torstai 12. helmikuuta 2015

OneCoin uhkaa oikeustoimilla, käsitys huijauksesta vahvistuu

Epäilevä kirjoitukseni OneCoin-kryptovaluutasta on saanut verkoston reagoimaan. Eilen Bulgariasta saapunut sähköposti vaatii blogitekstin poistamista. Viestissä vedotaan tekijänoikeuksiin ja varoitetaan, että Nevertheless we do not tolerate aggressive behavior and harmful usage of our mark; business scope; websites and its content.

Vastineessani totean, että olen käyttänyt lähteinä vain verkoston julkisilla web-sivuilla olevia materiaaleja sekä Youtubeen laitettua webinaaria. Näiden käyttöön soveltuu tekijänoikeuslain sitaattipykälä. Suomen lain mukaan yrityksen kunniaa ei voi loukata, joten kunnianloukkauspykälä ei liioin tule kyseeseen.

Sähköposti päättyy uhkaukseen jatkotoimista:

> In relation to the above, we hereby kindly ask you to remove 
> immediately the article in question. In case you are not willing to 
> comply with our request, and to contact us personally, to discuss in 
> an appropriate manner the allegations in your article, we will be 
> forced to take the appropriate measures to protect our legitimate 
> rights and interests.

Viestin on allekirjoittanut Irina, jonka nimen alla lukee Head of Legal and Compliance Department.

Teksti on tyypillistä juristienglantia. Viestin uskottavuutta vähentää kuitenkin se, että lähettäjän sähköpostiosoite on com-loppuisessa domainissa, jolla ei ole web-sivuja. Domainilla ei liioin näytä olevan mitään tekemistä OneCoinin kanssa. 

Jos henkilö esittäytyy lakiosaston päälliköksi ja yritys suunnittelee maailmanlaajuista kryptovaluuttaa, luulisi hänen sentään käyttävän yhtiön sähköpostiosoitetta ja nimen löytyvän yhtiön web-sivulta. 

Pienellä vaivalla viestistä selviää muitakin epäilyttäviä yksityiskohtia, joiden vuoksi pelotteluksi tarkoitettu sähköposti pikemminkin vahvistaa käsitystä siitä, että OneCoin on huijausta.

Alkuperäisen blogi-kirjoitukseni lopussa on monia kommentteja, joissa puolustellaan OneCoinia ja väitetään minun esittävän perusteettomia syytöksiä. Kaikki puolustelevat kirjoitukset on jätetty nimettöminä. Verkoston itsensä nimittämä "maajohtaja" on asioinut kanssani sähköpostilla, mutta hänkin vetoaa siihen, ettei ole yhtiön palveluksessa eikä voi antaa julkisia lausuntoja sen puolesta. Vain Ruja Ignatova voi kommentoida yhtiön asioita.

Lisää johtopäätöksiä voi vetää seuraavista yksityiskohdista.
  • Kaikessa materiaalissa vedotaan Bitcoinin menestykseen ja käytännössä luvataan saman toistuvan OneCoinin kohdalla. Lupaukset nopeasta rikastumisesta ja satojen prosenttien vuosituotoista houkuttelevat, mutta herättävät epäilyksiä. Kun OneCoinin tilalle vaihtaa WinCapitan, tekstit näyttävät kovin tutuilta. WinCapitassa verkoston jäsenet seurasivat valuuttakaupan tuottoja mittarilla, josta eivät ymmärtäneet mitään. OneCoinissa vastaava rooli on kolikkojen louhintanäytöllä.
  • OneCoin käyttää termejä "louhinta" ja "poolit", jotka ovat peräisin Bitcoinista, ja vaikuttavat siten uskottavilta -- mutta kun raha on yhtiön itsensä luomaa, louhinta ja poolit menettävät merkityksensä. Yhtiö voi tahallaan hidastaa rahan luomista, mutta sitä ei tarvitse louhia eikä laskentakeskuksia tarvita mihinkään. Vertaus palapeliin on teknisesti virheellinen ja koko "louhinta" puhdasta hämäystä.
  • Yhtiö suunnittelee maailmanlaajuista kryptovaluuttaa, mutta sen web-sivut ovat vain suomeksi, venäjäksi, bulgariaksi ja kiinaksi. Miksei yhtiöllä ole toimintaa Saksassa, Ranskassa, Englannissa tai Yhdysvalloissa? Miksi juuri suomalaiset kuuluvat siihen armoitettuun joukkoon, jotka pääsevät laittamaan rahojaan nopeasti kasvavaan kryptovaluuttaan?
  • Onko vain sattumaa, että rahan "louhinta" aloitettiin Hongkongista, jossa juuri paljastui suuri Bitcoin-huijaus? Onko vain sattumaa, että AGC-kolikoissa on milligramma Dubain pankissa olevaa kultaa, ja että seuraava toimisto aiotaan perustaa Dubaihin? 
  • Miksi www.tulevaisuudenmaksuvaluutta.com sekä www.onecoin-finland.com on rekisteröity anonyymisti Tšekistä?
  • Verkostossa on 2500 suomalaista, mutta miksi kukaan heistä ei halua esiintyä asiassa omalla nimellään ja kuvallaan? Facebook-sivulta https://www.facebook.com/OneCoin1 löytyy tosin kuvia 7.2.2015 tilaisuudesta ja sen osallistujista, mutta ilman nimiä.
  • Miksi yhtiön viralliset sivut www.onecoin.eu näyttävät sivujen sabway.biz kopiolta?
  • Mihin muuhun kuin rahastukseen tarvitaan 100-5000 euron "koulutuspaketteja", kun valuutan "louhivat" tietokoneet?
  • Tapahtumakalenterissa on kaksi tapahtumaa: Ruja Ignatovan Suomen-vierailu 7.2.2015 sekä info-tilaisuus 5.2.2015 Jyväskylässä Palokan ABC-asemalla (kansainvälinen kryptovaluutta, really?)
  • Monissa kohdissa puhutaan OneCoin-kolikkojen auditoinnista. Kukaan ei ole osannut selittää, mitä hienolta kuulostava termi tässä yhteydessä tarkoittaa.
  • Maksuvaluuttasivulla lukee "Kehittyneempi algoritmi (SCRIPTI)". Tällä ilmeisesti tarkoitetaan Scrypt-algoritmia, joka on sama kuin monissa muissakin Bitcoinin rinnalle syntyneissä vaihtoehtovaluutoissa (altcoin). Algoritmi ei ole kehittyneempi vaan sama kuin muissakin, eikä edes sen nimeä ole osattu kirjoittaa.
  • Strategia OneCoinin levittämiseksi maailmanlaajuisen käyttöön on vähintäänkin epämääräinen ja perustuu vain suuriin lupauksiin.
Jokainen voi itse vetää johtopäätökset. Oma neuvoni on pysyä tästä kaukana. Minulla on pelissä vain oma maineeni ja olen erehtynyt ennenkin, mutta OneCoiniin uskovat ovat panneet likoon omat (ja pahimmassa tapauksessa muidenkin) rahat. Heillä ei ole varaa erehtyä.

