lauantai 13. lokakuuta 2018

Ilmastonmuutoksen pelko sumentaa järjen

Viime viikolla julkaistu IPCC:n ilmastonmuutoksesta varoittava raportti on käynyt vahvasti tunteisiin. Raportti maalasi kuvan apokalyptisesta tulevaisuudesta, jossa nouseva merenpinta hukuttaa kaupungit, tappaa eläimet ja aiheuttaa tornadoja, jotka pyyhkivät yli mantereiden.

Meidän suomalaistenkin on pitäisi leikata lihansyöntiä 90 %, rajoittaa autoilua ja lopettaa lentomatkailu. Seuraavista vaaleista pitäisi tehdä ilmastovaalit, joissa ehdokkaat kertovat selkeästi, millaisella politiikalla aikovat pudottaa Suomen päästöt vaaditulle tasolle ("vuoden 2019 eduskuntavaaleista on tehtävä ilmastovaalit - muuten törmäämme jäävuoreen, älä äänestä ilmastoänkyrää").

Huoli ilmastonmuutoksesta on aiheellinen ja suomalaisten on tehtävä osuutensa, vaikka olemmekin mitättömän pieni osa kokonaisuudessa. Mutta olen huolissani siitä, miten pelko sumentaa ihmisten normaalin arkijärjen ja mittasuhteet. Näin tärkeisiin asioihin ei ole varaa suhtautua pelkällä tunteella.

Ristiriita kirkastui itselleni kun katselin viikolla Aamu-tv:n lähetystä. Ensin kerrottiin, miten jokainen meistä voi tehdä pieniä ilmastotekoja tulevaisuuden pelastamiseksi. Sen jälkeen siirryttiin urheilu-uutisiin, joiden aiheena oli Havaijilla järjestettävä teräsmieskisa. Satoja kilpailijoita lentää keskelle valtamerta (kuuden tunnin lento Los Angelesista) kilpaillakseen jossain täysin turhassa lajissa. Mukana on useita suomalaisia.

Samoissa uutisissa kerrottiin NHL-tuloksia edellisen yön peleistä. En uskalla edes arvailla, paljonko Miamin ja Las Vegasin jääkiekkohallit tuottavat hiilidioksidipäästöjä. Kaupungeissa, joissa lämpötila on 20-45 C, ei pitäisi olla mitään syytä jäähallin ylläpitoon.

Urheilutulosten raportointi ihailevassa hengessä on täydessä ristiriidassa Ylen juuri hetkeä aiemmin harjoittaman ilmastovalistuksen kanssa. Mutta samalla se on hyvin kuvaavaa ja inhimillistä. Olemme sokeita kokonaisuudelle.

Haluamme uskoa, että omat pienet valintamme pelastavat maapallon. Todellisuudessa niillä ei ole mitään merkitystä. Ilmaston lämpenemisen ratkaisevat Kiina, Intia, Yhdysvallat ja muut suuret maat. Australia aikoo jatkossakin käyttää suuria kivihiilivarojaan, Saksa samoin. IPCC:n raportti ylitti Yhdysvalloissa uutiskynnyksen vain CNN:llä. Muut seuraamani kanavat noteerasivat sen korkeintaan pikku-uutisena.

Siinä, että suomalainen uskoo pelastavansa maailman pienillä teoillaan, ei ole mitään pahaa. Se tuottaa hyvän mielen ja saa ihmisen tuntemaan itsensä merkitykselliseksi. Pelkään kuitenkin, että ilmastoahdistus vaikuttaa lapsiin, jotka eivät pysty käsittelemään asiaa eivätkä suhteuttamaan tietoja. Lisäksi ilmastonmuutos on vain yksi uhka monien muiden joukossa. Saastuminen, mikromuovit, sodat ja muut uhkat jäävät ilmastoahdistuksen jalkoihin.

Pian 30 täyttävä Noora Vaarala kirjoitti Helsingin Sanomissa "kirjeen nuorelta feministinaiselta". Pysähdyin kohtaan, jossa hän kirjoitti lapsentekohalujani hillitsee eniten ilmastonmutos. Uutisoinnin pelottamana Vaarala siis kokee, että jättämällä lapsen tekemättä hän torjuu osaltaan ilmastonmuutosta.

Tällainen ajattelu on tunteellista ja suhteetonta. Ne, joiden oikeasti pitäisi muuttaa asioita, eivät halua sitä tehdä. Suomalaisten uhrautuminen heidän puolestaan on jaloa, mutta turhaa -- tai ei, se ei ole edes jaloa, ainoastaan turhaa. Pahinta on, jos uhrautumisesta ei saa edes hyvää mieltä vaan sitä joutuu katumaan myöhemmin.

Päästöjä pitää vähentää ja jokaisella on oma listansa, mistä pitäisi aloittaa. Insinöörinäkökulmani on, että karsinta pitäisi aloittaa joko sieltä, missä päästöt ovat suurimmat tai sieltä, missä ne syntyvät turhimmista syistä.

Jokaisella on oma listansa: pyöräilijät haluavat lopettaa autoilun, kaupunkilaiset maanviljelyn, sinkut lastenteon, ilman lemmikkiä olevat luopua lemmikeistä ja niin edelleen. Oman listani kärjessä on urheilu. Urheilijoiden, katsojien ja kisaorganisaatioiden lennättäminen ympäri maapalloa, Formula-kisoista puhumattakaan, on turhaa viihdettä ja siitä on helppo luopua. Omat lapset ovat paljon merkittävämpiä. He pelastavat maan, eivät tuhoa sitä. Tähän asti urheilu on ollut pyhä lehmä, johon ei ole saanut puuttua, mutta nyt tilanne on ehkä muuttumassa ("Urheilu on välinpitämätön ilmastoterroristi - korruptoituneet elostelijat pyörittävät ympäristöorgioita").

Urheilusta raportoiva Yle osoittaa konkreettisesti, miten ilmastonmuutos on lähes yksinomaan tunneasia.

Ikään kuin järjen käyttö näissä asioissa olisi kiellettyä.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Uutiset ja sää -- sekä kybersää

Nordic Cyber Security -tilaisuudessa tuli eilen ehdotus kybersäätilan raportoinnista. Kyse on Viestintäviraston tietoturvapalvelusta, joka raportoi kuukausittain ajankohtaisista verkko- ja tietoturvauhkista.

Sää-termi on hieman epähavainnollinen, sillä tämä säätila kerrotaan jälkikäteen. Se ei siis ole varsinainen ennuste. Tuorein syyskuun 2018 kybersää näyttää tältä:
Edellisen kuukauden kybersää
Huijaukset & kalastelut -alue näyttää synkältä, on salamointia ja tummia pilviä. IoT-alueella tihkusadetta, samoin vakoilussa, palvelunestoissa ja haittaohjelmissa. Verkkojen toimivuus erottuu edukseen: puolipilvinen sää, josta aurinkokin pääsee kurkistamaan. Viestintäviraston käyttämä analogia säätietoihin on oivallinen ja hauska.

Jarna Hartikainen lukemassa edelliseen kuun kybersäätä 11.10.2018.
Televisiossa luetaan joka ilta uutisia ja kyllästymiseen asti samoja säätietoja sekä joutavia urheilutuloksia. Mitä jos urheilun sijaan jossain lähetyksessä olisikin kybersää? Katsojia varoitettaisiin juuri silloin ajankohtaisista kalastelu- ja pankkihuijauksista. Loppuun voisi laittaa vaikka hauskan tietoiskun salasanojen tai varmuuskopioiden merkityksestä.

Suomi pitää itseään edistyneenä it-maana, mutta uskomme lepää vanhojen saavutusten ja Nokian matkapuhelinten jälkihehkun varassa. Emme ole aikoihin tehneet mitään omaperäistä tai rohkeaa.

Tietoturvan tuominen sään ja urheilun rinnalle olisi juuri sopiva konkreettinen toimi kyberturvan ja kansallisen turvallisuuden kohentamiseksi. 

maanantai 8. lokakuuta 2018

EU tule apuun - kesäajasta päättäminen on liian vaikeaa

Monta vuotta suomalaiset ovat kiroilleet isoa pahaa EU:ta, joka pakottaa meidät siirtämään perk**een viisareita kaksi kertaa vuodessa. Siinähän menee unirytmit ja terveys ihan sekaisin, kun joutuu heräämään/menemään nukkumaan tuntia tavallista aiemmin.

Hallelujaa, rukoukset on kuultu! EU antaa jäsenmaille vapaat kädet päättää, millä aikavyöhykkeellä haluavat jatkossa kellonsa pitää. Hyvästi ongelmat ja harmitukset!

Mutta eipä se kellonajasta päättäminen olekaan niin helppoa. Pysyvällä kesä- ja talviajalla on omat kannattajansa. Olisiko parempi valita valoisat aamut vai valoisat illat? Joillakin henkilöillä valoisampi aamu auttaisi heräämistä, valoisat illat taas lisäävät aktiivisuutta ja vähentävät liikenneonnettomuuksia.

Ei tämä ollutkaan niin helppoa kuin aluksi näytti. Suo siellä, vetelä täällä.

Naapurimaiden valinnat sotkevat pakkaa entisestään. Nyt tilanne on yksinkertainen: Britannia ja Portugali käyttävät GMT-aikaa, muu Keski-Eurooppa on GMT+1 ja Suomi sekä muut itäiset reunavaltiot GMT+2. Kesäajan alkaessa kaikki siirtävät kelloja tunnilla eteenpäin ja syksyllä takaisin.

Pahinta on, jos EU-maat valitsevat toisistaan poikkeavia aikavyöhykkeitä. Silloin matkailijan tai puhelimella työasioissa soittavan pitäisi aina erikseen selvittää, missä ajassa kyseinen maa on. Tässä jos missä kaivataan EU:n yhdenmukaistavia ohjeita!

Suomen  pysyvä kesäaika jättäisi meidät samaan aikaan Moskovan kanssa. Se ei välttämättä ole viiteryhmä johon haluaisimme kuulua, etenkään jos muut itäreunan maat valitsevat toisin.

Vielä yksi ehdotus on siirtyä GMT+1 aikaan, jolloin olisimme pysyvästi talviaika miinus yksi tunti -ajassa. Esimerkiksi näin lokakuun alussa pimeä tulisi jo kaksi tuntia nykyistä aikaisemmin.

Ei kesäaikaa ihan turhan vuoksi keksitty, siinä on omat hyötynsä. Nykyisenä digiaikana viisareitakaan ei tarvitse väännellä käsin, sillä laitteet säätävät kellonsa itse. Jos kesäajasta luovutaan kokonaan, järjestelmien päivittäminen vakioaikaan tulee olemaan iso urakka.

Jos emme pysty valitsemaan kesä- emmekä talviaikaa, miten olisi kompromissi: noudatetaan kesäaikaa kesällä ja talviaikaa talvella.

Sitten pitää vielä saada EU säätämään järjestely kaikille EU-maille, niin aikaongelmat on ratkaistu. 

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Perikato (Ilkka Remes) voisi olla tekoälyn kirjoittama

Lukiessani Remeksen uusinta kirjaa mieleen juolahti ajatus: tämä voisi olla tekoälyn kirjoittama. Mutta palataan siihen myöhemmin, ensin hieman taustaa.

Kyber- ja somevaikuttamisen tematiikkaa hyödyntänyt Horna-sarja oli kiinnostava jo yksin aiheensa vuoksi. Sen lopussa Remes kertoi törmänneensä aihepiiriin, josta virallinen Suomi halusi vaieta, ja ilmoitti seuraavan kirjan perustuvan tähän. Odotin kiinnostuneena, mitä tuleman pitää.

