torstai 13. elokuuta 2020

PC-käyttäjän käsikirja PDF

Aloin kesällä etsiä vanhoja tiedostoja, joihin olin kirjoittanut, kuvittanut ja taittanut PC-käyttäjän käsikirjan. Sen ensimmäinen versio ilmestyi marraskuussa 1986 ja aikana ennen internetiä tiedontarve oli niin suuri, että kirjasta otettiin pikavauhtia kymmenen painosta.

Kirjan uutta versiota (näppärästi nimellä "Uusi PC-käyttäjän käsikirja"!) myytiin myös usean painoksen verran; jokaiseen tuli lisäyksiä uusien DOS-versioiden ja uuden tekniikan vuoksi.

Vanhimmista kirjoista oli ainoastaan tekstitiedostot, mutta 90-luvulla siirryin taittamaan kirjat itse -- ensin merkkipohjaisella MS Wordillä ja sen jälkeen Ami Pro -tekstinkäsittelyllä. Vaikka olin säästänyt korpuille DOS-ohjelmien PostScript-tulosteet, Adoben Distiller ei tuottanut niistä PDF:ää vaan antoi yksinkertaisen virheilmoituksen "%%[ Flushing: rest of job (to end-of-file) will be ignored ]%%" sekä "%%[ Warning: PostScript error. No PDF file produced. ] %%". Itse asiassa kaikki yritykset tulostaa DOS-ohjelmasta ps-tiedosto ja kääntää se PDF-muotoon kaatuivat samaan virheeseen.

Löysin kuitenkin syksyllä 1993 ilmestyneen DOS 6.2 -kirjan alkuperäiset tiedostot. Ami Pro oli 16-bittinen ohjelma ja viimeinen Windows-versio, jossa sitä pystyi ajamaan, oli Windows XP. Olisi ollut helpompaa asentaa "oikea" Windows 3.11 VirtualBoxiin, mutta suuren tiedostomäärän siirtäminen virtuaalikoneeseen ja takaisin olisi vaatinut DOS-pohjaisen verkon virittämistä. Liian vaikeaa.

Vanhassa koneessa oli yhä toimiva XP, joten päätin käyttää sitä. Monien mutkien kautta sain Ami Pron asennettua ja tiedostot alkuperäisiin hakemistoihinsa. 

Jostain muistin syövereistä palautuivat komennot ohjelmaan, jota en ollut avannut yli 20 vuoteen. Ami Pro oli melko simppeli, mutta erittäin näppärä ohjelma, joka kaiken lisäksi toimi ajatuksen nopeudella nykyisiin mammutteihin verrattuna.

Erään fontin nimi piti selvittää tutkimalla suoraan dokumenttitiedostoa. Se oli kuitenkin mahdollista, sillä Ami tallensi dokumenttinsa ascii-muodossa. Suurempi ongelma oli alkuperäisten sivun- ja rivinvaihtojen säilyttäminen. Etsin pitkään lasertulostinvaihtoehtoa, joka näyttäisi taiton siten kuin se oli kirjassa, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Sivurajoja oli pakko korjailla manuaalisesti, jotta alkuperäiset numeroinnit pysyivät voimassa. Pari pientä kirjoitusvirhettäkin tuli siinä korjattua.

Lopulta tuloksena oli PDF-versio syksyllä 1993 ilmestyneestä PC-käyttäjän käsikirjasta. Tämän päivän silmillä sen sisältö on alkeellista ja visuaalisuus yksinkertaista. Paikoin esitystapa on jopa hieman nolo. Kirja henkii merkkipohjaiselle käyttöliittymälle ominaista henkeä. Tieto on tärkeämpää kuin värikkäät grafiikat. Nykylukijalle ilmiö on varmaankin vieras.

Kirjan selailu herättää nostalgisia muistoja. Ai niin, tällaista oli muistinhallinta, näin piti kikkailla tyhjä rivi komentotiedostoon ja mitä olikaan muistialueella $A000-$AFFF. Kirjaa selattuaan ymmärtää, miten paljon asiat ovat kehittyneet ja miten hyvin tietotekniikka tänään toimii.

PC-koneissa ja DOSissa oli yksi hyvä asia: ne pystyi oppimaan ja hallitsemaan. Nykyiset järjestelmät ovat monimutkaisia ja automaattisia, ja toimivat yleensä kuin itsestään -- mutta jos jotain menee pieleen, vika voi olla hyvinkin kummallinen ja syyn selvittäminen mahdotonta.

PC-käyttäjän käsikirja 6.2 ja Windows 3.1 -käyttäjän käsikirja alkuperäisinä paperiversioina.

Löysin tiedostot myös samana vuonna ilmestyneestä Windows 3.1 -käyttäjän käsikirjasta, joten tein siitäkin PDF-versiot. 

Samalla tuli vastaan muidenkin kirjojen alkuperäisiä tiedostoja, jos kiinnostuneita lukijoita riittää ja löydän työhön aikaa muunnan nekin PDF-versioiksi.

