torstai 29. joulukuuta 2016

Gollan täydellinen tietokonelaukku

Joskus sitä ihminen voi saada suurta iloa pienistä asioista. Kuten nyt vaikka oikeasta laukusta.

Ostin muutama vuosi sitten Prismasta Gollan tietokonelaukun, joka osoittautui täydelliseksi. Juju on siinä, että kädensijat ovat riittävän pitkät, jolloin laukun saa tiukasti kainaloon. Silloin laukku jättää molemmat kädet vapaaksi. Siis näin:

Näin toimii täydellinen tietokonelaukku.
Yleensä tietokonelaukuissa on lyhyet kahvat, jolloin se sitoo toisen käden, tai sitten pitkä olkahihna, jolloin laukku heilahtaa helposti eteen esimerkiksi kahvikuppia nostettaessa ja on helpompi varastaa.

Ahkerassa päivittäisessä käytössä laukku kesti hyvin, vaikka siellä oli tietokoneen lisäksi painavia järjestelmäkameran objektiiveja. Mutta lopulta kädensijat olivat rispaantuneet, että ne uhkasivat katketa. Kävin etsimässä uutta suomalaisen valmistajan Gollan sivulla, mutta turhaan. Mitään vastaavaa ei enää ollut edes kilpailijoilla.

Lopulta sain selville laukun mallinumeron ja sen perusteella löytyi yksi käyttämätön kappale Tori.fi:stä. Nyt kelpaa lähteä ensi viikolla USA:han tietäen, että laukkuhuolet on ratkaistu taas muutamaksi vuodeksi.

Verkkokaupassa laukku oli tosin ryhmitelty naisten osastolle, mutta haittaako se mitään? Laukku on iso, mitoitettu jopa 16" läppäreille, joten ei tämä mikään käsilaukku ole -- ihan miehekäs tekele.

Voi tästä oppia jotain muutakin. Gollan sivut ovat taiteelliset ja yhteystietoa saa etsiä (vinkki: katso aivan sivun lopusta pientä tekstiä). Valmistavan teollisuuden yritykset eivät selvästikään halua, että heille soitetaan. Vaivatkaa jälleenmyyjiä, me keskitymme brändiin. Puheluiden vastaanotto tulisi kalliiksi, sillä se sitoisi työaikaa. Yksittäistä laukun etsijää ei kannata palvella, ei varsinkaan jos kysyntä kohdistuu poistuneeseen malliin.

Yritykset tilaavat kalliita someanalyysejä tuotteistaan ja brändeistään, kun niillä ei ole keinoja ottaa vastaan suoraa asiakaspalautetta.

Vaan ehkä se menee perille näinkin. Palauttakaa mallistoon tietokonelaukku, jota voi kantaa tiukasti kainalossa! Uskon, että ostajia on muitakin kuin minä. Ainakin tämän kirjoituksen jälkeen.

Lisäys 19.1.2017: sain tilattua Multitronicin verkkokaupasta kolme laukkua todella edulliseen 19,80 euron kappalehintaan. Verkkokaupan mukaan jäljellä on vielä yksi laukku.
Kolme upouutta laukkua odottamassa.
Eiköhän näillä selvitä muutama vuosi. Toivottavasti siihen mennessä valmistaja palauttaa Golla G1281 -laukun tuotevalikoimaansa tai jokin muu valmistaja alkaa tehdä samanlaisia.
Laukun tyyppikilpi.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

@petteri

Englanninkielinen maailma tuntee tuon kaltaisen laukun ns. "tote bag" nimellä, ja kun etsii laptop Tote bag, niin löytyy aika hyvin tuon tyyppisiä laukkuja.

Velodrome kirjoitti...

Kommenttini ei nyt liity tietotekniikkaan, mutta vastaava kokemus kuukauden sisällä: Käytän pyöräillessäni kotimaisia housuja. Niistä on hajoamassa toisen lahkeen vetoketju. Kävin ostamassa uudet vastaavat, mutta malli on hieman muuttunut -ei ole yhtä hyvä kuin entinen. Edessä on pätevän ompelijan etsintä, joka vaihtaa uuden vetoketjun. Aina uusi malli ei ole parempi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

"Tote bag" - uusi termi minulle. Kiitos vinkistä. En siis ole ainoa, joka on kokenut tällaisen toimivaksi.

Monesti vanhassa vara parempi. Kyse voi olla muodista, yksilöllisistä preferensseistä tai valmistustekniikan/kustannusten muuttumisesta. Siksi itsellä on tapana ostaa hyväksi havaittuja tuotteita muutama varastoon, silloin kun niitä vielä saa. Näitä laukkuja aion hamstrata lisääkin, kun vain sopiva kauppa löytyy.

