tiistai 29. marraskuuta 2016

Salaliittojen ilta Ylellä

Ylen radiossa vietettiin 20.11.2016 salaliittojen iltaa. Tallenne 2,5 tunnin ohjelmasta löytyy Yle Areenasta.

Illan ohjelmassa kuuntelijat soittivat lähetykseen ja kertoivat heitä askarruttaneista salaliitoista tai muista epäilyttävistä tapahtumista. Toimittajat Jukka Mikkola ja Perttu Häkkinen (joka on tehnyt kirjankin aiheesta, Valonkantajat) olivat valmistautuneet iltaan hyvin ja tunsivat eri salaliittoteorioiden taustat kiitettävästi. Siitä huolimatta ohjelmalla oli lähinnä psykologista merkitystä, sillä lopullisia faktoja on vähän ja toinen toistaan hurjempia tarinoita sitäkin enemmän. Se, että soittajan mielestä Marilynin tai JFK:n kuolemassa täytyi olla jotain salattavaa, ei millään tavalla todista, että niin olisi ollut.

Illan mittaan käsiteltiin mm. Hitlerin pakenemista Argentiinaan ja Etelänapamantereelle, Elviksen ja Marilyn Monroen kuolemaa, Estonian uppoamista, Alaskan HAARP-asemaa, Palmen ampumista, Paul McCartneyn vaihtoa toiseen henkilöön, JFK:n salamurhaa ja kuuhun laskeutumista. Yllättäen 9/11-salaliittoa ei käsitelty lainkaan, vaikka siihen liittyy lähiaikojen suurimpia salaliittoepäilyjä.

Muutama asia kiinnitti huomioni. Arkistosta kuultiin (42 minuutin kohdalla) ensimmäinen radiouutinen JFK:n ampumisesta. Toimittaja siteeraa silminnäkijää, jonka mukaan laukaukset tulivat kukkulalta alikäytävän itäpuolelta. Tämä ensikäden tieto olisi merkittävä, ellei samalla kerrottaisi JFK:n tarttuneen rintaansa kolmen laukauksen uhrina. Tiedot eivät selvästikään olleet kovin luotettavia. Jussi Himangan raportti kello 14.25 paikallista aikaa on silti kiinnostavaa kuultavaa.

Saska Saarikoski kirjoitti Hesarissa äskettäin, että salaliitot ovat paljon uskottua vaatimattomampia. Hän sanoo päässeensä kurkistamaan vallan kulissien taakse ja sanoo: "Huonoja uutisia: vallan kulissien takana ei ole mitään". Toteamus herättää toimittajassa epäuskoa (52 min), mutta itse uskon sen hyvin. Suurten maailmantapahtumien takana on usein sattumia tai henkilökohtaisia valintoja, ei suurta suunnitelmaa tai laajaa salaliittoa.

Toisaalta Watergate ja Iran-Contra-skandaali osoittivat, että joskus pinnan alla todellakin on tapahtumia, joita kukaan ei elokuvassa uskoisi.

Erään teorian mukaan natsit pakenivat sodan jälkeen Etelänapamantereelle. Kiinnostavaa kyllä, amerikkalainen amiraali Richard Byrd kertoi lentäneensä etelänavan läpi ja tulleensa ulos pohjoisnavalta (1 h 08 min). Byrdin lennoista liikkuu monia tarinoita, hänen väitetään tavanneen mm. lentäviä lautasia. Arvostetun amiraalin kertomaa ei voi ohittaa ihan höpö-höpönä.

Kuuhun laskeutumisesta on paljon epäilyjä ja asiantuntevalta kuulostavan (töissä IBM:llä, Compaqilla ja Dellillä) soittajan (1 h 17 min) mielestä suora videolähetys kuusta olisi ollut teknisesti mahdoton. Lähetetty filmimateriaali oli aikansa propagandaa. Itse laskeutumista hän ei kiistä.

Keijo Parkkunen sai 1960-luvun lopussa Speden uskomaan teoriansa, jonka mukaan jääkautta ei koskaan ollutkaan (1 h 39 min). Spede teki aiheesta elokuvan, mutta kun se piti esittää televisiossa 70-80-lukujen vaihteessa, ohjelmapäällikön luokse marssi joukko geologeja jotka estivät esityksen, eikä kukaan ole koskaan nähnyt leffaa. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä tässä oikeasti on tapahtunut.

