Havaintoja digimaailmasta

Suomalaisille ja yksin matkaaville huonoimmat huoneet?

2012-02-01T21:33:00.006+02:00

Osui silmiini Ilta-Sanomien referoima juttu Seuran ja Matkalehden "testistä", jonka mukaan suomalaiset saavat aina seuramatkoilla huonoimmat huoneet. Erityisen huonot huoneet annetaan niille, jotka matkustavat yksin. Pelkkä Mr. on paha merkki.

Sattui niin sopivasti, että luin aiheesta juuri jutussa mainitun Lopesan Baopap -hotellin uima-altaalla (kiitos mainion wlan-verkon, joka kuuluu kaikissa huoneissa ja altailla, tosin maksullisena). Ja matkustin vieläpä juuri jutussa pelotellulla tavalla eli yksinäni. Mr. Järvinen siis.

En kuitenkaan tunnista jutussa mainittuja ilmiöitä -- itse asiassa en tunnistanut edes hotellia.

Varasin Aurinkomatkoilta äkkilähdön vain kahta päivää ennen matkaa, joten valinnanvara oli vähäinen. Laitoin hakuehdoiksi yhden hengen matkan ja nettisivu antoi Lopesan Baopap-hotellin sekä äkkilähdön alennuksen. Kiinni veti. Läppäri kainaloon ja kirjaa tekemään.

Lopesan Baopap on iso hotelli (kts. satelliittikuva). Sain huoneen 2041, joka on hotellin pohjoispäädyssä (kuvassa ylhäällä). Huone on toisessa kerroksessa (oikeastaan kolmannessa, koska kerrosnumerot alkavat nollasta) ja parvekkeelta näkyvät dyynit sekä niiden takana merta. Parvekkeelle paistaa aurinko aamusta iltapäivään. Huone on siis aivan mainio. Lähimmälle allasalueelle on huoneesta vain muutaman askeleen matka.

Jutussa olevat huoneiden kuvat muistuttavat omaani, mutta ovat kuitenkin erilaiset. Tekstissä mainittu "hotelli ... vaikutti keskeneräiseltä rakennustyömaalta" kummastuttaa, sillä en ole nähnyt mitään rakennustöihin viittaavaa. Allasbaarin olutta en ole kokeillut, mutta oletan muovimukien olevan turvallisuustekijä.

Hotellin länsipuolella on Melonerasin kongressikeskus ja tyhjä tontti. Ilmeisesti se on jutussa mainittu hiekkakenttä, koska toisen puolen huoneet avautuvat allasalueelle. Dyynit ja meri ovat kuitenkin toisessa suunnassa.

Kaiken huipuksi jutun alussa oleva näköalakuva ("Tämä maisema ei näkynyt suomalaisille") ei edes ole oikeasta hotellista!

Jos arvostelee lehdessä näin kärkkäästi toisten palveluita, odottaisi jutun kirjoittalta tarkkuutta ja huolellisuutta. Nyt jää epäselväksi, missä hotellissa "testaajat" ovat oikeasti asuneet.

Ylipäätään on arveluttavaa repiä lehdessä raflaavia otsikoita ("Suomalaiselle annetaan aina talon huonoin huone") kahden hotellin kokeilun perusteella -- etenkin, kun voin omasta kokemuksestani kertoa, ettei yksinään matkustava automaattisesti saa huonoa huonetta.

Hotellin länsipuolella on oma uima-allas ja monissa huoneissa tuntui olevan lapsiperheitä:

Omasta huoneestani näköala allas-alueelle, taustalla dyynit ja meri:

Hotelli on iso. Iltanäkymä kahden päärakennuksen yhdyskäytävälle:

Hotellin Afrikka-teema näkyy mm. allasalueen keskellä olevassa "majassa", jossa on oleskelutiloja:

Ja äsken illallisella ollessani henkilökunta oli käynyt avaamassa vuoteen valmiiksi:

Vaalisalaisuus ei ole entisensä

2012-01-26T10:02:00.002+02:00

Eilen illalla Ylen TV-uutisissa seurattiin Pekka Haaviston vaalitilaisuutta Rovaniemellä. Toimittaja haastatteli yleisöä ja kysyi jokaiselta, aikoiko tämä äänestää Haavistoa. Kaikki kertoivat kantansa. Eräältä henkilöltä kysyttiin jopa edellisen kierroksen äänestämisestä (Väyrystä, tietenkin).

Voi olla, että toimittaja oli leikannut juttuunsa vain ne, jotka suostuivat paljastamaan äänestyskäyttäytymisensä. Oleellista kuitenkin on että toimittaja ylipäätään kysyi asiaa. Vielä 20 vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään, että televisiossa kysyttäisiin tavallisilta ihmisiltä keitä he olivat äänestäneet. Sehän olisi ollut vaalisalaisuuden rikkomista!

Kiitos tosi-tv:n ja internetin, äänestämiseen ei enää liity suurta draamaa. Äänestämme euroviisuissa, Idolseissa, Big Brotherissa -- niin, ja presidentinvaaleissa. Joten mitä välii?

Jos paljastaa Facebookissa henkilökohtaiset tietonsa, valokuvansa, ilonsa ja surunsa, ei ole tarvetta salata myöskään äänen saanutta henkilöä tai puoluetta. Elämme avoimuuden ja läpinäkyvyyden aikaa.

Ne, jotka ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa, ovat muuttuneet äänestäjistä melkeinpä vaalityöntekijöiksi. Facebookissa ihmiset kertovat ketä äänestivät ja markkinoivat valintaansa muillekin. Näkyvä liputtaminen ehdokkaan puolesta on paikoin herättänyt kiusallista huomiota ja epäilyjä henkilön puolueettomuudesta työssään.

Moni nettiaktiivi miettii parhaillaan, käydäkö lainkaan äänestämässä. Yhden uurnaan pudotetun numeron merkitys on vähäinen. Netin kautta pystyy (ehkä) vaikuttamaan useisiin muihin ihmisiin ja heidän äänestämiseensä, mikä moninkertaistaa vaikutuksen. Mekanismi ei tietenkään ole näin suora, mutta toisin kuin numeron kirjoittaminen lipukkeeseen, nettivaikuttaminen ainakin tuntuu välittömältä ja tehokkaalta.

Vaalitulokseen voi nykyään vaikuttaa muutenkin kuin äänestämällä. Siksi väite, jonka mukaan "jos et äänestä, et voi myöskään valittaa" ei enää päde.

Tätä taustaa vasten olisi tärkeää jatkaa sähköisen äänestämisen kehittämistä. Vaikka siinä on omat ongelmansa, perinteinen lippuäänestys alkaa kohta vaikuttaa yhtä kömpelöltä ja epämukavalta kuin laskujen maksaminen pankin tiskillä. Ja se näkyy myös äänestysvilkkaudessa.

Sosiaalinen media ei ratkaissut vaaleja

2012-01-24T08:48:00.002+02:00

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saivat Sauli Niinistö (1 131 127) ja Pekka Haavisto (573 872). He olivat myös aktiivisimpia sosiaalisessa mediassa. Virallinen vaaliorganisaatio sekä yksittäiset kannattajat tekivät näkyvää vaalityötä Facebookissa, Twitterissä ja blogeissa.

Kiinnostavaa kyllä, perussuomalaisten menestystä vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa selitettiin juuri netin tehokkaalla hyödyntämisellä. Nyt Soini jäi selvästi kärkikolmikon taakse eikä nettijytkyä tullut. Näytti siltä, etteivät perussuomalaiset edes kampanjoineet näkyvästi sosiaalisessa mediassa. Joko media ei olekaan heille niin luonteva kuin on väitetty, tai sitten he eivät halunneetkaan voittaa näitä vaaleja.

Niinistö ja Haavisto halusivat. Heidän tapauksessaan vaalimenestys ja aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ei varmaankaan ollut puhdasta sattumaa. Asioiden välillä oli korrelaatio, mutta ei välttämättä kausaliteettia.

Vaalien lopputulos ratkaistiin pitkälti pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa. Näillä alueilla sekä netin käyttö että toiselle kierrokselle valittujen ehdokkaiden arvot ovat ylikorostuneita koko maahan verrattuna. Niinistöllä ja Haavistolla oli eniten voitettavaa netissä.

Paavo Väyryseltä jäi puuttumaan 37 141 ääntä. En usko, että hän olisi saanut haalittua niitä sosiaalisesta mediasta, vaikka olisi ollut äänessä joka päivä. Väyrysen kannattajat eivät vain ole sosiaalisessa mediassa -- ja vaikka olisivatkin, ehdokasta ei vaihdeta jonkin nettisivun tai tykkää-painikkeen perusteella. Arvot kumpuavat paljon syvemmältä.

Toisaalta Haavisto saattoi hyvinkin saada Väyrysen lyömiseen tarvitsemansa lisä-äänet juuri netin ansiosta. Silloin sosiaalinen media kyllä ratkaisi tuloksen, mutta vain tässä yksittäisessä kohdassa.

Sivumennen sanoen näytti siltä, että Väyrynen sai eniten ääniä puolessa Suomen kunnista. Jos kunnat olisivat osavaltioita ja noudattaisimme USA:n äänestysperiaatetta, Väyrynen olisi mennyt kirkkaasti toiselle kierrokselle -- ehkä jopa tullut suoraan valituksi. Väyrysestä olisi tullut USA:n presidentti.

Vaalien toisesta kierroksesta tulee erityisen mielenkiintoinen, sillä vastakkain on nyt kaksi nettiajan ehdokasta. Tästä eteenpäin sosiaalisella medialla tulee olemaan merkittävä rooli kampanjoinnissa.

Rooli ei välttämättä ole kovin miellyttävä. Jo eilen, ensimmäisenä kampanjointipäivänä, netissä levisi toista ehdokasta halventavia tekstejä ja kuvia. Sosiaalinen media on tuonut meillekin jenkkityylisen negatiivisen kampanjoinnin.

Idealisti uskoo, että sosiaalisen median kautta saamme paremman ja aidomman kuvan ehdokkaista kuin television tai virallisten vaalimainosten kautta. En olisi ihan varma asiasta. Netissä leviävät tehokkaimmin huhut, vitsit ja disinformaatio, kunhan ne vain on puettu näyttävään tai hauskaan kaapuun. Youtube-videot ja kuvamanipuloinnit ovat tehokkaita silloinkin, kun niissä ei ole mitään totta.

Guggengate: mihin kuluivat Guggenheim-selvityksen rahat?

2012-01-18T20:02:00.002+02:00

Vuosi sitten Helsinki sopi Guggenheimin kanssa selvitystyöstä, jonka hinnaksi määriteltiin 2,5 miljoonaa dollaria (kts. sopimus). Yksi miljoona meni kynnysrahana suoraan Guggenheimille (juuri sopivasti toimitusjohtajan n. 650 000 dollarin vuosipalkka sivukuluineen ja sairausvakuutuksineen).

Miljoona oli Guggenheimille korvaus siitä, että se ylipäätään otti vastaan Helsingin pyynnön, ja että sen johtajat käyttivät aikaansa tapaamisiin (jotka olivat käytännössä myyntipalavereita) kaupungin edustajien kanssa.

Loput 1,5 miljoonaa dollaria piti käyttää "ostopalveluihin". Suomen Kuvalehti kertoi sopimuksessa olevasta klausuulista, jonka mukaan 1,5 miljoonasta dollarista mahdollisesti käyttämättä jäävä osuus palautetaan kaupungille.

Ilmeisesti "ostopalvelut" sisälsivät markkinatutkimuksen ja loppuraportin laatimisen. Summa on tosin noin kymmenkertainen verrattuna siihen, mitä tällaiset yleensä maksavat.

Nyt kuitenkin kuulin Helsingin kaupunginvaltuutetun kertovan, ettei varsinaisen raportin kirjoittanut konsulttiyhtiö saanut palkkaa työstään. Joten mihin ihmeeseen hävisi 1,5 miljoonaa dollaria suomalaisten rahoja?

Luulisi, että tilaaja (Helsingin kaupunki) vaatisi selvityksen rahojen käytöstä. Myös palautuvan rahan määrän pitäisi kiinnostaa mediaa ja Helsingin päättäjiä. Kun kyse on veronmaksajien ja säätiöiden rahoista, paljon pienemmätkin summat kiinnostavat. Maallikon uteliaisuudella olen yrittänyt kysellä asiasta, mutta en ole saanut vastauksia.

Kaukana ei ole se ilkeä ajatus, että Guggenheim rahastaa vuosittain toiveikkailta kaupungeilta miljoonan tai pari ihan vain siitä ilosta, että nämä pääsevät tekemään selvityksen omasta sopivuudestaan Guggenheim-kaupungiksi. Guggenheimilla ei ole mitään menetettävää, sille pelkät selvityksetkin ovat hyvää bisnestä. Miljoonien lisäksi ne tuovat julkisuutta ja rakentavat mielikuvaa halutusta brändistä.

Rahoilla tehdyt selvitykset eivät ole julkisia asiakirjoja, joten kaupungit eivät voi verrata niitä keskenään. Helsingin nettiin laitettu raportti on ilmeisesti alansa ensimmäinen. Se on oikeaa avoimuutta.

Vielä kun Helsinki vaatisi avoimuutta myös rahojen käytöstä!

Kiasma ei ole enää mitään

2012-01-17T15:53:00.003+02:00

Mitä yhteistä on kotitalouksilla ja kulttuuriväellä? Ainakin se, että molemmat haluavat aina jotain uutta. Vanha matkapuhelin, taulu-tv tai mp3-soitin eivät ole enää mitään. Pitää saada uusin malli. Vasta se lunastaa kaikki odotukset ja palkitsee ostajan rajattomalla tyydytyksellä.

Moni tuntuu unohtaneen, että 15 vuotta sitten Suomeen valmistui pitkän odotuksen ja riitelyn jälkeen nykytaiteen museo. Kiasman tarpeellisuudesta, sen arkkitehtuurista ja sijainnista käytiin aikoinaan vähintään yhtä värikäs keskustelu kuin Guggenheimista nyt. Kiasmasta vaadittiin kansanäänestystä (valtuusto tyrmäsi aloitteen äänin 70-12 kesäkuussa 1994) ja museon sijoittamista ahtaalle tontille Mannerheimin patsaan viereen vastustettiin kansanliikkeen voimin.

Museo myytiin kansalle lupaamalla, että valmistuttuaan talo palvelee laajasti maamme kulttuurielämää, nostaa Suomen kansainvälistä arvostusta ja houkuttelee ulkomaisia turisteja katsomaan näyttävää rakennusta.

Nyt Kiasma ei ole enää mitään, pitäisi saada Guggenheim. Vasta SE olisi jotain. Vasta Guggenheim tekisi Suomesta kansainvälisen menestyjän.

Kiasma valmistui vajaat 14 vuotta sitten toukokuussa 1998. Uteliaita kävijöitä riitti vuoden verran, sen jälkeen kiinnostus on hiipunut. Rakennus, saati sitten sen näyttelyt, eivät ole vuosiin herättäneet otsikoita tai laajempaa keskustelua.

Se on harmi. Tunnen piston sydämessäni siitä, että käyn Kiasmassa yhtä harvoin kuin muutkin. Viime syksyn afrikkalaisen nykytaiteen näyttely oli hieno, Mary Sibanden Hallitsija suorastaan upea.

Siitä huolimatta näin espoolaisena tuntuu, että Kiasma on likipitäen unohdettu siihen Musiikki- ja Sanomatalojen väliin. Ajankohtaisessa Guggenheim-keskustelussa Kiasmaa ei ole mainittu käytännössä lainkaan, ja uusi museo todennäköisesti vähentäisi Kiasman kiinnostavuutta entisestään.

Kiasman tiimoilta aikoinaan käyty väittely palautui mieleeni, kun kaivoin Hesarin arkistosta vanhoja juttuja 1990-luvulta (Kiasman nimi oli muuten aluksi Chiasma):

"Voimme valmistautua siihen, että tämä amerikkalaisen arkkitehdin työ tulee vetämään tänne mielenkiintoa, joka sitten kohdistuu myös suomalaiseen arkkitehtuuriin", Lipponen sanoi.... "Pelkkä bisnes-city ei riitä tekemään Helsingistä sitä aluekeskusta, jollaisen haluamme tästä kaupungista tehdä." (Peruskiven muuraus 11.5.1996)

Menneisyyden arvot eivät saa siirtää Nykytaiteen museota. Seuratessa keskustelua Nykytaiteen museosta voisi saada sen käsityksen, että Suomen kansan syvät rivit ovat nousseet vastustamaan suunnitelmaa... Minua huolestuttaa kaupungin, kaupunkikulttuurin ja suomalaisen kulttuurin muumioituminen jos menneisyyden arvojen annetaan estää nykyisen ja tulevan. (Mielipide 15.6.1994)

Arkkitehdin maailmanmaine tuo julkisuutta Suomellekin. Suomessa saattaa välillä unohtua se suuri kansainvälinen arvostus, jota Steven Hollin arkkitehtuuri maailmalla nauttii. Hänen kaikkiin aisteihin vetoava, fenomenologinen lähestymistapansa on ajankohtainen... Hollin suuri maine on tuonut oheistuotteena julkisuutta Suomellekin, kun kansainvälinen arkkitehtuurilehdistö julkaisee kilvan hänen teoksiaan, joukossa ajankohtaisena suunnitelmana Helsingin Nykytaiteen museo. (Kulttuuri 5.6.1994)

"Voiko käydystä keskustelusta aistia myös jonkinasteista ulkomaalaispelkoa? Rakennustaiteen museon käynnistämä kampanja amerikkalaisvoittajan ehdotuksen arkkitehtuuria vastaan on yllättävää... Suomen, myös arkkitehtuurin, on antauduttava vuorovaikutukseen kansainvälistyvän maailman kanssa. Rakentamalla pääkaupunkiimme keskeiselle paikalle nykykulttuurin keskuksen, jossa suomalainen ja ulkomainen taide kohtaavat, muovaamme Helsingistä kulttuurisesti täysipainoista pääkaupunkia." (Mielipide 17.9.1993)

Miten nämä kuulostavatkin niin tutuilta? Kiasman sijaan voisi yhtä hyvin vaihtaa Guggenheimin. Olisiko siis Guggiksella edessään Kiasman kohtalo?

Kirjoitukseni on samalla vastaus Jan Vapaavuorelle, joka Uuden Suomen kolumnissaan (Guggenheim vai sinivalkoista makkaraa?) muistutti töölöläisten vastustaneen kaikkia rakennushankkeita, mutta onneksi ne oli silti rakennettu. Totta -- useimpia rakennushankkeita on vastustettu, mutta yhtä usein niihin ladatut odotukset ovat jääneet toteutumatta. Odotukset vain tapaavat unohtua yhtä nopeasti kuin kritiikkikin.

Olisiko liikaa vaadittu, että saatuaan lyhyessä ajassa oopperatalon, musiikkitalon ja Kiasman kulttuuriväki olisi edes hetken aikaa tyytyväinen? Voisimme opetella hyödyntämään nykyisiä kulttuurilaitoksia uusien haikailun sijaan. Todellinen kulttuuri rakentuu olemassa olevien rakennusten hyödyntämiseen, ei uusien haikailuun.

Kyllä me suomalaiset nää osataan...

2012-01-16T19:23:00.002+02:00

Kun merellä sattuu haveri, maalla on helppoa olla viisas. Italialaisen risteilijän kaatuminen saaren edustalla on megaluokan moka, jota suomalaisten on helppo arvostella. Meillä ei koskaan töpeksittäisi näin raskaasti.

Kerrotaan, että kun Costa Concordiaa kastettiin, shampanjapullo ei murskaantunut. Se tietää epäonnea. Kaiken lisäksi onnettomuus sattui perjantaina 13. päivä.

Suomalaisella Sally Albatrossilla oli yhtä onneton historia: ensin paha tulipalo korjaustelakalla ja muutamaa vuotta myöhemmin (4.3.1994) vakava pohjakosketus Porkkalan edustalla. Haverissa oli kaikki suuronnettomuuden ainekset. Ellei alusta olisi saatu hinattua läheiselle matalikolle, se olisi uponnut kokonaan.

Sally Albatrossin kohtaloksi koitui uusi tutkakartta, jota henkilökunta ei osannut käyttää. Lisäksi satelliittipaikannusjärjestelmään oli asetettu väärä koordinaatisto (KKJ:n sijaan WGS84). Onko meillä siis varaa arvostella muiden merimiestaitoja?

Suomalaisten itsetuntoa väitetään huonoksi, mutta joissakin tapauksissa tilanne on päinvastainen. Esimerkiksi taloudenpidossa uskomme olevamme ylivertaisia muihin EU-maihin verrattuna. Meidän ei pitäisi auttaa maita, jotka ovat omalla hölmöydellään ylivelkaantuneet. Olisi parempi erota koko EU:sta, koska se vain sotkee Suomen asioita.

Parikymmentä vuotta sitten saimme sotkea Suomen asiat ihan itse. Tuloksena oli pankkikriisi ja maan historian pahin talouslama. Tällä hetkellä tilanne on parempi, kiitos monien lihavien vuosien ja Nokian tuomien miljardien.

Todellinen talousosaaminen punnitaan vasta lähivuosina, kun Nokian veto hiipuu ja yleinen huoltosuhde heikkenee. Näkymä huolestuttaa jo nyt, sillä Suomi on aivan yhtä kyvytön tekemään kaivattuja uudistuksia kuin ne maat, joita yhdessä pilkkaamme huonosta taloudenpidosta. Myös Suomessa eturyhmät pitävät tiukasti kiinni saavuttamistaan asemista ja puolueet lupaavat äänten toivossa yhä uusia etuja. Velkaantumiskehitys on sama kuin muillakin.

Suomalaisen osaamisen kukkanen on asuntopolitiikka. Miten on mahdollista, että näin pienessä ja tyhjässä maassa asuntojen hinnat ovat taantumasta huolimatta yhä pilvissä? Nuorten on sitouduttava loppuiäkseen ylisuuriin asuntolainoihin saadakseen edes jonkinlaisen katon päänsä päälle. Kotimainen asuntopolitiikka on ajanut yhtä tukevasti karille kuin Albatrossi.

Ehkä emme sittenkään osaa kaikkea paremmin kuin muut. Ehkä EU:lla olisi jotain annettavaa meillekin?

E-kirja ikävä yllätys lentokoneessa

2012-01-15T22:18:00.001+02:00

Ennen USA:han lähtöä latasin iPadiin Elisan e-kirjapalvelun ja ostin siihen lukemista. Elisan palvelun siksi, ettei Applen omassa kaupassa ollut niitä suomalaisia kirjoja, joita etsin.

Kun sitten 35 000 jalan korkeudessa Atlantin yllä kaivoin iPadin esiin ja ajattelin syventyä romaaniin, tuli ilmoitus:

Hitto soikoon -- e-kirja ei ole valmis matkakäyttöön ennen kuin tällaisista ongelmista päästään eroon. Paperikirjassa on yhä puolensa. Ainakaan sitä ei tarvitse päivittää kesken lennon.

Huvittavaa kyllä, uuden Airbus 380 -superjumbon hieno infojärjestelmä ei sekään toiminut ihan moitteettomasti:

Liekö systeemi tehty Windowsin päälle?

Lisäys 17.1.2012: Elisan kirjapalvelusta otettiin yhteyttä ja pahoiteltiin tapahtunutta. Syynä oli suojauksessa käytetyn Adoben SDK-ympäristön versiomuutos, joka tapahtui harmillisesti juuri joulun alla. Päivitys itsessään meni kotiverkossa muutamassa sekunnissa (toisin kuin Adoben Reader-päivitykset Windowsissa, jotka jostain käsittämättömästä syystä vaativat aina Windowsin uudelleenkäynnistämisen). Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että kannattaa testata kirjojen toimivuus juuri ennen matkalle lähtöä.

Vau, mikä riski! (Guggenheim)

2012-01-15T10:06:00.002+02:00

Olin ulkomailla, kun Guggenheim-selvitys julkaistiin, joten kommentoin asiaa jälkijunassa. Näköjään ehtii hyvin, sillä selvityksen ainoa yllätys oli se, ettei mitään yllättävää ollut. Kaikki, mitä kirjoitin aiheesta vuosi sitten, pitää edelleen paikkansa.

Siitä herääkin kysymys: mihin ihmeeseen tarvittiin kahden miljoonan euron selvitystä, kun tulos oli tiedossa jo vuosi sitten?

Vuosi sitten tosin arveltiin, että Suomen Guggenheim voisi olla jotain uutta. Rakennuksen ei tarvitsisi olla perinteinen Vau-arkkitehtuurin edustaja eikä sijaintikaan välttämättä olisi Helsinki (jos Bilbaon menestystä halutaan jäljitellä, Pori tai Kotka olisi parempi valinta).

Tätä taustaa vasten raportin suositus rakentaa museo Helsingin Katajanokalle on pettymys. Sittenkin vain tavanomainen rakennus juuri sille paikalle, mistä eniten on puhuttu.

Jos olisin toimittaja, esittäisin kysymyksen: paljonko kahden miljoonan euron summassa oli suoraan Guggenheimille menevää kynnysrahaa? Selvitystyön todelliset kulut eivät voineet ylittää 200 000 euroa, ei vaikka tekijät olisivat lentäneet Atlantin yli ykkösluokassa ja lounastaneet koko vuoden New Yorkin kalleimmissa ravintoloissa. Kuka siis keräsi 90 % suomalaisten rahoista?

Guggenheimin säätiö on taloudellisissa vaikeuksissa, joten sillä on suuri intressi rahastaa niin selvityksiä kuin lisenssejä myymällä. Näikö alkaa Guggenheimin ja Helsingin yhteistyö?

Tiettävästi selvitystyössä oli ehto, jonka mukaan käyttämättä jääneet rahat palautetaan. Palautettiinko jotain? Jos ei palautettu, maksajalla on oikeus vaatia selvitys rahojensa käytöstä.

Valitettavasti nykyisessä alennustilassa medialla ei ole resursseja vaikeisiin kysymyksiin. Moni toimittaja onkin tyytynyt kehumaan G-efektin vaikutuksia ja arvostelemaan kriitikoita taiteen vihaajiksi.

Tässä tapauksessa avaimet ovat Helsingin kaupunginvaltuustolla. Sillä on muutama viikko aikaa päättää, lähteäkö 150 miljoonan euron hankkeeseen, jossa se itse kantaa kaikki riskit. Guggenheim saa voittonsa joka tapauksessa.

Ja riski tosiaan on melkoinen! Ihmiset menevät Guggenheimiin rakennuksen, eivät taiteen vuoksi. Tästä syystä Bilbaon museo menestyy, Berliinin kituu (puolet vähemmän kävijöitä kuin mitä Helsinkiin on budjetoitu).

Matti Apunen hehkutti syksyllä Bilbaon Guggenheimia nimenomaan rakennuksen vuoksi ("Itsetietoista, röyhkeää, mainiota!", HS 25.10.2011). Taiteesta hän ei maininnut mitään. Tunnettu rakennus houkutteli aikoinaan myös minut kävelemään New Yorkin Guggenheimille, eikä paljon haitannut vaikka itse museo oli jo suljettu. Tulipa sentään nähtyä kuuluisa rakennus omin silmin.

Näyttävät vau!-rakennukset kiinnostavat turisteja. Näin tulisi olemaan varsinkin Helsingissä, koska museo erikoistuisi designiin ja arkkitehtuuriin. Picasson taulut saattavat houkutella satoja tuhansia katsojia Ateneumiin, muotoilu ja arkkitehtuuri eivät.

Unohdetaan siis heti se 140 miljoonan euron budjetti. Todelliset rakennuskustannukset tulevat olemaan ainakin kaksinkertaiset.

Katajanokka on Helsingin ja koko Suomen näyteikkuna. Tällä hetkellä Kauppatori on turistin silmissä ankea ja harmaa paikka. Presidentinlinnakin on niin pieni ja vaatimaton, ettei turisti tahdo uskoa oppaan sanoja. Vau!-rakennukselle olisi käyttöä.

Mutta riski on valtava. Entä jos rakennus ei kiinnostakaan turisteja? Entä jos tuloksena on Enson pääkonttorin (jonka suunnitteli Suomen kuuluisin arkkitehti) kaltainen floppi? Onko Suomella ylipäätään varaa rakentaa hulppeita kulttuurilaitoksia toisensa perään, kun perusasiat ovat rempallaan ja maa velkaantuu?

Käsittämätöntä on, että Helsingin pitäisi päättää asia näin nopealla aikataululla. Radiossa hankkeen puuhamies sanoi, ettei aikataulu ole lainkaan tiukka, koska siitä on keskusteltu jo vuoden ajan.

Miksi sitten tarvittiin kahden miljoonan selvitys, jos kaikki oli alusta pitäen selvää? Onko realistista odottaa, että Helsinki päättää 300 miljoonan riskistä muutamassa viikossa ilman keskustelua ja omaa analysointia?

Näytön värinhallintabugi Windowsissa

2011-12-25T16:28:00.003+02:00

Aikoinaan ihmettelin, miksi värinhallinnan käyttöönoton jälkeen kuvat muuttuivat näytöllä oudon keltaisiksi. Googlella selvisi, että moni muukin oli törmännyt samaan ilmiöön Samsungin näytöillä. Annoin koko asian olla.

Viime viikolla hankin uuden Fujitsun IPS-paneelilla varustetun monitorin. Ja kas: heti, kun asensin näytön mukana tulleen profiilitiedoston, vanha ongelma iski jälleen. Vaikka monitorin valmistaja on toinen ja vaikka käyttöjärjestelmä on vaihtunut Windows 7:ään, ongelma on yhä jäljellä.

Virheen näkee helposti Windowsin omalla tiedostonhallinnalla, joka ei käytä värinähallintaa ja näyttää siksi valitun tiedoston esikatselukuvan oikein. Kun kyseisen tiedoston avaa kuvien näyttöohjelmalla (Windows Photo Viewer), joka taas käyttää värinhallintaa, kuva on kellertävä. Eron huomaa selvästi kuvaa ympäröivästä alueesta, jonka pitäisi olla molemmissa kuvissa puhtaan valkoinen.

Onko vika värinhallinnassa, Windowsissa, ajureissa vai monitorivalmistajissa? En tiedä. Tämä on näitä Microsoft-maailman riemuja... Maceissä värit olisivat varmasti kohdallaan, sillä Apple tekee kaiken itse.

Kellertävän värin saa pois vaihtamalla sRGB-oletusprofiiliin, mutta tämä on tietenkin hätäratkaisu. Siksihän monitorien mukana toimitetaan profiileita, että ne toimisivat. Profiilin pitäisi saada värit näkymään täsmälleen oikein, ei selvästi väärin.

Microsoftin tietokannan mukaan virhe on profiilitiedostoissa, mutta onko kyse bugista vai yhteensopimattomuusongelmasta? Ja miksei sitä saada korjattua?

Virustorjunta... found nothing

2011-12-24T13:37:00.002+02:00

Olen testannut tekeillä olevaa tietoturva-aiheista kirjaa varten virustorjuntaa käytännössä. Kuten hyvin tiedetään, haittaohjelmien määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Joka päivä löydetään tuhansia uusia haittaohjelmia.

Mikseivät kaikki koneet sitten ole saastuneita? Siksi, että haittaohjelman elinaika on vain muutamia tunteja. Seuraavana päivänä torjuntaohjelmat on jo päivitetty, mikä estää laajemman leviämisen. Haittaohjelmalla on vain muutaman tunnin aikaikkuna levitä ja tehdä vahinkoa. Rosvojen on tehtävä joka päivä uusia ohjelmia.

Mutta kuinka hyvin torjuntaohjelmat pysyvät virusten perässä? Osoitteessa virustotal.com on näppärä palvelu, joka analysoi sinne lähetetyn tiedoston yli 40 erilaisella torjuntaohjelmalla. Etsintäohjelmia päivitetään jatkuvasti, joten niistä pitäisi olla aina uusin versio.

Käytännön esimerkki: joulukuun 22. päivän aamulla sähköposti toi tyypillisen haittaohjelman. Kyseessä on päivän versio tutusta haittaohjelmasta, jota on levitetty postilla jo muutaman viikon ajan. Kun haittaohjelma on aivan tuore, vain harva etsintäohjelma löytää sen:

Complete scanning result of "Account_Update_Notification_12192011-37842.zip", processed in VirusTotal at 12/22/2011 09:09:05 (CET).

[ file data ]
* name..: Account_Update_Notification_12192011-37842.zip
* size..: 194143
* md5...: f5bcdf16509cdcaf1f1aa65774c5a157
* sha1..: c587a12bfb830b032f9de88d13b8cafa59b71d62
* peid..: -

[ scan result ]
AhnLab-V3 2011.12.19.03/20111219 found nothing
AntiVir 7.11.19.166/20111220 found nothing
Antiy-AVL 2.0.3.7/20111220 found nothing
Avast 6.0.1289.0/20111220 found nothing
AVG 10.0.0.1190/20111220 found nothing
BitDefender 7.2/20111220 found nothing
ByteHero 1.0.0.1/20111207 found nothing
CAT-QuickHeal 12.00/20111220 found nothing
ClamAV 0.97.3.0/20111220 found nothing
Commtouch 5.3.2.6/20111220 found nothing
Comodo 11025/20111220 found nothing
DrWeb 5.0.2.03300/20111220 found nothing
Emsisoft 5.1.0.11/20111220 found nothing
eSafe 7.0.17.0/20111220 found nothing
eTrust-Vet 37.0.9638/20111221 found nothing
F-Prot 4.6.5.141/20111219 found nothing
F-Secure 9.0.16440.0/20111220 found nothing
Fortinet 4.3.388.0/20111220 found nothing
GData 22.312/22.592/20111220 found nothing
Ikarus T3.1.1.109.0/20111220 found nothing
Jiangmin 13.0.900/20111221 found nothing
K7AntiVirus 9.119.5720/20111219 found nothing
Kaspersky 9.0.0.837/20111222 found [Trojan-Dropper.Win32.Injector.anqn]
McAfee 5.400.0.1158/20111220 found [Artemis!09707085EB98]
McAfee-GW-Edition 2010.1E/20111221 found [Artemis!09707085EB98]
Microsoft 1.7903/20111220 found nothing
NOD32 6726/20111220 found nothing
Norman 6.07.13/20111221 found nothing
nProtect 2011-12-20.02/20111220 found nothing
Panda 10.0.3.5/20111219 found nothing
PCTools 8.0.0.5/20111222 found nothing
Prevx 3.0/20111222 found nothing
Rising 23.89.03.02/20111222 found nothing
Sophos 4.72.0/20111220 found nothing
SUPERAntiSpyware 4.40.0.1006/20111220 found nothing
Symantec 20111.2.0.82/20111222 found [Trojan.Zbot]
TheHacker 6.7.0.1.362/20111219 found nothing
TrendMicro 9.500.0.1008/20111220 found nothing
TrendMicro-HouseCall 9.500.0.1008/20111220 found nothing
VBA32 3.12.16.4/20111220 found nothing
VIPRE 11279/20111220 found nothing
ViRobot 2011.12.20.4835/20111220 found nothing
VirusBuster 14.1.125.0/20111220 found nothing

Kirjaa varten tein parin viikon seurannan 9.12. saapuneella, saman haitan toisella versiolla. Tunnettujen torjuntaohjelmien tietokannat päivittyivät vajaassa vuorokaudessa, mutta eräät vähemmän tunnetut ohjelmat eivät tunnista tuholaista vielä nytkään, kaksi viikkoa myöhemmin. Kirjaan tulee graafi, joka kuvaa torjuntaohjelmien päivittymistä.

Oleellista on tämä: mikään torjuntaohjelma ei anna täydellistä suojaa viruksia vastaan, sillä ne ovat aina muutaman ratkaisevan tunnin myöhässä. Kun etsintäohjelmat on saatu päivitettyä, virus on jo kuollut sukupuuttoon.

Siksi mikään ei voita omaa harkintaa ja varovaisuutta!

Jos saat epäilyttäviä tiedostoliitteitä ja käytät tunnettua torjuntaohjelmaa, älä avaa viestiä heti vaan odota seuraavaan päivään. Silloin on paljon todennäköisempää, että torjunta tunnistaa mahdollisen viruksen.

Selvää on, että reaktiivinen virustorjunta on kaikkea muuta kuin optimaalinen ratkaisu. Ongelmaan pitäisi puuttua proaktiivisin keinoin -- kun vain joku keksisi, mitä ne voisivat olla.

Velvollisuus vai pakko palvella?

2011-12-23T10:24:00.001+02:00

Viestinnän keskusliiton toimitusjohtaja Valtteri Niiranen pohti 21.12.2011 Helsingin Sanomien yleisönosastolla YLEn julkisen palvelun roolia, joka on nykyisessä mediakentässä muuttunut epäselväksi. "Julkisen palvelun tehtävä on lepsusti määritelty, ja uusien palvelujen arviointi on jätetty yhtiön omiin käsiin."

Tämän päivän lehdessä hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kantola (sd) vastaa Niiraselle.

"Ylen tehtävää, laajuutta ja rahoitustapaa koskevaa keskustelua on käyty tiiviisti toistakymmentä vuotta." Olen nähnyt paljonkin keskustelua rahoitustavasta, mutta en lainkaan YLEn tehtävästä tai sen laajuudesta.

"Yleisradiolla on julkisen palvelun yhtiönä velvollisuus palvella kaikkia väestöryhmiä." Onko YLEllä todella velvollisuus palvella kaikkia väestöryhmäi? Entä jos he eivät halua palvelua? Entä jos he katsovat saavansa tarpeellisen sisällön muualta? Jos ihminen haluaa katsella pelkkää viihdettä, pitääkö YLEn tarjota sekin hänelle?

Julkisen palvelun tehtävä on määritelty aikana, jolloin sisällöstä oli niukkuutta. Silloin oli luonnollista määritellä tehtävä niin, että YLEn pitää tuottaa "kaikkea kaikille". Tätä perusolettamaa voisi nykytilanteessa harkita uudelleen.

En kyseenalaista YLE-veroa. Vaikka YLE ei tuottaisikaan sisältöä ihan kaikille, kaikki saavat silti maksaa siitä. Eivät muutkaan verot ja maksut kohdistu täsmälleen oikein. YLE-maksu on eräänlainen sivistysvero, ja hyvä niin. Kaikki maksavat kirjasto- ja koulutuspalveluista, vaikka eivät niitä käytäkään.

Maksun vastineeksi YLEn pitäisi kuitenkin keskittyä sellaiseen asialliseen sisältöön, jota muualta ei saa. YLEn velvollisuus ei ole palvella niitä, jotka eivät halua palvelua, mutta tuottaa yhä parempaa sisältöä niille, jotka siitä ovat kiinnostuneita.

Julkinen palvelu on jatkossa entistäkin tärkeämpää, kun viihdettä ja roskaa tunkee joka kanavasta enemmän kuin kukaan ehtii ottaa vastaan. Lehtien sivistävä tehtävä on kutistumassa, joten YLEn pitää paikata tätä aukkoa entistä pontevammin. Keskittymällä oleelliseen ja alkuperäiseen tehtäväänsä YLE voisi säästää ja samalla tuottaa yhä parempia ohjelmia.

YLE-verosta päätettäessä on korostettu moneen kertaan, miten YLE on eduskunnan laitos. Nyt odottaisi eduskunnan ottavan kantaa siihen, mitä se odottaa YLEn jatkossa tekevän. Mikä on YLEn julkisen palvelun rooli netissä, joka on itsekin yhtä suurta julkista (ja ilmaista) palvelua? Onko YLEn velvollisuus edelleen tarjota kaikkea kaikille?

Facebook eurolla vuodeksi?

2011-12-22T11:03:00.003+02:00

Tietoviikon uutinen kertoo Facebookin ylläpidon maksavan miljardi dollaria vuodessa. Pilvipalvelut ovat tunnetusti kustannustehokkaita, mutta jos luku todella pitää paikkansa, se on silti yllättävän alhainen. Vain vähän yli dollari käyttäjää kohti laskettuna!

Nyt Facebook joutuu keräämään tulonsa näyttämällä mainoksia ja myymällä ihmisten henkilötietoja. Jos tarjolle tulisi turvallinen, urkkimaton ja luotettava Facebook, maksaisitko siitä euron vuodessa? Minä ainakin maksaisin, ehkä jopa kaksi.

Ai niin, mutta eihän Facebookin kaltainen yritys pyri toimimaan kustannusvastaavasti vaan voittoa maksimoiden. Puhe miljardin dollarin kuluista on vain tekosyy sille, että yhtiö alkaa myydä mainostilaa myös käyttäjien tuottaman aineiston keskelle. Yhtiöstä halutaan mahdollisimman voitollinen nyt, kun pörssilistautuminen lähestyy.

Sitä kahden euron yhteisöpalvelua saadaan odottaa joltain muulta tekijältä.

Vielä pari sanaa alkuviikon tietovuotokohusta. Media epäili Facebookia pahasta virheestä, ja kun yhtiö sitten ilmoitti tutkineensa asian eikä löytänyt aikajanasta mitään vikaa, media nieli selityksen enempiä kyselemättä.

Ongelmasta valittaneet ihmiset kertoivat yksityisviestien paljastuneen kuitenkin jo ennen aikajanan käyttöönottoa, joten vika ei selvästikään ollut yksin janassa.

Facebook vieritti kaiken syyn osaamattomien käyttäjien niskoille. Kuitenkin ongelmista valittaneissa oli monia kokeneita ja osaavia nettikäyttäjiä. On vaikea kuvitella, että he kaikki erehtyivät samalla tavalla. Jos erehtyivät, oliko vika silloin heissä vai pikemminkin Facebookin huonossa suunnittelussa, alati muuttuvissa toiminnoissa ja epäselvässä käännöksessä? Palvelun toimintoja ihmettelevät muutkin kuin vain suomalaiset.

Facebookin viestintästrategia oli IT-yritykselle tyypillinen: kielletään kaikki ja jätetään ongelmien todistaminen käyttäjien vastuulle. Tästä toimintamallista tulee vielä ongelmia, kun asiointi siirtyy enenevässä määrin verkkoon. Facebookilla ei niin ole väliä, mutta pankkipalveluilla on. Miten käyttäjä pystyy osoittamaan toimineensa oikein ja huolellisesti, kun jäljet ja todisteet ovat virtuaalisia? Tässä pelissä käyttäjä häviää aina.

Pisteitä eivät saa myöskään ne nettikirjoittajat, jotka pilkkasivat hämmentyneitä käyttäjiä näiden osaamattomuudesta. Ahdistus ja huoli on konkreettinen, oli ongelman syy mikä tahansa.

