perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kun somemoka osuu tuulettimeen

Olen pitkään varoittanut muita somemokista ja ohjeistanut niiden välttämiseen. Someraivon silmässä käyneenä osaan jatkossa puhua aiheesta syvällä rintaäänellä. Kukaan ei mokaa tahallaan, joten somemoka voi sattua kenelle tahansa, by definition.

Pahinta on mokata juuri ennen lähtöä pitkälle lennolle. Kun sometuomioistuin käsittelee asiaa, puolustuksella ei ole puheenvuoroa eikä asiasta autuaan tietämätön mokaaja pysty edes poistamaan päivitystään. Someraivo saa kasvaa kaikessa rauhassa ja täyttää somefääriä #HasHeLandedYet/#HasSheLandedYet -tyyppisillä viesteillä.

Itselläni oli takana kymmenen tunnin lento ikkunan ja ylileveän henkilön väliin tungettuna. Oli jokseenkin epätodellinen tunne avata puhelin koneen vielä rullatessa kentällä ja saada soittoja Helsingin Sanomista sekä molemmista iltapäivälehdistä. Somemoka joo, mutta mitä se oikeaa mediaa kiinnostaa?

Tilanne on mokaajan kannalta mahdoton: kun ei ole nähnyt nettiä ei tiedä, mistä kohu on  syntynyt ja mitä ihmiset ovat varsinaisesti paheksuneet. Eikä toimittajia edes kiinnosta varsinainen Facebook-viesti -- eivät he olisi sen perusteella alunperinkään soittaneet. Uutinen on aiheesta noussut somekohu, johon heidän täytyy journalismin periaatteiden vuoksi pyytää osapuolen kommentti. Siinä tilanteessa kaikki vastaukset ovat huonoja.

Sometuomioistuimen päätös on aina langettava. Rangaistuksena on julkinen anteeksipyyntö tai merkittävän henkilön tapauksessa virasta eroaminen. Sen jälkeen some hiljenee odottamaan uutta kohua.

Somekohun keskellä vastaaja menettää sananvapautensa. Ketään ei kiinnosta perustelut, selittelyt tai oikaisut. Mitä nopeampi anteeksipyyntö ja sen jälkeinen vaikeneminen, sitä parempi kaikille. Omat  kommentit vain pahentavat vääjäämätöntä lopputulosta. Erityisen tärkeää tämä on poliitikoille ja yrityksen edustajille, joilla on pelissä muutakin kuin oma maineensa.

Missään tapauksessa ei kannata kirjoittaa aiheesta tällaista blogikirjoitusta. Se pitää vain kohua esillä ja jatkaa asiaa tarpeettomasti. Kommentointi on joka tapauksessa turhaa, sillä sometuomioistuimen päätöksestä ei voi valittaa.

Mokia ei saa tekemättömäksi, mutta ainakin niistä voi oppia. Otan tästä opikseni ja opetan jatkossa muitakin.

JK. Netissä on vallalla loukkaantumisen kulttuuri, sillä on niin helppo loukkaantua toistenkin puolesta. Sen vastapainona on anteeksipyytämisen kulttuuri (tai sitten voi persutyyliin vedota ironiaan tai huumoriin). Ex-pääministeri Stubb oli mestari pyytämään kaikkea anteeksi, oli kyse sitten vääristä numeroista tai tahattomista mokista.

Itse olen pyytänyt anteeksi kaikilta, joiden tunteita päivitykseni loukkasi ja myöntänyt mokanneeni. Keneltä vielä pitäisi pyytää anteeksi? Kuvan henkilöltä, mutta hän ei ollut kuvassa tunnistettava.

69 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Et näköjään ottanut opiksesi ja toimit vastoin mitä saarnaat.

1) et pahoitellut
2) jatkoit toisen ihmisen mollaamista.
3) yritit sensuroida tekemisiäsi moneen otteeseen
4) et kunnioittanut toisen ihmisen yksityisyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Meitä kaikkia harmittaa moni asia ihan joka päivä. Minuakin olisi harmittanut tilanteessasi. Meistä harva kuitenkaan ottaa niistä asioista kuvia ja postaa julkisina päivityksinä Facebookiin. En ikinä kehtaisi tehdä sitä, mitä sinä teit. Se on noloa, säälittävää ja törkeää. Mitä jos joku videoisi sinua, kun kuorsaat kuola valuen lennolla ja jakaisi sen nettiin? Olisiko se ok?

Mitä oikein odotit? Että porukka pitäisi juttuasi hassuna pilana?

Sitten pyysit anteeksi jos olet loukannut jotakuta ja selittelit, että sehän oli tavallaan selfie. JOS ja TAVALLAAN. Klassinen muka-anteeksipyyntö. ja sinun pitäisi olla asiantuntija. Mitä jos pyytäisit anteeksi ihan siltä vieruskaveriltasi, jonka kuvan postasit someen ilmeisesti ilman hänen suostumustaan ja teit hänestä läskikampanjasi uuden mannekiinin?

Eikö oikeasti yhtään hävetä?

Anonyymi kirjoitti...

"Kukaan ei mokaa tahallaan"

No ihanko tosissasi ajattelit, että tekosi olisi jotenki hyväksyttävä? Vai odotit reaktioiden olevan? Etpä taida todellakaan olla niin pätevä ja fiksu, mitä selvästi itse ajattelet olevasi.

"Otan tästä opikseni ja opetan jatkossa muitakin."

Ehkä kannattaa jättää se opettaminen niille, jotka sen oikeasti osaavat.

Henri Lindholm kirjoitti...

OLet myöntänyt tehneesi somemokan, mutta en oikein ole saanut kiinni ajatustasi siitä, mikä tarkalleen mokasi oli ja miksi niin ei olisi pitänyt tehdä?

Mikko kirjoitti...

Sä lähdit julkisuuden henkilön iso ja tehokas some-ämyri kourassa kiinnittämään muiden huomiota toisen ihmisen erilaisuuteen. Onko niin vaikeaa vain elää samassa tilassa lihavan ihmisen kanssa ilman, että sitä tarvitsisi osoittaa digitaalisella so(r)mellasi?