Verkostomalli perustuu ovelaan psykologiaan. Mukaan houkutellut ihmiset puolustelevat järjestelmää kuin omaansa, koska eivät halua myöntää erehtyneensä, ja koska kritiikki vaikeuttaa uusien jäsenten värväämistä, joista heidän omat tulonsa riippuvat. Lisäksi ihmisellä on suuri tarve uskoa helpon rikastumisen mahdollisuuteen. Näitä molempia huijarit ovat ennenkin käyttäneet hyödykseen. Emme näköjään ole oppineet mitään WinCapitasta.

Maajohtaja on ilmoittanut, että verkosto etsii Helsingistä tiloja ja avaa koulutuskeskuksen huhtikuussa. Kesään mennessä olemme varmaan viisaampia OneCoinin suhteen.

Lisäys klo 15: Sekä Onecoin-Finland että Tulevaisuudenmaksuvaluutta -sivut ovat hävinneet verkosta.
Lisäys klo 16: Sivut ovat taas ilmestyneet näkyviin.

661 kommenttia:

1 – 200 / 661   Uudempi›   Uusin»
Anonyymi kirjoitti...

Petteri Järvisellä on ollut mahdollisuus kysyä kaikki faktat suoraan yhtiöltä jota ovat myös itse sinulta toivoneet niin tulos on tälläinen kirjoitus, no toivottavasti sulla on paksu lompakko. Äly hoi älä jätä!

jeremias kirjoitti...

Äly on tainnut lähinnä jättää onecoinisteilta, jotka ovat menettäneet kusetukseen rahansa :D

Onecoin-pääkoijarit tuskin ovat niin tyhmiä, että lähtevät tuhlaamaan rahansa oikeustaisteluun, jonka takuuvarmasti häviävät. Sen sijaan varmaan oikeassa vaiheessa tajuavat ottaa sen lentolipun jonnekkin kaukomaille, ja lopettaa homman hypettämisen.

Anonyymi kirjoitti...

Toimintamalli on Bitcoin + verkostomarkkinointi = pyramidihuijaus OneCoin. Maailmanvaluutaksi matkalla oleva tuskin olisi esillä lasten tekemillä materiaaleilla. Sekavuus ja hauskat "kultareunat" sekoittavat helppouskoisten päät. Raha virtaa ja homma kasvaa. Onhan WinCapitallakin edelleen kannattajansa. Parasta kaikessa on se, että kukaan ei ole menettänyt rahojaan ainakaan vielä. Nopeat tekevät hyvän tilin ja liikaa odottavat saavat näpeilleen.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi et Petteri ota yhteyttä yhtiöön kun sinulle on sellainen mahdollisuus annettu ja erityisesti vielä pyydetty kuten tuossa tekstissä lukee, kun vastavuoroisesti kovaan ääneen arvostelet toimintaa. Kirjoituksesi paljastaa totaalisen tietämättömyytesi asian tiimoilta niin luulisi olevan selkein keskustellan suoraan yhtiön omistajan kanssa? Saisit kerralla vastaukset ihmettelyysi tästä(kin) "huijauksesta" Luulisi huijareiden toimivan täysin erilailla ja pitävän vaan pään piilossa eikä haluaisi keskustella kanssasi millään tasolla. Jeremiakselle tiedoksi että Ruja oli vasta Suomessa ja tapasi median hyvässä hengessä joten ole ihan huoletta, ei ole varmasti pelkoa että tilailee lentolippua kaukomaille. Ennemiinkin tulee varmaan mielellään tänne uudemman kerran että saisi tuollaiset kaltaisesi trollit ymmärtämään rautalangan avulla mistä on kyse.

Joonas kirjoitti...

Yllä nimimerkki Anonyymi vaikuttaa olevan Onecoinin suomalainen osasto. Verkossa on aina hauska nähdä kun joku aidosti hikoilee ja panikoi. Teksti on yllättävän ilmeikästä näillä foorumeilla.

On kuitenkin pakko myöntää, että coin-kusetuksen idea on sinänsä hyvä petokseksi. Kyllähän WinCapitakin oli ideana hyvä, siis jos nyt ylipäänsä voi ajatella varastamista jonkinlaisena tavoitteena, siinä kategoriassa se olisi ollut melkoinen suoritus tavallaan. Mutta kiinni jäivät lopulta.


Mielestäni kuitenkin lainsäädännöllä ihmisiä tulisi suojata näin monimutkaisilta huijauksilta, joita voi olla vaikea ymmärtää petokseksi, jopa vaikka osaisikin jotain rahataloudesta. Tässä olisi nyt pallo eduskunnalle, eli nykyisiin sääntöihin pitäisi selkeästi liittää esteitä verkkohuijauksille.
Yksi ilmainen ehdotus:
- Luodaan käsite "erikseen nimetyt rahan luvattomat verkkokeräykset" lista, jota ylläpitää hallitus ja listan tahojen toiminta kielletään ja jonne rahan siirtäminen/kaikenlainen kauppaaminen tehdään laittomaksi maan rajojen sisällä. Toiminnaksi luetaan myös verkossa tapahtuva "tarjonta". Listalle pääsyn perusteeksi riittää ns. yleinen etu kun on kyse rahan keräämisestä vastikkeetta tai pankkitoimintaa etäisestikään vastaava toiminta, heti alkuvaiheessa kunhan käy selväksi toiminnan luonne. Esimerkkitapauksena OneCoin on mitä loistavin, eli sitä vastaavalla kuvauksella pääsisi automaattisesti listalle ellei po. taho pysty järjestämään toiminnalleen uskottavia takeita, siis rahaa vastaavaa panttia.
- Edistetään vastaavan käytännön yleistymistä EU-lainsäädännössä, jotta huijareiden toimintaympäristö ennestään kapenee.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä sinulla on oikein pointti näissä kirjoituksissa? http://www.onecoin.eu sivuilta näkyy aika selvästi mille kielelle sivusto on käännetty. Englanti, Venäjä, Kiina, Suomi

Tietojeni mukaan olet jättänyt kirjoituksessasi huomiotta, että yhtiö on tarjonnut Sinulle mahdollisuutta tapaamiseen johdon kanssa kysymysten esittämiseksi ja asioiden selvittämiseksi, mutta et ole tähän suostunut.

Sinulla oli myös mahdollisuus tulla tapaamaan Ruja Ignatovaa henkilökohtaisesti Helsinkiin, Marina Congress Centeriin 7.2.2015.
Herää kysymys miksi et ole halunnut? Kuitenkin väität, ettet mistään saa tietoa.

Tietääkseni yhtiön lakiosaston johtaja on yrittänyt lähettää Sinulle sähköpostia kahdesta eri sähköpostiosoitteesta, koska ensimmäinen viesti ei syystä tai toisesta mennyt perille.

Ensimmäinen sähköposti, jolla yhtiö häntä on lähestynyt on muotoa etunimi.sukunimi@onecoin.eu.

