lauantai 29. joulukuuta 2018

Malmin kentän tulevaisuus ja Volocopter

Malmin lentokenttä Pohjois-Helsingissä on päätetty sulkea ja rakentaa paikalle asuntoja. Rakentaminen ei ole helppoa, koska kenttä sijaitsee suolla. Pienilmailulle ei kuitenkaan nähdä tarvetta pääkaupunkiseudulla, asuntotuotanto on tärkeämpää.

Tällainen ajattelu saattaa kostautua jo lähitulevaisuudessa. Drone-kuljetukset ja autonomiset lentolaitteet mullistavat pakettitoimituksia ja henkilöliikennettä. Suomi on halunnut olla robottiautojen kehittämisen etulinjassa, mutta ilmailussa vastaavaa tahtotilaa ei ole.

Se on vahinko, sillä ilmailu saattaa automatisoitua nopeammin kuin maaliikenne. Ainakin lentämisen automatisointi on teknisesti helpompaa kuin autojen automatisointi. Ilmassa on enemmän tilaa eikä siellä ole törppöjä ihmislentäjiä, jotka eivät noudattaisi sääntöjä. Ilmailu on aina ollut kurinalaista ja sitä on johdettu keskitetysti. Tämä kaikki helpottaa automatisointia.

Visioita on ollut aina, mutta nyt ollaan siirtymässä käytännön kokeiluihin. Joulukuun alussa Yle uutisoi Slushista, miten Google aikoo aloittaa pakettiliikenteen kokeilut Helsingissä. "Jos drone toimii Suomen talvessa, se lentää missä tahansa."

Kaksi viikkoa myöhemmin Yle kertoi suunnitelmista aloittaa Volocopterin lentokokeilut Helsingissä ensi kesänä.

Drone-liikenne tarvitsee tukikohdan, jollaiseksi Malmi sopisi mainiosti. Moni on ihmetellyt, miksi drone-kopterit tarvitsevat lentokentän -- eikö idea ole juuri siinä, että kopterit voivat nousta ja laskeutua pystysuoraan?

Drone-toiminta vaatii runsaasti tilaa. Kopterien on pystyttävä nousemaan ja laskeutumaan törmäämättä toisiinsa. Alueella tarvitaan huolto- ja varastointitiloja, kulkuyhteydet, parkkipaikkoja... kaikki tämä on Malmilla jo valmiina.

Niin hyviä kuin kopterit ovatkin, niiden kyky navigoida rakennusten välissä on rajallinen, sillä paikannussignaalit heijastuvat seinistä ja hukkuvat kuiluihin. Kopterit voivat lähestyä tukikohtaansa matalalla maastoesteitä pelkäämättä ja gps-signaali kuuluu vahvana. Pienkoneita varten suunniteltu Malmin kenttä ja ympäröivä omakotialue olisi tähän optimaalinen.

Mutta mikä on Volocopter? Se on vain yksi esimerkki tulevaisuuden robottitakseista. Volocopter lentää akkujen varassa lyhyitä matkoja ja siinä on tilaa kahdelle ihmiselle.

Olen tutustunut Volocopteriin USAssa messuilla. Muutama kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Volocopter 2X esillä Las Vegasin teknologiamessuilla tammikuussa 2018.
Volocopterissa ei ole ohjaimia, joten se ei vaadi lentolupakirjaa.

Volocopter on helikopterin kevennetty versio.
Ajatus on, että kopteri tilataan paikalle vaikkapa mobiilisovelluksella ja sille kerrotaan kohde, johon halutaan mennä. Volocopter hoitaa lentämisen itsenäisesti, tietenkin sopivan robottilennonjohdon koordinoimana. Kun lennoille ei ole käyttöä, Volocopterit palaavat tukikohtaansa -- toivottavasti Malmille.

Istumapaikalta on hyvät näkymät.
Autonomiset ilmataksit vaativat riittävästi asiakkaita, jotta toiminta olisi taloudellisesti kannattavaa. Pääkaupunkiseutu voi olla liian pieni ja harvaanasuttu, jotta ilmataksien hyödyt näkyisivät täysimääräisesti. Ruuhkaisissa suurkaupungeissa tilanne on toinen.

