", Morgenstern kirjoittaa (s. 46). "Seksikäs mies on mies, joka selvästi pitää naisista. Sellainen joka viihtyy heidän seurassaan. Eivät kaikki nimittäin viihdy, ja sen kyllä huomaa heti", kommentoi nainen kirjassa.

"Vielä eräs ominaisuus, jota naiset mieheistä etsivät, on intohimo, intohimo elämään, tietenkin, ja rakkauteen"... "Paras houkutin on miehen kiihkeys. Kukaan nainen ei voi sitä vastustaa" (s. 48).

Erikoiset käännökset pistävät aina silmään, olenhan #typonipo. Sivulla 66 olen jo nuorena alleviivannut erikoisen sanan: oluttransistori:

Mikä ihmeen oluttransistori?

Google löytää yhden esiintymän sanalle (tämän blogin jälkeen varmaan lisääkin): kirjassa Veren tahraama esiintyy lause Tänään hän oli myynyt täkykaloja paikalliselle asukkaalle, kylmiä virvoitusjuomia ja välipaloja murrosikäisille ja oluttransistorin miehelle, joka oli löyhkännyt niin...

Mikä siis on oluttransistori? Arvailuja voi esittää kommenteissa.

Kirja päättyy D. H. Lawrencen sitaattiin: "Hän seurasi käsillään miehen kupeitten ja reisien ääriviivaa takaa, ja elävä tuli virtasi hänen lävitseen miehestä, tummana. Se oli sähköisen intohimon tumma virta, jonka hän vapautti miehestä, imi itseensä. Hän oli luonut heidän kahden välille uuden väkevän virtapiirin, intohimon sähköenergian uuden virran, ruumiin salaisimmilta navoilta vapautuneen ja täydelliseksi virtapiiriksi muotoutuneen. Se oli sähkö tumma tuli joka syöksähti miehestä häneen ja täytti heidät molemmat syvällä rauhalla, tyydytyksellä".

S Photo Editor pelottaa Android-käyttäjiä

Lukija lähetti huolestuneena kysymyksen: onko Android-puhelimessani virus, kun se on alkanut käyttäytyä oudosti ja näyttää vieraita ilmoituksia? Lukija nimesi jopa epäillyn sovelluksen, jonka asentamisen jälkeen ongelmat olivat alkaneet: S Photo Editor.

Tässä hänen lähettämänsä ruutukuva:

Outoja mainoksia Androidissa

Neuvoin asentamaan ilmaisen Kasperskyn Antiviruksen, mutta mitään ei löytynyt.

Epäilty ohjelma S Photo Editor on suosittu, 10-50 miljoonaa latausta. Suuri latausmäärä herättää luottamusta -- ainakaan kyseessä ei ole mikään valeohjelma, joka pyrkisi keräämään latauksia toisen nimissä.

S Photo Editor mainostaa itseään "Mind-blowing photo editor"

Mutta onko siinä silti jotain haitallista? Se selviää vain kokeilemalla, joten latasin ohjelman itsekin testipuhelimeeni.

S Photo Editor asennetaan

Ohjelma haluaa kaikenlaisia oikeuksia, joiden ei luulisi liittyvän kuvankäsittelyyn. Tämä herättää jo lievästi epäilyksiä.

Ohjelma haluaa kaikenlaisia oikeuksia.

Käytön aikana ohjelma tyrkyttää itsestään maksullista versiota ja näyttää mainoksia (mikä kerrotaan jo ohjelman kuvauksessa: "sisältää mainoksia"), mutta mitään sen pahempaa ei tapahtunut. Testipuhelimessa ollut F-Securen SAFE ei liioin älähtänyt. Kun puhelin oli latauksessa, näytölle ilmestyi mainoksia:

Ohjelma korvaa näytön omallaan.

"Oh no!"

Jälkimmäisessä näytössä näkyy sama haamu kuin lukijan lähettämässä ilmoituslistassa. Ei ihme, että käyttäjä hämmentyy, kun puhelimen lukitusnäyttö on muuttunut aivan toiseksi. S Photo Editor rikkoo hyvän ohjelmointitavan rajat esittämällä mainoksia myös oman ikkunansa ulkopuolella, jopa lukitusnäytöllä ja ilmoituslistassa. Tekijä on kiinalainen, eikä siellä päin maailmaa olla turhan tarkkoja mainonnan eettisyydestä tai häiritsevyydestä. Mahdollisesti myös osoitekirjan sisältö ja muu kiinnostava siirtyy tekijän palvelimelle.