Tässä vastinetta Järvisen johtopäätöksiin:
Jokainen syntyvä OneCoin-kolikko tullaan auditoimaan ulkopuolisen Ernst&Young-tasoisen toimijan kautta juuri siitä syystä, että voidaan varmistua kolikoiden aitoudesta.
Kaikki kolikot tulevat jäsenistölle, jotta OneCoinille saadaan mahdollisimman laaja omistaja- ja käyttäjäkunta.

Yhtiö rakentaa verkostoa globaalisti ja asiakkaita on tällä hetkellä eniten Kiinassa, Thaimaassa, Malesiassa ja Suomessa. Sivustot tulevat useille eri kielille sitä mukaa, kun uudet markkinat aukeavat ja asiakasmäärät kasvavat. Suomalaiset ovat sattumalta saaneet tiedon Onecoinista maailman ensimmäisten joukossa, mikä mahdollistaa huomattavan arvonnousupotentiaalin suomalaisille lähivuosina.

Yhtiön asiakkaista suuri osa (n. 35000) on Kiinasta ja siksi yhtiö kuunteli asiakkaitaan ja aloitti louhinnan Hongkongista, jonne yhtiö avasi myös konttorin 16.12.2014. OneCoinilla EI ole mitään tekemistä Hongkongin bitcoin-huijauksen kanssa.

Dubaissa on seuraava kv. tapahtuma 15.5.2015. Yhtiöllä on jo konttori siellä, johon halukkaat pääsevät tutustumaan tuolloin. Todennäköisesti pääsemme myös vierailemaan holvissa, jossa ACG-kultakolikoiden takana olevaa kultaa fyysisesti säilytetään.

www.tulevaisuudenmaksuvaluutta .com ja www.onecoin-finland.com ovat yksittäisten edustajien sivustoja, eivät yhtiön. Ainoa yhtiön virallinen sivusto on www.onecoin.eu.

Miksi pitäisi esiintyä omilla kasvoilla? Eihän esim. Valion maidonostaja anna lausuntoja Valion johdon puolesta.

Yritys voi vapaasti valita valmiin sivustopohjan ja räätälöidä sen haluamakseen, moni yritys toimii näin. sabway.bz-sivut ovat täysin feikit, eikä niiden takana ole mitään toiminnallisuutta tai aitoa liiketoimintaa. Ruja Ignatovaa lähinnä huvitti, kun hän näki kyseiset sivut, laittavat kuitenkin asian lakiosaston selvitettäväksi.

Onecoin Ltd rakentaa ammattilaisten toimesta suuremman verkoston, kuin bitcoin ja tätä vauhdittaakseen yhtiö on luonut koulutustuotteet, joiden myynnistä maksaa palkkioita ja mahdollistaa samalla louhintaan osallistumisen ilmaiseksi.

Tapahtumakalenteri on yksittäisen edustajan oma. Yhtiö ei järjestä liiketoimintaesittelyjä Suomessa, vaan edustajat itsenäisesti. Näistä informoidaan pääasiassa suljetussa Facebook-ryhmässä. Koulutuskeskus avataan Helsinkiin huhtikuussa juurikin edistämään liiketoiminnan kasvua.

Auditointi tarkoittaa jokaisen kolikon aitouden tarkistamista ulkopuolisen, riippumattoman tahon toimesta.

Algoritmi (scrypt) on yhtiön oma, kyseessä EI ole altcoin (kopio). Scripti on suora suomennos sanalle scrypt.

Strategia OneCoinin levittämiseksi on hyvin tarkasti ja ammattimaisesti suunniteltu.

Mahdollisuus todelliseen läpimurtoon on aidosti olemassa.

Suosittelen perehtymään faktoihin ja kysymään tarvittaessa asioita suoraan yhtiöltä support@onecoin.eu.

Kaikki ovat myös jatkossa tervetulleita yhtiön Pohjois-Euroopan koulutuskeskukseen Helsinkiin, kunhan toiminta saadaan liikkeelle.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ruja oli vasta Suomessa ja tapasi median hyvässä hengessä

Keitä median edustajia oli paikalla?

Anonyymi kirjoitti...

Niin Petteri. Miksi et kysy asiaa suoraan yhtiön johdolta?

Ja mitä sulle yleensä kuuluu se, mihin ihmiset laittavat rahojaan? Hoida omat asiasi. Minua ei ainakaan hetkauta julistuksesi pätkääkään.

Anonyymi kirjoitti...

Uskooko tuohon one coiniin joku todella? Paitsi tietysti ne, joilla on oma lehmä ojassa? Ja noista puolustelevista kommenteista näkee jo kilometrin päähän, että edunsaajat ovat liikkeellä.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi te Onecoinilaiset ette sijoita suoraan Bitcoiniin, jos kryptorahat kiinnostavat? Tai johonkin muuhun 500 kryptovaluutasta? Onecoin ei ole kuvauksen perusteella oikea kryptovaluutta, koska kryptovaluutan idea on se, että mikään yksittäinen taho ei voi kontrolloida rahaliikennettä. Tutustukaa alan historiaan ja tekniikkaan, niin tiedätte miksi tämä on oleellinen ominaisuus. Nyt te vain käytätte lumeeksi Bitcoinin termejä, mutta ilman samaa ideaa, mikä saa Bitcoinin oikeasti toimimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Scripti EI ole suomennos, koska se ei ole suomenkieltä.

jeremias kirjoitti...

Miksi ihmeessä Petterin pitäisi kysyä yhtään mitään firman johdolta? Täällä tuntuu onecoinisteja pyörivän ja johto on varmaan tietoinen tästäkin tekstistä kun kerran feikkejä lakihaasteita satelee. Voivat ihan hyvin oikaista asiat omassa blogissaan tai vaikka julkisella tiedotteella. Mutta luulenpa että haluavat vaan lakaista tällaiset kyseenalaistavat jutut mahdollisimman nopeasti maton alle, koska oikeastikkaan ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Tai sitten ovat jo ottaneet lentolipun ibizalle kun toteavat ettei kusetus enää tän jutun jälkeen toimi...

Anonyymi kirjoitti...

Emme näköjään ole oppineet mitään WinCapitasta.

Siis wincapita toimi täysin moiteettomasti kunnes krp lopetti sen toiminnan ja Teki siitä rikollista Ennenkuin oli edes aloitettu esitutkintaa. Muissa maissa sijoittajat saivat pitää rahansa. Että kyllä se on täällä tuo krp n toiminta mikä on rikollista..

Anoni kirjoitti...

OneCoinin "johto" ja "lakiosasto" voisivat selvittää mikä on Streisand effect. Hauska nähdä se suomessakin.

Jahvetti kirjoitti...

Loistavaa viihdettä. Anomyymit koijarit koittavat hyökätä surkealla kieliopilla ja olemattomilla argumenteilla vakiintunutta tietokirjailijaa vastaan, vastaamatta lainkaan yhteenkään kysymykseen.

Miksi kenenkään pitäisi sijoittaa "maailmanlaajuiseen" hömppään, jonka edustajat pelkäävät esiintyä omilla nimillään? Ehkä heidät tunnistettaisiin WinCapitasta? Ehkä he ovat etsintäkuulutettuja?

ASIC-miner kirjoitti...