Aikuiset on paljon lapsia taitavampia kiusaajia. Se ala-asteen pihalla huudettu " haha! Kattokaa mikä läski!!" ei sanomaltaan poikkea omasta postauksestasi mitenkään. Joku Jenni-petteri 10v ei vaan osaa ilkeillä yhtä tahdikkaasti kuin sä.


Postauksesi on toisen ihmisen kiusaamista. Nettipöhinän alettua sä yrität valehdella sitä epäonnistuneeksi selfieksi. Pyydät anteeksi lähinnä sitä, että kärähdit. Toiseutat koko tilanteen jauhamalla tästä vain jonain digikulttuuriilmiönä.


Jos toimintasi on #Somemoka, silloin kunnon raaka koulukiusaus on lähinnä vaan #välituntimoka.

Tän keissin uutisarvoa en ihmeemmin viitsi kommentoida. Se, että kiusaaja saa kiusallista huomiota osakseen on useimmiten aina hyvästä. Sitä tapahtuu liian harvoin.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri. Näytä missä sinä olet pyytänyt anteeksi?
Ennenkaikkea MITÄ sinä olet pyytänyt anteeksi?
Mitä sinä opit tästä? Sanoit, että olet ottanut opiksesi, mikä se on. Onko se että jatkat käyttäytymistäsi ennallaan mutta privaatisti vai jotain muuta?

https://en.wikipedia.org/wiki/Non-apology_apology ei ole anteeksipyyntö.

Helvettiäkö minä tätä kirjoitan aikuiselle miehelle, Tämän olisi SINUN isäsi pitänyt sinulle kertoa 50 vuotta sitten!

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen ja suurin moka on tietysti siinä, että ylipäätään on somessa. Blogin kirjoittaminen on ymmärrettävää, kun se osa työtä. Mutta miksi ihmeessä kenenkään kannattaa kirjoittaa Twitteriin tai Facebookiin yhtään mitään? Twitteröinti on ihan samanlaista kuin tupakointi. Kun tupakoidaan tai twitteröidään, niin kuvitellaan, että nyt kaikkia kiinnostaa ja sinua pidetään coolina tyyppinä. Oikeasti ketään ei kiinnosta. Kummassakaan hommassa ei ole mitään voitettavaa, vain hävittävää.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin muuten, että Petterin paheksujien joukossa on tyyppejä, jotka on itse jakaneet mm. meemiä jossa Timo Soinia verrataan Jabba the Huttiin. Niinhän se menee, että älkää tehkö niin kuin minä teen vaan tehkää niin kuin minä sanon.

Jari kirjoitti...

"Ensimmäinen ja suurin moka on tietysti siinä, että ylipäätään on somessa. ... Twitteröinti on ihan samanlaista kuin tupakointi."

Hyvä kommentti. Petteri on tosin tietoinen vaaroista, ja on ollut jo kauan.

"Kun tupakoidaan tai twitteröidään, niin kuvitellaan, että nyt kaikkia kiinnostaa ja sinua pidetään coolina tyyppinä. Oikeasti ketään ei kiinnosta. Kummassakaan hommassa ei ole mitään voitettavaa, vain hävittävää."

Tuosta olen eri mieltä. Kyllähän tuo aika monia kiinnostaa, ja se on cooliakin. Sen sijaan blogeja tai kirjoja ei enää lueta.

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksipyydettäessä yleensä kadutaan vilpittömästi virheitään. Yritäpä kirjoittaa blogisi uudelleen, ja kiinnitä erityistä huomiota "anonyymin" antamiin perusohjeisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kun itsekin tiedät, että pitää pyytää anteeksi, niin minua kiinnostaa: Oletko ottanut selville vierustoverisi nimen ja yhteystiedot ja pyytänyt häneltä anteeksi sitä, että otit hänestä salakuvan, jaoit sen julkisesti ja lähdin fatshamingin tielle - jota näköjään edelleen jatkat? Mitä meistä muista väliä. Me olemme loukkaantuneet ko. henkilön PUOLESTA, emme omastamme. Joskin kaltaisesi henkilö voi toki johtua kenen tahansa viereen istumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sua siis harmittaa se, että jäit kiinni. Ei se, mitä teit.

Nyyh, voih, paska osui tuulettimeen, voi minua raukkaa. Sanoin vaan totuuden ja minähän vaan otin selfien, mitäs siinä, että minua näkyi vain palanen poskesta ja naapuria näkyi paljon, kun SE nyt vaan oli iso. Kas kun ei ollut hymiötä tekstin perässä...

Kiusaaminen on taitolaji. Siinä olet kyllä erinomainen.

Ari kirjoitti...

Kohukuvassa ei minusta ole mitään väärää kun kohde ei ole tunnistettavissa, mutta kuvan perusteella oman penkin ulkopuolelle levittäytyminen ei ollut vielä ihan postauksen arvoinen suoritus.

Onhan tämä ammattiloukkaantuminen ja lynkkaus erikoisen vahva ilmiö. Enemmän se kertoo kuitenkin loukkaantujista ja lynkkaajista itsestään. Tässä tapauksessa loukkaantuminen on aika kaukaa haettua, mutta somekohussa joukkohysteria voimistaa efektiä ja tunteen voimakkuutta. Rationaalinen logiikka ei usein vain toimi sosiaalisessa mediassa.

Tapahtuman jälkihoito on minusta mennyt ihan oikein. Jokaiselta loukkaantuneelta ei tarvitsekaan pyytää oletuksena anteeksi. Pitäisikö kaikkien Petteristä pahaa kirjoittaneiden pyytää Petteriltä anteeksi kun ovat loukanneet? Miksi ei? Tai minulta jos olen loukkaantunut Petterin puolesta?

Matti Rissanen kirjoitti...

Nähdään rikka toisen silmässä, muttei malkaa omassa silmässä.

Osa kommentoijista sai syyn repiä somevaatteensa ja esittää mukamas loukkaantumista TOISEN puolesta.

Ja tietenkin anonyymina puskista selkäänampujana.

Anonyymi kirjoitti...

Alhaista nettikiusaamista ja -oksentamista. Kertoo tekijöistä.
Osanottoni, Petteri.

Anonyymi kirjoitti...

Myötätuntoni on täysin Petteri puolella.