Tietoturvauutisten ja varoitusten pelottamat käyttäjät huolestuvat, kun puhelin alkaa käyttäytyä näin oudosti. Kyseessä on kuitenkin vain markkinointi. Mainoksista pääsee eroon maksamalla, tässä tapauksessa 1-27 euroa halutuista ominaisuuksista riippuen. Sinänsä ohjelma vaikutti oikein pätevältä, näyttäviä kuvamuokkauksia syntyy melkein itsestään.

Kaikki ei ole haittaohjelmaa, mikä huolettaa. Ja juuri sen vuoksi tietoturvauutisissa tulisi olla tarkkana eikä sortua ylilyönteihin.

F-Secure SAFE mobiiliuhkia vastaan

Vuoden 2016 marraskuussa epäilin virustorjunnan tarpeellisuutta älypuhelimessa ja joulukuussa kirjoitin lähes turhasta Gooligan-huolesta, mikä sai F-Securen edustajan älähtämään asiasta. Mustosen mielestä "Mobiilihaittaohjelmat ovat todellinen uhka, jolta ei välty edes pysyttelemällä virallisissa sovelluskaupoissa, kuten Applen App Storessa tai Googlen Google Playssa. Niissäkin on esiintynyt haitallisia sovelluksia".

Olen nyt ladannut ja ostanut Samsung S7-puhelimeeni SAFE-lisenssin vuodeksi tavallisen kuluttajan tapaan. Pientä sekaannusta herätti aluksi F-Securen Mobiiliturva, joka on vanha nimi, ja nykyinen SAFE korvaa sen.

Toinen hämmentävä seikka on hinnoittelu. F-Securen omalla sivulla tarjotaan vain kolmen (tai useamman) laitteen vuosilisenssiä 60 euron hintaan. Testikäytössä tuntui turhalta maksaa kolmesta, kun tarve kohdistui vain yhteen älypuhelimeen.

Lisenssi vähintään kolmeen laitteeseen?

Ostohetkellä palvelin kuitenkin tarjosi yhden laitteen lisenssiä ja vieläpä erikoishintaan:

Erikoistarjous 14,99 eur/v.

Ensimmäinen tarkistus antoi puhelimelle puhtaat paperit:

Ei viruksia.

Jatkossa voin siis nukkua yöni rauhassa :- ). Ohjelma itsessään on havainnollinen ja selkeä:

SAFE päävalikko.

Hallintanäyttö voisi olla värikkäämpi, mutta ehkä sinivalkoisuus on harkittu juttu?

Seuraan ohjelman toimintaa nyt vuoden ajan ja katson, antaako se hälytyksiä. Työni vuoksi kokeilen kaikenlaisia sovelluksia ja nettipalveluita, joten ohjelmalla riittää tarkistettavaa.

Tuoreimmat tietoturvauutiset ovat luonnollisesti pelottavia: Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa - pankkitilejä tyhjennetään jo (ei tietenkään Suomessa) ja Latasi Google Playsta akunsäästäjän - sai harvinaisen härskin haittaohjelman. Jälkimmäinen uutinen on kiinnostava, koska siinä haitake on tullut Googlen virallisesta sovelluskaupasta. Nykytiedoilla pidän silti virusriskiä hyvin pienenä, varsinkin PC-maailmaan verrattuna.

Viestintäviraston Tietoturva nyt! -osio listaa 10 titeoturvanäkymää vuodelle 2017. Viimeinen kohta on otsikoitu Mobiililaitteiden tietoturvaa koetellaan. Sen alla on teksti: Vuoden 2017 aikana tullaan näkemään yhä laajempia ja kehittyneempiä mobiililaitteille suunnattuja haittaohjelmakampanjoita. Tähän asti suomalaiset käyttäjät ovat saaneet olla rauhassa, mutta ehkä tämä vuosi tuo muutoksen.

Palataan asiaan viimeistään vuoden päästä.

Lisäys 12.2.2018: Vuosi F-Securen mobiilin virusturvan kanssa.

Lisäys 15.2.2018: Nyt sen sanovat ääneen muutkin: suurin osa Android-virusuutisista on hevonpaskaa.

Juristien bisnes tekijänoikeuksien nimissä

Jokin aika sitten minulle soitti isä, joka kertoi tekijänoikeuksien nimissä tehtävästä bisneksestä. Sanoi olleensa yhteydessä myös Hesariin, joka tekikin aiheesta jutun Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä. Asia sinällään on vanha, se oli otsikoissa jo marraskuussa 2015 jolloin itsekin kirjoitin asiasta.