Teknisessä mielessä hieman mietityttää miksi blockchainin kuvassa (onecoinin diat) on kuva cgmineristä joka on kuitenkin louhintaa varten tehty ohjelma. https://www.weminecryptos.com/forum/topic/1266-cgminer-the-details/

Unknown kirjoitti...

Olisi sinällään ihan hyvä, jotka näitä sivustoja ylläpitävät, että ottaisivat edes vähän asioista selvää, ennekuin saavat itsensä näyttämään amatööreiltä.

Nimittäin OneCoin-infoja on ollut Suomessa on kymmeniä. Jos kaikkia ei ole näkyvissä yksityisillä sivuilla koko ajan, tarkoita että niitä ei ole ollenkaan.
tulevaisuudenmaksuvaluutta.com-sivut ovat olleet koko ajan toiminnassa normaalisti. Ellei niitä ole päivityksen tai muun vastaavan syyn takia näkyvissä koko ajan, ei tarkoita että ne ovat kokonaan kadonneet. Ja muuten, sivut ovat ihan täältä Härmästä kotoisin. Eivat mistää Tsekeistä.
Ja ennenkaikkea, kun haluaa jotain kysyä firmaa koskien, kannattaa tosiaan ottaa yhteyttä suoraan sinne. Eikä luulla tietävänsä. On eritäin hyvä että yhtiöllä on tarkka raja siitä mitä saa julkaista ja mitä ei. Kaikki väärintekiät joutuvat vastaamaan, kuten oikeusvaltiossa kuuluukin. OneCoin-firmalla ei ole yhtään mitää salattavaa. Mutta koska tiedän että saan itsekkin kasapäin kuraa niskaan tämän kirjoituksen takia, pidättäydyn jatkossa enää vastaamasta minua kohtaa esitettyihin kritikkiin. Mutta kuulkaas, kritisoikaa oikein kunnolla vaan, sitä paremmalta se tuntuu. Ja hyvää jatkoa vain itse kullekkin persoonalle.

Jahvetti kirjoitti...

Tsekatkaapas myös:http://behindmlm.com/mlm-reviews/onecoin-review-100-5000-eur-ponzi-point-cryptocurrency/

Jahvetti kirjoitti...

"Juhani Makkonen" Google Plus profiili sisältää tietenkin vain pelkkiä hypetyksiä OneCoiniin.

Kuinka autenttinen nimi ja profiili onkaan?

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on taas tällainen Nigerialaiskirjeen jalostetumpi muoto.
On hyvä, että näistä varoitetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Alla tarkentavia vastauksia kysymyksiin Onecoinista. Suosittelen kysymään edelleen askarruttavia asioita suoraan yhtiöstä support a onecoin.eu tai kirjautumaan ilmaiseksi järjestelmään. Sinulla on silloin 14 vrk aikaa harkita koulutuspaketin ostamista, tämän jälkeen positiosi jäädytetään ja saat 6kk:n ajan sähköpostia yhtiön kehityksestä, jonka jälkeen sinut poistetaan kokonaan järjestelmästä.

1.  "Onecoin Ltd on valinnut markkinointistrategiakseen suosittelumarkkinoinnin, koska se on yksi maailman kustannustehokkaimmista markkinoinnin muodoista."
V. Kannattaa perehtyä suosittelumarkkinointiin ja sen tehoon. Tässä listaa mlm-yrityksistä. Wikipedia - List Of Multi-level marketing companies.

2.  Mitä esimerkkejä tästä on? Sen verran mitä olen itse tutustunut aiheeseen, olen havainnut suurimman osan verkostomarkkinointifirmoista toimivan hyvin tehottomasti. Ne myös katoavat markkinoilta nopeasti tämän takia.
V. Sinun kannattaa myös selvittää itsellesi, mikä on laillinen suosittelumarkkinointiyritys ja mikä laiton pyramidipeli. Laillisella suosittelumarkkinointiyrityksellä on vastikkeellinen tuote tai palvelu ja liittymisestä ei makseta. Laittomassa pyramidipelissä ei ole tuotetta ja liittymisestä maksetaan ”pääkalloraha”.
Onecoin myy verkko-opetusta, aivan kuten muut koulutuspalveluyritykset ja tästä myynnistä maksetaan palkkioita. Liittyminen on ilmaista ja 30e rekisteröintikulu menee täysimääräisenä yhtiölle, sitä vastaan saa vaurastumiseen liittyvän e-kirjan, eikä siitä makseta palkkioita. Palkkioita maksetaan vasta, kun tuotetta (koulutus) myydään. 

3.  "Yhtiön tavoitteena on rakentaa ammattilaisten toimesta nopeasti SUUREMPI VERKOSTO (valuutan omistajapohja), kuin bitcoinilla ja ENEMMÄN KAUPPAPAIKKOJA (Mastercard)."
V. Kyllä, huomattavat suosittelupalkkiot vauhdittavat verkoston kasvua. Yhtiö maksaa 55% katteesta palkkioina verkostoon ja pitää itsellään 45%. 

4.  Bitcoinilla on aika kova etu siinä, että se on avointa lähdekoodia ja kuka tahansa saa käyttää sitä. OneCoin on melko rajoitettu saatavuudeltaan tällä hetkellä kun verrataan melkein mihin tahansa muuhun kryptovaluuttaan. Tällainen tietenkin vähentää verkoston kasvumahdollisuuksia. Tämä pätee etenkin infrastruktuurin kasvuun, sillä erilaisia palveluita ja lompakoita ei voi kukaan koodata, koska OneCoinin lähdekoodi ei ole avointa.
V. Lähdekoodi on toistaiseksi suljettu juuri em. syystä ja avataan jatkossa. Bitcoin on nörttien verkostomarkkinoinnilla rakentama valuutta suusta suuhun periaatteella. Ainoastaan sillä oletuksella, että valuutan arvo nousee. Mitä mahtaa tapahtua, kun ammattilaiset rakentavat huomattavilla palkkioilla globaalin verkoston?

5.  Olen sen verran seurannut kryptovaluuttojen yrityksiä sopeutua perinteiseen pankkimaailmaan, että en oikein usko minkäänlaiseen Mastercard-diiliin. Monet bitcoin-firmat ovat yrittäneet tehdä yhteistyötä erilaisten pankkien ja luottokorttiyhtiöiden kanssa, mutta se on osoittautunut erittäin hankalaksi. Miksi OneCoin olisi poikkeus?
V. Juuri tästä syystä Onecoin Ltd hankkii nettipankkitoimiluvan. Tällöin se pystyy itse rakentamaan koko konseptin ja myös hallinnoi maailman ainoaa Onecoin-pörssiä.