Raivoajat ovat joko itse kuvatun kaltaisia ylileveitä tai heillä ei ole itse omaa kokemusta siitä miltä vastaavassa tilanteessa tuntuu, sekä miten se vaikuttaa käytännössä myös mm. mahdollisuuteen jaloitella pitkällä lennolla.

ps. Anonyymina kirjoitan koska olen aina tähän blogiin kirjoittanut anonyymina, mutta sanoisin saman vaikka TV-kameralle live lähetyksessä jos tilaisuus tulisi.

Anonyymi kirjoitti...

Koskaan en ole sellaisessa lentokoneessa ollut missä edes laiha pääsisi toisen laihan ohitse käytävälle ilman että käytäväpaikalla oleva joutuu nousemaan. Miten ihmisen koko siis käytännössä hankaloittaa mahdollisuuteen jaloitella/mennä vessaan?

Anonyymi kirjoitti...

Otitko todella opiksi?

https://twitter.com/petterij/status/883284588000407553

Mollasit tuntematonta henkilöä somessa, pahoittelit asiaa ja jatkat edelleen toimiesi puolustelua. Salakuvaamasi henkilö ei kuvan perusteella vienyt yhtään tilaa sinun puoleltasi. Ja vaikka olisi vienyt, ei se oikeuta sinua nöyryyttämään häntä julkisesti.

Anonyymi kirjoitti...

@Anonyymi

Kyllä ihmisen koolla on paljon väliä, normaalikokoisen ohi pääsee kun hän siirtää hieman jalkojaan, tai pomppaa hetkeksi ylös jos itse niin haluaa. Mietipä hetki kauanko kestää kun kuvatun kokoinen ihminen nousee ylös tuolista. Se ettet osaa itse kuvitella miten paino ja koko vaikuttaa ihmisen liikkumiseen, notkeuteen, kykyyn reagoida, väistää jne. kertoo lähinnä sinusta. Oman kokemukseni mukaan tuon kokoiset ihmiset myös nukkuvat todella sikeästi, usein selällään ja usein em. syystä kuorsaavat. Herättäminen sen verran että pääsee ohi kestää joskus todella kauan ennen kuin he edes ymmärtävät että heille puhutaan ja heidän pitäisi siirtyä tms.

Niin ja tietysti koneen penkkien asemoinnilla on väliä. Jos lennät halpalentoyhtiöllä tai Luftanhsan karjavankkureissa niin varmasti on ahdasta. Itse pyrin välttämään niitä, mutta sekin on tuli tietysti tutuksi asuessani vuosia ulkomailla ja koska työ sisälsi matkustamisea kohtuullisen määrän eikä aina löytänyt parempaa vaihtoehtoa. Onneksi se vaihe elämässä on ohi, eikä tällä näkymin tarvitse siihen enää palata.

Anonyymi kirjoitti...

""Kun tupakoidaan tai twitteröidään, niin kuvitellaan, että nyt kaikkia kiinnostaa ja sinua pidetään coolina tyyppinä. Oikeasti ketään ei kiinnosta. Kummassakaan hommassa ei ole mitään voitettavaa, vain hävittävää."

Tuosta olen eri mieltä. Kyllähän tuo aika monia kiinnostaa, ja se on cooliakin. Sen sijaan blogeja tai kirjoja ei enää lueta."

Ei kiinnosta. Edes twitteröintiä cooliksi kuvitteleva porukka ei ole kiinnostunut muiden twiiteistä. Tämä on sitä samaa kirjoja lukematonta porukkaa, joka puhuu vain itsestään ja kuvittelee kaikkien olevan kiinnostuneita. Mutta edelleenkään, ketään ei kiinnosta. Viihdemaailman tähdet nyt ovat tässä poikkeus mutta eiköhän heidän twiittinsä hoidakin sitten joku viestinnän ammattilainen (koska niitä tähtiä ei kiinnosta, ja somemokista selviää viestintäassistentti erottamalla).

Yksityishenkilöiden twiiteistä ei ole kiinnostunut kerta kaikkiaan kukaan, joten someraivoakin on vaikea saada aikaiseksi. Petterin kaltaisten pikkujulkkisten (samaan ryhmään kuuluvat poliitikot) twiittailu on juuri kaikkein tyhmintä. Mikään asiallinen twiitti ei ylitä uutiskynnystä (koska ketään ei kiinnosta), mutta mokat nostetaan tikun nokkaan, koska niin saa helposti uutisen aikaiseksi.

Anon123 kirjoitti...

Sinua tuntuu eniten harmittavan, että sinulle kävi huonosti vitsisi seurauksena. Et yhtään ajatellut julkaistessasi kuvaa, miten kuvaamasi naisen yksityisyydelle kävi? Jos muut olisivatkin naureskelleet vitsillesi ja jakaneet kuvaa, nainen olisi tietämättään ollut äkkiä kaikkien julkisen pilkan kohde. Nytkään et pysty olemaan oikeasti pahoillasi vaan puhut "ylileveästä henkilöstä". Miltä itsestäsi tuntuisi, jos joku salakuvaisi sinua kun nukut ja jakaisi kuvasi pilkallisten sanojen saattelemana? Kyse ei ole mokasta. Kyse on siitä, että ylimielisyytesi on vienyt harkinta kykysi ja saanut sinut ajattelemaan, että vieressäsi istuva nainen ei ansaitse inhimillistä kohtelua ja että voit määritellä hänet yksinomaan painon mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Järvinen voisi toteuttaa katumusharjoitusta ja puuttua julkisuuden henkilönä siihen, miten mahdottomaksi elämä muuttuu, jos on erehtynyt ostamaan itselleen lentokoneesta kaksi istumapaikkaa. Nämä ongelmat johtuvat nimittäin pääasiassa tietojärjestelmien puutteista.

Seuraa anekdoottituokio; suosittelen sen lukemista kaikille, jotka kiukuttelevat että "miksei läski osta kahta paikkaa" ja/tai "siellä ne läskit vaan muiden rahoilla lentää".


Olen lihava. Mahdun yhdelle lentokoneen istuimelle ja saan istuimen vyön kiinni ilman jatkopalaa, mutta tiukkaa tekee. Välttääkseni kuitenkin kiusaamasta muita (ja itseäni) ostin pari vuotta sitten Atlantin taakse suuntautuvalle matkalleni toisenkin istumapaikan. Tähän kehotettiin vienosti AirFrancen nettisivuillakin. (Tämä on minusta täysin reilua.)

