torstai 30. elokuuta 2018

Suomalaiset kaikkoavat Facebookista - Peak some

Harto Pöngän laskelmat, joiden mukaan Facebookista oli lähtenyt 300 000 suomalaista, saivat aikaan pienoisen kohun. Asia oli ilmeisesti arka myös yhtiölle itselleen, joka tavoistaan poiketen kommentoi asiaa. Uusimman tiedotteen mukaan käyttäjien määrä ei olisi laskenut keväästä, vaan olisi edelleen 2,8 miljoonaa. Myös Helsingin Sanomien Jussi Pullinen on pohdiskellut lukujen kertomaa.

Blogissa Pönkä avaa laskelmiaan tarkemmin. Kopioin sieltä keskeisen kuvaajan tähän:

Harto Pöngän laskelma Facebookin kuukausittaisista käyttäjämääristä Suomessa.
Grafiikan perusteella lasku on tuntuva ja kiistaton. Sen syistä voidaan olla monta mieltä. Keväällä oli iso tietosuojakohu, joka alkoi Cambridge Analyticasta ja päätyi #Delete Facebook -kampanjaan. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tietosuoja olisi ollut ratkaiseva syy käyttäjien lähtöön. Tietosuojakohuja on ollut säännöllisesti, eivätkä ne aiemminkaan ole vaikuttaneet käyttäjämääriin.

Laskua enemmän itseäni kiinnostaisi tietää, mikä käänsi käyttäjämäärän nousuun kesällä 2016. Sitä edeltävä kasvu näyttää kuin viivottimella vedetyltä. Tapahtuiko kesällä 2016 jotain erityistä Facebookille?

Koska käyttäjätiedot eivät tule yhtiöltä itseltään, niihin ei kannata tuijottaa liian tarkasti. Ilmaispalvelussa käyttäjä-termin määrittelykin on vaikeaa, koska osa tileistä on käytännössä kuolleita. Facebook itse puhuu kuukauden aikana palvelussa käyneistä.

Aktiivikäytön kääntyminen laskuun on kuitenkin todennäköistä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Kymmenen vuoden ajan palvelu on saanut käyttäjät roikkumaan "Fasessa" ja lukemaan tuttavien turhia ja joskus tahallisen ärsyttäviäkin, kiiltokuvamaisia päivityksiä. Se on pitkä aika missä tahansa palvelussa.

Moni aloitti Facebookin käytön, koska sai kuulla löytävänsä sen kautta vanhoja tuttuja ja etäisiä sukulaisia. Tämä uutuudenviehätys ei enää toimi.

Viimeisten viiden vuoden aikana Facebook ei ole juurikaan uudistunut. On luonnollista, että ihmiset alkavat kyllästyä, eikä minkään palvelun käyttäjämäärä voi kasvaa loputtomasti. Silti grafiikasta näkyvä muutos on yllättävän nopea ja selvä, joten ilmeisesti taustalla on muutakin.

Olemme ehkä ohittaneet Peak some -pisteen, jonka jälkeen sosiaalisen median käyttö alkaa vähentyä -- tai ainakin erikoistua pienempiin kanaviin. Osa painottaa Linked-iniä, jotkut Snapchatia, toiset Instagramia. Valinnat ovat henkilökohtaisia. Itse olen suosinut viime aikoina Twitteriä ja vähentänyt oleellisesti Facebookin käyttöä. Rajoitettu merkkimäärä on siunaus, koska se estää kietoutumasta loputtomiin väittelyihin.

Facebookille itselleen käyttäjämäärän kääntyminen lasku on iso juttu. Se tietää kylmää puhuria pörssikurssiin, joka on perustunut uskoon loputtomasta kasvusta. Onkin kiinnostavaa nähdä, miten yhtiö reagoi. Pahinta on, että käännepiste osuu muutenkin hankalaan aikaan. Muun Piilaakson mukana yhtiö on joutunut presidentti Trumpin silmätikuksi, sitä syytetään toisaalta vihapuheen levittämisestä ja toisaalta konservatiivisten mielipiteiden tukahduttamisesta. Sekä Facebook että Twitter ovat alkukesän aikana karsineet suuren määrän feikkitilejä palveluistaan, mikä sekin voi vaikuttaa lukujen pientymiseen.

Facebookilta vaaditaan enemmän vastuuta käyttäjien levittämästä sisällöstä. Tätä taustaa vasten lasku on jopa hyvä asia. Se osoittaa todeksi Zuckerbergin keväisen lauseen, jonka mukaan yhtiö ei koe olevansa monopoli omalla alallaan.

Somen kulta-aika voi olla vasta edessä, vaikka käyttäjämäärät kääntyvät laskuun. Jäljelle jäävät siirtyvät paremmin itselleen sopiviin palveluihin ja sitoutuvat niihin entistä enemmän. Hyvässä lykyssä trollien ja feikkien määräkin alkaa laskea, koska erillisissä kanavissa laajaa näkyvyyttä on vaikeampi hankkia.