Kommentoimalla vain aikajanaa Facebook häivytti näppärästi epäilyt muista virhemahdollisuuksista. Hanna Nikkasen kertomuksesta voi päätellä, että Facebookissa on ollut bugi, joka on saanut viestin näkymään väärässä paikassa. En olisi yllättynyt, vaikka bugeja olisi ollut enemmänkin.

(Lisäys 25.12.2011) Lue myös tämä: miten Facebook myy aikajanasi mainostajille

YLE ei saa tukahduttaa kilpailua nettisisällöissä

2011-12-20T14:23:00.003+02:00

Tänään on kuultu kaksi mielenkiintoista uutista. Ensimmäisen mukaan internet on ohittanut television ja noussut ihmisten tärkeimmäksi mediaksi.

Toisen uutisen mukaan ihmiset eivät edelleenkään halua maksaa nettipalveluista. Vain neljä prosenttia olisi valmis maksamaan sisällöstä, loppujen mielestä sisältö pitää saada ilmaiseksi.

Kun nämä laskee yhteen on helppo ymmärtää, miksi eduskunnan ruhtinaallinen satsaus valtiolliseen mediaan herättää närää kilpailijoissa. Veroluonteisena, vuosittain nousevana maksuna rahoitettava YLE on ylivoimaisessa asemassa tuottaessaan nettiin ilmaista sisältöä. Muiden on ansaittava rahansa itse, ja silloin työn tulosta ei voi jakaa ilmaiseksi.

Suomalaiset eivät ole kuluneina 18 vuotena pystyneet luomaan nettiin juurikaan omia sisältöbrändejä. IRC Galleria oli poikkeus, mutta sekin uhkaa näivettyä kaikkivoipaisen Facebookin alle. Muut suositut nettisisällöt ovat perinteisen median jatkeita ja elävät sen varassa. Tai elävät ainakin niin kauan kuin perinteisen median puolella riittää maksavia asiakkaita.

Viestinnän painopiste siirtyy yhä enemmän nettiin. Eduskunta on nähnyt hyväksi helpottaa YLEn ja vaikeuttaa kaupallisten toimijoiden asemaa. Jos YLE saa vapaat kädet tarjota netissä kaikkea mahdollista on vaarana, että siitä tulee VVTV eli Valtion Virallinen TiedotusVirasto. Viestintä alkaa uudelleen keskittyä tavalla, jonka luulimme jo olevan historiaa.

YLEn toiminta netissä ei saa olla itsetarkoitus, vaan pikemminkin muiden sisältöjen jatke. Vahvan rahoituksen turvin YLE voi kyllä toimia koelaboratoriona ja kehittää uusiakin nettikonsepteja, mutta menestyvät palvelut pitäisi irrottaa YLEstä ja mahdollisuuksien mukaan yhtiöittää. Vain näin toiminta saadaan koko kansan, ei pelkästään poliitikkojen ja YLEn omaksi hyväksi.

Jos internet nähdään tärkeäksi, miksei kansalta kerättyä maksua voisi jatkossa käyttää myös kaupallisten nettisisältöjen tukemiseen? Kaupalliset sisällöt eivät ole pelkkää bisnestä, niilläkin on oma roolinsa monipuolisessa viestintäkentässä.

Vetoaminen julkiseen palveluun ei toimi, koska internet on jo nyt maailman suurin julkinen palvelu. Siellä on kaikkien mahdollisten pienryhmien sisältö kenen tahansa ulottuvilla -- ja vieläpä ilmaiseksi.

Facebookin panttivankina

2011-12-19T14:20:00.002+02:00

Kirjoitamme Facebookiin henkilötietomme, sähköpostimme, valokuvamme, elämämme ilot ja surut. Annamme Facebookin kerätä tilastoja kiinnostuksemme kohteista ja surffaamistamme osoitteista.

Teemme tämän kaiken siksi, että muutkin tekevät. Facebookissa on pakko olla, koska kaveritkin ovat. Ellei ole mukana, ei saa tietää mitä muut tekevät ja ajattelevat. Ei saa viestejä, ei kuule juoruja, ei tapaa kavereita.

Ja eihän sen käyttö edes maksa mitään.

Viime päivät ovat osoittaneet, mihin tämä kaikki johtaa: meistä on tullut Facebookin panttivankeja. Kun Facebook sanoo "hyppää!", meidän on pakko hypätä.

Netin pilvipalvelut kehittyvät ällistyttävää vauhtia, koska perinteistä ohjelmien asennusta työasemaan ei tarvita. Facebookiin tulee uusia ominaisuuksia viikoittain, eikä niistä voi kieltäytyä. Perinteisen softan käyttäjä saattoi jättää päivitykset väliin ja pysyä vanhassa versiossa. Pilvessä tätä mahdollisuutta ei ole.

Käyttäjän on vain pakko yrittää pysyä uusien ominaisuuksien tasalla ja opetella alati muuttuvien yksityisyysasetusten merkitystä. Ne ovat luvalla sanoen monimutkaiset ja vaikeat hahmottaa. Facebookin käyttö ei ole enää hupia vaan ahdistavaa pakkoa.

Kun Facebook kehittää aikajanan, se antaa ihmisille viikon aikaa tarkistaa tietonsa ennen kuin ominaisuus tuodaan kaikille. Jouluviikosta huolimatta käyttäjien pitää opetella uusi (sinänsä ihan hieno) ominaisuus ja tarkistaa syöttämänsä sisällöt monen vuoden ajalta.

Facebook sanoo "tarkista!" ja sinähän tarkistat. Muuten on vaara, että syöttämäsi luottamukselliset tiedot voivat muuttua julkisiksi ja näkyä kaikille.

Vaikka olisit tyytymätön, et voi pyytää rahaa takaisin, sillä ilmaisesta ei voi saada hyvitystä. Olet maksanut käytöstä henkilökohtaisella ajalla ja tiedoillasi, eikä niitä voi palauttaa.

Et voi myöskään luopua palvelusta kokonaan, sillä tietosi ovat levyasemien vankina. Poistetut tiedot vain merkitään niin, ettei niitä näytetä jatkossa. Mikään ei poistu oikeasti.

Moni on yrittänyt paeta Facebookista, mutta joutunut palaamaan takaisin. Niin kauan kuin tiedot, kaverit ja palvelut ovat siellä, on pakko olla itsekin.

On liian myöhäistä pyristellä eroon. Olet Facebookin vanki.

----

Okei, ylläoleva näkemys on viihteellinen ja kärjistetty. Mutta herättääkö se ajatuksia? Pääsisitkö itse eroon Facebookista jos haluaisit?

Lisäys: nyt Facebookin tiedottaja ilmoittaa, ettei aikajana tulekaan pakolla vielä joulunpyhinä. Askel eteen, toinen taakse... eikä käyttäjä voi taaskaan muuta kuin nöyränä seurata sivusta.

Paljastaako Facebookin bugi yksityisiä viestejä?

2011-12-19T08:29:00.011+02:00

klo 22:45

Facebook herättää taas huolta käyttäjissään. Moni on kertonut vuosina 2008-2009 vastaanottamiensa yksityisten viestien muuttuneen näkyviksi aikajanan käyttöönoton myötä. Nyt vallalla on suuri hämmennys siitä, mitä oikein on tapahtunut.

Tilanne on epäselvä, koska ongelmassa on aivan liian monta muuttujaa. Facebookin toiminta on muuttunut kymmeniä kertoja ja siihen on lisätty koko ajan uusia ominaisuuksia. Alkuvuosina mukana oli paljon kokemattomia käyttäjiä, jotka kirjoittivat vahingossa sähköpostiksi tarkoitettuja viestejä vastaanottajien julkiselle seinälle. Ja kun kaikesta on kulunut jo vuosia, ihmiset eivät voi muistaa, mitä tarkalleen tekivät. Erilaiset yksityisyysasetukset sotkevat asiaa entisestään.

Joidenkin mielestä virhe ei edes liity aikajanaan, se on vain tuonut jo aiemmin seinälle ilmestyneet sähköpostit näkyviksi. Harva tulee kelanneeksi omaa seinäänsä taaksepäin parin vuoden verran.

Erityisen arvoitukselliseksi ilmiön tekee se, että ongelmista on raportoitu vain Suomessa. Luulisi, että asia herättäisi isot otsikot kaikkialla maailmassa. Miten bugi voisi koskea vain suomalaisia käyttäjiä?

Joka tapauksessa moni on nyt hädissään, koska pelkää yksityisten tietojensa vuotavan julkisuuteen. Joku vannoo hylkäävänsä Facebookin tämän episodin myötä.

Voi itku, mikä sotku!

Varmaa on se, että jokin Facebookissa on muuttunut ja yksityiseksi tarkoitettuja viestejä näkyy nyt paikoissa, joissa ei pitäisi. Ovatko nämä viestit aikoinaan olleet sähköposteja vai seinälle kirjoitettuja yksityisviestejä, sillä ei ole merkitystä.

Jokaisen FB-käyttäjän kannattaa varmistaa oma tilanteensa selaamalla seinää taaksepäin vuoteen 2009 asti. Ilmiö ei välttämättä liity aikajanaan, ja se tulee joka tapauksessa automaattisesti kaikille joulun pyhinä.

Jos yksityiseksi tarkoitettuja viestejä on näkyvissä, pyydä kaveria katsomaan, näkyvätkö viestit oikeasti julkisina vai onko kyse vain harmittomasta bugista.

Ja tietysti jos itse näet kaverin sivulla selvästi yksityiseksi tarkoitettuja viestejä, ilmoita hänelle asiasta. Varmaan toivot, että hänkin tekisi saman palveluksen sinulle?

Jos olet ottanut aikajanan käyttöön, voit katsoa miltä jana näyttää ulkopuolisen silmin valitsemalla toimintalokista Näytä henkilönä:

Jos yksityiseksi tarkoitetut viestit jäävät edelleen näkyviin, kyse on pahasta ongelmasta. Ilmoita kokemuksistasi vaikka tämän viestin kommenteissa, niin keräämme tietoa Facebookin omaa ilmoitusta odottaessa. Poista sen jälkeen viestit (tosin joku kertoi poistamiensa viestien ilmestyneen takaisin näkyviin; FB ei oikeasti poista mitään, se vain merkitsee tiedon poistetuksi ja jos kyse on bugista, tieto voi palata takaisin näkyviin).

Bugi tai ei, tämä on monelle viimeinen niitti Facebookin käyttöön. Harmittomasta huvista on tullut ongelma, joka työllistää ja pakottaa käyttämään omaa aikaa jatkuvasti muuttuvien ominaisuuksien selvittelyyn. Ja vielä kiireisimpään aikaan jouluviikolla! Vähintäänkin FB:n pitäisi antaa käyttäjän valita, ottaako aikajanan käyttöön, eikä ainakaan tuoda sitä pakotetusti joulunpyhien aikana.

Ilman ongelmiakin otsikot Varo, Facebook muuttuu: siivoa profiilisi kertovat, miten ongelmalliseksi FB-suhde on muuttunut. Facebook ei enää ole osa työpäivää -- se on työpäivä.

Linkkejä uutisiin: YLE, Hesari, Uusi Suomi, Iltalehti.

MikroPC:n ohje yksityisyysasetuksien tarkistamiseksi.

PC Magazine: Facebook: No Timeline Privacy Breach in Finland
Helsingin Sanomat: Facebook: Viestit olivat jo ennestään julkisia, Kommentti - Säikähdys oli todellinen
Iltasanomat: siteeraa Helsingin Sanomien uutista, kommenteissa kiukkuisia mielipiteitä käyttäjiltä
YLE: Facebook: Viestipaniikki on turha ja selvitetty
Suomen Kuvalehti: Onko vika käyttäjässä vai Facebookissa?

Seuraavaksi mummovero?

2011-12-18T09:04:00.004+02:00

YLEn rahoitus on nyt järjestyksessä joten eiköhän laiteta seuraavaksi kuntoon vanhusten asiat? Vanhat mummot, jotka ovat aikoinaan rakentaneet tätä maata ja nykyistä hyvinvointiamme, joutuvat makaamaan laitoksissa puutteellisissa oloissa. Hoitopaikkoja ei riitä kaikille, joten lapset ja lastenlapset joutuvat tekemään ylimääräistä ja palkatonta työtä omaishoitajina.

Minusta tämä asia kuulostaa vähintään yhtä tärkeältä kuin sähköinen viestintä, joten eiköhän säädetä mummovero. Kun jokainen kansalainen maksaa tuloistaan 0,64 prosenttia vanhustyöhön merkittyä veroa, saadaan kerättyä 500 miljoonaa vuodessa. Sillä tekisi jo ihmeitä.

Veron periminen kaikilta on perusteltua ja oikeudenmukaista, sillä jokaisella meistä on vähintään kaksi mummoa. Joillakin on sen lisäksi isoisä tai pari.

Mummojen on kuitenkin turha odotella rahojaan. Veroista päättää eduskunta ja Yleisradio on sen omaisuutta, kun taas mummot ovat jälkeläistensä vastuulla.

On toinenkin ratkaiseva ero: vaipoissa makaavilla mummoilla ei ole vaikutusvaltaa. Yleisradiolla on. Kukaan kansanedustaja ei halua joutua sen epäsuosioon. Kukaan ei halua ottaa sitä riskiä, että joutuisi tutkivan journalismin silmätikuksi tai ettei enää saisi kutsuja YLEn keskusteluohjelmiin. Niiden tuoma näkyvyys on poliitikolle elinehto.

Veroratkaisun jälkeen moni kansanedustaja selitti, miten tärkeää on varmistaa monipuolisen viestinnän säilyminen, turvata kansan sivistäminen ja säilyttää alan kotimainen osaaminen. Paria viikkoa aiemmin sama eduskunta oli päättänyt lehtitilausten arvonlisäverosta, eikä näillä arvoilla nähty liiemmin merkitystä.

Edustaja Sasi piti kotimaista lehdistöä osaamattomana ja kehotti lukemaan mieluummin Financial Timesia. Ilmeisesti YLEn toiminta on sitten vähintään yhtä laadukasta kuin BBC:n? Tosin BBC joutuu leikkaamaan budjetistaan 20 prosenttia, kun taas YLEn rahoitus nousee joka vuosi indeksin verran.

Eduskunta pitää huolen omistaan.

PS. Maksu ei tarkkaan ottaen ole vero, koska niiden tuotto riippuu tuloista tai kulutuksen määrästä (alv, bensa ym). YLE-"veron" tuotto on sovittu etukäteen, joten laman tullessa maksu nousee indeksiä enemmän. Jos ihmisten tulot laman myötä laskevat, muut maksavat enemmän.

Torjuntavoitto hyvitysmaksukiistassa

2011-12-15T22:36:00.004+02:00

Kuluttajat saivat torjuntavoiton: hyvitysmaksu ei vieläkään laajene matkapuhelimiin eikä tietokoneisiin. Tekijänoikeusjärjestöt ovat lobanneet maksua puhelimiin ainakin vuodesta 2007 lähtien ja Arhinmäki ehti jo käytännössä luvata sen nyt toteutuvan.

Asiasta noussut julkinen kohu vesitti kuitenkin hankkeen. Effin kampanja, sosiaalinen media ja kielteiset lausunnot (Kuluttajavirasto, EK, LVM) pakottivat Arhinmäen perääntymään. Tässä tosiaan kulki raja.

Maksu luvataan uudistaa perusteellisesti ensi vuoden kuluessa. On pakkokin, sillä asetus on voimassa vain ensi vuoden loppuun eikä "toistaiseksi", kuten aluksi kaavailtiin (pieni, mutta tärkeä voitto sekin).

Maksupohjaa ei laajennettu, mutta maksuja korotettiin merkittävästi -- ja varsin ovelalla tavalla.

Hyvitysmaksun sisällä suurin tuotto saadaan digibokseista, joiden maksut on porrastettu kiintolevyn koon mukaan. Vain kolmella ylimmällä portaalla on merkitystä, koska alle 500 gigan digibokseja ei enää myydä.

Korkein maksu (36 euroa) menee yli 750 gigatavun asemasta. Todellinen osuus myyntihinnassa on kahden arvonlisäveron jälkeen 48 euroa - ei mikään pikkusumma, kun laitteiden ulosmyyntihinta on noin 350 euroa.

Maksujen korotukset haluttiin läpi nyt, sillä ensi vuonna moni vaihtaa SD-boksinsa uuteen HD-malliin. Koska teräväpiirtovideo vie paljon enemmän levytilaa kuin perustarkkuus, saman ohjelmamäärän tallentamiseen tarvitaan isompi levy. Oikeampi vertailukohta olisi levylle mahtuvien ohjelmien määrä.

Digibokseilla rahastaminen on näppärää myös siksi, että suojaustekniikan vuoksi niiden on oltava Suomessa hyväksyttyä mallia. Maksua ei siis pysty kiertämään tilaamalla HD-bokseja ulkomailta.

Suojaustekniikka estää siirtämästä HD-ohjelmia ulos levyltä. Boksit ovat todellakin vain ajansiirtoa varten. Direktiivin mukaan teknisten suojakeinojen käyttö tulisi huomioida hyvityksen määrää arvioitaessa, joten HD-boksien maksujen pitäisi itse asiassa olla aiempaa matalampia. No, mitäs pienistä.

Ulkoisten kiintolevyjen hyvitysmaksu nousee kapasiteetista riippuen 140 % (5->12 euroon) tai 80 % (10->18 euroon). Huikeita prosentteja. Portaita on kolme, joista alin (50-250 Gt) on mukana vain näön vuoksi, sillä käytännössä pienimmät myytävät levyt ovat 500 gigan kokoisia. Niiden maksu nousee aiemmasta viidestä 12 euroon (+ kaksinkertainen ALV).

Erikoista kyllä, portaiden rajojen muuttuminen nostaa yhden teran levyjen maksua "vain" 20 prosentilla. Sitä isompien levyjen kohdalla nousu on 80 prosenttia.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Ministeriön tiedotteen mukaan hyvitysmaksun tuoton pitäisi nousta 7,9 miljoonaan nykyisestä noin 6,5 miljoonasta. Lisätulo kertyy lähes kokonaan videon tallentamisesta (ei kai kukaan täytä kahden teratavun levyä musiikilla?). Vaikutusta ei pysty laskemaan kovin tarkasti, sillä levyt tulivat maksun piiriin vasta tämän vuoden alusta, eikä niiden myyntimääristä ole julkista tietoa.

Jos arvio myynnistä toteutuu, Suomen hyvitysmaksu on myös ensi vuonna pohjoismaiden korkein ja todennäköisesti maailman kolmen kalleimman joukossa. Tässä suhteessa artistien luulisi olevan tyytyväisiä.

Toteutumisesta ei kuitenkaan ole takeita, sillä jo vuosi sitten Stefan Wallin lupasi ulkoisten kiintolevyjen nostavan maksutuottoa 20 prosenttia. Ilmeisesti niin ei käynyt, koska tämän vuoden maksukertymästä odotetaan yhtä suurta kuin vuosi sitten. Joko ulkoisia levyjä ei ole ostettu riittävästi tai sitten kauppa on kanavoitunut ulkomaille. Niin voi käydä myös ensi vuonna.

Vain HD-digiboksien nopea yleistyminen pystyy kasvattamaan hyvitysmaksua siten kuin ministeriö nyt laskee.

Vuoden henkilö: mielenosoittaja

2011-12-14T20:36:00.000+02:00

TIME-lehti on taas julkistanut vuoden henkilön. Tällä kertaa valinta kohdistui mielenosoittajiin. Ja tottahan se onkin, että 2011 tullaan muistamaan vielä pitkään arabikevään ja Occupy Wall Streetin mielenosoittajista.

Vuoden 1982 valinta oli henkilökohtainen tietokone. Vuonna 2006 valinnaksi tulit sinä ("You") sosiaalisen median (josta vielä silloin käytettiin nimeä Web 2.0) edustajana. Viime vuoden valinta oli Mark Zuckerberg. Näiden merkittävien trendien välissä on valittu tavanomaisia poliitikkoja kuten Vladimir Putin (2007), Barack Obama (2008) ja George W. Bush (2004).

Mielenosoittaja on loogista jatkoa vuosien 1982 ja 2006 valinnoille. Ilman tietokonetta ja sosiaalista mediaa moderneista mielenosoituksista ei tulisi mitään. Ja kuitenkin niitä tarvitaan: maailmaa ei voi parantaa kitaraa soittamalla (Eppu Normaali), mutta ei liioin tietokoneen näppäimistöä takomalla. Viime kädessä on pantava likoon oma itsensä ja kohdattava siihen liittyvä terveydellinen riski.

On ihailtavaa, miten amerikkalaiset ovat ajan hermolla. Mikrotietokoneen valinta 29 vuotta sitten oli rohkea, aikaansa edellä ollut teko. Sosiaalinen media, Zuckerberg, Jeff Bezos (1999) ja Intelin pääjohtaja Andy Grove (1997) osoittavat, että toisin kuin suomalaisille, amerikkalaisille tietoyhteiskunta sovelluksineen on jotain todellista ja vaikuttavaa. Meillä Suomessa se on lähinnä juhlapuheita ja seminaareja.

TIMEn valinnalla on lähinnä viihdearvoa. Silti muut kuin poliitikkovalinnat ovat osoittautuneet kaukonäköisiksi ja hyvin aikaa kestäviksi. Jos mielenosoittaja onnistuu yhtä hyvin, edessä on kiinnostavia aikoja. Ei miellyttäviä, mutta jännittäviä.

Minä vakooja: älypuhelimesta gps-jäljitin

2011-12-13T04:57:00.001+02:00

Osui silmiini uutinen maailmalta: vaimo oli pyytänyt vartiointiliikettä asentamaan miehensä autoon jäljityslaitteen jotta saisi tietää, missä tämä liikkuu. Mies huomasi laitteen, luuli sitä pommiksi ja soitti poliisille. "autossa oli välkkyvä laite..." -- ovatko nämä vartiointiliikkeen miehet ihan idiootteja, vai katselleet liikaa elokuvia?

Oikea jäljityslaite ei vilku eikä herätä muutenkaan huomiota. Ja mikä parasta (tai pahinta), sellainen syntyy kätevästi keneltä tahansa. Tarvitaan vain älypuhelin. Halvan Android-mallin saa satasella, omissa kokeiluissa käyttämäni Huawei maksoi kesän alussa 199 euroa.

Idea on tämä: seurattavan henkilön autoon tai laukkuun laitetaan matkapuhelin, jossa on seurantaohjelma. Se tietää sijaintinsa gps-paikannuksen perusteella. Vakooja lähettää tekstiviestin puhelimeen, jolloin puhelin vastaa toisella tekstiviestillä ja kertoo sijaintinsa. Sorry, ei elokuvista tuttua animaatiota liikkuvasta kohteesta, koska se söisi akun liian nopeasti.

Käytin kokeiluissani Norton Mobile Security -tietoturvaohjelmaa, jonka Anti-theft-asetuksissa määritellään etäpaikannuksen (sekä etälukituksen ja etäpyyhinnän) salasana (tässä selkeyden vuoksi sala):

Sen jälkeen puhelin piilotetaan seurattavan henkilön laukkuun, koulureppuun, autoon tms. Kun puhelin saa tekstiviestin, jonka sisältönä on avainsana locate sekä määritelty salasana, se vastaa kertomalla sijaintinsa:

Esimerkissä vakoojan omassa käytössä on iPhone, mutta mikä tahansa puhelin kelpaa. iPhone näyttää tekstiviestin sijaintitiedon linkkinä, joka avaa suoraan Googlen karttapalvelun ja näyttää auton sijainnin.

Ilmaisohjelma Where's my Droid ajaa saman asian. Siinä paikannuksen avainsana voidaan itse valita:

Sijaintitieto saadaan aivan kuten edellä Nortonia käytettäessä.

Yllätyin, miten herkkä halvan Huawei-älypuhelimen gps-vastaanotin on: se pystyi paikantamaan itsensä tavaratilasta.

iPhonessa vastaava jäljitys on vakio-ominaisuutena, mutta laite on turhan kallis pelkäksi paikantimeksi:

Joten kun seuraavan kerran lähdet öisille retkillesi, kannattaa ehkä tarkistaa ettei laukusta tai auton tavaratilasta löydy ylimääräisiä puhelimia...

PS 1. Vain alle 15-vuotiaan henkilön saa paikantaa ilman lupaa. Tätä vanhempien paikantaminen on laitonta, sillä sijaintitiedot rinnastetaan televiestinnän tunnistetietoihin.

PS 2. Vakoojan gps-jäljitin on vain yksi esimerkki laitteista, joita halvasta älypuhelimesta voidaan rakentaa. Tulemme varmaan näkemään muitakin kiinnostavia sovelluksia.

Videotallennus kustantaa muusikoiden hyvitysmaksun

2011-12-12T13:02:00.009+02:00

Tein muutamia laskelmia hyvitysmaksutulon putoamisesta.

OKM:n tilastojen mukaan vuonna 2000 hyvitysmaksua perittiin 5,01 miljoonasta videokasetista. Sen jälkeen kasettien myynti putosi muutamassa vuodessa miljoonalla kappaleella. Todellinen romahdus osui vuosiin 2005-2006, jolloin myynti puolittui kahdesta miljoonasta yhteen.

Mikä oli tämän vaikutus hyvitysmaksuihin? Tavallisen kolmen tunnin VHS-kasetin hyvitysmaksu oli 0,76 senttiä minuutilta eli noin 1,4 euroa. Tosin moni osti jo tuolloin 4 h kasetteja, joista maksu oli korkeampi, mutta käytetään varmuuden vuoksi kolmen tunnin arvoa.

Vuonna 2000 VHS-kaseteista kertyi noin 6,8 miljoonan euron hyvitysmaksutulot. Sen vuoden maksukertymä oli 9,4 miljoonaa euroa, eli VHS-kasettien osuus potista oli yli 70 prosenttia.

Digi-tv:n myötä VHS-kasettien myynti romahti. Hyvitysmaksu laajennettiin digibokseihin vuonna 2005 ja vuoden 2007 pakollinen digisiirtymä nosti hyvitysmaksutulon kaikkien aikojen ennätykseen.

Tällä hetkellä 150-250 gigatavun boksista peritään 18 euron (+alv kahteen kertaan) maksu, jonka tuotto vastaa siis 13 VHS-kasettia. Digiboksi kestää 2-4 vuotta, joten käytetään keskiarvona kolmea. Silloin tallentavan digiboksin tuotto vastaisi 4,3 vuosittain ostettua VHS-kasettia.

Ennen kaikki nauhoittivat ohjelmia, koska sisällöstä oli niukkuutta. Kuinka moni tänään hankkii tallentavaa digiboksia, kun tv-kanavia on 15 ja nettisisältö siihen päälle? Kuinka moni ehtii koskaan katsoa tallentamiaan ohjelmia? Moni on luopunut televisiosta kokonaan.

Hyvitysmaksukeskustelu rajoittuu yleensä vain musiikkiin. Oleellista on, että hyvitysmaksun tuotto on aina elänyt videotallennuksen mukaan.

Vuonna 2009 hyvitysmaksua perittiin 146 000 tallentavasta digiboksista (arviolta 2,6 miljoonaa euroa). Lisäksi maksua perittiin myös 3,7 miljoonasta tyhjästä dvd-levystä (0,60 euroa kappale eli tuotto 2,22 miljoonaa). Mitä ihmettä niille mahdettiin tallentaa? Ei ainakaan musiikkia.

Ei liioin elokuvia, koska dvd-elokuvien kopionti on kielletty. Oletankin, että tämä pari miljoonaa kerättiin lähinnä piraateilta sekä digikuvaajilta, joiden kumpienkaan ei pitäisi olla maksajien joukossa.

Ehkä nämä laskelmat antavat jotain perspektiiviä vaatimuksiin palauttaa lähinnä musiikin kopioinnin nimissä perittävä hyvitysmaksu "oikealle" tasolleen.

PS 1. Eikö tällaisten laskelmien tekeminen olisi pikemminkin ministeriön ja Arhinmäen tehtävä?

PS 2. Eikö ole älyllistä epärehellisyyttä väittää, että musiikin kopiointi on siirtynyt uusiin laitteisiin ja vaatia mm. älypuhelimia maksun piiriin? Luvut ovat taatusti tekijänoikeusjärjestöjen ja ministeriön tiedossa. Kuka tahansa voi laskea nämä asiat auki. Jos ei ministeriö, niin edes joku mediasta.

Lisäys 13.12.2011: Jos hyvitysmaksun tuotto halutaan palauttaa muka entiselle, "normaalille" 15 miljoonan tasolle, videotallennuksen osuuden pitäisi olla runsaat 70 % eli noin 11 miljoonaa. Digikuvaajat ostavat parin miljoonan edestä dvd-levyjä, joten 9 miljoonaa jäisi katettavaksi digibokseilla. Niitä myytiin v. 2010 146 000 kpl. Digiboksien hyvitysmaksu pitäisi siis nostaa keskimäärin 61 euroon (alv-verollinen vaikutus kuluttajalle noin 85 euroa), jotta haluttuun kertymään päästäisiin.

Toinen vaihtoehto on väittää, että hyvitysmaksukertymän lasku johtuukin musiikin kopioinnin siirtymisestä uusille laitteille ja vaatia maksua esim. tietokoneille ja kännyköille. Kuten edellä oleva laskelma osoittaa, tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Facebookin piilotetut sähköpostit

2011-12-11T11:42:00.002+02:00

Milloin viimeksi tarkistit Facebook-tilisi sähköpostin? Ei sitä tavallista vaan Muut (Other) -kansion? Se jää monelta huomaamatta, sillä kansio pitää erikseen avata eikä kansion perässä näy edes viestien lukumäärää:

Yksi Facebookin raivostuttavista piirteistä on sen tapa muuttaa palvelua melkeinpä päivittäin. Käyttäjien on mahdotonta pysyä ajan tasalla muuttuvien ominaisuuksien perässä. Sähköposti on tästä hyvä esimerkki.

Kavereilta ja heidän kavereiltaan tulevat viestit näkyvät Facebookin sähköpostikansiossa, mutta muilta tulevat viestit siirtyvät automaattisesti Muut-kansioon. Eräänlainen roskapostifiltteri siis.

Muut-kansioon päätyvät viestit eivät näy ilmoituksissa, joten kansion sisältö on syytä tarkistaa ajoittain. Tuore Slaten kirjoitus kertoo esimerkin, miksi: kaiken roskapostin keskellä voi olla tärkeitäkin viestejä.

Tekijänoikeuden kopiointikäsite ajastaan jäljessä

2011-12-10T19:12:00.005+02:00

Ostin vuonna 2007 Maija Vilkkumaan levyn "Totuutta ja tehtävää". Siirsin levyn heti mp3-tiedostoiksi ja iPod-soittimeen, jotta voin kuunnella niitä koiraa kävelyttäessäni.

Kysymys: aiheuttiko toimintani Vilkkumaalle tulonmenetystä, joka pitäisi korvata, vai lisäsikö se hänen myyntiään?

Omalla kohdallani vastaus on selvä. En olisi ostanut levyä, ellen olisi voinut siirtää sitä iPodiin. Kuuntelin tiedostot muutaman kerran ja nyt ne ovat hautautuneet jonnekin ulkoiselle kiintolevylle. En ole koskaan kuunnellut levyä cd-soittimessa, enkä kuuntele. Ostin sen vain mp3-käyttöä varten (tuolloin iTunesista ei vielä saanut drm-vapaita tiedostoja - nyt saa, mutta se ei vaikuta seuraaviin pohdiskeluihin).

Kuvailemani tapaus palautui mieleen, kun näin miten pontevasti Vilkkumaa otti kantaa Arhinmäen puolesta Facebook-sivullaan ("Olen sataprosenttisesti Arhinmäen takana, mitä tulee Tekijänoikeuslain laajentamiseen"). Vilkkumaan mielestä kopiointi aiheuttaa menetyksiä, jotka tulee korvata hyvitysmaksulla. Ainakin minun tapauksessani Vilkkumaa sai enemmän kuin ansaitsi: ensin myydyn levyn, sitten vielä hyvitysmaksut iPodista ja levyasemasta.

Tekijänoikeuslain käsitteet perustuvat yhä 1980-luvun maailmaan. Kun nauhoitti musiikkia radiosta tai kopioi älppärin kaverilta, tekijältä jäi saamatta myyntituloa. Kopiointi oli helppo määritellä.

Noiden aikojen perintönä laki tuntee vain yhdenlaisen kopioinnin. Laki ei tunne ajansiirtoa (digiboksit) tai formaatinsiirtoa (oma cd-levy omaan mp3-soittimeen tai kännykkään). Niitä kaikkia pidetään samanlaisena poikkeuksena tekijän yksinoikeuteen.

Lain vanhentuneisuus on melkeinpä koomista. Kuluttaja ei voi ymmärtää, että ostaessaan cd- tai dvd-levyn hän ei saa teosta vaan pelkän teoskappaleen. Tekijällä on yhä juridinen oikeus määrätä teoksensa käytöstä. Juuri tähän perustuu esimerkiksi se, ettei dvd-elokuvia saa kopioida.

Yritäpä selittää tätä asiakkaalle, joka on maksanut levystään. Ilman muuta hän kuvittelee omistavansa levyn ja voivansa tehdä siitä kopion esimerkiksi autokäyttöön ilman lisäveloituksia. Kuluttajan asenne on juridisesti väärä, mutta käytännöllisesti oikea. Vika on laissa, ei kuluttajassa. Ongelmana tekijänoikeuksien kannalta eivät ole maksavat asiakkaat vaan piraatit. Piraateilla on mielestään kaikki oikeudet sisältöön, vaikka he eivät ole maksaneet siitä mitään.

Hyvitysmaksukeskustelu on joka tavalla hakoteillä. Ensinnäkin se kohtelee maksavia asiakkaita ongelmana, vaikka juuri he ovat ratkaisu. Heidän hankkimansa sisältö ja ostamansa laitteet lisäävät sisällön myyntiä. Todellinen ongelma on piratismi, ei laillinen kopiointi medialta toiselle tai ajansiirto.

Asiakkaiden rahastaminen ja syyllistäminen ei ole artistien oman edun mukaista. Alan ammattilaisina heidän luulisi tietävän, miten monella eri tavalla musiikkia kulutetaan. Rahan vaatiminen kaikesta mahdollisesta ikivanhan laintulkinnan nojalla on kohtuutonta.

Toiseksi koko keskustelu menee nurinpäin: "haluamme 15 miljoonaa, miten keräämme rahat?" Oikea tapa olisi arvioida haittaa ja katsoa sitten, mikä on realistinen korvaustapa. Oma arvioni on, että jopa nykyinen 6,5 miljoonaa on selvästi yläkanttiin. Siinä on mukana paljon yrityskäyttöä ja käyttäjien omaa sisältöä (erit. kotivideot ja valokuvat) -- siis sellaista, josta ei edes ahtaan laintulkinnan mukaan pitäisi maksaa. Lavean tulkinnan mukaan ajan- ja formaatinsiirto eivät myöskään oikeuta hyvitykseen.

Tekijät vaativat maksuun oikeudenmukaisuutta ja teknisen kehityksen huomioimista, mutta jos niin tehtäisiin, maksuja pitäisi tarkistaa pikemminkin alaspäin. Teoston oma vuosikertomus 2010: "Musiikkituottajat IFPIn tilaston mukaan digitaalinen musiikkimarkkina kasvoi Suomessa 88 prosenttia vuonna 2010 ja muodostaa jo viidenneksen äänitemyynnin kokonaisuudesta."

Miksi hyvitysmaksun pitäisi kolminkertaistua, kun lisensioidun digimusiikin osuus käytöstä kasvaa tätä vauhtia? Miksi uusista laitteista, jotka lisäävät myyntiä, pitäisi maksaa rangaistusluonteista veroa? Jos musiikkimyynnistä viidennes on digitaalista, eikö ole loogista että hyvitysmaksun kertymä putoaa saman verran?

Viitteet:
Elvis ry: Suhteeton poru hyvitysmaksusta

Elvis ry: Oikeudenmukainen hyvitysmaksutaso tuottaa elinvoimaista kulttuuria

Luovan työn tekijälle jää vain känsät?

2011-12-09T20:59:00.005+02:00

Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien eli LYHTYn projektijohtaja Lauri Kaira kommentoi EFFIn hyvitysmaksukritiikkiä väittämällä, että maksu pitää "palauttaa sille oikeudenmukaiselle tasolle, jolla se on ollut aiemmin". Muutoin "tekijöille uhkaa pian jäädä käteen vain känsät".

Sikäli kun toimittajan uutiseen kirjaama vertaus on peräisin Kairalta, se ei osu lainkaan kohdalleen. Oli hyvitysmaksu millainen tahansa, luova työ harvoin tuottaa känsiä.

Twitterissä eräs luovan työn tekijä kommentoi tänään maksuja omasta näkökulmastaan. Hän oli ollut yksi vuonna 2005 valmistuneen dokumenttielokuvan kahdeksasta ohjaajasta. Anottuaan nyt ensi kertaa korvauksia hän sai hyvitysmaksupotista 90 euron tilityksen.

Summa ei ole suuri, mutta toisaalta dokumenttikin oli täysin tuntematon (ainakin minulle). Epäilen, ettei kukaan ole koskaan tehnyt siitä ensimmäistäkään kopiota. Ainakaan kukaan ei kopioisi sitä kännykkäänsä!

Lisäksi luulen, että dokumentti tehtiin alunperinkin julkisella rahoituksella. Ensin teoksia siis rahoitetaan vero- tai hyvitysmaksuvaroilla, ja sitten tekijät saavat vielä korvauksia teostensa muka-kopioinnista.

Kairan vaatimus maksun palauttamisesta jollekin tietylle tasolle on absurdi, koska mitään oikeaa tasoa ei ole. Mahdollisia vertailukohtia on rajattomasti, jokainen valitsee niistä itselleen sopivan. Parasta olisi, jos kopioinnin määrästä ja sen aiheuttamista tulonmenetyksistä olisi luotettavia arvioita tai edes selviä trendejä, mutta niitä ei (kenties tahallisesti?) ole.

Itse suosin kansainvälistä vertailua. EU:n vapailla sisämarkkinoilla kansalliset järjestelmät ovat ongelmallisia ja vääristävät kilpailua. Toisaalta sisältöä kulutetaan ja kopioidaan kaikissa maissa suunnilleen samalla tavalla, joten maksujenkin pitäisi kaiken järjen mukaan olla samaa tasoa.

Miksi siis Suomen maksut ovat jo nyt neljänneksi korkeimpia? Ruotsin maksukertymä asukasta kohti on noin puolet Suomesta. Hollanti, Norja ja Tanska ovat samaa luokkaa tai selvästi alempia. Tarkempia lukuja löytyy OKM:n omasta selvityksestä. Jos Arhinmäen ajama korotus menisi läpi, suomalaisten maksu nousisi luultavasti maailman korkeimmaksi.

Miten Kaira voi väittää, että maailman korkein taso olisi "se oikea"?

Koska hyvitysmaksu ei perustu todelliseen käyttöön, se kuvastaa lähinnä kulttuuripolitiikkaa ja oikeudenhaltijoiden lobbauksen tuloksellisuutta. Tässä suhteessa kaikki tasot ovat yhtä oikeita.

Lisäksi on syytä muistaa, että me suomalaiset maksamme myös EU:n korkeimpiin kuuluvaa arvonlisäveroa -- joka vielä lisätään hyvitysmaksuihin. Korkea ALV lisää entisestään korkean hyvitysmaksun vaikutusta, mutta lopullinen taso ei näy tilastoissa.

Suomen hyvitysmaksussa on kalleuden lisäksi toinenkin erikoisuus: sen kollektiivisten tilitysten osuus on poikkeuksellisen korkea. Monissa maissa kaikki kerätyt varat jaetaan kokonaisuudessaan tekijöille. Suomessa 40 % varoista käytetään tekijöiden "yhteisiin tarkoituksiin" (esim. Ranskassa määrä on 25 %, Islannissa 15 %, Espanjassa 20 % ja Sveitsissä 10 %).

Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota asiaan jo tekijänoikeuslain valmistelun yhteydessä vuonna 2005 (kts. perustuslakivaliokunnan lausunto 7/2005). On ongelmallista, että veroluonteista maksua kerätään yksittäisten tekijöiden nimissä, mutta tuloutetaan kollektiivisesti.

Aiemmin OKM sai itse päättää hyvitysmaksuista. Maksulla nähtiin sen veroluonteisuuden vuoksi niin paljon yhteiskunnallista merkitystä, että päätösvalta siirrettiin koko hallitukselle.

Toisin kuin Kaira uutisessa väittää, maksu ei siis ole mitätön asia -- ei yhteiskunnallisesti eikä fiskaalisesti. Oleellista on sen epäoikeudenmukaisuus ja tapa, jolla maksua on yksipuolisesti ja ilman mitään keskustelua jatkuvasti laajennettu. Hyvitysmaksuun kohdistuva kritiikki on samalla kritiikkiä koko tekijänoikeusjärjestelmää kohtaan. Vanha järjestelmä ei enää täytä 2010-luvun tarpeita, mutta vahvat järjestöt ja kansainväliset sopimukset estävät kaikki muutosyritykset.

Hyvitysmaksulla on paljon yhteistä tv-maksun kanssa. Jälkimmäiseen ollaan pitkän väännön jälkeen tekemässä isoja uudistuksia. Saa nähdä, milloin tekijänoikeusasioissa uskalletaan tehdä vastaavaa.

(kirjoitusta muokattu 10.12.2011)

Tuntemattomasta vihaisiin lintuihin

2011-12-07T10:56:00.000+02:00

Tiedän, että tästä aiheesta ei voi puhua itsenäisyyspäivänä, mutta ehkä sen jälkeen: miksi toinen maailmansota yhä dominoi itsenäisyyspäivän viettoa? Ja erityisesti: miksi Tuntematonta sotilasta yhä esitetään jokaisena itsenäisyyspäivänä?

Sotaveteraanit tekivät arvokkaan työn puolustaessaan Suomea ja säilyttäessään sen itsenäisyyden. Mutta ei jatkosodan historia pelkkää gloriaa ollut. Silti ei taida löytyä toista Euroopan maata, jonka itsenäisyyspäivän traditio nojaisi niin vahvasti toiseen maailmansotaan -- sotaan, jota Suomi ei varsinaisesti voittanut.