Kohdassa 1 h 52 min kuullaan radioarkiston äänite vuodelta 1971, jossa Heinolan kuuluisan ufo-tapauksen (ns, Imjärven ufo 7.1.1970) silminnäkijä Aarno Heinonen kertoo kokemuksistaan. Hän kohtasi hiihtokaverinsa kanssa lentävän lautasen ja humanoidin, joka mm. otti hänen lantiostaan kiinni kaksin käsin.

Tähän liittyen kohdassa 2 h 17 min ohjelmaan soittaa Leena Vilponen. Hän oli vuorossa sairaanhoitajana poliklinikalla, johon Heinonen tuotiin. Vilponen kuvaa, miten Heinonen oli aidosti hämmentynyt ja liikkui oudosti. Jotain oli selvästi tapahtunut. Vilponen tiivistää muistonsa sanoihin "maailmassa on vielä paljon, jota ei tiedetä".

Niinpä.

Mutta mihin ufot ovat hävinneet? Nyt kaikkialla olisi kameroita, joilla kuvata ja netti, jossa levittää havaintoja. Onkohan ufojen katoamisenkin taustalla salaliitto? 

21 kommenttia:

hdmi kirjoitti...

"Kuuhun laskeutumisesta on paljon epäilyjä ja asiantuntevalta kuulostavan (töissä IBM:llä, Compaqilla ja Dellillä) soittajan (1 h 17 min) mielestä suora videolähetys kuusta olisi ollut teknisesti mahdoton."

Australialaiset olivat varmaan samassa juonessa:)

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Dish

Anonyymi kirjoitti...

911-salaliittoteoria on se, joka nauttii suhteellisen laajaa arvonantoa ja siihen uskoo monia julkisuuden henkilöitä, mm. Mika Kaurismäki ja Leena Krohn. Parhaimmaksi pistää arvostettu Ydin-lehti, joka on onnistunut sekä ylistämään 911-iskuja "Kolmannen maailman erävoittona kapitalismista" että käsittelemään 911 salaliittoteorioita ja Olli Tammilehtoa hyvin myönteiseen sävyyn.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Se, että julkisuuden henkilöitä uskoo johonkin, ei millään tavalla lisää salaliittoteorian uskottavuutta. 9/11:n salaliittoon uskovat voivat olla hyvin vahvoja mielipiteissään, kuten sain havaita muutama vuosi sitten tässäkin blogissa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on se mielenkiintoisin kohta Iltasanomien artikkelista koskien tätä asiaa "Lehden tietojen mukaan Pressiklubi-ohjelman juontaja Ruben Stiller sai tiistaina kirjallisen varoituksen, koska oli valmistellut ensi perjantain lähetystä "uutis- ja ajankohtaistoiminnan johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti". Varoituksessa Stilleriä uhattiin irtisanomisella, jos tämä ei noudata johdon linjaa."

Kysymys kuuluukin, että mikä tuo YLE:n johdon linja ("uutis- ja ajankohtaistoiminnan johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti") on ja mikä agenda ja tarkoitus tuollaisella linjalla oikein on, mihin sillä pyritään? Sehän tarkoittaa ainakin sitä, että YLE:n johto määrittelee linjat kirjoitettaville ja julkaistaville artikkeleille. Puolueettomuuden on siis mahdollista olla kaukanakin YLEN uutisista, puhumattakaan Suomen muista medioista.

PS. mitäs Petteri olet havainnut muutama vuosi sitten tässäkin blogissa?

Anonyymi kirjoitti...


Heh, niin Tom Hanksin uskoo johonkin, mutta onko ilmiö tämän takia uskottavampi. Niin miksi ufoista vähemmin havaintoja, varmaan ufoistit keksivät syyn, tai sitten ufohavainnot ovat selitettyjä, siellä naapuri taas kokeilee Suomen ilmavoimien hereilä oloa, jne jne.

Petteri Järvinen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Sala kirjoitti...

Lisää
http://juffo.blogspot.fi/search/label/salaliitto

Anonyymi kirjoitti...

Salaliitoista en tiedä, mutta autoista pitäviä insinöörejä kiinnostanee, että kuuhun aiotaan lähettää kaksi mönkijää katsomaan, mitä kuuhun jätetylle ajoneuvolle on tapahtunut. Onko se siellä vielä vai onko se tuhoutunut? Mönkijöiden suunnitteluun osallistuu Audi.

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/mit%c3%a4-kuuhun-j%c3%a4tetylle-autolle-on-tapahtunut/ar-AAkXd6E?li=BBr5KbI&ocid=mailsignout

Anonyymi kirjoitti...