Kun tämän syksyn kirja Perikato sitten ilmestyi, olin jokseenkin pettynyt. Etukäteen hehkutettu aihe osoittautui maahanmuutoksi. Remes harjoittaa melkoista populismia väittäessään, että sen uhkakuvista halutaan vaieta. Aihetta on vatvottu mediassa loputtomiin, nykyään myös kriittisestä näkökulmasta.
Ilkka Remes: Perikato
Mainiota muuten, että Remes on viimeisenä merkittävänä suomalaiskirjailijana antanut periksi ja hyväksynyt kirjansa e-versioiden myynnin. Pystyin ostamaan kirjan pitkän junamatkan aikana ja lukemaankin läppärillä hyvän matkaa. E-versio oli myös selvästi edullisempi (17,90 vs. 21,90 e) kuin paperikirja, jotka remesmäiseen tapaan ovat paksuja ja vievät tilaa omassakin kirjahyllyssä.

Perikadon alku on lupava. Remes kuvaa elävästi kahden afganistanilaisen paperittoman piileskelyä Helsingissä ja heitä hyväntahtoisena hölmönä suojelevan Annan vaiheita. Mukaan kytkeytyy myös Panaman paperien kaltainen tietovuoto, jossa salaisia varallisuustietoja kaupitellaan Saksan viranomaisille.

Remes kritisoi Suomea siitä, että yhteiskunta sulkee silmänsä tulijoiden arvomaailmalta. "Jotkut pakolaismiehistä eivät osoittaneet mitän arvostusta naisia kohtaan, nämä olivat heille vain synnytysautomaatteja, joiden kuului todella miestä kaikissa asioissa" ja "Pahimmalta Annasta oli tuntunut nähdä kuinka osa suomalaisista - jopa sosiaalityöntekijöistä - ummisti rasismisyytösten pelossa silmänsä tyttöjen silpomiselta, perheiden sisäiseltä "kunniaväkivallalta" ja ulkomailla solmituilta alaikäsiten tyttöjen avioliitoilta".

Kritiikki on paikallaan, mutta "toimittajiksi oli palkattu henkilöitä, jotka olivat kokemattomia ja joilla oli vahva henkilökohtainen agenda" nostaa jo kulmakarvoja. Agenda tuntuu olevan myös Remeksellä itsellään.

Suuremmaksi kuvioksi kehittyy islamistien salajuoni Euroopan tuhoamiseksi, joihin liittyen Oulussa on surmattu kaksi jihadistia. Tästä voisi kehittää vaikka minkälaisen jännärin.

Mutta ei, kiinnostavan alun jälkeen Remes päätyy samaan asetelmaaan kuin kaikissa viimeaikaisissa kirjoissaan: taustalta paljastuu Venäjän salajuoni, jossa Suomi on kokoaan isompien tapahtumien näyttämönä. Kirjan päähenkilöksi nousee suomalaistaustainen CIA-agentti Robert Forsten. Kuten muissakin Remeksen kirjoissa, vastakkain on Suomen ja Venäjän etu, joiden välissä CIA:lla on oma roolinsa. Kiinnostavista lähtökohdista huolimatta romaani muuttuu aiempien remesten klooniksi.

Ja juuri siitä syystä uskon, että tekoäly olisi voinut kirjoittaa kirjan. Kun sille olisi syötetty lähtötietona Remeksen aiempi tuotanto ja annettu kirjan teemaksi islamin uhka, tulos olisi ollut jotain tällaista. Tekoäly ei pysty aitoon luovuuteen. Se pystyy vain varioimaan ja toistamaan vanhaa.

Kuin rutiinin pakosta Remes rakentaa niin monimutkaista juonikuviota, ettei se jaksa enää kiinnostaa. Mukaan sotketaan viestikoelaitoksella työskennellyt Venäjän myyrä, sukulaisten salattu historia ja USA:n uusoikeiston Venäjää myötäilevä juonittelu. Lopputaisteluissa ja -selvittelyissä en enää välittänyt, kuka tappaa kenetkin, ja mikä oli totuus isovanhemmista. Rakentamalla kirja islamistien salaliiton varaan ja jättämällä turhat koukerot pois tulos olisi ollut paljon kiinnostavampi. Nyt kaikki tuntuu vanhan toistolta. Ihan kuten tekoälyn tekemältä.

Sotkuisen juonen ja tapahtumien loputtoman vyöryn painaessa päälle kiinnostavinta on etsiä kirjasta ajankohtaisia viittauksia. Helsingin sanomien viestikoelaitos-paljastukset, nimeltä mainitut tärkeimmät ministerit, Skripalien myrkyttäminen ja jopa heinäkuussa tapahtunut pakkopalautuksen estoyritys Finnairin koneessa muodostavat ajankuvaa, joka kiinnostaa 20 vuoden päästä lukijaa. Viimeksi mainittu on tosin tarinan kannalta irrallinen ja turha, mutta herättää silti hilpeyttä. Kohtaus on kirjan alkupuolella, joten Remeksen on pitänyt lisätä se jälkikäteen.

Haastattelussa Remes kertoi jättävänsä käsikirjoituksen vasta viimeisten deadlinien jälkeen. Yleensä kiirettä ei huomaa, mutta tällä kertaa ainakin e-versiossa oli monia kummallisuuksia. Luvussa 38 lähes sama lause toistuu peräkkäisellä sivulla. Luvussa 61 Remes mainitsee päähenkilön lentävän Icelandairin Boeing 757:llä, mutta hetken päästä ilmavirta heiluttaakin Airbusia. Yhtiö käyttää vain Boeingeja. Luvussa 33 sanotaan arvoituksellisesti "Tomar oli saanut nimensä 1100-luvulla 188 Portugalissa toimineesta luostarista". Kun USA kiristi Rauma-Repolaa 1987, presidenttinä ei voinut olla "George W. Bush" vaan hänen isänsä (luku 71). Ja niin edelleen.

Yleensä Remes on kuvannut avainhenkilöiden surmat kursailematta, nyt yhden henkilön kuolema käy ilmi vain mainintana - aivan kuin tappokohtaus olisi editoitu jossain vaiheessa pois?

On harmi, että jokasyksyisestä romaanista on tullut Remekselle rutiinia. Varhaisemmat kirjat kuten Ruttokellot, 6/12 ja Pahan perimä olivat omaperäisiä ja mielikuvituksellisia.

Remes on ollut tällä viikolla muutenkin otsikoissa, koska mainio Jäätyvä helvetti (2015) sisälsi viittauksen Paraisilta tapahtuvaan sissi-iskuun. Siihen liittyen sain lukijalta sähköpostin, jossa hän arveli Remeksen takana olevan Suomen puolustusvoimien upseerien kollektiivin. Remes tuntuu kirjoittavan ulos sen, mitä upseerit eivät uskalla ääneen sanoa.

Kiinnostava teoria, mutta ei varmaankaan totta. Remes aloitti muilla kuin Venäjän uhkakuvilla ja on kirjoittanut myös muutamia nuorten kirjoja. Hänellä on epäilemättä läheiset välit puolustusvoimiin -- ehkä jo liiankin läheiset?

Jälkisanoissa Remes kirjoittaa arvoituksellisesti "olen vuosin mittaan keskustellut muun muassa erilaisissa turvallisuus- ja sotilasalan tehtävissä työskentelevien ihmisten kanssa luottamuksellisti. Tällä kertaa mukana on teemoja, joita tuntevat ihmiset korostivat luottamuksellisuuden merkitystä erityisesti. Se oli kiinnostavaa ottaen huomioon, kuinka arkisista asioista on kysymys - asioista, joiden käsittelyn avoimessa yhteiskunnassa luulisi olevan itsestään selvää". Miten tätä pitäisi tulkita?

Perikato loppuu lupaukseen, että Robert Forstenin tarina saa jatkoa. Taidan jättää väliin ja odottaa jotain uutta.

lauantai 29. syyskuuta 2018

Sähköinen äänestäminen ei ole se suurin ongelma

Suomessa vallitsee kiitettävä yksimielisyys siitä, että vaalit pitää toimittaa lippuäänestyksenä. Sähköinen äänestys olisi liian kyberturvatonta ja mahdollistaisi ääntenlaskennan manipuloinnin. Virolaisia tämä seikka ei tosin haittaa ja verkkoäänestys on toiminut useissa vaaleissa ongelmitta.

Tiedän hyvin sähköisen äänestämisen riskit. Käsittelin niitä Kyberuhkia ja somesotaa -kirjassani monen sivun edestä. Kiinnostavin havainto oli, miten paljon virheitä perinteinen lippuäänestys on aiheuttanut. Ruotsin paikallisvaaleissa ulkopuoliset voivat helposti nähdä, mille puolueelle ääni on mennyt, eikä tätä pidetä maassa ongelmana. Turvallisuus on tunne ja tottumiskysymys, ei eksaktia tiedettä.

Lippuäänestyksen ongelmat eivät tietenkään ole argumentti sähköisen äänestyksen puolesta. Virheitä tuottavan järjestelmän korvaaminen vielä enemmän virheitä ja riskejä tuottavalla ei ole mikään perustelu.

Olen samaa mieltä: aika ei ole kypsä sähköiselle äänestykselle.

Mutta asiaan liittyy ajatusharha, jota käsittelen kirjassakin. Liiallinen huomion kiinnityminen sähköisen äänestyksen riskeihin johtaa siihen, että unohdamme kokonaiskuvan. Olipa äänestys sitten lipuilla tai netissä, tulos on oikea vain, mikäli koko vaalia edeltänyt ketju on aukottoman turvallinen.

Niin ei selvästikään ole. Yhdysvalloissa Trumpin voittoon vaikuttivat Venäjän somemainonta ja DNC-tietomurto sekä Cambridge Analyticalta ostettu mikrokohdentaminen. Jos kampanjointi ja vaalimainonta eivät toimi reilusti, on melko sama äänestetäänkö lipuilla, netissä vai huutoäänestyksellä.

Tämä ei ole pelkkä USA:n ongelma.Kirjaan ei mahtunut mielenkiintoinen case kolumbialaisesta hakkerista nimeltä Andres Sepulveda, joka maksua vastaan vääristi vaalikampanjointia useissa eteläamerikkalaisissa valtioissa lähes kymmenen vuoden ajan ennen kiinnijäämistään. Nyt hän istuu vankeustuomiotaan. Lue vaikka Bloombergin juttu How to Hack an Election niin saat perspektiiviä vaalivaikuttamiseen.

Suomessa on ensi vuonna useammat vaalit. Sen sijaan, että korostamme vaalien olevan luotettavat, koska ne perustuvat vanhaan lippuäänestykseen, meidän pitää kiinnittää paljon enemmän huomiota kaikkeen siihen, mitä tapahtuu ennen äänestystä.

Ja se on paljon vaikeampi tehtävä. Osaammeko edes kuvitella, millä kaikilla tavoilla vaalityötä vääristellään ja mikä on kykymme huomata tällaiset manipulointiyritykset?

torstai 27. syyskuuta 2018

Venäjän trolli - omia kokemuksia

Ote Kyberuhkia ja somesotaa -kirjasta:

=====
"Ryhdyin Venäjän trolliksi

Tätä kirjaa varten ryhdyin Venäjän vapaaehtoiseksi trolliksi. Perustin Twitter-tilin suomalaisella henkilönimellä ja hankin prepaid-liittymän, jolla sain hoidettua rekisteröinnin. Varmuuden vuoksi käytin VPN-yhteyttä, jotta ip-osoitetta ei olisi yhdistetty omaan koneeseeni ja oikeaan tiliini.

Ryhdyin seuraamaan tunnettuja Twitter-tilejä, kirjoittamaan venäjämyönteisiä kommentteja suomeksi ja englanniksi sekä jakamaan eteenpäin venäläisten medioiden (mm. RT, Sputniknews) uutisia. 

Ensimmäinen Twitter-seuraaja ilmestyi jo viidentoista minuutin kuluttua ensimmäisen twiitin lähettämisestä. Venäjän ja Suomen lisäksi yllättävän paljon seuraajia tuli Turkista.

Algoritmit tekivät nopeasti tehtävänsä. Kun olin klikkaillut Venäjää sivuavia uutisia, Twitter alkoi suositella juuri siihen liittyviä aihetunnisteita ja henkilöitä. Nopeasti Twitter-syötteeni täyttyi tapahtumista, ihmisistä ja mielipiteistä.