Joka ikisellä reissun lentokentällä toinen istumapaikkani aiheutti kuitenkin hirvittävän kaaoksen. Yksikään checkin-automaatti (saati sitten online-checkin) ei tällaista erikoispaikkavarausta osaa käsitellä, eivätkä valitettavasti useimmat asiakaspalvelijatkaan. Paikalle piti aina kutsua esimiehen esimies, joka soittelee tuskastuneena ympäriinsä ja yrittää selvittää, että mitä tapahtuu ja miten menetellään ja onko tämä läskirouva täällä joku terroristi vai miksi sillä on kaksi (2) istumapaikkaa varattuna ja mitä mä nyt lyön tänne tietokoneelle, auttakaa.

Takaisinlentäessäni missasin CDG:llä (haha!) jatkolentoni näiden tuntikausien ylimääräisten selvitysten takia.

(Hilpeänä bonuksena AirFrancelta luvattiin lippuja ostaessani, että ylimääräisen istuimen hinta tilitettäisiin minulle takaisin, mikäli koneissa olisi muutenkin tyhjiä paikkoja. Useimmilla legeillä tyhjiä paikkoja oli, ja otin tilanteesta kuviakin todisteeksi, mutta luvattua paikanhyvitystä olen yrittänyt ruinata takaisin jo pari vuotta, tuloksetta. AF:n asiakaspalvelun vastauksena on kerta toisensa jälkeen "ei me voida maksaa, sori siitä, en voi/osaa/halua avata asiaa enempää".)


Pahoittelen jo etukäteen niille, jotka joutuvat tulevaisuudessa istumaan vieressäni lentokoneessa; haluaisin, että kaikkien lentomatkat sujuvat mukavasti, mahdollisuuksien rajoissa. Yllämainitun reissun tuloksena on kuitenkin se, ettei minulle tule enää mieleenkään ostaa itselleni tuplapaikkaa. Suosittelen myös muille ylileveille henkilöille sitä, että he toistaiseksi pidättäytyvät toisen paikan ostamisesta; siitä on vain huikeasti harmia.

tl;dr: Maksaisin mieluusti kohtuullisesti ekstraa läskieni kuskaamisesta, JOS LENTOYHTIÖT TARJOAISIVAT SIIHEN TOIMIVAN MAHDOLLISUUDEN.

Anonyymi kirjoitti...

"Aikuiset on paljon lapsia taitavampia kiusaajia. Se ala-asteen pihalla huudettu " haha! Kattokaa mikä läski!!" ei sanomaltaan poikkea omasta postauksestasi mitenkään. Joku Jenni-petteri 10v ei vaan osaa ilkeillä yhtä tahdikkaasti kuin sä. "

Älä viitsi jeesustella. Tämä on kaikkein vastenmielisintä näissä somemokissa, ollaan itse oikeamielisenä ristiretkeläisenä, mutta todellisuudessa ollaan ihan samanlaista kiusaajasakkia. Sen sijaan että kiusattavana on läski, kiusattu on valittu käyttäytymisen perusteella. Kyllä ainakin minun ollessa koulussa kiusaaminen saattoi ihan hyvin joskus alkaa jostain vastaavasta harkitsemattomasta kommentista. Kunhan sai jonkun tekosyyn kiusata.

Kyllä sylettää nämä jeesustelijat, jotka vain omassa somekiusausporukassa etsivät seuraavaa uhria jonka puolesta loukkaantua.

Jari kirjoitti...

"""Kun tupakoidaan tai twitteröidään, niin kuvitellaan, että nyt kaikkia kiinnostaa ja sinua pidetään coolina tyyppinä. Oikeasti ketään ei kiinnosta. Kummassakaan hommassa ei ole mitään voitettavaa, vain hävittävää."

Tuosta olen eri mieltä. Kyllähän tuo aika monia kiinnostaa, ja se on cooliakin. Sen sijaan blogeja tai kirjoja ei enää lueta."

Ei kiinnosta. Edes twitteröintiä cooliksi kuvitteleva porukka ei ole kiinnostunut muiden twiiteistä. Tämä on sitä samaa kirjoja lukematonta porukkaa, joka puhuu vain itsestään ja kuvittelee kaikkien olevan kiinnostuneita. Mutta edelleenkään, ketään ei kiinnosta. Viihdemaailman tähdet nyt ovat tässä poikkeus mutta eiköhän heidän twiittinsä hoidakin sitten joku viestinnän ammattilainen (koska niitä tähtiä ei kiinnosta, ja somemokista selviää viestintäassistentti erottamalla).

Yksityishenkilöiden twiiteistä ei ole kiinnostunut kerta kaikkiaan kukaan, joten someraivoakin on vaikea saada aikaiseksi. Petterin kaltaisten pikkujulkkisten (samaan ryhmään kuuluvat poliitikot) twiittailu on juuri kaikkein tyhmintä. Mikään asiallinen twiitti ei ylitä uutiskynnystä (koska ketään ei kiinnosta), mutta mokat nostetaan tikun nokkaan, koska niin saa helposti uutisen aikaiseksi."


Mihin perustat väitteesi? Kyllä julkkikset kirjoittavat twiittejään itse. Mielenkiintoista seurata Trumpia ja Hasselhoffia... Ja niitähän luetaan ja kommentoidaan.

Lukutaito on heikentynyt jo toisessa sukupolvessa, kun meidän televisiosukupolvien jälkeläiset hallitsevat internettiä. Siksi 140 merkkiä on sopiva teksti luettavaksi. Olenko väärässä?

Itse olen ollut kotisivujen ystävä, ja olen seurannut Petterin kotisivuja jo 2000-luvun alkupuolella. Pidän myös blogikulttuurista. Molemmat ovat jäämässä ilman muuta somen jalkoihin.

Mitä ovat asialliset twiitit? Someen kuuluu aitous, ei asiallisuus. Somessa kuuluu herättää huomiota.

Matti Rissanen kirjoitti...

Anonyymit huutelee mitä sattuu ...

Anonyymi kirjoitti...

