keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kuultavana Zuckerberg, 33-vuotias maailmanvaltias

Facebookin Mark Zuckerberg suvaitsi viimein saapua kansanedustajien kuultavaksi. Eilen 44 senaattoria esitti hänelle kysymyksiä viiden tunnin ajan. Seurasin pari ensimmäistä tuntia.

Lähes puolet sadasta senaattorista oli paikalla, mikä on hämmästyttävä määrä. Luultavasti valtaosa halusi kiillottaa omaa kilpeään ja olla esillä kansalaisia huolestuttavassa asiassa. Kaikki eivät tuntuneet olevan kovin hyvin perillä asioista.

Välillä tuntui, että senaattorien olisi pitänyt olla pöydän toisella puolella. Heidän olisi pitänyt vastata kansalaisten kysymyksiin siitä, miksei liittovaltioon ole saatu kunnollisia lakeja henkilötietojen käytöstä. Sillä siitä tässä kohussa on kyse, vaikka Facebook onkin nyt nostettu ainoana tikun nokkaan.

Zuckerberg on maailman valtias. Hän myi viime vuonna osakkeitaan miljardilla dollarilla, tänä vuonna aikoo myydä yli 10 miljardilla. Hänen palveluaan käyttää kaksi miljardia ihmistä ja hänellä on ehdoton määräysvalta yhtiöönsä. Zuckerberg on Facebook. Ja hän on vasta 33-vuotias.

Ikoninen kuva Facebookin ja Zuckerbergin maailmanvallasta.
Asemaansa nähden Zuckerberg esiintyi nöyrästi. Paikallinen Tekir oli selvästi valmentanut hänet pyytämään heti anteeksi ja ottamaan kaiken vastuun. Ja kukapa voisi olla vihainen kiltin kuoropojan näköiselle Zuckerbergille? Hän ei näytä yhtään ahneelta bisnesmieheltä.

Yllättävän usein Zuckerberg vetosi siihen, ettei tiedä asiaa, mutta lupasi tiiminsä ottavan selvää. Näin kävi mm. kysymyksessä seuraako Facebook käyttäjien surffauksessa myös uloskirjautumisen jälkeen. Ehkä Zuckerbergia vähän jännitti tai sitten hän halusi pelata varman päälle, jotta ei jäisi kiinni väärien tietojen antamisesta. Tai sitten hän vain pelasi aikaa eikä halunnut julkisesti paljastaa, miten Facebookin tiedonkeruu todellisuudessa toimii.

Hauska kohta oli, kun Facebookin käyttäjäehtoja pidettiin liian vaikeina jopa juristin lukea.

"Edes juristi ei ymmärrä näitä"
Kunpa tietäisit senaattori, miltä tuntuu lukea niitä vieraasta kulttuurista ja vieraasta maasta!

Senaattorien keski-ikä on 63 vuotta ja se näkyi. Näidenkö vanhojen gubbejen pitäisi säädellä Facebookia, kun he eivät edes ymmärrä mistä on kyse? Utahin 84-vuotias republikaanisenaattori Orrin Hatch kysyikin rohkeasti, millä Facebook oikein elää, jos sen palvelu on ilmainen. Selvästi hölmistynyt Zuckerberg vastasi hetken epäröityään: "Senaattori, me myymme mainostilaa".

Koomisilta tuntuivat myös senaatissa näytetyt valtavat pahvitaulut.
USA:n senaatti käyttää yhä pahvista esitystekniikkaa.
Ei puuttunut kuin että joku olisi kärrännyt saliin piirtoheittimen. Onko senaatin AV-tekniikka todellakin 1980-luvun tasoa?

Odotin Zuckerbergin sanovan, että yhtiö pitää GDPR-lakeja hyvänä ja aikoo noudattaa niitä. Ei sanonut. Vain yksi senaattoreista viittasi Eurooppaan. Tämä vahvistaa käsitystäni, että Zuckerbergin aiempaa lupausta asiasta ei pitänytkään ottaa vakavasti. Enkä ihmettele - sen paremmin Facebookilla kuin USA:llakaan ei ole varaa EU:n kaltaiseen henkilötietolainsäädäntöön.

Facebook-kohua voi tarkastella monesta näkökulmasta. Suomessa on mielestäni liikaa keskitytty tietojen antamiseen ja sen vaarallisuuteen. Jokainen tietää, että tiedot ovat hinta ilmaisesta palvelusta, eikä siinä välttämättä ole suurta riskiä ainakaan enää jatkossa, kun Facebookin on pakko noudattaa GDPR-lakia. Facebookista voi toki erota, mutta Googlesta ja muista someyhtiöistä käytännössä ei. Monelle hyödyt ovat kuitenkin tietovuotoja suurempia, ja harkinta pitää tehdä rationaalisesti.