Yksi traditio on Tuntemattoman sotilaan näyttäminen televisiossa. Kun eilen kirjoitin aiheesta Facebook-sivullani, kommentit menivät odotetusti täysin ristiin. Monelle Tuntematon on elämää suurempi klassikko. Eräs lause jäi erityisesti mieleeni. Sen mukaan "Syntyy aina uusia sukupolvia, joiden on myös hyvä nähdä elokuva".

Millä silmin nykynuoret mahtavat katsoa elokuvaa? Sehän ei elokuvana ole kovinkaan ihmeellinen. Nuoriso on tottunut värikkäisiin Hollywood-spektaakkeleihin, joissa elokuvan kerronta on huippuluokkaa ja efektit sen mukaiset.

Tuntematon sotilas on aikansa lapsi. Omassa digi-tv:ssäni sen mustavalkoinen kuva näytti ilmeisesti pakkaustekniikan vuoksi jotenkin nykivältä. Kun joukko miehiä hiipi metsässä aseiden kanssa, vesisade kulki heidän mukanaan. Pelkään, että tällaiset yksityiskohdat saavat elokuvan näyttämään nykynuorten silmissä hassulta, jopa camp-henkiseltä.

Olisiko aika katsoa menneisyyden sijasta tulevaisuuteen? Suomen tuleva itsenäisyys on ennen kaikkea yhteiskunnan hyvinvoinnin ja taloudellisen turvallisuuden varassa. Kreikan tielle joutuminen veisi meiltä itsenäisyyden ilman, että laukaustakaan tarvitsee ampua. Tästä pitäisi puhua paljon enemmän.

Nuorille pitäisi iskostaa päähän, että isoisien aseellinen taistelu on muuttunut markkinavoimien taisteluksi. Suomea ei puolusteta chillaamalla ja tekemällä työtä vain sen verran, että pystyy maksamaan puolen vuoden ulkomaanmatkat.

Ehkä 6.12.2020 alkaen korvaamme Tuntemattoman "Nokian maailmanvalloitus" tai "Näin vihaiset linnut lensivät historiaan" -dokumenteilla?

Linnan juhlista vuoden Twitter-tapahtuma

2011-12-06T22:50:00.006+02:00

YLE oli rakentanut järjestelmän, joka näytti Twitter-kommentit teksti-tv-sivulla kuvan päällä. Ja kylläpä kommentteja tulikin! Suomalainen #linnanjuhlat aihetunniste (hashtag) nousi hetkeksi maailman suosituimpien Twitter-aiheiden joukkoon. Sellaista ei tiettävästi ole tapahtunut koskaan aiemmin. Viimeistään nyt voi sanoa, että Twitter on lyönyt itsensä läpi Suomessa.

Twitter-kommentointia on käytetty aiemminkin, mm. juhlissa vuosi sitten, mutta vasta nyt tviittaajia oli niin paljon, että kriittinen massa ylittyi. Me katsojat teimme Twitterin kautta muutoin aika tylsästä ja kaavamaisesta lähetyksestä ihan uudenlaisen.

Katsojien apu tulikin tarpeeseen, sillä suomenkieliset juontajat sotkivat henkilöiden nimet pahemman kerran. Ehkä ensi kerralla juontajat voivat keskittyä ilmapiirin kuvaamiseen ja jättää henkilöiden tunnistamisen sosiaalisen median tehtäväksi? Joukkoistaminen toimii. Tviittaajia on niin paljon, että jokaiselle vieraalle löytyy joku, joka tunnistaa hänet. Ja muistaa nimenkin oikein.

Ahkerat tviittaajat näyttivät, mitä yhteisöllinen televisiokokemus voi parhaimmillaan olla. Tämä oli sitä, mitä visioitiin 1990-luvun lopun digi-tv-haaveissa: sisältöä, jota katsojat tekevät toisilleen. Somen kautta katsojista muodostui ryhmä, johon kuka tahansa saattoi liittyä, ja näin päästä osallistumaan tapahtumaan. Kukaan ei jäänyt yksin, vaikka katsoi ohjelmaa kotonaan.

Kokemus olisi ollut vielä parempi, jos linnavieraiden joukossa olisi ollut aktiivisia tviittaajia. Nyt heitä oli vain muutamia, eivätkä heidän tviittinsä näkyneet aihetunnisteella.

Katsomosta tviittailijat osoittivat loistavaa kekseliäisyyttä ja erinomaista huumorintajua. Osa ehdotuksista oli rohkeita, mutta toteuttamiskelpoisia. Tosiaan: miksei jokaiselle vieraalle voisi lähettää kutsukirjeen mukana pienen rfid-sirun tai jopa QC-koodin juhlapukuun kiinnitettäväksi? Mikseivät paikalla olevat toimittajat voisi kuunnella katsojien ehdotuksia siitä, ketä haastatella seuraavaksi?

Ja mitä juhlaväki olisikaan tuuminut, jos tviittien virta olisi heijastettu salin seinälle? Se toimii hienosti seminaareissa, miksei siis linnan juhlissakin? Seuraava presidentti voi luoda jotain omaa ja rohkeaa - jotain, mikä palauttaisi uskon Suomeen teknologiamaana. Halosen aika on nyt nähty, eikä häneltä ole juurikaan riittänyt kiinnostusta tälle sektorille.

Tviittaajien luoma sisältö oli niin hauskaa, että joku mainitsi tuskin malttavansa katsoa tv-kuvaa tviittien viedessä kaiken huomion. Ei ihme: toisin kuin linnan jäykistelyt ja tärkeilyt, some oli aitoa ja rehellistä. Sellainen toimii aina.

YLElle tapahtuma antaa pohdiskelun aihetta. Monet seurasivat lähetystä nettitelevision kautta ja osallistuivat siihen itsekin tviittaamalla. Jos YLEn palveluita tuotetaan ja käytetään jatkossa yhä enemmän netin kautta, toiminta on myös rahoitettava siellä. Maksamattomuuden perusteluksi ei enää riitä se, ettei omista tv-vastaanotinta.

YLE mainosti lähetyksen tulevan ensi kertaa teräväpiirtona. Osa kameroista oli kuitenkin SD-tasoa ja kuva vain skaalattiin ylöspäin. Vaihtelu HD:n ja SD:n välillä oli ärsyttävää. Eikö YLEllä tosiaan ollut riittävästi HD-kalustoa vai oliko lähikuviin tarkoituksella valittu heikkolaatuisempia SD-kameroita? Olisiko HD-kuva ollut liian armoton juhlavieraille?

Joka tapauksessa: hyvin tehty, some! Hyvä me.

Navigaattori näyttää myös ruuhkat

2011-12-05T16:57:00.001+02:00

Jokin aika sitten huomasin, että käyttämäni TomTomin GO 1005 Live -navigaattori oli alkanut näyttää reaaliaikaisia ruuhkatietoja. Aiemmin kartalla on näkynyt vain ilmoituksia tietöistä, jotka ovat usein olleet vanhoja. Nyt HD Traffic-palvelu näyttää aktivoituneen myös Suomessa, mistä on paljon hyötyä.

Palvelu kertoo, että reitin varrelle osuu kaksi ruuhkakohtaa, jotka aiheuttavat yhteensä kahdeksan minuutin viivästyksen normaaliin matka-aikaan verrattuna. Lisäksi nähdään tarkempia tietoja:

Ruuhkatilanne tietenkin elää, joten aika on pelkkä arvio, mutta se tuntui pitävän paikkansa varsin hyvin.

HD Traffic -palvelu on aiemmin toiminut monissa Euroopan maissa. Esimerkiksi viime keväänä Italiassa pääsiäisen paluuliikenne aiheutti niin paljon ruuhkaa, että navigaattorin näyttö hehkui punaisena:

Navigaattori on mainio laite, jota voi käyttää muuallakin kuin autossa. Kesällä Englannissa seurasin iPhonen Navigon-ohjelmasta junamatkan etenemistä ja osasin varautua hyvissä ajoin jäämään pois oikealla asemalla (ruutukuvia ei tulisi tallentaa jpeg-muotoon, koska se aiheuttaa pakkausartefakteja, mutta teen niin levytilan säästämiseksi):

Suomalaiset junanvaunut lienevät tukevampaa tekoa kuin englantilaiset, sillä meillä en ole saanut navigaattoria toimimaan edes ikkunapaikalla.

Vieraan maan taksissa navigaattori paljastaa, jos kuljettaja kiertää ympyrää maksun lisäämiseksi. Jo pelkkä navigaattorin esille kaivaminen viestittää kuljettajalle, että tätä turistia ei kannata huijata.

Navigaattori opastaa mukavasti myös käveltäessä vieraassa kaupungissa. Tosin iPhonen Navigoniin tuli jonkin päivityksen myötä ärsyttävä lisäominaisuus, joka kävellessä aktivoi automaattisesti puhelimen kameran, ja halusi esittää tietoja läheisistä kohteista maisemakuvan päällä. Tällainen kamerakäyttö tyhjensi nopeasti puhelimen akun. Nyt uusimmassa versiossa asian pitäisi olla korjattu.

Tapauksesta riippuen navigaattorin saa toimimaan myös lentokoneessa, ainakin ikkunapaikalta. Lennon aikana voi sitten seurata omalta näytöltä nopeus- ja korkeustietoja, eikä tarvitse arvailla, mikähän pieni kylä tuolla alhaalla pilkottaa. Tässä ruutukuvassa näkyy lentokorkeus:

Nopeusmittarissa riittää lukemia paljon yli sen, mihin autolla voi päästä:

Ja lennon aikana ikkunasta avautuvaa näkymää voi verrata karttaan:

Hieman hitaampaa kyytiä Venetsian kanavassa vanhan Garminin näytöltä (kesä 2006):

Kun tätä viisi vuotta vanhaa navigaattorin näyttöä vertaa alun reaaliaikaisiin liikennetietoihin ei voi kuin hämmästellä, miten tekniikka on kehittynyt. Millaisia palveluita mahtaakaan olla tarjolla viiden vuoden päästä?

Napsun salasanat -- lisää vuotoja tulossa?

2011-12-04T09:37:00.007+02:00

Eilen nettiin vuodettiin 16141 käyttäjän tunnukset, salasanat ja sähköpostiosoitteet. Teko on lähes identtinen maanantaisen Helistin.fi:n tietovuodon kanssa, joten myös tekijä on todennäköisesti sama.

Napsun salasanoista voi laskea samanlaisia tunnuslukuja kuin Helistimen vuodosta. Aineisto on kuitenkin tuntuvasti pienempi, joten sen tilastollinen merkittävyys on vastaavasti heikompi. Salasanojen keskipituus on ällistyttävän tarkasti sama (Napsussa 7,48, Helistimessä 7,49) ja pituusjakaumassa on tyypillinen notkahdus seitsemän merkin kohdalla:

Tällä kertaa laskin myös, kuinka moni oli rikkonut yksinkertaisinta salasanaohjetta vastaan: salasana ei saa olla sama kuin käyttäjätunnus!. Napsussa näitä oli 820 eli 5,08 %, Helistimessä 1908 (2,61 %). Ja ei, myöskään käyttäjätunnus takaperin ei ole hyvä salasana. Tätä ei tiennyt 20 Napsussa (0,12 %) ja 30 Helistimessä (0,04 %).

Kaikki luvut on laskettu vuodetuista salasanoista. On mahdollista, että kaikkia salasanoja ei ole onnistuttu murtamaan, jolloin nämäkään lukemat eivät ole aivan tarkkoja.

12.11.2011 verkkoon vuodettiin ensin lähes puoli miljoonaa sähköpostiosoitetta (ns. jättivuoto) ja sen jälkeen väitetty 100 yleisimmän salasanan lista. Vasemmassa sarakkeessa on tämän listan 50 suosituinta salasanaa, keskellä Helistimen ja oikealla Napsun suosituimmat salasanat (Napsun listalta poistin salasanan, joka on ilmeisesti ylläpidon oma ja sama usealla eri tunnuksella - soo soo!).

Sinertävällä on merkitty ne salasanat, jotka löytyvät Top-100 listan 50 ensimmäisen joukosta ja punertavalla ne, jotka löytyvät jommasta kummasta tällä viikolla vuodetusta palvelusta.

Yhdenmukaisuus on merkittävä. Tämän perusteella voisi olettaa, että Helistimen ja Napsun tietokannat on varastettu jo syksyllä, ja että niiden tiedot ovat olleet mukana jättivuodon listalla.

Vielä huolestuttavampi on käänteinen johtopäätös: koska eräitä top-listan suosituimpia sanoja (kuten qwerty, porkkana ja karoliina) ei ole Helistimen eikä Napsun listalla, tulossa on todennäköisesti uusia salasanavuotoja.

Top-listalla ällistyttävän korkealla oleva 184684 antaa ymmärtää, että numerosarja voisi liittyä jotenkin murretun palvelun nimeen tai toimintaan. Saisiko tästä johtolankoja siihen, mikä murto on vielä julkistamatta?

Vertasin listaa silmämääräisesti myös Netcar-palvelun vuotoon. Silläkin suosittuja salasanoja ovat 123456, salasana, perkele, ANNELI ja johanna, mutta vastaavuus on muuten selvästi heikompi.

MikroPC-lehden Ossi Jääskeläinen näyttää tulleen toista kautta samanlaisiin johtopäätöksiin. Kannattaa siis pitää silmät auki ja seurata uutisia. This ain't over yet!

PS. Vuodetun listan hallussapito on mitä ilmeisemmin laitonta, mutta toisaalta osoitus avoimen datan hyödyistä. Listoja analysoimalla voimme auttaa poliisia ja varoittaa tulevia uhreja.

Lisäys klo 23:
Vielä yksi kiintoisa havainto: Helistimen ja Napsun käyttäjissä on 672 samaa sähköpostiosoitetta, joten heidän täytyy olla käyttäjinä molemmissa palveluissa. Näistä 360:lla on molemmissa palveluissa sama salasana, 312:lla eri. Tästä voi päätellä, että yli puolet ihmisistä käyttää samaa salasanaa eri palveluissa. Jos näin todella on, ohje "joka paikkaan eri salasana" ei ole vielä mennyt perille.

Artistien aika lopettaa uhriutuminen

2011-12-01T06:22:00.006+02:00

Arhinmäen pyrkimys tuoda hyvitysmaksu tietokoneille on ykskantaan väärin. Tietokoneiden kiintolevyillä ei ole laillisesti kopioituja elokuvia ja musiikkia. Elokuvia ei voi olla, sillä dvd-levyjen kopiointi kiellettiin vuoden 2006 tekijänoikeuslaissa.

Kun sallitun kopioinnin piiri kutistui, hyvitysmaksun tariffeja olisi pitänyt vastaavasti laskea. Niin ei tietenkään tapahtunut. Elokuvien ainoa laillinen lähde ovat nykyisin digi-tv:stä tallennetut ohjelmat. Kuinka monella on tällaisia kiintolevyllään?

Kysyn siis vielä uudelleen: mistä kiintolevyille on tullut se aineisto, jonka nojalla maksua voidaan periä? Tekijänoikeuslain mukaan tällaista kopiointia pitäisi vieläpä tapahtua "merkittävässä määrin".

Saman kysymyksen esitän dvd-levyistä: mitä sellaista niille kopioidaan, että se oikeuttaa perimään maksua kaikilta tyhjien aihioiden ostajilta?

Epäilemättä näillä alustoilla on elokuvia ja musiikkia, mutta ne on ladattu laittomasti netistä eivätkä siksi oikeuta hyvitykseen.

Ehkä ei tarvitsekaan. Hyvitysmaksun määräämisestä on tullut puhdasta kulttuuripolitiikkaa. Maksua ei voi perustella kopioinnin määrällä, joten sitä perustellaan vain tuen tarpeella. Tällainen ajattelu on kuitenkin ristiriidassa tekijänoikeusdirektiivin kanssa ja maksun veroluonteisuuden kannalta muutenkin ongelmallista.

Myös matkapuhelinten kohdalla voisi pohtia, mistä niiden musiikki on peräisin, mutta kysynpä provosoivasti toisin: pitäisikö hyvitysmaksua mieluummin jakaa puhelinvalmistajille?

Miksi aina oletetaan, että tekniikka riistää artisteja ja aiheuttaa heille menetyksiä? Todellisuudessa suhde on kaksisuuntainen: tekniikan avulla artistit saavat uusia kanavia itsensä ja sisältönsä myymiseen. Levysoittimet, magnetofonit, c-kasetit ja vhs-nauhurit eivät peloista huolimatta tappaneet sisältöbisnestä vaan päinvastoin kasvattivat sitä. Matkapuhelin on jälleen uusi kanava, joka lisää sisällön kulutusta eri muodoissaan. Pitäisikö siitä rangaista vai pikemminkin palkita?

Taiteilijoiden olisi aika lopettaa uhriutuminen. Kaikki eivät suinkaan yritä riistää heitä. Laiteteollisuudella, artisteilla ja kuluttajilla on yhteinen etu. Tähän asti kaikki ovat hyötyneet kehityksestä. Miksei niin kävisi jatkossakin?

Hyvitysmaksun tuotto on laskenut siksi, että käyttötavat ovat muuttuneet. Kuunnellaan sitä, joka varmasti tietää: "Kasvua tuli erityisesti kaupallisesta televisiotoiminnasta sekä onlinemarkkinoilta... Digitaalisen musiikin kulutus kasvoi viime vuonna Suomessa ennätystahtia, ja vuosi 2010 merkitsi läpilyöntiä musiikin streaming palveluille."

Lainaus on -- yllätys, yllätys -- Teoston tuoreimmasta vuosikertomuksesta.

Lisäys klo 10:

Tietokone-lehden bloggaaja Ville Oksanen on pyytänyt hyvitysmaksun valmisteluun liittyvät ministeriöiden asiakirjat ja laittanut ne nettiin muidenkin tutkittaviksi.

Asiakirjoista mielenkiintoisin on OKM:n oma neuvottelumuistio, koska siinä pohditaan maksun kehittämistä. Teksti on muutoin asiallista ja varsin neutraalia, kuten viranomaiselle kuuluukin, mutta s. 4-5 on teksti "Tallentavien TV-laitteiden myynti on laskenut. On kuitenkin täysin mahdollista, että tämän tuotekategorian myynti lähtee myöhemmin nousuun. Lisäksi tämän tyyppisten laitteiden hyvitysmaksu on korkea, jolloin pienestäkin myyntimäärästä tulee tärkeää lisätuloa." Tämä särähtää omassa korvassani.

Muistiossa OKM kritisoi perustellusti ns. kopiointitutkimuksia, joista ei pysty päättelemään juuri mitään todellisen kopioinnin määrästä. Sivulla 9 on kappale: "Vuoden 2010 matkapuhelintutkimuksen mukaan alle puolella niistä, joilla oli musiikkiominaisuudella varustettu puhelin, oli tallentanut musiikkitiedostoja puhelimeen. Matkapuhelintutkimuksen tulokset osoittivat, että matkapuhelinten käytössä yksityisessä kopioinnissa ei ollut juurikaan tapahtunut muutoksia verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin."

Kaiken tämän jälkeen ministeriö kuitenkin päätyy (s. 11) esittämään maksujen korotuksia JA maksupohjan laajentamista: "Opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan hyvitysmaksun pohjaa tulee laajentaa ja maksun tasoa nostaa, jotta tekijöille tulisi kohtuullinen korvaus yksityisestä kopioinnista aiheutuvasta haitasta."

Uutta on myös se, että asetusta ei tarvitsekaan uusia vuoden päästä, vaan nyt määritellyt korkeat taksat voisivat jäädä voimaan "toistaiseksi".

Vielä yksi kiinnostava asia: digiboksien hyvitysmaksua halutaan nostaa, koska kiintolevyjen kapasiteetti on noussut. Kun laitteiden hinta on kuitenkin pysynyt samana tai jopa laskenut se merkitsee, että hyvitysmaksun prosentuaalinen osuus kasvaa. Ehdotettu 36 euron maksu tietäisi 300 euron hintaisesta laitteesta jo 15 prosentin osuutta (laskettuna verottomasta hinnasta, koska myös hyvitysmaksun päälle tulee vero).

Digiboksien taksakorotukset tulisivat sopivasti nyt, kun moni vaihtaa digiboksin perustarkkuudesta hd-malliin lähetysten alettua. Ovelaa! (sivulta 2 käy ilmi, että digiboksit ovat hyvitysmaksutulon ylivoimaisesti suurin tuloerä).

Joku on ihmetellyt, miksi jaksan olla niin kiinnostunut 10-15 miljoonan euron rahavirroista. Kyse on oikeudenmukaisuudesta.

================
Lisäys 3.12.2011:

Kokosin pientä kansainvälistä vertailua aiheesta.

Ruotsin hyvitysmaksu: http://www.copyswede.se/

DVD+R -levyn maksu n. 0,29 eur (Suomessa 0,60 eur)

Ruotsin hyvitysmaksutulo 2010: n. 9,8 miljoonaa euroa
Suomen hyvitysmaksutulo 2010: n. 6,5 miljoonaa euroa
Ruotsin väkiluku: n. 9,5 miljoonaa
Suomen väkiluku: n. 5 miljoonaa

Mp3-soitin 16 Gt hyvitysmaksu Ruotsissa: 5,4 euroa
Mp3-soitin 16 Gt hyvitysmaksu Suomessa: 10 euroa

Jos hyvitymaksu laajenee, Suomessa on ensi vuonna ilmeisesti maailman korkeimmat hyvitysmaksut.

Hollannin hyvitysmaksutariffit: http://www.thuiskopie.nl/nl/tarieven

Onpa erikoista, että dvd-r ja dvd+r -levyt on hinnoiteltu eri tavalla. En keksi mitään syytä, miksi dvd+r on 0,40 eur ja dvd-r 0,60 eur/levy (jälkimmäinen sama taksa kuin Suomessa).

Hollannissa oikeudenhaltijat vaativat vasta nyt mp3- ja kiintolevytallentimia maksun piiriin: http://www.thuiskopie.nl/assets/cms/File/Letter%20from%20European%20right%20holders%20organisations(1).pdf

Jos oikein tulkitsen hollantia eli näitä tekstejä:

Kerncijfers op basis van jaarverslag 2010:

Incassostromen (* € 1.000):
audio € 125
video € 268
data € 2.299
dvd € 8.129
Totaal geïncasseerd: € 10.821

Hollannin hyvitysmaksukertymä 2010 oli 10,8 miljoonaa euroa. Maan väkiluku on 16,5 miljoonaa.

Tanskan sivuista en saa mitään tolkkua, hinnasto kuitenkin löytyy: http://www.copydan.dk/DK/Bandkopi/Blanke%20medier/Priser.aspx

Dvd-levyn maksu olisi DKK 7,5:n kurssilla 0,46 euroa (Suomi 0,60 euroa).

Ilmeisesti kiinteä 0,65 euron hyvitysmaksu myös usb-tikuilla ja muistikorteilla, mutta ei digibokseilla, mp3-soittimilla, ulkoisilla kiintolevyillä, älypuhelimilla tai tietokoneilla.

Jos joku tanskaa ymmärtävä selvittämään vuosittaisen maksukertymän, kuulisin mielelläni.

Norjan luvut: http://www.norwaco.no/Privatkopiering

Hyvitysmaksua ei ole, valtio korvaa kopioinnin suoraan edunsaajille. Korvaussumma v. 2011 41,1 miljoonaa Norjan kruunua vastaa 5,3 miljoonaa euroa. Norjan asukasluku 4,9 miljoonaa eli käytännössä sama kuin Suomessa.

Näiden lukujen valossa on vaikea nähdä, miksi Suomessa "oikea" hyvitysmaksutulo olisi 15 miljoonaa? Vain siksi, että suomalaiset ovat muutenkin tottuneet maksamaan kaikesta muita enemmän?

Miksei kansainvälistä vertailua koskaan esitetä hyvitysmaksukeskustelun yhteydessä? Miksi tekijänoikeusjärjestöt pyrkivät pikemminkin pimittämään asukasta kohti lasketut maksutulot?

Haastan Arhinmäen vastaamaan hyvitysmaksusta

2011-11-30T08:52:00.004+02:00

Ministeri Arhinmäki on eilen vastannut hyvitysmaksuun liittyvään kritiikkiin blogissaan.

Sen pohjalta haastan Arhinmäen vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

1. Lainaus ministeri Arhinmäen blogista: Kokonaisuudistusta odotellessa pitää turvata luovan työn tekijöiden toimeentulo nykyisellä järjestelmällä.

Direktiivin mukaan hyvitysmaksulla korvataan haittaa, jota yksityinen kopiointi aiheuttaa tekijöille. Ajatus siitä, että hyvitysmaksulla olisi jokin "oikea" taso on nurinkurinen ja direktiivin vastainen. Hyvitysmaksu on korvausta aiheutuneesta haitasta, ei luovan työn tukimuoto.

Jos hyvitysmaksua halutaan uudistaa, pitää tutkia millaista kopiointia tapahtuu ja arvioida sen aiheuttamia menetyksiä. Pitää myös ottaa huomioon, että aiempia tallennusalustoja (erit. dvd-aihiot) käytetään suhteellisesti yhä enemmän omien tiedostojen (mm. digikuvat) tallentamiseen, ja tällöin niiltä perittävän hyvitysmaksun tulee laskea. Tähän asti hyvitysmaksuja on (yhtä pientä poikkeusta lukuunottamatta) vain laajennettu. Miksi hyvitysmaksu vain laajenee? Mikä on se vahinko, jota "korvataan" esimerkiksi ajansiirtoon tarkoitetuilla digibokseilla tai dvd-aihioilla?

2. Lainaus blogista: ...uuden älypuhelimen hinta kallistuisi muistin koon perusteella 1,5-4 euroa. Tämä ei ole mielestäni kohtuuton hinta sille, että sillä voi kompensoida tekijöiden menettämää tuloa.

Jos siirrän omia cd-levyjäni mp3-muotoon puhelinta varten, mitään menetystä ei tapahdu. Jos ostan musiikkia puhelimeen Nokian tai Applen verkkokaupasta, tekijät saavat päinvastoin lisätuloa. Moni kuuntelee puhelimella FM-radiota eli kanavia, jotka maksavat soittokorvauksia. Mitä enemmän radiokuuntelijoita, sitä enemmän tekijät saavat korvauksia. Mikä siis on matkapuhelinten tekijöille aiheuttama tulonmenetys?

3. Lainaus blogista: Hyvitysmaksu menee tekijöiden toimeentuloon. Yli puolet maksusta on tätä suoraa korvausta.

Vastaavasti vähän alle puolet tulosta tilitetään järjestöjen kautta yhteisiin tarkoituksiin mm. apurahoina. Huoli hyvitysmaksutulon laskusta liittyy erityisesti tähän osuuteen, koska individuaalikorvaukset ovat joka tapauksessa hyvin pieniä (ja epäoikeudenmukaisia, koska ei voida tietää kenen teoksia oikeasti on kopioitu, ja ulkomaisille tekijöille rahoja ei tilitetä käytännössä lainkaan). Onko kohtuullista, että apurahajärjestelmän tulot kerätään yksityisoikeudellisella maksulla, jonka määräytymisperuste on näin kiistanalainen? Eikö tällainen toiminta kuuluisi valtion vastuulle? Mistä AVEK, ESEK ja LUSES hankkivat varansa ennen kasettimaksua?

Lopuksi pari omaa kysymystä:

4. Tiedättekö, että suomalaisten maksamat hyvitysmaksut ovat jo nykyisellään maailman neljänneksi korkeimmat, ja että laajennettu järjestelmä nostaisi ne luultavasti maailman korkeimmiksi? Miksei kansainvälistä vertailua maksuista esitetä julkisuudessa, vaikka kopioinnin tilanne ja laskevan hyvitysmaksukertymän ongelma on kaikissa maissa samanlainen?

5. Sisällön kopiointi on vähentynyt kiristyneen lainsäädännön ja toisaalta tekniikan muuttumisen vuoksi. Spotify soittaa musiikin ilman teoskappaleita, operaattorit tarjoavat iptv:n osana nettidigibokseja, tv-kanavat lähettävät ohjelmat jopa kolmeen kertaan, musiikki ostetaan digitaalisina latauksina puhelimeen ja pc:hen... Se maailma, johon hyvitysmaksu yrittää tarrautua, on häviämässä. Maksujen laajentaminen puhelimiin tai tietokoneisiin on väistämättä hätäratkaisu, jonka maksajat kokevat epäoikeudenmukaiseksi ja joka lisää houkutusta piratismiin. Onko tämä kaikki todella tekijöiden oman edun mukaista?

Kukaan ei kiistä tarvetta tukea luovan työn tekijöitä, mutta sen on tapahduttava oikeudenmukaisesti. Jos tukirahoja kerätään veroluonteisena maksuna kaikilta kansalaisilta, järjestelmän on oltava avoin ja sen perustelujen kestäviä. Nyt näin ei ole.

Lopuksi vielä lainaus blogista: Tekijänoikeuskeskustelussa tuntuu olevan leirejä, jotka eivät valittavasti löydä keskusteluyhteyttä.

Tähän asti tekijänoikeusasioista ei ole haluttukaan käydä avointa keskustelua. Asiat on tuotu julkisuuteen valmiiksi sovittuina. Näin oli käymässä myös hyvitysmaksun laajentamiselle, kunnes Aamulehti uutisoi asian.

Teillä, ministeri Arhinmäki, on nyt hyvä tilaisuus muuttaa käytäntöä ja edistää keskusteluyhteyden syntymistä.

Valtioiden isot veljet vakoilupuuhissa

2011-11-30T00:11:00.004+02:00

Markku Vettenniemi moitti 9.11.11. Helsingin Sanomien yleisönosastolla ministeriötä siitä, että se on kyllä huolissaan henkilötietojen vuodoista mutta ei ole varoittanut kansalaisia Ruotsin armeijan suorittamasta salakuuntelusta.

Joulukuussa 2009 alkanut urkinta herätti Suomessa aikoinaan paljon kritiikkiä. Nyt asia on jo unohtunut, vaikka Ruotsi näkee edelleen lähes kaiken Suomesta ulkomaille suuntautuvan puhe-, data- ja viestiliikenteen. Signaalitiedusteluyksikön (FRA) hankkima supertietokone analysoi liikennettä, poimii datavirrasta kiinnostavia sanoja sisältävät viestit ja murtaa viestien suojana olevia salauksia.

Todennäköisesti Viestintävirastoa harmitti vastata kirjoitukseen, mutta se hoiti asian kuitenkin kohteliaasti 15.11.2011. Vettenniemellä on oma lehmä ojassa, sillä hänen yrityksensä tarjoaa salakuuntelun estävää Turvaposti.fi-palvelua. Salaus perustuu SSL-tekniikkaan eli samaan, mitä Gmail nykyään käyttää.

Sillä, varoittaako Suomi kansalaisiaan FRA-urkinnasta vai ei, on käytännössä vähän merkitystä. Luultavasti jokainen maa seuraa verkkojensa läpi kulkevaa datavirtaa ja pyrkii kaappaamn siitä itselleen hyödyllistä tietoa. Ruotsi vain sattuu olemaan ainoa, joka tekee sen avoimesti ja laillisesti. Kippis heille siitä!

Suomen viranomaiset tietänevät myös muiden maiden harjoittamasta vakoilusta. Pitäisikö niiden kertoa siitäkin? Entä jos tiedot ovat salaisia?

Tämä kaikki on vasta alkua. Dataliikenteen valvontaa paljon tehokkaammat salakuuntelu- ja urkintaohjelmat voidaan ujuttaa suoraan epäiltyjen koneille. Asialla eivät enää ole yksin rikolliset, vaan myös useiden maiden poliisivoimat. Suomenkin poliisilla on nyt lupa vakoiluohjelmien käyttöön.

Spiegel-lehti julkaisi äskettäin hiuksianostattavan artikkelin tietokonevakoilun uudesta bisneksestä. Eurooppalaiset yritykset valmistavat ja myyvät ns. Government Trojans -ohjelmia, joilla epäiltyjen henkilöiden koneita voidaan vakoilla. Ohjelmia myydään tietenkin vain viranomaiskäyttöön, mutta jostain kumman syystä niitä on tavattu myös muiden tahojen hallusta. Myös Wall Street Journal on käsitellyt aihetta.

Spiegelin artikkeli kuvaa vakoiluohjelmaa, joka lähetettiin kohteeseen iTunes-päivitykseksi naamioituneena. Tämän mahdollisti turva-aukko, jonka korjaamiseen Applelta kului kolme vuotta.

Ohjelmapäivitys on mainio keino haittaohjelmien kuljettamiseen. Uhri ei osaa epäillä mitään, vaan antaa kiltisti oikeudet järjestelmätiedostojensa muuttamiseen. Herääkin epäilys, ovatko amerikkalaiset softavalmistajat mukana juonessa? Jättävätkö ne tarkoituksella ohjelmiinsa aukkoja viranomaiskäyttöä varten?

Entä mitä vakoilumahdollisuuksia uusi tekniikka antaakaan Iranin, Syyrian, Tunisia, Egyptin ym. viranomaisille? Tuoko internet kansalaisille sittenkään sananvapautta, vai onko se pikemminkin uusi vaara?

PS. Luulen, että Ruotsissa kiristellään juuri nyt hampaita. Ei ruotsalaisia niinkään Suomen data kiinnostanut, mutta myös Venäjän ulkomaanliikenne kulki paljolti Suomen läpi ja oli siten Ruotsin seurattavissa. Kun Itämeren kaasuputki (korjattu aiempi virhe: Pohjanmeren öljyputki) muutama viikko sitten valmistui, Venäjä sai sen kyljessä suoran valokaapelin Saksaan, ja ruotsalainen supertietokone jäi nuolemaan bittejään.

Tosin isoveli se siellä Saksassakin kuuntelee. Ja vielä natosellainen.

Helistimessä ihan kohtuullisia salasanoja

2011-11-29T05:55:00.002+02:00

Helistin.fi on tuorein tietomurron uhri. Nettiin vuodetut 73 158 salasanaa ja käyttäjätunnusta tarjoavat mahdollisuuden arvioida, miten oppi turvallisista salasanoista on mennyt perille.

Varsin hyvin. Ainakin kun ottaa huomioon, että helistin.fi on lähinnä äideille -- siis tavallisille kotikäyttäjille -- suunnattu palvelu.

Yleisin salasana on -- tadaa! -- jälleen kerran salasana. Sen on valinnut 197 käyttäjää eli 0,27 % rekisteröityneistä. Ei erityisen huono tulos, jos kyse on vain kirjoittelusta nettifoorumille. Mutta jos kyse on terveysasioinnista tai jos samaa "salasanaa" on käytetty muissakin palveluissa, riski on suuri.

Toiseksi yleisin salasana on aurinko (yllätys!), kolmanneksi yleisin johanna (naisten palsta, nääs) ja neljäs vauva (eipä ole vaikea arvata, kun ollaan vauva-aiheisella palstalla).

Kaikkien salasanojen äiti, kansainvälinen voittaja jo ties monettako kertaa eli 123456 on vasta sijalla 10 (77 henkilöä). Muita yleisiä sanoja ovat rakkaus, terveys, mustikka sekä naisten etunimet (todennäköisesti rekisteröityneiden henkilöiden tai vauvojen omat).

32 suosituimman salasanan joukkoon mahtuvat myös enkeli ja pikkumyy. Hakkerille se kertoo, että palvelun sisältö ohjaa salasanan valintaa. Ehkä autoharrastajien foorumissa kannattaisi kokeilla autojen merkkejä tai osia?

Kakkahuumoria, jota ruotsalaiset kuulemma suosivat, on hyvin vähän, vaikka esimerkiksi kakkapylly sopii hyvin aihepiiriin. Myöskään seksi ei ole kovin monella mielessä.

Kaikkien salasanojen keskipituus on 7,49 merkkiä, mikä ei aivan yllä turvallisena pidettyyn kahdeksaan merkkiin. Viestintäviraston suosittelemasta 15 merkistä jäädään todella kauas: vain 0,06 prosentilla salasana täyttää tämän (mielestäni kohtuuttoman ankaran) kriteerin. Toisaalta 32,1 prosentilla salasana on kuusi merkkiä tai lyhyempi.

Jostain syystä seitsemän merkin salasanoja on vähemmän kuin kuuden ja kahdeksan merkin salasanoja. Olen nähnyt saman ilmiön ennenkin, enkä osaa selittää syytä seitsemän merkin epäsuosioon.

Vielä yksi jännä havainto: salasanan 123456 valinneissa oli suhteettoman paljon miehiä. Joko he ovat huolimattomia tai olivat Helistimessä vain käymässä, eivätkä sen vuoksi vaivautuneet keksimään kunnollista salasanaa.

Oma päätelmäni näistä laskelmista on, että oppi salasanojen valinnasta on mennyt kohtuullisen hyvin perille. Vaikka helposti arvattava vauva on yleinen, senkin löytämiseksi pitäisi kokeilla keskimäärin 500 käyttäjätunnusta ennen kuin tärppäisi (ns. reverse hacking).

Käytetyt salasanat riittävät torjumaan satunnaiset kokeilut, mutta valtaosa niistä murtuu helposti mikäli hyökkääjä saa hash-tiivistein suojatun tietokannan. Ja jos ylläpito on suojannut kannan huonosti tai jättänyt sen kokonaan tekemättä, hyvälläkään salasanalla ei ole merkitystä. Turha siis stressata itseään asialla kohtuuttomasti.

Niin... entäpä ylläpidon omat tunnukset? Heidän salasanojensa keskipituus on 7,7 merkkiä eli sama kuin käyttäjillä. Joukossa on yksi huono, muutama kyseenalainen ja vain yksi vahva salasana. Monessa on käytetty yleistä kikkaa vaihtaa e-kirjaimet kolmosiksi, i-kirjaimet ykkösiksi ja o-kirjaimet nolliksi. On kyseenalaista, voiko tätä enää nykyoloissa pitää turvallisena menetelmänä ainakaan ylläpidon ollessa kyseessä.

Artisti syö jatkossa sinunkin levyltäsi?

2011-11-28T12:48:00.009+02:00

Lyhyt versio:

Ministeri Arhinmäki haluaa laajentaa tekijänoikeusjärjestöjen lobbaaman hyvitysmaksun matkapuhelimiin ja tietokoneisiin. Samalla ulkoisten levyasemien ja digiboksien taksoja nostettaisiin. Tämä kaikki on epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta. Suomalaisten maksamat hyvitysmaksut ovat jo nyt neljänneksi korkeimmat ja esimerkiksi muihin pohjoismaihin verrattuina kaksinkertaiset.

Mitä voit tehdä? Levitä tietoa eteenpäin ja kerro kantasi kansanedustajille. Tässä pohjaksi dokumentti, jota voit vapaasti muokata: Pdf-versio, Odt-versio (Open Office), Docx-versio (Microsoft).

Pitkä versio:

Arhinmäki ajaa pc-koneille maksua, joka olisi porrastettu kiintolevyn koon mukaan. Teratavun levystä tai sitä isommasta pitäisi maksaa 15 euron lisähinta. Myös matkapuhelimiin kaavaillaan muistimäärän mukaan porrastettuja lisämaksuja. Yli 20 gigan muistista maksu olisi neljä euroa.

Maksupohjaa laajentamalla halutaan nostaa hyvitysmaksun tuottoa. Tavoite on nurinkurinen, sillä maksu on nimensä mukaisesti hyvitystä kopioinnin aiheuttamasta haitasta - ei mikään saavutettu etu, jota tarvittaessa turvataan maksua muuttamalla.

Nämä ovat Arhinmäen ehdotuksia, jotka voivat vielä muuttua ennen lopullista valtioneuvoston asetusta. Se on luvassa ennen joulua, jotta maksut saadaan voimaan 1.1.2012 alkaen.

Vuoden 2011 alusta maksun piiriin tulivat ulkoiset kiintolevyasemat, mutta niiden tuotto ei ole yltänyt odotuksiin (eikä ihme, sillä ihmiset osaavat tilata asemansa ulkomaisista nettikaupoista tai ostaa kuoret ja aseman erikseen).

Miksi ihmeessä älypuhelimesta pitäisi maksaa tekijänoikeusmaksua? Maksu olisi perusteltu vain tilanteessa, jossa henkilö kopioi kaveriltaan levyn suoraan matkapuhelimen muistiin. Tällainen on erittäin harvinaista. Matkapuhelin on kuuntelu- eikä kopiointilaite.

Yleensä matkapuhelimessa kuunnellaan joko omia bittimuotoon siirrettyjä cd-levyjä tai verkon musiikkikaupasta ostettuja tiedostoja (joku saattaa kuunnella myös vertaisverkosta luvattomasti ladattua musiikkia, mutta se ei kuulu hyvitysmaksun piiriin -- laittomuuksista ei voida periä maksua).

iPhonessa Applen oma musiikkipalvelu on kiinteä osa puhelinta. Oletan, että valtaosa iPhonen musiikista on ostettu Applen palvelusta suoraan puhelimeen, joten mitään kopiointia ei tapahdu. Tekijänoikeusdirektiivikin velvoittaa huomioimaan tällaisen käytön hyvitysmaksusta päätettäessä. Hyvitystä ei voi periä, jos sen tekijä saa maksun muuta kautta.

Entä omat cd-levyt? Miksi minun pitäisi maksaa siitä, että kopioin jo kerran ostamani cd-levyn tietokoneen kautta puhelimeen? Yhtä hyvin voisin ottaa alkuperäisen levyn kannettavaan cd-soittimeen. Takana on tietenkin rahastaminen tekijänoikeuksien nimissä: ensin myydään cd (tai sama musiikki bittimuodossa), sitten maksetaan sen siirrosta kiintolevyn kautta puhelimeen. Siis myyty musiikki + kaksi muuta rahastusta. Nerokasta!

Maksun ulottaminen pc-koneisiin ja puhelimiin toisi käytännön ongelman: arvonlisäveron tapaan maksua voidaan periä vain yksityishenkilöiltä. Yrityskäyttöön hankittavat tietokoneet ja puhelimet ovat siitä vapaita. Laitteet tullaan jatkossa hankkimaan yrityksen nimiin.

Maksua tullaan myös kiertämään niin, että tietokoneet tilataan ilman kiintolevyä ja asiakas kytkee levyn itse paikoilleen. Helppoa ja yksinkertaista!

Miksi tekijänoikeusjärjestöillä on kiire asiassa?

Alunperin kasettimaksuna kulkenut järjestelmä sopi analogiseen aikaan. Sen ylläpito digimaailmassa alkaa vaatia yhä suurempaa akrobatiaa ja todellisuuden vääristämistä.