6.  Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, OneCoiniin yhdistetty Mastercard tarkoittaisi sitä, että onecoineja voi käyttää missä vain kyseisen Mastercardin avulla. Tämä ei kuitenkaan vielä ole mikään kovin kummoinen saavutus, sillä se ei anna minkäänlaista etua käyttäjälle. Miksi kukaan ostaisi onecoineja, hankkisi niihin liitetyn Mastercardin ja sitten käyttäisi sitä? Helpompaa on vain käyttää ihan perinteistä luottokorttia, ei tarvitse säätää minkään ylimääräisen kanssa.
V. Kuten varmasti tiedät, kortin käyttökustannukset ovat huomattavasti pienemmät kryptovaluutalla, kuin ”vanhalla” rahalla. Lisäksi kortti avaa käytännössä kaikki kauppapaikat Onecoineille. Varmasti tällä käytettävyysasteella olevan valuutan arvo on myös toista luokkaa, kuin bitcoinin, jota voidaan käyttää globaalisti hyvin pienessä mittaluokassa aidosti maksuvälineenä.

Anonyymi kirjoitti...

8.  "Tämän saavuttaakseen yhtiö on luonut globaalisti laillisen ja uniikin konseptin, jossa tuotteena ja vastikkeena rahalle on verkko-opetus liittyen kryptovaluuttoihin ja online-kaupankäyntiin yleensä (suurimmalle osalle ihmisistä kryptovaluutta on vielä täysin tuntematon käsite)."
V. Kuten kerroin, koulutus on Dr. Ruja Ignatovan luomaa, eikä sitä ole saatavilla ilman asianmukaista maksua. Ei muutkaan verkko-opetusta tarjoavat yritykset jaa rahanarvoista koulutusta ilmaiseksi.

9.  Voisiko näistä opetusmateriaaleista saada jotain esimerkkejä? Mistä voimme tietää, että ne sisältävät rahanarvoisia neuvoja?
V. Kts. aiempi kommentti. 

10. "Ostaessasi koulutusta yhtiö antaa sinulle ILMAISET LOUHINTAOPTIOT (tokenit) itse Onecoiniin. Käytännössä valuutta synnytetään ilmaiseksi ja sen arvo määräytyy puhtaasti kysynnän ja tarjonnan mukaan, kuten louhintaoptioidenkin. Asiakkaat päättävät, myyvätkö optionsa eteenpäin vai lukitsevatko louhintaan ja saavat vastineeksi Onecoineja."
11. Niin kauan kuin louhinta on yhden tahon hallussa ja kaupankäynti tapahtuu rajoitetulle joukolle yhdessä pörssissä, ei voida puhua siitä, että hinta määräytyy puhtaasti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Näin tulee tapahtumaan vasta sitten, kun kuka tahansa pääsee mukaan louhimiseen ja onecoinit noteerataan useissa eri kryptovaluuttapörsseissä.
V. Yhtiön tarkoitus on nimenomaan pitää likviditeetti (vaihdettavuus) korkeana ja volatiliteetti (hinnan vaihtelu) matalana. Keskitetty kauppapaikka mahdollistaa tämän, verrattuna bitcoinin jatkuvaan hinnan vaihteluun. Tämä pörssi avataan siis kaikille vielä tämän vuoden aikana ja louhinta (uudet kolikot) pysyy jäsenillä, kunnes n. 80% on louhittu. 

12. "Yhtiö ei suosittele treidaamista, vaan antaa siihen koulutusta verkko-opetuksen avulla."
13. Jos nyt heti aluksi aletaan tyrkyttämään treidausopetusta, niin kyllä se aika pitkälti on suositus. Itse olen tutustunut aiheeseen sen verran, että voin suositella pysymään siitä kaukana, sillä se on erittäin riskialtista. Jos oikeasti haluaa tehdä rahaa, täytyy olla valmis tekemään hyvin pitkää päivää ja kestämään toisinaan isojakin tappioita. Suurin osa tavallisista ihmisistä ei pysty siihen. Treidaus kannattaa jättää suosiolla finanssialan ammattilaisille.
V. Ei treidausta erikseen suositella, mikäli haluat Onecoineja, niin toki sinun on ostettava koulutusta. Vain koulutusta ostamalla saat ilmaiset louhintaoptiot. Tämä on laillisuusasia. Yhtiö ei tarjoa mitään sijoitustuotteita/-neuvoja/myy valuuttaa. Suosittelijoiden ei tarvitse olla lisensoituja (Suomessa Finanssivalvonta) sijoitusneuvojia, sillä Onecoin Ltd on koulutuspalveluyritys. Kolikoita voi pörssin avauduttua kaikille (2015 aikana) ostaa kuka vain.

14. "Koulutus on e-kirja ja videomateriaalimuotoista, jolloin asiakas voi omaehtoisesti suorittaa kurssin ja saada siitä halutessaan todistuksen." 
15. Millaiset kriteerit tarvitsee täyttää, jotta todistuksen saa? Mitä kaikkea koulutukseen kuuluu? Matematiikkaa, taloustiedettä, juridiikkaa, markkinointia?
V. Mitä kalliimman koulutuksen ostat, sitä syventävää oppia saat mm. mainitsemiasi asioita. Mitään erillisiä kriteerejä ei tarvitse täyttää.


JATKUU…

16. "Kaikki Onecoinit syntyvät louhijoille reaaliajassa, Onecoin EI ole ennakkoon louhittu valuutta. Tällä tavalla valuutan omistajapohja laajenee globaalisti reaaliajassa."
17. Käyttäjien kannalta onecoin on ennakkoon louhittu. Niin kauan kuin kukaan yhtiön ulkopuolinen ei pääse ottamaan osaa louhintaan, se on ennakkolouhintaa. Se, että yhtiö jakaa asiakkailleen onecoineja, ei vielä tarkoita, että asiakkaat itse olisivat mukana louhinnassa.
V. Ei pidä paikkaansa. Me käytännössä joukkorahoitamme louhintaoptioilla valuutan ja saamme louhinnasta reaaliaikaisia palkkioita Onecoineina panoksellamme. Tällä hetkellä kolikoita syntyy noin kymmenen minuutin välein 10 000kpl.

Anonyymi kirjoitti...

18. "Yhtiö pyrkii suosoittelumarkkinoinnin avulla hajauttamaan omistuspohjan mahdollisimman laajalle ja kaikki kolikkokauppa käydään jatkossa yhtiön omassa pörssissä, jolloin kurssiheilahtelut minimoituvat." 
19. Omistuspohjan hajauttaminen onnistuisi paljon tehokkaammin niin, että kenelle tahansa annetaan mahdollisuus sekä louhia että ostaa onecoineja itselleen ilman minkään ylimääräisen koulutuspaketin ostamista.
V. Kyse on nimenomaan erillisen porkkanan antamisesta suosittelijoille ja sen myötä verkoston räjähdysmäinen kasvattaminen. Yhtiö on kasvanut 5kk kuluessa 0-65 000:een ja vauhti kiihtyy. Onecoinin konsepti on täysin poikkeuksellinen muihin kryptovaluuttoihin verrattuna. 

20. Lisäksi kurssiheilahtelujen minimoiminen viittaa taas siihen, että hinnan ei anneta muodostua kysynnän ja tarjonnan mukaan, vaan yhtiö tulee manipuloimaan sitä pitääkseen yllä haluttua vakautta (ja todennäköisesti myös hintaa).
V. Kolikoiden kauppa pörssissä on täysin kysynnän ja tarjonnan mukaista. Pörssi avautuu jäsenistölle toukokuussa 2015 ja siis myöhemmin kaikille. 