Onhan näitä oikeitakin salaliittoja olemassa. Esimerkiksi ihmisen vaikutusta ilmastoon ja sen muutoksiin liioitellaan valtavasti. Koska noiden huijareiden tarkoitus on pohjimmiltaan hyvä, heidän toimintansa saa jatkua vuodesta toiseen kunnes reaalimaailma todistaa heidän väitteensä vääjäämättä suuresti liioitelluksi.

Ohessa pari linkkiä, joihin jokaisen kannattaisi tutustua. Kirjoittaja on Aalto-opiston dosentti ja tietenkin emeritus, koska yhdellekään skeptikolle ei tutkimusrahoja anneta http://aveollila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220136-maapallon-lampotilamittaukset-eroavat-toisistaan-%E2%80%93-huijaako-joku

Kannattaa tutustua myös hänen ensimmäisiin kirjoituksiinsa, joissa hän osoittaa miksi IPCC:n lämpenemismallit eroavat yhä enemmän todellisuudesta.

http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogihakemisto?etunimi=antero&sukunimi=ollila&kunta=All&puolue=All&aihe=All&vaalipiiri=All

Pari minuuttia kannattaa käyttää myös tämän kirjoituksen lukemiseen, jonka on kirjoittanut fysiikan professori Jyrki Kauppinen ja jälleen vähemmän yllättäen ja luonnollisesti emeritus. Laiskoille klikkaajilla alla pari lainausta.
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/431594/Hiilidioksidin+talteenotto+turhaa+tuhlausta

"Kasvihuoneilmiö ei voi nostaa maapallon keskilämpötilaa enempää kuin noin 2 °C, vaikka kasvihuonekaasujen pitoisuudet kasvaisivat kymmenkertaisiksi. Syynä on ilmakehän ns. infrapunaikkuna, joka päästää lävitseen maanpinnan lämpösäteilyn tietyllä aallonpituusalueella. Se toimii ikään kuin varoventtiilinä lämpösäteilylle.

Vuoden 1997 jälkeen maapallon keskilämpötila on hivenen laskenut, vaikka hiilidioksidin määrä ilmakehässä on kasvanut lähes 10 prosenttia. IPCC ei voi tätä selittää, kun taas mallimme mukaan se selittyy hyvin pilvisyyden tai suhteellisen kosteuden muutoksella."

Petteri Järvinen kirjoitti...

Osuvasti sanottu salaliitoista: http://www.talouselama.fi/kommentit/paaministeri-ja-paatoimittaja-tekivat-saman-virheen-6603933

"Onko Suomella pääministeri, joka kulissien takana järjestelee sukulaisilleen kaivosurakat ja suitsii siinä sivussa päätoimittajat sylikoirikseen? Tähän pätee vanha viisaus salaliitoista – ei koskaan pitäisi selittää pahantahtoisuudella sitä, minkä voi yhtä lailla olla tavallista tyhmyyttä."

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vuoden 1997 jälkeen maapallon keskilämpötila on hivenen laskenut

Mielenkiintoinen tieto, mistähän tämä fakta on löydetty?

Anonyymi kirjoitti...

Onko mitään tietoa tuon Speden elokuvan nimestä?

Anonyymi kirjoitti...

Tuo ylempänä linkattu blogi vaikuttaa kyllä epäilyttävältä. Esim. siellä todetaan:

"Oman lukunsa on ”Maailman lämpimin vuosi”-uutisointiin teki NOAA. NOAA uutisoi, että vuosi 2015 oli 0,9 astetta korkeampi kuin 20. vuosisadan keskiarvo eli numeerisesti NOAA:n mittaustulosten mukaan 13,9 + 0,9 = 14,8 astetta. Internet ei kuitenkaan unohda. Vuonna 1998 NOAA raportoi , että vuoden 1997 lämpötila oli 62,45 °F eli 16,9 °C. Kaikkien laskuoppien mukaan vuosi 1997 oli 16,9 – 14,8 = 2,1 astetta lämpimämpi kuin 2015. Vaikka vuosi 1998 oli myös NOAA:n mukaan lämpimämpi kuin vuosi 1997, niin nettisivuillaan NOAA unohti kertoa absoluuttisen lämpötila-arvon."