Siirtyminen yhdestä kuplasta toiseen oli silmiä avaava kokemus. Venäjän toiminta näyttää aivan toiselta, kun sitä katsoo Twitterin valitsemien uutisten ja kommentoijien kautta. 

Länsimainen media kertoo yleensä Venäjän ongelmista ja kansalaisten ahdingosta talouden, korruption ja sananvapauden puristuksessa, mutta someviestit antavat toisenlaisen kuvan. Kuvissa näkyy onnellisia ihmisiä, elämän pieniä tapahtumia sekä tietenkin kissoja. Ihmiset ja heidän arkensa ovat kaikkialla samanlaisia.

Venäjällä ulkomaanuutiset kertovat lännen laajentumispyrkimyksistä, Yhdysvaltojen jatkuvasta sotimisesta eri puolilla maailmaa sekä Venäjän uhkalla pelottelusta. Venäläisissä uutiskuvissa joukot eivät pommita sairaaloita vaan jakavat Syyrian sota-alueilla elintarvikkeita paikallisille asukkaille.

Meemien, kuvaviestien ja tavallisten valokuvien ansiosta venäläinen näkökulma välittyy, vaikka ei ymmärtäisi kieltä eikä kyrillisiä kirjaimia. Kielimuuri on silti iso este, koska edes kansainvälisesti tuttuja tuotemerkkejä tai avainsanoja ei pysty tunnistamaan. Ehkei ole sattumaa, että idän ja lännen rajalinja kulkee juuri kyrillisten merkkien kohdalla? Tässä suhteessa automaattinen kielenkääntö voi vielä tuoda ison muutoksen. 

Kuplan vaihto osoitti konkreettisesti, miksi somepalvelujen algoritmit luovat rinnakkaisia maailmoja kohtaamisten sijaan. Juuri siinä internetin alkuperäinen ajatus meni metsään."

===

Yhdysvallat laajentaa sotilaallista toimintaa avaruuteen. Maan puolustusbudjetin lisäys pari vuotta sitten oli suurempi kuin Venäjän koko puolustusbudjetti. "Our military will soon be more powerful than it has ever been before", kehui Trump YK-puheensa yhteydessä. 

Voi vain kuvitella, miltä nämä uutiset kuulostavat venäläisten korvissa, ja miten ne lisäävät Putinin suosiota omien kansalaisten keskuudessa.

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Digitaalinen maanpuolustus - koko kansan asia

Jatkan vielä hetken aikaa bloggauksia liittyen Kyberuhkia ja somesotaa -kirjani teemoihin.

Termi "digitaalinen maanpuolustus" nousi mieleeni, kun tutkin miten varautuminen ja puolustautuminen ulkopuolisia uhkia vastaan on muuttunut. Vanhassa maailmassa maan puolustamiseen varautuivat ammattilaiset ja varusmiehet, jotka koulutettiin taistelemaan suomalaisessa maastossa.

Digitalisaatio on muuttanut tämän kaiken. Olemme uudella tavalla haavoittuvia, mitä vihollinen osaa käyttää hyväkseen. Miksi vaivautua lähettämään taistelujoukkoja rajan yli tai tekemään maihinnousua rannoille, kun pelkkä infrastuktuuriin kohdistuva uhka riittäisi saamaan Suomen polvilleen? Pelkkä uhkaus tuhota Suomen sähkönjakelun avainkohdat ohjuksilla - ehkä näyttävän demonstraation kera - tekisi tehtävänsä.

Kyberhyökkäykset sähköisiä palveluita vastaan ovat uhkauksen kevyempi versio. Ehkä oli vain sattumaa, että Airiston Helmen poliisitutkinnan jälkeen Suomeen kohdistui taas palvelunestohyökkäys, joka kaatoi viranomaisten sivuja. Sivujen kaataminen ei itsessään ole vaarallista, mutta ne luovat pelon ja epävarmuuden ilmapiiriä.

Emme tiedä, kuka oli tuoreimman palvelunestohyökkäyksen takana. Kyse saattoi olla puhtaasta sattumasta, nuorukaisten typerästä tempauksesta. Mutta kun samanlainen hyökkäys osui maahamme 1,5 kuukautta sitten -- ja vieläpä samaan kohtaan -- on pakko tunnustaa, että digitaalinen maanpuolustuksemme on retuperällä. Verkkomaailman rajavalvonta ei toimi. Jatkossa resursseja pitää kohdentaa erityisesti digimaailmaan, koska siellä riskit ovat suurimmat.

Asevelvollisuus koskee vain nuoria miehiä, vapaaehtoisena myös nuoria naisia. Digitaalinen maanpuolustus koskee sen sijaan meitä kaikkia, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Olemme kaikki etulinjassa omien älylaitteidemme vuoksi. Jokaisen kansalaisvelvollisuus on huolehtia wlan-purkin, älytelevision, valvontakameran, itkuhälyttimen ja älykkäiden kodinkoneidensa turvallisuudesta.

Jos niin ei ole tehty, laitteita voidaan käyttää hyökkäyksiin Suomea vastaan. Ulkomailta tulevat palvelunestohyökkäykset on mahdollista torjua rajoittamalla ulkomaanliikennettä. Tilanne olisi paljon hankalampi, jos merkittävä hyökkäysvolyymi tulisi kotimaisista osoitteista -- niistä suojaamattomista koti- ja yrityslaitteista, joiden asetukset ovat väärin ja päivitykset tekemättä.

Kukaan ei halua joutua tietämättään desantiksi. Siksi digitaalinen maanpuolustus on koko kansan asia.

perjantai 21. syyskuuta 2018

Vaaratiedottaminen on Suomen häpeäpilkku

Yhdysvaltojen hätätilavirasto FEMA testaa näinä päivinä kaikille amerikkalaisille lähetettävää puhelinhälytystä. Presidentin määräyksellä älypuhelimiin voidaan lähettää varoitusviesti vakavan terrori-iskun tai ympäristöuhan sattuessa. Se, että presidenttinä on Twitter-viesteihin mieltynyt Donald Trump, on herättänyt huolta järjestelmän mahdollisesta väärinkäytöstä. Rakentaminen aloitettiin kuitenkin jo Obaman aikana.

Meillä Suomessa ei ole mitään vastaavaa, vaikka pidämme itseämme niin uuden tekniikan kuin pelastustoimen edelläkävijöinä. Kuten Kyberuhkia ja somesotaa -kirjassani kerron, Suomen vaaratiedottaminen edustaa 1990-luvun tekniikkaa ja perustuu radiossa luettaviin tiedotteisiin, jotka lähetetään Ylelle faksilla. Niin juuri, faksilla! No, onhan se tavallaan kyberturvallista.

Suomen järjestelmää on yritetty rakentaa aina tsunamista (2004) lähtien, mutta hankkeet ovat aina kaatuneet rahan tai yhteisen tahdon puuttumiseen. Onkin hämmästyttävää, että 50 itsenäisen osavaltion Yhdysvalloissa, jossa mobiilitekniikka elää kivikautta Suomeen verrattuna, saadaan aikaan näin hieno järjestelmä.

Minulla on siitä omakohtaista kokemusta. Kerran USA:ssa autoillessani sain omaan puhelimeeni varoituksen paikallisten syöksytulvien riskistä. Tiedottaminen toimii siis jopa turistien laitteisiin, ilman mitään ladattavia sovelluksia.

Kyberuhkia ja somesotaa sivu 112.
Joskus tekniikka pettää. Tammikuun 2018 aiheeton varoitus varoitus Pohjois-Korean laukaisemista ohjuksista säikäytti havaijilaiset pahanpäiväisesti. Silloin kyse oli kuitenkin huonosta käyttöliittymästä ja inhimillisestä virheestä. Tekniikka toimi paljon paremmin kuin suomalaiset radio-ohjelman keskeyttävät bongorummut tai televisio-ohjelman päällä rullaava, koko Suomeen näkyvä varoitusteksti.

Kesästä 2015 alkaen radion vaaratiedotteet on voitu kohdistaa alueellisesti ja turhista koko Suomeen ulottuvista karhuvaroituksista on päästy eroon, mutta se ei vielä riitä.

Tarvitsemme Yhdysvaltojen tapaan järjestelmän, joka varoittaa kansaa alueellisesti ja mobiilitekniikkaa hyödyntäen. Radio ei enää tavoita kaikkia reaaliaikaisesti, sillä ihmiset kuuntelevat älypuhelimistaan musiikkia tai podcasteja. Nekin, jotka kuuntelevat radiota, tekevät sen nettiradiona, ja siihen ei voi todellisessa kriisitilanteessa luottaa.

Nokian ja mobiilipalveluiden luvatussa maassa kansalaisilla on lupa odottaa parempaa.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Kyberuhkia ja somesotaa

Kun internet alkoi yleistyä Suomessa kesällä 1994, olin innoissani. Modeemin ja tietokoneen kautta avautui aivan uusi maailma. Ilmaisten palvelujen maailmanlaajuinen verkosto kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta.

Alkuvuosien kehitys näyttikin lupaavalta: sähköpostia pystyi lähettämään kenelle tahansa, maailman lehdet olivat hiiren klikkauksen päässä ja ennen kaikkea netistä pystyi hakemaan tietoa kaikista mahdollisista asioista.

Uskoin, että Jugoslavian hajoamisesta alkanut sota (1992–1999) jäisi lajinsa viimeiseksi. Jatkossa sodat kävisivät mahdottomiksi, sillä ihmiset voisivat netin kautta itse nähdä, millaista vastapuolella olisi. Silloin he ymmärtäisivät, että omien johtajien lietsomat uhkat ja pelot olivat aiheettomia, koska vastapuolella on ihan samanlaisia ihmisiä kuin he itsekin. Uskoin, että tiedon ja viestinnän vapautuminen toisi maailmaan pysyvän rauhan.

Miten lapselliselta uskoni yksinomaan hyvään kehitykseen nyt vaikuttaakaan!

Ihmiset eivät halunneetkaan etsiä netistä tietoa vaan viihdettä. Netin ilmainen sisältö lähes tappoi ammattimaisen journalismin, jonka kilpailijaksi nousivat kaikenkirjavat blogit ja valeuutiset. Sosiaalinen media söi ihmisten vapaa-ajan. Näppäimistösoturit alkoivat kamppailla vääriä mielipiteitä vastaan varmana oman näkemyksensä oikeellisuudesta.

Armeija, netin alkuperäinen rahoittaja, palasi paikalle ja alkoi hyödyntää verkkoa omalla tavallaan. Ensin tiedusteluun (Echelon) ja vakoiluun (NSA/Snowden), sitten kyberhyökkäyksiin (Stuxnet), mielipidevaikuttamiseen (Twitter-botit), presidentinvaaleihin (RIA, Trump) ja jatkossa kenties robottisotaan, IoT-hyökkäyksiin ja Deepfake-väärennöksiin.

Kukapa olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut, että Yhdysvaltojen presidentti ohjaa maansa yleistä mielipidettä ja hoitaa ulkomaanpolitiikkaa sosiaalisessa mediassa, suoranaisia valheita levittäen? Elämme totisesti oudossa maailmassa, jossa medialukutaito, maalaisjärki ja luottamus ovat yhä tärkeämpiä yhteiskunnan tukijalkoja.

Sotimisesta on tullut niin kallista, että vain suurvalloilla ja öljymailla on siihen varaa. Kyberkeinot ovat edullisia eikä niiden käytöstä jää kiinni. Siksi kyberkeinojen merkitys kasvaa nopeasti ja niitä saatetaan käyttää myös Suomea vastaan. Tai käytetään jo nyt?

Kyberasiat pakottavat pohtimaan myös Suomen maanpuolustuksen järjestämistä. Onko asevelvollisuuteen perustuva armeija enää tätä päivää? Miksi harjoitella sotimista metsässä, jos vihollinen tulee verkkoa pitkin ja pysäyttää Suomen infrastruktuurin kyberhyökkäyksillä, haittaohjelmilla tai sabotaaseilla? Ääripäät eivät koskaan ole realistisia, mutta minkälainen kompromissi näiden uhkakuvien väliltä pitäisi valita?

