tiistai 21. huhtikuuta 2015

TVKaistan oikeudenkäynti pääsi vihdoin alkamaan

Kiistanalaisen TV-palvelun oikeuskäsittely pääsi tänään vihdoin alkamaan Helsingin käräjäoikeudessa.

Tähän mennessä tapahtunutta: kaksi kaverusta avasi vuonna 2007 TVKaista-nimisen palvelun, joka tallensi kaikki vapaasti näkyvät tv-kanavat palvelimelle ja säilytti tiedostoja kahden viikon ajan. Tilauksensa maksaneet asiakkaat pystyivät katsomaan ohjelmia jälkikäteen, mistä oli usein hyötyä. Erityisen suuren suosion TVKaista sai ulkosuomalaisten keskuudessa, koska se oli heille (lähes) ainoa keino suomalaisten tv-ohjelmien seuraamiseen.

TV-yhtiöt eivät ilahtuneet. Niiden mielestä TVKaista myi asiakkailleen palvelua, johon niillä itsellään ei ollut mahdollisuuksia, vaikka ne olivat sentään ostaneet ohjelmat Suomeen ja maksaneet niistä. Läheskään kaikki elokuva- ja tuotantoyhtiöt eivät olisi myyneet nettilevitysoikeuksia edes rahalla.

Kun osapuolet eivät päässeet sopuun asiassa, oikeudenhaltijat tekivät TVKaistasta tutkintapyynnön poliisille kesällä 2009.

Kiistassa on kyse siitä, onko vapaasti näkyvien tv-kanavien "nauhoittaminen" verkkopalvelimelle digiboksiin verrattavaa toimintaa, joka rinnastetaan yksityiseen kopiointiin ja on siten laillista (enää siitä ei peritä edes hyvitysmaksua). Onko TVKaista pelkkä tallentava digiboksi, jossa on vain todella pitkät piuhat?

Oikeudenhaltijoiden mielestä kyse on laittomasta tv-ohjelmien jakelusta, jossa TVKaista ansaitsee rahaa myymällä asiakkailleen laitonta palvelua, jonka kanssa ohjelmat hankkineet TV-kanavat itse eivät voi kilpailla.

Kumpikin tulkinta on mahdollinen. On kiinnostavaa nähdä, mille kannalle oikeus päätyy. Tässä ollaan tekijänoikeuslain harmaalla alueella, joka on syntynyt nopeasti kehittyvän tekniikan myötä. Ohjelmien pilvitallennus on jotain, mihin tekijänoikeuslaissa ei osattu varautua, vaikka se uudistettiin vuonna 2005 eli vain pari vuotta ennen TVKaistan käynnistymistä.

Selvää on, että tällaiselle palvelulle olisi kysyntää. Katsojan on vaikea ymmärtää, miksi tv-ohjelmien tallentaminen kotona on sallittua mutta työn ulkoistaminen yritykselle ei ole. Kun vielä katselulaitteetkin ovat samoja (tietokone, tabletti, älypuhelin) on vaikea nähdä, minkä juridisen eron tekniikka aiheuttaa.

TVKaista on kansainvälisestikin mielenkiintoinen, sillä vastaavaa palvelua ei ole missään toisessa maassa. Muualla tv-kanavia hallitsevat maksu-tv-palvelut ja kaapeliverkko, eikä kotinauhoittaminen ole niin laajaa kuin monen vapaan kanavan Suomessa. Toisaalta tekijänoikeuden periaatteet ovat kaikkialla samat, joten TVKaistan kaltainen toimija joutuisi joka tapauksessa selvittämään asiansa oikeudessa. TVKaista on ennakkotapaus, jolla on vaikutusta koko EU-alueella.

Yhdysvalloissa oli viime vuonna hieman vastaava tapaus, kun Aereo yritti myydä vapaita tv-kanavia netin yli. Oikeus määräsi palvelun suljettavaksi (uutinen aiheesta sekä suomenkielinen uutinen Digitodaystä). Tällä hetkellä tilanne on se, ettei korkein oikeus ole vielä ottanut kantaa pilvitallennuksen juridiikkaan, joten kukaan ei tiedä onko se laillista vai ei.

TVKaistan tapaukseen liittyy erikoinen sivuepisodi. Kahden TVKaistan omistajan lisäksi syytteessä on Turre Legalin juristi, joka avusti TVKaistaa neuvotteluissa oikeudenhaltijoiden kanssa. Häntä syytetään petoksesta, sillä neuvottelujen yhteydessä TVKaista oli väittänyt jokaisella asiakkaalla olevan henkilökohtaisen tallennuslaitteen yhtiön konesalissa Espoossa. Poliisin kotietsinnässä kuitenkin selvisi, että laitteet olivat verkon kytkimiä, eikä niitä oltu edes kiinnitetty verkkoon tai tallennuslaitteisiin. Tänään oikeudessa juristi totesi olleensa vain päämiehen antamien tietojen varassa ja kiisti petossyytteen.