Anonyymi kirjoitti...


Onnittelut onnistuneesta ostoksesta. Ja hyvää Usan matkaa vaan. Siellä hakkerit olleet ongelma, joten toivottavasti tietoturva-asiat ovat myös asialistalla.


https://www.us-cert.gov/sites/default/files/publications/JAR_16-20296.pdf

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ainahan ne : -)
Ei ole elämää ilman tietoturvaa. Tai sen puutetta.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, ja täällä yksi nainen, joka tykkää käyttää "miesten" olkalaukkuja ja vapaa-ajankenkiä (niitä lenkkareita kevyempiä "urheilu"kenkiä). Onneksi minulla pitkänä ihmisenä on iso jalka, joten pienet miesten koot käyvät hyvin. Kyllästyttää kun naistenkengiksi tarjotaan aina vaaleanpunaisia, mintunvihreitä, violetteja tms. Minä nyt satun pitämään tummanruskeista tossuista.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ja Juhani Tamminen pitää värikkäistä, punaisista vaatteista. Ihmettelen aina, mistä hän ne hankkii - miesten muoti kun on yleensä kovin väritöntä. Stereotyyppiset mies/nais-roolit ovat ikäviä.

Tuli vain mieleen, kun juuri äsken parturissa luin Hymy-lehdestä hänen haastatteluaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän tuo isolta käsilaukulta näyttää rinnakkaisten kahvojen takia.
Läppäriä ei voi kantaa miehekkäästi. Asetta voi (kaliiperi väh .38), kiviporaa (terän halk. > 13 mm, pit. 400 mm) tai hikistä (nyrkkeily/jääkiekko)reenikassia. Mutta ei tietokone(käsi)laukkua.
Irvailu sikseen, laukku on varmasti asiallinen ja käyttäjälleen mieleinen. Se on pääasia. Jaan myös kokemuksen tuskan olkaremmin lipsumisesta. Monesti säädettävä hihna myös "säätyy" itsestään pitemmäksi.
Itse kuulun reppukoulukuntaan. Mielestäni käsilaukut ovat hankalia kantaa, koska paino tulee vain toiselle olalle ja yksi käsi on varattu kannatteluun.
Seitsemän vuotta sitten ostin Targuksen: https://www.jimms.fi/fi/Product/Show/36611/cn600/targus-reppu-kannettavalle-15-16#pinfo_propinfo.

-Erikokoisia taskuja riittävästi, reppu on hyvin pehmustettu, olkaimet miellyttävän tuntuiset suurillakin painoilla ja repun alaosa on suojattu vielä ylimääräisellä nailon-pinnoitteella.

-Irrotettava läppärisuoja johon mahtuu 16-tuumainen tehoakkuineen.

-Repussa on erinomainen, kuminen kantokahva, joka ei hierrä kättä ja tuntuu todella kestävältä.

-Kompressiohihnoilla saa tyhjää tilaa rutistettua pois.

-Vetoketjut tuntuvat laadukkailta, eivätkä takertele. Vetolenksut ovat pitkät ja vetoketjut saa auki helposti esim. hanskat kädessä.

-Reppuun mahtuu hyvin kaikki muukin tietotyöläisen oheiskrääsä. Olinpa kerran yhden päivän Saksan visiitilläkin pelkkä reppu mukana. Juuri mahtui vaihtovaatteet, hygieniatuotteet ja muut tarvittavat romppeet yhden yön reissulle. Myönnän, hieman spartalainen varustus kyllä oli.

-Kun läppärisuojan heivaa mäkeen, niin reppua voi käyttää muuhunkin kuin läppärin kuljetukseen.

-Valmistaja myöntää ikuisen takuun repulle. Ei huono saavutus tässä hintaluokassa. Omastani maksoin 35€.

-Seitsemän vuoden säännöllisen käytön jälkeen reppu on edelleen hyvässä kuosissa, vaikka sitä on välillä käsitelty kovakouraisesti ja ylikuormattukin härskisti. Ompeleet eivät ole ratkenneet, vetoketjut toimivat jouhevasti, kangas ja olkaimet ovat ehjät.

-Tämä repun kehtaa ottaa vielä olalle semi-kasuaalisti pikkutakin kanssa näyttämättä (liian) yli-ikäiseltä opiskelijalta.

Osmo kirjoitti...