Kyberuhkia ja somesotaa - digiaikana sinäkin olet etulinjassa.
Kirjani (järjestyksessään kolmaskymmenesensimmäinen) käsittelee kyberturvallisuuden, verkkovaikuttamisen ja teknisen kehityksen trendejä. Sana "kyberturvallisuus" on tylsä ja saa ihmiset haukottelemaan, mutta tähän kirjaan olen koonnut mielenkiintoisia tietoja koko laajasta digitaalisen turvallisuuden kentästä. Uskon niiden puhuttelevan lukijaa ja herättävän ajatuksia tämän päivän ja lähitulevaisuuden kehityksestä. Niin ainakin itselleni kävi kirjaa tehdessäni.

Alaotsikko "digiaikana sinäkin olet etulinjassa" viittaa kahteen asiaan. Toisaalta kotimme on täynnä älykkäitä (=haavoittuvia) digilaitteita, joita voidaan käyttää palvelunestohyökkäyksiin ja muuhun vahingontekoon, ellemme osaa suojata verkkoja ja laitteitamme. Kenenkään ei pitäisi vaarantaa tahattomasti kansallista turvallisuutta.

Toisaalta olemme kaikki etulinjassa myös informaatiovaikuttamisen suhteen. Mielipiteitämme yritetään ohjailla valeuutisilla, Twitter-boteilla, hybridivaikuttamisella, mainosten mikrokohdistamisella ja muilla tavoilla, joita emme edes huomaa.

Voidaksemme vastustaa epäasiallisia vaikutusyrityksiä meidän on pidettävä huolta kansan medialukutaidosta, yleissivistyksestä ja kansallisesta luottamuksesta, vaikka jälkimmäinen onkin kovilla. Ja jokaisen pitäisi tunnistaa omat vääristymät, jotka ohjaavat ajattelua ja saavat reagoimaan somepäivityksiin.

Kirjan voit tilata kirjakaupasta tai suoraan kustantajalta.

Korjauksia:
s. 67 Kevitsan kaivos sijaitsee Sodankylässä, ei Sotkamossa
s. 165 kolluusio p.o. kolliisio

Lisäyksiä:
s. 58 (Kaspersky) mainittu NSA:n huolimaton 68-vuotias työntekijä tuomittiin yli viideksi vuodeksi vankeuteen.

Muuta:
Lisätietoja näppärästä Fingbox-laitteesta, joka vartioi kodin wlan-verkkoa ja älykkäitä kodinkoneita.

perjantai 14. syyskuuta 2018

Hyvästi kotitallennukselle

Videonauhurin keksiminen oli aikoinaan kova isku tv-alalle ja elokuvateollisuudelle. Ne yrittivät kieltää videonauhurien myynnin tekijänoikeuteen vetoamalla. Ei pitäisi sallia sitä, että katsojat voivat itse nauhoittaa ohjelmia kotona ja katsoa niitä ilman uutta maksua ja mainokset ohi kelaten.

Yhdysvaltojen korkein oikeus päätti ns. Betamax-jutun (Sony vastaan Universal City Studios) vuonna 1984 Sonyn eduksi ja videonauhurien myynti koteihin sallittiin täpärästi yhden äänen enemmistöllä (5-4). Oleellista oli, että kotinauhoitus tulkittiin ajansiirroksi, mikä voitiin lukea jenkkiläisen fair use -periaatteen piiriin.

Menikö elokuvateollisuus konkurssiin? Kärsivätkö tv-yhtiöt? Ei tietenkään. Kotinauhoittaminen vain lisäsi kulutusta ja avasi ihan uudet videovuokrauksen markkinat. Kotinauhoituksen "haittojen" kompensoimiseksi luotiin hyvitysmaksujärjestelmä, jossa laitteiden ja tallennusvälineiden hintaan lisättiin tekijänoikeusmaksu.

Nyt runsaat 30 vuotta myöhemmin olemme uudessa tilanteessa. Tuotantoyhtiöt ovat saaneet haluamansa: kotinauhoittamisesta halutaan kokonaan eroon.

Lähes kaikkien digiboksien ja televisioiden tallennusominaisuutta on keinotekoisesti rajoitettu niin, että tallennuksia voi katsoa vain alkuperäisellä laitteella. Jos levy hajoaa tai usb-tallennuksen tehnyt televisio vaihtuu, vanhat tallennukset muuttuvat käyttökelvottomiksi salauksen vuoksi.

Aluksi salaus koski vain HD-lähetyksiä, mutta ymmärtääkseni missään nykyisessä televisiossa tai digibokseissa edes perustarkkuuden lähetyksiä ei voi enää nauhoittaa yhdellä ja katsoa toisella laitteella. Suomen antenniverkossa siirrytään pian DVB-T2-tekniikkaan, jolloin vanhat laitteet lakkaavat toimimasta ja tallenusrajoitukset koskevat kaikkea sisältöä.

Se on ongelma, sillä moni haluaisi katsoa tallentamiaan ohjelmia esimerkiksi läppärillä tai toisella tietokoneella.

Kotinauhoituksen tilalle tarjotaan streaming-palveluita, joissa yhtiöt voivat rahastaa kaikesta käytöstä. Streaming ei kuitenkaan auta, mikäli haluaa katsoa tallenteita esimerkiksi juna- tai lentomatkalla, tai kerätä arkistoa. Uutisia, ajankohtaisohjelmia, urheilutapahtumia, dokumentteja, tuttavien tv-haastatteluja ym. ei voi ostaa mistään.

Olen itse tallentanut useita dokumentteja tulevaa käyttöä varten kirjoihin liittyen. Tätä mahdollisuutta ei jatkossa enää ole.

Olen vertaillut useita televisioita ja kaikissa uusissa malleissa tallennusta on rajoitettu. En ymmärrä, millä tuotantoyhtiöt ovat painostaneet tv-valmistajia, sillä niiden etuna olisi pikemminkin palvella asiakkaita ja sallia kaikenlainen tallentaminen. Rajoitus kertookin sisältöbisneksen taloudellisesta arvosta ja vaikutusvallasta.

Elisaviihde oli aikoinaan mainio palvelu, koska tallennuksia pystyi ajastamaan älypuhelimesta ja selaimella. Pari vuotta sitten tekijänoikeusjärjestöt ja operaattorit pääsivät kuitenkin sopimukseen, jonka nojalla säilytysaika rajoitettiin enintään kahteen vuoteen (Telialla vain 3 kk). Toukokuussa Elisa muutti tekniikkaa lisäksi niin, ettei tallenteita pysty enää siirtämään itselleen edes kikkailemalla.

Elisa Viihteen "nauhoitukset" säilyvät pilvessä enintään kaksi vuotta.
Tämä rajoittaa käyttöä niin paljon, että oma Elisaviihde-asiakkuuteni on katkolla. Arkistointiominaisuus oli omassa käytössäni tärkeä.

Meppi Petri Sarvamaa tuuletti railakkaasti, kun EU toissapäivänä hyväksyi tekijänoikeusdirektiivin, koska sen jälkeen "luovan työn tekijät saavat korvauksen työstään."

Olisiko liikaa vaadittu, että joku ajaisi myös kuluttajien etuja? Miksi yli 30-vuotista kotitallennusta voidaan rajoittaa näin merkittävästi kenenkään puuttumatta asiaan?

Tekijänoikeusdirektiiviin liittyy kiinnostava sivujuonne. Toisin kuin konsertit ja teatteri, urheilua ei ole aiemmin laskettu tekijänoikeuden piiriin. Lauluesitys nauttii lähioikeuden suojaa, juoksu ei. Direktiivin 12-artikla puhuu "Urheilutapahtuman järjestäjän suojasta", joka toisi tekijänoikeuden myös urheilukilpailuihin. Tavoitteena on suojata lähetysoikeuksista maksaneita tv-yhtiöitä ja estää katsojia ottamasta kuvia ja jakamasta niitä sosiaaliseen mediaan.

Artiklan tiukka tulkinta johtaisi kiinnostaviin ilmiöihin. Urheilukilpailujen portilla estetään nyt alkoholin tuominen katsomoon, jatkossa laukut tarkistettaisiin myös kameroiden varalta. Selfien ottaminen katsomossa tulisi kielletyksi.

Kuka ajaa tekijänoikeusasioissa meidän kuluttajien etua, kun isolla rahalla meppejä lobbaava tekijänoikeusbisnes saa tahtonsa läpi? EU vahvistaa kansalaisen oikeuksia henkilötietoihinsa ja amerikkalaisia nettijättejä vastaan, mutta kun kyse on omasta sisältöbisneksestä, kansalaisen oikeuksia saa heikentää.

torstai 13. syyskuuta 2018

Tekijänoikeusdirektiivi osuu omaan nilkkaan

EU hyväksyi eilen kohutun tekijänoikeusdirektiivin äänin 438-226. Heinäkuussa tekstiehdotus kaatui täpärästi äänin 318-278.

Näin suomalaiset MEPit äänestivät (Yle Uutiset ruutukaappaus 12.9.2018).
Nyt olisi sopiva hetki pöyristyä siitä, miten EU haluaa kampittaa Youtubea ja Facebookia lainsäädännöllä, kun ei kaupallisin perustein siihen pysty. Sillä juuri heitä vastaan uusi direktiivi on tähdätty.

Kun EU:lla ei ole taloudellista valtaa (alalla menestyviä yrityksiä), se joutuu turvautumaan lisääntyvään sääntelyyn ja rajoituksiin. Niiden vaikutukset omiin kansalaisiin ja omien yritysten kilpailukykyyn kääntyvät helposti kielteisiksi.

Jotta voisi kauhistella nyt hyväksyttyä direktiiviä pitäisi tietää, miten tekstiä on heinäkuun jälkeen muokattu. Kukaan ei tunnu tietävän. Tekstit voivat vielä muuttua ja direktiivin kansallinen soveltaminen jättää liikkumavaraa myös suomalaisille toimijoille. Jätetään siis analysointi myöhemmäksi, kun käytettävissä on oikeaa tietoa "nine-twelve":n sisällöstä ja vaikutuksista.

Yhden asian nostan kuitenkin esiin -- edustaja Petri Sarvamaan Twitter-tuuletuksen heti äänestyspäätöksen jälkeen:
On selvää, että tekijänoikeusjärjestöt ovat lobanneet massiivisesti uusien lakien puolesta. Kaikkea perustellaan tietenkin pienten tekijöiden edulla, vaikka direktiivi ei tähän puoleen suoraan puutukaan. Silti Sarvamaan teksti on häpeäksi euroedustajalle -- sehän on suoraan lobbarien kynästä.

"Luovan työn tekijät saavat korvauksen työstään...". Pateettista. Eivätkö tekijät tähän asti ole saaneet? Kotimaisten tekijänoikeusjärjestöjen tulot kasvavat kohisten, kansainvälisen musiikkituottajien tilaston mukaan musiikkimyynti kasvoi viime vuonna +8 prosenttia. Google tilittää puolet Youtuben mainostuloista tekijöille.

Direktiivin "isä" Axel Voss tuulettaa Sarvamaan tapaan äänestyksen jälkeen. (YLE uutiset ruutukaappaus)
Missä on se polttava ongelma? Kuka riistää pientä luovan työn tekijää?

Ainakaan musiikkialalla ei ole koskaan mennyt niin hyvin kuin nyt. Ongelmia varmasti on, mutta ne johtuvat sopeutumisesta digitalisaatioon ja piratismista, joita molempia EU-päätös pikemminkin pahentaa.

Mepit levittivät tietoja, joiden mukaan Google olisi ennen äänestystä käyttänyt miljoonia lobbaukseen. Paljonkohan tekijänoikeusjärjestöt käyttivät? Ainakin Sarvamaan (ja muidenkin) kohdalla rahat tuottivat halutun päätöksen.