Poliisitutkinnan alettua TVKaista myi liiketoiminnan eteenpäin ja toimitusjohtaja katosi. Jäljelle jäänyt suomalainen TVKaista-yhtiö meni konkurssiin ja sen toiminta loppui kesällä 2011. Toimitusjohtaja piileskeli niin kauan, että yksi syytteistä ehti vanhentua. Monen lykkäyksen jälkeen oikeudenkäynti pääsi tänään vihdoin alkamaan, kun kaikki kolme vastaajaa saatiin paikalle. Heiltä vaaditaan yli kahden miljoonan euron hyvityksiä ja korvauksia.

Kiistasta huolimatta TVKaista on toiminut koko ajan normaalisti ja jopa laajentanut toimintaansa ulkomailla. Mitä ilmeisimmin se on omistajilleen erinomainen bisnes.

Syytetyt eivät kertomansa mukaan tiedä mitään TVKaistan nykyisestä toiminnasta. Jos olisi toisin, heiltä vaadittaisiin nyt kahden sijaan ainakin kymmentä miljoonaa. Sen verran hyvitystä olisi kertynyt vuoden 2009 jälkeen tehdystä bisneksestä.

Kyseessä on siten paitsi tekijänoikeudellisesta ennakkotapauksesta myös isoista rahoista. Tätä casea kannattaa seurata.

15 kommenttia:

Osmo kirjoitti...

Toisin kuin esimerkiksi Elisa Viihde, TV-kaistahan ei edes pyrkinyt jäljittelemään normaalin digiboksin toimintaa vaan kaikki tallennettiin. Ainoa rajoitus oikeastaan oli, ettei ennen liittymistä tulleita voinut katsoa. Siksi näkisin tulkinnan, että kyse olisi yksityisestä tallentamista varsin erikoisena.

Vuoden 2005 tekijänoikeuslain uudistus tosiaan oli onneton. Siinähän koodattiin jotain direktiivitekstiä laiksi tajuamatta edes mitä säädettiin.

Toisaalta Elisan ja Soneran toimintaa voi pitää Suomessa aika poikkeuksellisena. Yleensä täällä ollaan oltu varovaisia tällaisessa lain reuna-alueilla olevassa liiketoiminnassa, kun kyse on sentään alan johtavista toiminnoista.

Jari kirjoitti...

TV-kaistan toiminta oli ainakin alussa kovin harrastepohjaista. Olin vuoden pari palvelun käyttäjänä ilman, että maksoin yhtään mitään. Samaa katselukoodia pystyi käyttämään monta kertaa uudestaan. Kiitos sponsoroinnista Hopeinen Omena ja Carlos Kokki. Myöhemmin ostin palvelun n. 25 euroa / 3 kuukautta. Todellisuudessa tämäkin oli ainakin 4 kuukautta.

Anonyymi kirjoitti...

Ulkosuomalaisena palvelua on tullut käytettyä vuosia ja edelleen käytän. Täytyy katsoa, kauanko toiminta jatkuu, mutta vaikea tuota on katkaistakaan, kun laitteistot, laskutus etc. on siirtynyt ulkomaille. Kunpa joku pystyisi tarjoamaan vastaavaa palvelua niin, että oikeuksienomistajatkin olisivat tyytyväisiä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Taustalla on isoja periaatteita, joiden edessä jopa jenkkien oma Netflix on voimaton. http://www.digitoday.fi/data/2015/04/08/uskoitko-huhun-netflixista-ja-vpnsta-no-se-oli-vaara/20154347/66.

Samoihin aikoihin kun TVKaista aloitti (taisi olla jopa aiemmin) myös Saunalahti tarjosi vastaavaa palvelua, mutta luopui kaikkien ohjelmien ennakkotallennuksesta tekijänoikeusjärjestöjen vaatimuksesta.

TVKaistan liikevaihto vuonna 2009 oli puoli miljoonaa euroa, joten siitä kasvoi nopeasti iso bisnes.

Anonyymi kirjoitti...

Parhaiten rikastuu myymällä toisen omaa. Vielä paremmin rikastuisi suoranaisella ryöstämisellä ...

petrip kirjoitti...

Ei se elisa viihdekkään aivan kuten dikipoksi toimi. Kun halusin tallentaa elokuvan loppuosan, niin palveluun tallentui koko elokuva. Myö se osa joka oli mennyt kun tallennuksen aloitin. Eli jotain esi tallennusta on.

Tosin teknisesti olettaisin että harvoin mitään tallenntaa/käyttäjä muuta kuin linkki tallennukseen

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jos ohjelma on jo alkanut, kun sen laittaa tallennukseen, minulla Elisaviihde tallentaa vain siitä hetkestä eteenpäin - ei koko ohjelmaa.

Toimiiko palvelu sinulla toisin?

Anonyymi kirjoitti...

Aika naurettava ajatus vuonna 2015, jos jokaisella asiakkaalla pitäisi olla erillinen fyysinen laite tallennuksia varten. Joku ehkä kuullut tänä päivänä dedublikoinnista yms.

Luulisi, että joku EU-direktiivi tai laki jopa pakottaisi tällaisen palveluntarjoajan tuomaan ekologisesti kestäviä ratkaisuja tallennusten suorittamiseen sen sijaan, että pidetään järkyttävää sähkösyöppöä laitefarmia pystyssä.