Kuvio on seuraava: muutamat suomalaiset juristit ovat tehneet sopimuksen oikeudenhaltijoiden kanssa, jonka turvin he voivat vaatia korvauksia vertaisverkon piraateilta laittomista levityksistä. Tiedot levityksistä saadaan ohjelmasta, joka teeskentelee olevansa p2p-verkon asiakas ja lataavansa tiedostoja muilta. Kun IP-osoite on tiedossa, liittymänhaltijan nimi ja osoite saadaan tekijänoikeuslain nojalla operaattorilta ja piraatille lähetetään kirje: maksa vaatimamme korvaukset tai lähde käymään oikeutta.

Sovellettava tekijänoikeuslain 60 a -pykälä kuuluu seuraavasti:

TekL 60a

Hesarin esimerkissä vaadittu korvaussumma on 2200 euroa, josta oikeudenhaltijoiden osuus on 900 euroa ja juristitoimiston omien kulujen 1300 euroa. Yleensä korvausvaatimukset ovat olleet 600-2500 euroa.

Viime aikoina myös piraatteja oikeudessa puolustanut Turre Legal on tuotteistanut oman palvelunsa. Se tarjoaa oikeusapua kirjeen saaneille ja laskuttaa puolet näin saadusta hyödystä.

Turre Legal mainostaa palveluaan kotisivulla.

Turre Legalin osakas Herkko Hietanen toteaa jutussa, että kyse on bisneksestä eikä moraalista. Se antaa toiminnasta varsin opportunistisen kuvan. Toinen juristi vaatii rahaa, toinen pyrkii pienentämään vaatimusta ja kuittaa jenkkityyliin puolet säästöstä itselleen.

Turre Legalin palvelun voi tilata suoraan netistä. Henkilötunnuksen kysyminen vähän arveluttaa.

Twitterissä Hietanen täsmensi sanoneensa toimittajalle "juristin tehtävä on tulkita lakia, ei moraalia".

Yhtä kaikki touhu vaikuttaa varsin erikoiselta rahastukselta, sillä kirjeitä on lähetetty ilmeisesti tuhansia tai kymmeniä tuhansia kappaleita. Juristit tekevät rahaa tekijänoikeuksien varjolla, ja oikeudenhaltijat saavat vain rippeitä näistä tuloista.

Tiettävästi vain yksi vastaajista on lähtenyt riitelemään markkinaoikeuteen, mutta hävinnyt. Hänet tuomittiin maksamaan paitsi 600 euron hyvitys tekijöille (vaatimus oli 8500 euroa), myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut eli lähes 32 000 euroa. Häviöön luultavasti vaikutti se, että vastaaja oli myöntänyt teon.

Tällaisessa piraattijahdissa on paitsi moraalisia myös juridisia ongelmia. Onko tekijänoikeuslain pykälä todella tarkoitettu yhtä sarjaa jakaneen paljastamiseen? Onko tällainen luvaton jakelun "merkittävää" lain tarkoittamalla tavalla? Kuinka luotettavia IP-osoitetiedot ovat? Tällä hetkellä markkinaoikeudelle ilmeisesti riittää pelkkä oikeudenhaltijan ilmoitus, eikä asiassa tarvita suurempaa todistelua - todistustaakka on pikemminkin syytetyllä itsellään.

Juristien piraattibisnes on suorastaan mainosta piratismille. Näin homman ei pitäisi toimia.

Hieman erikoinen on myös Helsingin Sanomien jutun lopetus, joka päättyy vinkkeihin otsikolla "Miten suojautua?" Parhaiten voi suojautua sillä, ettei lataa ja jaa laittomasti. Toivottavasti kukaan ei ole päätynyt maksamaan aiheettomasti, IP- ja osoitetietojen täytyy olla virheettömiä (kuten marraskuun 2015 tekstissä kirjoitin).

Koko touhu saa alkunsa piratismista, joka on nykyään aivan turhaa. Miksi kukaan haluaa ottaa riskiä satojen eurojen korvauksista tai tuhansien oikeudenkäyntikuluista vain nähdäkseen jonkin tv-sarjan, joka tulisi Suomeen muutenkin tai jonka saisi korvausmaksuja halvemmalla Netflixistä tms? Voiko jokin tv-sarja oikeasti olla niin tärkeä, että nuori riskeeraa tulevaisuutensa sen vuoksi? Olisiko syytä miettiä asioiden tärkeysjärjestystä?