Latauslinkit 7z-pakattuihin tiedostoihin:

28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi kiitos. Tämä on suuri aarre ja kiitoksenarvoinen teko jälkipolville. Historiallista suorastaan. PC-käyttäjän käsikirja on parhaana suomenkielisenä DOS-oppaana kulunut ahkerassa käytössä ja edelleen tarpeellinen, kun ajaa vanhoja DOS-käyttiksiä virtuaalikoneessa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiitos palautteesta. Mukava kuulla, jos näistä vanhoista opuksista on vielä jossain hyötyä.

Zarr kirjoitti...

Windows-oppaan loppupuolella (PDF:n sivu 567) mainitaan että

"Onko ohjelmalla sitten mitään todellista käyttöä? No, ainakin sillä voi herättää toisen henkilön huomion, jos tällä on tapana pitää puhelimensa aina varattuna. Myös jossain neuvottelutilanteissa hienovaraisesti käytävä tekstiviestintä voi olla perinteistä puheviestintää parempi vaihtoehto.
Ja ainahan sitä voi käyttää sisäpuhelimen korvikkeena, jos vain jaksaa kirjoittaa."

Nykypäivän Teams/Slack-organisaatiossa ja toimintatavoissa joissa puheluita otetaan lähinnä vain erikseen varattuina ajankohtina tämä kertoo omalla tavallaan ajankuvaa. Tosin olihan jo Telellä 20 vuotta sitten sisäinen IRC-serveri käytössä....

Janne kirjoitti...

Kiitos, mahtava kulttuuriteko! Näin kaikkien kirjailijoiden pitäisi toimia, ainakin vanhojen tietokirjojen osalta, joiden elinkaari on kustantajien näkökulmasta melko lyhyt. Tarkoitan että vapaa julkaisu ei ole kustantajaltakaan pois.
Laitoin nämä oitis Kindleen, ja tiukan asiallinen asiaan keskittyminen palvelee hyvin Kindlen käyttäjää. Kirjat näyttävät pikavilkaisulla aivan sähköistä lukulaitetta varten suunnitelluilta, kuvia myöten. Näin ei aina ole PDF-muodon kanssa.
Kolusin varastoani läpi, tiedän omistavani PC-käyttäjän käsikirjan, mutta en löytänyt sitä. Ostin sen vähillä opiskelijan rahoillani 1989, ja luin antaumuksella päästäkseni sisään PC-maailmaan. Olin aloittanut Spectrumilla... PC-käyttäjän käsikirjaa voisin vieläkin lukea, nyt kun se mieleeni palasi.

Jari Hämäläinen/JHPC-ASENNUS kirjoitti...

Kertakaikkiaan Petteri! Tämä 8n se kirja(pc-käyttäjån käsikirja) josta hk.s.postilla joskus kerroin " kaiken saaneen alkunsa! Loppuiläni aarteista nro UNO!

Timo Kyttä kirjoitti...

Luulin, että mullakin olisi hyllyssä vielä joku sun kirja, mutta se olikin Esko Valtasen DOS-opas vuodelta -90 (DOS 1.0 - 4.01). Lisäksi siellä näkyi vuodelta -92 'PC Pintaa syvemmältä' (Aki Korhonen). Näistä sun kirjoista saa hienon lisän nostalgiakokoelmaan, kiitos!

jmtikka kirjoitti...

Olisi ihan mielenkiintoista kokeilla sitä ongelmallista PDF-tiedostoa ns. "oikeilla työkaluilla".

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mukava lukea tällaista palautetta, kiitos kaikille.

@jmtikka: laita sähköpostilla sähköpostiosoitteesi niin lähetän ps-tiedoston katsottavaksesi.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen ATK-kustannuksella oli teho-CD joskus 1995. Rompulla löytyi muun muassa Kivimäki-Rousku-tiiliskivi PC-tehokäyttäjän opas. Petteri Järvisen ATK-kirjoista en muista oliko niissä koskaan korppuja tai romppuja kylkiäisinä. Petteri Järvisen vanhat sivut pitäisi saada verkkoon takaisin (löytyy Wayback Machinella).

Kuva 01

Kuva 02

Kuva 03

Kuva 04

Pekka kirjoitti...

Sivun 401 alareunassa on ilmaisu joka saattaisi herättää myrskyn vesilasissa jos kirja olisi julkaistu ensimmäisen kerran nyt 2020 :D

Anonyymi kirjoitti...

"Sivun 401 alareunassa on ilmaisu joka saattaisi herättää myrskyn vesilasissa..."

Aihe on erittäin ajankohtainen.

Github luopuu 'masterista'.

JPMorgan lopettaa sekin käytön.

noppa kirjoitti...

Petteriltä suorastaan kulttuuriteko. Omistan ko opuksen 1. painoksen ja se oli aikanaan 'potku' tietotekniikan pariin, joka viäläkin hallitsee jokapäiväistä eloa. Amigallani ajan vanhoja retro-ohjelmia PC -emulaattorilla ja kyseinen opus on ollut tärkeänä muistin virkistäjänä DOS -maailmaan. Tämä PDF -painos on kätevänä apuna, kun saa tarvittavan sivun näppärästi toiseen näyttöön. Kiitos kirjailijalle.

Anonyymi kirjoitti...