21. "Onecoinin todennäköinen arvonnousu perustuu kolmeen asiaan:
22. 1. spekulaatioon (mitä ihmiset ovat valmiita maksamaan),"
23.  
24. Eikö tämä ole suora viittaus "pump & dump" -huijaukseen?
V. Spekulaatio on kaikessa pörssikaupassa mukana, myös bitcoinin hinnasta huomattava osa on spekulaatiota.

25. "2. arvon säilymiseen (kolikoita syntyy rajattu määrä 2,1mrd kpl ja kaikki ovat reaaliaikaisesti läpinäkyviä = julkaistu lohkoketju). Tämän lisäksi jokaiselle kolikolle tulee Ernst&Young-tasoinen ulkopuolinen auditointi kuukausittain (alkaa 4-6 viikon kuluessa, tulee olemaan ainoa auditoitu kryptovaluutta maailmassa)."
26. Rajallinen määrä ei vielä takaa korkeaa hintaa. Tarvitaan myös kovaa kysyntää, ja siihen taas tarvitaan paljon käyttäjiä, ja käyttäjiä ei tule, ellei ole olemassa kattavaa ekosysteemiä jonka puitteissa raha kiertää.
V. Juuri tästä on kyse. Onecoin generoi palkkioilla hurjan verkoston/kysynnän nopeasti ja siihen vielä yhdistetään kattava käytettävyys.

27. Mitä käytännössä tarkoittaa, että jokainen kolikko auditoidaan erikseen? Eikö riitä, että lohkoketju ja lompakoiden koodi auditoidaan (ja jatkossa kaikki muutokset mitä niihin tehdään), ja tietenkin myös mieluiten koko OneCoin Ltd:n kirjanpito?
V. Ulkopuolista auditointia jokaiselle kolikolle, jolloin voidaan varmistua niiden aitoudesta. Voit jatkossa lähestyä suoraan auditoijaa, jos on kysyttävää (ei siis Onecoin Ltd:n kautta). 

Anonyymi kirjoitti...

28. "3. käytettävyyteen (ensivaiheessa jäsenistön omia kauppapaikkoja, myöhemmin verkkokaupat laajemmin ja 2016 konvertoiva Mastercard). Onecoin Ltd hakee parhaillaan EU:n laajuista e-money lisenssiä (nettipankkitoimilupaa), joka saadaan kevään aikana ja mahdollistaa Mastercardin tuomisen markkinoille."
29. Mutta millaiset suunnitelmat on sille, että OneCoinista tulee oikeasti käytössä oleva valuutta? Kuten jo aiemmin totesin, Mastercard ei vielä auta kovinkaan paljon, koska siinä onecoineja ei liiku käyttäjältä toiselle. Ekosysteemin luomiseksi tarvitaan mieluumminkin BitPayn ja Coinbasen kaltaisia palveluita, jotka mahdollistavat kaikenlaisten kauppiaiden tulemisen mukaan. Tai sitten mahdollisesti ihan toisenlaisia killer appeja, jotka takaavat nimenomaan sen, että onecoineja käytetään paljon kaupankäyntiin, eikä ainoastaan odotella, että hinta kohoaa, ja sitten myydään pois ne.
V. Yhtiö tarjoaa kaikille oman Onepay e-lompakon, jota voi käyttää kolikoiden lähettämiseen ja tallettamiseen. Yhtiö myös hoitaa e-lompakon jatkuvan varmuuskopioinnin pilveen. Kauppapaikat tulevat välivaiheena juuri tuota ekosysteemiä vahvistamaan, kuten Mastercardkin.

30. "Lähdekoodi on toistaiseksi suljettu, jotta yhtiö voi maksaa suosittelupalkkioita koulutuksen myynnistä ja kasvattaa näin omistuspohjaa kolikoille. Koodi tullaan vapauttamaan myöhemmin ja suosittelumarkkinointi ja palkkiot sulauttamaan pois." 
31. Tullaanko jollekin riippumattomalle kryptoasiantuntijalle antamaan mahdollisuutta koodin tarkistamiseen ennen sen vapauttamista? Koodi on oletusarvoisesti epäluotettavaa niin kauan kunnes se on tarkistettu mielellään useamman asiantuntijan toimesta.
V. Juuri tästä on yhtiön laillisuuslausunnossa kyse. Lähdekoodin on tarkistanut ulkopuolinen taho ja laittanut maineensa peliin laillisuuden puolesta. 

32. "Lähdekoodin on tarkistanut saksalainen lakitoimisto"
33. Mikä antaa tälle lakitoimistolle pätevyyden tulkita kryptovaluuttakoodia? Yleensä lakimiehet ymmärtävät eniten juridiikasta, eivät koodaamisesta tai kryptografiasta.
V.Kyseisen lakitoimiston omistaja on tehnyt huomattavan omaisuuden bitcoinilla. 

34. "Yhtiön perustaja ja omistaja Dr. Ruja Ignatova on lakitieteen tohtori Oxfordista ja Vuoden Liikenainen 2014 kotimaassaan Bulgariassa."
35. Mikä tekee Ignatovasta kryptovaluutta-asiantuntijan?
V. Hän on konsultoinut useita muita kryptovaluuttayrityksiä ja luennoinut lukuisissa kryptovaluuttaseminaareissa. Ruja Ignatova on perehtynyt bitcoiniin vuodesta 2010 lähtien ja pyrkii tekemään Onecoinista kaikilta osin paremman, kuin bitcoin.

Anonyymi kirjoitti...

OneCoinin algoritmin luonut Intialaiset matemaatikot ja tämän on tarkastanut Saksalaiset lakimiehet? Jos näin, niin on hiemanouto yhtälö.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä suuremmassa vaarassa ovat suomalaiset bitcoin-omistajat. Käry käy kuluvana vuonna ja saamme kesän jälkeen lukea monia suuriakin "menetystarinoita" viranomaisten päästessä asioiden kimppuun.

www.bitcoinohje.com

Anonyymi kirjoitti...

On täällä joku muukin huomannut tuon WinCapitaan vertaamisen.
WinCapitan toiminta oli täysin rehellistä ja kestää päivän valon milloin tahansa. Sen sijaan KRP ja sen liittolaiset eivät halunneet että WinCapitasta olisi tullut maailmanlaajuinen "miljonääriklubi", niin lopettivat laittomasti erittäin hyvän bisneksen. Suomen valtiolle olisi tullut satoja miljoonia veroeuroja lisää. Suomessa ei saa totuus oikeutta, vaan KRP kätyrit omilla mielikuvilla pyramidihuijauksesta.
WC ei ollut huijausta, ei ole OneCoin toimintakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän tuo selvästi on juuri sitä mitä Petteri Kirjoittaa.
Kommenteissa on havaittavissa hermostumista myös asiassa :)

Teitä on ainakin kehotettu olemaan valppaana.

Anonyymi kirjoitti...

"Ruja oli vasta Suomessa ja tapasi median hyvässä hengessä"

"Keitä median edustajia oli paikalla?"