(Tekstiä muokattu Facebookin uuden tiedotteen vuoksi, jossa käyttäjämäärän lasku kiistetään)

16 kommenttia:

J. Jörgensen kirjoitti...

Tuossa graafissa lärvikirjan kuukausittaisen käyttäjämäärän huippu on jotain 3 miljoonaa, eli semmoset 100 000 päivässä. Väitänpä, että nuo satatuhatta on suurimmaksi osaksi alta kaksikymppisiä teinejä, ja että vähän varttuneemmat ja järkevämmät suomalaiset muodostavat huipustakin vain pienen vähemmistön. Hyvä niin. Turhempaa ja aiheettomammin hehkutettua viritystä, jonka tarkoitus on ennen kaikkea rahanteko tyhmien kustannuksella, saa kyllä hakea.

SS kirjoitti...

Muistetaan kuitenkin, että FB edustaa ns. vahvaa supismia.

Jari kirjoitti...

Muistetaan kuitenkin, että FB edustaa ns. vahvaa supismia.

Niinpä. Facebook on teknisesti ylivertainen tapa pitää yhteyttä. Voidaan verrata vaikka konesalien/palvelinten määrää. Ja Instagram taitaa pyöriä samoilla palvelimilla...?

Suomalaiset ovat tietoisia fossiilisten polttoaineiden ilmastovaikutuksista, mutta polttomoottori on silti yleinen voimanlähde. Ihan sama pätee webin yksityisongelmiin ja tekoälyn käyttöönottoon.

SS kirjoitti...

Facebookin kaltaiset supejätit ovat välttämättömiä yhteiskunnan kehitykselle kohti Supismia.

Käytännössä tarvitaa suuryrityksen mittakaavaedut, että voidaan ottaa uutta prosessoriteknologiaa käyttöön. Mm. AI kiihdytin piirit jne. Uudet muistiprosessoriratkaisut kuten Memristor. Sama tietysti koskee optistatietojenkäsittelyä ja kvanttitietokoneita.

Anonyymi kirjoitti...

I sent the club a wire stating, "PLEASE ACCEPT MY RESIGNATION. I DON'T WANT TO BELONG TO ANY CLUB THAT WILL ACCEPT PEOPLE LIKE ME AS A MEMBER".

-- Groucho Marx

FB a.k.a. Virtuaalinen Idioottiparkki.

SS kirjoitti...

Eihän FB:ssä viime kädessä ole kyse kuin siitä, että se edistää yhteiskunnan kehitystä kohti Supismia. FB heijastaa väistämättä yhteiskuntaa eli se on kokolailla hullua touhua.

SS kirjoitti...

https://insidehpc.com/2018/08/tachyum-touts-benefits-universal-processor-hot-chips/

Ilman massiivisia datacentereitä ei olisi kysyntää uusille prosessoriarkkitehtuureille. Kiitos tästä kaikesta kuuluu FB:lle ja muille joilla on valtavia tietokonekeskuksia. Kiitos! Suomen koko kansa kiittää teitä.

SS kirjoitti...

Even though the company is aiming Prodigy at a broad swathe of datacenter applications, it seems to be particularly focused on the burgeoning AI space, claiming that the processor’s general-purpose nature will give it an advantage in tackling the various computational models being used in that domain. Tachyum is also pitching the chip as “an ideal tool” for the Human Brain Project. That effort is expected to require something on the order of 10 exaflops in order to support a real-time simulation of human brain. The company estimates it will take about 256 thousand of its processors to accomplish this feat. The implication is that such a machine can be built by 2020.

https://www.top500.org/news/chip-startup-unveils-processor-that-aims-to-scale-the-datacenter-power-wall/

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni on ihan selvää, että Facebookin pörssikurssi tulee romahtamaan. Ei pelkän some-palvelun ylläpitäminen voi olla niin kannattavaa kuin jotkut hölmöt uskovat. Ehkäpä uhat manipulaatiosta ja isojen amerikkalaisten yhtiöiden ylivallasta pikkuhiljaa taannuttavat käyttäjämääriä. Lisäksi voisin kuvitella, että käyttö eriytyy. Esimerkiksi itselläni on Facebook-tili, mutta käytän sitä varsin vähän.

Ehkäpä globaalin Facebookin tilalle tulee paikallisia palveluista. Ehkäpä Suomen Facebook voisi olla seuraava askel. Paikallinen sosiaalinen media, joka ehkä paremmin tuo meitä kiinnostavia asioita esille.

Jari kirjoitti...

"Esimerkiksi itselläni on Facebook-tili, mutta käytän sitä varsin vähän."

Miten voit tietää Facebookista, jos et käytä ko palvelua? Kannattaa tutustua yrityksen palveluihin, ennen kuin myy osakkeita pois...

Anonyymi kirjoitti...

