lauantai 9. helmikuuta 2019

Onecoin neljä vuotta

Tänään tulee kuluneeksi neljä vuotta ensimmäisestä Onecoin-kirjoituksestani. Otsikko oli enteellisesti "Verkostohuijaus kryptovaluutalla". Huijauksen luonne oli nähtävissä jo neljä vuotta sitten, vaikka palautteissa olikin raivokkaita kommentteja "valuutan" puolesta.

Kolikon "arvoa" voi verrata ruutukuvaan, jossa arvioitiin hintakehitystä kolmen vuoden päähän. Optimistinen skenaario antoi arvoksi 100 dollaria, perusskenaario 50 dollaria. Neljä vuotta myöhemmin kolikon arvoksi ilmoitetaan käsittääkseni 27 dollaria. Arvolla ei ole merkitystä, koska kolikkoa ei noteerata missään eikä sitä voi vaihtaa oikeaksi rahaksi.

Yritin muistella, mitä Onecoinissa on viimeisen vuoden aikana tapahtunut. Eipä juuri mitään. Neljäntenä vuosipäivänä voi lähinnä listata asioita, joita EI ole tapahtunut. KRP ei ole reagoinut asiaan, nähdäkseni ei myöskään verottaja. Rahaa ei edelleenkään voi vaihtaa euroiksi. Mikään oikea kauppa tai kauppapaikka ei edelleenkään hyväksy Onecoineja. Dealshakerissa on jotain jäsenten välisiä "diilejä", joilla jäsenet voivat huijata toisiltaan oikeita tavaroita kuvitteellista rahaa vastaan.

Ruja Ignatova on kadonnut, samoin tärkeimmät verkostomarkkinoijat. Vain Tommi Vuorinen jaksaa yhä hehkuttaa ja valaa uskoa suomalaisiin jäseniin, mutta julkisesti hän ei anna kommentteja.

Uhrien kärsivällisyys on rajaton, koska heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa. Rikosilmoitus merkitsisi huijauksen myöntämistä, mahdollista veropetossyytettä ja oman maineen menetystä mukaan houkuteltujen kaverien silmissä.

Valuutan piti vapautua vuoden 2018 lokakuussa, mutta sen sijaan tuli käsittämättömiä venkslauksia ja ICO-suunnitelmia, joilla ostetaan aikaa vuoden 2020 tammikuuhun asti.

Jokainen verkostossa oleva uhri voisi kysyä itseltään, mitä vielä pitää odottaa. Miksei valuutta ole vieläkään valmis?

73 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

onko sinulla Petteri mitään arvioita että Moniko pyramidihuijauksen huipulla rikastui?

Paljonko rahaa kerättiin esimerkiksi suomalaisilta hyväuskoisilta?

Kari Wahlroos ainakin kurvaili virossa kiiltävällä urheiluautolla, ja nykyään asuu Facebookin profiilin mukaan Dubaissa, perheenlisäystäkin näyttää syntyneen miehen vaimolle...

Eräässä facebook-päivityksessään kari kirjoittaa näin: "UNFORTUNATELY - AGAIN
There are people faking to be me, and asking all kind of money and Asking you to join whatever things. It makes me so sad that actually many people has fallen into.
PLEASE do understand that I will NEVER DO ANY BUSINESS without face to face meeting!!"

Herättää varsin paljon hilpeyttä! :D

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisten ajatuksenjuoksu yleensä hiljenee tai loppuu, kun on kyseessä urheilusta, politiikasta tai rahasta. Viimeisen kohdalla se on paha juttu, koska se voi vaikuttaa rahallisesti myöskin täysin ulkopuolisiin aina omasta perheestä alkaen. Itselleen epäonnistumisen myöntäminen voi olla liian vaikeaa tai tuskallista, joten on helpompi pitää kulisseja pystyssä.

Tämä "maajohtaja" on mielenkiintoinen tapaus. Hän on ainakin puhunut yhtiöstä, sen rakenteista ja kehunut sitä maasta taivaaseen, mutta ei ole koskaan tietääkseni ollut yhtiön palveluksessa tai saanut siitä palkkaa kyseiseltä yhtiöltä... Kyseessä on siis yksinkertaisesti fanipoika, eikä mitään muuta.

Ymmärtääkseni kaikki suuret hahmot ovat jo häipyneet yhtiöstä mennäkseen seuraavaan...
Eivätkä nämä sijoittajat (uskovaiset) pidä edes sitä hälyyttävänä merkkinä.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista tietää onko dealshaker-kauppapaikalta kukaan ostanut (ja vielä saanut) onecoineilla mitään? Sijoittajat eivät enää ainakaan täällä näytä enää kommentointiin osallistuvan. Onkohan valtaosa jo heittänyt "pyyhkeen kehään"?

En ole sijoittajille millään tavoin vahingoniloinen; päivastoin Lukuisat ihmiset ovat sijoittaneet suuriakin summia äkkirikastumisen toivossa ja houkutelleet mukaan ystäviään, sukulaisiaan ja vaikka työkavereita. Nyt kun näyttää varmasti siltä että pyramidihuijaushan se oli, ja on maksun aika; säästöt ovat menneet, voi olla jopa lainaa otettuna... Lisäksi mitä kaikki vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin, kun ystävät ym. alkavat kyselemään että tämmöstä suosittelit ja näin kävi? Pyramidin kärki keräsi taas kerran isot rahat ja lopuille ei jäänyt mitään.

Ihmettelen myös sitä että OC:n toimintaa ei tutkita suomessa laittomana rahankeräyksenä. Kaava on täysin selvä: Myydään silmänlumeena "koulutuspaketteja" vaikka tosiasiassa myydään osto-optioita (tokeneita) joilla voi hankkia "louhimalla" (tuskin OC on koskaan oikeasti louhinut yhtään mitään) onecoineja joille on annettu markkina-arvo, jolloin ne ovat verrattavissa arvopapereihin, tosin vaikka ONE:t oikeasti arvottomia ovatkin. Esimerkiksi youtubesta löytyvässä Tuurin koulutus/jäsen hankinta tilaisuudessa kouluttaja esittelee OC:n tunnuslukuja joissa markkina-arvo on 4,4 mrd € ja ilmoittaa että se on sijoittajilta kerätyn rahan määrä ja se kun jaetaan "louhittujen" kolikoiden määräällä niin saadaan yhden kolikon arvo (tuolloin n.6€). Käytännössä se tarkoittaa että yksi ONE= yksi osake yhtiöstä, vai? Jos näin on, silloin Finanssivalvonnan olisi pitänyt puuttua peliin, koska ostetuilla tokeneilla saa selvästi osuuden koko markkina-arvosta, kuten oikeita osakkeita ostamalla osuuden ko. yhtiöstä.

deckfromacard kirjoitti...