Silti Helsingin päättäjiltä toivoisi kaukonäköisyyttä. Jos Malmin kenttä nyt tuhotaan, Suomi menettää kilpailuvalttinsa drone-laitteisiin perustuvan henkilö- ja pakettiliikenteen kehittämisessä.

Uber esitteli oman Elevate-konseptinsa jo syksyllä 2016. Kaikesta päätellen yhtiö on tosissaan lentotaksien suhteen.

Lisäys 30.12.2018: Ilmeisesti Yhdysvaltojen suurlähetystöllä on salaperäinen vartioitu varasto aivan kentän lähellä. 

7 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Suomen Kuvalehdessä artikkeli asiasta:
Malmin lentokentän hallin vuokra­sopimuksia jatkettiin – Suomi vaikenee ”älykkäästä pienlento­liikenteestä”

Antsa kirjoitti...

Pienin askelin, vaikka takaperin maaliin!

Anonyymi kirjoitti...

Tuollaisiin koptereihin liittyy monenlaisia turvallisuusriskejä. Esimerkiksi jos tuollainen kopteri hajoaa ja tippuu sadan metrin korkeudesta kadulle väkijoukkoon, voi tulla pahaa jälkeä. Vaikka onnettomuuksia esiintyisi esimerkiksi vain joka miljoonannella lennolla, voi olla, että lennokkien lentoreiteille asetettaisiin aika monenlaisia rajoitteita, jos tuollaiset kopterit yleistyisivät.

Malmin lentokentän sijainti voisi olla ihan kohtalaisen hyväkin kopteritoimintaan. Mutta tuskin kellään kopteritoimijalla on varaa maksaa yli 100 miljoonaa euroa. Kaupunki miettii talouttaan ja tienaa paremmin myymällä tai vuokraamalla sen maa-alueen asunnoiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaupunkia ei kiinnosta talous. Kaupungin intressi on kyykyttää ilmailijoita ja lopettaa ilmailu Helsingissä. Jos kaupunkia kiinnostaisi talous, niin se olisi pitänyt hangaarin vuokrattuna ilmailijoille, mutta sen sijaan kaupunki jättää mieluummin vuokratulot ottamatta ja seisottaa hangaaria tyhjillään kuin vuokraisi sen heille, jotka ovat tiloissa aiemminkin olleet vuokralla. Koneet seiskööt pihalla ja hangaari tyhjillään - kiusa se on pienikin kiusa. Helsingin visiottomuus on suuri sääli. Meillä on tätä vauhtia pian maailman toimimattomin kaupunki.

Unknown kirjoitti...

Malmi tarvitaan myös kaupunkien välistä sähköistä pienmatkustajakone liikennettä varten. Lentokenttä toisi Helsingin kaupungille tuloja. Mahdollisen asuntorakentamisen vuokratulot saataisiin alueilta, jotka Malmille rakennettaessa jäisivät kokonaan rakentamatta. uuden yleiskaavan rakennusvaranto on noin kaksinkertainen Helsingin nopeimman kasvun ennusteeseen nähden, joten puolet siitä jää joka tapauksessa rakentamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Minkä takia politiikot ummistavat silmänsä ja korvansa kaikelta järkipuheelta?

Lalalalalalalala...

Tutustuisivat kunnolla asioihin järkiperäisesti.

Rakennetaan ne talot kuivalle maalle ja jätetään lentokenttä rauhaan ja hyödynnetään sitä.

Jos Malmille täytyy rakentaa jonkun poliittisen syyn vuoksi, niin kyllä sieltäkin tai lähistöltä löytyy vielä tilaa.

Tulevaisuus kirjoitti...

Rajansa se on kaurapuuron syönnillä ja rakentamisella. Suomi tulee olemaan sellaisessa megakonkurssissa jota ei osata edes kuvitella. Dominoefekti pyyhkii nurin kaiken, alkaen Nordeasta, Danskesta, pienemmistä pankeista, puhumattakaan rakennusliikkeistä jne. Perinteinen teollisuus selviää ehkä joten kuten mutta kaikki menee uusiksi. Tilanne tulee olemaan paljon pahempi kuin sotien jälkeen. Kylmät rakennusten raadot mätänevät pystyyn eikä mitään voida tehdä.