Reppu voi käyttäjälle olla mukava. Asia on toinen niille, jota hän tönii repillaam bussissa tai muuten ruuhkassa. Olkalqukkyakin voi pitää tarvittaessa selän puolella, jolloin painokin jakaantuu tasaisemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Kukaan toiset huomioiva ihminen ei kanna reppua selässään väen tungoksessa. Tätä varten repuissa on kantokahva tai lenksu. Aiemmin vinkkaamassani Targuksessa on vieläpä hemmetin hyvä sellainen, paras koskaan näkemäni/kokemani: Se on kumipintainen kahva, josta on miellyttävä pitää kiinni, vaikka repulla painoa olisi enemmänkin. Se on myös tukevasti ommeltua reppuun.

Väitän, että laukku valitaan usein muusta kuin käytännöllisestä syystä. Harvoin olen bisnes-kihon nähnyt repun kanssa palaveriin viilettävän. Reppu on ergonomialtaan ylivoimainen ja pitäen myös kädet vapaina.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Itse olen kokenut reput hiostavina. Kun sellaista kantaa, koko selkä on äkkiä märkänä. Lisäksi ulkomailla on huoli turvallisuudesta, kun ei näe mitä selän takana tapahtuu. Mutta makuasioitahan nämä ovat.

jeejee kirjoitti...

Itse korjautin reissulaukkuni suutarilla, koska maahantuojan ja valmistajan sivuilla ei löytynyt mitään mainintaa korjauspalveluista. Samalla suutari vahvisti laukun mitakin rakenteita.

Korjaus/varaosapalvelun puuttuminen tuntuu vähän oudolta, mutta ehkä tässä on jokin henkinen ero toimialoittain. Teknisiin vempaimiin on ihan normaalia hankkia päivityksiä, lisäosia ja korjauksia, mutta ehkä tekstiilitotteilla asialle ole samanlaista kysyntää.

Anonyymi kirjoitti...

Tuon selän hiostaminen reppua käytettäessä saattaa tosiaan joskus olla ongelma.

Ulkomailla vedän yleensä jollain patentilla vetoketjut yhteen, jolloin voron työskentely vaikeutuu huomattavasti.

Ensimmäinen ja toistaiseksi viimeisen kerran reppuni joutui varkausyrityksen kohteeksi eräällä espanjalaisella rautatieasemalla. Kävelin kohti laituria, asema-aukio ollessa lähes tyhjä. Siltä eräs lipevä herrasmies koki yllättävää läheisyyden kaipuuta ja halusi välttämättä koukata muutaman metrin matkan minun selkäni taakse. Hän pälyili ylöspäin ikään kuin aikatauluja katsellakseen. Muutaman sadan millisekunnin kuluessa tajusin hänen metkunsa. Tein rivakan 180-asteen piruetin ja mies loittoni nopein kävelyaskelin. Mitään ei kerennyt häviämään, mutta repun vetoketjun hän ehti aukaista. Asiaan ei liittynyt suurempaa dramatiikkaa. Muistaakseni repussa oli evästä, vaatteita ja muutama täysi filmirulla. Kamera onneksi roikkui kaulassa.

Kokemus oli kuitenkin opettavainen. Tämäkin pitkäkyntinen oli ihan siististi pukeutunut, eikä muutenkaan omannut laitapuolen kulkijan habitusta. Selvästi oli myös treenannut peliliikkeitään. Jos väkeä olisi ollut enemmän, niin en välttämättä olisi osannut huomioida hänen aikeitaan.

Anonyymi kirjoitti...

@Anonyymi

Repun ja matkalaukun vetoketjun turvallisuuteen ei kannata luottaa liikaa, sen voi asiasta tietämättömän ja varomattoman matkustajan huomaamatta avata ja sulkea jälkiä jättämättä. Tuo ongelma koskee kaikkia vetoketjulla suljettava laukkuja ja reppuja, joissa on kaksi vedintä.

Avaamista ei voi estää, mutta sulkemisen jälkiä jättämättä voi estää lukitsemalla vetimet jompaankumpaan kumpaan päähän sillä lukolla, jolla ne tavallisesti lukitaan vain yhteen. Lukitsemista varten voi laittaa itse tai laitattaa suutarilla lenkin, jonka niittaa laukun kankaan seinämän lävitse ja johon pujottaa lukon lenkin ja vasta sitten vetimet. Tämä tekee avaamisen havaitsemisesta helpompaa, mutta ei käytännössä paranna muuten laukun tai repun turvallisuutta.

TKirahvi kirjoitti...

Täydellinen laukku, josta kädensijat rispaantuvat melkein poikki?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Neljän vuoden päivittäisen käytön jälkeen, varsinkin kun laukku on välillä aivan täynnä, rispaantuminen on ymmärrettävää.