Ja yhä pahempaa on tulossa, sillä musiikki ja elokuvat siirtyvät pilveen. Harva hankkii enää tallentavaa digiboksia, koska ohjelmat voi katsoa jälkikäteen YLE Areenasta ja kanavien omista palveluista (Ruutu.fi, Katsomo.fi ym). Sonera ja Elisa markkinoivat näyttävästi omaa IPTV:tä, johon kuuluu lähes rajaton nettidigiboksi. Vastaavasti yhä useampi saa musiikkinsa kiinteällä kuukausihinnalla Spotifystä.

Yhdessäkään näistä palvelusta ei tapahdu kopiointia eikä tallennusta, josta kuluttajaa voitaisiin rahastaa. Maailma pettää hyvitysmaksun alta. Siksi on toimittava nopeasti ja maksun piiriin on saatava äkkiä mahdollisimman monia laitealustoja.

Kokemus on nimittäin osoittanut, että kun maksu on kerran saatu aikaan, sen tasoa ei ainakaan alenneta. Maksun 13 vuotisen digihistorian aikana mikään alusta ei ole vapautunut maksusta.

Liioin tyhjiltä levyiltä perittävät hyvitysmaksut eivät ole laskeneet, vaikka digikuvauksen ym. myötä vieraan sisällön osuus niiden käytössä on takuuvarmasti laskenut. Jos asiassa olisi edes jonkinlaista oikeudenmukaisuutta, levykohtaisen maksun olisi pitänyt alentua tasaisesti joka vuosi.

Haluatko, että artisti syö jatkossa sinunkin levyltäsi? Haluatko osaltasi lisätä piratismin houkuttelevuutta?

Jos et, ehdit vielä vaikuttaa asiaan. Toimi ja levitä sanaa eteenpäin.

Twitter: http://www.twitter.com/petterij

Steve Jobs (havaintoja kirjasta)

2011-11-27T20:42:00.006+02:00

Steve Jobsin elämäkerta ilmestyi muutama viikko sitten.

Nimestään huolimatta kirja ei ole niinkään Steve Jobsin kuin hänen yritystensä elämäkerta. Jobs näyttäytyy vain työnsä kautta, aivan kuin hänellä ei olisi ollut yksityiselämää lainkaan. Ehkä ei ollutkaan. Perhe ja ihmissuhteet olivat toissijaisia töihin verrattuna. Entä harrastukset? Nope.

Kirja käy läpi Jobsin nuoruuden, huumesekoilut ja zen-buddhismin. Applen perustamisen jälkeen kirja saa vauhtia ja tapahtumien virta tempaisee lukijan mukaansa. Potkut Applelta 1985 olivat ainoa tapa pelastaa yhtiö, samoin Jobsin palkkaaminen takaisin 11 vuotta myöhemmin. Kriisiin ajautunut yhtiö kävi tuolloin 90 päivän päässä konkurssista.

Jobsin omista yrityksistä NeXT oli täydellinen epäonnistuminen, Pixar loistava menestys. Applen palattuaan Jobs pisti kaiken uusiksi ja kehitti uskomattoman strategian digitaalisesta hubista, joka 2000-luvulla nosti Applen satumaiseen menestykseen.

iPod-julkistukseen asti kirja etenee hyvin, mutta sitten Isaacsonin fokus hajoaa. Kirja käy läpi Jobsin syöpähoidot, mutta iPadin ja varsinkin iPhonen synty käsitellään melko ylimalkaisesti. Sen sijaan monta sivua kulutetaan Jobsin iPodin sisällön esittelyyn tai hänen suhteisiinsa kuuluisiin muusikkoihin, joilla oli merkittävä rooli iTunesin edistämisessä. Ilmeisesti elämäkerran kirjoittajalle on tullut kiire saada kirja valmiiksi ennen päähenkilön kuolemaa.

Kiire on tullut myös kääntäjälle, mutta silti Jyri Raivio on selvinnyt valtavasta urakasta hyvin. Kirjoitusvirheitä ei ole enempää kuin muissa samankokoisissa kirjoissa. Parissa vuosiluvussa kymmenluku on väärin. Muutama fraasi on jäänyt kääntämättä ("...juttu hoideltiin täysin kirjan mukaan") ja parissa IT-termissä on muisteltava englanninkielistä termiä ennen kuin ymmärtää, mistä on kyse (esim. s. 113 "päämääräsuuntautunut ohjelmointi" tarkoittanee object-oriented programming eli olio-ohjelmointia). Raivio on käyttänyt toistuvasti adjektiivia "suoranuottinen", joka oli itselleni vieras, mutta jota googlauksen perusteella on käytetty ennenkin.

Pitkän linjan Apple-faneille kirja on täynnä herkullisia yksityiskohtia, kuten se, että Macintosh sai nimensä Jef Raskinin suosikkiomenalaadun mukaan. Yhdessä vaiheessa Jobs vaihtoi projektin koodinimeksi Bicycle (!), mutta se ei onneksi jäänyt lopulliseksi tuotenimeksi.

iPhonen käyttöliittymää rakennettiin ensin iPodissa hyvin toimineen ohjauspyörän varaan (P1-malli). Älypuhelinten historia olisi toisenlainen, jos se olisi jäänyt lopulliseksi valinnaksi. Tiimi kuitenkin totesi, ettei pyörä toiminut puhelimessa ja päätyi kosketusnäyttöön (P2-malli). Loppu on historiaa.

iPhonessa Jobs teki aluksi pahan virheen. Kun laite julkistettiin, se oli Jobsin periaatteiden mukaisesti täysin suljettu, ja kaikenlainen ohjelmien lataaminen oli estetty. Muut johtajat ylipuhuivat Jobsin sallimaan ladattavat appsit vasta 1,5 vuotta myöhemmin. Tätä harva enää muistaa, vaikka puhelimen julkistuksesta on vasta muutama vuosi ja sen aiheuttama wow-efekti tuoreena mielessä.

Mielenkiintoinen havainto liittyy Sonyyn. Sen olisi pitänyt mullistaa digitaalisen viihteen markkinat Applen sijaan (s. 435). Sony teki kuitenkin tyypillisen ison organisaation virheen: sen eri divisioonat kilpailivat keskenään, eikä niillä ollut yhteistä tavoitetta. Tässä Apple oli poikkeus. Koko firmalla oli vain yksi päämäärä, ja sen osoitti Steve Jobs.

Joku ihmetteli arvostelussaan, miksei kirjassa mainita lainkaan Suomea tai Nokiaa. Miksi mainittaisiin? Amerikkalaisesta näkökulmasta juuri Apple keksi älypuhelimen. Suomalaisilla ei ollut osaa eikä arpaa mikrotietokoneissa eikä puhelimissa.

Itse asiassa kirjassa mainitaan yksi suomalainenkin. iPad-julkistustilaisuudessa lavalla oli Jobsin lisäksi kaksi huonekalua: Le Corbusierin suunnittelema tuoli ja Eero Saarisen suunnittelema pöytä (s. 525). Maininta kuvastaa hyvin Jobsia. Hän tunsi suomalaisen muotoilun, mutta tuskin suomalaista insinööriosaamista (ja tuskin se häntä olisi kiinnostanutkaan). Toisen viittauksen Suomi saa mainintana "vihaisista linnuista", mikä ilmeisesti tarkoittaa Angry Birdsiä.

Olen itse seurannut Jobsin tekemisiä vuodesta 1980. Apple II oli ensimmäinen tietokone, johon hurahdin täysillä. Se oli lähinnä Wozniakin käsialaa, ja siksi koneessa oli mm. laajennusportit. Jobsin oma filosofia oli sulkea kone täydellisesti, jotta mikään laite tai ohjelma ei pääsisi tahraamaan täydellistä tuotetta. Koneessa ei myöskään saanut olla humisevaa tuuletinta. Wozniak oli itse hakkerihenkinen, hän kannatti avoimmuutta ja laajennettavuutta. Kun Jobs ei tätä hyväksynyt, Woz lähti yhtiöstä pian Apple II:n jälkeen.

Jobsin filosofia näkyy edelleen iPhonessa ja iPadissä. Se oli kuitenkin vähällä pilata Macintoshin, jonka ensimmäisessä mallissa oli aivan liian vähän muistia. Tuulettimen puuttuessa kone ylikuumeni ja kaatuili, mutta Jobs ei antanut periksi.

Kirja valottaa mielenkiintoisella tavalla myös graafisen käyttöliittymän syntyä ja sitä, mitä Apple todellisuudessa kopioi Xeroxin laboratoriosta. Applen oma osuus graafisen nykymuotoisen graafisen käyttöliittymän kehittämisessä on suurempi kuin tähän asti on annettu ymmärtää. Xeroxin koneessa oli lähinnä idea, jonka toteutus oli jäänyt karkeaksi. Vasta Macintosh-suunnittelijat kehittivät joka suuntaan liikkuvan hiiren, kuvakkeet, ikkunat, työpöydän -- ja sellaisina ne ovat pysyneet näihin päiviin asti.

Jopa niinkin yksinkertainen asia kuin taustan vaalea väri oli Applen keksintöä. Xeroxin koneessa tausta oli musta, kuten tuon ajan CRT-kuvaruuduissa yleensä. Apple käänsi taustan valkoiseksi ja tekstin mustaksi. Kuulostaa pikku jutulta, mutta aiheutti vuonna 1982 päänsärkyä insinööreille, koska se pakotti käyttämään vähemmän kestävää fosforia ja sai näytön värähtelemään enemmän (s. 115).

Kirjoitin lokakuussa Piilaakson piraatit -elokuvasta. Yllätyin, että elokuva onkin yksityiskohdissaan lähes dokumentaarinen. Monet elokuvan kohdat, joiden arvelin olevan ohjaajan tai käsikirjoittajan keksimiä, tapahtuivat oikeasti. Jobs todella käytti huumeita ja kysyi työhönottohaastattelussa oliko henkilö neitsyt. Applen aulassa todella oli BWM-moottoripyörä ja Bösendorfer-flyygeli. Jobs todella kävi tapaamassa aviotonta tytärtään vain muutaman kerran tämän kotitalon edustalla. Hän todella kutsui Gatesin kylään ja raivosi graafisen käyttöliittymän varastamisesta. Jopa lause, jossa Bill Gates sanoi heidän molempien hyötyneen rikkaasta sedästään (Xeroxista), oli todellisuutta.

Totuus on tarua ihmeellisempää. Suosittelen kirjaa kaikkien innovaatioista ja tietotekniikasta kiinnostuneiden pukinkonttiin. Bonuksena tulee vielä oppitunti ihmismielen oudoista sopukoista: miehisestä anoreksiasta, narsismista ja kaiken ylittävästä perfektionismista.

Lisäys 15.12.2011: Vaikka kirja tuntuu maalaavan realistisen ja todenmukaisen kuvan Applesta, se saattaa (tahattomasti?) kaunistella asioita. Kun Xerox Star tuli myyntiin vuonna 1981, siinä oli musta teksti valkoisella taustalla ja kaikki nykyisen graafisen käyttöliittymän elementit. Niin ikään Forbesin juttu The Real Story Behind Apple's 'Think Different' Campaign (14.12.2011) kertoo Applen kenties tärkeimmän mainoskampanjan syntyhistorian ja suomalaissukuisen Rob Siltasen keskeisen roolin.

Puhelimille 25 % arvonlisävero

2011-11-26T18:04:00.003+02:00

Jos Arhinmäki saa tahtonsa läpi, matkapuhelinten (ja eräiden muiden av-laitteiden) arvonlisävero nousee käytännössä 25 prosenttiin. Tarkkaan ottaen maksua on kaavailtu vain älypuhelimille, mutta onko jatkossa enää muita puhelimia? Kaikissa on mp3-soitinominaisuus.

Arhinmäki haukkuu muita pölvästiksi näiden kritisoidessa 1-4 euron hinnankorotusta. Jo nyt Android-älypuhelimia saa 100 eurolla ja hintakehitys on jatkossakin laskeva. Neljä euroa voi merkitä jopa neljää prosenttiyksikköä (etenkin, kun hyvitysmaksuun lisätään vielä oma ALV).

Hyvitysmaksu käyttäytyy kuten arvonlisävero: se kohtelee jokaista kansalaista samalla tavalla. Teknisesti maksu ei kuitenkaan ole vero, koska sen tuotto on korvamerkitty yhden ammattiryhmän käyttöön.

Veroista päättäminen kuuluu eduskunnalle. Miten on mahdollista, että hallitus (tai käytännössä yksi sen ministeri) voi ajaa tällaisen ALV-korotuksen läpi?

Arvonlisäveroa nostaessaan Arhinmäki pettää äänestäjänsä, sillä korotus tuntuu eniten pienituloisten kukkarossa. Samaa ylihintaa maksamme jo ennestään tallentavista digibokseista, tyhjistä levyistä ja ulkoisista levyasemista.

Arhinmäki pettää myös artistit, sillä epäoikeudenmukaiseksi koetut maksut lisäävät piratismin suosiota ja tekevät siitä moraalisesti hyväksyttävämpää. Jos Arhinmäki oikeasti ajaisi tekijöiden etua, hän yrittäisi puuttua vertaisverkkojen piratismiin. Mutta vaaliohjelmassaan Vasemmistoliitto päinvastoin ajaa nettikopioinnin vapauttamista: "Tiedon on oltava yhteistä. Tiedostojen lataamisesta yksityiseen käyttöön ei tule rangaista."

Arhinmäki pettää myös ne nuoret, jotka eivät kannata hänen puoluettaan. Vuonna 2005 tekijänoikeuslakia uudistettaessa nuoret ohitettiin tyystin, kun tekijänoikeusjärjestöt ja ministeriö sopivat keskenään lain kiristämisestä. Vasta eduskuntakäsittelyssä havahduttiin huomaamaan, ettei kukaan ollut kysynyt mitään heiltä, joiden elämäntapaan ja kukkaroon maksu eniten vaikutti.

Kuudessa vuodessa mikään ei näköjään ole muuttunut. Hyvitysmaksun muutosta on valmisteltu salassa ja se halutaan saada kiireellä läpi, jotta maksajat tai kansalaismielipide eivät ehdi sotkea asioita. Yritä tässä sitten perustella nuorille, miksi äänestäminen ja parlamentaarinen vaikuttaminen kannattaa!

Todennäköisesti Arhinmäki itse oli kuusi vuotta sitten nuorten puolella. Nyt ministerinä hän on kääntänyt takkinsa. Tekijänoikeusjärjestöjen lobbaus on tehnyt tehtävänsä.

Kimmo Sasi totesi viikolla, että Iso-Britanniassa ja Ruotsissa on paremmat lehdet kuin Suomessa. Sama näyttää pätevän ministereihin.

Arhinmäki: tässä kulkee raja!

2011-11-25T21:40:00.004+02:00

Tyrmistyneenä luin Aamulehden uutisen, jonka mukaan Arhinmäki ajaa "kovalla kiireellä" hyvitysmaksun laajentamista matkapuhelimiin, muistitikkuihin ja kaikkiin laitteisiin, joihin voi tallentaa jotain. Kiire on ilmeinen, sillä seuraavan vuoden maksut vahvistetaan perinteisesti juuri joulun alla.

Hyvitysmaksu on analogiamaailmassa luotu käsite, jolla alunperin pyrittiin korvaamaan yksityisen kopioinnin tekijöille aiheuttamia taloudellisia haittoja.

Maksusta on kuitenkin tullut tekijänoikeusjärjestöille saavutettu etu, josta ei haluttaisi luopua, vaikka sen perustelut eivät enää toimikaan. Digimaailmassa yhä suurempi osa sisällöstä ostetaan netistä tai tuotetaan omilla laitteilla, kodin muistivälineet pursuavat digikameran kuvista ja kotivideoista. Näistä lisämaksuista euron puolikaskaan ei kuulu tekijänoikeusjärjestöille.

Jo nykyoloissa maksu on kyseenalainen, mutta sen laajentaminen olisi suoranainen loukkaus tietotekniikan käyttäjien etuja ja oikeudentajua kohtaan. Ministeriö tietää tämän itsekin: sen viime keväänä teettämä selvitys piti maksua ongelmallisena ja päätyi ehdottamaan radikaaleja uudistuksia.

Uutisen mukaan tuore kulttuuriministeri olisi nyt valitsemassa toisen tien. Vanha laitteisiin ja tallennusalustoihin sidottu maksu säilyisi ja sen tuotto varmistettaisiin laajentamalla maksu käytännössä kaikkiin laitteisiin, joilla voi tallentaa jotain.

Tämä ei käy. Nyt on meidän tietotekniikan käyttäjien vuoro saada äänemme kuuluviin. Vaikka Suomea pidetään jonkinlaisena tietoyhteiskunta, kukaan ei ole tähän mennessä ajanut meidän asiaamme. Olemme vuosia maksaneet epäoikeudenmukaista maksua ja joutuneet tyytymään tekijänoikeuslain kiristyksiin.

Lehtien alv-asiassa saimme kolme päivää sitten kuulla, että lobbauksen tehokkuudella on suuri vaikutus kansanedustajiin. Meillä ei kuitenkaan ole kulttuurikummeja eikä tekijänoikeusjärjestöjen vahvaa lobbauskoneistoa apunamme. Joudumme näköjään itse ajamaan etujamme.

Vetoan kaikkiin tietotekniikan käyttäjiin: kertokaa omalle kansanedustajallenne, mitä mieltä olette hyvitysmaksun laajennushankkeista. Elleivät puolueet kuule asiaamme, käytämme tietotekniikan suomia suoran vaikuttamisen keinoja.

Tekijänoikeuden nimissä ei voi rahastaa loputtomasti. Tässä kulkee raja.

(Lisätietoja monista aiemmista hyvitysmaksuun liittyvistä kirjoituksistani esim. täällä).

Matkapuhelin Blu-ray-soittimen kaukosäätimenä

2011-11-24T16:08:00.003+02:00

Ostin itselleni isänpäivälahjaksi Sonyn BDP-S580 Blu-ray-soittimen. Katuhinta on noin 200 euroa. Halvempikin malli (S480) löytyy, mutta siinä ei ole sisäänrakennettua wlan-yhteyttä.

Syy Sonyn valintaan oli sen tuki iPhone- ja Android-puhelimille. Toki soittimessa on kaikki modernit tekniset hienoudet, mutta älypuhelimen käyttö kaukosäätimenä oli se varsinainen juju.

Laite itsessään on juuri niin mitätön ja muovinen kuin alle 200 euron AV-laitteelta voi odottaakin, mutta tekniikka on kohdallaan ja Media Remote -kaukosäädinsovellus toimii kuten pitää.

Ajatus matkapuhelimesta kaukosäätimenä ei ole uusi, mutta vasta nyt se toimii kunnolla. Ensimmäisissä toteutuksissa ohjausta yritettiin Irda-portin kautta infrapunalla, mikä oli yksisuuntaista ja kömpelöä. AV-laitteen nettiyhteys mahdollistaa kaksisuuntaisen tiedonsiirron ja silloin homma rokkaa.

Älypuhelimen käytöstä kaukosäätimenä on monia etuja. Toisin kuin perinteinen kaukosäädin, puhelin ei ole hukassa eikä paristot lopussa. Siirtyminen laitekohtaisista kapuloista yhteen älypuhelimeen on kaikin puolin tervetullut. Ja kun ohjaus tapahtuu kodin wlan-verkon läpi, edes näköyhteyttä ei tarvita, vaan musiikin voi hiljentää mistä tahansa huoneesta tai jopa parvekkeelta. Kaksisuuntaisuus ja linkit sosiaaliseen mediaan avaavat ihan uusia mahdollisuuksia, samoin ohjaus usealta puhelimelta samanaikaisesti.

Kaukosäädinohjelmassa on neljä näyttöä, joista Full remote -sivu näyttää tältä:

Ohjelman Android-versio on melkeinpä identtinen:

Käyttäjä voi valita toiminnon, joka aktivoituu puhelinta ravistettaessa. Valitsin siirtymisen seuraavalle raidalle. iPhonessa voi valita myös sen, mitä tapahtuu kun puhelin käännetään pöydällä ylösalaisin (jostain syystä tätä vaihtoehtoa ei ole Androidissa). Valitsin tähän kohtaan pause-toiminnon.

Puhelin näyttää viimeksi kuunnellut levyt ja katsotut elokuvat:

Nuolipainike avaa näytön, jossa raidan tai elokuvan nimi, laulajat, näyttelijät ym. toimivat linkkeinä erilaisiin hakupalveluihin.

Esimerkin elokuva on Adjustment Bureau, jonka Gracenote jostain syystä tunnistaa saksalaiseksi versioksi. Blu-ray-levyjen tietokanta on vielä kovin vaatimaton.

Mistä tahansa kentästä voi hakea helposti lisätietoja netin kautta:

Kumma kyllä, cd-levyn sisältämien kappaleiden nimiä ei saa näkymään puhelimessa, vaikka ne näkyvätkin televisiossa. Blu-ray-soitin hakee automaattisesti raitojen nimet ja kansikuvan Gracenote-palvelusta. Musiikin kuuntelu ja elokuvien katselu hyödyntää yhä enemmän netin mahdollisuuksia. Jatkossa kaikissa AV-laitteissa on nettiliitäntä, joko langallinen tai langaton. Sonyn soittimessa on molemmat.

Lisäksi soittimella voi streamata musiikkia ja videoita kodin lähiverkon palvelimelta DLNA-tekniikalla. Sitä varten ei ole omia painikkeita, mutta kaukosäätimen ensimmäinen näyttö toimii kosketusherkkänä alustana.

Blu-ray-soittimessa on myös nettiselain ja Facebook. Niiden käyttö on kuitenkin kömpelöä, sillä selain on hidas eikä matkapuhelimen käyttöä näppäimistönä ole toteutettu kunnolla. Samoin kaukosäädinohjelman viimeinen välilehti on vielä tekemättä. Tältä osin jäämme odottamaan seuraavaa softapäivitystä.

Älypuhelinohjaus löytyy myös joistakin uusista tv- ja AV-vahvistinmalleista. Pioneerin järeämmille AV-vahvistimille on jopa iPad-versio, jossa toistokäyriä ym. voi säätää graafisesti isolta näytöltä.

Kun kaikki laitteet tukevat älyohjausta, sohvapöydän voi vihdoin vapauttaa kapulavarastosta parempaan käyttöön.

Sasi ripittää lehdistöä lehdistössä

2011-11-23T09:11:00.003+02:00

Kimmo Sasi ripittää lehdistöä -- missäpä muualla kuin parjaamassaan lehdistössä. Jos sanomalehtiä ei olisi, kirjoittaisiko Sasi tällaiset purkaukset blogiinsa? Vai pitäisikö hän mielipiteet omana tietonaan?

Lehdistö on kritiikkinsä ansainnut, mutta Sasin perustelut ovat ontuvia -- melkeinpä halpamaisia.

Sasi perustelee lehdistön arvonlisäveroa sillä, ettei nyt verovapaan roskalehdistön työ ole mitään tiedonvälitystä. Verottomuus koskee vain juorulehtien tilaajia, ei irtonumeromyyntiä eikä lainkaan iltapäivälehtiä, joita ei edes voi tilata.

Tiedonvälitystehtävän tyrmääminen muutaman juorulehden perusteella on onneton rinnastus. Vastaavasti yleistämällä kaikki kansanedustajat ovat tyhmiä, koska muutama heistä on tänä syksynä toiminut kerrassaan typerästi.

Seuraava kommentti ihmetyttää vielä enemmän: harvoin ala lobbaa niin huonosti kuin lehdistö on tässä asiassa lobannut. Olen kuvitellut, että kansanedustajat tekevät päätöksiä oman harkintakykynsä eivätkä lobbauksen tehokkuuden perusteella. Sasi antaa ymmärtää toisin.

Viimeinen sitaatti liittyy kotimaisen osaamisen vähättelyyn: Hän sanoi, että poliitikon on valitettavasti pakko lukea nykyisin Financial Timesia, jos haluaa pysyä kärryillä eurokriisissä. –Helsingin Sanomien perusteella ei tänä päivänä pärjää, jos pyrkii arvioimaan Euroopan rahoituskriisiä.

Sasi ei varmaankaan puhu itsestään, sillä kansanedustajilla on käytössään kaikki mahdolliset informaatiolähteet. Oli niissä veroja tai ei, sillä ei ole merkitystä, koska me kansalaiset maksamme laskut. Eivätkö poliitikot käytä eduskunnan tarjoamia tietopalveluita?

Ilmeisesti Sasi tarkoittaa tavallisia lukijoita. Pitäisikö heidänkin lukea Financial Timesia pysyäkseen kärryillä eurokriisistä? Miten tiedon taso paranisi, jos kotimaan lehdet lopettaisivat asian uutisoinnin? Löytyisikö vastaava -- Sasin mielestä puutteellinen -- tieto blogeista tai Facebookista?

Tässä yhteydessä Sasin kritiikki on erityisen ikävää, koska se kohdistuu kotimaiseen osaamiseen. Pienessä Suomessa yleisöt ja rahavirrat ovat pieniä. Emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa ilman suomen kielen ja kotimaisuuden lisäarvoa.

Yhtä hyvin Sasi voisi arvostella suomalaista kauppaa ja neuvoa kansalaisia tilaamaan tavarat suoraan ulkomailta, koska siellä valikoima on isompi ja hinnat halvempia. Tämä olisi kuitenkin tuhoisaa kotimaiselle teollisuudelle ja työllisyydelle.

Poliitikkojen tehtävä on tukea kotimaista osaamista, ei haukkua sitä.

Entä poliitikkojen oma työ? Ovatko suomalaiset poliitikot kansainvälisesti kilpailukykyisiä? Miksi he sitten yrittävät pysyä eurokriisin tasalla Hesarin avulla? Eikö ole heidän tehtävänsä selittää äänestäjilleen, mistä asiassa on kyse?

Miksi kansalaisten pitää kuunnella ulkomaisia poliitikkoja saadakseen vaihtoehtoisia näkemyksiä eurokriisin hoitoon? Onneksi meillä on lehdistö, joka tekee sen mahdolliseksi. Ainakin vielä.

Päivänvaloa talvipimeään - hyötyä energiansäästölampuista

2011-11-21T20:28:00.003+02:00

Kaikista kokeilemistani energiansäästölampuista olen pitänyt parhaana ns. päivänvalolamppuja. Niiden värilämpötila on 5000-5500 Kelviniä, mikä vastaa kesäpäivän valoa ulkona.

Näkeminen on osittain psykologiaa: se, mikä näyttää kesällä hyvältä ulkona, voi sisällä talven pimeydessä tuntua siniseltä ja kylmältä. Tavalliset hehku- ja cfl-lamput ovat 2700 tai 3000 Kelviniä, mikä tuottaa kellertävän, monen mielestä "lämpimän" valon. Näiden lamppujen kotelossa saattaa lukea hämäävästi "warm white".

Omasta mielestäni vasta 5000 Kelvinin valo on puhtaan valkoista ja pienen totuttelun jälkeen miellyttävää. Muista energiansäästölampuista poiketen päivänvalolamput eivät ole A-luokkaa vaan kuuluvat B-luokkaan. Sähkönkulutus suhteessa valotehoon on siten hieman suurempi kuin cfl- tai led-lampuilla, mutta paljon parempi kuin hehkulampuilla (luokka D tai E).

Päivänvalolamppuja valmistetaan riittävän suurilla valotehoilla. Toisin kuin led- ja varsinkin cfl-lamput, joiden tehokkaimmatkin mallit tuntuvat kiusallisen himmeiltä, päivänvalolampuissa riittää tehoa.

Työhuoneeni katossa on 32 Watin lamppu, jonka valovoima vastaa 150 Watin hehkulamppua. Työhuone suorastaan kylpee valkoisessa valossa. Itse en kärsi kaamosmasennuksesta, mutta voisin kuvitella kirkkaasta päivänvalosta olevan hyötyä heille, joita talvinen pimeys masentaa. Miksi työntää valoa korvaan, kun huoneen voi täyttää kesäisellä päivänvalolla ja valon nauttia luonnolliseen tapaan silmien kautta?

Tehokysymys on tärkeä, sillä iän myötä silmä alkaa tarvita enemmän valoa lukemiseen ja tarkkuutta vaativaan työskentelyyn. Hehkulamppujen aikakaudella valoa ei koskaan ollut tarpeeksi, koska lämpövaikutus ja sähkönkulutus nousivat liian suuriksi. Päivänvalolampuista valoa saa vihdoinkin riittävästi.

Päivänvalolampusta on muutakin iloa. Sen valo sopii hyvin kasveille ja valokuvaukseen. Edellisen tekstin kuva lamppuja täynnä olevasta laatikosta on otettu työpöydällä, jonka ainoa valonlähde oli katossa oleva päivänvalolamppu. Vielä enemmän hyötyvät kotien videokuvaajat, jotka tarvitsevat tasaisen jatkuvaa valoa.

Tämä kuva on otettu kattolampun valossa ja kuva on suoraan kamerasta (vain kokoa pienennetty):

Loisteputkissa on omat 5000 K -mallinsa, myös pienessä koossa. Jos saunan tai kylpyhuoneen valo on ällöttävän keltaista ja kelmeää, putken vaihtaminen valkoiseen voi tuoda merkittävän parannuksen.

Sitten ne huonot puolet: lamput eivät ole ihan halpoja (20-30 euroa kappale) ja vain yksi malli sopii himmennettäväksi. Tehokkaimmat lamput ovat fyysisesti suurikokoisia, joten ne eivät välttämättä mahdu valaisimeen. Uudet valotekniikat vaativat myös valaisinten uudelleensuunnittelua.

Olen ostanut Viva-liten lamppuja, joiden värintoistokykyä maahantuoja Adlux kehuu estoitta sivullaan. Viva-liten lamppuja saa nettikaupan lisäksi myös jälleenmyyjiltä.

Tehokkain Viva-lite antaa välittömästi puhtaan valkoisen valon. Pienemmissä malleissa valo on aluksi sinertävää, mutta muuttuu noin minuutissa valkoiseksi. Yksi Viva-liten lampuista meni rikki alle viikossa, joten kannattaa säilyttää kuitti.

Torniolaisen Valotornin valikoimassa on myös himmennettävä 25 W malli. Korvasin niillä yhden huoneen kattovalot ja olen ollut hyvin tyytyväinen. Tosin valaisimen takana ollut heijastava metallilevy piti poistaa, ennen kuin lamput sai mahtumaan paikalleen. Levyn tarkoituksena oli suojata kattoa hehkulampun kuumuudelta.

Toinen yllätys tuli neljän kiskoon kiinnitetyn spotin kanssa. Yhden spotin heijastin kaareutui hieman eri tavalla kuin muiden, mikä esti pienimmän Viva-liten lampun kiertymisen pohjaan asti. Onneksi spotin sai korvattua toisella. Kierukkamainen lamppu spottiheijastimessa ei ole erityisen tyylikäs ratkaisu, mutta toimii kuitenkin.

Yhden päivänvalolampun (28 W) olen tilannut myös Verkkokauppa.comista. Falcon Eyes -tuotemerkillä löytyy useita kokoja aina 70 W:hen asti (vastaa 350 Watin hehkulamppua!).

Tätä kirjoitusta varten otin joukon testikuvia värikkäistä aikakauslehtien kansista eri tyyppisten lamppujen alla. En kuitenkaan laita kuvia näkyviin, sillä ne kertovat enemmän kamerasta ja värilämpötilan asetuksista kuin itse lampuista. Väritoisto vaihtelee suuresti eikä silmillä ole refenssitasoa, mihin verrata ovatko värit "oikeita", liian haaleita vai liian kylläisiä. Ainakin se kävi selväksi, että lampun tyyppi vaikuttaa suuresti väreihin!

Kaikki kolme päivänvalolamppua antavat valon, jonka heijastuksen valkoisessa paperissa kamera tulkitsee neutraaliksi harmaaksi:

Viva-lite 18 W:

Valotorni 25 W:

Verkkokauppa.com Falcon Eyes 28 W:

Pitkän kirjoituksen lopuksi rohkaisen kokeilemaan päivänvalolamppua. Kannattaa tilata aluksi yksi lamppu ja kokeilla, miltä sen valo näyttää omiin silmiin (ja mahtuuko lamppu paikalleen!). Lukijoiden kokemuksia tulikin jo eiliseen tekstiin, lisää voi kirjoittaa tämän perään.

Eriväristä valoa: kokeilussa energiansäästölamppuja

2011-11-20T10:54:00.005+02:00

Olen syksyn aikana ostanut joukon erilaisia energiansäästölamppuja. Kiinnostukseni aiheeseen heräsi syyskuussa, kun 60 W hehkulamppujen myynti loppui ja oli tarpeen löytää niille korvaaja. Se ei ollutkaan helppoa eikä yksinkertaista. Sekä kärsivällisyys, insinööritaito että kukkaronnyörit ovat olleet koetuksella.

Aloin tutkia tarkemmin, minkä väristä valoa eri lamput antavat. Se ei ollutkaan ihan helppoa.

Kokeiluja varten ostamiani lamppuja.

Silmämääräisesti lamppu voi näyttää keltaiselta, valkoiselta, punertavalta tai jopa likaisen kellertävältä. Lisäksi valon spektri ei ole tasainen, vaan epäjatkuva, mikä näkyy puutteellisena väritoistona. Yritin kuvata valoa kameralla, mutta kameran automatiikka säätää valkotasapainoa ja lopputulos voi olla mitä tahansa. Selvästi keltainen valo voikin näkyä kamerassa täysin valkoisena, tai päinvastoin.

Lopulta päädyin yksinkertaiseen testijärjestelyyn. Lukitsin kameran valkotasapainon 5500 Kelviniin (vastaa keskikesän päivänvaloa), asetin lampun vinosti noin 60 sentin päähän valkoisesta pahvista ja annoin automatiikan säätää valotusajan. Muunsin raw-kuvat jpeg-muotoon ja otin erikseen ruutukuvan eri osavärien histogrammista.

Järjestely on pahasti puutteellinen, sillä lamppu ei valaise testialuetta tasaisesti. Olisi ollut tarpeen ylivalottaa kuvaa, mutta silloin histogrammin piikit olisivat menneet maksimiarvoihin. Kameran ja silmän eroista johtuen jpeg-kuva ei myöskään vastaa ihmisen subjektiivista havaintoa valon väristä, mutta antaa kuitenkin käsityksen eri lamppujen eroista. Toivottavasti jollakin on resursseja tehdä sama testi paremmissa olosuhteissa.

Yksi vaihtoehto olisi pitää referenssitasona hehkulamppua ja asettaa sen värilämpötila ja spektri kameran nollatasoksi. Mutta miksi hehkulampun keltainen valo olisi juuri se, mihin pitää pyrkiä? Mikään valo ei ole "oikeaa", kyse on viime kädessä tottumisesta.

Testikuviin on yhdistetty Adoben Lightroomin näyttämä histogrammi. Automatiikka tasaa lampun kirkkauserot, mutta valotusajasta voi päätellä lampun antaman valon määrää (ja niissä onkin huimia eroja).

Tavallinen 40 W hehkulamppu antaa tällaisen valon:

60 W kohdelamppu on hankala mitattava, koska hehkulangan kuviot ja peilin heijastukset tekevät valosta epätasaisen:

Airamin CFL-lampun värilämpötilaksi ilmoitetaan 3000 Kelviniä. Kylmänä lamppu näyttää tältä:

Muutaman minuutin kuluttua väri on hieman muuttunut ja valon määrä moninkertaistunut (valotusaika putoaa 1/20 sekunnista 1/100 sekuntiin):

42 Watin halogeenilamppu ei ole varsinainen energiansäästölamppu, mutta se käy suoraan hehkulampun paikalle ja säästää siihen verrattuna hieman sähköä. Halogeenilamput poistuvat vuonna 2016.

Megaman-nimellä myytävä 15 W CFL-lampun valotehon luvataan vastaavan 75 W hehkulamppua, värilämpötilaksi ilmoitetaan 2700 Kelviniä:

Tässä yhteydessä kokeilin vaihtaa kameraan lamppua vastaavan 2700 K -asetuksen. Kun kameran ja lampun värilämpötila käy yksiin, tuloksena on neutraali harmaa. Histogrammissa osavärit lähes peittävät toisensa:

Clas Ohlsonilta ostettu Northlightin ison CFL-lampun ottoteho on 15 W ja sen antama valovirta peräti 800 lumenia. Väritoistoksi (Ra) ilmoitetaan 82. Lamppu kylmänä:

...ja sama lämpimänä. Valon määrä kasvaa huomattavasti (valotusaika kylmänä 1/13, lämpimänä 1/160 sekuntia):

Northlightilla on 7 W led-lamppu, jonka väritoistoksi ilmoitetaan 85. Tämä lamppu onkin käytössä miellyttävän neutraali ja ledille tyypillisesti täysi valoteho saadaan käyttöön heti:

Tästä Osramin 2 Watin led-lampusta varoitin jo aiemmin. Lampun väri on säälittävän kelmeä ja väritoisto (Ra=60) sopii korkeintaan varastotiloihin:

Osramin 8 W led-lamppu antaa sekin miellyttävän tasaisen valon (3000 K):

Philipsin 30 euron led-lamppu lupaa 470 lumenin valovirran ja 25 vuoden käyttöiän, mutta jostain syystä lampun valo on niin punertavaa, ettei sille ole kotioloissa mitään järkevää käyttöä. Valon punertavuus on outoa, sillä ulkoisesti lamppu on samanlainen kuin Northlightin led-lamput. Olisiko kyse valmistusvirheestä? Joka tapauksessa asiakas kokee tulleensa petetyksi eikä tiedä, onko vika hänen silmissään vai tekniikassa.

Philipsin 12 W Softone-lamppu antaa 610 lumenin valovirran, mikä paketin mukaan vastaa 51 W hehkulamppua. Kupu on tasaisen valkoinen eikä siinä näy CFL-lampuille tyypillisiä mutkalle taivutettuja loisteputkia. Led-lamppujen ohella tämä on hyvä valinta, mutta lampun lämpeneminen kestää hetken. Valo kylmänä:

... ja pari minuuttia myöhemmin, jolloin valon määrä on lisääntynyt ja osavärien piikit lähestyneet toisiaan:

Kuvat osoittavat, että energiansäästölamppujen välillä on suuria eroja hinnassa, valon määrässä ja valon laadussa.

Alun kriittisyyden jälkeen olen muuttanut osittain mieltäni. Energiansäästölampuissa on myös hyviä vaihtoehtoja. Esimerkiksi liesituulettimessa led-kynttilälamppu toimii paremmin kuin aiempi hehkulamppu. Valo on tasaisempi, kirkkaampi ja lamppu myös kestää pidempään.

Mutta todellinen löytö ovat kuitenkin olleet luonnonvalolamput. Niistä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Lisäys 21.11.2011: halogeenilampun kuva.

Tätä on odotettu: suomenkielinen puheentunnistus

2011-11-19T16:15:00.006+02:00

Vihdoinkin se on totta: ohjelma, joka tunnistaa suomenkielistä puhetta suoraan sanelusta. Ja mikä parasta, ohjelma toimii matkapuhelimessa! Aluksi tosin vain Applen iPhonessa, mutta myöhemmin on luvassa myös Android ja ilmeisesti myös Windows Phone -versiot.

Ohjelma on Nuance Communicationsin Dragon Dictation. Yritys ei ehkä kuulosta tutulta, mutta sen teknologiaa käytetään useimmissa puheentunnistusjärjestelmissä. Jopa Applen Siri-tekoälyn puheentunnistus perustuu Nuancen teknologiaan. Kaikessa hiljaisuudessa Nuance on ostanut lähes kaikki vanhat puheteknologiaa kehittäneet yritykset.

Dragon Dictation pilkkoo puheen osiin jo matkapuhelimessa. Tulos lähetetään datayhteydellä palvelimelle, joka suorittaa varsinaisen tunnistuksen. Muutaman sekunnin kuluttua valmis teksti palautetaan puhelimeen.

Käyttöliittymä on yksinkertainen: siinä on vain punainen nappi:

Kun nappia painetaan, ohjelma avaa puhelimen mikrofonin ja tallentaa sanelun:

Sanelu lopetetaan painamalla Valmis. Asetuksista voi valita myös automatiikan, joka lopettaa äänityksen ja aloittaa tulkinnan automaattisesti, kun puheeseen tulee sopiva tauko.

Lopuksi ohjelma näyttää sanelun muutettuna tekstiksi:

Jos jokin kohta on tulkittu väärin, sen voi merkitä sormella tökkäämällä ja korvata uudella sanelulla. Alareunan painikkeilla sanelu siirtyy tekstiviestiksi, sähköpostiksi, leikepöydälle tai Twitter/Facebook-päivitykseksi (näissä oli kokeillessani jokin tilapäinen ongelma).

Sanelun pituudella ei ilmeisesti ole teknistä ylärajaa. Pitkä teksti kannattaa sanella osissa, jolloin uusi tunnistus jatkaa tekstiä aina vanhan perään. Ohjelma toimii myös iPadeissä.

Ohjelma on pelkkä iPhone-sovellus, joten Apple ei salli sen integroimista käyttöliittymään. Siksi ohjelmalla ei voi ohjata puhelinta eikä esimerkiksi komentaa puhelinta aloittamaan sanelua tai viestin kirjoittamista. Edes saapuneeseen sms- tai sähköpostiviestiin ei voi vastata, vaikka juuri niissä tilanteissa sanelulle olisi eniten käyttöä.

Ja sitten se tärkein kysymys: miten luotettavasti tunnistus toimii? Hämmästyttävän hyvin. Rauhallisesti puhutun perustekstin tunnistus onnistui itseltäni ainakin 95-prosenttisesti. Valmistaja kertoi, että tunnistus oppii vielä paremmaksi käytön myötä. Muisti on laitekohtainen.

Mikään ohjelma ei voi tuntea kaikkia suomen sanoja. Valmistajan mukaan tietokannassa on ainakin 300 000 suomenkielistä sanaa. Virheitä näytti tulevan jonkin verran sanojen sija- ja aikamuodoissa (sanelen/sanelin), mikä on hieman outoa, koska nämä kuulostavat selvästi erilaisilta. Aivan kuin haku tietokannasta ei suomen kielen loputtomien sijamuotojen vuoksi olisi aivan tarkka.

Sen sijaan ohjelman kyky erotella sanat toisistaan on ällistyttävä. Puhetta ei tarvitse painottaa luonnottomasti eikä tauottaa keinotekoisesti. Toiminta riippuu myös oman puheen selkeydestä, joten lopullinen toimivuus selviää vasta itse kokeilemalla. Tv-juontajan puheentunnistus ei onnistunut, mutta se saattoi johtua myös kaiuttimesta.