Jostain syystä itselleni ei ole tullut yhtään maksukirjettä. Johtuisikohan se siitä, etten ole levittänyt mitään laittomasti?

Lisäys 24.1.2017: Arvostamani kollega Katleena Kortesuo pettyi kirjoitukseeni ja herätti keskustelua omassa blogissaan otsikolla Ei, sinä et saa tehdä yritykselläsi rahaa. Jos oikein ymmärrän, Katleenan pointti on, että yritys saa toimia miten vain, kunhan pysyy lain sallimissa rajoissa.

Itse olen eri mieltä. Laki on asettaa rajat, mutta niiden sisällä toimintaa ohjaa moraali. Olisi esimerkiksi kenneliltä moraalisesti väärin myydä koiranpentuja ostajalle, jonka tietää kohtelevan niitä huonosti.

Meilläkin ovat alkaneet yleistyä amerikkalaisista tv-sarjoista tutut tavat tehdä juridiikasta bisnestä, joka pyrii maksimoimaan voittonsa. En pidä kehitystä hyvänä. Yhdysvalloissa on esim. tapana, että asianajajat haalivat asiakkaita, jotka ovat loukkaantuneet työssä tai kolarissa, ja lupaavat ajaa näiden asiaa oikeudessa. Jos juttu voitetaan, asianajaja saa vähintään puolet korvauksesta. Häviön tullessa asiakas ei maksa mitään, asianajaja kantaa riskin. Siis näin:

Accident? No Fee Unless We Win

Kuva on Las Vegasin pääkadun (Las Vegas Boulevard South) eteläisen ulosmenoreitin varrelta, sen ohittaa päivässä satojatuhansia autoja. Asianajotoimisto tarjoaa sopimusta, jossa onnettomuuteen joutunut voi vain voittaa. Kynnys haastaa toisia oikeuteen pienimmistäkin rikkomuksista alenee, mikä rankaisee yrittäjiä ja toisia kansalaisia (kaikki joutuvat ottamaan oikeusturvavakuutuksen). Tuloksena on juuri sellainen oikeushelvetti kuin tv-sarjoista olemme nähneet.

Laillista epäilemättä, mutta moraalitonta.

Lisäys 2: Toinen esimerkki: pikavippibisnes. Laillista, mutta moraalitonta nyhtää korkeita kuluja vaikeuksissa olevilta ihmisiltä. Laki määrittelee ainoastaan toiminnan uloimmat rajat - moraali on jotain ihan muuta.

Käräjäoikeuden tuomion jälkeen asianajajat usein neuvovat valittamaan hoviin, vaikka tietävät, ettei jutulla ole mahdollisuutta menestyä siellä. Valitus antaa kuitenkin asianajajalle laskutettavaa ja jos hyvin käy, valtio vieläpä maksaa laskun. Tämäkin ihan laillista bisnestä juristille, mutta minusta ei kovin moraalista.

Lisäys 7.2.2017: Tässä tapauksessa vastaajan ei voitu osoittaa jakaneen elokuvaa ja tv-sarjoja itse, joten markkinaoikeus hylkäsi korvauskanteet ja oikeudenomistajat joutuivat maksamaan yli 28000 euroa oikeudenkäyntikuluja. 

Joko nyt KRP puuttuu Onecoiniin?

Marraskuussa 2015 KRP varoitti Onecoinin tuotto-odotusten olevan epärealistisia ja totesi, että toiminnan mahdollista rikollista luonnetta voidaan arvioida vasta lähdekoodin julkaisuhetkellä, joka silloisen arvion mukaan tapahtuisi todennäköisesti vuoden 2016 lopulla.

Runsaassa vuodessa kaikki on muuttunut. Aikarajat menivät romukoppaan 1.10.2016, kun vanha lohkoketju mitätöitiin (sinällään jo kiistaton merkki huijauksesta) ja uusi otettiin käyttöön. Xcoinx-leikkipörssi avattiin jäsenille ostoja ja myyntejä varten, mutta tuorein tieto kertoo pörssin taas sulkeutuneen. Luvattuja kauppapaikkoja ei ole näkynyt eivätkä jäsenet vieläkään pysty muuttamaan virtuaalista omaisuuttaan oikeaksi rahaksi. Konvertoiva Mastercard, joka veloittaisi suoraan Onecoin-tiliä, on unohdettu kokonaan.

Se siitä kolikkojen myynnistä - mutta hei, saat niillä tulevaisuudessa osakkeita!