Blogissa vähän myöhemmin linkatussa NOAA:n tiedotteessa tämä on ilmeisesti painovirhe. Pienellä googletuksella löytää myös NOAA:n tiedotteen vuoden 1999 tammikuulta, jossa todetaan vuoden 1998 olleen tuolloin lämpimin vuosi JA (tadaa) annetaan absoluuttinen lämpötila kohtuullisen selkeässä muodossa: "The global mean temperature in 1998 was 1.20 °F (0.66°C) above the long-term average value of 56.9°F (13.8°C)."

Eli mistä ihmeestä on kyse? No selitys löytyy tuohon blogiin linkatusta jutusta (en jaksa penkoa oliko tuo selitys jo tuolla blogikirjoituksen aikaan): "Please note: the estimate for the baseline global temperature used in this study differed, and was warmer than, the baseline estimate (Jones et al., 1999) used currently. This report has been superseded by subsequent analyses. However, as with all climate monitoring reports, it is left online as it was written at the time." Tämä viittaa siihen, että blogissa esitetyt lukuarvojen ristiriitaisuudet johtuvat ainakin osittain siitä, että vertailluissa lähteissä on käytetty eri skaaloja. Ihmettelisin suuresti, jos varsinaisissa tutkimusartikkeleissa olisi tehty vastaava virhe - tällaiset kalibroinnit kun ovat tutkimuksen teossa peruskauraa.

Anonyymi kirjoitti...

Jatkan vielä tuohon edelliseen: en ole ilmastotutkija, vaan ihan muulta alalta. Koemielessä lähdin kuitenkin seuraamaan yhtä jutussa mainittua ristiriitaisuutta ja kas kummaa, se näytti selittyvän pois ihan muutaman minuutin googletuksen perusteella (absoluuttinen lämpötila oli ilmaistu ihan helposti laskettavassa muodossa vuoden 1999 tiedotteessa, edellisvuoden arkistojulkaisuun oli lisätty tieto kalibrointierosta). Ehkä tuurilla oli osuutensa tai sitten muutkin listatut ristiriitaisuudet saavat vastaavalla tavalla selityksensä.

Emeritustutkijan blogia enemmän panisin kuitenkin arvoa vertaisarvioiduille julkaisuille kärkilehdissä, tutkijat ovat sen verran halukkaita osoittamaan toistensa virheitä, että en hevin usko mihinkään kansainväliseen salaliittoon...

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta mihin ufot ovat hävinneet? Nyt kaikkialla olisi kameroita, joilla kuvata ja netti, jossa levittää havaintoja. Onkohan ufojen katoamisenkin taustalla salaliitto?"

Ja jo ennen kuvausvälineiden yleisyyden räjähtämistä oli suuri mysteeri, miksi ne ihmiset, jotka eniten taivaalle katsoivat ja tunsivat parhaiten siellä luonnostaan näkyvät ilmiöt, käytännössä puuttuivat ufohavaitsijoiden joukosta. Tarkoita tällä tähtitieteen harrastajia. Taivaan ilmiöiden luokittelijoina he ovat aivan eri luokkaa kuin ufokirjoissa superluotettavina esitetyt lääkärit ja poliisit.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on vaan yks surkeaakin surkeampi näytelmä koko tämän hullun planeetan touhu. Ihmiset ovat niin pihalla, etteivät ne edes ymmärrä tulleensa kusetetuiksi ja viedyksi niin kuin pässit narussa.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri Järvinen, oheisessa linkissä on trendikäyrä, johon Kauppinen viittasi. Valitsemalla eri muuttujia voi tutkailla mihin suuntaan tämä ilmasto on mahdollisesti menossa. Luotettavimpia mittaustuloksia saa satelliittisarjoista RSS ja UAH, koska niitä ei voi peukaloida. Tosin niidenkin antamia arvoja on pyritty justeeraamaan.

Käppyröitä tutkaillessa kannattaa muistaa Nina-ilmiön vaikutus, joka seurauksena esimerkiksi nyt väliaikaisesti lämpötilat ovat nousseet. Mutta kohta lähdemme laskuun, joka noista käyristä tulee selkeästi näkymään. Lyönpä vetoa, että kohta lehdet täyttyvät mitä ihmeellisimmistä teorioista siitä, minne IPCC:n mallintama lämpö onkin yllättäen kadonnut. Viimeksi syyksi esitettiin tämän teoreettisen lämmön katoamista Mariaanien hautaan.

http://www.woodfortrees.org/plot/rss/from:1998/to:2012/trend/plot/uah5/from:1995/plot/rss/from:1995

Anonyymille kommentoijalle tiedoksi, että vertaisarviointi nykyisessä ilmastonmuutos"tieteessä" on lähinnä iso vitsi. Siinä pieni piiri "tutkijoita" hyväksyy toistensa tekeleitä ja estää vähänkään kriittisten äänenpainojen esille tulon. Kysäisepä asiasta vaikka noilta edellä viitatuilta emeritustutkijoilta. Tai ihmettele edes sitä, miksi Atte Korhola on nykyisin todella hiljaa.