Tunnistus toimii yllättävän hyvin myös autossa tai taustahälinässä. Ohjelma onkin omiaan tekstiviestien tai sähköpostien saneluun.

Paketin toinen ohjelma on Dragon Search, joka etsii puhutut sanat Googlesta, Wikipediasta, Youtubesta ym. Hausta voi olla hyötyä autoilijalle, joka etsii esimerkiksi yrityksen osoitetta tai haluaa selvittää mihin asti tavaratalo on avoinna.

Puheentunnistus ei ole täydellistä, mutta lopputulos on vähintään yhtä hyvä kuin iPhonen näppäimistöltä kirjoitettaessa. Silloin puhelin vaihtelee itse sanoja toiseksi. Jos "oikeinkirjoitus" on kytketty pois päältä, tekstiin jää lyöntivirheitä.

Yksi ongelma on kuitenkin jäljellä: lyhyt tekstiviesti tai FB-päivitys on helppo sanella, mutta jo sähköpostiviesti tai muu pidempi teksti vaatii ennakkosuunnittelua. Harva pystyy miettimään tekstin päässään niin valmiiksi, että sen voi syöttää sanelemalla. Vaikka tunnistus onnistuisi 100-prosenttisesti, lopullista tekstiä pitää muokata asian saamiseksi ymmärrettävään muotoon. Puheentunnistus on hyvä väline tekstin syöttöön, mutta editoinnissa tarvitaan näppäimistöä.

Itse olen ällistynyt toimivasta puheentunnistuksesta. Muistan ensimmäiset 1980-luvun hardware-lisäkortit, joilla pc yritettiin saada tunnistamaan muutamia englanninkielisiä avainsanoja. Ne eivät koskaan toimineet kunnolla. Testasin myös 1990-luvulla useita IBM Viavoicen ja Dragonin ohjelmia, jotka vaativat parin tunnin harjoittelun ja erillisen headsetin. Lopputuloksena oli auttavasti toimiva englanninkielen sanelu.

Nyt kaikki toimii puhujariippumattomasti, ilman harjoittelua, matkapuhelimessa - ja vieläpä suomeksi! Se on vähintäänkin hämmästyttävää. Tätä päivää en uskonut näkeväni.

Kehitysmahdollisuudet ovat huimat. Dragonin ohjelma tekee pelkän tunnistuksen, mutta siihen olisi helppoa yhdistää myös käännös. Muutaman vuoden kuluttua ikiaikainen unelma vieraan kielen simultaanitulkista muuttuu todeksi. Jo nyt Google Translate (ja erityisesti sen Conversation mode) toteuttaa tästä suuren osan.

Dragon Dictate tulee ilmaisena latauksena iTunesiin 23.11.2011. Ohjelma löytyy helpoiten hakutoiminnolla, hakusanaksi Nuance.

Oleellinen unohtuu valelääkärikohussa

2011-11-17T09:48:00.003+02:00

Valelääkärikohussa ihmetellään, miksei viranomaisvalvonta ole havainnut väärennettyjä tutkintotodistuksia.

Mielestäni tärkeämpi kysymys on tämä: miksei yksikään toinen lääkäri havainnut kolleegansa epäpätevyyttä? Miksei kukaan potilaista valittanut kelvottomasta lääkäristä? Ja ennen kaikkea: ovatko kaikki tutkintonsa hyväksytysti suorittaneet valelääkäreitä parempia tehtävässään? Kuka paljastaisi heidät?

Lääkäri ei mielellään arvostele toisen lääkärin diagnooseja. Ilmeisesti hoitovirheitä tai epäpätevyyksiä katsotaan läpi sormien, koska lääkäri tietää, että virhe voi joskus sattua myös omalle kohdalle. Kun olen solidaarinen kaverille, hänkin on solidaarinen minulle.

Potilaat valittavat jatkuvasti huonoista lääkärikokemuksista, mistä on peräisin termi "arvauskeskus". Potilaiden valitukset ovat niin arkipäiväisiä, ettei niitä oteta vakavasti. Media herää vasta, kun hoitovirhe tai väärä diagnoosi vie potilaan hengen.

Potilaiden valituksista voisi päätellä, että huonoja lääkäreitä on paljon enemmän kuin valelääkäreitä. Mikä takaa, että tutkintonsa loppuun suorittanut on hyvä lääkäri? Jos ei ylläpidä omaa ammatillista osaamista valmistumisen jälkeen, tiedot vanhenevat. Pitkään alalla toiminut lääkäri saattaa olla kyllästynyt työhönsä tai luonteensa vuoksi alunperinkin soveltumaton tehtävään. Lääkikseen mennään hyvällä todistuksella, ei siksi että ihmiset tai heidän parantamisensa aidosti kiinnostaisi. Terveydenhuollon yksityistäminen lisää taloudellisen kannustimen osuutta lääkäritoimessa.

Oleellista on, että nykyinen järjestelmä ei paljasta sen paremmin valelääkäreitä kuin huonojakaan lääkäreitä. Jälkimmäiset ovat paljon suurempi ongelma. Kyse ei ole tutkinnon aitoudesta vaan työn tuloksista. Valvira tarkistaa parhaillaan kuumeisesti lääkärien todistuksia, mutta kuka seuraisi työn laatua?

Herää myös kysymys siitä, ovatko kaikki lääkäriopinnot todella tarpeellisia. Onko kirjaviisaus aina tärkeämpää kuin inhimillisyys ja kyky kuunnella ihmisiä? Tampereella paljastunutta lääkäriä kuvailtiin erityisen miellyttäväksi ja sosiaaliseksi. Ja pari vuotta sitten paljastunutta valelääkäriä potilaat suorastaan kehuivat, koska tämä oli ensimmäinen, joka todella kuunteli potilaitaan.

Pitääkö olla lääkäri voidakseen kirjoittaa yksinkertaisen reseptin tai todeta, että potilaalla on flunssa? Voisiko lääkäreilläkin olla alempi tutkintotaso, tai vastaavasti sairaanhoitajilla ylempi? Yhdysvalloissa ruokakaupoissa myydään lääkkeitä, joita Suomessa saa vain lääkärin määräyksestä. Suojataanko tässä kansalaisia vai lääkärien bisnestä?

PS. Tampereen tapauksessa kolleega oli tehnyt tutkintapyynnön Valviraan. Syynä ei ollut suoranainen epäily pätevyydestä vaan ihmetys siitä, missä välissä mies oli ehtinyt suorittaa opinnot Pietarissa. Valvira ei vastannut pyyntöön mitenkään. Vasta media paljasti valelääkärin. Kun Valvira on itse näin epäpätevä, millaista pätevyyttä voi odottaa sen valvomilta lääkäreiltä?

Nettijournalismin ongelmia

2011-11-16T10:26:00.002+02:00

Blogit ja keskustelupalstat pystyvät herättämään tunteita ja keskustelua, mutta journalismin korvaajiksi niistä ei ole.

Ensinnäkin valtaosa netin materiaalista on peräisin vanhasta mediasta. Lehtien ilmaiset nettiversiot toistavat uutisia, jotka on tuotettu printtilehtien tilaajamaksuilla. Muut uutissivustot käyttävät samaa materiaalia, mikä luo illuusion ilmaisuudesta.

Bloggaaja voi tuoda ilmi epäkohtia ja herättää keskustelua, mutta hän ei voi vaatia vastauksia ministeriöltä tai yritysjohtajalta. Netissä on joukkovoimaa, mutta se ei ole missään suhteessa itse asiaan. Mikä tahansa kärpänen voi kasvaa härkäseksi. Journalistin tehtävä on paitsi kertoa asioista ja ilmiöistä, myös asettaa ne oikeisiin mittasuhteisiin.

Toinen ongelma on maailmankuvan kapeneminen. Netti antaa ihmisen jo etukäteen valita aiheet, joista hän on kiinnostunut. Jos on huolissaan maahanmuutosta, vihapuheesta tai homojen oikeuksista, niihin liittyviä uutisia ilmestyy jatkuvasti.

Perinteinen media yllättää aihevalinnoillaan ja saa ihmisen lukemaan sellaistakin, josta hän ei tiennyt olevansa kiinnostunut. Journalistin tehtävä on etsiä asioita, jotka eivät muutoin tulisi julkisuuteen.

Kolmas ongelma on rahoitus. Ammattimaista journalismia ei voi tehdä harrastuksena tai oman toimen ohessa, sillä asioihin perehtyminen vaatii aikaa. Vain blogeissa kuka tahansa pystyy esiintymään kaikkien alojen asiantuntijana.

Lehtien kasvava kiinnostus rikosuutisiin, julkkisjuoruihin ja viihteeseen ei ole alennustilan syy vaan seuraus. Lukijoita on houkuteltava takaisin sillä, mikä heitä eniten kiinnostaa.

Nettilehdet eivät elä pelkillä mainostuloilla. Iltapäivälehtien mainosmäärät ovat jo nyt tapissa, ja on vaikea kuvitella miten mainostilaa voisi enää kasvattaa. Mainoskakku kokonaisuutena kasvaa, mutta kasvu ei hyödytä kotimaisia toimijoita vaan Googlea.

Viime kädessä kyse on sisällön myymisestä. Sanomalehti joutuu myymään itsensä vain kerran vuodessa, kun asiakas uusii tilauksensa.

Iltapäivälehdet joutuvat myymään itsensä joka päivä uudelleen. Siksi lööpit pursuavat uutisia, joita kukaan ei haluaisi nähdä, mutta joita kaikki haluavat kuitenkin lukea.

Nettilehdet joutuvat myymään jokaisen uutisen erikseen. Rahaa tulee vain, mikäli otsikko herättää mielenkiintoa ja saa surffaajan klikkaamaan tekstiä. Otsikkojen koukut ovat välillä törkeitä, välillä halpamaisia ja aina liioittelevia. Tätäkö journalismia me haluamme?

Kesän alussa seurasin kahta eri otsikkoa samasta uutisesta.

Nelosen uutiset kertoi terroriuhkailun olevan arkipäivää, Maikkarin uutiset rauhoitteli lukijaa. Lopputulos oli, että Nelosen uutinen keräsi tuplasti klikkauksia. Nettijournalismissa Nelosen uutinen oli siten tuplasti parempi.

Journalismin kuihtuessa viihteellisyys ja mielipiteet saavat yhä enemmän sijaa. Pieni politiikan ja talouden eliitti saa päättää oikeasti tärkeistä asioista kaikessa hiljaisuudessa. Nettikäyttäjät saavat melskata keskustelupalstoilla sydämensä kyllyydestä päätösten vaikutusten joskus tullessa julki, mutta eivät voi enää vaikuttaa niihin.

Paradoksaalista kyllä, netin demokratisoiva vaikutus kääntyy itseään vastaan. Keskusteluoikeus on kyllä kaikilla, mutta isot päätökset ovat yhä harvempien käsissä. Netissä valittaminen on kuin tuuleen huutamista.

Printtimedia ei ole täydellistä, ei tietenkään. Se on tehnyt virheitä mm. tuijottamalla liiaksi omaan napaansa, kaveeraamalla vallanpitäjien kanssa ja vaikenemalla poliittisesti epäkorrekteista aiheista, joiden oli lopulta purkauduttava muissa kanavissa. Voi myös kysyä, onko toimittajien persoonan esille tuominen blogien kautta sittenkään järkevää itse journalismin kannalta.

Kuka pelastaisi lehdistön?

2011-11-15T20:12:00.006+02:00

Lehtialalta on kuulunut tänä syksynä vain huonoja uutisia. Lähes jokainen lehtitalo on ilmoittanut vähentävänsä henkilökuntaa. Syynä ovat lehtien laskevat levikit ja mainostulot, sekä valtion kaavailema 9 prosentin arvonlisävero. Se tekisi ison loven varsinkin lehtitilauksiin, irtonumeroiden hinnassa on aina ollut normaali alv.

Lehtien arvonlisäveron fiskaalinen merkitys on vähäinen -- sen tuotoksi on arvioitu 83 miljoonaa euroa. Todennäköisesti tuotto jää tilausten vähentyessä tätäkin pienemmäksi.

Ja ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, aikakauslehtien tilauksia uhkaa toinenkin iso muutos: puhelinmyynti halutaan kieltää. Ongelma ei ole lehdissä vaan operaattorien aggressiivisssa liittymämyynnissä, joka on poikinut runsaasti valituksia.

On huolestuttavaa, ettei valtio näe lehtialaa muuna kuin verotuloja tuottavana liiketoimintana. Lehdistöllä on aina ollut merkittävä sivistysvaikutus. Suomalaiset ovat maailman kolmanneksi aktiivisimpia sanomalehtien lukijoita. Vahvan ja monipuolisen lehdistön ansiosta suomalaiset ovat olleet muita paremmin perillä maailman tapahtumista. Ahkera lehtien seuraaminen on suomalaisen sivistyksen perusta siinä missä kehuttu koululaitoskin.

Nykyään tietämättömyys tuntuu olevan hyve. Ihmiset suorastaan ylpeilevät sillä, että ovat lopettaneet paperilehtien tilaamisen ja katsovat netistä vain uutisotsikot. Säästyy aikaa ja rahaa.

Ja tietämättömyys on todella lisääntynyt: yhä useammin keskusteluissa huomaa, etteivät ihmiset tunne ajankohtaisia asioita tai niiden taustoja. Tuloksena on amerikkalaistyylinen yhteiskunta, jossa ihmiset ovat yhä helpommin johdateltavissa erilaisiin aatteisiin. Julkisuuteen mahtuu vain yksi asia kerrallaan, lopuista päättäjät voivat sopia keskenään kenenkään piittaamatta.

Ilmaiset online-uutiset elävät otsikoiden varassa. Tiedämme kaiken eksoottisista, kummallisista ja järkyttävistä tapahtumista eri puolilta maailmaa, mutta emme tunne omaan arkipäivään vaikuttavia tekijöitä. Verkkomedia, blogit tai kansalaisjournalismi eivät korvaa oikeaa journalismia.

Ehkä on poliitikkojen omien intressien mukaista päästää kansa tietämisen tuskasta. Ainakaan en ole nähnyt yhtään kannanottoa lehdistön tulevaisuuden puolesta. Sen sijaan poliitikot haluavat sopia Yleisradion rahoituksesta, jotta "suomalainen kulttuuri, moniarvoinen ja riippumaton tiedonvälitys sekä sananvapaus" saataisiin turvattua (sitaatti soveltaen hallitusohjelmasta).

Eikö itsenäisellä ja monipuolisella lehdistöllä nähdä mitään arvoa? Vai uskovatko poliitikot että kaupallinen lehdistö pitää huolen itsestään?

Laskevia levikkimääriä ja nousevia veroja katsoessani en olisi siitä lainkaan varma.

Salasanat joutavat mennä

2011-11-14T05:28:00.001+02:00

Viime päivien henkilötieto- ja salasanavuodoista voi vetää vain yhden johtopäätöksen: salasanat joutavat mennä.

Käyttäjätunnus ja salasana riittivät yksilöimään ihmisen 1980-luvulla, kun jokaisella oli vain yksi tietokonepääte, johon työpäivän aluksi kirjauduttiin. Nyt töissä on lukuisia tietojärjestelmiä, jotka vaativat yksilöllistä salasanaa ja velvoittavat vaihtamaan sen säännöllisesti.

Ja mikä pahinta, myös tavallisten kansalaisten pitää keksiä jatkuvasti uusia salasanoja (ja muistella vanhoja!) voidakseen asioida nettipalveluissa ja viranomaisten kanssa.

Vanhan salasanatekniikan varaan ei voi enää rakentaa 2010-luvun palveluita. Luotettavan todentamisen ongelma on noussut tietoyhteiskunnan kehittämisen esteeksi. Sama pätee henkilötunnukseen: HETUa ei voi yrittää piilotella niin, että sen tietäminen todistaisi henkilöllisyyden.

Suomi oli edelläkävijänä kehittämässä HST-korttia, jolla olisi voitu siirtää kaikki nettipalvelut yhden kortin ja yhden PIN-koodin taakse. Hanke kuitenkin hiipui (paitsi Virossa, jossa sillä voi jopa äänestää verkossa). Nyt kortille olisi totisesti käyttöä!

Toinen keino olisi käyttää matkapuhelinta todentamisen apuna. Lähes jokaisella netinkäyttäjällä on kännykkä. Mobiilivarmenne on yksi vaihtoehto; Google tarjoaa kevyemmän, tekstiviestillä lähetettävään numerokoodiin perustuvan vaihtoehdon.

Kun asiointipalveluihin saadaan kunnon todennus, salasanojen käyttö jää verkkolehtiin ja netin keskustelupalstoihin, joissa identiteetillä ei ole suurtakaan merkitystä. Salasanojen käyttö saa jäädä palveluihin, jotka eivät aiheuta vahinkoa, vaikka niiden tiedot kaapattaisiin tai vuodettaisiin nettiin.

Onko vuodettu salasanalista aito?

2011-11-13T07:43:00.005+02:00

klo 7:30, muokattu 13:30

Väitettyyn 500 000 sähköpostiosoitteen vuotoon liittyen on julkaistu TOP100-lista yleisimmistä salasanoista sekä kirjaimilla a, o ja n alkavat salasanat. Näiden pitäisi todistaa, että murtajilla on hallussaan myös osoitteisiin liittyvät salasanat tai ainakin niiden tiivisteiden (hash) tietokanta, jota parhaillaan murretaan auki.

Temppu vaikuttaa edelleen pilalta mm. seuraavista syistä:

- Listan tunnukset on kerätty eri nettipalveluista ja yrityksistä, joten niiden salasanat on suojattu erilaisilla tiivisteillä ja suola-arvoilla. Yksittäinen murtoprosessi ei pystyisi paljastamaan eri lähteistä kerättyjä salasanoja.

- Osa listan salasanoista ei muutoinkaan vaikuta sellaisilta, että ne voitaisiin murtaa tiivisteiden kautta tai brute-force-menetelmällä.

- Osa listan sähköpostiosoitteista on hyvinkin vanhoja, joten murron olisi pitänyt tapahtua kauan sitten. Kuka olisi säästänyt salasanat ja vuotaisi ne vasta nyt?

- Pitäisikö uskoa, että mm. eduskunnan, ministeriöiden ja yritysten sähköpostipalvelimille olisi kaikille murtauduttu onnistuneesti ja kenenkään huomaamatta? Se olisi vuosisadan hakkerointi.

Tällä hetkellä todennäköisin selitys on pilailu. On mahdollista, että listalla on oikeasti murrettujen nettipalveluiden tunnuksia (vrt. taannoinen Älypää-murto) tai että tunnuksia on kaapattu jollain haittaohjelmalla.

Nimettömyyden suojiin piiloutunut hakkeri voi todistaa salasanojen aitouden julkaisemalla vaikka täsmälleen joka 500. tunnuksen salasanoineen tai paljastamalla esim. Jyrki J. Kasvin eduskunta.fi-loppuisen salasanan. Osoite ei ole enää käytössä, joten Jyrki varmaan kertoo mikäli salasana on oikea. Jyrki vastasi Twitterissä, että haaste on hänen puolestaan OK.

Todennäköisesti kansanedustajien sähköpostiosoitteet on haravoitu www-sivuilta, eikä niihin liity mitään salasanoja. Samasta syystä listalla on osoitteita kuten uutiset@iltasanomat.fi, aamu-tv@yle.fi ja kuvat@iltasanomat.fi. Toisaalta MikroPC:n uutisen mukaan joukossa on myös oikeasti murrettuja salasanoja, ilmeisesti vanhaa Phpbb2-keskustelusoftaa käyttäneeltä nettifoorumilta kaapattuina.

Puoli miljoonaa sähköpostiosoitetta "vuodettiin" nettiin

2011-11-12T22:56:00.002+02:00

Viikko sitten lauantaina vuodettiin nettiin 16 000 ihmisen henkilötietoja, tänään lähes puoli miljoonaa sähköpostiosoitetta. Aluksi "tietovuoto" levisi kulovalkean tavoin netissä ja perinteisissä tiedotusvälineissä. Muutama ehti jo perustaa "tarkista onko sähköpostiosoitteesi vuodettu" -palvelun. Moni sai ylimääräistä sydämentykytystä neuvosta vaihtaa salasana välittömästi, jos oma osoite löytyi listalta.

Kaikesta päätellen kyseessä on pelkkä pila. Tekijöillä ei ole salasanoja, joita ilman sähköpostiosoitteista ei ole oikeastaan mitään hyötyä. Korkeintaan niitä voi käyttää roskapostin lähettämiseen. Tosin listan osoitteet ovat niin vanhoja, ettei niistä ole liiemmin iloa edes mainostajille.

Media ja suuri yleisö meni helposti lankaan. Tietoturva-asiat ylittävät helposti uutiskynnyksen ja uhkat tuntuvat pelottavilta. Harva pystyy hahmottamaan, mikä tieto on oikeasti haitallista ja mikä täysin vaaratonta. Onneksi sähköpostiosoite kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Sähköposti on täysin julkinen tieto.

Pelottavinta päivän tapahtumissa on se, että muutama nuorimies pystyy vedättämään mediaa ja pelottelemaan kansaa. Tietoyhteiskunta on totisesti huteralla pohjalla!

Vaikka kaikki tieto on netissä, väärät luulot ja aiheettomat varoitukset leviävät valon nopeudella henkilöltä toiselle. Ei siis kannata luottaa siihen, että tosipaikan tullen netti hoitaa tiedonvälityksen. Päinvastoin, se vain pahentaa tilannetta.

Työantajan pitäisi selvittää työntekijän taustat, mutta miten?

2011-11-11T19:40:00.002+02:00

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen peräänkuuluttaa työnantajien vastuuta työntekijöiden taustojen selvittämisessä (lähde: YLEn uutinen).

Mutta miten työnantajat voisivat ottaa vastuuta asiasta, kun nillä ei ole oikeuksia tietojen hankkimiseen? Taustatietoja olisi helppo penkoa googlaamalla netistä, etsimäll äFacebookista ja muista puolijulkisista lähteistä, mutta laki kieltää sen. Rekrytointipäätöksiin vaikuttavien tietojen on tultava lähtökohtaisesti hakijalta itseltään.

Nyt epäillyn valelääkärin heikko koulumenestys ja USA:ssa saadut rikostuomiot olisi voinut löytää netistä. Todennäköisesti myös venäläisen lääkärikoulun oppilastiedot selviäisivät netistä. Facebook-profiili olisi myös ollut hyödyllinen tietolähde. Jos ei vielä 1990-luvulla, niin ainakin tästä eteenpäin.

Yleensä henkilötietojen leviämistä pidetään haitallisena, mutta tällaisessa tapauksessa ne olisivat kaikkien etu. Oma nettihistoria voi olla turvallisuustekijä - ainakin, jos omat asiat ovat kunnossa. Onko epäilyttävä merkki, jos lääkäri ei ole Facebookissa tai hänen tietojaan ei löydy netistä?

Periaatteessa viranomaisten pitäisi valvoa ammattipätevyyttä tehtävissä, joissa ihmisten henki ja turvallisuus on vaarassa. Käytännössä tämä ei näytä toimivan. Jos nyt (vasta kahden ilmiannon jälkeen, huom!) paljastunut valelääkäritapaus olisi ensimmäinen, sen voisi vielä laskea hyväuskoisuuden ja "me ei osattu kuvitellakaan mitään tällaista" -ajattelun piikkiin.

Mutta kun ensimmäinen valelääkäri paljastui jo viime vuonna, Esa Laihon tapaus tuntuu käsittämättömältä. Onko meidän kansalaisten otettava valvonta omiin käsiimme ja tarkistettava itse hoitavan lääkärin tiedot netistä?

Ylen uutisessa spekuloidaan muillakin valeammattilaisilla. Voisiko esimerkiksi lentoyhtiöiden palveluksessa olla valelentäjiä, jonka paperit eivät ole kunnossa?

Itse tunnustan olevani valekirjailija, valevalokuvaaja ja valebloggaaja. Mihinkään näistä töistä en ole saanut minkäänlaista koulutusta. Jotta kenenkään ei tarvitse tuhlata aikaansa googlailuun tai leikkiä nettietsivää kohdallani, kerron asian avoimesti näin blogissani :-)

Älä kerro kenellekään: netin korttitalo kaatuu puhaltamalla

2011-11-09T21:05:00.003+02:00

Viranomaisten www-sivut ovat vain normaalikäyttöön, eikä niitä ole tarkoitettukaan kriisitilanteisiin saati äkillisiin kysyntäpiikkeihin -- eli tilanteisiin, joissa tiedottamiselle olisi eniten tarvetta. Tämä käy ilmi mm. Iltalehden Iltalehden ja Hesarin uutisista.

Poliisin edustaja korostaa, että www-sivuja tärkeämpää on säilyttää poliisin toimintakyky. Totta, mutta tietoyhteiskunnassa juuri viestinnällä on keskeinen merkitys. Lisäksi 7.11.11 ylikuormitus tukki myös sisäministeriön ja rajavartiolaitoksen sivut, ja ilmeisesti poliisin sisäisissäkin järjestelmissä oli häiriöitä, koska niitä ei oltu riittävästi eristetty julkisista www-palveluista. Ongelmat viestinnässä voivat äkkiä osua omaan nilkkaan.

Uusi järjestelmä on rakenteilla, mutta se valmistuu vasta ensi kesänä -- eikä siitäkään luvata täysin kriisinkestävää. Äkilliset kuormituspiikit ovat teknistaloudellinen ongelma, jota on vaikea ratkaista täydellisesti. Oleellista on miettiä prosessit etukäteen ja harjoitella niitä. Pahassa tilanteessa tulee varautua siirtämään viestintää tilapäisesti Twitteriin, Facebookiin ja muihin pilvipalveluihin. Niissä on omat ongelmansa (kuten ulkomainen hallinta), mutta ainakaan niitä ei saa millään nurin.

Tarkoitus ei myöskään ole, että jokainen viranomainen rakentaa oman palvelunsa, vaan kriisitiedottaminen on keskitettävä yhteiseen paikkaan.

Mitä tähän isoon (yli megatavu) nimilistaan tulee, se olisi voitu alunperinkin jakaa verkkolehtien kautta. Poliisin omalle sivulle olisi laitettu vain tieto siitä, mistä lista löytyy. Helppoa, kun sen osaa, tai tulee edes ajatelleeksi asiaa. Se on tietenkin vaikeaa, kun on tilanne päällä, ja juuri siksi asiat on mietittävä etukäteen. Uusia caseja tulee varmasti.

Kybersodan näkökulmasta poliisin selitykset ovat erittäin huolestuttavia. Älkää vain kertoko kenellekään, miten helposti suomalaiset viranomaiset saa pois pelistä -- juuri niihin vihollinen hyökkää ensimmäisenä.

Tällä hetkellä Suomi on haavoittuvampi kuin kukaan olisi uskonut. Viranomaisten korttitalo kaatuu yhdellä puhalluksella, melkein vahingossa. Catharina Candolin saa totisesti olla nainen paikallaan pannakseen asiat kuntoon.

Lopuksi on pakko ihmetellä poliisin laskelmia. Suomen Kuvalehden mukaan "Pahimman kävijäpiikin aikana palvelimiin kohdistui 60 000 pyyntöä muutaman sekunnin sisällä". Tämä ei voi tarkoittaa, että noin moni suomalainen olisi muutaman sekunnin sisällä nähnyt linkin poliisin tiedotteeseen ja klikannut sitä. Pyynnöt tulivat ilmeisesti järjestelmän sisältä, mikä on huonoa suunnittelua.

Kuinka moni suomalainen mahtoi olla koneen äärellä netissä maanantaina iltapäivällä, kun tiedote julkaistiin? Enintään muutama sata tuhatta. Vaikka heistä 100 000 olisi klikannut tiedotetta 30 minuutin sisällä, se olisi vain 55 sivuhakua sekunnissa. Oikein suunniteltu palvelu selviää tuollaisesta ruuhkasta vaikka kotimikrolla.

Ei oo totta: poliisin sivut kaatuivat

2011-11-07T17:27:00.005+02:00

Poliisi julkisti iltapäivällä tiedotteen, jonka mukaan se julkaisee listan tietovuodon uhriksi joutuneista henkilöistä. Pian tämän jälkeen poliisin www-sivut hävisivät verkosta, samoin kävi sisäministeriön sivuille.

Tämän hetkisen (klo 17.30) tiedon mukaan sivut kaatuivat ylikuormituksen vuoksi, kun noin 60 000 ihmistä yritti sivulle yhtä aikaa.

Ei voi olla totta! Poliisin www-sivut eivät saa kaatua missään tilanteessa. Eivät ainakaan pelkkään tiedotteen julkistamiseen. Eivätkä ne kaatuessaankaan saa viedä mukanaan ministeriön sivuja. Ei, ei ja vielä kerran ei.

Poliisilla on myös tiedotussivu Facebookissa. Siellä ei ollut mitään lisätietoa tapahtuneesta. Tuoreimmat uutiset liittyivät poliisin määrärahoihin sekä tammikuussa alkaviin Poliisit-sarjan uusiin jaksoihin.

Keväällä 15 000 kävijää riitti kaatamaan Säteilyturvakeskuksen sivut. Japanin onnettomuus ei koskenut Suomea, joten kansalaisten kiinnostus tuli yllätyksenä. Tässä tapauksessa poliisilla oli kaksi vuorokautta aikaa suunnitella tiedotusta. Aloite oli sillä itsellään.

Kaikesta päätellen viranomaiset eivät vieläkään ymmärrä internetin merkitystä modernissa viestinnässä. Www-sivut on tehtävä sellaiseksi, etteivät ne kaadu. Miten poliisi voi täyttää kriisiaikaista palvelutehtäväänsä, jos sen sivut menevät nurin jo ihan tavallisesta tiedottamisesta?

60 000 kävijää kuulostaa paljolta, mutta kun kyse on yksinkertaisesta tekstitiedotteesta, se ei ole määrä eikä mikään. Jos nettipalvelu tukehtuu siihen, palvelu on suunniteltu väärin. Tiedotteita ei ylipäätään pitäisi levittää palvelimelta, joka on myös muussa käytössä, niin että sen kaatuminen sotkee muuta käyttöä.

Tietoturvan alkeisiin kuuluu suojata julkiset nettipalvelut niin, ettei niihin kohdistuva tahallinen palvelunestohyökkäys tai tahaton ylikuormitus vaikuta muihin. Pilvipalvelusta kuka tahansa voi ostaa kapasiteetin, joka kestää vaikka miljoona kävijää yhtä aikaa. Nämä järjestelyt on tehtävä hyvissä ajoin etukäteen. Kun tilanne on päällä, on liian myöhäistä. Eikö kriisiviestinnän kehittäminen ole kenenkään vastuulla?

Ironista kyllä, poliisi ei ehtinyt jakaa lainkaan itse listaa. Paljon tiedotetta isompana se olisi kaatanut järjestelmän vielä tehokkaammin. Ja lisää ironiaa on siinä, että ilmeisesti poliisin tieto (etunimi + syntymäaika) on sama, mikä on ollut netissä jaossa jo pitkään.

Joulukuun viimeisenä päivänä 2004 poliisin sivut kaatuivat, kun tsunamiuhrien nimilista julkaistiin. Noista ajoista mikään ei tunnu kehittyneen.

Suomen tietoyhteiskunnan infrastruktuuri ja osaaminen on sitä tasoa, että jos oikea kriisi tapahtuu, lienee parasta piiloutua perunakellariin.

PS. URL-osoitteesta päätellen poliisin tiedotusalusta toimii Notesin varassa. Se ei todellakaan ole oikea järjestelmä kriisiviestintää ajatellen. Toivottavasti tämä toimii herätyksenä viestinnän prosessien ja tekniikan uudistamiseen.

Lisäys 8.11.2011: Maikkarin uutisen perusteella eiliset arvailut ongelmien syistä osuivat oikeaan. Positiivista on se, että suosituksi arveltu tiedote oli tarkoitus laittaa ulkopuoliselle sivulle tavallisena tekstinä, jolloin ylikuormitusta ei olisi tapahtunut. Mitään kiirettä tiedotteen julkistamisella ei ollut, mutta silti tieto ei vain kulkenut organisaation sisällä. "Inhimillinen erehdys" on tuttu selitys. Siihen vetoavat varmasti myös ne rekisterinpitäjät, joiden tiedot ovat nyt levinneet ympäri nettiä.

HETU, SOTU, SATU... ja PATU?

2011-11-07T08:23:00.003+02:00

Puolijulkisen HETUn (HEnkilöTUnnus; entinen SOsiaaliturvaTUnnus eli SOTU) käytöstä aiheutuu ongelmia, koska alunperin henkilöiden yksilöintiin (identifiointiin) tarkoitettua tunnusta on alettu käyttää myös henkilöllisyyden varmentamiseen (todentaminen).

Ongelma ratkeaisi luomalla uusi, pelkästään yksilöintiin tarkoitettu tunnus. Itse asiassa sellainen on jo olemassa. Vuodesta 2003 lähtien Väestörekisteri on luonut jokaiselle uudelle suomalaiselle sekä HETUn että SATUn (Sähköinen AsiointiTUnnus; englanniksi FINUID, Finnish Unique Identification Number). Vanhemmat kansalaiset saavat SATUnsa kansalaisvarmennetta hakiessaan.

SATU on täysin julkinen tieto. Paavo Lipponen, joka oli pääministerinä kun epäonninen HST-kortti otettiin käyttöön joulukuussa 1999, sai ensimmäisen tunnuksen 10000001N. Omani on 10001234E. Riittäisi, että virallisiin asiakirjoihin merkittäisiin tämä tunnus kertomaan, kenestä kansalaisesta on kyse. Siten HETUn julkista käyttöä voitaisiin vähentää.

Toinen ratkaisu olisi luoda jokaiselle suomalaiselle oma salasana viranomaisasiointia varten. Se voisi olla vaikkapa PATU eli PuhelinAsiointiTUnnus.

Yksinkertaiselle todentamiselle on käyttöä lähinnä puhelimella asioitaessa. Kun palvelut siirtyvät yhä enemmän verkkoon, voidaan käyttää pankkitunnisteita (TUPAS) tai jatkossa toivottavasti turvallisempia välineitä, kuten mobiilivarmenteita tai HST-kortin seuraajaa.

PATUssa olisi joitakin käytännön ongelmia. Ensinnäkin jokaisen pitäisi taas muistaa yksi uusi salasana. Toiseksi olisi vaara, että viranomaiset ja yritykset tallentavat PATUn henkilötietojen mukana, jolloin tietomurto voisi levittää ne julkisuuteen. Tätä varten tarvittaisiin mekanismi, jolla kansalainen voisi vaihtaa paljastuneen PATUnsa. Kun puhelinasiointi on muutenkin katoavaa kansanperinnettä, kannattaako nähdä vaivaa?

Todentamisen suhteen suomalainen tietoyhteiskunta on osoittautunut todella kädettömäksi. HST-kortti oli hieno tekniikka ja Suomi oli sen soveltamisen pioneeri, mutta kun hanke floppasi, mitään uutta ei ole viitsitty yrittää. Niinpä puolijulkisten HETUjen ilmestyminen nettiin on iso uutinen ja saa puoli valtakuntaa sekaisin.

Erityisen moitittavaa kehityksen pysähtyminen on siksi, että vahva luottamus viranomaisiin ja hyvät kansalliset rekisterit ovat Suomen erityispiirteitä. Niitä pitäisi pystyä myös hyödyntämään, jotta tällaista sekoilua ei jatkossa enää tapahtuisi.

Suomen suurin tietovuoto, mikä on riski?

2011-11-06T19:07:00.008+02:00

"Älä syytä itseäsi, ota rauhallisesti. Kukaan listalla oleva ei ole voinut estää tietovuotoa".

Näin alkaa Helsingin Sanomien ohje niille, joiden henkilötiedot ovat päätyneet nettiin Suomen tähän asti suurimman tietovuodon seurauksena. Näkyvän uutisoinnin seurauksena moni on hämmentynyt eikä tiedä, miten huolissaan tapahtuneesta pitäisi olla.

Ensinnäkin olisi kiva tietää, onko oma nimi listalla vai ei. Jos tieto olisi riittävän tärkeä, Viestintävirasto tai poliisi olisi varmaankin ilmoittanut asiasta rikoksen kohteeksi joutuneille. Mutta niin ei ole. Listalla on henkilön nimi, kotiosoite, puhelinnumero ja henkilötunnus. Valtaosalla ihmisiä kolme ensimmäistä ovat julkisia tietoja, jotka löytyvät avoimista rekistereistä.

Henkilötunnus on hankalampi tapaus. Moni kuvittelee, että henkilötunnus on salainen tieto, eräänlainen salasana. Todellisuudessa henkilötunnus on vain keino erottaa saman nimiset petterijärviset toisistaan ja tunnistaa heidät vielä naimisiinmenon tai nimenmuutoksen jälkeenkin.

Ongelmalliseksi asian tekee se, että yritykset ja viranomaiset käyttävät HETUa henkilöllisyyden todentamiseen, mikä on väärin. Henkilötunnuksen tietäminen ei ole merkki siitä, että henkilö on se, joka hän väittää olevansa.

Henkilötunnukset eivät ole lainkaan niin salaisia kuin moni luulee. Yrityksen vastuuhenkilöiden nimet ja henkilötunnukset löytyvät kaupparekisteristä. Jokaisen yrittäjän HETU on siis netissä ilman listaakin. Tieto on myös oikeudenkäyntiasiakirjoissa, kauppakirjoissa ja muissa virallisissa papereissa, joissa henkilön yksilöinti (ei todentaminen!) on tärkeää.

Taannoin Suomen rikkaimman miehen, Aatos Erkon, henkilötunnus julkaistiin vahingossa pörssitiedotteessa. Sanoma-yhtiön tiedottaja oli merkinnyt tunnuksen nimen perään, vaikka ilman sitäkin kaikille oli takuulla selvää, kenen osakepotti oli ylittänyt liputusrajan.

Koska HETUa voidaan käyttää eri rekisterien henkilötietojen yhdistämiseen, laki rajoittaa sen tallentamista. HETUa ei saa kysyä eikä tallentaa ilman erityistä syytä. Tällä pyritään parantamaan henkilön tietosuojaa, ei salaamaan itse HETUa.

Julkisten tietojen vuotaminen on joka tapauksessa vähemmän vaarallista kuin salaisten tietojen, esimerkiksi terveystietojen tai käyttäjätunnusten ja salasanojen, vuotaminen.

Miksi vuotanutta listaa sitten pidetään niin vaarallisena? Sillä voi olla ihmisiä, joiden osoitetiedot on suojattu luovutuskiellolla tai joiden puhelinnumero on salainen. Heidän kannaltaan on ikävää, että tiedot vuotavat julkisuuteen.

Tietenkin kyse on myös henkilötietorikoksesta. Laki velvoittaa rekisterinpitäjää huolellisuuteen juuri siksi, ettei tällaisia pääsisi tapahtumaan.

Entä sitten pelätyt identiteettivarkaudet? Tässä suhteessa en näe listaa kovinkaan vaarallisena. Jos joku haluaa tilata tavaroita väärillä tiedoilla, netissä on palveluita, jotka luovat hiiren klikkauksella vaikka tuhat täysin uskottavaa virtuaalista Suomen kansalaista kaikkine henkilötietoineen: kotiosoite, puhelinnumero, luottokortti, HETU ym.

Jos taas haluaa tehdä kiusaa tietylle henkilölle, on hyvin pieni todennäköisyys että lista paljastaisi juuri hänen HETUnsa. Todennäköisesti kyseisen HETUn saisi selville myös muuta kautta. Pari vuotta sitten huijarit ohjasivat veronpalautuksia omalle tililleen tekemällä muutosilmoituksen uhrien nimissä. HETUt oli kaivettu jostain. Ei se ole vaikeaa.

Joka tapauksessa nyt tapahtunut tietovuoto on hyvä muistutus tietoturvan merkityksestä ja toisaalta siitä avuttomuudesta, jota kansalainen kokee tietojensa päätyessä julkisuuteen tai vääriin käsiin.

PS. Tee käytännön koe: hae Googlella omaa henkilötunnustasi. Älä hämmästy, jos löydät. Viranomaisen sivuilta tunnusta ei saa pois, mutta jos kyse on yksityisen henkilön tai yrityksen sivusta, kannattaa pyytää poistamaan tieto. Kommentoi palautteeseen löysitkö HETUsi.

PS2. Tässä on tapahtunut (ainakin) kaksi rikosta: tietomurto ja henkilötietorikos. Jälkimmäisessä syytteen voi saada myös rikoksen uhri eli vastuullinen rekisterinpitäjä. Nyt tutkitaan, ovatko rekisteriselosteet olleet ajan tasalla ja onko niitä ylipäätänsä ollut. Onko HETUn tallentamiseen ollut erityinen syy? Pari päivää sitten näistä asioista keskusteltiin bonuskorttien asiakasrekisterien yhteydessä. Ironista kyllä, juuri HETUn vuotaminen auttaisi nyt selvittämään, mistä tiedot ovat peräisin: pitäisi vain verrata listalla olevia HETUja eri koulujen ym. rekistereihin ja katsoa, mistä löytyy paras vastaavuus.

Yhteenveto oliivien bonus-kohusta

2011-11-02T10:22:00.003+02:00

Myrkyllisten oliivien ostajien jäljitys sai median heräämään ostotietojen käyttöön ja bonuskorttien hyödyntämiseen. Jo oli aikakin.

Kaikesta päätellen mitään varsinaisesti laitonta ei tapahtunut. Kaupat keräävät bonus-korteilla asiakkaiden henkilö-, perhe- ym. tiedot sekä tiedot ostojen tuoteryhmistä ja laskujen loppusummista. Tämä kerrotaan rekisteriselosteessa ja viestitään ulos, jos joku älyää kysyä.

Sen sijaan kauppa ei oma-aloitteisesti kerro, että se tallentaa kirjanpitosyistä myös ostoskuitit, joista käyvät ilmi kaikki ostetut tuotteet. Näitä tietoja säilytetään vähintään kirjanpitolain vaatimat 5-6 vuotta. Kuittiin tallentuu myös bonusasiakkaan numero, joten kuitit voidaan tarvittaessa yhdistää henkilötietoihin. Ja ilmeisesti juuri näin tehtiin oliiveja ostaneiden jäljittämiseksi, mikä olikin hyvä, koska se saattoi pelastaa ihmishenkiä.