Ihmettelen miksi tähän ei ole viranomaiset vieläkään tarttuneet?
Totean nyt alkuun etten ole lakitieteen asiantuntija ja siksi otan mieluusti vastaan korjauksia jos tämä menee pieleen, mutta käsittääkseni nämä neljä väittämää pitävät paikkansa:

1. Pyramidihuijaus on sellainen toiminta jossa vanhoille toimintaan liittyneille jäsenille maksetaan rahaa uusien ihmisten mukaan houkuttelusta rahaa, joka tulee uusien liittyjien jäsenmaksuista.

2. Ponzi-huijaus on sellainen toiminta jossa jäsenten sijoituksille maksettava tuottoa rahoitetaan uusien jäsenten tekemistä sijoituksista.

3. OneCoin-yritys ei saa käteistä rahaa mistään muusta lähteestä kuin uusien liittyjien maksamista koulutuspaketeista, eli kaikki yrityksen raha tulee jäseniltä.

4. Onecoinin toiminta voidaan rinnastaa jäsenyyksien myyntiin ja jäsenmaksujen keräämiseen useista syistä:
- Myytävän tuotteen (koulutus + louhintaoptiot) tekee ostajasta automaattisesti jäsenen.
- Tuotetta ei voi ostaa ilman että liittyy jäseneksi.
- Tuote on sellainen, joka voidaan myydä samalle ostajalle vain kerran. (Samaa koulutusmateriaalia ei ole järkevää ostaa useaan kertaan.)
- Jäsenyyden voi korottaa maksamalla korkeamman jäsenyysmaksun (eli ostamalla kalliimman koulutuspaketin).


Näinpä voimme todeta että:

OneCoin on pyramidipeli. Kohdan 3 myötä jokaikinen "rekrypalkkio" on automaattisesti maksettu uusien liittyjien jäsenmaksuista ja näin ollen (kohtien 1 ja 4 perusteella) kyseessä on pyramidipeli.

OneCoin oli alun perin myös Ponzi-huijaus. Yrityksen "ilmaisia optioita" puheista huolimatta ihmisten maksamalle rahalle annetaan vastineeksi saldoa, joka sovitusti moninkertaistettiin ja sen jälkeen oli vaihdettavissa rahaan "sisäisessä pörssissä". Näin ollen ihmisille on maksettu tuottoa joka (kohtien 3 ja 4 perusteella) maksettiin uusien jäsenten sijoituksista ja näin ollen (kohdan 2 perusteella) kyseessä on Ponzi-huijaus.

Ironista kyllä OneCoin lakkasi olemasta Ponzi-huijaus kun se sulki sisäisen pörssin.

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin kun Kari Wahlroosin profiilia seuraa tuolla facebookin puolella, niin vaikuttaa siltä että mies selvisi kuiville täydellisestä ponzi-rikoksesta, on rahaa ja autoja ja veneitä.

Kuin pankkiryöstäjä onnistuneen keikan jälkeen, kuvien perusteella kiiltävä hymy ulottuu korviin saakka.

Kyllä käy sääliksi tosiaan niitä "uhreja" , mutta itsepähän ovat rahansa antaneet omasta tahdosta. :(

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kyseessä on siis yksinkertaisesti fanipoika, eikä mitään muuta.

Alussa Tommi Vuorinen kertoi suomalaisten jäsenten (jotka olivat huijauksen ensimmäisiä) valinneen hänet paikalliseksi maajohtajaksi. Asema miellytti Tommia kovin, sillä hän pitää esiintymisestä ja julkisuudesta.

Syksyllä 2016 pääkonttori kielsi jäseniltä julkisen kommentoinnin. Silloin Vuorinen lakkasi vastaamasta median ja myös minun sähköpostikyselyihin. Kertoi kuitenkin jatkavansa maajohtajana: "Olen maajohtaja jäsenistön pyynnöstä ja omistajan suostumuksella, kuten aiemminkin".


itsepähän ovat rahansa antaneet omasta tahdosta.

Omasta tahdostaan, mutta valheiden houkuttelemana. Niistä pitäisi joutua vastaamaan oikeudessa.

Suunnittelen edelleen kirjaa aiheesta, jos saan tarpeeksi materiaalia huijauksen uhreilta.

Anonyymi kirjoitti...

Tottakai herra Wahlroos voi pullistella omaisuudellaan täysin vapaasti koska hän ei ole (ainakaan OC:n) kohdalla rikkonut lakia, mikä on kyllä aivan käsittämätöntä. Kilpailu- ja kuluttaja viraston sivuilta löytyy otsikolla: "pyramidipelit ovat laitonta rahankeräystä" muistilista pyramidin tunnistamiseksi, OC on listan perusteella pyramidin malliesimerkki. Todella merkillistä lepsuilua viranomaisten taholta. Eikö edes kukaan huijatuista ole tehnyt tutkintapyyntöä vai jätetäänkö pyynnöt huomioimatta kun kerran KRP on OC:n toiminnalle antanut "luvan".

Olisi todella hyvä jos Petteri saisi riittävästi aineistoa kokoon kirjaa varten. Ehkä se saisi edes jonkinlaista julkista keskustelua aikaan muuallakin, esim. valtamedioissa, ja mahdollisesti sitä kautta mahdollisesti herättäisi viranomaiset.

Oikeudenmukaiselta tuntuisi että Suomessa julkisesti toimineet kouluttajat, rekrytoijat saataisiin tilille ja huijatuille oikeutta.

Anonyymi kirjoitti...

"Kilpailu- ja kuluttaja viraston sivuilta löytyy otsikolla: "pyramidipelit ovat laitonta rahankeräystä" muistilista pyramidin tunnistamiseksi, OC on listan perusteella pyramidin malliesimerkki. Todella merkillistä lepsuilua viranomaisten taholta"

Onhan tätä tutkittu ja hutkittu, milloin viety servereitä ja milloin maassa kielletty markkinointi (ja taas jälkeen päin annettu lupa markkinoillille..). Mutta kun ei ole mitään raskauttavaa löytynyt että toiminta olisi voinut lopettaa, miksi?

deckfromacard kirjoitti...