Ministeriön edustaja, tekijänoikeusneuvos ja oikeustieteen tohtori Viveca Still oli eilen Ylen tv-uutisissa kriittinen direktiiviä kohtaan ja sanoi, ettei se ollut Suomen tavoitteena. Ongelmakohtiin olisi voitu puuttua nykyistä lainsäädäntöä kehittämällä. Mutta ammattiyhdistysliike vei tällä kertaa voiton.

Teoston teki viime vuonna erittäin hyvän tuloksen, Gramex kehuu vuottaan jopa ennätykselliseksi ("Medialisensioinnilla vahva vuosi, korvauskertymä kasvoi"). Teoston vuosikertomuksesta poimin kuvauksen siitä, miten tekijänoikeusjärjestöt näkevät uusien kanavien merkityksen:

"Saimme konkreettisen osoituksen YouTuben merkityksestä musiikin kuuntelun kanavana loppuvuodesta 2017, kun Google veti hetkellisesti musiikkisisällöt pois Suomen YouTubesta. Poisvedon taustalla olivat pitkittyneet sopimusneuvottelumme Googlen kanssa, ja vaikka musiikki oli poissa kuluttajien ulottuvilta lopulta vain yhden päivän, tilanne aiheutti valtavan palautevyöryn niin perinteisen kuin sosiaalisen mediankin puolella. Samalla saimme vahvistusta näkemyksellemme siitä, kuinka merkittävä musiikkipalvelu YouTube on Suomessa.
.. 
Tällä hetkellä Facebookin ja YouTuben kaltaiset alustapalvelut rakentavat liiketoimintansa luovien sisältöjen vapaan saatavuuden varaan, eivätkä joko maksa tekijänoikeuskorvauksia oikeudenhaltijoille lainkaan tai ainakaan aineistojen todellisen hyödyntämisen mukaisesti."

En tiedä Teostosta, mutta minusta puolet Youtuben tuloista kuulostaa varsin kohtuulliselta korvaukselta. "Todellisen hyödyntämisen mukaisesti" ei ole pelkkä etujärjestön määriteltävissä oleva asia. Kuvauksesta voi lukea myös, että ilman EU-lakeja Youtube ja Facebook olisivat olleet näissä väännöissä niskan päällä. Youtube on tärkeämpi artisteille kuin suomalaiset artistit Youtubelle.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Sometuomioistuimen päätöksellä pikapotkut ihmisroskasta

Eilisen 11.9.2018 somekohun aiheena olivat ihmisroskat. Sometuomioistuin oli koolla koko päivän ja sen tuomio oli yksimielinen: entinen keskustan kansanedustaja ja nykyinen Oulun kaupunginvaltuuston jäsen Riikka Moilanen ansaitsi potkut Oulun Pihlajalinnan toimitusjohtajan paikalta, koska syrjäytyneiden halventava nimittely paljasti Moilasen todellisen arvomaailman.

Kymppiuutiset näyttivät koko lausunnon.
Somekohut tulevat ja menevät, enkä kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Ylen iltauutiset mainitsi asian vain ohimennen. Mutta kun Maikkarin Kymppiuutiset näytti Moilasen alkuperäisen puheenvuoron ja asetti "ihmisroskat" oikeaan kontekstiin, vaikutus omassa mielessäni muuttui.

Katujen puhtaanapidosta käydyssä keskustelussa Moilanen lausui näin:

...tässä on kivetyksen likaisuutta ja muuta roskaamista käyty keskustelua, mutta mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon, siis tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen. Olen huolissani niistä ihmisistä mutta olen huolissani myös niistä oululaisista joka on selkeä turvallisuusriski, toisaalta Oulun kaupunki haluaa olla matkailun vetovoimainen kaupunki...

Koko keskustelun voi tarkistaa Oulun kaupunginvaltuuston videoidusta istunnosta (kiistanalainen kohta alkaa vähän ennen 17 minuutin aikaa). Yhdenkään videolla näkyvän edustajan ilme ei värähdä ihmisroskista. Vain kaksi kommentoi puheenvuoroa. Ensimmäisenä Junes Lokka, joka yrittää viedä keskustelun maahanmuuttajiin ja toisena Sebastian Tynkkynen, joka puolustaa vähäosaisia ja kummastelee ihmisroska-sanan käyttöä.

Meteli nousi vasta Kalevan uutisen ja etenkin sitä seuranneen somekohun myötä seuraavana päivänä. Pihlajalinna päätti pikaisesti paikallisen toimitusjohtajansa työsuhteen, jotta väitetty suhtautuminen vähäosaisiin ei tahraisi yrityksen bisnestä.

Moilanen ei takuulla arvannut, miten hänen lausettaan tultaisiin vielä lukemaan suurennuslasin kanssa. Ennakkoasenteista riippuen sen voi kuulla "ihmisroskan" vähättelynä. Oma spontaani reaktioni oli toinen: pidin sitä huonosti valittuna aasinsiltana ja hassuna rinnastuksena.

Rasisteilla on tapana selittää kaikki möläytyksensä jälkikäteen huumorina tai ironiana. Moilanen ei tehnyt niin. Hän ei osannut itsekään perustella sanavalintaansa, ilmeisesti kohusta hämmentyneenä, mutta pyysi kuitenkin anteeksi.

Somessa jokainen kommentoija halusi olla toinen toistaan hyveellisempi ja tuomita Moilasen alatyylisen lausunnon. Kuinkahan moni somekohun innoittamista oli kuullut ko. puheenvuoroa tai tiesi, mihin se liittyi? Kuinka moni yhtyi pelkästään kuoroon muiden mukana?

Oma lukunsa ovat ne, jotka tahallaan väärinymmärtävät asian voidakseen loukkaantua kunnolla, kuten Tuuli Kamppila osoittaa:



"Vähäosaiset ovat ihmisroskaa, sanoi keskustalainen ex-kansanedustaja", Kamppila lataa. Hän on feministipuolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Siinä roolissa luulisi ymmärtävän helposti naispoliitikkoa, joka on huolissaan kadulla avoimesti dokaavista (ja usein ohikulkijoita, varsinkin naisia, häiritsevistä) ihmisistä. "...ihmiset ei vaan yksinkertaisesti uskalla kulkea tuossa Isokadun pätkällä, jossa nyt näyttää olevan ilmeisesti käsityksessä erilaista näkemystä, että miten sitä yleistä siisteyttä siellä ylläpidetään", Moilanen sanoi puheenvuorossaan.

Yksittäinen harkitsematon sana riittää nykyään toimitusjohtajan potkuihin. Mieleen tuli kesäinen tapaus Ruotsalo ja Porin Jazz, jossa hallitus palkkasi toimitusjohtajan selvittämättä tämän taustoja, ja kun julkisuuteen tuli sitten harkitsematon lausunto homoista, hallitus pelasti itsensä antamalla pikapotkut. Oikeastaan hallituksen olisi pitänyt erottaa itsensä huonosta työstä.

Toimitusjohtajan työsuhde katkeaa herkästi, jos toiminta vaikuttaa työnantajan etuun ja brändiin. Mutta se, että yritys tällaisessa tapauksessa vetoaa omiin arvoihinsa, on valheellista valkopesua. Pihlajalinnan arvot ovat kuulemma eettisyys, energisyys ja ennakkoluulottomuus. Ei yritystä arvot kiinnosta vaan bisneksen turvaaminen. Siinä ei yksittäisen ihmisen kohtalo tai reilu kohtelu paljon paina.

On helppoa lähteä mukaan somekohuun, lyödä lyötyä ja kehua omia korkeita arvojaan. Mutta entä, jos oma asemasi on jonain päivänä pölkyllä samasta syystä? Yksikin varomaton sana voi johtaa työsuhteen päättymiseen. Bisneksen vuoksi työnantajasi tottelee nöyrästi sometuomioistuinta eikä sinun todellisella tarkoituksellasi, anteeksipyynnöillä tai arvoilla ole merkitystä.

Ja kyllä, tämä ei koske pelkkiä toimitusjohtajia, vaan myös perinteisessä työsuhteessa olevia. Potkut saatetaan ehkä viedä oikeuteen, jos irtisanomisperuste ei ole riittävä, mutta työnantajalla on muitakin keinoja toteuttaa sometuomioistuimen sinulle määräämä rangaistus.

torstai 30. elokuuta 2018

Suomalaiset kaikkoavat Facebookista - Peak some

Harto Pöngän laskelmat, joiden mukaan Facebookista oli lähtenyt 300 000 suomalaista, saivat aikaan pienoisen kohun. Asia oli ilmeisesti arka myös yhtiölle itselleen, joka tavoistaan poiketen kommentoi asiaa. Uusimman tiedotteen mukaan käyttäjien määrä ei olisi laskenut keväästä, vaan olisi edelleen 2,8 miljoonaa. Myös Helsingin Sanomien Jussi Pullinen on pohdiskellut lukujen kertomaa.

Blogissa Pönkä avaa laskelmiaan tarkemmin. Kopioin sieltä keskeisen kuvaajan tähän:

Harto Pöngän laskelma Facebookin kuukausittaisista käyttäjämääristä Suomessa.
Grafiikan perusteella lasku on tuntuva ja kiistaton. Sen syistä voidaan olla monta mieltä. Keväällä oli iso tietosuojakohu, joka alkoi Cambridge Analyticasta ja päätyi #Delete Facebook -kampanjaan. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tietosuoja olisi ollut ratkaiseva syy käyttäjien lähtöön. Tietosuojakohuja on ollut säännöllisesti, eivätkä ne aiemminkaan ole vaikuttaneet käyttäjämääriin.

Laskua enemmän itseäni kiinnostaisi tietää, mikä käänsi käyttäjämäärän nousuun kesällä 2016. Sitä edeltävä kasvu näyttää kuin viivottimella vedetyltä. Tapahtuiko kesällä 2016 jotain erityistä Facebookille?

Koska käyttäjätiedot eivät tule yhtiöltä itseltään, niihin ei kannata tuijottaa liian tarkasti. Ilmaispalvelussa käyttäjä-termin määrittelykin on vaikeaa, koska osa tileistä on käytännössä kuolleita. Facebook itse puhuu kuukauden aikana palvelussa käyneistä.

Aktiivikäytön kääntyminen laskuun on kuitenkin todennäköistä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Kymmenen vuoden ajan palvelu on saanut käyttäjät roikkumaan "Fasessa" ja lukemaan tuttavien turhia ja joskus tahallisen ärsyttäviäkin, kiiltokuvamaisia päivityksiä. Se on pitkä aika missä tahansa palvelussa.

Moni aloitti Facebookin käytön, koska sai kuulla löytävänsä sen kautta vanhoja tuttuja ja etäisiä sukulaisia. Tämä uutuudenviehätys ei enää toimi.

Viimeisten viiden vuoden aikana Facebook ei ole juurikaan uudistunut. On luonnollista, että ihmiset alkavat kyllästyä, eikä minkään palvelun käyttäjämäärä voi kasvaa loputtomasti. Silti grafiikasta näkyvä muutos on yllättävän nopea ja selvä, joten ilmeisesti taustalla on muutakin.

Olemme ehkä ohittaneet Peak some -pisteen, jonka jälkeen sosiaalisen median käyttö alkaa vähentyä -- tai ainakin erikoistua pienempiin kanaviin. Osa painottaa Linked-iniä, jotkut Snapchatia, toiset Instagramia. Valinnat ovat henkilökohtaisia. Itse olen suosinut viime aikoina Twitteriä ja vähentänyt oleellisesti Facebookin käyttöä. Rajoitettu merkkimäärä on siunaus, koska se estää kietoutumasta loputtomiin väittelyihin.