Tämä on klassinen tapaus: Joku sanoo, että asiantuntijat ovat sitä ja sitä mieltä.

Kuulija: Haluaisin tietää lisää, voisitteko nimetä näitä asiantuntijoita? :) :)

Musnick Hechskec kirjoitti...

Hei Petteri

Koska kommentoit täysin laillista virtuaalivaluuttatoimintaamme, näen aiheelliseksi puolustautua. Kerron tässä myös yhteystietoni ja kuka tahansa voi soittaa minulle tai lähettää sähköpostia kysyäkseen lisää toiminastamme:

Nimeni on Musnick Hechskec, Asun Romanian Giurgiussa ja toimin OneCoinin kansainvälisten suhteiden johtajana.


Olemme valmistelleet suomen markkinoille tuloa jo kohta kaksi vuotta. Olemme kehittäneet bitcoin-projektin puitteita yhä paremmiksi. Tästä jothuen tuotto-odotukset ylittävät aikaisempien virtuaalivaluuttojen kurssihuiput.

Pahoittelen että kirjoittamani suomi ei ole täysin hyvän kieliopin mukaista. joudun käyttämään apuani nettikääntäjää ja suomalaisia kontaktejani.


Toistaiseksi yhteistyökumppanimme haluavat varjella yksityisyyttään, asioihin liittyvien ennakkoluulojen vuoksi.

Olemme erittäin pettyneitä lietsomiisi enakkoluuloihin jotka myös aihettavat meille huonon maineen lisäksi paljon kustannuksia. Tästä johtuen asianajajamme, Ruja Ignatova tulee vaatimaan sinulta korvauksia, ellei mustamaalaamisemme lopu välittömästi!

Kutsun kaikki OneCoinin toiminnasta kiinnostuneet Helsingin rautatietorin edustalle sunnuntaina 15.2 klo: 12:00. Tällöin tiedottajamme ovat vastaamassa kaikkien kysymyksiin ja heiltä voi myös halutessaan ostaa pienen opaskirjan hintaan 5€. Kirjasessa käydään kattavasti läpi virtuaalivaluutan periaatteita, Onecoinin toimintaa ja kerrotaan kuinka voit lähetä mukaan sijoittamaan.

Terveisin
Musnick Hechskec
e-mail-osoitteeni: musnick.hechskec@outlook.com
puhelinnumeron: +40 467 993 21

PS. OneCoinin toiminnasta tulee Suomen tv:stä lyhyt dokumentti maaliskuun aikana. Viimeistää se osoittaa toimintamme rehellisyyden! Julkaisemme myös laajan mainoskampanjan Suomen radiossa maalis/huhtikuussa. Olemme lähitulevaisuudessa tuomassa itseämme myös näyttävästi esille Youtube-kampanjassa ja Facebookissa.

hdmi kirjoitti...

"Kansainvälisten suhteiden johtajaksi" olet aika tuntematon heppu. Googlen mukaan:

Näytetään tulokset haulla Music Tech Spec
Ei tuloksia hakusanoilla Musnick Hechskec

Sebastian Mäki kirjoitti...

Vaikea kuvitella, ettei rehellinen toimija osaisi vastata skeptisten kryptovaluutta-asiantuntijoiden kritiikkiin niin, että pystyisivät vakuuttamaan heidätkin toiminnastaan. Vedenpitävän näytön sijaan satelee vain uhkauksia ja puolustellaan salamyhkäisyyttä mukamas muiden ennakkoluuloilla.

Mitä väliä kenenkään ennakkoluuloilla edes olisi ja mitä tarvetta salamyhkäisyydellä, jos homma olisi oikeasti ihan rehellistä? OneCoin porukan viestintä viittaa vain keskustelun vaientamiseen ja vahvistaa epäilyjä entisestään. Opaskirjojen kaupustelu tällaisessa tilanteessa ei ainakaan hälvennä epäluuloja. Eikä ainakaan WinCapitan puolustelu.

Vaikka tietysti helposti epäilee, että salaperäisyys ja vaientamiseen tähtäävä viestintä on laskelmoitua, usein yksinkertaisin selitys on se, että viestivä taho on vain tosi tosi epäpätevä viestinnässä. Tämä härättää kuitenkin kysymyksen siitä, että kuinka laajalle tämä epäpätevyys ulottuu tahon muussa toiminnassa.

Näiden viestien jälkeen kun jää punnitsemaan onko kysymys epäpätevyydestä vai laskelmoidusta huijauksesta niin ei ainakaan positiivista kuvaa toiminnasta jää.

Minutkin saa mielellään vakuuttaa asiastaan, jos siihen pystyy. Myönnän kyllä, jos olen erehtynyt.

Mitä tulee nykyiseen lainsäädäntöön niin mielestäni tarpeeksi lakeja on jo olemassa. Huijaukset ovat jo nyt laittomia. Ennakkosensuurin tiukentaminen ja agressiivisempi ihmisten suojaaminen rajoittaisi liiaksi ihan rehellistenkin toimintaa.

Ymmärrän toki, että aina kun ilmenee tapauksia, jotka ovat ihmisten oikeuskäsityksen kanssa ristiriidassa, syntyy toive tiukemmasta lainsäädännöstä. Silloin ollaan kuitenkin helposti sokeita lainsäädännön tiukentamisen negatiivisista vaikutuksista. Lainsäädännössä täytyy tavoitella yleisen hyödyn ja haitan tasapainoa. Sen vuoksi täydellistä haitan eliminoimista ei milloinkaan pystytä tavoittamaan, eikä siihen tulekkaan pyrkiä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän takia on juuri tulossa ulkopuolinen auditointi kuukausittain, ja sen jälkeen on turha kenenkään vääntää laillisuudesta.



25. "2. arvon säilymiseen (kolikoita syntyy rajattu määrä 2,1mrd kpl ja kaikki ovat reaaliaikaisesti läpinäkyviä = julkaistu lohkoketju). Tämän lisäksi jokaiselle kolikolle tulee Ernst&Young-tasoinen ulkopuolinen auditointi kuukausittain (alkaa 4-6 viikon kuluessa, tulee olemaan ainoa auditoitu kryptovaluutta maailmassa).

Petteri Järvinen kirjoitti...

Arvoisa Musnick Hechskec (tai kuka sitten oletkin),

olen ilmaissut epäilyni OneCoin kryptovaluuttaa kohtaan ja perustellut näkemykseni. Tähän minulla on täysi oikeus, eikä Suomen lain mukaan yrityksen kunniaa voi mustamaalata. OneCoinilla ei edes ole Suomessa yritystä, vain henkilöiden verkosto, eikä heillä ole oikeutta kommentoida yhtiön asioita.

Tällä hetkellä OneCoinista on pelkkiä lupauksia: valuuttaa (muka) louhitaan, sen arvo tulee nousemaan, suljettu koodi tullaan vapauttamaan, jäsenet tulevat saamaan MasterCardin, kolikot tullaan auditoimaan... Koska kyse on pelkistä lupauksista, niihin on joko uskottava tai sitten ei. Mitään konkreettista ei ole.