Jos ihan tarkkoja ollaan niin kaava tähän asti on ollut jokin näistä kolmesta:

- Valtiossa X laitetaan syytteeseen joku OneCoin-verkostomarkkinoija, syytteenä pyramidipeli/sijoitushuijaus/joku muu. (muistaakseni näitä on tapahtunut ainakin Italiassa, Intiassa, Kiinassa ja Alankomaissa?)
- OneCoin kertoo että kyseessä on yksittäinen IMA joka ei ollut noudattanut yrityksen ohjeita.
- Onecoinin tunkittajat kehuvat että OneCoinissa ei alun perinkään ollut mitään vikaa ja että kaikki syytteet koskivat vain yhden ihmisen toimintaa, OneCoin ei ole huijaus tai pyramidipeli vaan tuo yksittäinen ihminen oli muuttanut OneCoinin huijaukseksi/pyramidipeliksi.

Tai:

- Valtion Y finanssi- tai arpajaisvalvonta kieltää OneCoinin/OneLifen toiminnan. (Esim. Belize, Saksa, Italia, Norja, jne.)
- Tapahtuu selittelyä OneCoinin taholta.
- Valtion Y finanssi- tai arpajaisvalvonta ei peru toimintakieltoa, eli se pysyy voimassa.
- Valtion Y finanssi- tai arpajaisvalvonta ei myöskään tee uutta ilmoitusta koska tilanne ei ole muuttunut.
- Onecoinin tunkittajat kehuvat että OneCoinissa ei alun perinkään ollut mitään vikaa ja että kaikki syytteet olivat aiheettomia ja ne on nyt peruttu. Senhän näkee siitä että OneCoinin selittelyjen jälkeen kiellon asettanut taho on ollut hiljaa.

Tai:

- Valtiossa Z tapahtuu pidätyksiä, ratsioita tms. (Sofian officen ratsia, Kiinassa tapahtuneet pidätykset, Sebastian Greenwoodin kiinni ottaminen Thaimaassa, OneCoinin maaedustajat Norjassa,...)
- OneCoin selittelee jotakin.
- Valtion Z taholta ei tapahdu ilmoitusta tutkinnan lopettamisesta.
- Valtion Z taholta ei tapahdu myöskään ilmoitusta tutkinnan jatkamisesta.
- Onecoinin tunkittajat kehuvat että OneCoinissa ei alun perinkään ollut mitään vikaa ja että kaikki syytteet olivat aiheettomia ja ne on nyt peruttu. Senhän näkee siitä että OneCoinin selittelyjen jälkeen ei ole enää kuulunut mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Lystii yxcolikon puolustelua wespalta :
https://www.youtube.com/watch?v=wZRYFeeR3zI

Ett on pihalla kaveri.......

Anonyymi kirjoitti...

"- Valtion Y finanssi- tai arpajaisvalvonta kieltää OneCoinin/OneLifen toiminnan. (Esim. Belize, Saksa, Italia, Norja, jne.)
- Tapahtuu selittelyä OneCoinin taholta.
- Valtion Y finanssi- tai arpajaisvalvonta ei peru toimintakieltoa, eli se pysyy voimassa.
- Valtion Y finanssi- tai arpajaisvalvonta ei myöskään tee uutta ilmoitusta koska tilanne ei ole muuttunut.
- Onecoinin tunkittajat kehuvat että OneCoinissa ei alun perinkään ollut mitään vikaa ja että kaikki syytteet olivat aiheettomia ja ne on nyt peruttu. Senhän näkee siitä että OneCoinin selittelyjen jälkeen kiellon asettanut taho on ollut hiljaa."

https://www.onelifeevents.eu/en/events/national-event-milan-italy =)

Anonyymi kirjoitti...

"Lystii yxcolikon puolustelua wespalta :
https://www.youtube.com/watch?v=wZRYFeeR3zI"

Minä olen sitä mieltä että tuo video on täyttä feikkiä ja tuo herra ei ole edes OC jäsen. Kaikki mitä hän tuossa puhuu on ihan yleistä, kaikken saatavilla olevaa tietoa. Voin tietysti olla väärässä mutta eihän tuollaista esitystä kukaan voi vakavasti tehdä. Tyyppi luennoi markkinatalouden alkeista kuin eskari-ikäisille lapsille. Erikoista sekin että koko Suomen sijoittaja joukosta ainoastaan yksi jaksaisi OC:tä ylistää, ei ainakaan minun silmiini ole muita osunut. Luulen että enemmäkin lukematon määrä jäseniä miettii tällä hetkelläkin sitä että mihin hänen sijoittamansa rahat katosivat. ONE:n arvo on tasan nolla niin kauan kun se ei ole vapaasti vaihdettava, ja sitä päivää että olisi, ei tule.

Anonyymi kirjoitti...

Wespahan on pitkälle viety trolli. Kuulemma naureskelee itsekin noille jutuilleen. Epäilen, että uskoi tähän onecoinhässäkään joskus, mutta on sitten laittanut leikiksi kun on paljastunut että on tullut huijatuksi. On helpompaa varmaan uskotella itselleen, että on koko ajan vetänyt tällaista huumorimiehen roolia

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka Wespa promoo suu vaahdossa, niin veikkaanpa vain, että uudet silmälasit on ostettu ennemmin sossun maksusitoomuksella kuin onecoineilla...

Anonyymi kirjoitti...

"Vaikka Wespa promoo suu vaahdossa, niin veikkaanpa vain, että uudet silmälasit on ostettu ennemmin sossun maksusitoomuksella kuin onecoineilla..."

Siis voi hitsi että oot hauska! Jäbän pitäis alkaa koomikoks tai jotain. Mut joo, kryptovaluutat on tulevaisuutta et kandee pitää verkot vesillä eikä itelläkään oo ns. kaikki munat samassa korissa. Jonain päivänä tavallisesta duunista ja valuutasta päästään vielä eroon, et sillee hei.

deckfromacard kirjoitti...