Neljä päivää sitten yhtiö ilmoitti taas uudesta kuviosta: yhtiö listautuu johonkin Aasian pörssiin ensi vuoden toisella neljänneksellä. Jäsenet voivat vaihtaa Onecoin-leikkirahojaan jonkinlaisiin futuureihin (OFC, Future Certificates), joita vastaan saa jatkossa yhtiön osakkeita.

Tässä kaikessa ei ole päätä eikä häntää. Jos Onecoin olisi todellinen, yhtiö olisi viimeinen jonka kannattaa listautua pörssiin. Sillä ei ole mitään tarvetta saada ulkopuolista rahoitusta, riittää että yhtiö louhisi miljardeja kolikoita itselleen. Myöskään omistajilla ei ole tarpeen rahastaa omistustaan, koska heillekin kolikot olisivat paljon parempi tulonlähde. Bitcoin toimii, vaikka sen takana ei ole edes yhtiötä.

Nähdäkseni OFC on pelkkää sumutusta, jolla kärsimättömät jäsenet saadaan odottamaan taas jotain tulevaa rikastumista.

Siinä mielessä OFC on tärkeä, että nyt yhtiö kauppaa koulutuksen sijaan osakkeitaan. Sen luulisi kiinnostavan suomalaista Finanssivalvontaa.

Luulisi jokaisen Onecoin-jäsenen olevan raivoissaan tästä kehityksestä. Pörssin sulkemisen jälkeen suuri virtuaaliomaisuus on täysin hyödytön, koska rahaa voi käyttää vain yli vuoden päähän luvatun pörssilistautumisen osakkeisiin.

Kertokaa suomalaiset jäsenet, mitä te ajattelette? Vieläkö joku teistä jaksaa uskoa? Kertokaa nimettömästi (kuten tähänkin asti), koska yhtiö rankaisee valittajia. Mitä sponsori vastaa teidän huolestuneisiin kysymyksiinne? Entä maajohtaja?

Toinen tapa hyötyä rahoista on ostaa jotain DealShaker-alustan kautta. Jäsenet voivat ostaa toisiltaan tavaroita maksamalla puolet summasta Onecoineilla. FAQ-tekstin mukaan yhtiö vieläpä ottaa itselleen puolet jäsenten kauppasummien euroista (alussa "vain" neljänneksen). Tämähän on silkkaa ryöstöä!

Miksei Onecoin voi yksinkertaisesti sallia OC-rahojen vapaata ostoa ja myyntiä? Miksei pörssi toimi edes jäsenten välisenä? Tätä ei voi mitenkään selittää väittämällä, ettei tekniikka tai järjestelmä olisi muka vielä valmista.

Leikkipörssin (ei vapaata kaupankäyntiä) katoaminen on vain yksi rikotuista lupauksista, niitä on loputtomasti -- tässä muutamia esimerkkejä:

- Ernst & Young -tasoinen auditoija
- kauppapaikat keväällä 2016
- "vuoden päästä olette kaikki taloudellisesti riippumattomia" (maajohtaja Vuorinen 2/2016)
- kolikoita luodaan 2,1 miljardia
- koulutuskeskus Helsinkiin
- raha avataan kun 50 % on louhittu
- lähdekoodi julkaistaan kun 70 % on louhittu
- Mastercard vuoden 2016 aikana

Maajohtaja Vuorinen itse ei enää vastaa kysymyksiin. Pääkonttorin tiukka uhkaus sulkee rivijäsenten suut, eikä kukaan saa kommentoida julkisuuteen OC-asioita. Maajohtajan vaikeneminen on yllättävää, sillä jos kaikki menisi kuten suunniteltu, yhtiöllä luulisi nyt olevan entistä enemmän kerrottavaa ja halua olla julkisuudessa. Kukapa olisi parempi henkilö edustamaan yhtiötä kuin maajohtaja? Siksi hänen painumisensa maan alle on erittäin epäilyttävää.

Kyllä olisi KRP:lle tekemistä. Italian viranomaiset ovat jo julistaneet Onecoinin pyramidihuijaukseksi.

Asioiden penkominen lienee nyt entistä vaikeampaa, sillä Onecoin on siirtänyt pääkonttorinsa Bulgariasta Dubaihin.

Lisäys 20.1.2017: Vuorinen sanoo videolla 23.2.2016, että kysyjä on ymmärtänyt väärin: yhtiötä ei viedä pörssiin vaan valuutta vapautetaan. Nyt on käymässä juuri päinvastoin eli yhtiö on (muka) menossa pörssiin eikä valuuttaa ole vapautettu.