Facebookille itselleen käyttäjämäärän kääntyminen lasku on iso juttu. Se tietää kylmää puhuria pörssikurssiin, joka on perustunut uskoon loputtomasta kasvusta. Onkin kiinnostavaa nähdä, miten yhtiö reagoi. Pahinta on, että käännepiste osuu muutenkin hankalaan aikaan. Muun Piilaakson mukana yhtiö on joutunut presidentti Trumpin silmätikuksi, sitä syytetään toisaalta vihapuheen levittämisestä ja toisaalta konservatiivisten mielipiteiden tukahduttamisesta. Sekä Facebook että Twitter ovat alkukesän aikana karsineet suuren määrän feikkitilejä palveluistaan, mikä sekin voi vaikuttaa lukujen pientymiseen.

Facebookilta vaaditaan enemmän vastuuta käyttäjien levittämästä sisällöstä. Tätä taustaa vasten lasku on jopa hyvä asia. Se osoittaa todeksi Zuckerbergin keväisen lauseen, jonka mukaan yhtiö ei koe olevansa monopoli omalla alallaan.

Somen kulta-aika voi olla vasta edessä, vaikka käyttäjämäärät kääntyvät laskuun. Jäljelle jäävät siirtyvät paremmin itselleen sopiviin palveluihin ja sitoutuvat niihin entistä enemmän. Hyvässä lykyssä trollien ja feikkien määräkin alkaa laskea, koska erillisissä kanavissa laajaa näkyvyyttä on vaikeampi hankkia.

(Tekstiä muokattu Facebookin uuden tiedotteen vuoksi, jossa käyttäjämäärän lasku kiistetään)

tiistai 28. elokuuta 2018

Toimittajakunta naisistuu - Hesarin kovista uutisista 85 prosenttia naisilta

Monet ammatit, joita miehet aikoinaan dominoivat, ovat nykyään naisvaltaisia. Valmistuvista juristeista ja lääkäreistä enemmistö on naisia. Miesvalta on säilynyt lähinnä insinööreillä ja muilla teknisillä aloilla.

Myös toimittajakunta naisistuu nopeasti. Ylivoimainen enemmistö viestintää lukevista on naisia. Harva heistä ryhtyy toimittajiksi, sillä muut viestinnän tehtävät työllistävät suurimman osan. Toisaalta toimittajaksi voi ryhtyä melkein kuka tahansa, koska ammattitutkintoa ei vaadita. Joillakin on taustaa ihan muista opinnoista. Yhteistä on kuitenkin kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin sekä koulutus, yleensä vielä akateeminen sellainen.

Seuraan Helsingin Sanomia. Viime aikoina siellä on julkaistu silmiinpistävän paljon kasvisruoka-, terveys- ja ihmissuhdejuttuja. Ne kiinnostavat lukijoita, joka sekin on yhä naisvaltaisempaa, ja keräävät siksi klikkejä. Mutta ovatko aihevalinnat epäsuoraa seurausta myös toimittajakunnan omasta taustasta ja kiinnostuksesta?

Laskin tämän päivän (28.8.2018) lehden uutisiin ja muihin juttuihin merkityt kirjoittajat -- ja hämmästyin. Pääkirjoitus- ja uutissivujen jutuissa oli tasan yksi miehen kirjoittama juttu ("EU:n perusoikeudet kunniaan"). Ensimmäisen aukeaman kolumni oli Anu Kantolalta ("Suomen on aika totutella elämään pelinappulana") ja toinen teksti Annamari Sipilältä ("Jos haluaa klubiin, pitää nähdä vaivaa").

Kahdessa jutussa kirjoittajina olivat mies ja nainen yhdessä. Loput 20 juttua olivat naisten kirjoittamia. Pääkirjoitussivun, kotimaan, kaupungin, ulkomaiden ja talouden uutisista naisten kirjoittamia oli 24 ja miesten 4. Prosentteina luvut ovat 86 % ja 14 %.

Muilla osastoilla juttuja on niin vähän, ettei osuuksien laskemisella ole juuri merkitystä. Urheilujuttuja oli 6, niistä miesten näppäimistöltä 4. Ne kaksi naisen (Päivikki Kauste) kirjoittamaa urheilujuttua liittyivät Portugalin kisoissa tapahtuneeseen naisten ahdisteluun.

Kulttuurissa tilanne 3-2, tieteessä vain yksi juttu (mies), tänään-osastolla yksi juttu (mies) ja TV-osastolla 2-1.

Kaikki lehdessä nimetyt kirjoittajat huomioiden miesten osuus oli 37 % ja naisten 63 %. Olisi kiinnostavaa tehdä vastaava vertailu lehtiin 10, 20 ja 30 vuoden takaa.

Seuraavaksi voi kysyä, onko jakaumalla merkitystä. Sukupuoleen liittyvät aiheet ovat herkkiä; arvaan, että muutama lukija on vetänyt herneen nenään jo tässä kohdassa (jos on ylipäätään jaksanut lukea alkua pidemmälle). Onhan se niinkin, että ammattitaitoinen toimittaja kirjoittaa mistä aiheesta käsketään ja tekee sen neutraalisti. Mutta veikkaan, että jos suhde olisi toisin päin (miehet kirjoittaisivat 86 % ns. kovista uutisista), vinoumaan olisi kiinnitetty huomiota. Viestintä on aina myös vallankäyttöä.

Moni lehden toimitus seuraa, kuinka monta naista jutuissa esiintyy joko asiantuntijoina tai juttujen aiheina, jotta tasa-arvo toteutuisi nykyistä paremmin. Olisiko syytä kiinnittää huomiota myös toimittajiin itseensä? Kaikissa ammateissa tulisi olla sekä naisia että miehiä. Sukupuolijakauman vinoutuminen kumpaan tahansa suuntaan on epätoivottavaa kehitystä.

Jos sukupuolella ei ole toimitustyössä väliä, miksi STT:n miesvaltainen hallitus nostatti pienen kohun? Onko sillä väliä, että naisvaltaista toimittajakuntaa ohjaa Hesarisa kaksi miespuolista päätoimittajaa ja 3/4 toimituspäälliköistä on miehiä? Kumpi vaikuttaa lehteen enemmän: johto vai kirjoittajat?

Yhdysvalloissa hämmästeltiin, miksi Trumpin valinta presidentiksi tuli yllätyksenä medialle. Yhdeksi syyksi on arveltu sitä, että naisvaltainen ja akateemisesti koulutettu toimittajakunta tunsi paremmin Itärannikon ja Euroopan olot kuin oman maansa hiljaisen enemmistön. Ehkä toimittajien taustalla on väliä? Ehkä itseä kiinnostavat aihevalinnat, näkökulma ja käsittelytapa kuitenkin näkyvät jutuista? Itselle tulee mieleen mm. kasvissyöntibuumi, jota ei sitten ollutkaan muualla kuin lehtien kirjoituksissa (maksumuurin takana).

Ehkä tässä on yksi syy, miksi pieni mutta äänekäs osa lukijoista on vieraantunut valtamedioista ja kokee niiden tuputtavan vihervasemmistolaista suvaitsevaisuutta ja käsittelevän itselleen vieraita vähemmistöaiheita.

Sekään ei ole hyväksi -- ei vieraantujille itselleen, mutta ei myöskään medialle eikä yhteiskunnalle.

Lisäys 29.8.2018: Pikaisella vilkaisulla tämän päivän lehdessä jakauma näyttäisi olevan tasapuolisempi. Silmiinpistävää on, että kulttuuri- ja tv-jutut ovat nykyisin voittopuolisesti miesten kirjoittamia, kun niitä ennen pidettiin naisten kevyinä aiheina. Urheilu-uutisissa mikään ei ole muuttunut, edelleen miesten valtakuntaa -- tiede samoin.

Lisäys 30.8.2018: Tyttöjen vähäinen osuus luonnontieteissä ja matematiikassa huolestuttaa monia kirjoittajia (esim. tänään HS Mielipide "Opettaja voi innostaa tyttöjä matematiikan opiskeluun"). Poikien vähäisestä osuudesta näkee harvoin kenenkään kirjoittavan.

perjantai 24. elokuuta 2018

Onecoin, täydellinen rikos?

Ei kai kukaan yllättynyt, kun Onecoin eilen ilmoitti kolikkojen vapaan vaihdannan siirtyvän vuodella eteenpäin? Nyt maaginen päivämäärä on 8.10.2019. Ennen sitä keksitään taas jokin veruke, jolla aikataulua voidaan lykätä eteenpäin. Kaupankäynti Onecoinilla ei ala koskaan, sillä kolikoilla ei ole arvoa.

Raivostuivatko käyttäjät, kun vuosien kärsivällisen odotuksen jälkeen ilmoitettiin taas uudesta lykkäyksestä? Ei suinkaan. Verkosto sitoo ihmiset toisiinsa. Kukaan ei halua asettaa kaveria pulaan -- varsinkin kun tietää, että niin tehdessään myöntäisi menettäneensä tuhansia euroja ja joutuisi ehkä syytteeseen rikoksesta. Uhri huomaa olevansa samassa veneessä tekijän kanssa. Pirullisen tehokasta.

Tilillä näkyvä 100 000 euron virtuaalinen saldo pitää toivon liekkiä yllä. Niin kauan kuin on pienikin mahdollisuus, että kolikot saa joskus muutettua oikeiksi euroiksi, ei kannata luovuttaa. Aina voi tapahtua jotain, mikä saa kolikon arvon vielä nousemaan nykyisestään (ei voi, koska jo nykyinen tähtitieteellinen ja puhtaasti fiktiivinen arvo on käsittämätöntä huijausta).

Toistuvilla lykkäyksillä avainhenkilöt ostavat itselleen aikaa. Rikoksen jäljet kylmenevät ja hyvässä lykyssä syyteoikeus vanhenee. Ruja Ignatova katosi lokakuussa 2017, Kari Wahlroos jätti Onecoinin viime vuoden joulukuussa ja Tommi Vuorinen aikoo karistaa Suomen pölyt jaloistaan ensi vuoden aikana. Juuri sopivasti.

Alkaa näyttää siltä, että Onecoin on tekemässä täydellisen rikoksen. Parasta on, että uhrit eivät edes tajua joutuneensa huijatuiksi eivätkä siksi tee rikosilmoitusta.

Rahat ovat menneet parempiin taskuihin. Parturin pöydällä silmiini osui Seiska-lehden kansi:

"Kohuliikemies Kari Wahlroos kaahauksesta vankilaan Virossa!"
Mistä tuo "liikemies" tuohon tuli?

Kari Wahlroos kaahasi McLaren 720S urheiluautolla yli 200 km/h.
Jutun mukaan "kryptovaluuttabisneksien parissa työskentelevä liikemies... ajoasenne katsottiin hengenvaaralliseksi muita tielläliikkujia kohtaan ja hänet passitettiin viikoksi putkaan".

Katsokaa, Onecoin-verkoston jäsenet: siellä ne teidän muka koulutukseen ja tokeneihin pimeästi siirtämänne eurot ovat! Wahlroosin puolen miljoonan euron urheiluautossa. Teitä huijattiin, ettekä edes myönnä sitä itsellenne.

On pakko uskoa, että Suomessa saa kusettaa ihmisiä joutumatta siitä vastuuseen. Tommi Vuorisen esitelmät ja Kari Wahlroosin herätyskokoukset eivät ole johtaneet mihinkään seurauksiin, koska jäsenet eivät tee rikosilmoituksia eikä sen paremmin KRP, verottaja kuin Finanssivalvontakaan halua puuttua näin hankalaan ja kansainväliseen huijaukseen.

Onecoinin eilen ilmoittama ICO-järjestely on tarkoituksellisen hämärä ja epäselvä. Jos joku jäsenistä osaa selittää asian selvällä suomella, laittakaa kommenttikenttään. Perimmäinen tarkoitus on vain ostaa aikaa. Toinen tarkoitus on ilmeisesti luoda jonkinlainen uusi kryptovaluutta, joka toimisi valmiissa Ethereum-ketjussa (kuten LEOcoin), ja konvertoida Onecoin-leikkirahat sinne, jolloin vielä jäljellä olevat huijarit voisivat osoittaa poliisille todellisen lohkoketjun olemassaolon. Viis siitä, että kaikki 3,5 vuoden aikana tapahtunut "louhinta" on ollut pelkkää teatteria.