Onko sinulla munia useassakin Ponzi-/Pyramidihuijauskorissa?
Ehkä vähän rahaa WinCapitassa jos se vielä joskus sattuisi tuottamaan voittoa?
Hieman ostettu BitConnect-coinia kun se on nyt halpaa?
Varmaan laittaisit hieman Charles Ponzin alkuperäiseen postimerkkikauppaankin, siitä jotkut saivat paljon rahaa joten se on sellainen "suuren riskin ja suurten tuotto-odotusten sijoitus", eikös juu?
<SARKASMI>
Voisitko hei sijoittaa minunkin koriin? Voin ottaa vaikka 5 000€ "Tycoon"-sijoituksen jolle voi tulla jopa 300% tuottoa. Minä en lupaa tuottoja, vaan kerron, että se on mahdollista. Laitetaan nettiin verkkosivu jolla näet että mikä sen sinun rahasi päivän arvo olisi jos sen sijoituksen voisi muuttaa rahaksi. Minä käyn sitten aina välistä kasvattamassa sitä summaa.
</SARKASMI>

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hesarin uutisen mukaan "Tuhansia sijoittajia ympäri Eurooppaa houkuteltu olemattomiin kryptovaluutta- ja valuuttasijoituksiin: Itävallan poliisi paljasti sadan miljoonan nettihuijauksen" (https://www.hs.fi/talous/art-2000006015603.html). Huijaussivustoja ylläpidettiin Bulgariasta ja Tšekistä käsin.

Tämä kaikki sopisi hyvin Onecoiniin, jonka sivut olivat alkuvaiheessa rekisteröity Tsekkehin. Sadan miljoonan euron summa on kuitenkin aivan liian pieni ollakseen Onecoinista.

"Austria has Revealed a Large-scale Financial Fraud Related to Bulgaria" (https://www.novinite.com/articles/195437/Austria+has+Revealed+a+Large-scale+Financial+Fraud+Related+to+Bulgaria)

Saksalaisen DW:n uutisen mukaan kyse olisi XTraderFX, Optionstars, OptionstarsGlobal, Goldenmarkets, SafeMarkets ja Cryptopoint kryptopörsseistä.

Kaikesta päätellen Bulgariassa on suorastaan kryptohuijarien verkosto. Tsekin yhteydestä voisi päätellä, että kyse on jopa osittain samoista tekijöistä.

Anonyymi kirjoitti...

Valtavien voittojen lupailu näkyy aina olevan rikollisille hyvä myyntivaltti. Tapahtuu myynti sitten puhelimen, sähköpostin tai suosittelijan kautta niin uhrin kannalta lopputulos on aina sama, rahat meni. Vaikka julkisuudessa kuinka ihmisiä varoitellaan sijoitus, pyramidi ym. huijauksista, niin aina hommansa osaavat huijarit saavat ihmisiä sijoittamaan rahojaan tyhjään. kun huijatut varat päätyvät Bulgariaan ja sieltä mahdollisesti ties minne, niiden takaisin saaminen on mahdotonta.

Jos sellainen ihme tapahtuisi että Suomen OC-saarnamiehet saataisiin tilille niin heiltä saadaan korkeintaan murusia uhrien rahoista takaisin, jos niitäkään. Luvaton rahankeruu sekä koulutuspakettien varjolla myytyjen tokeneiden, osto-optioiden, kauppaamiseen olisi varmaan tarvittu muutakin kuin Rujan lupa.

Anonyymi kirjoitti...

Ruja oli todennäköisesti ostettu keulakuva, todelliset päätekijät tuskin ovat koskaan olleet julkisuudessa. Heillä on luultavasti useita viritelmiä päällä samaan aikaan.

Poliisin kädettömyys tässä kyllä ihmetyttää, Wincapitasta ei näytetä mitään opitun. Ellei sitten kyse ole siitä, että tämän jengin perässä on kansallista poliisia isompi organisaatio, joka tekee iskun vasta siinä vaiheessa, kun se on varma päätekijöiden kiinnisaannista.

petrip kirjoitti...

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006020748.html

Ihmisiä voi viedä niin monella tapaa. Jännä toi halu uskoa tarinoihin jotka ei vaan voi olla totta

Anonyymi kirjoitti...

Niin voi viedä ihmisiä monella tapaa, tässä huippuesimerkki koko nykyisen rahan valheesta, Yhdysvaltojen yksityisomisteisesta (pankilla on osakkeiden omistajat) keskuspankista FED:sta: https://www.youtube.com/watch?v=iFDe5kUUyT0

Anonyymi kirjoitti...

Maailman suurimmat pankit omistavat Yhdysvaltojen keskuspankin FED:n! Kyseiset pankin tekevät voittoa kolmella tavalla: 1.Myymällä Yhdysvaltojen kansallista (valtion velkakirjoja) velkaa FED:lle. 2.FED maksaa niille korkoa FED:iin talletetusta valuutasta 3.FED maksaa niille 6% vuosittaista osinkoa niiden omistamista FED:n osakkeista. Eli FED ja sen omistamat maailman suurimmat pankit kuppaavat Yhdysvaltojen kansalaisia suoraan verotuksen kautta, koska veronmaksajat maksavat käytännössä lainapääoman ja korot FED:lle joka siirtää edelle mainituin keinoin veronmaksajien rahat FED:n omistajille eli suurimmille pankeille.

deckfromacard kirjoitti...

Ja OneCoin kuppaa 100% jokaisen siihen sijoittavan investoinnista (paitsi ehkä käyttää osan maksaakseen pyramidin ylemmille kerroksille "rekrybonusta").

Pointtisi oli...?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vanhassa Onecoin-kirjoituksessa pisti silmään eräs kommentti:

"Onecon on vieläkin vasta beibicoin, muistakaa se. Mutta nyt se lähtee ja lujaa! Ja jos jotakuta asia sattuu vielä vaivaamaan, ottakoon itse selvää yksityiskohdista, kuten mekin teimme. On muutakin tekemistä kuin vihaajia ruokkia, joten baibai vuoden päähän. Katsotaan ootteko silloin vielä räksytyskunnossa.

16. tammikuuta 2017 klo 21.27"

Nyt on yli kaksi vuotta kulunut, eikä mikään lupauksista ole vieläkään toteutunut. Onecoin-miljonäärit ovat edelleen (huijattuja) virtuaalimiljonäärejä.

Haluaisiko joku tuon ajan anonyymeista hehkuttajista nyt kommentoida tilannetta?

Jussi Makela kirjoitti...

Ei taida olla yhtään sellaista foorumia/kommenttiosiota jotka liittyvät edes vähääkään kryptoihin jossa ei tulisi joku huutelemaan että pankkit huijaavat ihmisiä ja kryptot ovat paljon mahtavampia, kyllä lohkoketju tulee muuttamaan pankkien toimitapoja mutta ei ns perinteiset valuutat mihinkään katoa. Enemmän kyllä ihmetyttää se että miksi Onecoin tekstiin tulee tälläisiä huutelijoita, eihän Onecoin edes ole vapaasti vaihdettava niin miten se on parempi kuin nykyinen pankkijärjestelmä? Toisaalta ei Onecoinin puolustelijoilta ikinä ole saanut järkevää vastausta niin miksi nyt kävisi niin, taitaa enemmän olla kyseessä trollaajia jotka vielä jaksavat Onecoinia puolustella.