Mikä siis on ongelma? Ei mikään. Bonus-asiakkaan on kuitenkin hyvä tietää, että kaikki hänen ostoksensa tallentuvat tietokantoihin. Ne, jotka ovat huolissaan Googlen, Facebookin tai FRA:n valvonnasta, eivät huomaa paljon arkisempia isoveljiä.

Sain monia palautteita, joissa suorastaan toivottiin kaupan seuraavan ostoksia entistä tarkemmin, ja annettiin vapaat kädet oman ostoskorin tutkimiseen. "Ei minun ostoksissani ole mitään salattavaa". Fine, se on ihmisen oma valinta.

Itse en boikotoi bonuskortteja pelkästään tietosuojan vuoksi vaan siksi, että järjestelmä hyödyttää vain kauppiasta. Osa hintojen noususta hyvitetään bonusasiakkaille, jolloin kukaan ei halua jäädä järjestelmän ulkopuolelle maksamaan ylihintaa. Käytännössä järjestelmä pakottaa kaikki osallistumaan, jopa vastoin tahtoaan. Se on pirullista. Samalla tavalla on vaikea jäädä Facebookin ulkopuolelle, vaikka ei haluaisikaan liittyä mukaan.

Saamissani palautteissa bonus-korttien käyttäjät kertoivat kuittitietojen käytöstä muuhunkin kuin myrkkyoliivien jäljittämiseen. Jos haluaa palauttaa tuotteen, jonka kuitti on kadonnut, tieto löytyy kanta-asiakaskortin perusteella ja palautus onnistuu. Eräs henkilö kertoi saaneensa verenpainemittarin kylkiäiseksi kuuluneen kuumemittarin jopa kuukausien päästä, kun ne olivat myyntihetkellä lopussa.

Jos yksittäisiä ostoksia voidaan näin helposti yhdistää asiakastietoihin, kyse ei enää ole viranomaisen hyväksymästä poikkeusmenettelystä vaan rutiinista. Käyttö on selvästi huomioitu jo rekisteriä luotaessa.

Terveydenhuollossa on tarkat ohjeet henkilötietojen käsittelystä ja kesän aikana on tullut ilmi lukuisia tapauksia, joissa ohjeita on rikottu. Sairaalan henkilökunta on uteliaisuuttaan katsonut naapurin tai tuttavan tietoja.

Jos kaupan henkilökunta pystyy katsomaan jälkikäteen muiden ostoksia, pitäisikö silläkin olla vaitiolovelvollisuus? Ovatko ostokset luottamuksellisia? Mitä kertoo verenpainemittarin osto? Entä gluteiinittomien tai sokerittomien tuotteiden ostot?

Silmiini osui teksti Haastemies Lahtinen keikalla. Siinä sanotaan että Haastemiehillä on pääsy myös kaupan keskusliikkeiden asiakasrekistereihin, ja muutaman kerran K-kaupan plussat ovat johtaneet perille! Mihin tämä oikeus mahtaa perustua? Onko kyse viranomaisen tiedonhankinnasta vai voiko kauppa luovuttaa bonustietoja silloin, kun kyse on sen oman saatavan perinnästä?

Talvella muuan henkilö tuli erään puhetilaisuuden jälkeen kertomaan vielä uskomattomamman tarinan ostotietojensa käytöstä. Ne oli otettu esille rekrytoinnin yhteydessä.

Tietosuojaviranomaiset ovat aktiivisesti Googlen ja Facebookin kimpussa. Tutkittavaa saattaisi löytyä lähempääkin.

Pornopuheluiden kuluttajansuoja

2011-11-01T19:45:00.002+02:00

Kun puhelinlaskussa on satojen euron lisämaksu soitoista pornonumeroihin, kuluttajasuoja joutuu koetukselle. Vasta eilen huomasin katsoa YLEn Areenasta viikkoa aiemmin 24.10. esiteyn ohjelman "MOT: Pornopuheluiden mysteeri". Nyt ohjelma on jo poistunut Areenasta, joten siihen on myöhäistä linkittää, mutta onneksi ohjelman käsikirjoitus löytyy yhä www-sivulta http://ohjelmat.yle.fi/mot/mot_24_10/kasikirjoitus.

Ilmiö ei ole uusi. Jo 1990-luvulla perheissä ihmeteltiin lankapuhelimista soitettuja palvelunumeroita. Yleensä soittajaksi paljastuivat perheen lapset tai vieraat, mutta kaikkia tapauksia ei pystytty selvittämään.

MOTin kuvaama tapaus tuntuu erityisen vakuuttavalta. Liittymän käyttäjä oli 85-vuotias mies, joka vannoi kaksi sormea Raamatulla ettei ole soittanut yli kahden tuhannen euron arvoisia seksipuheluita. Puhelin oli Nokian perusmalli, joten haittaohjelmaakaan ei voinut epäillä.

Toimitus oli pyytänyt selvitystä Viestintävirastolta. Sen edustaja tutki DNA:n laskutusta varten keräämät lokitiedot. Niiden perusteella puhelin oli oikea (IMEI-koodi), liittymä oli oikea (IMSI-koodi) ja puhelin oli tukiasematietojen perusteella ollut oikeassa paikassa. Kaikki täsmäsi.

Mutta kuka oli tuottanut eläkeläiselle yli 2000 euron laskut? Se jäi lopulta selvittämättä, vaikka MOT teki parhaansa ja kysyi neuvoa monilta asiantuntijoilta. Kukaan ei pystynyt selittämään asiaa.

Näissä tilanteissa asiakas on niin heikoilla, ettei varsinaista kuluttajansuojaa ole. Operaattorien laskutustietoja pidetään täysin luotettavina. Ellei ellei asiakas pysty todistamaan toisin, hän joutuu maksamaan laskut.

Lopussa selvisi, että vastaavia tapauksia oli poliisitutkinnassa muuallakin Suomessa. Olen itsekin saanut yhteydenottoja ihmisiltä, joiden puhelimet ovat käyttäytyneet oudosti. Onko sittenkin jokin tekninen keino, jolla seksipalveluyrittäjä pystyy huijaamaan järjestelmää ja tuottamaan itselleen puheluita muiden piikkiin?

Kun vastassa on uusi tekniikka ja yrityksen lokit, asiakas on mahdottomassa tilanteessa. Tällaisia ongelmia tulee jatkossa yhä lisää, kun asiointi siirtyy nettiin ja tapahtuu teknisten laitteiden välityksellä.

Yksi aikapommi kytee verkkopankeissa. Millaista huolellisuutta pankki voi edellyttää asiakkaaltaan? Miten todennetaan, ovatko virustorjunta, palomuuri ja päivitykset olleet ajan tasalla? Jos tili tyhjennetään, pitääkö pankin todistaa asiakkaan huolimattomuus vai asiakkaan oma huolellisuutensa? Miten se voisi tapahtua?

MOTin kuvaama kiista syntyi peruspuhelimella. Mitä kaikkea tapahtuukaan sitten, kun kaikilla on älypuhelimet, joihin voi ladata haittaohjelmia?

Kysymys liittyy myös ajankohtaiseen keskusteluun ruuhkamaksuista. Laskutusepäselvyyksien varalta jokainen ajo on tallennettava niin, että sen veloitusperusteet voidaan tarkistaa. Tallennuksen on oltava reaaliaikaista ja niin turvallista, ettei mikään ulkopuolinen taho voi manipuloida sitä.

Tämä voi nähdäkseni toteutua vain siten, että ajotiedot kerätään ja tallennetaan reaaliajassa viranomaisen järjestelmään. Ja silti on varmaa, että niistä syntyy riitaa.

Onko itselläsi kokemuksia virheellisistä puheluveloituksista? Tai teoriaa siitä, mikä voisi selittää yli 2000 euron haamusoitot?

Minkä arvoista on tunti illastasi?

2011-10-31T20:01:00.003+02:00

Olin tänään Huomenta Suomi -ohjelmassa keskustelemassa ns. ruuhkamaksusta. Käytän merkintää "ns." koska oikeasti kyse on tienkäyttömaksusta. Yksi sen keskeisistä tavoitteista on laajentaa autoilun veropohjaa. Jos sähköautot todella alkavat yleistyä, valtion verotulot eivät saa pudota vaikka bensankulutus vähentyisikin.

Toinen ns. ruuhkamaksun tavoite on tehdä yksityisautoilusta kalliimpaa siellä, missä on tarjolla julkista liikennettä. Mutta kuinka paljon hinta ohjaa ihmisten käyttäytymistä?

Moni turvautuu omaan autoon siksi, että julkisen liikenteen käyttäminen lisäisi työmatkojen, ruokaostosten ja lasten hoitoon viemisen/hakemisen aikaa helposti tunnilla tai kahdella.

Iltaisin lapsia kuljetetaan harrastuksiin -- treeneihin, ratsastustalleille, soittotunneille jne. Käyttäisitkö illan siihen, että odotat ensin lasten kanssa bussia pysäkillä, vaihdat bussia kerran, odotat ensin peli-, ratsastus- tai soittotunnin ajan ja sitten odotat vielä sopivaa bussia takaisin kotiin?

Miten arvokasta oma aikasi on? Paljonko liikenteen pitäisi kallistua, jotta olisit valmis lyhentämään illan vapaa-aikaa perheen kanssa tunnilla tai kahdella? Veikkaan, että moni pitkää työpäivää tekevä arvostaa ilta-ajan erittäin korkealle.

Ns. ruuhkamaksu osuisi erityisesti näihin työtä tekeviin ihmisiin. Muut pystyvät sovittamaan aikatauluja ja voivat välttää ruuhka-aikaan liikkumista. Onko oikein rankaista lisämaksuilla niitä, jotka pitävät yhteiskuntaa ja taloutta pystyssä?

Maksulla ihmisten halutaan porrastavan työpäiviään siten, ettei kaikkien tarvitsisi liikkua samaan aikaan. Mutta harva siellä ruuhkassa ilokseen istuu -- porrastusta tehdään minkä voidaan jo nyt, ilman maksujakin.

Tänä syksynä olen huomannut itselleni uuden ilmiön: moni palaveri, jossa on mukana talon ulkopuolisia henkilöitä, sovitaan alkavaksi vasta kello 10. Palaverien siirtäminen tasaa ruuhkahuippua ja antaa varsinkin lasten vanhemmille enemmän aikaa aamurutiineihin (toinen vaihtoehto olisi aloittaa palaverit aamukahdeksalta -- tai jopa puoli seitsemältä, kuten Sarasvuon firmassa aikoinaan -- mutta se olisi monille nykyihmisille hankalaa).

Valitettavasti on paljon töitä, joissa työvuorot eivät jousta, vaan paikalle on tultava aina samaan aikaan. Tähän pitäisi saada muutos. Joustavammat työajat ja mahdollisuus aloittaa työpäivä jo kotona tietotekniikkaa hyödyntäen olisivat parempia keinoja kuin lisämaksut. Niissä voittajia olisivat kaikki, ei yksin valtio.

(lisätty 1.11.2011) Vielä kiteytettynä: ns. ruuhkamaksulla yritetään ohjata ihmisten käyttäytymistä rahalla, kun todellinen ohjaava tekijä on aika. Varsinkin siinä ryhmässä, johon maksu erityisesti iskee, rahan ohjausvaikutus on pieni, sillä lisäkustannus pystytään siirtämään ketjussa eteenpäin (esim. palkankorotuksiin tai hintoihin) eikä käyttäytyminen muutu siten kuin ministeriö toivoo. Aikaa ei voi siirtää samalla tavalla. Jos joukkoliikenteen nopeutta voitaisiin lisätä, sen suosio kasvaisi. Tämä on kuitenkin vaikeaa, sillä joukkoliikenne on ympäristöystävällistä juuri siksi, että se on epämukavaa.

Bonus-kortti voi pelastaa henkesi

2011-10-30T18:17:00.005+02:00

Kaikille lienee varmaankin jo selvää, ettei asiakas saa todellisia alennuksia kauppojen bonusjärjestelmistä. Kauppiaan bonuksena hyvittämät rahat on ensin kerätty asiakkailta itseltään ylihintana. Asiakas maksaa itse omat bonuksensa -- tietenkin.

Sattumoisin bonuskorteista oli juuri eilen uutinen Taloussanomissa otsikolla Näin bonuskorteilla vedätetään sinkkua. Ingressissä väitettiin raflaavasti että sinkku maksaa ruokalaskussaan perheiden bonukset. Se ei ihan pidä paikkaansa: perheet maksavat omat bonuksensa. Sinkuilta kerätty ylihinta eri riitä kattamaan perheiden bonuksista kuin pienen osan.

Bonusohjelmista voi olla muutakin kuin rahallista etua. Bonuskortit auttavat kauppaa seuraamaan, mitä tuotteita ostetaan ja profiloimaan asiakkaiden elämäntapaa laajemminkin. Erityisen kattava profiloinnista tulee siksi, että bonuksia kertyy nykyään melkein kaikesta kuluttamisesta. Pelkkä ruokakorin sisältö ei vielä kerro paljoa, mutta kun siihen yhdistetään tieto muusta kulutuksesta (K-ryhmässä plussaa saa mm. kenkäkaupoista, hotelleista, lehtitilauksista, Soneralta, autonvuokrauksesta, kylpylöistä ja ravintoloista), kuva perheen elämästä tarkentuu ratkaisevasti.

Ei se mitään, vastaavat monet kotitaloudet. He ovat vain tyytyväisiä, että kauppa tuntee heidän elämänsä ja osaa sen avulla kohdistaa mainontaa paremmin.

Oma valinta. Tämä on vapaa maa.

Uutta on se, että bonus-kortti voi pelastaa henkesi. Ylen uutiset kertoo että Kaupan asiakasrekisterit avattiin botulismitapausten estämiseksi. Tekstin mukaan "Kespro on perjantaina ollut yhteydessä niihin asiakkaisiin, jotka ovat sen Plussa-asiakasrekisterin perusteella ostaneet bakteerin saastuttamia oliiveja". Ja edelleen, että tietosuojavaltuutettu on näyttänyt asialle vihreää valoa.

Hmmm... tämän täytyy tarkoittaa sitä, että Plussa-kortilla tehdyt ostokset tallennetaan yksityiskohtaisesti. Tähän asti K-ryhmä on kertonut, että tuotekohtaisia tietoja ei kerätä, vaan ainoastaan ostosten loppusumma tallennetaan.

Plussa-kortin rekisteriseloste kuvaa kerättäviä tietoja näin: "K-Plussa-kortin käyttöön liittyvät tiedot: kortilla suoritetut ostot kuitin loppusumma- tai tuoteryhmätasolla (ellei asiakkaan kieltoa), sisältäen ostopaikan, kuittinumeron, maksutavan, oston päivämäärän ja kellonajan K-Plussa-asiakkuuden perusteella myönnetyt alennukset".

Kysymys kuuluukin: miten hengenvaarallisia oliiveja ostaneita voidaan jäljittää Plussa-kortin perusteella, jos tuotekohtaisia tietoja ei ole kerätty?

Itselläni ei edelleenkään ole yhtään bonuskorttia. Onneksi en ole aikoihin ostanut myöskään oliiveja.

VisiCalc täytti 32 vuotta

2011-10-27T15:18:00.002+03:00

Sivulla http://bricklin.com/history/vcexecutable.htm on pala tietotekniikan historiaa: 30 vuotta sitten julkaistu DOS-ohjelma, joka edelleen toimii tämän päivän pc-tietokoneissa.

Kyse on maailman ensimmäisestä taulukkolaskentaohjelmasta, jonka Dan Bricklin ja Bob Frankston esittelivät 19.10.1979 (huomaa vuosikymmen!) Apple II -tietokoneelle. Ohjelmasta tuli tavattoman suosittu (aikansa Facebook, heh) ja kun IBM PC esiteltiin elokuussa 1981, ohjelmasta ilmestyi pian myös DOS-versio. VisiCalc tosin menetti nopeasti asemansa uudelle kilpailijalle, joka oli kehitetty suoraan DOSille ja hyödynsi "kaiken" (max 640 kt) keskusmuistin.

Ällistyttävää on se, että 30 vuotta vanha ohjelma toimii edelleen tämän päivän tietokoneissa (poislukien 64-bittinen Windows). Eikä ohjelma tosiaan ole koolla pilattu: exe-tiedosto on 27 520 tavua. Siis alle 30 kilotavua! Vertailun vuoksi: tämän www-sivun html-koodi on noin 135 kilotavua eli nelinkertainen. Mutta hei, vuonna 1981 oli käytössä 160 kilotavun levyke -- pitihän sille jäädä tilaa myös työtiedostoille :-)

Yhteensopivuus on pc-maailmassa sekä siunaus että kirous.

Nokian julkistukset odotetunlaisia

2011-10-26T13:33:00.001+03:00

Tänään oli se päivä, jota helmikuun alusta lähtien on odotettu: Nokia julkisti virallisesti ensimmäiset Windows-puhelimensa. Lumia 800 ja Lumia 710 eivät aiheuttaneet suuria väristyksiä, koska tekniset tiedot kuvien kanssa oli vuodettu julkisuuteen (ilmeisen tarkoituksellisesti) jo etukäteen.

Wow-efektiä ei tullut, mutta ei tarvinnutkaan. Tärkeintä oli, että Nokia osoitti olevansa jälleen mukana älypuhelinkilpailussa. Navigointi ja erinomainen kamera ovat sen kilpailuvaltteja. Ruutuihin perustuva käyttöliittymä on valovuoden edellä iPhonea, joskin sen paremmuus Androidiin verrattuna on mielipidekysymys.

Lontoon tilaisuudessa Suomi sai paljon näkyvyyttä. Mainittiin Alvar Aalto, sauna ja Tampere. Live-kuva Salon tehtailta oli varmasti mannaa paikkakuntalaisille kaiken epävarmuuden ja huonojen uutisten jälkeen. Tuskin Elop silti on Suomeen ihastunut. Suomi-kortilla pelaaminen voi olla fiksua, sillä länsimaissa pelätään aasialaisten brändien valtaavan myös puhelinmarkkinat.

Moni puhujista piikitteli Applea ja iPhonea. Muotoilun merkitystä korostettiin. Esityksiin oli pyritty lataamaan jenkkityylistä show'ta ja innostusta. Mutta Nokia ei ole Apple eikä yksikään puhujista yltänyt Jobsin karismaan. Hetkittäin tuntui jopa vaivaantuneelta, kun vitseiksi tarkoitetut heitot eivät saaneetkaan yleisöä nauramaan tai puhkeamaan suosionosoituksiin.

Nokian puhelimet ovat iPhonea edullisempia. Muutoinkin kilpailijana pitäisi nähdä Android, ei iPhonea. Jälkimmäisellä on oma, fanaattinen käyttäjäkuntansa, joka ei hevillä vaihda merkkiä. Sen sijaan Androidin käyttäjät ovat liikkuvampia ja monelta on vielä ostamatta se ensimmäinenkin älypuhelin. Tässä mielessä edullisen rinnakkaismallin julkistaminen oli todella fiksu veto.

Kumma kyllä, puhelimessa ei ole etukameraa. Ja kuka on päättänyt, että värien pitää olla kuin suoraan painotalosta: musta, magenta ja syaani? Kehittyvien markkinoiden Asha-puhelinten värivalikoima oli paljon miellyttävämpi.

Laitan omani tilaukseen heti kun niitä saa. Androidin ja iPhonen rinnalle mahtuu vielä Windows-puhelin. Jos Suomi olisi oikeasti tärkeä Nokialle, maa olisi listattu päämarkkinoiden joukossa. Nyt joudumme ilmeisesti odottamaan laitteita ensi vuoden puolelle asti. Toivottavasti hyvää kannattaa odottaa.

Itsetietoista, röyhkeää, hölmöä!

2011-10-25T20:18:00.002+03:00

Matti Apunen kehuu Hesarin kolumnissaan Itsetietoista, röyhkeää, mainiota! espanjalaisen Guggenheimin museon maasta taivaaseen. Tai oikeastaan hän ei kehu museota vaan arkkitehti Gehryä: Apunen halajaa Helsinkiin valtavaa, loistavaa, uljasta rakennusta, joka auttaisi Helsinkiä selviämään kaupunkien välisessä imagokilpailussa ja tekisi vaikutuksen turisteihin. Itse taiteesta ja museon sisällöstä Apunen viisaasti vaikenee.

Jos kyse on vain WOW-rakennuksesta (versaalit tarkoituksella), miksi sen pitäisi edes olla museo? Voisimme rakentaa Helsinkiin hulppean stadionin (kuten Pekingin Linnunpesä) tai maailman korkeimman tornin (kuten 830 metriä korkea Burj Khalifa Dubaissa).

Voisimme rakentaa mitä tahansa itsetietoista ja röyhkeää... jos meillä vain olisi siihen varaa. Kun talouden painopiste siirtyy länsimaista Aasiaan ja Lähi-Itään, mukana menee myös tarve pullistella ja kohentaa kansallista itsetuntoa mahtipontisilla rakennuksilla. Aikoinaan New Yorkissa oli maailman korkein toimistorakennus, nyt Lähi-Itä ja Aasia kilpailevat uusista ennätyksistä. Yhä korkeampiin rakennuksiin ei ole mitään todellista syytä, ne edustavat puhdasta näyttämisen tarvetta.

Apunen uskoo, että yksi museo käänsi Bilbaon taantuvasta teollisuuskaupungista moderniksi menestyjäksi. Hän unohtaa kaikki muut kaupunkiin tehdyt investoinnit. Helppoahan tämä olisi, jos yhdellä rakennuksella mistä tahansa kaupungista saataisiin kaupallinen menestys. Silloin meillä olisi Gehryn WOW-rakennelmia joka niemennotkossa ja saarelmassa.

"Uskommeko, että kulttuuri voi olla oikea bisnes?" Apunen kysyy kolumninsa lopuksi. Jos Apunen EVAn johtajana itse uskoo näin, museoprojekti löytää helposti rahoittajat kantamaan taloudellisen riskin. Silloin tie on auki Guggenheimille ja vastaavia WOW-rakennuksia kannattaa pystyttää myös Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään... ja tietysti Poriin, johon Apunen itse Bilbaon rinnastaa.

Kannattaa tosin pitää kiirettä tilauksen kanssa, sillä Gehry on jo 82-vuotias, eikä todennäköisesti ehdi piirtää enää kovin monta WOW-rakennusta.

Huonoa syntymäpäivää, Windows XP!

2011-10-24T22:51:00.004+03:00

Huomenna 25.10.2011 tulee kuluneeksi 10 vuotta Windows XP:n myynnin alkamisesta. Harva silti toivottaa Windows XP:lle hyvää syntymäpäivää -- pikemminkin sen toivotaan vihdoin kuolevan pois.

Mutta Windows XP on sinnikäs: syyskuussa 36 % nettisurffailusta tehtiin yhä Windows XP -alustalla. Kerrassaan ällistyttävä lukema 10 vuotta vanhalle käyttöjärjestelmälle!

Windows XP ei kuole, koska moni iso yritys on standardoinut tietojärjestelmänsä sen varaan. Bisneskäytössä ei seurata muotivirtauksia eikä hankita uusinta tekniikkaa, vaan jatkuvuus ja yhteensopivuus on kaikkein tärkeintä. Ikävä vain, että se tuppaa myös pysäyttämään myös kehityksen ja innovatiivisuuden.

Applella ei ole tätä ongelmaa. Vuonna 1994 se vaihtoi Motorolan prosessoreista PowerPC-arkkitehtuuriin, jolloin kehitys alkoi (muutaman vuoden siirtymävaiheen jälkeen) puhtaalta pöydältä. Sama toistui 2006, kun PowerPC vaihdettiin Inteliin. Kolme vuotta myöhemmin Apple pudotti PowerPC-tuen pois uudesta käyttöjärjestelmästään. Ja taas päästiin aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Apple-maailmassa se ei ollut mikään iso juttu, sillä uskolliset käyttäjät ostivat kiltisti uudet koneet (paitsi minä, joka olin ostanut vuonna 2005 Macin, enkä ollut lainkaan tyytyväinen kun kone vanheni käsiin). PC-puolella olisi noussut hirveä haloo, jos Microsoft olisi ilmoittanut uuden Windowsin toimivan vain alle kolme vuotta vanhoissa koneissa.

Tätä Mac-fanien on vaikea ymmärtää: Windows on historiansa vanki, koska vanhaa painolastia on pakko raahata mukana versiosta toiseen. Uusissakin koneissa (poislukien 64-bittiset Windows-versiot) toimivat yhä 1980-luvulla tehdyt vanhat DOS- ja Windows-sovellukset. Macissä ei ole mitään vastaavaa. Kaikki pre-2006 on esihistoriaa, jonka kanssa käyttäjä on omillaan.

Applelta tällainen linja onnistuu, Windowsilta ei. Yrityskäytössä kymmenen vuotta on lyhyt aika. Itsekin käytän päivittäin marraskuussa 1995 tehtyä ruudunkaappausohjelmaa, koska se on sopivan yksinkertainen ja nopea. Yritysten käytössä on valtavasti 1990-luvulla tehtyjä sovelluksia, joiden on vain pakko toimia.

Yhteensopivuus on Windowsille iso taakka, mutta tietenkin myös etu. Juuri sen ansiosta Windows on noussut standardin asemaan, ja juuri siksi 10 vuotta vanha käyttöjärjestelmä on edelleen niin suosittu.

On helppo kehittää täysin uusia, innovatiivisia laitteita. Applen todellinen hyvyys punnitaan tulevina vuosina, kun sen on tuettava iPadin ja iPhonen vanhempia versioita, joissa on eri prosessorit, eri näytön koot, eri liitännät jne. "Osta uusi" ei riitä vastaukseksi. Nokian puhelinmallisto osoittaa, miten vaikeaksi tehtävä käy.

Alku ei lupaa hyvää myöskään Applelle. Jo pelkkä iOS 5:n ilmestyminen riitti katkaisemaan kehutun käyttäjäkokemuksen, kun sovellusten automaattinen päivitys pysähtyi ensimmäiseen iOS 5:n vaativaan kohtaan:

Huomaa, että Numbers on Applen oma sovellus.

PS. Moniko vielä muistaa, mikä oli 10 vuotta sitten uusinta uutta Windows XP:ssä? Aivan oikein: tuki tablet-mikroille. Syksyllä 2001 Microsoft kampanjoi uudenlaisten tietokoneiden puolesta ja kertoi niiden muuttavan tapaa, jolla tietotekniikkaa käytetään. Ilman näppäimistöä toimiva tablet-kone olisi omiaan esimerkiksi sairaaloissa ja rakennustyömailla.

Runsaat kahdeksan vuotta myöhemmin Apple esitteli mullistavan tablet-mikron nimeltä iPad.

Canon 300 mm -unelmaobjektiivi

2011-10-23T21:04:00.009+03:00

Voiko objektiiviin rakastua? Tässä olisi potentiaalinen kohde kenelle tahansa valokuvaajalle: Canonin uusi 300 mm F2.8 IS II. "Uusi" on tosin suhteellinen käsite, sillä Canon julkisti objektiivit yli vuosi sitten, mutta niiden toimitukset ovat alkaneet vasta nyt.

Sain putken lainaan muutamaksi päiväksi. Omistin aikoinaan edeltävän mallin, joka oli silloin yksi Canonin parhaista objektiiveista. Uusi II-malli on vielä parempi: siinä on kehittyneempi kuvanvakain (neljä aukkoarvoa), laseissa uusi pinnoite ja putki on hieman aiempaa kevyempi (enää 2,4 kiloa, heh). Uutta on myös videokuvaajille suunniteltu moottoroitu tarkennus, jota hallitaan suoraan objektiivista.

Optiikka oli huippua jo edellisessä mallissa, mutta jalustapanta, vastavalosuoja ja linssinsuojus olivat kömpelöitä. Nyt kaikkia näitä on paranneltu. Vastavalosuojan asettaminen paikalleen on vieläkin hieman hankalaa, mutta parannus aiempaan on silti tuntuva.

Ja se kuva... tarvitseeko edes sanoa? Se on upea. Taustan bokeh on silkinpehmeä, terävyys huippua ja kontrasti niin suuri, ettei kuvia tarvitse säätää käytännössä lainkaan Photoshopissa. Kuva on niin terävä jo täydellä aukolla, että kameran voi lukita siihen. Olisi suurta tuhlausta himmentää lainkaan.

Testipäivät olivat tyypillistä lokakuun loppua: synkkiä pilviä ja harmautta. Kävin kuvaamassa tänään sunnuntaiaamuna Helsingin Senaatintorilla palloilevia turisteja. Seuraavat kuvat on kaikki otettu täydellä aukolla ISO-arvolla 400, kamerana 5Dm2. Raw-kuvat on konvertoitu jpeg-tiedostoiksi Lightroomin perusasetuksilla. Joissakin kuvissa valotusta on hieman nostettu, mutta värejä tai kontrastia ei ole säädetty lainkaan.

Neljä ensimmäistä kuvaparia on samoista kohteista. Katso, miten naisen takin kuvio näkyy viimeisen parin rajatussa versiossa -- täydellä 2,8 aukolla. Vau! Täydestä aukosta ja täyden koon kennosta huolimatta vinjetointi on vähäistä, mutta silti havaittavissa.

Minulla oli lainassa myös 2x-telejatkeen III-versio, joka tekee objektiivista 600-millisen valovoimalla 5,6. Yhdistelmälle on epäilemättä käyttöä metsällä ja urheilukentällä, mutta kaupunkioloissa sen polttoväli on turhan pitkä.

... paitsi kuun kuvaamiseen. Kuva kuusta 300-millisellä ja 600-millisellä yhdistelmällä (sekä kahdella peräkkäisellä 2x-telejatkeella, jolloin polttoväli on peräti 1200 milliä, mutta heikon valovoiman vuoksi tarkennus on tehtävä käsin) löytyy Picasa-sivultani syksy 2011 -gallerian lopusta(https://plus.google.com/u/0/photos/111381379126708063355/albums/5661214180354419761).

Rakkaus tulee kalliiksi. Rajala Cameran hinta 6973 euron hinta rajaa ostajat menestyviin ammattilaisiin tai lottovoittajiin.

Joskus on tosiaan niin, että hyvillä laitteilla saa parempia kuvia.

Markkinavoimilla on sinun kasvosi

2011-10-21T09:50:00.003+03:00

Aina, kun taloudessa tapahtuu jotain ikävää, on tapana syyttää markkinavoimia. Inhottavat markkinavoimat siirtävät tehtaat halvempiin maihin ja painostavat valtioita keskinäiseen verokilpailuun. Markkinavoimat lainaavat rahaa valtioille, jotta niiden kansalaiset voivat jatkaa elintasonsa ylläpitämistä, ja vaativat sitten lainoistaan korkoa. Markkinavoimat eivät alistu poliitikkojen tahtoon eivätkä noudata demokraattisia pelisääntöjä -- nuo inhottavat, häikäilemättömät ja kasvottomat markkinavoimat.

Mutta markkinavoimat eivät ole kasvottomia. Niillä on sinun kasvosi.

Sinä olet yksi markkinavoimista. Joka kerta kun teet ostopäätöksen, olet osa maailmanlaajuisen markkinavoiman koneistoa.

Ja millaisia päätöksiä teet? Et osta kotimaista laatuvaatetta, vaan halvan ulkomaisen. Viis siitä, vaikkei se kestäkään kuin pari pesukertaa, sitten ostetaan taas uusi. Sinua ei juurikaan kiinnosta, onko se tehty Aasiassa lapsityövoimalla. Tärkeintä on, että sinulla on taas jotain uutta ja edullista päällepantavaa.

Valitset kaupassa halvimman tuotteen ja tarkistat netistä, saisiko sen sieltä vielä halvemmalla. Usein saa, joten käyt ensin tutustumassa tuotteeseen kotimaisen kauppiaan luona ja tilaat sen sitten ulkomaisesta nettikaupasta. Sillä tavalla säästät taas muutaman kympin.

Ostat tuotteet ja palvelut tarjouksista, hyödynnät Stockan Hulluja päiviä ja keräät bonuspisteitä, jotta saisit itsellesi mahdollisimman paljon.

Sitten vielä ihmettelet, kun yritykset toimivat samalla tavalla. Miksi niiden pitäisi ostaa työtä suomalaisilta, jos kiinalaiset tekevät saman paljon halvemmalla? Miksi yritysten pitäisi toimia eri tavalla kuin sinun? Mikseivät yritykset saa ajatella asiakkaiden ja omistajiensa etua? Yrityksillä ei ole omaa tahtoa, niillä on vain omistajiensa ja asiakkaidensa tahto.

Lisäksi talouskasvu ja kehitys on siirtynyt pois Euroopasta maihin, joissa yhteiskuntaa vasta rakennetaan, ja jossa kansat ovat vasta pääsemässä kulutuksen ja elintason makuun. Talouskasvua ja elintason nousua ei aikoinaan estetty Euroopalta, eikä sitä voi nyt estää kehittyviltä talouksilta. Euroopan on vain pakko yrittää pysyä mukana kilpailussa.

Poliitikot ovat menettäneet valtaansa kahdesta syystä. Ensinnäkin pääset äänestämään vaaleissa keskimäärin kerran vuodessa, kun taas kuluttajana käytät valtaasi joka päivä ostopäätöksiä tehdessäsi. Markkinavoimien oma demokratia on suoraa ja välitöntä. Juuri sinua kuunnellaan. Jos ostat halvinta ja huonointa, saat juuri sitä. Länsimainen ihminen äänestää lompakollaan, ei vaaliuurnilla.

Toinen syy on globalisaatiossa. Markkinat toimivat globaalisti, poliitikot paikallisesti. Yritykset voivat siirtää toimintojaan maasta toiseen sinne, missä se on edullisinta. Ne tarjoavat tuotteitaan ja palveluitaan kaikissa maissa.

Globalisaatio ei ole yritysten etuoikeus. Oletko koskaan ihmetellyt, miten halvalla voit lentää Lontooseen, Etelä-Eurooppaan tai Thaimaan-lomalle? Tavaroiden ja ihmisten liikkumisen hinta on romahtanut. Netin ansiosta informaatio on liikkunut täysin vapaasti ja rajattomasti jo lähes 20 vuoden ajan. Pakkohan tällä kaikella on olla vaikutusta myös tuotantoon ja talouteen -- ja se vaikutus toimii molempiin suuntiin.

Eräät poliitikot tarjoavat ratkaisuksi paluuta 1980-luvulle. Silloin Suomessa kaikki oli vielä hyvin ja saimme itse päättää markan kohtalosta (ja teimme, sivumennen sanoen, karkeita virheitä jotka melkein tuhosivat koko maan). Ratkaisu ei voi olla siinä, että markka otetaan takaisin käyttöön ja Suomi irrotetaan EU:sta. Puhtaasti kansalliseen päätöksentekoon ja rajojen sulkemiseen ei ole enää paluuta.

Kun viestintä ja talous on muuttunut rajattomaksi, valtioiden on seurattava perässä.

Onneksi tämä on vain insinöörimäinen, kärjistetty ja yksinkertaistettu versio todellisuudesta. Mutta sellaisenaankin sen pitäisi antaa miettimisen aihetta näin ensimmäisen lakkopäivän aamuna.

Markkinat ottavat niskalenkin poliitikoista

2011-10-20T21:45:00.002+03:00

Monet suomalaiset syyttävät kreikkalaisia huonosta taloudenpidosta, lakkoilusta ja ylivelkaantumisesta. Ei luulisi, että meillä on siihen varaa. Ei meillä, eikä muullakaan Euroopalla.

Lähes kaikki EU-maat ovat pahasti ylivelkaantuneita. Vika ei ole eurossa eikä EU:ssa, vaan paljon syvemmällä. Maat eivät ole sopeutuneet globaalisaation tuomiin muutoksiin, väestön ikääntymiseen ja kansainväliseen kilpailuun. Elintasoa on ylläpidetty velaksi, mutta se ei voi jatkua loputtomiin. Markkinavoimien mielestä nyt on maksun aika.

Poliitikot eivät halua tehdä ikäviä päätöksiä, koska se tietäisi äänten menettämistä. Markkinoilla ei ole samaa ongelmaa: ne voivat tehdä hyvinkin ikäviä päätöksiä ja panna ne toimeen saman tien. Kun poliitikot eivät pysty toimimaan, markkinat toimivat.

Suomi on apukoulun priimus, mikä ei paljoa lohduta. Velkaa on tolkuttoman paljon. Ensi vuonna Suomi ottaa seitsemän miljardia euroa lisää velkaa aiempien päälle. Velkataakan maksaminen on laskettu tulevan talouskasvun varaan, vaikka siitä ei ole mitään takeita. Globaalissa taloudessa kehityksen painopiste on pysyvästi siirtynyt länsimaista Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Tosiasioiden tunnustaminen on suomalaisille yhtä vaikeaa kuin kreikkalaisille.

Eurooppa elää entisen loistonsa jälkihehkussa unohtaen, että se loisto ansaittiin kovalla työllä ja talouskasvulla. Tähän Eurooppa ei ole pystynyt enää pitkään aikaan. Elintaso ei ole saavutettu etu, vaan se pitää ansaita kansainvälisillä markkinoilla joka vuosi uudelleen.

Suomessakin moni uskoo, että palkat voivat nousta maan sisäisillä sopimuksilla joka vuosi samalla, kun työaika lyhenee ja edut lisääntyvät. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat pudonneet työelämän ulkopuolelle joko siksi, etteivät halua olla mukana kilpailussa tai siksi, että heidän työnsä hinta on noussut liian korkeaksi. Näin ei voi jatkua.

Markkinat tekevät ikävät päätökset myös suomalaisten puolesta ja ottavat siinä samalla niskalenkin kotimaisista poliitikoista. Lakkoilu ei tätä kehitystä auta, päinvastoin.

Suomen HD-televisio tuuliajolla

2011-10-19T20:35:00.007+03:00

Kaupat myyvät yhä isompia televisioita yhä halvemmalla, mutta niihin tarkoitettu teräväpiirtosisältö on ihan tuuliajolla.

Ilmeisesti Liikenne- ja viestintäministeriö sekä YLE käyttivät voimansa vuoden 2007 digisiirtymään, koska sen jälkeen ne ovat olleet ihan hiljaa. Edellisen toimitusjohtajan aikana YLE toivoi, ettei HD:tä tulisi. Jungner leikitteli jopa ajatuksella, että YLE jättäisi HD-ajan kokonaan väliin.

Nyt HD-aika olisi täällä, mutta sen edistäminen ei tunnu kuuluvan kenellekään. Ehkä ministeriön ja YLEn kannalta olisi kiusallista innostaa katsojia taas uuteen digisiirtymään, kun edellisestä on juuri selvitty? Tai sitten resursseja ei kerta kaikkiaan ole, joten tällä kertaa markkinavoimat saavat hoitaa asian.

Niin ne hoitavatkin. Joulumyynnissä tuskin on enää televisioita, joissa ei olisi sisäänrakennettuna antenniverkon teräväpiirtoviritintä (DVB-T2). Luulisi, että suttupiirtoisen SD-kuvan katsominen uusista 46-55 tuuman televisioista suorastaan sattuisi silmiin. Turha hankkia isoa, hienoa 2010-luvun telkkaria, jos sen kuvanlaatu on edelleen 1970-luvun tasoa.

HD-sisältöä myyvät kanavat jaksavat sentään liputtaa teräväpiirron puolesta. Mutta, mutta... antenniverkon maksukanavia myyvä Plus TV "suosittelee erityiseen tarkkaavaisuuteen uutta digiboksia ostettaessa". Sivullaan se yrittää kautta rantain estää asiakkaita ostamasta uusia DVB-T2-televisioita, koska sen omat suttupiirtoiset maksukanavat eivät näy niissä. Näin ainakin tulkitsen sivun vaikeaselkoista tekstiä, joka on otsikkoa myöten huonoa suomea.

Yrittääkö suttupiirtokanavia myyvä Plus TV siis tahallaan jarruttaa teräväpiirtoon siirtymistä neuvomalla ihmisiä tyhmiin laitevalintoihin?

Sehän olisi suoranaista kusetusta. Juuri tämän vuoksi kaivattaisiin puolueetonta ja asiallista tiedotusta. Jos ministeriö ei sitä tee niin kuka sitten?

Suomi halusi digi-tv:n edelläkävijäksi, ja tässä on tulos:

HD-lähetyksiä on yhtä vähän kuin värilähetyksiä 1970-luvun alussa, ja valtaosa "hd":stä on todellisuudessa ylöspäin skaalattua sd:tä. Teräväpiirron edistäminen ei tunnu kuuluvan kenellekään.

(kirjoitusta muokattu 20.10.2011 klo 8)

Lisäys 20.10.2011 klo 13:

Selvittelin asiaa ja lopputulos oli, että Plus TV:n sekava tiedote viittaa salauksen purkukorttiin.

Markkinoilla on antenniverkon HD-digibokseja, joissa on valmiina CI+ -standardin mukainen kortinlukija. Siihen voi kytkeä vain maksukortin, joka on paritettu (pairing) kyseiseen laitteeseen kanavaoperaattorilla (Plus TV, TV Viihde). Plus TV:n verkko ei tue paritusta, joten sen korttia ei voi käyttää ja siksi sen maksukanavat eivät näy.

Televisioissa ei yleensä ole valmista korttipaikkaa vaan CI-väylä, johon pitää ensin ostaa purkumoduli (vanhan pcmcia- eli pc card -tekniikan näköinen laite), ja maksukortti työnnetään vasta tähän moduliin. Koska CI-väylä on alaspäin yhteensopiva, uuteen televisioon voidaan kytkeä vanha CA-moduli (Conax) ja siinä käyttää vanhaa (ilman paritusta) maksukorttia. Näin myös Plus TV:n maksukanavat saadaan näkymään uusissakin televisioissa.

Kaikki Plus TV:n maksukanavat käyttävät kuitenkin perustarkkuutta (sd), joten niiden katselu uusilla DVB-T2-televisioilla on hienon tekniikan tuhlausta.

Antenna HD Ready -merkintä kertoo, että laitteessa on paritusta käyttävä CI+ väylä (tai kortinlukija), joka mahdollistaa uusien HD-kanavien katselun. Myös YLE HD lasketaan tässä maksukanavaksi, eli sen katselu vaatii paritetun kortin.