Tärkein kirja minun historiassani tämä Dos 6.2 koska tämän pänttäämisestä lähti oma IT-urani käyntiin. En aluksi halunnut lukea tätä ollenkaan mutta äitini "kiristi" että saat käyttää tietokonetta vain sillä ehdolla jos samalla opiskelet tätä kirjaa, hyvä näin.

p.jarvinen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Carlos Oasis kirjoitti...

Kiitos PDF-versioista. Noista on yhä hyötyä kun olen yritellyt palautella mieliin joitakin osaamisiani joiden avulla yhäkin voi tehdä toimivaa koodia - harrastusmielessä enää mutta kuitenkin. Hyvää loppukesää ja syysajan alkua, terveisin Kari

Zarr kirjoitti...

Muuten, olen melko varma että olen nähnyt myös version jossa oli mukana DOS 6.22.

Sen ero tuohon PDF:ään ei varmaan ole kuin tyyliin yksi sivu jossa kerrotaan että nyt levyntuplain on Drivespace eikä Doublespace, mutta joka tapauksessa, tuo julkaistu ei ole kyllä se *ihan* viimeiseksi jäänyt versio.

Sen verran monta kertaa tuota 90-luvulla tuli katseltua...

Anonyymi kirjoitti...

PC-käyttäjän käsikirja:

Internet Archive 01

Windows 3.1 -käyttäjän käsikirja:

Internet Archive 02

Anonyymi kirjoitti...

Internet Archivessa on mahdollista muuntaa teksti puheeksi (lukunäkymän kuvake "kuulokkeet") ja kuunnella kirja robottiäänellä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tämä 6.2-versio ei ollut viimeinen, mutta siitä oli tallella kaikki tarvittavat tiedostot. Kirjasta tuli myöhemmin vielä 6.22-versio.

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa selailtua. Liian hyviä muistoja ilmaantui mieleeni.
Joskus vuonna 1990 sain yo-lahjaksi jonkin 386:n ja DOS-oppaan. Koneen hinta taisi olla 32.000 markkaa jonka hinnan sukulaiset keräsivät.
Voi niitä aikoja. Petterin uusinta aina odotettiin :D
Kone ja lerput ovat vieläkin kellarissa arvoa kasvamassa. Uskaltaiskohan käynnistää...

Jaatinen kirjoitti...

Tietokonevirukset - kirja PDF:nä olisi mielestäni kulttuurihistoriallisesti tärkeää. Kirjaa tuli itse nuorena hakkerina luettua tarkasti :)

Unknown kirjoitti...

Tämä toi kyllä paljon DOS aikakauden muistoja...

Ongelmallisia (vanhoha/alkuperäisiä) postscript tiedostoja olisi mielenkiintoista yrittää kääntää pdf:ksi vaikka ghostscriptillä.
- Jos vaikka niitä vanhempiakin DOS oppaita saisi sillä tapaa pc-historiasta kiinnostuneille nähtäväksi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tietokonevirukset-kirja tulee varmasti, se on jo PS-muodossa. Myös muutama muu kirja ovat helpohkoja tapauksia. Julkaisen ne kun ehdin.

gustavus kirjoitti...

Muistan nämä kirjat todella hyvin, koska ei 1980-luvun lopulla oikein muutakaan. Yhdessä työpaikkassa 1987, oli ostettu MikroMikko 3 TT (silloin noin 30 000 markkaa). Tietokoneen vieressä oli tämä kirja. Kukaan ei ollut tietokonetta edes käyttänyt; oli vain ostettu. Tuskin olisin ilman kirjaa saanut mitään irti.

Taitaa omassa kirjavarastossa olla montakin hyvin selattua Petterin kirjaa. Kiitos siitä!

Paula kirjoitti...

Joskus 90-luvulla tuli molemmat kirjat kyllä tutuiksi. Ihanan pienikokoisiakin PDF-muodossa nykykirjoihin verrattuna, vaikka sivumäärä on kunnioitettava.

Uskon näistä olevan ihan hyötyä 2000-luvun sukupolvellekin. DOS on elänyt aikansa, mutta DOS-ajan pelit elävät edelleen. Nykyisin DOSBox hoitaa ne ympäristöstä riippumatta ja useimmiten valmiiksi säädettynä, mutta jos haluaa tutustua tuohon maailmaan ja ymmärtää erilaisten juttujen merkityksen on näistä hyötyä. "Retroilu" kuitenkin elää nörttimaailmassakin.

Anonyymi kirjoitti...

Ajautukohan nuo pdf:t archive.org? toivottavasti

Janne Granström kirjoitti...

Mahtavaa! Laita julkaisut lbry palveluun :)

Satu kirjoitti...

Ihanan nostalgista ja hassua miten nopeasti monet asiat vanhentuvat, ei tunnu että vuodesta 1993 olisi vielä kauaa, mutta silti kirjassa olevat vinkit eivät varmaan enää päde juuri mihinkään. Mahtavaa kuitenkin, että tällaisia teoksia säilyy, onhan ne vähän kuin teknologian historiikkeja. Ja kiva kun kirja on muokattu myös pdf muotoon, säilyy näin varmasti vielä paremmin.