maanantai 11. maaliskuuta 2019

Lentokoneiden lentotiedot Suomessa laittomia?

Lentokoneonnettomuuksien ja vaaratilanteiden uutisoinnin yhteydessä näytetään usein kuva ruotsalaisesta Flightradar24-palvelusta, joka kertoo koneen lentämän reitin ja muuta teknistä tietoa. Näin kävi myös eilen, kun tuli tieto etiopialaisen matkustajakoneen maahansyöksystä. Hesarin jutussa oli oheinen kuva:

Flightradar24 näyttää miten lentokone on lentänyt. Mutta onko tieto luottamuksellista?
Tiukan tulkinnan mukaan sijaintitietojen vastaanottaminen ja edelleen levittäminen on laitonta. Siten myös tätä uutiskuvaa voitaisiin pitää lainvastaisena, samoin tässä jutussa olevaa kuvaa.

Tuskin yllättää ketään, että Suomen viranomainen noudattaa asiassa juuri sitä tiukkaa tulkintaa. Tiedustelin asiaa viime kesänä ja sain Viestintävirastosta (nykyisin Traficom) vastauksena viittauksen radiotaajuuksista ja telelaitteista säädettyyn lakiin, jonka 37. pykälä kieltää luottamukselliseksi tarkoitetun radioliikenteen tietojen levittämisen. Luottamuksellista on kaikki sellainen, joka ei ole erikseen määritelty julkiseksi.

Kyseinen laki on tosin kumottu jo vuosia sitten, mutta vastaavat säädökset löytyvät tietoyhteiskuntakaaresta (nykyisin nimellä Laki sähköisen viestinnän palveluista, pykälä 136).

Flightradar24:n tiedot perustuvat ilmailussa käytettäviin ADS-B-lähettimiin, joiden vastaanotto onnistuu halvoilla kotilaitteilla. Sellaisen voi rakentaa jopa itse. Flightradar24 jakaa valmiita laitepaketteja seurantaverkon laajentamiseksi. Suomen viranomaisten tulkinta kuitenkin on, että salaamattoman signaalin vastaanotto on sallittua, mutta tietoja ei saa jakaa eteenpäin.

ADS-lähetteitä ei ole laissa erikseen mainittu, mikä jättää tilaa tulkinnalle. Ovatko paikka- ja nopeustiedot, jotka koneen transponderi lähettää koneellisesti ja automaattisesti, ja jotka on tarkoitettu muulle ilmaliikenteelle ja lennonjohdolle mm. yhteentörmäysten välttämiseksi, todella lain tarkoittamaa "luottamuksellista radioviestintää"?

Itse näkisin päinvastoin, että tiedot ovat julkisia, jolloin niiden laaja saatavuus parantaa yleistä turvallisuutta.

Virasto lupasi syksyllä tarkentaa kantaansa asiaan, mutta viimeksi kysyessäni asia oli yhä kesken. Kysyin myös tämän suositun nettipalvelun kantaa asiaan sähköpostilla, mutta en ole saanut vastausta. Luulisi, että sähköisen radioviestinnän luottamuksellisuutta koskevat Ruotsissa samanlaiset periaatteet kuin Suomessakin. Tietääkseni palvelun lainmukaisuus ei ole noussut missään muualla keskusteluun.

Palaan aiheeseen, jos Traficom täsmentää kantaansa. Toistaiseksi palvelun käyttö ja ruutukuvien julkaisu lentokoneiden reiteistä on Suomessa harmaata aluetta, ehkä jopa lainvastaista.

Lisäys 28.5.2019: Viraston kantaa ei ole vieläkään kuulunut. Se olisi yhä tärkeämpi nyt, kun ADS-B-järjestelmä on laajenemassa drone-lennokkeihin, jopa harrastajamalleihin.

Lisäys 27.7.2019: Viraston laintulkintaa odotellessa tällaisetkin uutiset lienevät lainvastaisia: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006186622.html

Otan riskin ja julkaisen laittomasti ruutukuvan puhelimestani.

4 kommenttia:

Zarr kirjoitti...

Entä vastaava palvelu marinetraffic.com joka seuraa AIS-dataa?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hyvä pointti, sen unohdin. Sama viranomaiskanta koskee varmaan molempia.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti amerikkalainen Flightaware on samanlainen sivusto? Matkailusivustoillahan näitä suositellaan. Eli minä saan seurata rekistöröityneenä peruskäyttäjänä (ilmainen) lentotietoja, mutten levittää niitä. Ihme, että tästä palvelusta ei ole tullut siellä sitten laitonta, jos Suomessa asia on kyseenalainen? Eihän heiltä löydy edes irtisanoutumista.

William Gallop kirjoitti...

Hauska ykstyiskohta koskien onecoinia ja erästä liikelentokonetta. Yhdessä youtubevideossa uskoteltiin että onecoin on hankkinut suihkarin ja että sillä lennellään ympäri eteläamerikkaa. Kone tosin pystyi vaihtamaan moottoreiden sijaintiakin kesken matkan. No, flightradar ei voi näyttää peruskäyttäjille paljonkaan, mutta flightaware voi. Tässä koneen viimeaikainen toiminta:
https://flightaware.com/live/flight/XASOR