Nuorison ja trendisomettajien katoa noissa lukemissa varmaan on. Yksi Facebookin hyvä ominaisuus jäi kuitenkin Petteriltä huomioimatta. Monella, ellei peräti kaikilla kaupungeilla, kaupunginosilla, kylillä ym. paikallisyhteisöillä on omat keskusteluryhmät Facebookissa. Näillä palstoilla paikalliset tapahtumat, perinnetiedot ja huhut kulkevat, sukupolvien välisen kuilun ollessa verattain kapea. Harvoja syitä itselläni enää roikku fesessä..
-n

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ryhmät ovat Facebookin parasta antia. Ennen Facebookia keskusteluja käytiin nettisaittien omilla foorumeilla, sitä ennen Usenetissa ja BBS-purkeissa. Siksi en laske niitä varsinaisesti some-palveluiksi.

Jari kirjoitti...

Siksi en laske niitä varsinaisesti some-palveluiksi.

Eikö tuolla rajanvedolla tehdä somen määritelmä liian hankalaksi? Minä lasken someksi kaiken, joka hyödyntää Web 2.0 -teknologiaa. Niin sanoo suomalainen wikipedia-artikkeli, ja kertoo myös, että "viestintä tapahtuu kuitenkin jonkin keskitetyn palveluntarjoajan kautta". Usenet ja IRC olivat hajautettuja, ne toimivat vapaasti valittavilla palvelimilla, mutta keskustelufoorumit olivat jo keskitettyjä, ja siksi jo vuosituhannen vaihteessa puhuttiin nettisensuurista tai moderoinnista. Nyt mobiililaitteet ja sovelluskaupat vähän sotkevat webin käsitettä, sillä palvelut eivät näytä enää hypertekstisivuilta, mutta Web 2.0:n tarkoitus olikin juuri toimivammat www-sovellukset. Webin kehitys kohti sovelluksia alkoi joskus 1990-luvun puolivälissä Netscapen toimesta. Jo silloin keksittiin evästeet, javascript, ym.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Keskustelualueet voidaan hyvin lukea sosiaaliseksi mediaksi. Jos keskitetty palveluntarjoaja on kriteeri, sitten nettiä edeltäneet Infotel ja Telesampo täyttävät myös ehdon.

Alunperin tarkoitin sitä, että verkkokeskustelut voivat säilyä, vaikka Facebookista luopuisikin. Esim. Suomi24 on täynnä erilaisia keskustelualueita. Lasketaanko se sosiaaliseksi mediaksi on makuasia.

Anonyymi kirjoitti...

Facebookin, samoin kuin muidenkin some-kanavien suhteen unohdetaan se, että niiden käyttäjät ovat tavallisia ihmisiä kuten sinä ja minä. Kyllä ensin oli hauska tirkistellä naapurin, kaverin tai julkkiksen elämää. Kiiltokuvamaisia otoksia ja selfieitä. Etenkin nuoristhan se on hauskaa. Vaan sitten vanhemmat ja isovanhemmat tulivat samoille kanaville ja nuoret tekivät sen, minkä reaalimaailmassa - siirtyvät toiseen kuppilaan. En minäkään keskenkasvuisena olisi halunnut, että äiskä istuu nuorisotalolla vireisessä pöydässä ja kuulee kaikki puheet sekä tarkkailee, kelle sitä silmää vilkutetaan tänä iltana.

Niinpä Facebookiin jäivät keski-ikäiset höpisemään keskiluokkaisesta elämästään, joka osoittaitui yhtä mielenkiintoiseksi kuin kenen tahansa keskivertoihmisen elämä. Sisään rynnisti mainostajien ja eri organisaatioiden edustajat, jotka muuttivat Facebookin ilmaisjakelulehdeksi kilpailuineen. Tällä hetkellä Facebook on kuten LinkedIn tai Twitter - maailmanlaajuinen Kuka kukin on -teos, jossa huomion- tai vallanhakuiset ihmiset kilpailevat huomioarvollaan ja kommenteilla, joiden lukemisesta harvemmin viisastuu. Järkevintä seurattavaa taitaa olla paljon parjatut kissavideot. Niistä tulee edes hyvälle tuulelle.

En ihmettele Facebookin notkahdusta. Jokaisella tuotteella on elinkaarensa. Jokin vuonna 2006 jatkoi tuotteen elinkaarta, mutta tuote kuolee vääjäämättä, ellei se pysty uudistumaan aina uudelleen ja uudelleen.

Mielenkiintoista tällä hetkellä on, mitä tapahtuu jatkossa. Some on hyvä viestintätapa, mutta julkisuusvillitys on nyt nähty. Onko some jatkossa kuin digitaalinen kirjeposti? Viestejä harvoille ja valituille.

Anonyymi kirjoitti...

useimmista supoista pääsee eroon poistamalla ne takapuolesta, jostakin syystä tuo facebook poistuminen onnistunee vain asteittain. perusasiat lähtenee piakkoin, mutta muut tiedot liittyneen ihmisen wähän kerrassaan. noin puolen vuoden aikana kuulemma. pitäisikö uskoa, että jo puolen vuoden kuluessa sinunkin tietosi poistuvat yleisestä somen viidakosta