Muistuttaa politiikkaa.

Se on ihan sama mitä Sipilä sanoo.

hahaläskitlol kirjoitti...

Ylempänä joku vertasi tätä kuviota koulukiusaukseen. Jatkan ajatusta vähän.

Tänään on Petterin vuoro pitää aamunavaus. Petteri on audiokopissa mikki kourassa ja pian sen ääni helisee koulun kajaraiden kautta jokaisessa luokassa. Just siinä aloitellessaan Petteri näkee audiokopin ikkunasta lihavan tytskän seisoskelevan pihalla ja päättää huutaa mikkiin " haha! Kattokaa kaikki mikä läski tuol ulkon oikein on!!!!1!"

Rehtorin puhuttelussa Petteri kertoo, et nojoosenytvaanolisellanen #mikkivirhe

Anonyymi kirjoitti...

Haha, klassinen sjw attack.

Anonyymi kirjoitti...

Mä en vaivaudu enää keskustelemaan tällaisen alikehittyneen setämiehen kanssa, joka ei ole saanut ajatuksiaan tai käytöstapojaan yläasteelta heräteltyä nykypäivään. Säälittävä käppäukko, toivottavasti ja aivan varmasti tulee karma puraisemaan häntäkin perseestä. Jos karma olisi reilu, häneltä menisi terveys niin, että lihoisi saatanan isoksi itse, ja kokeilisi miltä tuntuu olla vastaanottavassa päässä taukoamatonta irvailua ja väheksyntää.

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä vielä"... Ei se ole mikään anteeksipyyntö, että pyytää anteeksi sitä "jos joku loukkaantui" tai sekään, että pyytää anteeksi sitä "että mokasi", vaan.. mietipä nyt vielä mitä anteeksipyyntöä sinulta odotetaan.

Anonyymi kirjoitti...


Ihmettelin tätä "some-kohua" ja kerroin lihavalle (siitä kärsivälle vaimolleni) ja hänen kommentti oli "Jospa se nainen haisi". Eli ei mitään että P loukkasi lihavia tms.

En voi välttyä ajatukselta että paheksujat ovat huonon itsetunnon omaavia jotka eivät kestä mitään kritiikiä tai edes epäsuoraa viittausta tai edes väärinymmärrystä itseään tai heidän edustamaansa joukkoa kohtaa. Tai sitten näiltä irtopisteitä metsästäviä "perseen nuolijoita" ja wanna-be-parempia-ihmisiä. tai jotain aivan muuuta mitä ei järjellä selitetä.



Anonyymi kirjoitti...

Joku tuolla ylempänä selitti kuinka lihavan vieruskaverin ohi on niin hidasta päästä, koska iso ihminen nyt vaan liikkuu hitaasti. Voisiko sitä vessahätää ennakoida hiukan vai onko se tuossa iässä jo mahdotonta..? Miehillekin on tenoja, jos meinaa lirahtaa liian hätäisesti. Ihan vain näin vinkkimielessä, jos sattuu joskus lihavan ihmisen sijasta vieressä olla esim. iäkkäämpi ihminen tai jollakin tavalla vammainen, koska hekin saattavat liikkua hiukan hitaammin kuin muut...

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko Petterin passin peruuttaa, ellei ehtinyt jo takaisin Suomeen/EU:iin?

Anonyymi kirjoitti...

Pyysitko lentohenkilökuntaa siirtämään "ylileveän" matkustajan pois vierestä?

Anonyymi kirjoitti...

Totta, "anteeksi" on somessa ja politiikassa kulunut fraasi.

"Tein väärin" on varmaan vielä käyttökelpoinen satunnaiesti.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvät hyssykät, eihän nainen ollut kuvasta tunnistettavissa eikä Petteri haukkunut häntä läskiksi tai muutenkaan. Ovatko loukkaantujat sitä mieltä ettei ahtausongelmaa ole? Pahimmillan on lihavan vieressä olijalle tullut terveyshaittoja. Jos ilman kuvaa kertoisi kärsineensä leveän ihmisen vieressä, niin siitäkin loukkaannuttaisiin, totuus sattuu.

Kun ihmiset ovat erikokoisia, normaalipainoisetkin, niin koneissa voisi olla istuimetkin osittain erikokoisia tai ehkä säädettäviä. Extratilaa tarvitsevan pitäisi ilmoittaa mitoistaan kun varaa paikkaa. Pieni lisämaksu riittäisi ja kaikilla olisi kivaa, win-win.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika! Keskustelu on mennyt jo lillukanvarsiin, mutta kerrataanpas vielä:

Petteri, osoitit erittäin huonoa käytöstä kuvaamalla alkuperäisen "selfien", jossa nyt sattui näkymään naapuria enemmän kuin omaa naamaa. Komentilla "tästä tulee pitkä lento" ei tuossa kontekstissa todellakaan voinut olla muuta tarkoitusta kuin irvailla, että "tästä tulee pitkä lento, koska vieressä istuu tuollainen läski". Tämä ei eroa millään tavalla siitä kun kakaratr koulun pihalla huutelevat, että "katsokaa mikä läski!".

Yrityksesi pelastaa tilanne pahoittelemalla sitä jos joku pahoitti mielensä ja samalla jatkamalla lihavien ihmisten pilkkaamista kertoo jälleen jotain enemmän sinusta kuin niistä, joiden mielestä tuollainen toisen ominaisuuksien ivaaminen on yksiselitteisesti rumaa. Jopa tässä yllä olevassa blogikirjoituksessa pidit vielä asiallisena jatkaa samalla linjalla nimittämällä toista ihmistä ylileveäksi. Jepjep, asia tuli harvinaisen selväksi.

Minun ei varmasti tarvitsisi selittää miksi toisen ihmisen pilkkaaminen hänen ominaisuuksiensa vuoksi ei ole ok, mutta sanottakoon nyt tässä, että myös itse kunkin epämiellyttävinä pitämät ihmiset ovat todellakin ihmisiä ja heillä on oikeus olla olemassa ilman, että heitä julkisesti tai yksityisesti pilkataan ominaisuuksiensa vuoksi. Kiusaaja, pilkkaaja ja nälvijä ei tee mitään muuta kuin hallaa itselleen osoittamalla olevansa käytöstapoja vaille jäänyt törppö.