Anonyymi kirjoitti...

Vituttaako vituttaako kuuntelen:).Yhdysvaltojen yksityisomisteisesta (pankilla on osakkeiden omistajat) keskuspankista FED:sta: https://www.youtube.com/watch?v=iFDe5kUUyT0

deckfromacard kirjoitti...

Nyt kun kysytään niitä puolustuspuheenvuoroja, niin jos katsomme kolme vuotta vanhan "OneCoin: yksi vuosi myöhemmin" - postauksen kommentteja, niin ehdotuksia anonyymien selityksiksi olisi:

-USA:n (tai minkä tahansa muunkin paikan) toiminta on lisensoinnissa ja alkaa aikanaan.
-Bitcoin-veijarit levittävät mustaa propagandaa
-Asiat vain kestävät aikansa, ei Bitcoinejakaan voinut heti vaihtaa käteiseksi.
-Lehdistö pyrkii mustamaalaamaan OneCoinia koska se palvelee muita isäntiä.
-Verkosto pitää rakentaa hitaasti
-Onecoin valmistuu noin 2-3 vuoden sisällä tällä kasvuvauhdilla (joo, tämä oli kommentti helmikuulta 2016)
-OneCoinia ei voi verrata WinCapitaan, WinCapita ei ollut edes laitonta puhumattakaan rikollista toimintaa.
-Jos ei riitä vakuuttamaan Bulgariasssa syntynyt, Saksassa kasvanut businesnero, lakitieteen tohtori Oxfordista ja Konstansista, merkittävän uran finassialalla jo aikaisemmin tehnyt nainen joka tullaan näkemään lukuisissa talousalan julkaisuissa OneCoinin johdosta, niin mikä sitten?
-Eivät OneCoinistit halua myydä kolikoitaan euroiksi vaan päästä käyttämään niitä - leijonan osa mukana olevista on mukana saadakseen jotain hyvää pitkässä juoksussa.
-Jos kerran OneCoin on huijaus, niin miksi OneCoinista on tullut nyt tämmöinen hitti ympäri maailmaa? Onhan muitakin ns. oikeita kryptovaluuttoja tuhansia olemassa mutta ne eivät ole saaneet tuulta purjeisiin, miksi?

Kai näillä pääsee alkuun jos ei tosiuskovia enää löydy tänne puolustelemaan?

deckfromacard kirjoitti...

"Yhdysvaltojen yksityisomisteisesta keskuspankista FED:sta"
Miten tämä liittyy OneCoiniin?
Tai siis molemmilla on yksityinen omistus ja OneCoin päättää yksipuolisesti asiakkaidensa rahojen kohtalosta ilman että asiakkailla on siihen mitään sananvaltaa mutta oliko tässä pointti?

Jussi Makela kirjoitti...

Itse asiassa itseäni ei yhtään vituta FED tai muut keskuspankit, toki ei mikään ole täydellinen mutta kun katsoo isoa kuvaa niin ei nykyistä elintasoa olisi saatu aikaan ilman näitä keskuspankkeja. No toki jos katsoo asioita vain yhdeltä kantilta niin maailama voi näyttää aika karulta, ehkä kannattaa lukea vaikka uutisia ja perehtyä muutenkin asioihin muutoin kun katsoa jonkun tyypin youtube videoita. Siltikään en ymmärrä miksi Onecoin juttuun tullaan kommentoimaan että pankkihoax ja kryptot valtaa fiat-valuutat.

deckfromacard kirjoitti...

Muistaako muuten kukaan miten 3+ vuotta sitten OneCoinistit kyselivät täällä että miten Petteri aikoo korvata ihmisille ne miljoonat jotka heillä menevät sivu suun kun eivät lähde mukaan OneCoiniin koska Petteri sanoi niin?
Mitenkähän sitä kyselleiden omat miljuunatienestit meni niin kuin näin omasta mielestä?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiinnostavaa, mutta Onelife-sivun jäsenlaskuri *putosi* 652 henkilöllä eilisestä. Tähän asti ainoa pudotus on ollut 25.2.2019, jolloin tuli 33 hengen vähennys. Aina aiemmin laskuri on näyttänyt kasvua.

Kolme vuotta sitten jäsenmäärä nousi 1500-4000 henkilöllä vuorokaudessa, syksyllä 2016 nähtiin jopa yli 6000 lisäyksiä. Viime vuonna luvut olivat enää 400-600 luokkaa, tämän vuoden alussa 150-300 tasoa (muutama piikki yli 400).

Voisiko olla, että laskuri näyttää todellisia lukuja, ja että huijaus on hiipumassa?

Jussi Makela kirjoitti...

Eiköhän tuo laskuri ole ollut jo kauan aika väärässä,kun Ruja lähti 2017 lopussa niin siitä alkoi varmaankin kova alamäki. Tuohon kun lisää kaikkien suurten "top leadereiden" lähdön seuraavan puolenvuoden aikana niin ei uusia jäseniä enää ole varmaan tullut edes 100 päivässä. Onecoinin on ollut enemmän tai vähemmän saattotilassa jo 2018 vuoden alusta koska eventit vähenivät ja muutenkin aktivisuus oli hiljaista.

deckfromacard kirjoitti...

Voisi kai olla, mutta miten edes se saisi lukeman menemään alaspäin? Koska yritys poistaa "sääntöjä rikkoneita" tilejä?
DealShakerissa uusia "edes kerran kirjautuneita jäseniä" näyttävään laskuriin tuli aiemmin 300 lisää vuorokaudessa ja siihen päälle vielä vaihtelua oikeasti luoduista tileistä. Samaten uusia "kauppiaita" näyttävä laskuri kasvoi 60:lla vuorokaudessa ja vielä oikeat liittyjät päälle.
Alaspäin nuo eivät ole koskaan menneet ja muutenkin ainoa "aito" kasvu on nähty silloin kun Kralev Cars oli myymässä 5 000 autoa ja diilin avautumispäivä lähestyi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jäsenmäärä yhä laskussa. Muutos eiliseen -52 henkilöä. Nyt 3532917.

Anonyymi kirjoitti...