Oleellisempi ja laajempi kysymys on Facebookilta vaadittava valvonta. Onko Facebook alusta vai onko sillä vastuuta? Voiko vanhan median sääntöjä soveltaa someyhtiöön? Senaattorien kysymyksissä nousivat esiin niin Venäjän salainen vaalivaikuttaminen kuin Burmassa tapahtunut Rohinga-vähemmistön joukkomurha. Tähän on pakko puuttua jollain tavalla.

Zuckerberg sanoi, että heillä sisältöä valvoo 20 000 ihmistä. Siinä on maailmanpoliisia kerrakseen! Hän sanoi myös, että vihapuheen tunnistaminen on kaikkein vaikeinta, koska kyse on nyansseista. Hän uskoi, että tekoäly pystyy tehtävään 5-10 vuodessa. Minä puolestani uskon, että hän heitti luvun hatusta, eikä sillä ole mitään todellisuuspohjaa.

Republikaanisenaattori Cruz osoitti heti, miksi Zuckerbergille sälytetty tehtävä on ykskantaan mahdoton: hän grillasi vastaajaa nurjasta suhtautumisesta konservatiiviseen sisältöön ja halusi tietää onko työntekijöitä erotettu poliittisten mielipiteiden vuoksi.

Ja kaiken kukkuraksi Foxnews nosti kuulemisesta juuri tämän kohdan ykkösaiheekseen:

Liberaaleja suositaan?
"Viis niistä kansalaisten perusoikeuksista, mutta kun Piilaakso suosii liberaaleja ajatuksia ja se on ihan väärin", tuntui olevan viesti.

Tajuaakohan Zuckerberg tehtävänsä mahdottomuuden vai antaako nuoruus ja miljardien omaisuus riittävästi itsevarmuutta tämän ongelman edessä?

Ainakin markkinoita kuuleminen miellytti, kurssi nousi +4,50 % eikä ole enää kovin kaukana siitä, mistä lähdettiin kohun alkaessa. Mutta osakemarkkinat diskonttaavatkin odotukset vain puolen vuoden päähän. Pitkällä tähtäimellä tehtävä on toivoton.

Tekstiä täydennetty 14.4.2018

Lisäys 19.4.2018: Zuckerberg jätti kertomatta kaikenlaista

4 kommenttia:

SS kirjoitti...

Facebook on hyvin supistinen yritys.

Anonyymi kirjoitti...

Usein toistetaan väitettä, että Facebook "palkkaa tuhansia" seulomaan sisältöä. Facebook ei palkkaa ketään. Kaikki filtteröinti ja manuaalinen siivous on ulkoistettu Aasiassa ja muualla sijaitseviin vuokrafarmeihin. Eräskin marokkolainen kertoi saaneensa farmilla dollarin tuntiliksaa.

Ihmiset, jotka tekevät likaisen suodatustyön (pornoa, väkivaltaa ja muuta), eivät ole Facebookiin työsuhteessa, eivät saa Facebookin etuja eivätkä nauti Facebookin tasoista hyvää palkkaa.

Jari kirjoitti...

kysymyksessä seuraako Facebook käyttäjien surffauksessa myös uloskirjautumisen jälkeen.

Tämäkin on webin yleinen ongelma. Selainvalmistajat hyväksyvät kolmannen osapuolen evästeet. Evästeitä on pidetty vaarallisina jo ennen kun kolmannen osapuolen evästeet (RFC 6265) sallittiin.

Hallitukset ovat edesauttaneet webin syntyä. Tim Berners-Leen saama arvostus on hupaisaa. Kuningatar Elisabet aateloi hänet.

Leen 1990 keksimä www ei sinällään olisi vaarallinen, mutta sitä pahensi heti alkuun Netscapen 90-luvun puolivälissä keksimät keksit ja javascriptit. Pyrkimys luoda hypertekstijärjestelmän avulla www-sovelluksia on ollut yksityisyyden kannalta tuhoisaa. Se on mahdollistanut kaupallisuuden, mutta se on myös estänyt kilpailua, koska käyttöliittymät on sidottu palvelimiin.

SS kirjoitti...

Kyllähän mainonta on ehdottoman tärkeää Internetille. Jos ei olisi mainontaa, niin webbiä eivät köyhät voisi käyttää. Mainonnalla rahoitettu Internetti on vapaan yhteiskunnan tae.

Supismista olisi tuskin koskaan voinut kehittyä nykyisenkaltainen koko inhimillistä todellisuutta määrittävä voima ilman mainontaa.