Verkoston jäsenten kannalta lopputulos on sama: kolikoilla ei edelleenkään ole mitään arvoa, eikä tule. Huijarit nauravat partaansa ja nostavat lisää rahaa salaisilta pankkitileiltään ylinopeussakkojen maksuun.

Alunperin ne olivat sinun rahojasi. Nyt ne ovat uunokolikoita, kirjaimellisesti.

Lisäys 27.8.2018

Onecoinin jäsenmäärä kasvaa eksoottisilla alueilla. Samoalla ihmiset ovat laittaneet tähän elinikäiset säästönsä ja myyneet autonsa:




Onecoinin ICO-sivulla viime viikolla olleet pörssien logot, joiden kanssa Onecoin väitti käyvänsä neuvotteluja listautumisesta, ovat kummasti kadonneet viikonlopun aikana. 

Olisikohan tällä suuren Kraken-pörssin kannalla jotain tekemistä asian kanssa:

Kraken-pörssi: "Emme halua olla misään tekemisissä ponzi-coinien kanssa".
Ja vielä loppuun Wikipedian Onecoin-artikkeli, johon on listattu huijausta vastaan tehdyt tutkinnat ja viranomaisten varoitukset. 

tiistai 21. elokuuta 2018

LEOCoin, vähän parempi kuin Onecoin?

Jatketaan kryptovaluutta- ja huijausteemaa toisella kirjoituksella. Suomessa levitetään myös toista verkostomarkkinointiin kytkettyä kryptovaluuttaa, LEOCoinia. Sain siitä 11-sivuisen suomenkielisen esitteen. Teksti muistuttaa kovasti Onecoinia: on verkostopalkkiota, ylä- ja alalinjaa, sponsoreita, tasoja, bonuksia (matching, network, direct selling ym.), louhintaa ja koulutuspaketteja.

Aloituspakkauksen (pronssi) hinta on 180 puntaa, hopea-paketin 720 puntaa ja kulta-paketin 1800 puntaa. Kalleimman koulutuksen hinta on hirvittänyt suomalaista kirjoittajaakin, sillä hän varoittaa "Erikoiskoulutusmateriaalien arvoksi yhtiö on määritellyt peräti 20 000 punnan hinnan" ja suosittelee ostajaa "todellakin tutustumaan ja toteamaan itse ovatko ne hintansa arvoisia".

Voisi kuvitella, että LEOCoin on kloonannut hyvän huijauksen Onecoinilta, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. LEO-yhtiö (Learning Enterprises Organisation Ltd) on perustettu 2012 ja LEOCoinin louhinta alkoi jo vuonna 2014. Kolikolla on todellinen lohkoketju, koska valuutta on ilmeisesti rakennettu toisen lohkoketjutekniikan päälle.

LEOCoin on parempi kuin Onecoin, sillä sen pääkonttori on Englannissa ja yhtiön avainhenkilöt ovat todellisia. Suurin ero on kuitenkin siinä, että LEOCoinilla on julkisesti noteerattu arvo ja sitä voi oikeasti vaihtaa muutamassa pörssissä. Kurssikehitys ei tosin ole ollut kovin mairitteleva. Juuri nyt arvo on 0,21 dollarin luokkaa. LEO osoittaa, ettei kryptovaluutan tarvitse odottaa vuosia vapaan vaihdannan alkamista.

LEOCoin kurssikehitys vuoden ajalta
LEOCoiniin on luvattu tämän vuoden aikana mullistava uutuus: MasterCard debit-kortti, joka antaa "euron tasoisen käytettävyyden näille kryptovaluutoille". Siinä ei ole mitään erityistä, sillä Bitcoineja on jo pitkään voinut käyttää samalla tavalla. Louhintaa tehdään esitteen mukaan "ainakin Englannissa, Sloveniassa ja Islannissa" - sekin parempaa kuin Onecoinissa, joka ei koskaan kertonut louhintakeskusten sijainteja.

Valuutan lisäksi LEOCoinista rakennetaan laajempaa ekosysteemiä, jossa jäsenet voivat osallistua mm. kiinteistö- ja startup-sijoittamiseen.

Markkinointimateriaali venyttää totuutta ja ylistää kryptovaluuttojen nousupotentiaalia Onecoinista tuttuun tapaan vertaamalla omaa valuuttaa Bitcoiniin ja hehkuttamalla sen arvon miljoonakertaistumista. Esite väittää että "muidenkin kryptovaluuttojen kärki nousee voimakkaasti" ja "Lähes kaikki digivaluutat ovat tähän mennessä nostaneet arvoaan pelkän yleisen kiinnostuksen johdosta". No ei ihan. "LEOcoin on palkittu ja jopa vallankumouksellinen digivaluutta". Niinhän ne aina.

Esitteessä on monia varoituksia, kuten vastuuvapauslauseke, jonka mukaan jokaisella on vastuu omasta liiketoiminnastaan: "sinulle asian esitellyt henkilö kertoi sinulle toiminnasta sen mitä hän sillä hetkellä muisti ja tiesi".

En suosittele ketään lähtemään tällaiseen verkostoon. Säännöt ja bonusjärjestelmät ovat niin monimutkaisia, että niistä on vaikea saada selkoa. Epäselväksi jää, mistä todellisesta liiketoiminnasta jäsenet saavat tuottoja. Äkkiseltään tuloja näyttäisi syntyvän vain uusien jäsenten ostamista paketeista, jolloin toiminta täyttää pyramidin tunnusmerkistön. Ei ole mitään syytä, miksi valuutan arvo jatkossa nousisi.

Miksi laittaa rahoja Onecoiniin, kun samanlainen verkosto pyörii jo LEOCoinilla ja valuutta on vapaasti vaihdettavissa? Lisätietoja saa varmaankin yhteyshenkilöksi ilmoitetusta osoitteesta lohkoketjutiimi@gmail.com.

Muita vaihtoehtoja ovat Coinspace, Virosta johdettu Dagcoin (www.dagcoin.org), johon Kari Wahlroos lähti, sekä lukijapalautteessa mainittu ja Belizeen rekisteröity Chameleon Coin, jolla on toimintaa myös Suomessa. "Cameleoncoin on uusi älykäs innovaatio, jonka sisältö muuttuu jatkuvasti ja arvo nousee. Ensimmäisen vuoden minimi euromääräinen tuottotavoite onkin asetettu +100%." - jep, kuulostaa lupaavalta! Kurssikäyrä keskusteluikkunan kera löytyy suomeksi:

Chameleon Coinin meno hyytynyt kevään 2017 jälkeen. Luultavasti tuttuja nimiä chat-ikkunassa.
Tyypillistä on, että samat huijarit ja uhrit siirtyvät kolikosta toiseen, eivätkä opi kokemuksistaan.

lauantai 18. elokuuta 2018

Onecoin-ilta Espoossa

Onecoin-rintamalla on ollut pitkään hiljaista, koska yli vuoden ajan jäsenet ovat odottaneet valuuttansa "vapautumista" 8.10.2018. Itselleni ei tullut yllätyksenä, että uusien tietojen mukaan kaupankäynnin alkaminen siirtyy todennäköisesti ensi vuoteen. Perusteluina ovat "ei mennä keskeneräisellä kolikolla markkinoille" ja "kolikon arvo pitää ensin vakiinnuttaa". Syyskuun alussa alkaa ns. kolikkoanti (ICO), jossa kolikkoja myydään pankeille ja suursijoittajille. Sen piti tapahtua jo alkuvuodesta, mutta Saksan poliisitutkimukset lykkäsivät aloitusta. Tässä kaikessa ei ole mitään järkeä, mutta sehän on sivuseikka.

Myös ex-maajohtaja Tommi Vuorinen on palannut kehiin. Hän puhui Tampereen ja Turun tilaisuuksissa, ei kuitenkaan Espoossa. Vuorinen on myös palannut tiedottajan rooliin lähettämällä medioille tiedotteen poliisitutkinnan päättymisestä. Ehkä hän vastaisi taas toimittajien kysymyksiin?

Koska Onecoinilla ei ole organisaatiota Suomessa, Innopoli 1:n Leonardo-auditorio oli varattu toisen yrityksen nimissä:

Tunneklinikka - mikäs tämä on?.
Tunneklinikan omistaa Mika Peltola, joka on ollut alusta lähtien Onecoin-toiminnassa mukana. Sivulla http://ritvajankala.wixsite.com/henkinensydan/teachers Peltolan kerrotaan olevan tunneterapeutti, parantaja ja yrittäjä, joka on "auttanut satoja ihmisiä vapautumaan erinäisistä henkisistä ja tunnetasoilla olevista ongelmista". Peltola kertoo saaneensa "syntymälahjana erityisen herkkyyden tuntea ja aistia energiavärähtelyitä ja olla yhteydessä henkimaailmaan Kryon-nimisen olennon kautta". Näille kyvyille lienee käyttöä myös Onecoinissa.

Onecoinin aloittaessa Peltola ylläpiti sivustoa www.tulevaisuudenmaksuvaluutta.com (ei enää olemassa), jossa kehuttiin valuttaa ylenpalttisesti:

"Tulevaisuuden maksuvaluutta"
Yhteystietona oli silloin henkimaailmaan sopivasti voitto4you@hotmail.com. Ironista on, että sivulla Onecoinia verrataan Bitcoiniin, jonka arvo oli jo tuolloin (2015) moninkertaistunut. Todelliset nousut olivat silti vasta edessä. Jos ihminen olisi laittanut rahansa Onecoinin sijasta Bitcoiniin ja myynyt oikeaan aikaan, hän olisi 20-kertaistanut rahansa.

Koska tilaisuus pidettiin aivan kotinurkilla, halusin mennä kuulemaan tuoreimmat uutiset. Tällä kertaa järjestäjät olivat saaneet ohjeet, ettei minua saa päästää sisään. Aiempiin yleisötilaisuuksiin olen päässyt ongelmitta. Menetys ei ollut suuri, olen kuullut asioista jälkeenpäin mukana olleilta eikä mitään varsinaista uutta tullut ilmi.

Yksityistilaisuus - ethän avaa ovea! (kolmeen kertaan)
Otaniemen tilaisuudessa oli yllättävän paljon osallistujia, arvioisin 70-80. Verkostoon uskovia löytyy siis pääkaupunkiseudultakin, ei yksin maakunnista. Juttelin muutaman kanssa heidän poistuessaan tilaisuudesta klo 20 aikaan ja usko näytti vahvalta. Tähän liittyviä monia näkökulmia käsittelen tulevassa kirjoituksessa.

Yhtiön mukaan Onecoin-käyttäjiä on noin 3,5 miljoonaa. Kolikkoja on ymmärtääkseni "louhittu" noin puolet maksimäärästä eli noin 60 miljardia. Yhden kolikon arvoksi yhtiö on ilmoittanut runsaat 20 euroa. Muiden kryptovaluuttojen arvo on tämän vuoden aikana vähintään puolittunut, mutta markkinaheilunta ei tietenkään koske Onecoinia, koska sillä ei ole markkinoitakaan. Yhtiön oma ilmoitus arvosta riittää.

Jokainen Onecoin-omistaja haluaa myydä kolikkojaan heti kun mahdollista. Nyt se iso kysymys, johon kukaan ei vielä ole osannut vastata: kuka verkoston ulkopuolinen haluaisi ostaa OC-kolikkoja 20 eurolla kappale? Jotta arvo säilyisi yhtiön ilmoittamalla tasolla, jonkun pitäisi ostaa 60 miljardia kolikkoa a 20 euroa eli yhteensä 1200 miljardilla eurolla. Suomen valtion budjetti on noin 55 miljardia, eli jo nykyisillä OC-kolikoilla saisi koko Suomen menot 22-kertaisesti.

Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä. Vaikka kolikkoja joskus oikeasti pääsisi myymään, niiden hinta määräytyy kysynnän eikä yhtiön ilmoituksen mukaan. Ja kysyntä on nollan luokkaa.