Nerokas veto rikollisilta koko Onecoin. Kun rikolliset harjoittavat vaikka luvatonta asekauppaa, huumekauppaa tai ihmiskauppaa ja salakuljetusta, niin niihin sisältyy aina omat riskinsä. Niistä voi jäädä kiinni ja joutua edesvastuuseen ja/tai menettää hyödykkeensä. Onecoinissa ihmiset antavat rahansa rikollisille ilman mitään vastinetta. Sama asia olisi jos joku tilaisi ja maksaisi luvattoman aseen ja saisi vastineeksi sähköpostiinsa kuvan aseesta.

deckfromacard kirjoitti...

"Manhattan U.S. Attorney Announces Charges Against Leaders Of “OneCoin,” A Multibillion-Dollar Pyramid Scheme Involving The Sale Of A Fraudulent Cryptocurrency

Current Leader Konstantin Ignatov Arrested at Los Angeles International Airport"

https://www.justice.gov/usao-sdny/pr/manhattan-us-attorney-announces-charges-against-leaders-onecoin-multibillion-dollar

Anonyymi kirjoitti...

Taisi tämä skämmi olla tässä. Konstantin Ignatov pidätetty.
Ruja, Konstantin ja Mark Scott syytteessä.

US Department Of Justice mukaan selvä skämmi, kuten oli päivänselvää.

"Moreover, the investigation has revealed that IGNATOVA and her co-founder conceived of and built the OneCoin business fully intending to use it to defraud investors. For example, in one email between IGNATOVA and her co-founder, IGNATOVA described her thoughts on the “exit strategy” for OneCoin. The first option that IGNATOVA listed was, “Take the money and run and blame someone else for this . . . .”"

https://www.justice.gov/usao-sdny/pr/manhattan-us-attorney-announces-charges-against-leaders-onecoin-multibillion-dollar

Reuters: https://www.reuters.com/article/us-crypto-currency-onecoin/u-s-charges-alleged-leaders-of-onecoin-pyramid-scheme-idUSKCN1QP1WF

deckfromacard kirjoitti...

Petteri varmasti arvostat pidempää versiota viranomaisilta:
http://justice.gov/usao-sdny/press-release/file/1141986/download

Anonyymi kirjoitti...

Jo tämän blogin kommentoijien määristäkin näkee, miten tämä vedätys alkaa olemaan eutanasiaa vailla. Kaikki puolustelijat ovat kadonneet takavasemmalle. Onneksi sijoittivat vain sen, mitä voi hymyillen menettää. Onecoinin jäljitä löytyneekin monta hymynaamaa.

Anonyymi kirjoitti...

Email vaihdosta jonka DOJ on saanut käsiinsä, käy hyvin ilmi että kyseessä oli suunniteltu huijaus alusta alkaen:

https://www.courthousenews.com/these-ppl-are-idiots-feds-bust-billion-dollar-crypto-scheme/

https://behindmlm.com/companies/onecoin/subpoenaed-emails-reveal-onecoin-was-fraudulent-from-inception/

Nyt ei sitten muuta, kuin rikosilmoitusta kehiin Tommi Vuorisesta ja muista jotka tätä huijausta ovat kaupanneet.

Anonyymi kirjoitti...

Voihan Wespastakin joku rikosilmon tehdä, mutta tuskin siitä irtoaa sentin senttiä.
Wahlroosista kannattaa tehdä ihan periaatteessa, vaikka tyyppi pakoileekin Latviassa.
Tommi Vuorisesta ja näistä muista Suomen isommista tunkittajista kuten Salmarista ilman muuta rikosilmoitusta nyt kehiin, niin voi saada jotain ehkä takaisin.

Jussi Makela kirjoitti...

Wahlroosista on turha tehdä rikosilmoitusta, hän ei ole saanut yhtään euroa tunkittamalla ja saanut sitä kautta affi-bonuksia. Hän on vain pitänyt tapahtumia jotka oli suunnattu jo mukana oleville ja hän "koulutti" heistä uusia top leadereita. Mitä olen käsittänyt niin Karilla ei ollut edes mitään omaa verkostoa vaan sai kaikki tulonsa Onecoinista "puhujana", ei tunkittajana.

deckfromacard kirjoitti...

Rikokseen yllyttäminen kelpaisi silti rikosnimikkeeksi, eritoten jos sattuu sähköposteissa olemaan yhtään viestiä jossa Kari ilmaisee että tiesi jo silloin kyseessä olevan huijaus. Ja saatu tienesti olisi kai yhä rikoksella saavutettua hyötyä kun se on tunkkien rahoista maksettu?

Anonyymi kirjoitti...

Asia menee juuri, kuten deckfromacard tuossa totesi, ja uskon New Yorkin Eteläisen piirin liittovaltion syyttäjänvirastolla hyvinkin olevan tästä todisteet.

Vähemmälle huomiolle nimittäin on vielä jäänyt, missä syytteet Dr. Rujaa vastaan luettiin. Konstantinhan jäi kiinni Los Angelesissä ja Mark Scott on Floridassa (jossa nämä pyramiidihuijarit pesivät, koska Floridan lain mukaan pääasiallista asuntoa ei voida takavarikoida, vaikka se olisi hankittu rikoshyödyllä kerätyin varoin). Silti syytteet nostettiin New Yorkissa ehkäpä maailman kuuluisimman talousrikossyyttäjäyksikön toimesta. Geoffrey S. Berman, joka luki syytteet, on sama henkilö, joka antoi määräsi tehtäväksi kotietsinnän Michael Cohenin toimistoon ja kotiin. Hän tuli tehtävään Trumpin erottaman Preet Bhararan tilalle, mutta käsittääkseni hänen alaisuudessaan työskentelevä tiimi on sama kuin se, joka selvitti Bhararan johdolla Bernie Maddoffin pankkiliikenteen. Kun juttua tutkii näin meritoitunut yksikkö, siitä joko halutaan jonkinlainen ennakkotapaus. Mahdollista on myös, että rahaa on pesty viranomaisia erityisesti kiinnostavien tahojen puolesta, luultavasti Kiinassa.

Jussi Makela kirjoitti...