T. JM

Anonyymi kirjoitti...

"Anonyymille kommentoijalle tiedoksi, että vertaisarviointi nykyisessä ilmastonmuutos"tieteessä" on lähinnä iso vitsi. Siinä pieni piiri "tutkijoita" hyväksyy toistensa tekeleitä ja estää vähänkään kriittisten äänenpainojen esille tulon."

Olen omalla alallani reilun 20 vuoden aikana törmännyt muutamaan kertaan vähän samantapaiseen ilmiöön, jossa muutama marginaalikantaa edustava tutkija (usein muuten toisten alojen emerituksia) väittää tuollaista. Yhdelläkään kertaa väitteet eivät ole kestäneet kriittistä tarkastelua, heidän edustamansa kanta on ollut syystäkin marginaalissa ja parissa tapauksessa he ovat joutuneet jopa uusien kokeiden tai havaintojen myötä olleensa väärässä.

Lääketieteen puolelta löytyy takavuosilta sitten vähän toisenlainen tapaus – tupakkateollisuus rahoitti melko avokätisesti muutamia tutkijoita, jotka äänekkäästi todistelivat julkisuudessa, ettei tupakoinnin yhteyttä terveyshaittoihin ole osoitettu, Suomestakin löytyi tällainen "tupakkaprofessori". Samanlaisia syytöksiä on esitetty joidenkin amerikkalaisten ilmastonmuutoskriitikoiden yhteyksistä öljynjalostuteollisuuteen, mutta näiden väitteiden todenperäisyyttä en lähde arvailemaan.

Mutta jos haluat ihan vakavissasi uskoa siihen, että muutama vähemmistön edustaja pystyy kaappaamaan jonkin tieteenalan vertaisarvioihin pohjautuvan käytännön haltuunsa, niin tule toki onnelliseksi uskossasi. Älä kuitenkaan loukkaannu siitä, että minusta tuo kuulostaa kovasti samalta kuin takavuosien surkuhupaisat episodit eräillä toisilla aloilla.

Anonyymi kirjoitti...

Ano 2.12. klo 10.20

Oletko tietoinen ilmastotutkijoiden kesken vallitsevasta suunnattomasta yksimielisyydestä (peräti 97 %) siitä , että ihmisen vaikutus ilmastoon on jotain erittäin suuren ja valtavan välillä? Kun tuollainen huuhaa menee täydestä läpi medialle ja poliitikoille, niin kyllä vertaisarvioinnissa ja vähän muuallakin täytyy olla vikaa ja paljon.

Naomi Oreskes ja 75 % konsensus – oikeasti 1,2 %
Doran ja Zimmerman 97 % olikin 2,38 %
John Cookin 97 % muuttui 0,54 prosentiksi

Luotettavaa ja vertaisarvioitua tutkimusta, vai mitä. Joku toinen saattaisi sanoa, että puhdasta humpuukia ja huijausta.

Tuossa Ollilan käsitys yhdestä noista huijauksista. Pahinta on, että tämä väärennetty konsensus on jäänyt elämään mediassa ja poliitikkojen mielissä.

http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226282-a-studion-tapa-kasitella-ilmastonmuutosta#comment-3415007

Tuon linkin takaa löytyy lisää tietoa suomeksi ja toisella kotimaisella tästä järjestelmmälisestä väärentämisestä.
http://ilmastokauhu.blogspot.fi/2013/06/skeptical-science-osa-1-militarismia-ja.html

T. JM

Anonyymi kirjoitti...

Monia kuuluisuuden henkilöitä mm. Tom Cruise uskoo Skientologiaan. Täytyy siis olla totta, hieno juttu vai? Suomessa tavannut mm. Poliitikkoja (kokoomus) ja täytyy todeta että minä elän kyllä ihan eri planeetalla. Ihminen suggestoi usein jotain uskomusta pävittäin ja lopulta se alkaa olemaan "totuus", täysin erillään todellisuudesta.