Canon 1DX

2011-10-18T22:56:00.002+03:00

Canon julkisti tänään uuden ammattilaisrungon, 1DX:n. Äksä viittaa sekä kymmenenteen laitesukupolveen että sanaan Crossover. Uuden kameran myötä Canon hylkää APS-H-kennon, jonka kroppikerroin on ollut 1,3. Jatkossa tarjolla on vain täyden kennon ja APS-C-kennon (1,6) malleja.

Oikeastaan julkisti on turhan vahva sana. Canon ainoastaan kertoi, että tällainen kamera tulee ensi maalis-huhtikuussa. Kameran prototyyppejä on koko Euroopassa kuulemma neljä kappaletta, joten Suomessa nähtiin tänään vain Powerpoint-kalvoja tulevasta kuvauskoneesta.

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun Canon esittelee tulevan kameran puoli vuotta etukäteen. Aiemmin julkistuksen yhteydessä on ollut näyttää vähintään yksi protosarjan laite. Ilmeisesti Canon haluaa viestiä ensi vuoden budjetteja laativille lehtitaloille ja kuvatoimistoille, että tulossa on uusi huippurunko -- varatkaa rahat jo nyt. Ja kun kameroiden toimitukset alkavat keväällä, kuvaajat ehtivät sopivasti tutustua työkaluunsa ennen kesän jalkapallo- ja olympiakisoja. Laskelmoitua ja tarkkaan suunniteltua, tietenkin.

Ulkoisesti kamera on lähes täsmälleen samanlainen kuin edeltävät mallit. Jonkin verran lisää nopeutta, herkkyyttä ja muutama tekninen juttu -- siinä se. Kameran ainoa yllätys on luopuminen APS-H-kennosta. Voisiko tästä päätellä, että kamerat alkavat olla valmiita?

Teknisistä jutuista kiinnostavin on sisäänrakennettu Ethernet-liitäntä. Liitäntä itsessään ei ole uusi, sen on ennen saanut WFT-laajennuspalikalla. Uusi WFT-E6 on aiempaa pienikokoisempi ja siinä on sekä WLAN- että Bluetooth-yhteys. Aiemmin Bluetoothin on saanut vain erillisenä, epäkäytännöllisenä donglena. Ensi kertaa Canonille tulee myös erillinen gps-lisälaite. Tosin paremman toiminnallisuuden saa hankkimalla erillisen gps-laitteen ja hyödyntämällä datasiirrossa Bluetoothia.

Nähtäväksi jää, onko etsinkuva yhtä upea kuin 1Ds Mark III:ssa, vai onko se tavallista 5DM2- ja 1D Mark IV -tasoa.

Kaikki urheilukuvaajat eivät ole ilahtuneita täyden koon kennosta -- etenkään, kun megapikselimäärä on "vain" 18. Kamerassa on siis kolme miljoonaa pikseliä vähemmän kuin vuonna 2007 julkistetussa 1Ds Mark III:ssa (jossa niitä on 21 miljoonaa, samoin kuin 2008 julkistetussa täyden kennon 5D Mark II:ssa).

Verrattuna 1D Mark IV:hen pikseleitä on tullut kaksi miljoonaa lisää, mutta kun huomioidaan kroppikertoimen poistuminen, kameran "ulottuvuus" on pienentynyt. Sinänsä megapikselikilpailun loppuminen ja huomion kiinnittäminen kohinaan on mainio asia.

Alentunut megapikselimäärä lupaa loistavaa herkkyyttä, jolla Canon pääsee Nikonin tasolle (jonka malleissa megapikselimäärä on vielä alhaisempi). Herkkyyttä parantaa myös Canonin ensi kertaa täyden koon kennossa käyttämä mikrolinssitekniikka. Liki kohinaton raw-kuva 12800 ISOlla on monelle riittävä syy investoida yli 6000 euroa runkoon, jota ei nopeasti vilkaisemalla erota 10 vuotta vanhasta mallista.

Entä miten käy Mark IV:lle, joka säilyy myynnissä jatkossakin? Kuka maksaa 4300 euroa kamerasta tietäen, että keväällä tulee parempi malli? Hintaeroa on pari tonnia, mutta tämän sarjan laitteet on tarkoitettu käyttäjille, joille hinta on korkeintaan toissijainen tekijä.

Me harrastajat ja puoliammattilaiset jäämme odottamaan 5D Mark III:sta. Olisiko liian rohkeaa toivoa, että siinä olisi sama 18 megapikselin kenno? Luultavasti olisi.

Ruuhkamaksua olisi helppo peukaloida

2011-10-18T20:26:00.003+03:00

Turun Sanomissa viimein joku sanoo sen, mitä ministeriön nokkamiehet eivät ole halunneet ääneen lausua: ruuhkamaksun kerääminen satelliittivalvonnalla olisi paitsi kallista, myös epäluotettavaa. Autoilija voisi helposti pimentää signaalin ja ajella ilman valvontaa.

Olen alusta lähtien pitänyt selvänä, että ruuhkamaksu voidaan toteuttaa vain tallentamalla kaikki ajot viranomaisen tietokantaan. Mikään paikallinen tallennus, josta tietoja raportoidaan maksatusta varten kerran kuukaudessa, ei tule kysymykseen, koska autoilija voisi helposti sabotoida tai peukaloida laitetta.

Viranomaisen reaaliaikainen seuranta on tietosuojan painajainen. Se on kuitenkin ainoa tapa toteuttaa ruuhkamaksu edes kutakuinkin aukottomasti. Ajot pitää tallentaa myös siksi, että kuluttaja voi varmistua saamansa laskun oikeellisuudesta. Muutenhan autoilija joutuisi maksamaan kiltisti pyydetyn summan, oli se miten iso tahansa -- selvästi kestämätön tilanne kuluttajansuojan kannalta.

Paholainen on tässäkin tapauksessa yksityiskohdissa. Hienolta kuulostavat ajatukset tieliikenteen tehostamisesta, positiivisesta kannustimesta (mikä se nyt taas olikaan?) ja päästöjen vähentämisestä kaatuvat käytännön toteutukseen.

Vaikka tietosuojasta luovuttaisiin suuremman edun (=ympäristönsuojelu) nimissä, jäljelle jää tukku muita ongelmia. Jos gps-valvonta on pelkkä musta laatikko auton tavaratilassa, autoilija voi vetää siitä piuhat irti tai peittää antennin alumiinifoliolla, jonka läpi satellittien heikko signaali ei kulje. Netistä voi tilata 40 euron häirintälaitteen, joka pimentää signaalin paitsi omalta, myös lähellä sijaitsevilta autoilta. Laitteen käyttäminen on toki Suomessa laitonta.

Väärinkäytöksiä voi torjua vain lisäämällä kiinnijäämisen riskiä. Poliisin pitäisi pysäyttää autoja tien päällä ja tarkistaa, että niiden gps-valvonta on toiminnassa. Miten tähän riittäisi resursseja, kun niitä ei riitä edes autoilijoiden puhalluttamiseen?

On toinenkin tapa: gps-antennit ja muu tekniikka upotetaan auton rakenteisiin jo tehtaalla. Tämä edellyttäisi EU-tason päätöstä asiasta ja vaatisi pitkän siirtymäajan. Suomen autokannan keski-ikä on 14 vuotta joten vaikka päätös tehtäisiin nyt, vuonna 2025 vasta puolessa Suomen autoista olisi vaadittava tekniikka.

Selvästikin puhutaan todella pitkästä projektista.

Turun Sanomien juttu mainitsee myös kustannukset. Satelliitit ovat jo taivaalla, joten tarvittaisiin vain autoihin tulevat laitteet sekä viranomaisten valvontajärjestelmä. Kustannukset olisivat satoja miljoonia, mutta se ei liikenneinvestointina ole kohtuuton summa -- etenkään, kun autoilijat itse pannaan maksamaan laitteensa.

Suurin riski on siinä, että Suomi lähtee sooloilemaan rakentamalla omaa tekniikkaa. Aina, kun poliitikot yrittävät ohjata teknistä kehitystä ja luoda Suomeen kansainvälistä vientiteollisuutta hallinnollisilla määräyksillä, mennään metsään. Niin kävi digi-tv:ssä ja myös dvb-h-mobiilitelkkarissa, jota ajetaan parhaillaan alas.

Tekniikka voi kehittyä menestykseksi vain aidon kysynnän myötä. Yleensä kehityksellä on tapana yllättää -- tästä Nokian matkapuhelinbisnes ja Angry Birds ovat hyviä esimerkkejä.

Myös ruuhkamaksujen tekniikka yllättää päättäjät vielä moneen kertaan.

Kybersotaa käydään biteillä

2011-10-17T20:35:00.005+03:00

Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla puolustusvoimien havittelevan kyberaseita. Jutun mukaan "Suomi suunnittelee verkkohyökkäysten käyttöä osana tietoverkkopuolustustaan. Sitä varten pitää hankkia haittaohjelmia, joita voitaisiin käyttää aseina verkkosodassa." Kansliapäällikön mukaan Suomi ei voi rakentaa tehokasta tietoverkkopuolustusta ilman kykyä hyökätä.

On hyvä, että Suomi varautuu uudenlaisiin uhkiin. Vanhanaikaisen maahyökkäyksen todennäköisyys lähenee asymptoottisesti nollaa, ja kuitenkin Suomen puolustus keskittyy ensisijassa juuri sen torjumiseen. Seuraava Suomea koskeva konflikti tapahtuu todennäköisemmin tietoverkossa kuin perinteisin asein.

Mutta minkälaista kybersota olisi? Vanhoja sodankäynnin oppeja ei voi suoraan siirtää verkkoon. Hyökkäys ei välttämättä ole paras puolustus, sillä edes hyökkääjän nimeä ei välttämättä tiedetä. Kun YLEä vastaan tehtiin palvelunestohyökkäys 13.5.2007 oli aluksi epäselvää, onko kyse lainkaan hyökkäyksestä vai onko Soneran reititin vain mennyt rikki.

Terminator 3 -elokuvasta jäi mieleeni repliikki, jossa Skynetin alettua levitä kenraali totesi "palomuurit kestävät vielä". Toisin kuin reaalimaailmassa, palomuuri ei voi sulaa eikä antaa myöten dataliikenteen paljouden alla. Muuri voi korkeintaan mennä tukkoon, mutta se ei torjunnan kannalta välttämättä ole edes paha asia.

Tilanne on muutenkin ihan uudenlainen, sillä verkossa vastustaja voi olla mitä tahansa muutaman nuoren aktivistin ja Kiinan välillä. Jos Suomen verkkopankkeja tai julkishallinnon järjestelmiä vastaan hyökätään, miten puolustaudumme? Onko omasta viruksesta tai vastahyökkäyksestä mitään hyötyä?

Selvästikään vanhat opit eivät päde. Toivottavasti puolustusvoimat (vai pitäisikö sanoa hyökkäysvoimat?) on Catharina Candolinin johdolla varautunut asiaan uusin opein. Tuskin missään muussa maassa on naispuolista puolustussektorin johtajaa (piti oikein tarkistaa, koko nimike pääesikunnan johtamisjärjestelmäosaston tietoverkkopuolustussektorin johtaja, kiinnostuneille tiedoksi myös Catharinan blogi). Suomi on taas ensimmäinen, kuten oli aikoinaan Elisabeth Rehnin tultua valituksi puolustusministeriksi.

Tilanne on uusi myös tietoturva-alalle. Tähän asti niin yritysten kuin viranomaisten toimesta on pyritty haittaohjelmien torjumiseen. Nyt takkia käännetään 180 astetta ja haittaohjelmia aletaankin kehittää itse. Otetaan siis virukset kiinni, muokataan niitä ja käytetään omiin tarkoituksiin? Tähän asti Viestintäviraston rooli on rajoittunut yksinomaan tietoturvan parantamiseen, jatkossa sen jokin yksikkö saattaa toimia myös päinvastoin. CERT-FI:n päällikkö Erka Koivunen toteaakin lehdessä, että verkkohyökkäyskyvyn rakentamista on sievistelty: "Se on yhden sortin tabu". Ei ole enää.

Saksassa myös poliisi on ollut aktiivinen. Se on kaikessa hiljaisuudessa käyttänyt jo pari vuotta ohjelmaa, joka rikoksesta epäillyn koneelle ujutettuna kaappaa salasanat, tallentaa kirjoitetun tekstin, ottaa ruutukuvia ja pystyy jopa vakoilemaan käyttäjää tietokoneen oman web-kameran kautta (jälleen yksi hyvä syy pimentää kamera, kun sitä ei käytetä). Suomessa poliisi sai vastaavan oikeuden viime keväänä pakkokeinolain uudistuksen myötä.

Jatkossa on vaikea määritellä, mikä on tietoturvan tehtävä. Pitäisikö tietoturvakin jakaa hakkerien tavoin valkoisiin ja mustiin hattuihin? Valkoista tietoturvaa on se, millä torjumme haittaohjelmia -- mustaa se, millä teemme niitä itse.

Ironista kyllä, samassa lehdessä oli toinenkin armeijaan liittyvä uutinen: "Kamppailu varuskunnista alkoi: Keskustan ja perussuomalaisten kansanedustajat puolustivat nykyisten varuskuntien säilyttämistä aluepolitiikalla ja niiden merkityksellä maanpuolustustahdolle".

Selvästikään uhkakuvien muuttuminen ei ole vielä valjennut kaikille päättäjille.

PS. Yritetään löytää parempi sana kybersodalle. Se tuo mieleen 1950-luvun sci-fi-seikkailut ja tietokoneet, joita tuolloin kutsuttiin kyberaivoiksi.

Yksivuotias ihmettelee, miksei paperilehti toimi

2011-10-16T21:40:00.003+03:00

Netissä leviää video, jossa yksivuotias ranskalaistyttö yrittää ilmeisesti zoomata Marie Claire -muotilehteä (sitä perinteistä paperiversiota!) sormilla nipistämällä. Ihan kuten iPadissä.

Tai sitten kyse on vain lapselle tyypillisestä sormiliikkeiden harjoittelusta, jota vauvat ovat tehneet paljon ennen iPadiakin. Videolla tyttö nipistää sormia yhteen eikä levitä niitä kauemmaksi toisistaan, mikä tarkoittaisi zoomausta. Ylpeän isän loppukommentti videolla (Steve Jobs has coded a part of her OS) kertoo isän olevan joko insinööri tai markkinointimies -- tai molempia.

Video on hauska ja saa katsojan kysymään: onko tämä tulevaisuutta? Kun tyttö aikanaan on Marie Claire -iässä, kokeeko hän sormien nipistysotteen luontevaksi tavaksi navigoida mediassa ja vastaavasti sivujen kääntämisen luonnottoman kömpelöksi? Kuka tietää. Seuraavien 20 vuoden aikana ehtii tapahtua vielä paljon.

Se on ainakin varmaa, että Applen tapa hyödyntää kosketusnäyttöä on todella intuitiivinen. Moni huomaa tekevänsä Applesta tuttuja sormiliikkeitä ainakin navigaattorin tai jopa tietokoneen ruudulla. Sormen käyttö menee nopeasti selkäytimeen, niin luontevaa se ihmiselle on. Ohjauspainikkeet ja hiiri tuntuvat äkkiä vanhanaikaisilta.

Voi, kunpa Nokia ei olisi tappanut liian aikaisin omia kosketusnäytön tuotekehitysprojektejaan! Voi, kunpa oululainen MyOrigo ei olisi kaatunut rahoituksen puutteeseen! Jos nämä kaksi olisivat löytäneet toisensa, maailma kenties tuntisi sormiohjauksen suomalaisena keksintönä. On tuskin sattumaa, että vuonna 2007 esitelty iPhone muistutti niin paljon puhelinta, jonka prototyypin annettiin kuolla Suomessa kolme vuotta aikaisemmin.

Mutta palataanpa vielä siihen tyttöön ja paperimediaan. Vanhanaikaisessa lehdessä on ainakin se hyvä puoli, että kuvat näkyvät. Ei käy kuten omassa selaimessani, jossa Talouselämän uutinen näytti tältä:

Ja suorastaan ironista on, että juuri iPadillä sivua luettaessa uutisen keskellä näkyy pelkkää tyhjää. Apple ei halua tukea Flash-tekniikkaa, jolla video on tehty.

Hauska videoleike saattaa kertoa jotain median tulevaisuudesta, mutta ainakin se kertoo median nykyisyydestä. Kyseistä videota on katsottu Youtubesta runsaassa viikossa 2,1 miljoonaa kertaa. Mikä tahansa hauska pätkä, jolla ei ole varsinaista informaatioarvoa, voi saada miljoonayleisön. Online-mediassa lukijan ajan ja huomion varastavat triviaalit jutut, jotka satunnainen media sattuu sinkoamaan globaaliin tietoisuuteen. Ne päätyvät nopeasti myös perinteisen median uutisiksi. Tällainen viestinnän tulevaisuudenkuva on huolestuttavampaa kuin paperilehtien taantuminen.

Mutta hei, c'est la vie!

Hyvää Steve Jobs -päivää!

2011-10-16T16:00:00.004+03:00

Kalifornian kuvernööri on julistanut tämän sunnuntain 16.10. osavaltion Steve Jobs -päiväksi. Päivä on omistettu Jobsille, jonka kuvernööri tunsi henkilökohtaisesti, ja laajemmin innovaatiolle, jonka merkitys Kalifornian hyvinvoinnille on huomattava.

Kalifornian esimerkki kertoo, millaisiin mittasuhteisiin Jobs-hysteria on kasvanut. Ehkä seuraavaksi Jobsin syntymäpäivästä tehdään kansallinen vapaapäivä Martin Luther Kingin tapaan (tammikuun kolmas maanantai), tai ajanlaskun alkukohta siirretään Jobsin tai Applen syntymään. Silloin tämä vuosi 2011 olisi 56 J.J. (Jälkeen Jobsin) tai 35 J.A. (Jälkeen Applen). Aldous Huxleyn kirjasa Uusi uljas maailma ajanlaskun nollakohta oli Henry Fordissa.

Osataan sitä meilläkin. Äskettäin silmiini osui kirjoitus kotimaisessa markkinointiblogissa. Siinä Jobsia ylistettiin Einsteinin, Fordin, Mozartin ja DaVincin kaltaiseksi neroksi, jonka arvon ihmiskunta tulee ymmärtämään vasta 10-20 vuoden päästä.

Kirjoituksessa Jobsin ansioksi laskettiin mm. se, että Henry Fordin tavoin hän ei itse keksinyt autoa, mutta toi sen (tässä tapauksessa tietotekniikan) kaikkien ulottuville.

Jobsin ajatusmaailma oli kuitenkin täysin päinvastainen Fordiin verrattuna. Jobs halusi tietoteknisten tuotteiden olevan enemmän kuin pelkkiä toiminnallisia laitteita. Hän lisäsi niihin kulttuuria, elämyksiä, designia ja helppokäyttöisyyttä. Samalla laitteille tuli myös kilpailijoita korkeampi hintalappu -- mutta se ei Jobsia haitannut, sillä toisin kuin Ford, hän ei halunnutkaan laitteidensa kuuluvan kaikille. Se olisi tiennyt hintojen (ja voittojen) romahtamista, kilpailua ja brändin erikoisluonteen häviämistä.

Jobs suuntasi laitteensa länsimaisille ihmisille, joilla on varaa nauttia esineistä ja elämyksistä. Heidän ainoa niukkuushyödykkeensä on aika. Kun laitteet vaihtuvat jatkuvasti uusiin, niiden opetteluun ei haluta käyttää aikaa. Siksi helppokäyttöisyys on kaikki kaikessa.

Tällainen näkökulma on kovin länsimainen ja elitistinen. Paljon enemmän ihmiskuntaa ovat hyödyttäneet ne, jotka ovat tehneet tekniikasta yksinkertaista, halpaa ja avoimiin standardeihin perustuvaa. PC, Linux ja Android ovat tuoneet tietotekniikan sadoille miljoonille ihmisille, joilla ei ole varaa maksaa tyylikkäistä kuorista tai kykyä nauttia eksklusiivisesta käyttäjäkokemuksesta.

Nokian 30 euron peruspuhelin on muuttanut miljoonien afrikkalaisten ja intialaisten arkipäivää paljon enemmän kuin kaikki iPhonet länsimaisten ihmisten elämää. Kehitysmaissa puhelin ei ole pelkkä laite, vaan se muuttaa koko yhteiskuntaa, kun ihmiset voivat yhtäkkiä saada tietoa, käydä kauppaa ja viestiä keskenään. Puhelin on tuonut monelle ensi kertaa sähköpostin ja kosketuksen kansainväliseen tietoverkkoon.

Jobs oli innovaattori ja markkinointiguru, mutta PC:t ja halvat puhelimet ovat oikeasti muuttaneet maailmaa. Jos niillä olisi vain yksi keksijä, hänet voisi nostaa Einsteinin, DaVincin -- ja ennen kaikkea Henry Fordin seuraan. Neron pitää antaa jotain koko yhteiskunnalle, ei pelkästään omalle firmalleen.

Seuraavaksi tietotekniikka pitää kääntää uusille urille niin, että jatkuva laitteiden vaihtaminen uusiin loppuu. Tuotteen iän keinotekoinen lyhentäminen pitäisi määritellä rikokseksi ihmiskuntaa vastaan sillä muutoin on vaara, että hukumme elektroniikkaromuun ja vaarallisiin jätteisiin. Tarvitsemme laitteita, jotka toimivat vuodesta toiseen samoilla peruskomponenteilla, ja jotka mukautetaan uusiin tarpeisiin softan avulla. Tarvitsemme laitteita, joissa ei ole akkua lainkaan, vaan jotka toimivat esimerkiksi liike- tai aurinkoenergialla. Kaiken on oltava yhteensopivaa ylös- ja alaspäin. Ja kuitenkin niin edullista, että kaikilla on siihen varaa.

Kuka nero ottaa tehtävän vastaan?

Piilaakson piraatit

2011-10-15T11:15:00.006+03:00

Helmikuussa 2001 katsoin tv-elokuvan Pirates of Silicon Valley, jota on Suomessa esitetty nimellä Piilaakson pioneerit. Se kertoo mikrotietokoneen syntyhistoriasta eli tapahtumista vuosina 1975-1985: Bill Gates perusti Microsoftin, Steve Jobs ja Wozniak Applen. Aluksi yhteistyötä tehneiden yhtiön välille syntyi riita graafisesta käyttöliittymästä, joka johti vuosien oikeudenkäynteihin.

Jobsin muistoa kunnioittaakseni katsoin elokuvan nyt uudelleen. Koska elokuva valmistui jo vuonna 1999, sen käsittelemät asiat olivat tuolloin tuoreessa muistissa. Tekijät eivät voineet aavistaa, että pian alkavalla 2000-luvulla Apple vielä ohittaisi Microsoftin, tai että toinen päähenkilöistä kuolisi ennenaikaisesti.

Ja silti elokuvasta välittyy juuri sellainen Steve Jobs, jonka maailma oppi 2000-luvulla tuntemaan: hippi, itsevarma, röyhkeä ja alaisiaan kohtaan säälimätön. Otetaan vaikka tämä kohta, jossa Jobs esittelee (ilmeisesti vuonna 1983) Macintosh-koneen prototyyppiä:

"Taide, tiede ja uskonto kaikki käärittynä yhteen" voisi kuvata Mac-ajattelua vielä tänäänkin. Elokuvassa Bill Gates näytetään härskinä bisnesmiehenä; Jobs on ihmisenä mahdoton, mutta haluaa tuotteidensa olevan taidetta ja kulttuuria. Hauskassa kohtauksessa vierailulle tuleva Gates seurueineen ihmettelee Applen pääkonttorin aulassa näytteille asetettua moottoripyörää ja flyygeliä.

Elokuvan suomenkielinen nimi kuvaa päähenkilöitä (pioneerit), mutta alkuperäinen nimi viittaa graafiseen käyttöliittymään, jonka molemmat varastivat Xeroxin tutkimuskeskuksesta. Jobs varasti sen ensin Applelle ja Gates myöhemmin Applelta Microsoftille. Kun Jobs väittää Gatesin pettäneen heidän yhteistyönsä Windows-julkistuksen myötä, Gates antaa samalla mitalla takaisin: "Xerox, joka jätti aina ulko-oven auki... Hiivit sinne varastaaksesi TV:n. Kun pääset sinne huomaatkin, että minä ehdin ensin. Minä sain saaliin, Steve!"

Elokuvassa on joitakin epätarkkuuksia (kuten se, ettei Gates joukkoineen mennyt tyrkyttämään silloin vielä olematonta käyttöjärjestelmäänsä IBM:lle, tai se, että Gates näki graafisen käyttöliittymän vasta Lisa-koneen tultua markkinoille), mutta tarinaa on ymmärrettävästi pitänyt yksinkertaistaa elokuvasovitusta varten. Henkilöitä ja tapahtumien kulkua se kuvastaa mainiosti. Gatesin klassiset piirteet ovat mukana: kiinnostus pokeriin, hikitahrat, etätreffit elokuviin, ylinopeussakot ja isot silmälasit.

Gatesin, Ballmerin, Jobsin ja Wozniakin esittäjät ovat vanhempia kuin esikuvansa, mutta muutoin roolitus on onnistunut täydellisesti. Mainio näyttelijätyö välittää elävän kuvan tapahtumista, joihin juuri nyt sekoittuu myös suurta haikeutta. Edes mikrotietokoneala ei voi olla ikuisesti nuori. Ne, jotka tuolloin olivat mukana tekemässä vallankumousta, alkavat itse olla eläkeiässä. Laitteena mikrotietokoneet joutuvat syrjään älypuhelinten ja pilvipalveluiden tieltä. Vallankumous syö aina lapsensa.

iTunes, iPod, iPad ja erityisesti iPhone nostivat Applen menestykseen, joka lopulta ylitti Microsoftin. Ja juuri menestyksen huipulla Jobsin oma aika täyttyi. Kuva, jonka 12 vuotta sitten valmistunut elokuva maalaa Jobsista, piti paikkansa loppuun asti. Jos jotakin, Jobs oli uskollinen ja rehellinen omalle linjalleen. Se ei muuttunut hänen elämänsä aikana piiruakaan, kulkipa tie sitten myötä- tai vastamäkeen.

Valitettavasti elokuva päättyy vuoteen 1985, jolloin Jobs täytti 30 vuotta ja sai potkut Applelta. Lopputeksteissä hypätään elokuuhun 1997, jolloin Jobs on palannut takaisin yhtiöön ja kertoo MacWorldin yleisölle sopimuksesta Microsoftin kanssa. Taustalla valkokankaalla hymyilevä Bill Gates on kuin Mac-mainoksen isoveli 13 vuotta aiemmin:

Elokuva päättyy siihen, mihin Applen menestystarinakin näytti päättyvän. Mutta todellisuudessa Applen nousu oli -- ällistyttävää kyllä -- vasta alkamassa. Toivottavasti siitä tehdään joskus oma elokuvansa.

Itse asiassa on outoa, ettei kahdesta maailman rikkaimpiin kuuluvista miehistä ole tehty muita elokuvia. Poliitikot ja öljypohatat ovat antaneet innoituksen lukuisiin elokuviin ja tv-sarjoihin, kuten juuri nyt Suomenkin televisiossa pyörivä Kennedyt. Piilaakson pioneerit osoittaa, että nörttien vallankumous olisi paljon poliittisia kähmintöjä kiinnostavampi aihe.

YLE ei voi olla maksukanava

2011-10-14T08:30:00.001+03:00

Yhä useampi jättää tv-maksun hoitamatta, joten uuden maksujärjestelmän löytämisellä alkaa olla kiire. Kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä, paitsi yksi: Ylen kanavia ei voi siirtää maksukortin taakse. Kuitenkin juuri tätä mallia katsojat yleensä ehdottavat ensimmäisenä.

"Joka katsoo, se maksakoon" -periaate on looginen mahdottomuus. Ylestä ei voi tehdä maksu-tv:tä eikä valtio voi ryhtyä tv-operaattoriksi. Jos riittävän moni olisi valmis maksamaan Ylen laatuohjelmista, kanava pitäisi yksityistää. Valtio voi ylläpitää tv-toimintaa vain julkisena palveluna, joka ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Toistuvat ehdotukset Ylen muuttamisesta maksukanavaksi osoittavat, miten hämäräksi julkisen palvelun käsite on käynyt. Eikä ihme, sillä sen määrittely on peräisin ajalta, jolloin Suomessa näkyi kaksi tv-kanavaa, nettiä ei ollut ja sisällöstä oli ylipäätään niukkuutta.

Tänään vapaasti näkyviä kanavia on yli tusina ja netti on täynnä ilmaista suomenkielistä sisältöä. Pien- ja erikoisryhmillä on runsaasti mahdollisuuksia saada viestinsä julkisuuteen. Kehityksen seurauksena osa Ylen alkuperäisestä tehtävästä on kadonnut.

Julkinen palvelu toteutuu aidosti vain radiossa. Siellä Ylen kanavilla on oma, selvästi kaupallisista kilpailijoista poikkeava profiilinsa. Television puolella Yle pyrkii tarjoamaan kaikkea kaikille, ja siitä katsojat eivät nykyisessä sisältötulvassa halua maksaa. Kyse ei ole pelkästä moraalikadosta, kuten ministeri Kiuru uskoo, vaan siitä, että Ylen merkitys kansalaisen arkipäivässä on viihteellistymisen ja ylitarjonnan myötä oleellisesti vähentynyt.

Ennen kuin eduskunta päättää, miten kerätä Ylen tarvitsemat 500 miljoonaa euroa vuodessa, sen pitäisi päivittää julkisen palvelun tehtävä 2010-luvulle. Rahoituksesta voidaan keskustella vasta kun tiedetään, millainen organisaatio ja koneisto palvelun tuottamiseen tarvitaan. Nyt asiassa edetään takaperoisesti, aivan kuin mikään ympäröivässä maailmassa ei olisi muuttunut.

Hallitusohjelman mukaan "Ylen rooli suomalaisen kulttuurin tuottajana, moniarvoisena ja riippumattomana tiedonvälittäjänä sekä sananvapauden foorumina turvataan". Ylen ulkopuolinen media on joutunut jo pitkään sopeutumaan kiristyvään kilpailuun ja laskeviin levikkeihin, jota kaavailtu arvonlisävero entisestään kiihdyttää. Löytyykö kansanedustajilta kiinnostusta myös muun kuin Ylen roolin turvaamiseen tiedonvälittäjänä ja sananvapauden foorumina?

Tee-se-itse-älypuhelimin: Ritari Ässän ihmeauto

2011-10-13T22:30:00.002+03:00

Moni muistaa katselleensa lapsena televisiosta Ritari Ässää, jonka auto (KITT) osasi ihmeellisiä asioita. Tai ainakin ne tuntuivat ihmeellisiltä ja futuristisilta 1980-luvulla, kun sarjaa kuvattiin. Tänään valtaosa KITTin tempuista on jo arkipäivää.

Haluatko sinäkin Ritari Ässäksi? Autosta se ei ainakaan jää kiinni. Tarvitset vain muutamia älypuhelimia.

Ajotietokone on jo vanha juttu. KITTin tavoin se esittää tietoja auton toiminnasta ja ympäristöstä. Näyttö voi toimia myös navigaattorina. Ellei sitä ole vakiona, erillisen laitteen voi ostaa satasella.

Vielä 1980-luvulla kartan näyttävä ja ajo-ohjeita antava auto oli puhdasta science fictionia, nyt arkipäivää. Kuka vielä väittää, ettei tulevaisuutta voi ennustaa?

James Bondilla oli navigaattori jo 1960-luvulla (elokuvassa Kultasormi)

Automaattiohjaus on vasta kokeiluasteella, taskupysäköinti sentään onnistuu jo nyt. Itsestään pyörivä ohjauspyörä näyttää aivan KITTiltä. Puheentunnistus on hankalampi juttu, mutta löytyy lisävarusteena esimerkiksi Bemariin. Bluetooth handsfreellä puhuttaessa näyttää aivan kuin kuljettaja keskustelisi autonsa kanssa.

Joissakin autoissa on peruutusnäyttö, dvd-toisto ja jopa televisio. Viime mainitun voi virittää myös matkapuhelimesta nettiradion tapaan. Puhelimen voi asettaa nojaamaan vasten tuulilasia kojelaudan päälle, mutta jos autossa on ajotietokoneen näyttö, puhelin sopii hyvin sen eteen. Ainakin iPhoneen on syytä hankkia silikonikuoret, jotta se pysyy tukevasti paikallaan ajon aikana.

Älypuhelin toimii myös autotelevisiona.

Puhelimen oma kaiutin ei ehkä riitä ylittämään auton melua, mutta jos autossa on aux in -liitäntä vahvistimeen, audiopiuha siirtää äänen auton omiin kaiuttimiin.

Turvallisuussyistä kuvaa ei pidä katsella kuin korkeintaan liikennevaloihin pysähdyttäessä, ajon aikana pelkkä ääni riittää. Sen huomaa esimerkiksi kuunnellessa Yle Puhe -radiokanavaa, joka lähettää osan aamu-tv:n ohjelmavirrasta (välillä tulevat puoli tuntia viivästetyt Ylen radiouutiset). Tv-ohjelmaa voi seurata vallan hyvin ilman kuvaakin.

Kokeilin mobiilitelevisiota Helsingin kehätiellä ja kuva näkyi ilman pätkimistä. Maaseudulla, missä 3G-dataverkko ei ole yhtä kattava, kuva ei välttämättä näy.

Ylen uutiset näkyvät reaaliaikaisina vain Areenan kautta, joka käyttää Flashiä eikä siten toimi iPhonella. Android-puhelimissa videokuvasta näkyy vain osa. Onneksi uutislähetykset päivitetään Areenan arkistoon pian niiden lähettämisen jälkeen. Maikkarin ja Nelosen uutisia on vaikeampi katsella ainakaan iPhonella.

Tarkkasilmäinen huomasi edellisessä kuvassa myös tuulilasiin heijastetun nopeuslukeman eli HUD-näytön. Tarkempi kuva siitä:

Nopeuden HUD-näyttö saadaan toisesta älypuhelimesta.

Tässä on käytetty Android-puhelimiin saatavaa Speedview-sovellusta. Se näyttää nopeuden isoina numeroina peilikuvana, joka heijastuu tuulilasista oikein päin. Suositellaan raskaasta kaasujalasta kärsivälle, jotta ei tule ajettua vahingossa ylinopeutta. Ohjelmaan saa erilaisia hälytyksiä ja se näyttää ajon nopeusprofiilin graafisesti. Ohjelmasta ei ole iPhone-versiota.

Ja sitten vielä SE varsinainen ohjelma, joka tekee autosta oikean Ritari Ässän auton eli iKitt:

Ohjelmassa on myös äänitehosteet, joita voi katsoa tästä Youtube-esittelystä. Ohjelmasta ei ole Android-versiota.

Näillä eväillä KITT 2010 on valmis -- ei muuta kuin tien päälle auttamaan neitoja hädässä.

Jotain jää tosin puuttumaan: turbo-boost, joka sai Ritari Ässän Trans Amin hyppäämään esteiden ja toisten autojen yli. No, kaikkia ei voi vaatia.

Ruuhkamaksua tyrkytetään jälleen

2011-10-11T23:53:00.005+03:00

Tuore liikenneministeri näkyy jälleen tyrkyttäneen kansalle ruuhkamaksua. Tämän päivän Liikennefoorumista on ministeriön omalla sivulla tiedote, jossa ministeri "haluaa käynnistää laajan yhteiskunnallisen keskustelun liikenteen hinnoittelusta". Siitä vain keskustelemaan!

Ministerin oma kanta tiedetään jo: ns. ruuhkamaksu koko Suomeen. Tämän päivän tiedotteessa uutta oli vain sen luonnehdinta "positiivisena kannustimena": ...on rakennettava positiivinen kannustin, joka ohjaa järkevään, ekologiseen ja tehokkaaseen liikenteeseen.

On vaikea nähdä, miten ajokilometrien seuranta ja niistä laskuttaminen kannustaa mihinkään positiiviseen. Ilmeisesti tarkoituksena on saada ihmiset välttämään liikkumista ruuhka-aikaan, mutta se on vaikeaa: eivät ihmiset siellä jonoissa huvikseen istu, vaan ovat menossa joko töihin tai kotiin. Etätyötä ja joustoja työelämässä tulee lisätä, mutta pelkkä liikkumisen kallistuminen tiettyyn kellonaikaan ei muuta sitä miksikään.

Aamuruuhkaa Länsiväylällä 11.10.2011

Ministerin tarkoituksena on lisätä joukkoliikenteen käyttöä rankaisemalla "positiivisella kannustimella" niitä, jotka eivät käytä joukkoliikennettä vaikka voisivat. Miten tämä liittyy koko Suomen ruuhkamaksuun on itselleni arvoitus. Joukkoliikenne toimii ylipäätänsä vain muutamassa isossa kaupungissa, eikä kellonajasta tai asuinpaikasta voi yleensä päätellä, kuka on "oikeutettu" käyttämään omaa autoa ilman ns. kannustinta. Pienet lapset, työn luonne, asiointitarve tai terveydelliset syyt voivat ohjata oman auton käyttöön, eikä ruuhkamaksulla ole siihen vaikutusta.

Joukkoliikenne säästää ympäristöä ja tehostaa liikkumista vain, kun se on epämukavaa. Jos joukkoliiikenteen palvelutaso nostetaan yksityisautoilun tasolle, samalle tasolle nousevat myös haitat. Ongelma on itse liikkumisen tarpeessa, ei sen tavassa.

Ministeri perusteli ruuhkamaksua tarpeella saada liikenneinvestointien rahoitus jatkossa "kestävälle, ennakoitavalle pohjalle". Eikö ruuhkamaksu toimi juuri päinvastoin? On mahdotonta ennakoida, miten paljon se ohjaa ihmisten liikkumista ja maksutulo voi vaihdella kuukausittain suuresti. Auton omistamisen ja bensan verottaminen on tässä suhteessa paljon tasaisempaa. Varmaa on, ettei ministeriö aio luopua tulon kokonaismäärästä, vaikka maksun keräysperusteita muutettaisiinkin. Päinvastoin, jo gps-valvonnan rakentaminen ja ylläpito lisäävät kokonaiskustannuksia. Kuka siis pääsisi nauttimaan positiivisesta kannustimesta? Vai onko positiivista vain se, että joidenkin negatiivinen kannustin jää muiden vastaavaa pienemmäksi?

Ministeriö on suunnitellut satelliittivalvontaa itsepintaisesti jo vuodesta 2006 lähtien, vaikka kansalaiset suhtautuvat siihen erittäin torjuvasti ja vaalien alla nähdäkseni jokainen ehdokas (muutamaa Vihreää lukuunottamatta) tyrmäsi ajatuksen. Tuskin koskaan on ollut hanketta, jota olisi ajettu itsepintaisesti näin laajasta vastustuksesta huolimatta.

Ministeriöllä on ilmeisen vakaa usko asiaansa. Nyt pitäisi vain saada kansa, tai edes asiasta päättävät poliitikot, maksun puolelle. Siitä ei näy mitään merkkejä.

Kun asia pysyy näin näkyvästi esillä ministerien vaihtumisesta huolimatta tulee mieleen ajatus, että sen todellinen primus motor (pun intended) on kansliapäällikkö. Hänen työhuoneestaan avautuu hieno näkymä Esplanadin puistoon. Kelpaa siinä kesäisin katsella puistossa käveleviä ihmisiä ja miettiä, että juuri näin Suomen liikenneongelmat pitäisi ratkaista.

Mikäs kone se siellä lentää?

2011-10-10T19:29:00.007+03:00

Jokaisella on omat suosikkinsa älypuhelimiin ladattavista sovelluksista. Itselläni yksi suosikeista on FlightRadar24, joka näyttää lentokoneiden sijainnin reaaliajassa kartalla.

Palvelu toimii myös webin kautta osoitteessa www.flightradar24.com. Näyttöä on mielenkiintoista seurata sillä se kertoo, miten ruuhkainen Euroopan ilmatila todella onkaan. Suomen yllä lentää vain muutamia koneita, joista osa on ylilennolla Aasiaan ja loput lähdössä tai nousussa Vantaalta:

Saksassa ilmatila on ihan toisen näköinen:

Kun jotain koneista napsautetaan hiirellä, sen tiedot ja usein myös valokuva ilmestyvät selaimen ikkunaan:

Tässä näyttää menevän Finnairin lento Vantaalta Lissaboniin.

Tiedot ovat reaaliaikaisia. Esimerkiksi kevään 2010 Islannin tuhkapilven aikaan Euroopan taivas näytti todella tyhjältä. FlightRadar24 kattaa Euroopan sekä alueita USA:sta ja muualta maailmasta. (Sivumennen sanoen, seurasin marraskuussa 2001 vastaavasta palvelusta amerikkalaisia lentoja ja kun tuli tieto lento 587:n putoamisesta, kyseisen lennon nopeus ja korkeustiedot näyttivät nollaa -- tiedot olivat siis aitoja ja todellisia, eivät pelkästään lentosuunnitelmasta laskettuja).

Vanhemmista matkustajakoneista sekä yksityiskoneista ADS-B-transponderi yleensä puuttuu, joten ne eivät näy tiedoissa. Ilmeisesti myös osa rahtikoneista kuuluu tähän ryhmään.

Palvelun iPhone- ja Android-appsit näyttävät tiedot älypuhelimelle optimoidusti:

Maksullinen versio tunnistaa koneen puhelimen sijainnista ja suunnasta, mihin kamera osoittaa taivaalla:

Kun siis seuraavan kerran katsot taivaalle ja näet korkealla lentävän koneen tiivistysvanan, ei tarvitse enää arvailla mistä se on tulossa ja mihin menossa. Tai kun odotat sukulaisia takaisin matkalta, ei tarvitse seurata teksti-tv:stä tai Finavian sivulta onko lento ajoissa, vaan voit seurata sen etenemistä reaaliajassa!

Jatkossa, kun yhä useampi lentoyhtiö alkaa tarjota matkustajille wlan-yhteyttä (esim. Norwegian tarjoaa jo nyt), voit seurata lennon etenemistä myös koneen sisältä läppärin tai älypuhelimen avulla. Näppärää!

Ja merenkulusta kiinnostuneille tiedoksi, että vastaava palvelu löytyy osoitteesta www.marinetraffic.com. Siitä voi seurata vaikkapa Helsingin edustan meriliikennettä:

~~Marine Trafficista ei taida olla mobiili-appsia, vaikka siitä olisikin iloa Ruotsiin ja Tallinnaan suuntautuvilla laivamatkoilla.~~

Korjaus: Marine Trafficista on sekä iPhone/iPad- että Android-versiot.