Sanoisin että tuo Karin todistaminen syylliseksi on vaikeampaa kuin se pinnalle näyttää, se on varmaa että oli yksi tärkeimmistä hahmoista kun puhutaan Onecoinista mutta ongelma on siinä että on tainnut puhua tapahtumissa vain verkoston kasvattimisesta ja ne Onecoin höpinät on jätetty muille. Jos on viestittelyä vaikka Rujan kanssa missä selviää se että Kari on tietoinen että Onecoin on huijaus niin silloin asia on aika selvä mutta jos todisteita tästä ei ole niin silloin homma menee vaikeaksi. Ja asiaa vaikeuttaa vielä se että Kari on saanut rahat Bitcoineina niin silloin voi olla vaikeaa todistaa että Kari olisi suoraan saanut rahat Rujalta. No saa nähdä mitä tapahtuu mutta enemmän olisin huolestunut maajohtajan tulevaisuudesta...

Petteri Järvinen kirjoitti...

Taisi tämä skämmi olla tässä. Konstantin Ignatov pidätetty.
Ruja, Konstantin ja Mark Scott syytteessä.

US Department Of Justice mukaan selvä skämmi, kuten oli päivänselvää.


Odotamme Tommi Vuorisen tiedotusta jäsenille. Hän varmaan kääntää tämänkin parhain päin.

Jos US-viranomaiset toimivat, on lupa odottaa Suomenkin viranomaisilta reaktiota. Ihme, että Rujan veli on mennyt tyhmyyksissään lentämään Los Angelesin kautta. Kyllä hänen piti tietää, että USA:ta tulee välttää kaikin keinoin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

The release also mentioned that by March 2015 Ruja Ignatova and her cofounder told certain members of the Oncoin inner circle that the packages were “fake coins.” According to a transcript of text between one unnamed cofounder the individual wrote: “These ppl are idiots” referring to investors. The law enforcement officials further detailed that Ignatova has disappeared from publicly running the company, but Konstantin still conducted Onecoin business in the U.S. in 2019.

Lähde: https://mrtopstep.com/onecoin-leaders-indicted-in-the-u-s-for-operating-fraudulent-pyramid-scheme

Anonyymi kirjoitti...

Näitä pidätyksiä, tutkintoja ja takavarikkoja on vuosien saatossa ollut paljonkin, mutta toitaiseksi kaikki ovat tavalla tai toisella vesittyneet ja homma jatkuu.

Ei löydy täältäkäön kun yksi varoitus vuosien takaa.
https://www.finanssivalvonta.fi/rekisterit/varoituslistat/ulkomaisten-valvontaviranomaisten-varoitukset/

Seuraaminen jatkuu, eli katsotaan mitä tapahtuu.

deckfromacard kirjoitti...

Oi!
Me saimme vielä tosiuskovan käymään!

(Kaivaa popcorneja)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tämä oli ensimmäinen kerta kun operatiivista johtoa on pidätetty. Greenwood oli jo pidätettävissä "eläkkeellä". Konstantin on käsittääkseni yhtiön korkein operatiivinen johtohenkilö, ja hän on nyt pidätettynä. Todennäköisesti ei ihan heti pääse vapaaksi..

Petteri Järvinen kirjoitti...

"The Investigative Team has obtained OneCoin Ltd financial and accounting records detailing revenue, profits, gross margin, and other information from fourth quarter of 2014 through the third quarter of 2016. During this period, OneCoin Ltd. purported to have generated €3.353 billion in sales revenue, and to have earned "profits" of €2.32 billion. The records show that approximately 60 % of that revenue was from OneCoin members residing in China, about 18% from Europe, 15% from Australia, and the remainder from the rest of the world.

To date, the Investigative Team has identified approximately $1.2 billion in OneCoin Ltd. investor funds, a substantial part of which has been laundered through financial institutions located in at least 21 different countries."

Siis yli kolme miljardia euroa jo 30.9.2016 mennessä. Mikä mahtaa olla kokonaissumma tänään?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Before her disappearance from the scene, her brother acted as her assistant. According to papers and photos from his phone and laptop, he had the power to manage all his sister's property.

"... this network would not work with intelligent people"

Another line, which has many testimonies, in Ignatov's indictment is to build OneCoin so as to attract people to invest with a clear consciousness through fraud. Ignatova and Greenwood's correspondence in 2014 made it clear that they were discussing ideas "how they feel like digging horses." And in Ignatov's chat with Greenwood in 2016, they are frankly exchanging words like "these people are idiots," and "as you told me, this network would not work with intelligent people."

Tämä lienee selvää jokaiselle blogini Onecoin-kirjoituksia ja kommentteja seuranneille.

Anonyymi kirjoitti...

Sofiassa Onecoin toimistolle on tehty etsintä ja mm. tietokoneet oli takavarikossa ja tutkinnassa. Mielestäni myös toimijoita on ollut kiinni otettuina ja kuulusteltavina moneen kertaa jo tätä ennen.

Onko siis nyt löytynyt aidosti jotain sellaista uutta, jota jo aikaisemmin ei olisi tutkittu ja tiedetty? Tuskin, mutta ilmeisesti aikaisemmin asiaa on tutkittu lähinnä EU:ssa ja se ei tietenkään riitä tai sovi amerikkalaisille mm. lainsäädännön eroista johtuen.

Jussi Makela kirjoitti...

Tämä tutkinta alkoi siitä kun Mark Scott pidätettiin rahanpesuepäilystä ja hän ilmeisesti sitten alkoi vasikoida ja sitten Greenwood pidätettiin koska Scott oli kertonut hänen nimen ja Greenwood taas paljasti kaiken koska haluaa tuomionsa pienemmäksi. Sofia toimiston ratsaus ei johtanut mihinkään koska siellä ei ollut mitään raskauttavaa mutta nyt Greenwood on itse kertonut ja näyttänyt viestittelyn Rujan kanssa missä selviää että Onecoin on alusta asti ollut pelkkä huijaus.

Anonyymi kirjoitti...

Onko ketään etsintäkuulutettu? Ainakaan missään ei ole näkynyt että Ruja olisi etsintäkuulutettu, vaikka kovasti häntä on monen toimesta kaivattu :-)

Anonyymi kirjoitti...

Wespasta pakko sanoa että on siinä melkoinen yhdistelmä laiskuutta ja ahneutta mutta samalla on älykäs kuin rotta. En usko että wespa huvikseen maalittaa itseään videoillaan tulevan tutkinnan kohteeksi vaan kyseessä on maksettu rooli!!
Tai..no...wespan tuntien...maksuksi kelpaa Onecoinit!!

Anonyymi kirjoitti...