Itse ainakin omalta osaltani lupaan pitää huolta, että minä eikä mikään nyt tai tulevaisuudessa edustamani organisaatio tule ikipäivänä tilaamaan sinulta Petteri yhtään ainutta luentoa/somekurssia/mitään, koska - niin ironista kuin se onkin - olet juuri osoittanut tuolla alkuperäisellä kommentilla ja sen jälkeen tulleilla pelastusyrityksillä olevasi ammatissassai varsin epäpätevä henkilö ja siksi uskon, että rahoille saa varmasti laadukkaampaa vastinetta joltain sellaiselta henkilöltä, joka oikeasti osaa asiansa.

Anonyymi kirjoitti...

"Itse ainakin omalta osaltani lupaan pitää huolta, että minä eikä mikään nyt tai tulevaisuudessa edustamani organisaatio tule ikipäivänä tilaamaan "

Oletko sinä tai edustamasi organisaatio koskaan tilannut yhtään mitään Petteriltä?

Eikö tämä ole juuri sellainen epäonnistuminen, jota pitäisi juhlia ja josta pitäisi ottaa opiksi? ;-)

" ammatissassai varsin epäpätevä henkilö"

Tarkoitatko että Petteri on samalla tavalla epäpätevä kuin lihava painonvartijoiden työntekijä on epäpätevä työhönsä?

Matti Rissanen kirjoitti...

Anonyymit Selkäänpuukottajat ry äänessä!

Anonyymi kirjoitti...

Päivitys ei ollut sellainen mistä pitäisi pahoittaa mielensä. Kertoo enemmän mielensäpahoittajan omista ajatuksista kuin päivityksen tekijän.

Anonyymi kirjoitti...

No hoho.. jos yksi kuva on Suomessa päivän uutinen. Toimittajat voisivat pitää pekkaspäivän jos mitään uutisia ei ole tarjolla vaan väännetään uutinen tällaisesta. Ei hyvää päivää.

Ps mielensäpahoittajille... te se olitte jotka aktiivisesti viittasitte ylipainoon ja ulkonäköön. Näin kuvan mutta vasta someraivo sai näkemään vieruskaverin "valtavaan vuorena". Te haukuttu Pettriä mutta itse nimittelette kuvan naista lihavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se on ihan uutinen missä tahansa sivistysvaltiossa kun koulutettu ja fiksuna pidetty ihminen alkaa arvostella toista ihmistä _julkisesti_. Kuvaa ja siinä ollutta kuvatekstiä voi saivarrella kuinka kauan haluaa. Jos teitä kourallista puolustajaa ei lasketa niin kymmenet ellei sadat muut ihmiset ovat tulkinneet kuvan kiusaamiseksi. Joukossa jopa Petterin tuttavia ja työkavereita... Aina voi myös vedota "mielensäpahoittajiin" mutta sekään ei pelasta tätä käsittämättömän Noloa Mokaa. Onneksi se oli sen kokoinen, että äijältä lähti maine kerrasta! Jatkossa varmaan helppoa myydä "asiantuntijapalveluitaan".

Anonyymi kirjoitti...

Kertopaakas sitten ihmiset hyvät, onko täällä monikin sellainen ihminen joka ei joskus olisi haukkunut jotain aikuisena? Oon ihan varma, että kaikki meistä on joskus jotain pahaa jostain sanonut, tosin ei vain ole julkisuuteen levinnyt. Sen takia Petterin haukkuminen on turhaa, sillä me kaikki syyllistymme siihen joskus. Tässä kyseisessä tapahtumassa ei kukaan muu saisi "loukkaantua" kuin kuvan ihminen. Petteri teki väärin ja mitä sitten?

Unknown kirjoitti...

"Anteeksi jos loukkasin jotakin." Tämä ei ole anteeksipyyntö, koska siinä ei myönnetä mokaa. Jos kerran anteeksi halajat pyytää, ota Petteri uudestaan: anteeksi että loukkasin...

Anonyymi kirjoitti...

"Petteri teki väärin ja mitä sitten?"

Toivottavasti tälläisen ajatusmaailman sisäistäneitä ei ole montaa. Huh huh kun voi olla itsekästä ja ylimielistä. Ja vielä mietitään miksi Suomessa ihmisillä on niin paha olla eikä lapset osaa käyttäytyä. "Maija nyt suuttui ja löi Mikkoa - mitä sitten". Toivottavasti tämän em. kommentin heittäneellä ei ole eikä tule jälkikasvua.

Anonyymi kirjoitti...

Lopettakaa jo anteeksipyynnön lapsellinen anteeksipyynnön vinkuminen, olette kuin pahaiset paremmasta ymmärtämättömät lapset.

Petteri on aivan riittävän fiksu ymmärtääkseen, ettei teille mikään riittäisi. Aivan turha lähteä sille tielle. Hän ei tehnyt mitään sellaista mitä kuka tahansa tuossa asemassa oleva ei olisi voinut yhtä hyvin vilpittömin mielin tehdä. Häntä ketutti ja aivan oikeutetusti tilanne jossa hän postasi kuvan.

Petteri ei haukkunut postauksessa kanssamatkustajaa lihavaksi, sen assosiaation teistä kukin teki joko ihan itse tai sitten jonkun toisen yllyttämänä -- Petteri sitä ei sanonut, joten älkää laittako sanoja hänen suuhunsa. Hänen ei tarvitse pyytää anteeksi TEIDÄN luomaanne olkiukkoa.

Myöhemmin häneltä asiasta kysyttäessä hän on antanut ymmärtää että viereisellä paikalla matkustanut ylileveän kommentointi ja kuvan postaus olisi ehkä kannattanut jättää tekemättä, mikä on varsin ymmärrettävä kommentti kun asiasta nousi myrsky vesilasissa toisten tekemien tulkintojen lyödessä yli laidan.