Yhtiö tietysti toivoo, että mahdollisimman moni pitäisi kolikkonsa ja odottaisi tulevaa arvonnousua, mutta mistä se voisi tulla? Jos myyntimahdollisuus joskus toteutuu, kurssi romahtaa, joten kannattaa myydä ensimmäisten joukossa.

Seuraa lisäkysymys niille onecoinisteille, jotka uskovat pystyvänsä vastaamaan edelliseen kysymykseen.

Roadtourin illoissa puhuttiin paljon KYC-dokumenteista, koska niiden avulla muka torjutaan laittomuuksia ja varkauksia (ettei käy kuten Bitcoinissa). Yhtiö haluaa jokaiselta verkoston jäseneltä passikopion ja tuoreen laskun, jolla todistaa kotiosoitteensa. Jos dokumentit vanhenevat (esim. passi), tilillä olevat kolikot näyttävät katoavan ja ilmestyvät takaisin vasta, kun jäsen on lähettänyt kopiot ajantasaisista todistuksesta.

Unohdetaan se, että tällainen toiminta on täysin GDPR-tietosuojalakien vastaista eli laitonta. Unohdetaan sekin, että em. dokumenttien lähettäminen Bulgarian huijareille on äärimmäisen suuri henkilökohtainen riski.

Vaihdannan alettua Onecoin haluaa tietää, kenellä kolikot sen jälkeen ovat. Joskus kerrottiin, että omistajan nimi kryptattaisiin jokaiseen kolikkoon, jolloin se pitäisi vaihtaa aina, kun raha siirtyy ostotapahtuman yhteydessä (mitähän mahtavat tehdä vaihtorahoille? Kryptovaluutat eivät oikeasti ole mitään kolikoita).

Kuka myyjä hyväksyisi kolikkoja, joihin pitää aina kauppatapahtuman yhteydessä vaihtaa oma tai asiakkaan nimi? Asiakkaiden pitäisi todistaa henkilöllisyytensä, vaikka sitten ostaisi pelkkää jäätelöä kioskilta. Lisäksi hämäräperäinen bulgarialainen yhtiö voisi seurata täydellisesti rahaliikennettä, tietää mihin olet maksanut ja paljonko saanut.

Mikä olisi tällaisen rahan käytettävyys? Tasan nolla, ilman sen arvoakin.

Mutta uskollisia verkoston jäseniä tällaiset kysymykset eivät horjuta. Totuus tulee edelleen yhtiöltä ja he odottavat ilmoitusta, milloin vapaa vaihdanta lopulta alkaa.

perjantai 17. elokuuta 2018

Sananvapaus ja kivapuhe

Twitterin Keijo Kaarisade -parodiatili, joka nimittää itseään vihapuhepoliisiksi, myönsi allekirjoittaneelle toissa viikolla "palkinnon", joka saa suun hymyyn:

Parodiatilin "palkinto".
Taustalla oli Sanna Ukkolan twiitti, jossa kysyttiin, olivatko vastaajat koskaan muuttaneet mieltään nettikeskustelujen seurauksena. Itse löysin yhden asian: aiemmin ajattelin, että kyllä nettiin hölmöjä mielipiteitä mahtuu eikä niistä kannata kenenkään välittää, mutta olen muuttanut mieltäni:


Sanatarkasti siis: Ennen uskoin, ettei nettikirjoittelua tarvitse rajoittaa - kyllä nettiin hölmöjä mielipiteitä mahtuu. Olen muuttanut kantaani. Kaikkea kirjoittamista ei tarvitse sallia sananvapauden nimissä, teksteilläkin voi olla vaikutusta tekoihin.

Parodiatili tulkitsi tätä oman agendansa mukaisesti ja katsoi sen palkinnon arvoiseksi. 

Ennen sosiaalista mediaa nettikeskustelut olivat pienen piirin juttu, eikä höyryjen päästäminen niillä ollut kovin vaarallista. Nyt tilanne on toinen. Kun kaikki ovat netissä, omasta mielestä väärin ajattelevia rankaistaan henkilökohtaisella uhkailuilla, pelottelulla ja häirinnällä. Usein kirjoittaja on vielä niin pelkuri, että piiloutuu somen valetilien taakse. Sellainen ei missään tapauksessa ole hyväksyttävää. 

Ylen tämän päivän uutinen kuvaa hyvin, millaiseksi touhu on mennyt. Toisten häirintä tekee pilkkaa sananvapaudesta: häiritsijät väittävät puolustavansa sananvapautta rankaisemalla toisia sen käytöstä.

Joillekin tuntuu olevan vaikea ymmärtää, mistä sananvapaudessa on kyse. Epäilen, että ymmärtämättömyys on tahallista, sillä ei tämä vaikeaa ole. 

Sananvapaus on perusoikeus, mutta se ei ole absoluuttinen tai ehdoton, kuten ei mikään muukaan perusoikeus. "Sananvapaus joko on tai sitä ei ole", on ihan puppua. 

On paljon asioita, joita ei saa sanoa ääneen sananvapaudesta huolimatta -- tai ainakin siitä seuraa rangaistus, koska ennakkosensuuria ei Suomessa juurikaan ole. Esimerkiksi toisen henkilön terveystietojen, salasanan tai yksityisyyttä loukkaavien tietojen julkinen levittäminen on kiellettyä, samoin yritys- ja sotilassalaisuuksien.

Myös toisten henkilöiden uhkailu, pelottelu ja kunnian loukkaaminen on kiellettyä. Ja niin pitääkin olla. 

Sananvapaus liittyy kuitenkin mielipiteen vapauteen. Jokaisella on oikeus olla eri mieltä abortista, tasa-arvosta, kansalaistottelemattomuudesta -- sekä tietenkin maahanmuutosta, joka tuntuu olevan monelle se kipein asia. 

En keksi asiaa, josta Suomessa ei saisi sanoa mielipidettään. Kyse on siitä, miten mielipide sanotaan. Näiden välillä on iso ero. 

Yksinkertainen vertailukohta on rikastuminen: Suomessa ei ole kiellettyä rikastua, kunhan se tapahtuu laillisin keinoin eikä esim. varastamalla tai veroja kiertämällä. Vastaavalla tavalla saa sanoa, ettei halua Suomeen lisää maahanmuuttajia tai muistuttaa, että raiskaustilastoissa ulkomaalaisilla on huomattava yliedustus (joka tosin kutistuu, kun huomioidaan maahanmuuttajien vinoutunut ikäjakauma).

"Tapa ittes!" tai "Senkin suvakkihuora!" eivät ole sananvapautta vaan vihapuhetta ja täyttävät kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Ne rikkovat lakia.

Tämän ei pitäisi olla millään tavalla vaikeaa. Suositaan siis kivapuhetta vihapuheen sijaan!

tiistai 14. elokuuta 2018

Kuviani ja tekstejäni saa jatkossakin käyttää opetustoimessa

EU-tuomioistuin päätti, ettei netistä kopioitua kuvaa saa julkaista netissä ilman valokuvaajan lupaa - ei, vaikka kyse olisi koulun oppilastyöstä. Asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää, näinhän se on aina ollut.

Jos asia olisi jäänyt tähän, olisin unohtanut koko jutun. Mutta sitten näin Kopioston oudon twiitin:




Siis: "Opettajille tiedoksi: EU-tuomioistuimen viimeviikkoinen päätös valokuvan käytöstä vahvisti nykyisen toimintatavan. Kopiointiluvallamme koulutöitä saa jatkossakin elävöittää kuvilla."

Mitä tässä oikein yritettiin sanoa? Kopioston maksullisella luvalla koulut voivat käyttää opetuksessa netistä kopioitua aineistoa, mutta lupa koskee vain koulujen sisäistä käyttöä. Kopioitua aineistoa ei edelleenkään saa jakaa verkossa (esim. julkaisemalla oppilastöitä julkisella verkkosivulla -- tapaus, josta EU-tuomioistuin antoi alussa mainitun päätöksen).

Joitakin vuosia sitten Kopiosto sai oikeuden rahastaa kouluja "nettiluvasta", joka oikeuttaa kopioimaan netistä kuvia ja tekstiä opetustyöhön. Opettaja voi käyttää aineistoa tunnilla ja oppilaat voivat lisätä netistä kuvia omiin harjoitus- ja projektitöihinsä. Kopiosto kerää tästä hyvästä maksua, jonka se sitten tilittää omien periaatteidensa mukaisesti.... niin, en tarkalleen tiedä mihin. Luultavasti apurahoina ja muina tukina toisille tekijöille.

Musiikin puolella tämä ns. kollektiivilisenssi on ollut käytössä vuosikymmeniä. Siellä käytäntö toimii, koska julkiset esittäjät (radiokanavat, bändit, tapahtumat) pitävät kirjaa käyttämästään musiikista ja tekijänoikeusjärjestöt tilittävät korvaukset henkilöille, joille ne kuuluvat.

Nettipuolella ei ole vastaavaa mekanismia. Kopiosto ei voi tietää, kenen teoksia kouluissa on kopioitu ja mihin niitä on käytetty. Käytännössä Kopiosto siis myy oikeuksia toisten teoksiin ja kerää siitä rahaa itselleen (jakaen sitä tekijöille). Kopioston maksulla saa kopioida myös ulkomaisilta sivuilta, vaikka niille ei tilitetä mitään korvauksia. Olisi kiinnostavaa tietää, onko muissa maissa vastaava käytäntö.

Olen kirjoittanut aiheesta jo seitsemän vuotta sitten, kun järjestelmää rakennettiin, eikä se tänään tunnu yhtään oikeudenmukaisemmalta. Esimerkiksi minun nettiin laittamiani kuvia ja tekstejä saa Kopioston myymällä luvalla käyttää minulta lupaa kysymättä, eikä minulle liioin makseta mitään.

En ole maksua vaatinutkaan. Ainakin kahdesti tekstini on ollut ylioppilaskokeen aineistona. Pidän sitä hyvänä asiana, koska olen saanut valtiolta käytännössä ilmaisen koulutuksen aikana, jolloin se kotiolojeni vuoksi oli erittäin arvokasta. Jos voin maksaa jotain takaisin, olen siitä vain iloinen.

Tekijä voi kieltää Kopiostoa myymästä lupia omiin teoksiinsa. Yksityishenkilön kannalta kiellolla ei ole merkitystä, sillä oppilaat eivät tarkista, onko heidän kopioimansa kuva peräisin kielletyltä sivulta, eikä Kopiosto liioin tilitä käytöstä mitään, vaikka kieltoa ei olisi.

Entistä sekavammaksi asia menee mm. Creative Commons -lisenssien vuoksi. Niillä jokainen tekijä voi itse antaa tai rajoittaa teostensa luvallista käyttöä. Spesifinen CC-lisenssi ajaa Kopioston yli. Kopioston yleistä lupaa käytetään vain aineistoihin, joiden lupia ei ole määritelty muilla tavoilla.

En ole varma, onko Kopioston myymä "kopiointilupa" (miten voi antaa luvan sellaiseen, mitä ei omista?) koulujen kannalta hyvä asia. Ainakin se totuttaa oppilaat ajatukseen, että netistä saa vapaasti kopioida omiin töihin melkein mitä vain. Tämä erikoisasema koskee vain opetuskäyttöä, ei työelämää (joskin kopiointi yksityiseen käyttöön on taas sallittu muista syistä).

Kopioston kouluilta perimät maksut rahoitetaan opetusministeriön rahoista. Miksi rahan pitää kiertää Kopioston kautta? Eikö avustuksia ja tukia voisi maksaa suoraan ministeriöstä?

Arvostan suuresti opettajien työtä ja siksi annan täten kirjallisesti luvan käyttää tuottamaani aineistoa (lähde mainiten ja moraalisia oikeuksia kunnioittaen) opetuskäytössä jatkossakin, ilman Kopioston myöntämiä lupia. (Noin! Nyt se on tehty, eikä mikään käytännössä muuttunut)