"Wespasta pakko sanoa että on siinä melkoinen yhdistelmä laiskuutta ja ahneutta mutta samalla on älykäs kuin rotta. En usko että wespa huvikseen maalittaa itseään videoillaan tulevan tutkinnan kohteeksi vaan kyseessä on maksettu rooli!!
Tai..no...wespan tuntien...maksuksi kelpaa Onecoinit!!"

Itse epäilen, että kyseessävaan ihan syntymästä asti höynäytetty.

Anonyymi kirjoitti...

Olen yksi niistä tyhmistä joka tähän uskoi. Onneksi sijoitukseni oli sen verran pieni etteo se maata merelle vie. Mutta, nyt kiehuu kuinka vielä loppuun saakka pidetään niin tyhminä ettei muka tajuta.
Ei riitä sekään, että USAn Oikeusministeriö on julkaissut tiedotteen. Sekin on kuulemma täyttä soopaa.

Todella jotkut ovat varmasti pistäneet vähät varansa likoon uskoen tähän. Ja, se on surullista. Niinkuin Petteri kirjoitti
"Omasta tahdostaan, mutta valheiden houkuttelemana. Niistä pitäisi joutua vastaamaan oikeudessa"

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vaikka sijoitus olisi ollut vain se 100 euron minimi, kannattaa tehdä rikosilmoitus. Kun ilmoituksia on riittävästi, poliisi reagoi asiaan. Asemastaan verkostossa riippumatta henkilöt, jotka yhä vieläkin yrittävät jatkaa huijausta, joutavat vastaamaan teoistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnen ainakin yhden poloisen, on myöntänyt asian, luultavasti useammankin, jotka tähän koulutuspakettiin sijoittivat, mutta tämä poloinenkaan ei ole kertonut, että kenelle ja mihin rahat maksettiin? Joku "pastori" Seinäjoelta aina kumoaa kaikki julkisuudessa olleet negatiiviset väittämät, ja valaa uskoa koulutuspakettiin :( Nyt viimeksi joku jossain, oli kuulemma auton ostanut vankoineilla.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Seinäjoki ja Tampere ovat Onecoin-huijauksen avainpaikkoja. Onko Seinäjoen "pastori" aidosti pappismies (kuten oli Suomen ensimmäisen tietokonekauppaketjun perustaja aikoinaan) vai onko hän vain kova saarnaamaan uskoa muille verkoston jäsenille?

Anonyymi kirjoitti...

Justiinsa, Konsta vissiin sitten siirretään toiseen vankilaan eikä vapauteen

Anonyymi kirjoitti...

Ja sitten se suurin konna(t) ilmestyy kun pikkukonnat Ruja ja kumppanit on tuomittu. Eli heidän huijaamalla "ansaitsemat" rahat takavarikoidaan johonkin pohjattomaan kaivoon eikä yritetäkään alkaa palauttelemaan niitä jotenkin huijatuille. Sieltä se suurin voittaja tulee pienimmällä mahdollisella panostuksella.

Vai miten homma etenee onko kenelläkään aavistusta?

Anonyymi kirjoitti...

Vai miten homma etenee onko kenelläkään aavistusta?

Jenkki kapitalisti takavarikoi nyt kaiken mahdollisen loppu saaliin, ehkä palauttavat jotain omille uhreilleen mainosmielessä, ja pistää muiden kulujen jälkeen loput (muka oikeat) rahat FED:n tilille. Kiittää Bulgariaa uudesta innovaatiosta ja Kiinaa, Eurooppaa, Ausseja + muita pöhköjä rahoista ja pistää pikkuapurinsa vähäksi aikaa orjatyölaitoksiinsa.

KRP on tyytyväinen, kun ei tarvinnut tehdä mitään niin vaikeaa ja uhrilampaat alkaa taas säästää sioituspääomaa johonkin jännään, josta eivät mitään ymmärrä. Jossain sitten taas joku keksii sitä uutta jännää ja ...

Anonyymi kirjoitti...

Tommi Vuorinen on kovanluokan verkostouskovainen, joka on kunnostautunut mm. WinCapita ja T6 poker sekä AllstonPrice vedätyksissä.

Anonyymi kirjoitti...

...toinen koijari on tämä iso kalju kaveri eli Toni Jalo, Tommin ystävä, joka myös tunkee kaikkiin mahdollisiin verkostomarkkinointi vedätyksiin, ja toivoo joskus olevansa riittävän ajoissa mukana jotta saisi omat pois ennen kuplan puhkeamista.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.is.fi/digitoday/art-2000006083712.html

Se olis sitten siinä. Vihdoin!

Minua mietityttää saako nämä Suomessa toimineet sijoittajavärvääjät mistään mitään?
Esim Lahdessa oli ihan onecoin-toimisto Vesijärvenkadulla joka sittemmin suljettiin kaikessa hiljaisuudessa. Siellä istui nainen joka värväsi aktiivisesti ihmisiä sijoittamaan onecoiniin. Itseäni surettaa ne ihmiset jotka vähistä rahoistaan sijoittivat tähän.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kuulin Lahden toimistosta, mutta kun pääsin katsomaan, se oli jo suljettu. Tiedätkö, kuka siellä oli töissä ja mitä siellä varsinaisesti tehtiin?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tommi Vuorinen on kovanluokan verkostouskovainen, joka on kunnostautunut mm. WinCapita ja T6 poker sekä AllstonPrice vedätyksissä.

Kari Wahlroos oli Wincapitassa huijattu ja esiintyi oikeudessa uhrina. Tommi Vuorisen nimeä ei oikeuden papereista löytynyt, mikä oli hänen roolinsa Wincapitassa? AllstonPricesta en ole kuullutkaan.

Anonyymi kirjoitti...

https://financefeeds.com/ny-court-grants-continuance-in-case-against-onecoin-leader-konstantin-ignatov/

Anonyymi kirjoitti...

Mitenköhän tuo selitetään?

Anonyymi kirjoitti...

En tunne häntä kuka siellä oli töissä, mutta toimisto oli,tarrat ja mainokset ikkunassa. Sitten yhtäkkiä se hävisi kuin tuhka tuuleen, kaikessa hiljaisuudessa. Aktiivisesti kai hankkivat toimistossaan "sijoittajia". Tämä "asiakashankinta" on myös sittemmin loppunut, vähin äänin.
Luulisi että jatkaisivat entiseen asian hehkutusta mikäli siihen olisi edelleen aihetta.

Anonyymi kirjoitti...

Kar wahlroos lähtee success tactoryltä ”erimielisyyksien johdosta” eikös sama exir ollut onecoinissakin.