Petteri on ollut pitkän julkisuudessa ja ymmärtää hyvin että tekevälle sattuu ja kaikki mikä ei tapa vahvistaa :)

Samaa soisi jo jankkaajienkin vähitellen ymmärtävän tehdä -- tekemätöntä ei saa anteeksipyynnöillä tekemättömäksi, joten on parempi ymmärtää olla jäämättä vellomaan menneeseen ja yrittää suunnata katse tulevaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä Petteri reppana on kyllä taas yksi tyypillinen valkoinen cis-heteromies. Anteeksipyyntö ei todellakaan vakuuta. Naiskuva on kuin viime vuosituhannella! Onneksi kouluun tulee pikkuhiljaa feminististä koulutusta, nämä Petteri Punakuonut jäävät historian romukoppaan!! Uutta miessukupolvea odottaen, T: Riina

Anonyymi kirjoitti...

Olet kova arvostelemaan muita ihmisiä ja tuomitsemaan myös täysin sinulle tuntemattomia eri yhteyksissä. Kaiken lisäksi vähättelet omaa mokaasi ja selittelet. Täysi pelle ja narri, ei sinusta voi muuta sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kukahan tässä toiminnassa on ollut lapsi?! :D Minulle opetettiin jo lapsena vanhempieni toimesta kuinka toisia kohdellaan mutta pikku-Petteri on näemmä jäänyt tälläistä koulutusta vaille. Tai toisaalta vika ei välttämättä ole ollut hänen vanhemmissaan. Kun on lusikalla annettu niin eihän sitä voi kauhalla edes vaatia. :D

Anonyymi kirjoitti...

Muistan joskus muutaman vuoden takaa kun Petteri Järvinen vielä kirjoitti Helsingin Sanomiin kolumneja, ja kuinka hän kirjoitti hyvin väheksyvällä asenteella - suoraan sanoen misogyynisellä asenteella - Rosa Meriläisen HS kolumneista,, että olisi liikaa "naisten juttuja", tähän tyyliin. Siis hyökkäsi misogyynisesti HS:n naisten kirjoittamiin kolumneihin. Sittemmin Petteri on ilmeisesti saatettu kolumnisteista takaovelle, sillä hänen misogyynisiä kolumneja ei ole enää näkynyt. Ainakaan HS netti-liiteessä!

Anonyymi kirjoitti...

Petterin päivitys oli mauton, mutta paljon mauttomampia ovat hurskastelevat kommentoinnit asiaan liittyen. Voisin jopa uskoa siihen vaihtoehtoon, jossa päivitys oli tehty tarkoituksella ja laskelmoidusti, jotta oikeamieliset vara-Jeesukset pääsisivät hyveellisyyden puuskassaan moralisoimaan ja olemaan inhimillisten erehdysten yläpuolella.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, koeta jaksaa!

Anonyymi kirjoitti...

Jep, koeta kestää - näyttää että aika oli taas valmis tämän keskustelun avaamiseen uudelleen.

Järvisen kommentti oli mauton, mutta pelkästään sen perusteella ei voi tehdä henkilöön meneviä johtopäätöksiä, sillä kun erilaista humoristista juttua laittaa päivittäin sosiaaliseen mediaan - monet hetken mielijohteesta, välillä unohtuu käsillä olevan asian tarkastelu jostain olennaisesta näkökulmasta.

Vaikka lihavuus on arka aihe, lihavuus on kuitenkin merkittävä yhteiskunnallinen ongelma - etenkin tällaisessa yhteiskunnassa jossa maksamme toistemme aiheuttamat kulut. Siitä pitää voida keskustella.

Anonyymi kirjoitti...

Lievä paheksunta tapahtuneessa voi olla jopa paikallaan, mutta tälläinen lynkkaus täysin turhaa ja muistuttaa lähinnä siitä, että miksi nykyään ei kannata vaivautua lukemaan mielipideosaston kirjoituksia yhdessäkään nettilehdessä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Linkki yhdelle anonyymeistä: http://pjarvinen.blogspot.com/2013/08/hesari-naisistuu-samoin-sen-lukijat.html

Anonyymi kirjoitti...

Postauksesta on hieman vaikeaa saada otetta. Rivien välisstä löytyy vastuun siirtämistä, itse asian kiertelyä ja vähättelyä: esimerkiksi sana "somemoka" on sävyltään vähättelevä ("hups, sattui pieni moka").

"Somekohun" mekanismien pohtiminen on helppo tapa siirtää vastuuta abstraktille entiteetille, joka valitsisi kohteensa ainakin osin mielivaltaisin perustein. Näinhän se ei suinkaan tee. Itseään on myös helppoa puolustaa tällaista määrittelemäänsä rakennelmaa vastaan.

En usko, että kirjoittaja yrittää tarkoituksella johtaa harhaan. Taustalla on luultavammin ymmärtämättömyys siitä, mikä alkuperäisessä postauksessa oli väärin. Tämäkin on ymmärrettävää: on vaikeaa kuvitella, että jokin yksittäinen kerrottu asia (tai monta sellaista) muuttaisi aikuisen ihmisen juurtuneet ajattelurakenteet päälaelleen.

En ole varma, miten olisi helpointa fasilitoida ymmärrystä siitä, mikä postauksessa oli väärin. Yksi tapa voisi olla analogia. Seuraavassa on kuvattuna hieman samankaltainen tilanne: vierustoveri on tupakoija (= itsehankittu ominaisuus) ja polttelee tupakkaa koko matkan ajan. (Tätä ei tietenkään oikeasti voisi tapahtua lentokoneessa.) Osaan ainakin itse kuvitella ärsyyntymiseni, ja ei ole mahdotonta, että toimisin samoin kuin kirjoittaja.

Uskon, että kirjoittaja ajattelee lihavuuden olevan samanlainen itsehankittu ominaisuus. Pari argumenttia tätä ajattelutapaa vastaan:

- Kaksi saman pituista henkilöä voi syödä saman verran niin, että toinen päätyy lihomaan ja toinen ei.

- Vietti syödä sekä kylläisyyden tunne vaihdellevat merkittävästi henkilöiden välillä.

Siitä, kuinka helppoa helposti lihovan henkilön on laihtua, voi saada käsityksen esimerkiksi miettimällä, miten helppoa olisi vähentää omaa syömistä vaikkapa puoleen, ja pitää siinä. Veikkaan, että monilla olisi hankaluuksia.

Olen muuten normaalipainoinen IT-alan ihminen, joka on kasvuiässä fanittanut Järvistä, kuten muitakin vanhan kaartin "bittinikkareita".