Applen strategiasta

2011-10-09T10:00:00.007+03:00

Edellinen kirjoitus Applesta markkinointiyhtiönä herätti sen verran kirpeitä kommentteja, että on paikallaan perustella asioita hieman lisää.

Apple valmistaa itse tietokoneen, käyttöjärjestelmän, oheislaitteet ja jopa osan sovelluksista. Kun kaikki tulee samasta paikasta, yhteensopivuus on taattua, mutta mittakaavaedun puute pitää hinnat korkealla. Applen tuotteet onkin tarkoitettu ihmisille, jotka ymmärtävät hyvän päälle, ja joilla on varaa maksaa siitä. Siksi ne ovat sekä "good" että "cool".

PC teki kaiken päinvastoin. Se pakotti valmistajat avoimiin standardeihin ja keskinäiseen kilpailuun, mikä romahdutti hinnat. Varjopuolena tulivat haittaohjelmat ja monien valmistajien keskinäiset yhteensopivuusongelmat. Ne olivat hinta siitä, että tietokoneet saatiin kaikille kuluttajille ja todellinen vallankumous pääsi tapahtumaan.

Applen strategia oli vähällä tuhota koko yhtiön 1990-luvulla. Macien markkinaosuus laski ja pörssikurssi vajosi pohjamutiin. Edes Jobs ei pystynyt muuttamaan mustaa valkoiseksi, vaan hänen oli tunnustettava faktat: kaikesta tekniikasta, mikä teki Macistä Macin, luovuttiin. Lopulta Apple vaihtoi jopa Intelin prosessoreihin. Tänään Mac-kone on sisältä aivan kuin PC, vain käyttöjärjestelmä on Applen omaa.

Applen vajoamisen pelkäksi softayhtiöksi pelasti digitaalisen vallankumouksen ymmärtäminen. iPod, iPhone ja iPad olivat erinomaisia laitteita ja saivat monet hankkimaan myös Mac-tietokoneen. Moni tosin pettyi huomattuaan, ettei Applella ollut tietokoneissa vastaavaa käytettävyysetua kuin puhelimissa ja uusissa digilaitteissa.

Pidän Applea loistavana markkinointiyhtiönä. Se on aina käyttänyt (IT-yhtiöksi) valtavasti rahaa markkinointiin. Super Bowlin väliajalla esitetty 1984-mainos jäi markkinoinnin historiaan. Se oli jotain ennennäkemätöntä IT-alalla. Toinen legenda on Wall Streetin etusivun itsevarmuutta hehkuva "Welcome, IBM" -mainos pian IBM:n PC-julkistuksen jälkeen.

Markkinointia on sekin, etteivät pois jätetyt ominaisuudet aiheuta tyytymättömyyttä asiakkaissa (joiden on pakko tyytyä päätökseen, koska kilpailua ei ole). Miksei Applen koneissa vieläkään ole Blu-ray-asemaa? Koska Jobs halusi, että ihmiset ostavat elokuvansa Applelta tiedostoina (hän itse oli Disneyn suurin osakkeenomistaja). Miksei Applen puhelimissa ole FM-radiota? Koska Jobs halusi, että ihmiset ostavat musiikin iTunesista, eivätkä kuuntele sitä ilmaiseksi radiosta. Miksei OS X tue natiivisti mpeg-2:ta, vaikka tukee uudempaa mpeg-4:ää? Tälle en ole nähnyt mitään perustelua, mutta sen vuoksi digi-tv-tallennusten tai HDV-videoiden katselu ei suoraan onnistu.

Itselläni on iPhone ja iPad. Mac on jäänyt lähes käyttämättä, koska pian koneen oston jälkeen Apple ilmoitti siirtyvänsä Intelin prosessoreihin. PC-maailmassa vanhan tekniikan hylkääminen olisi ollut itsemurha. Käyttäjät olisivat raivostuneet ja kuluttajaviranomaisset vaatineet yhteensopivuuden säilyttämistä. Uskolliset Apple-käyttäjät eivät käyttäytyneet näin huonosti: he ostivat kiltisti uudet koneet ja niihin natiivit Intel-sovellukset.

Vielä pari sanaa kiinteästä akusta. Vuonna 2003 Apple haastettiin joukkokanteella oikeuteen, koska iPod-soitinten akku kesti vain 1-1,5 vuotta. Oikeudessa kävi ilmi, että litiumakku oli tarkoituksella suunniteltu lyhytikäiseksi. Apple joutui maksamaan korvauksia asiakkaille, pidentämään takuuaikaa kahteen vuoteen ja tarjoamaan huoltopalvelun, joka vaihtoi akun maksua vastaan. Asiaa käsiteltiin 13.3.2011 Suomen televisiossa esitetyssä Hehkulamppuhuijaus-dokumentissa.

Akkutemppu toistui iPhonen tullessa markkinoille. Markkinoiden painostuksesta Apple joutui tarjoamaan huoltopalvelun, joka vaihtoi akun uuteen 85 dollarilla. Laite piti lähettää postissa ja korjaus kesti viikon. Harva pärjäsi ilman puhelintaan niin pitkään, joten Apple tarjosi vuokrapuhelinta 29 dollarilla. (Uusin MikroPC väittää, että akkuvaihto tuli yhtä kalliiksi kuin uuden puhelimen osto, mutta hintoja ei voi verrata koska puhelinta myytiin vain kytkykauppana liittymän kera).

Taloudellisesti tuottoisaa? Kyllä. Käyttäjäystävällistä? Ei.

Muut puhelinvalmistajat odottivat, että kuluttajaviranomaiset puuttuisivat kiinteisiin akkuihin, mutta kun niin ei käynyt, ne ovat seuranneet Applen esimerkkiä.

Itselläni on herännyt epäilys, että iPhonen pinta on tehty tarkoituksella liukkaaksi, tai ainakin design on ajanut kaiken muun yli. Laite lipsuu käsistä ja värinähälytys saattaa pudottaa sen pöydältä. Vakuutusyhtiön mukaan uudet kännykät ovat entistä heikompia, varsinkin kosketusnäytölliset mallit. Olen suojannut omani tahmealla silikonikuorella, joka pitää laitteen tukevasti paikallaan. Apple voisi tehdä saman, mutta ehkä sen mielestä tyyli (ja bisnes) ennen kaikkea.

Jk. Tänään 9.10.2011 on paperi-Hesarissa luku Steve Jobs -kirjasta, joka ilmestyy suomeksi parin viikon päästä. Teksti avaa mainiosti Jobsin neroutta ja sen kääntöpuolia. Klo 16.30 alkaen myös netissä.

Jobs oli markkinoinnin nero

2011-10-08T09:38:00.001+03:00

Applen edesmennyttä perustajaa on kutsuttu neroksi. Ainakin markkinoinnissa se pitää paikkansa: Jobs oli itse yhtiönsä paras tuote.

Omalla insinööritaustalla voi vain ihmetellä, miten Apple pystyi kehittämään elämää suurempia tuotteita toimimalla täysin eri tavoin kuin muut.

Mikä tahansa muu yritys olisi joutunut kuluttajien hampaisiin esitellessään matkapuhelimen, jonka akkua ei voi vaihtaa, ja jonka kuori kiinnitetään erikoisruuveilla. Puhelimen ei ole tarkoituskaan kestää pitkään, vaan saada asiakas ostamaan uusi malli.

Mikä tahansa muu yritys olisi saanut kielteistä julkisuutta, jos se olisi haastanut bloggaajia oikeuteen ja yrittänyt kaikin tavoin sulkea heidän suunsa.

Mikä tahansa muu nettiyritys ajaisi itsensä nurkkaan kieltäytymällä tukemasta Flash-tekniikkaa ja pakottamalla palvelujen tekijät kehittämään sen sijaan erillisversiot omille laitteilleen.

Mikä tahansa muu teknologiayhtiö joutuisi vaikeuksiin, jos sen tuotekehitysbudjetti olisi vain runsaat 2 % liikevaihdosta (vrt. Microsoft 14 %, Google 12 %, Intel 15 %, Nokia 14 %).

Mikä tahansa muu yritys saisi kielteistä julkisuutta kiinalaisten työntekijöiden surkeista työoloista, samalla kun tilaaja itse tahkoaa huikeita voittoja.

Mikä tahansa muu yritys olisi joutunut markkinaoikeuteen iTunesin monopolista tai kilpailua rajoittavista App Storen ehdoista.

Mikä tahansa muu yritys... mutta ei Apple. Päinvastoin, Jobsin kuoleman jälkeen ihmiset ylistivät tv-haastatteluissa Applea juuri siitä, miten hyvin yhtiö huomioi tuotteidensa käyttäjät.

Markkinointi on nerokasta silloin, kun yritys pystyy rahastamaan asiakkaitaan ja nämä vieläpä kiittävät siitä.

Applen brändi kotimaassaan on vailla vertaa. Apple on amerikkalaisten Nokia, maan viimeinen menestyvä kulutuselektroniikan brändi -- ainoa, joka on pystyy vastustamaan aasialaisten ylivaltaa. Apple on kansallisen ylpeyden ja amerikkalaisen osaamisen symboli, aivan kuten Nokia on meille suomalaisille.

Apple opetti amerikkalaiset käyttämään kehittyneitä puhelimia. Vielä 1990-luvulla jenkit käyttivät lankapuhelimia, hakulaitteita ja pda-koneita. Harvalla oli edes analogista kännykkää. Tänään moni jenkkikuluttaja pitää Applea suorastaan mobiilin internetin ja kamerapuhelimen keksijänä.

Kun iOS 5:een tulee kohta ominaisuus, jolla iPhonen saa ottamaan valokuvan fyysisellä painikkeella, jenkkikuluttajat pitävät sitä jälleen Steve Jobsin nerokkaana innovaationa. Vähänpä he tietävät (tai välittävät), että Nokian puhelimissa on ollut sama jo 10 vuoden ajan.

Asiakkaat ovat tietenkin oikeassa. Meidän insinöörien pitäisi ottaa oppia tästä kaikesta ja muistaa, mitä Jenna Jameson sanoo omasta elämästään kertovassa kirjassa: "opin nopeasti, että se mitä luullaan, on todellisuutta".

Kuluttajat haluavat elämyksiä, eivät hienoa tekniikkaa. Avoimilla standardeilla voi menestyä, mutta todella rahakas bisnes on edelleen suljetuissa tuotteissa ja monopoleissa. "Cool" on tärkeämpää kuin "good".

Rock-johtajan kuolema

2011-10-07T08:41:00.000+03:00

Jobsin kuoltua tv-uutiset näyttivät kuvia surevista faneista ja iPad-näytöillä lepattavista virtuaalisista kynttilöistä. Nettiajan lapset haluavat vanhempiensa tavoin tuntea yhteenkuuluvuutta ja surra yhdessä sankareitaan, vaikka sitten virtuaalisesti. Johtaja, joka oli faneilleen rock-tähteen verrattava idoli, kohoaa nettikirjoituksissa myyttisiin korkeuksiin. Hänen innovatiivisuuttaan ja nerokkuuttaan ylistetään kilvan miljoonissa twitter-viesteissä ja Facecbook-statuspäivityksissä.

Jobsin elämä oli yhtä suurta tarinaa. Se oli todeksi muuttunut amerikkalainen unelma, johon jokainen haluaa uskoa. Ottolapsena kasvanut Jobs jätti koulun kesken, perusti yrityksen (autotallissa, tietenkin), haastoi paljon itseään suuremman kilpailijan ja lopulta, monien vastoinkäymisten ja virheiden jälkeen, selvisi kaikesta voittajana. Siinä sivussa hän muutti maailmaa ja keräsi tietenkin satumaisen omaisuuden.

Tarina päättyi ennenaikaiseen kuolemaan, kuten sankarimyyttiin kuuluukin. Steve Jobs on nettiajan nuorten James Dean.

Microsoftin perustaja Bill Gates oli syntynyt samana vuonna kuin Steve Jobs. Macintoshin julkistuksen jälkeen yritykset kilpailivat verisesti keskenään 1980-luvun jälkipuoliskolla. Apple hävisi ja oli vaarassa kaatua kokonaan, kunnes apuun tuli sopimus Microsoftin kanssa.

Bill Gates on ollut aivan liian harmaa ja tylsä kerätäkseen itselleen faneja. Gatesin tarina on pelkkä taloudellisen menestyksen tarina. Edes miljardilahjoitukset hyväntekeväisyyteen eivät ole muuttaneet Gatesin julkista kuvaa. Kun Gates joskus kuolee, asia noteerataan kyllä uutisissa ja presidentti lausuu jotain kohteliasta, mutta netti ei lainehdi virtuaalisena kynttilämerenä eivätkä fanit tuo kukkia haudalle.

Moni tuli tuntemaan Applen ja Jobsin vasta 2000-luvulla, kun Applen oli pakko laajentua tietokoneyhtiöstä digitaalisen median yhtiöksi. iTunes, iPod ja ennen kaikkea iPhone olivat tuotteita, jotka tekivät Applen brändin tutuiksi kaikkialla maailmassa.

Rock-johtaja on poissa, joten tästä eteenpäin Apple on vain yksi IT-yhtiö muiden joukossa. Nyt punnitaan, miten innovatiivisia ja erinomaisia sen tuotteet oikeasti ovat.

Paperilehdessä on ideaa

2011-10-04T06:17:00.001+03:00

Paperinen sanomalehti tuntuu auttamattoman vanhanaikaiselta keksinnöltä, mutta siinä on yhä etunsa. Ainakin lehti tulee luettua hyvin, sillä kömpelö käyttöliittymä pakottaa silmäilemään kaikki jutut. Niiden joukossa on aina muutamia, joiden ei olisi osannut kuvitellakaan kiinnostavan. Paperilehti on ymmärrystä lisäävä ja rikastuttava kokemus.

Netti- ja iPad-versiot on optimoitu tehokkuuden ehdoilla. Huomaan lukevani niistä lähinnä otsikot ja klikkaavani auki vain muutaman kiinnostavimman jutun. Tehokkuus näkyy ajankäytössä: sähköinen lehti on klikattu läpi muutamassa minuutissa. Sähköinen versio sopii tiedonvälitykseen, mutta ei ole se varsinainen "juttu", johon lehdistöä tarvitaan.

Moni on luopunut painetuista sanomalehdistä kokonaan ja silmäilee netistä vain uutisten otsikot. Ne ovat usein rikos- ja kohu-uutisia, joilla ei ole mitään tekemistä oman arkipäivän kanssa. Yhä useammin huomaan, etteivät ihmiset tunne päivän keskustelussa olevien asioiden taustoja tai edes muita puheenaiheita kuin julkkisjuorut ja rikokset. Moni vähemmän julkisuutta saanut asia on heille täysin vieras. Ihmisiä on yhä helpompi johdatella ja ohjailla. Kulisseissa voidaan toteuttaa yhä suurempia asioita vailla julkista huomiota.

Paperilehdessä on vielä yksi etu: se pysäyttää hetken ja tallentaa ajan arkistoon. Sinne menee täydellinen ajankuva kirjoitusvirheineen ja on varmaa, ettei kukaan käy korjailemassa asioita jälkikäteen. Nettimediassa ei ole mitään vastaavaa, koska se ei tee eroa menneisyyden ja nykyhetken välillä. Netissä on vain yksi ajanhetki: NYT.

Jos perinteinen lehdistö näivettyy, menetämme ison osan arkipäivän historiankirjoitusta. Jälkipolvet tulevat syyttämään meitä siitä, että annoimme kaiken tämän tapahtua NYT-hetken kustannuksella.

Facebook ja hullu maailma

2011-10-03T22:08:00.008+03:00

Pari päivää sitten tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun liityin Facebookiin. Vuosipäivän kunniaksi on sopiva hetki katsoa, miten Facebook on muuttunut.

Neljä vuotta sitten (2.10.2007) Facebookin Suomi-verkostossa oli 60 326 jäsentä. Alan markkinajohtaja oli kuitenkin MySpace, jolla oli tuolloin jo 200 miljoonaa käyttäjätiliä. Bisneskouluissa tullaan vielä pitkään tutkimaan, miksi Facebook jyräsi alan ylivoimaisen markkinajohtajan. Sosiaalisesta mediasta ei vielä puhuttu, kaikkien huulilla oli Web 2.0 (kuka enää muistaa koko termiä??).

Helsingin Sanomien arkisto on mainio väline tutkittaessa ilmiöiden yleistymistä. Yllättäen Facebook mainittiin ensi kerran Hesarissa jo kesäkuussa 2006: Keväällä väitettiin, että MySpacen kilpailijan Facebookin omistajat hylkäsivät 600 miljoonan euron tarjouksen. Harvardin opiskelijoiden kaksi vuotta sitten perustaman yhtiön hintalappu on huimat puolitoista miljardia dollaria. Kupla 2.0?

Facebook ei tainnut olla kupla. Nyt viisi vuotta myöhemmin 600 miljoonaa euroa uuden sukupolven internetistä olisi naurettavan halpa hinta. Sen sijaan MySpace osoittautui Rupert Murdochin News Corporationille 450 miljoonan euron kuplaksi. Vielä elokuussa 2006 se oli paljon Facebookia suurempi: MySpace on maailman selvästi suosituin yhteisösivusto: kesäkuussa kävijöitä oli 52 miljoonaa, kun toiseksi suurimmalla sivustolla Facebookilla oli samaan aikaan 14 miljoonaa käyttäjää. (HS 9.8.2006, huomaa sana yhteisösivusto)

Sitten alkoi tapahtua. Vuonna 2007 Facebook mainittiin 62 kertaa, vuonna 2008 128 kertaa, vuonna 2009 268 kertaa, vuonna 2010 453 kertaa ja tänä vuonna peräti 463 kertaa, vaikka kolmannes vuodesta on vielä jäljellä. Tasaisen vauhdin taulukolla Facebook yltää tänä vuonna 617 mainintaan. Yhteisöpalvelu mainitaan siis keskimäärin kahdessa jutussa joka päivä!

Huomisen Hesarin Facebook-juttujen aiheet ovat jo tiedossa: syyttäjän mukaan moottoripyöräjenge Cannonballin ja sen ex-jäsenen välinen ammuskelu johtui ainakin osittain Facebook-kirjoittelusta. Toinen uutinen on se, että akateemisesti koulutettu kansanedustaja ilmoittaa lopettavansa toistaiseksi kirjoittamisen Facebookiin.

Ehkä olemme saavuttaneet jonkinlaisen käännepisteen: tämän hullummaksi ei voi enää mennä. Jos joku olisi vuonna 2007 ennustanut tällaista uutisointia, häntä olisi pidetty mielenvikaisena.

Nykymaailmassa ei ole helppoa sanoa, kummalla puolella aitaa hullut ovat. Siksi Facebookin omatkaan tempaukset eivät tunnu enää missään.

Facebook ja asiakas

2011-10-02T07:46:00.002+03:00

Facebook on yritys, mutta kuka onkaan sen asiakas? Kysymys nousi taas kerran esille eilisessä (1.10.2011) Helsingin Sanomissa. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ihmetteli näin: "Siitä on aikaa, kun Henry Ford sanoi, että asiakas on aina oikeassa, eli palveluntarjoajan täytyy tyydyttää asiakasta. Nyt ollaan siinä pisteessä, että asiakkaat tyydyttävät palveluntarjoajan, tässä tapauksessa Facebookin, tarpeita."

Sinä ja minä olemme Facebookin käyttäjiä, mutta emme sen asiakkaita. Emme ole asiakkaita, koska emme maksa mitään. Tuotamme Facebookille oikeastaan vain kuluja, ja siksi mielipiteemme ei suoranaisesti edes kiinnosta Facebookia.

Oikeita asiakkaitaan Facebook kuuntelee tarkasti. Asiakkaita ovat tietenkin palvelussa mainostavat yritykset. Juuri heidän tarpeisiinsa uusi tietojen kitkaton jakaminen on kehitetty. Juuri heitä varten Facebook haluaa profiloida meidät käyttäjät mahdollisimman tarkasti. Ei palvellakseen meitä, vaan palvellakseen asiakkaitaan.

Facebookin toimintamalli voi kuulostaa erikoiselta, mutta vastaavia yrityksiä on paljon. Otetaan vaikkapa ilmaisjakelulehdet: kustantaja tarjoaa lukijoille ilmaisen palvelun (lehden tekeminen, toimittaminen, koteihin jakaminen), mutta lukijat ovat massaa, jota myydään mainostajille. Niille todellisille, maksaville asiakkaille.

Ei kai kukaan ilmaislehden lukija tai MTV3-kanavan katsoja kuvittele olevansa kanavan asiakas? Facebookissa on ihan sama periaate.

Itse asiassa olen ollut myös Facebookin asiakas, ja se olikin valaiseva kokemus! Ostin viime keväänä Facebookilta mainoksia vaalikampanjaa varten. Tässä Facebook palvelee asiakkaitaan ainutlaatuisen hyvin: se mahdollistaa mainosten kohdentamisen niin tarkasti, ettei mikään toinen media -- eivät edes muut nettipalvelut Google mukaanluettuna -- pysty vastaavaan.

Mainosnäyttöjä valitseva Asiakas (huomaa tarkoituksellinen versaali) voi valita, mihin kaupunkiin ja minkä ikäisille ihmisille hänen viestinsä esitetään. Kohderyhmiä voi lisäksi tarkentaa sukupuolen, harrastusten ja monien muiden kriteerien perusteella. Jokaisen valinnan jälkeen Facebook näyttää yhden hengen tarkkuudella, kuinka suuri katsojajoukko on luvassa. On aika mageeta napsautella listasta kaupunkeja, sukupuolia ja ikäryhmiä, sekä nähdä valintojen vaikutus reaaliajassa:

Lasku tulee todellisten näyttöjen perusteella ja laskun kertymistä voi seurata havainnollisesti grafiikasta.

Juuri tämä tekee Facebookista niin arvokkaan ja kaupallisesti kiinnostavan. Juuri siksi sen listautumista pörssiin on odotettu jo muutaman vuoden ajan, ja kun se pian tapahtuu, osakkeiden yhteisarvo nousee tähtitieteellisiin mittoihin.

Mikään ei ole Henry Fordin ajoista muuttunut: asiakastyytyväisyys on edelleen tärkeintä!

Al Gore pelastaa maailmaa markkinahintaan

2011-10-01T18:05:00.003+03:00

USA:n entinen varapresidentti, Nobel-palkittu Al Gore vieraili Jyväskylässä business-seminaarissa puhumassa "ympäristövastuusta". Hän saapui paikalle yksityisellä suihkukoneella, veloitti kuusinumeroisen summan dollareita, eikä antanut medialle haastatteluja. Lehdistö sai kuunnella esityksestä viisi ensimmäistä minuuttia.

Maailmanparantaminen tyyliin "älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon" on helppoa, mutta ei erityisen arvostettavaa. Al Goresta jää vaikutelma, että ympäristövastuusta ja ilmastonmuutoksesta puhuminen on hänelle tuottoisa bisnes, mikä nakertaa koko asian uskottavuutta. On helppoa vaatia vihreyttä ja elintapojen muuttamista muilta, kunhan se ei koske itseä. Ja aina parempi, jos tällä kaikella voi vielä ansaita mukavasti. Al Goren omista ympäristöarvoista on esitetty paljonkin kritiikkiä.

Joku kyseli Facebookissa, tekeekö Gore muka jotain väärin. Pitäisikö hänen kiertää maailmaa ilmaiseksi? Hän on kuitenkin alan asiantuntija. Eikö ole vain oikein, että hän veloittaa puheistaan markkinahinnan?

Näen asian hieman toisin. Al Gore on saanut Nobelin rauhanpalkinnon siitä, että hän on edistänyt tietoisuutta ilmastonmuutoksen vaaroista -- ei siis muutoksen tieteellisestä tutkimisesta. Itse asiassa hänen kuuluisasta Inconvenient Truth -elokuvastaan (2006) on löydetty niin monia asiavirheitä, että Britannian kouluissa opettajan täytyy muistuttaa oppilaita filmin puolueellisuudesta.

Kaikesta päätellen kuka tahansa voi tilata Al Goren puhumaan seminaariinsa, kunhan ehdoista sovitaan. Nimekkäät jenkkiluennoijat veloittavat yleensä kuusinumeroisen summan (Bill Clinton veloitti Tampereen-käynnistään 350 000 euroa, tuskin Gore oli ainakaan halvempi) jonka lisäksi tulevat vielä matkakulut (joko oma suihkari tai lennot ykkösluokassa puhujalle ja hänen avustajilleen) sekä tarvittaessa majoitus parhaassa hotellissa. Luentopalkkio veloitetaan etukäteen, joten riski jää järjestäjälle.

Kun puhuja myy itseään markkinahintaan herää kysymys, onko puheen sisältö aitoa vai onko se kauppatavaraa. Puhuuko Gore ympäristöstä siksi, että hän tuntee huolta asiasta vai siksi, että se on hänelle itselleen hyvä bisnes?

Nobel myönnetään ihmiskuntaa tai yleistä etua hyödyttävästä toiminnasta. Jos työ on tai muuttuu oman egon ja talouden pönkittämiseksi, se ei ole Nobelin arvoista. Barack Obama antoi juuri luvan surmata oman maan kansalaisia Jemenissä ilman oikeudenkäyntiä. Myös hänen rauhanpalkintonsa näyttäytyy nykyään kovin oudossa valossa.

Al Gore ei myöntänyt käydessään haastatteluja eikä media saanut kuunnella hänen esitystään kuin sen verran, että hänestä puhujana ehdittiin ottaa kuvia lehtiin. Ehkä Gore pelkäsi median esittävän kiusallisia kysymyksiä? Tai ehkä hän halusi suojella kauppatavaraansa: miksi kertoa asioita median kautta ilmaiseksi, kun niistä saa paremman hinnan kalliissa seminaarissa? Goren ympäristövastuuta pääsi kuulemaan ostamalla 800 euron lipun.

Oikeasti ympäristöstä huolestunut puhuja levittäisi sanomaa kaikkien mahdollisten kanavien kautta. Sellaiselle henkilölle aihe olisi tärkeämpi kuin hän itse. Gore toimii juuri samoin kuin mistä hän muita kritisoi: oma etu ajaa yhteisen edun edelle. Sillä periaatteella ei maailmaa paranneta.

Ehkä tässä on muistutus myös Guggenheimin puuhamiehille. Jenkkisäätiötä ei kiinnosta Suomen taide-elämä eikä Helsingin vetovoima, vaan oman säätiön maineen ja talouden parantaminen. Suomalaisten ei kannata olla sinisilmäisiä eikä sokaistua kauniista puheista. Jenkit ovat jenkkejä, ja tässä pelissä he ovat mestareita.

Lopuksi täytyy muistaa ettei Jyväskylän seminaari ollut mikään kansainvälinen ilmastofoorumi eikä Vihreän liikkeen syyskokous. Se oli läpeensä kaupallinen tapahtuma, jossa tärkeintä oli kuulijoiden keskinäinen tapaaminen ja verkostoituminen. Tässä Gore täytti tarkoituksensa, olivat hänen omat motiivinsa mitä tahansa.

Oletan, että kotimaisilla puhujilla (Alf Rehn, Sarasvuo ym.) oli enemmän sanottavaa kuin Al Gorella. Suomalaisten heikosta itsetunnosta johtuen vetonaulaksi tarvitaan kuitenkin joku ulkomainen tähti. Luultavasti Lady Gaga olisi yhtä lailla myynyt seminaarin täyteen. Ehkä hänellä olisi ollut enemmän sanottavaakin -- ainakin nuorista, tulevaisuuden kuluttajista.

(Jos olit paikalla ja kuulit Gorea, kirjoita palautteisiin oma mielipiteesi).

Kammottavan kryptaajan salaisuus (YLE tv-uutiset)

2011-09-29T10:23:00.004+03:00

YLEn uutiset kertoi eilen älypuhelinten vaaroista. Juttu on nähtävissä ja luettavissa (Älypuhelimet raportoivat salaista tietoa ties minne) verkossa.

Aihe on tärkeä, mutta rikosuutisiin erikoistunut toimittaja Ari Mölsä dramatisoi juttuaan epäasiallisesti.

Uutistenlukijan johdanto väittää, että puhelimet seuraavat käyttäjän sijaintia ja raportoivat niistä "salaisille tahoille". Keitä nämä tahot siis ovat? Mistä tiedetään, että tiedot ovat salaisia?

Itse jutussa on yhdistetty kaksi eri asiaa, joilla ei ole juurikaan tekemistä keskenään. Varjo-IT eli se, että ihmiset kokevat työnantajan puhelimen omakseen ja vaativat oikeutta asentaa siihen mitä haluavat, olisi ollut oman uutisen aihe. Viestintäviraston Erka Koivunen kommentoi tätä puolta asiallisesti.

Mutta sitten toimittaja Mölsältä karkaa näppis lapasesta ja hän hyppää ihan toiseen näkökulmaan: "Älypuhelimen rakentaja on viekas. Salaista paikannusdataa suhisee Suomestakin maailmalle yhtenä soittona." Tietosuojavaltuutetulta tivataan kauhuskenaariota.

Mölsä on ennenkin kunnostautunut värikkäillä kielikuvilla. Uutisen www-version väliotsikoita ovat "Missä se mörkö asuu?" ja "Vetääkö kryptaaja kuluttajaa nenästä?". Vastauksiin on laitettu sanoja, joita ainakaan tv-haastattelussa ei kuulla, kuten "huippusensoreilla". Reijo Aarnion vastauksiin on lisätty sanoja kuten "karmiva", ja "viisas" on vaihdettu "ovelaksi". Toimittaja on väkisin tehnyt jutusta pelottavan.

Arveluttavaa journalismia on sekin, että tv-haastattelussa vastauksesta leikataan keskeltä pätkä pois.

Liioitteleva ja sensaatiohakuinen tyyli ei sovi uutisiin, ei varsinkaan julkisen palvelun kanavalla. VR:n lippusotku on vain yksi esimerkki puutteellisesta tietoyhteiskunnan osaamisesta. Jos uutisointi on tätä tasoa, mitä voimme odottaa kansalaisilta?

Miksi tv-maksu jää maksamatta?

2011-09-28T22:15:00.003+03:00

Osui silmiini äskettäin Suomenmaassa ollut uutinen kansanedustaja Lintilän suhtautumisesta tv-maksuun:

"Mika Lintilän mukaan suomalaisten suhtautuminen tv-lupaan kertoo välinpitämättömyydestä.
– Ei ole enää sellaista yhteisvastuullisuutta ja halua maksaa siitä, jonka pystyy kiertämään"

Lintilä on Ylen hallintoneuvoston jäsen. Hänen johtamansa työryhmä päätyi aikoinaan ehdottamaan talouskohtaista "mediamaksua" Ylen rahoittamiseksi. Rohkeasti koko median nimissä esitelty maksu olisi laajentanut maksajien määrää ja tuonut tilapäisen alennuksen maksuun, mutta ei ottanut huomioon maailman muuttumista eikä rahoituksen todellista ongelmaa.

Lintilän kommentti kertoo siitä, miten kauaksi poliitikot ovat erkaantuneet viestintämarkkinoiden todellisuudesta. Ilmeisesti Lintilälle ei ole tullut mieleenkään, että maksuhaluttomuuteen voisi olla muitakin syitä kuin yhteisvastuun puute?

Miten olisi vaikkapa sellainen selitys, ettei Ylellä enää ole samanlaista merkitystä arkipäivässä kuin oli 15 vuotta sitten? Jos ihminen katsoo televisiosta vain BB:tä, CSI:tä, tosi-tv:tä ja jenkkisarjoja, on ymmärrettävää ettei hän halua maksaa Ylen ohjelmista.

Kenenkään ei tarvitse maksaa sanomalehdestä, ellei halua sivistää itseään. Hesarista voi luopua, Ylestä ei.

Jos Lintilän kommentti kuvaa koko hallintoneuvoston (mihinkäs sitä muuten tarvittiinkaan?) kantaa, edessä ovat vaikeat ajat. Ylen uutta rahoitusmallia ei voi viedä läpi itsepintaisesti vanhaan tuijottamalla. Ellei hallintoneuvosto tätä ymmärrä, se ei ole tehtäviensä tasalla. Nyt olisi korkea aika määritellä, mikä on Ylen ja julkisen palvelun tehtävä 2010-luvun Suomessa, eikä syyttää katsojia epärehellisyydestä.

Itse olen suuri julkisen palvelun ystävä. Emme tarvitse enää lisää maksukanavia, vaan asiallista ja fiksua ohjelmaa -- jotain sellaista, mitä kaupalliset kanavat eivät pysty tuottamaan. Radion puolella tämä toteutuu jo erinomaisesti. Parasta Ylessä on radio.

Ei käy kateeksi tuoretta viestintä- ja asuntoministeriä. Hänellä on tänä syksynä todellinen näytön paikka.

Johtajakummeja kansanedustajille

2011-09-28T17:22:00.002+03:00

Pahoittelen, että kirjoitan samasta aiheesta kuin kuukausi sitten, mutta päivän Hesari sai taas mielikuvitukseni lentoon.

Kulttuurisivulla on iso juttu kansanedustajille nimetyistä kulttuurikummeista. Juttu, jonka otsikko on reilusti "Muusikot ryhtyivät lobbareiksi", kertoo tekijänoikeusjärjestö Teoston lobbauksesta: Pari vuotta sitten Teostossa tajuttiin, että poliittiset päättäjät tuntevat huonosti musiikintekijöiden arkea. Syntyi idea järjestää jokaiselle kansanedustajalle oma kulttuurikummi, joka kertoo poliitikolle omista ja alansa huolista.

Kuukausi sitten siteerasin Kimmo Sasin kommenttia, nyt on vuorossa Paula Risikko: Risikon mielestä Teoston kummihanke on hieno idea: siinä musiikintekijä oppii, miten voi vaikuttaa, ja poliitikko oppii, mitkä ovat ne asiat, joihin pitäisi vaikuttaa. (lihavointi bloggaajan)

Hesarin juttu on vain painetussa lehdessä, mutta samasta tilaisuudesta Pohjanmaalta raportoi myös YLE: Kulttuurikummit tuotavat tietoa eduskuntaan.

Poliitikot tuntevat huonosti monien muidenkin ammattiryhmien arkea. Seuraavaksi edustajille voisi valita poliisikummin, sairaanhoitajakummin tai vaikka opettajakummin. Ja kukas nyt seuraavana onkaan uhkaamassa lakolla, jos ei palkat nouse? Heiltä kanssa oma kummi joka edustajalle, niin oman työn tärkeys ja palkan pienuus välittyy kansanedustajien tietoisuuteen.

Facebook-ystäviltä tuli muitakin ehdotuksia. Taviskummi olisi hyvä, koska kansanedustajien tuntuma arkeen uhkaa kadota. Pummikummi muistuttaisi edustajia laitapuolen kulkijoiden ongelmista ja perusturvan puutteista. Ahtaajakummi kertoisi, miksi juuri tämä ammattiryhmä tuntuu aina olevan lakossa ja vaatimassa etuja itselleen. Ja mamukummi olisi näinä monikulttuurin aikoina melkeinpä välttämättömyys.

Älkäämme unohtako myöskään johtajia. Media on ansiokkaasti julkistanut nimilistoja siitä, miten moni kansanedustaja ja paikallinen kunnanvaltuutettu istuu myös S-ryhmän päättäjänä. Kaksoisroolia on pidetty piilokorruptiona, mutta ilmisesti kyse on väärinkäsityksestä: edustajat ovat vain hankkineet itselleen johtajakummeja, jotta tietävät paremmin mitä ongelmia S-ryhmän liiketoimintaan liittyy. Omat pikku bonukset ja etupisteet auttavat ymmärtämään paremmin liiketoiminnan haasteita.

Vakavasti sanoen kansanedustajien kummittaminen on arveluttavaa. Miksi juuri muusikot olisivat se ryhmä, jonka arki kaipaa muita enemmän ymmärrystä? Ovatko muusikot tärkeämpiä kuin poliisit, sairaanhoitajat tai opettajat? Tai ahtaajat, tavikset ja pummit?

Vai johtuuko se vain siitä, että Teostolla on eniten rahaa ja pisin kokemus lobbaamisesta?

Miksi media kirjoittaa muusikkokummeista myönteisesti, mutta pitää S-ryhmän kummitoimintaa moraalisesti arveluttavana?

Teoston tavoitteita ei tarvitse arvailla. Hesarin jutussa toimitusjohtaja Katri Sipilä kertoo suorasukaisesti järjestön tavoitteen: piratismi kuriin ja hyvitysmaksu jokaiselle laitteelle (siis tosiaan, sanatarkasti: yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu pitäisi ulottaa kaikkiin laitteisiin).

Kummien tuella tuollainenkin päättömyys voi hyvin mennä läpi.

Näin vältän Facebook-seurannan

2011-09-27T14:31:00.004+03:00

(päivitetty klo 18:40)
Eilinen kohu Facebookin suorittamasta muiden www-sivujen käytön seurannasta on saanut monet huolestumaan. Miten varmistan, ettei Facebook näe millä sivuilla vierailen?

Facebookin oma neuvo on kirjautua ulos palvelusta. Se ei kuitenkaan näytä riittävän, kuten eilisen kirjoituksen kommenteissa esittämäni koe osoittaa. Kohteena oli Hesarin verkkosivun uutinen, jonka lopussa on tyypillinen Facebookin suosittele-nappi. Hesari on tässä vain esimerkin vuoksi, sama koskee kaikkia sivuja joilla on Facebookin, Twitterin ym. nappeja.

Kun käyttäjä avaa Hesarin sivun, selaimeen aiemman Facebook-käytön yhteydessä tallentunut eväste (eli keksi) palautetaan takaisin Facebookille, joka tulostaa sen perusteella napin perään oman tekstinsä. Tein IE 10 -selaimella pienen testin, jonka tulokset olivat seuraavat:

1. Toisessa ikkunassa kirjautuneena Facebookiin:
"100 henkilöä suosittelee tätä. Ole ensimmäinen kavereistasi."

2. Kirjauduttu ulos Facebookista:
"100 henkilöä suosittelee tätä."

3. Kirjauduttu ulos Facebookista ja evästeet poistettu:
"100 suositusta. Rekisteröidy ja näe, mitä kaverisi suosittelevat."

Jos Facebook ei saisi tietoa sivulla käynnistä uloskirjautumisen (logout) jälkeen, kohtien 2 ja 3 pitäisi antaa sama ilmoitus. Koska näin ei ole, Facebook ei selvästikään poista uloskirjautumisen yhteydessä kaikkia evästeitään ja pystyy ainakin teoriassa tunnistamaan sivua lukevan käyttäjän.

Tästä eteenpäin olemme luottamuksen varassa. Voimmeko luottaa Facebookin omaan ilmoitukseen siitä, ettei tietoja käytetä esimerkiksi Facebookin sisäisten profiilien laatimiseen ja mainosten kohdistamiseen? Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä.

Facebookin puolustukseksi on sanottava, että sen järjestelmä on aika fiksu. Tietoturvan parantamiseksi se pitää kirjaa eri koneista, joilta käyttäjä on kirjautunut palveluun. Jos joku urkkii salasanan selville ja pyrkii palveluun toisen tunnuksilla, Facebook antaa oikealle käyttäjälle varoituksen. Esimerkiksi itselleni tuli asiaa aamulla kokeillessani seuraava ilmoitus:

Uusi kokeilu tuotti vielä selkeämmän varoituksen:

Jos näet tällaisia varoituksia, joku on todennäköisesti yrittänyt murtautua Facebook-tilillesi ja ainakin salasana kannattaa vaihtaa. (Sinänsä hyvä järjestelmä voi tuottaa myös yllättäviä ongelmia).

Myös Gmailissa on vastaava, joskin paljon yksinkertaisempi varoitusjärjestelmä. Se perustuu ilmeisesti IP-osoitteeseen. Ainakin itse sain kerran Gmailista varoituksen, että postiani oli luettu Yhdysvalloista. Varoitus oli tosin aiheeton, koska olin itse juuri matkustanut siellä ja palannut Suomeen.

Facebookin pysyvä eväste voi liittyä esimerkiksi tällaiseen suojaukseen, vaikka se käyttäjän silmissä näyttääkin hyvin epäilyttävältä.

Mutta miten menetellä jos haluat varmistaa, ettei Facebook pysty rekisteröimään käyntejäsi ulkopuolisilla sivuilla? Keinoja on useita:

1. Eri selaimet
Tallennetut evästeet ovat selainkohtaisia. Asenna koneeseen useita selaimia ja hoida kaikki Facebook-asiointi aina samalla selaimella. Älä käytä sitä muuhun surffailuun. Kun luet muilla selaimilla tavallisia sivuja, niissä pitäisi näkyä edellä kuvatun kolmoskohdan mukainen ilmoitus. Se osoittaa, ettei Facebook ole voinut seurata surffaustasi.

2. Eri käyttäjätunnukset
Evästeet ovat myös käyttäjäkohtaisia. Perusta koneeseen erillinen Facebook-käyttäjätunnus ja hoida asiointi sillä. Varjopuolena on se, että tunnusten vaihto on hieman hidasta. Joissakin selaimissa tämän voi hoitaa ohjelman omilla profiileilla.

3. Käytä suojausohjelmia
Varsinkin Firefoxiin on saatavilla monia suojausohjelmia, jotka estävät evästeiden tallentamista sekä blokkaavat sivulla olevia kävijälaskureita ja jäljitysevästeitä (mm. Ghostery). Firefoxissa voi myös kytkeä päälle ominaisuuden, joka poistaa levylle tallennetut evästeet aina käytön loppuessa. Tämä estää seurannan vain, jos selain on sammutettu Facebookin käytön jälkeen.

4. Käytä yksityisyystilaa
Tämä on oma suosikkini. Kaikissa selaimissa (Firefox, Chrome, IE, Safari) on nykyisin ns. yksityisyystila (yleensä Ctrl+Vaihto+P), joka estää evästeitä ja muita aputiedostoja tallentumasta pysyvästi. Käytä Facebookia vain yksityistilassa, niin evästeet eivät näy muille samaan aikaan auki oleville selainikkunoille. Tämä tosin edellyttää, että levyllä nyt jo olevat Facebook-evästeet poistetaan ennen yksityisyystilan käynnistystä, ja ettei yksityisyystilaan avata muita välilehtiä. Yksityisyystila varmistaa, etteivät uudet evästeet tallennu pysyvästi.

Kannattaa lukea myös MikroPC:n uusi uutinen aiheesta. Siinä on korjattu eilisen uutisoinnin ylilyöntejä.