sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Daily Mail sensuroi ruotsalaisten puolesta

Brittiläinen Daily Mail uutisoi Ruotsin traagisen puukotustapauksen kaikkine yksityiskohtineen:

Daily Mail ei peittele nimiä.
Uutinen kertoo 15-vuotiaan tekijän nimen sekä uhrin nimen kuvilla varustettuna. Mutta jos uutista katsoo Ruotsista (Freedome VPN vaihtaa maata näppärästi), tuloksena onkin tämä:

"Sivua ei löydy" ruotsalaisille.
Äkkiseltään voisi kuvitella, että Ruotsi estää oman maan kansalaisia lukemasta arkaan maahanmuuttaja-asiaan liittyviä ikäviä uutisia. Kokeilin varmuuden vuoksi muita Daily Mailin uutisia, ne toimivat normaalisti. Kokeilin myös Tanskaa ja Saksaa, ei estoja sielläkään. Kyse on selvästi vain Ruotsista. Mutta miksi ihmeessä -- jotain vastaavaa kuin meidän lapsipornolakimme?

Jos kyseessä olisi Ruotsin oma esto, virhesivun sijaan näytölle tulisi HTTP-protokollan virhe 404-sivua ei löydy. Tämän eston täytyy olla Daily Mailin oma. Vielä kummallisempaa.

Ilmeisesti kyse on siitä, että uutinen kertoo alaikäisen vakavasta rikoksesta epäillyn henkilön nimen. Se on Ruotsin (ja ymmärtääkseni myös Suomen) lain (tai ainakin hyvän journalistisen tavan) vastaista.

Kokeilemalla löytyy toinenkin estetty uutinen: The city destroyed by migration. Tässäkin jutussa mainitaan epäilty, vaikka jutun fokus onkin Mölndalin esikaupunkialueen ongelmissa.

Miksi Daily Mail estää Ruotsin säädöksiä rikkovan uutisensa näkymisen ruotsalaisille? Uutinen on kirjoitettu englanniksi ja tarkoitettu kansainväliseen jakeluun. En näe perusteluita, joilla Ruotsi voisi vaatia uutisen poistamista tai haastaa lehteä siitä oikeuteen. On aika huolestuttavaa, jos mediat alkavat sensuroida omia juttujaan vieraiden maiden vuoksi.

Olen lähettänyt sähköpostilla kyselyn toimitukseen, mutta en ole saanut vastausta. Täytyypä tarkkailla, onko vastaavia estoja muillekin maille. F-Securen Freedome tekee maan vaihtamisen helpoksi.

Lisäys 15.2.2016: Ruotsinkielisen Ylen toimittaja lähetti oheisen lisätietolinkin: http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/671011?programid=2795

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin Saksassa Merkel on henkilökohtaisesti pyytänyt Facebookia sensuroimaan pakolaiskirjoituksia. Läntisessä mediassa tiedetään, että Ruotsissa halutaan sensuroida tiettyjä aiheita. Amerikkalaisessa mediassa oli hiljattain juttu, jossa kerrottiin Ruotsin poliisin pimittävän epäiltyjen etnisen taustan. Aika surullista, että pohjoismaat (mukaanlukien Suomi) haluavat toimia sensuurin edistäjinä. Erityisesti Suomessa luulisi että Neuvostoliiton aikainen itsesensuuri olisi riittänyt, mutta näköjään ei.

LUU5 kirjoitti...

Mikä tarve on epäillyn nimen ja kuvan julkaisulla? Mistä ulkolainen lehti on saanut ne tietoonsa, jos kyseinen tieto on Ruotsissa salaista aineistoa?

En ota kantaa siihen pitääkö jotain sensuroida vai ei, mutta tässä tapauksessa kyse on käsittääkseni alaikäisen (mahdollisesti) tekemästä rikoksesta. Ja tässä tilanteessa laki taitaa olla samantapainen kuin Suomessakin.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä tarve on epäillyn nimen ja kuvan julkaisulla?

Poliisin osalta saada epäilty nopeasti kiinni (tosin tässä tapauksessa henkilö on jo kiinniotettu).

Osa lehdistöstä taas on ajanut itsensä umpikujaan, koska jos asiaa ei erikseen mainita, monet lukijat olettavat rikollisten olevan pakolaisia, vaikka näin ei olisi. Juttuja lukiessa pitää ymmärtää lehdistön käyttämät kiertoilmaisut. Itse asiassa on epäreilua, että pakolaisten rikoksista puhutaan suhteettoman paljon, mutta en usko että sensuuri auttaa mitään. Itse seuraan enemmän amerikkalaista mediaa, jossa myös puhutaan turhan paljon rotukysymyksistä, mutta siellä ei sentään sensuroida (ainakaan tästä aiheesta). Eurooppalaiset mediat ovat tämän teeman osalta kuin parodiaa todellisesta tiedonvälityksestä.

Ja tässä tilanteessa laki taitaa olla samantapainen kuin Suomessakin.

Enpä tiedä onko tässä kyse mistään laista, vaan esimerkki itsesensuurista.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Suomalaisista journalistin ohjeista tätä tapausta sivuavat kohdat 31-34.

Britanniassa vastaavia ei taida olla, sen verran villiä on meno paikallisissa iltapäivä- ja sensaatiolehdissä.

Osmo kirjoitti...

Sensuuria kannattavat aina argumentoivat tyyliin: "mitä hyötyä on jonkun tietämisellä". Minusta tiedon vapautta ei tarvitse puolustella. Jos kuitenkin puolustellaan, niin nimellä on helppo etsiä lisää tietoa asiasta. USA:ssa rikoksesta epäiltyjen nimet ja kuvat julkaistaan aina lehdissä, koska siten heidän muut uhrit voivat ilmoittautua poliisille.

Erikoisin tapaus on se, jossa n. 25 vuotiaan rikoksesta tuomitun nimi pimitettiin, koska hän oli jo alaikäisenä tehnyt rikoksia (joista oli kärsinyt rangaistukset). Siis aloita nuorena, niin saat elinikäisen anonymiteetin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

No, asia ei ole näin mustavalkoinen: varmaan haluat, ettei sinunkaan terveys- tai raha-asioitasi levitetä tiedon vapauden nimissä?

Rikolliselle kuuluu tuomion jälkeen rangaistus, mutta on myös yhteiskunnan etu, että henkilö voi sen kärsittyään jatkaa elämäänsä. Mikään nettiin laitettu ei unohdu, joten tietojen julkaisemista netissä on harkittava entistä tarkemmin.

Tämä ei nyt mitenkään liittynyt kyseiseen tapaukseen, vaan asiaan yleisellä tasolla.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tässä tuore esimerkki rikoksesta, sen vanhenemisesta ja nimien julkaisemisesta. Toteutuiko tässä oikeus, sen saa jokainen itse päätellä.

petrip kirjoitti...

Ei oikeus ei toteutunut. Vahingontekijät pääsivät aivan liian helpolla, kyse oli kuitenkin ideologisesti motivoituneesta järjestäytyynestä rikollisuudesta. Enkä ymmärrä miksi kasvot oli blurrattu? Tuomio on julkinen koska päätökset on lainvoimasia. Turhaa itsesensuuria

Anonyymi kirjoitti...

Thaimaassa koko Daily Mailin domain on blokattu, mutta sitä voi kiertää Tor-selaimella.