Anonyymi kirjoitti...

Rosa on pitkäaikainen mielipidevaikuttaja, politiikko,fiksu moderni nainen, ja yksi HS:n parhaimmista kolumnisteista, ja leimasit hänet ilkeästi "parisuhdeneuvojaksi". Mutta se siitä, eiköhän tämä ala olla jo tässä, ja nyt pitää vaan oppia ja katsoa eteenpäin. Yhdysvalloissa on tapauksia joissa ylipainoiset naiset ovat nostaneet kanteen, ja jopa isoja yirtyksiä vastaan, kannattaa muistaa tämä.

Anonyymi kirjoitti...



Miksei kukaan puolustanut kuorsaavia tai henkilöitä, jotka eivät tykkää käydä henkeviä 9 tunnin keskusteluita vierustoverin kanssa tai... tai... No hyvä ettei Petteri alkanut keksiä tekosyitä, tai?

Niin ja vaikka on pahoillaan, jos on loukannut jotakuta, ei riitä. Ilmeisesti olisi pitänyt pyytää anteeksi kaikilta 5 mrd ihmiseltä.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on vieläkin hyllyssä PC-käyttäjän käsikirjan viimeinen painos. Kirja kului käytössä hiirenkorville. Kasvettiin ikään kuin yhdessä uuteen uljaaseen tietokonemaailmaan. Olen kirjailijaa arvostanut näillä vanhoilla meriiteillä.

Maailma on muuttunut ja me emme sen mukana.

Savun hälvettyä elämä jatkuu. Tietokirjailijalle jää vankka omakohtainen kokemus, jolla osannee vastata syvällä rintaäänen painolla kysymyksiin esitelmöidessään jossain yrityksessä. Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Feministi Saara Särmä on tehnyt loistavan yhteenvedon mistä pohjimmiltaan oli kyse:

"Tapaus Järvisen pitkä lento: ongelma ei ollut somekohu eikä someraivo. Ongelma on misogyninen läskifobia ja sen julkinen esiintuominen ja salakuvaaminen pilkkaustarkoituksessa."

Anonyymi kirjoitti...

Diagnoosi siis on: Misogyninen läskifobia.

Siihen ei riitä viikon buranat!

Anonyymi kirjoitti...

>>>Rosa on pitkäaikainen mielipidevaikuttaja, politiikko,fiksu moderni nainen

HAH, rintamerkki "Vittu haisee hyvältä" eduskunnassa ja kannabista kansanedustajana. Oikea esikuva poliitikkona. https://fi.wikipedia.org/wiki/Rosa_Meriläinen

Anonyymi kirjoitti...

Jokohan paskamyrsky olisi sen verran laantunut että uskaltaisi tuoda muutaman pointin esille.

Ihmisessä kaikkein huonoimpia piirteitä on laumasieluisuus. Se on myös someraivojen keskeinen aiheuttaja. Se aikaansaa kuolaavan vihan, jossa alkusyy on lopulta mitätön seikka. Ongelma halutaan käsittää tahallaan väärin, hyökkäyksenä jonkun ihmisarvoa vastaan. En usko että Petteri tai tässä tuskin kukaan muukaan on halunnut kyseenalaistaa sitä.

Rooman valtakunnassa harrastettiin someraivon raakaa edeltäjää gladiaattoriareenoilla. Keisari antoi kansan päättää, ja sirkushuveja janoava kansa mylvi peukuttaen joko ylös tai alas (jotenkin tuttua!) säästetäänkö areenalle joutuneet vai heitetäänkö leijonien kitaan. Someraivo muistuttaa gladiaattoriareenojen näytöksiä yllättävän paljon. Nykyaikana uhrit sentään säästetään hengissä mutta maineensa saadaan vapaasti teilata netissä.

Anonyymi kirjoitti...

Diagnoosi siis on: Misogyninen läskifobia

Feministillä keulii pahasti.

Väitteet naisvihasta on helppo kumota käyttäen edes pienen pieni hetki miettien sitä, että millä todennäköisyydellä Petterin postaus olisi ollut täysin samanlainen vaikka vieressä olisi ollut vastaavan kokoinen mies.

Joten, se siitä naisviha-teoriasta tässä tapauksessa...

Anonyymi kirjoitti...

Jos kyseessä olisi ollut mies, etenkin kalapuikkoviiksinen, KETÄÄN EI OLISI KIINOSTANUT.

William Gallop kirjoitti...

Sattuipa kerran lennolla Köpis-Nairobi että melkein kohdalle sattui elefanttia nauttinut matkaaja, tuumin mielessäni että 'tästä tulee pitkä lento' vaan tuli turvamiehet ja poisti juopuneen koneesta. Toinen kokemus juopuneesta oli Addis Abeba-Nbi siiven ja siis hätäuloskäynnin kohdalta, matkaaja oli tyhjentänyt kolmen vartin viinapullon ja siis kohta sammui, mutta henkilökunta sai herran pois riviltä ennen sammumista. Eli kanssamatkustajista saa/pitää olla huolissaan.

Sioitus kirjoitti...

Kerrotko vielä missä kohtaa Petteri sanoi mitään loukkaavaa naisista? Toivottavasti feminististä koulutusta ei tule kouluihin, ei aja tasa-arvoa. Vai haluatko naisillekkin pakkoarmeijan ja vaikka uimaloihin mies siivoaja kiintiöt? Kai haluat myös turvakoteja miehille kun melkein puolet perheväkivallan uhreista on miehiä? Katsoppa vaikka The Red Pill dokumentti ja kerro sitten lisää kuinka olet sorrettu heikko nainen joka tarvitsee feminismiä.

Sioitus kirjoitti...

Ei vaan näytä naisvihaa olevan missään kohdassa kirjoituksessa?

Sebastian Tankkeri kirjoitti...

Miksei tämä kuva lähtenyt "lentoon"?

https://www.instagram.com/p/BV87JLhlhCH/

Minusta tässä ehkä pilkataan "normaalivartaloista" naista, kun kuva on yhdistetty säätilaan ja naisen alaselkäkin on näkyvissä ja arvostellaan pukeutumistyyliä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin tästä kuvasta.

Website Security Test