Ja en edelleenkään näe, miksen voisi antaa rahaa jollekin taholle, joka huolehtii tallennuksista puolestani. Eihän tuo palvelu edes leikkaa mainoksia mitenkään automaattisesti pois. Huomattavasti toimivampi tällainen palvelu on kuin toinen toistaan bugisemmat digiboksit olohuoneissa.

Kuten monta kertaa sanottu, tämän oikeudenkäynnin ratkaisu sanelee aika suoraan sen, että kannattaako Suomessa ostaa ja kehittää järkeviä kotimaisia palveluita tällä alalla vai suunnata ne kuluttajien rahavirrat muiden maiden palveluihin.

Jari kirjoitti...

"Aika naurettava ajatus vuonna 2015, jos jokaisella asiakkaalla pitäisi olla erillinen fyysinen laite tallennuksia varten."

No jaa, tällä menetelmällä on saatu Youtubeen paljon sisältöä, jopa 1980-luvulta, ja VHS- ja C-kaseteilta digitoituna. "Tallennuspalvelut" poistavat varastoistaan kaikki kuukauden kuluttua. Yksityisten työtä ne eivät korvaa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kuten monta kertaa sanottu, tämän oikeudenkäynnin ratkaisu sanelee aika suoraan sen, että kannattaako Suomessa ostaa ja kehittää järkeviä kotimaisia palveluita tällä alalla vai suunnata ne kuluttajien rahavirrat muiden maiden palveluihin.

Tietääkseni vastaavaa palvelua ei ole missään muuallakaan. Yhdysvalloissa oikeus ei ole vielä ottanut lopullista kantaa pilvitallennuksen laillisuuteen, luultavasti samanlainen periaatekysymys kuin VHS-nauhurit aikoinaan. Linkki aiheeseen oli blogikirjoituksessani.

hdmi kirjoitti...

"Muualla tv-kanavia hallitsevat maksu-tv-palvelut ja kaapeliverkko, eikä kotinauhoittaminen ole niin laajaa kuin monen vapaan kanavan Suomessa."

Ei taida asia olla ihan noin:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_digital_terrestrial_television_channels_%28UK%29

tarja-helena kirjoitti...

Epätietoinen ulkosuomalainen tahtoisi tietää, mikä tilanne on. "Verkkosivu ei käytössä" näkyy ohjelmien sijasta. Nyt kolme päivää ilman uutisia..

Anonyymi kirjoitti...

Tämä TVkaista palvelu on monelle meistä ulkomailla asuvalle suomalaiselle todella hyvä ja tärkeä palvelu. Aikuiset pystyvät seuraamaan uutis-ja ajankohtais ohjelmia ja lapset voivat katsoa viikottaisia lastenohjelmia omalla äidinkielellä.
Nyt kun TVkaista on poikki niin ei ole mitään vaihtoehtoa tarjolla. Luulen että moni meistä kaukana Suomesta asuvista on valmis maksamaan vaikka enemmän palvelusta jotta jokainen taho saa roponsa. En oikein ymmärrä kuka tässä jää niin pahasti tappiolle jos ja kun Suomessa jokainen voi tallentaa haluamansa ohjelmat johonkin boxiin kumminkin. Täällä kaukana on tyhjästä paha nyhjäistä. ..Toivon todellakin että palvelu palaa joko TVKAISTA muodossa tai jokin muun palvelutarjoan puolesta.

Unknown kirjoitti...

Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä ja samat tuntemukset. TV Finland lopetti pari vuotta sitten. Maksoin siitäkin palvelysta ja mielelläni maksan saman verran lisää TVKaistan kaltaisesta laillisesta palvelusta. Lakimiehenä ymmärrän asian juridiset ongelmat. Kyllähän esim. täällä Italiassa kaikki Suomen kanavat näkyivät vielä muutama vuosi sitten kunhan oli vain Suomesta hankittu sateliitiboksi kortteineen. Sittemmin sateliitn peittoa "footprintiä" pienennettiin, mutta tietääkseni heti pohjoisempana Sveitsissä Suomen kanavat näkyvät samalla tavalla vieläkin. Onhan näitä näkyvyyksien ja markkinoiden alueellisia jakamisia käsitelty EU-tuomioistuimessakun, mutta selvää lienee, että uusia selkeitä kv. sääntöjä tarvitaan jo tekniikan kehittymisenkin vuoksi.Oheinenkin tapaus liittyy tähän ongelmaan vähintään ohuesti http://www.iprinfo.com/julkaisut/iprinfo-lehti/lehtiarkisto/2011/IPRinfo_5-2011/fi_FI/Odotettu_ratkaisu_Valioliigajutussa/

Anonyymi kirjoitti...

Olen käyttänyt TV-Kaistaa vuodesta 2009 koska asun ulkomailla. Hyvä palvelu. Kiitos menneestä..
Nyt on meidän ulkosuomalaisten onneksi jo uusi palvelu pystyssä, telkkarista.com, ettei aivan pihalle joudu suomen asioista.