Olen esittänyt sekä teknisiä että käytännöllisiä kysymyksiä OneCoinista saamatta niihin kunnollisia vastauksia. Yksi niistä on tämä: kuka toimittaja oli 7.2. tilaisuudessa ja miltä kanavalta OneCoin-ohjelma maaliskuussa tulee?

Olen 15.2. ulkomailla. Opaskirjanen on varmaan saatavissa myös sähköisesti, sen voi lähettää sähköpostiini. Voin maksaa kirjasta pyydetyt viisi euroa pankkitilille. Oletan kirjan sisältävän yleistä tietoa kryptovaluutoista ja OneCoin-markkinointia, joten en odota sen vastaavan kysymyksiini.

Anonyymi kirjoitti...

Musnick Hechskec ja outlook.com

jep jep.

Mušniçk Hečhʧǩež kirjoitti...

Hei Kaikki epäilijät

Täällä joku ihmetteli miksi nimelläni ei löydy mitään tietoja googlesta. Nimeni on translitteroitu länsimaiseen muotoon. Nimeni kirjoitetaan: Mušniçk.hečhʧǩež. Länsimainen hakukone ei siis tämän takia tunne minua.


Olemme tutkineet myös Petterin taustoja. Hänen on opiskelut TKK. saimme selville että tämä on lyhenne sanasta "työkoneen kuljettaja".

Kysyn siis että millä mandaatilla työkoneen kuljettaja voi arvostella meidän, huippukoulutukseen pohjautuvaa ammatttitaitamme. Itse olen Babeș-Bolyain yliopistossa valmistunut tilastotieteen tohtoriksi ja toimnut myös apulaisprofessorina siellä yli 5 vuotta. Myös Rujalla on suoritettu lakitieteelllinen lopputukinto maailman huippuyliopistosta (Oxford university).

Emme voi lähettää kirjoja postitse, sillä haluamme luovuttaa nämä teokset kiinnostuneille vain henkilökohtaisesti. Muuten loanheitto vain kasvaisi.

Toistan vielä kerran: Meillä ei ole mitään salattavaa, torilla tavataan!

Anonyymi kirjoitti...

Miksiköhän OneCoinin kansainvälisten suhteiden johtajalla on käytössä outlook.com-sähköpostiosoite, eikä firman omaa osoitetta? Myös nimi näyttää kovin harvinaiselta. Musnick näyttää yleensä olevan käytössä sukunimenä, eikä etunimenä. Google ei myöskään löytänyt yhtään Hechskec-nimistä henkilöä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos joku vielä tuon Hechskecin viimeisen vastauksen jälkeen uskoo tähän touhuun pätkääkään, on todella hyväuskoinen tomppeli.

Anonyymi kirjoitti...

Parasta viihdettä! :-)

Mutta, hei: onko joku oikeasti lahjoittanut rahojaan tähän ilmiselvään huijaukseen?

Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä?

Tohtori ja proffa, mutta google ei löydä.

"Länsimainen hakukone ei siis tämän takia tunne minua"

Sen sijaan Google löytää kyllä konetta tarkoittavan sanan "मेशिन".

Kirjoittaja pitää lukojoita tyhmänä, ei ihme että luulee onecoinin menestykseen.

Anonyymi kirjoitti...

Myöskään Mûšŋîçk Hêčhʧǩêžin (tulikohan tuohon nyt riittävästi noita erikoismerkkejä) puhelinnumero ei ole käytössä. Mainittu yliopisto taitaa sentään olla olemassa:
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Babe%C8%99-Bolyai_University

Petteri Järvinen kirjoitti...

Arvoisa Mûšŋîçk (tms.),

anteeksi epäluuloisuuteni, mutta tuntuu kovin oudolta että globaalia kryptovaluuttaa kehittävän yhtiön johtaja käyttäisi ilmaista outlook-osoitetta eikä edes yhtiönsä omaa sähköpostia. Tosin samoin menetteli yhtiön "lakiasiainjohtaja".

Voitko siis laittaa linkin yliopiston sivulle, josta professuurisi tai ylipäätään jokin akateeminen meriitti käy ilmi? Julkaisuja, kursseja tai jotain?

Jos toimit yhtiön kansainvälisten suhteiden johtajana, nimesi ja toimintasi käy varmaan ilmi monilta web-sivuilta. Voitko laittaa muutaman linkin näihin?

PS. Olen itse diplomi-insinööri, en työkoneen kuljettaja.

Anonyymi kirjoitti...

Voi helevetti. Ottaako Petteri ja Sebastian ihan tosissaan ja aidosti kantaa johonkin ihan bullshit heittoon (että OneCoin Ltd. yhtiön kansainvälisten suhteiden johtaja lähettelisi tänne jotain viestiä). Hyvää päivää:)

Sebastian Mäki kirjoitti...

Onhan se jatkuvasti häviävän pieni mahdollisuus, että nuo viestit ovat tulleet OneCoinin edustajilta ja viihdettähän kansa myös kaipaa. :) Viihteenä otan tämän itsekkin.

Anonyymi kirjoitti...

Sebastian Mäki sanoi hyvin,
viihdettä, suomen oma "kauniit ja notkeet "

Anonyymi kirjoitti...

Onko tuo laillisuus tosiaan yhdellä rivillä vaan todettu lakitoimiston puolesta. Legal_opinion.pdf sisältää lähinnä listan miten eri maissa suhtaudutaan kryptovaluuttoihin:
http://www.onecoin-finland.com/yritys-ja-perustaja/

Unknown kirjoitti...

hahhahhah..:)))))) Nyt oli kyllä parasta tekstiä mitä keskustelupalstoilta löytyy kautta aikojen. Petteri Punakuono ja Sebastian Tuulikello ei kun sorry "tuulipuku" keskustelevat täällä jonkun pikkupojan kanssa, jolla on translitteroituna pissaa housuissa ja Petterillä sekä Sebastianilla Liberot hukassa..hahhahhah..maksaako joku teille jostain työstä palkkaakin!! hahhhahhah..:))

Markus kirjoitti...

Aikoinaan Turussa toimi joidenkuiden koijareiden ylläpitämä epäilty verkostomarkkinointihuijaus Move Networks. Tämä on siis 2000-luvun alun juttuja. Minuakin koitettiin värvätä mukaan tähän. Noh ensin sitten seliteltiin ummet ja lammet Ferrareista sun muista, että puoli vuotta ja saippuaa myymällä saat sitten minkä urheiluauton haluat allesi. Siinä vaiheessa kysyin sitten, että no kauanko SÄ olet tässä ollut. "no jotain vuodenpäivät". "no miksi sitten tulit pitämään tätä esitelmääsi tuolla vanhalla ropposella mazdalla? Missä sun Ferrari on?". Siinä vaiheesa tulikin sitä vanhaa tuttua haista v.... juttua...

On se outoa, kun ihmiskunnan piti olla älykäs mutta ... aina siitä asiasta ei ole kovin vakuuttunut.

Mušniçk Hečhʧǩež kirjoitti...

Hei

En ymmärrä miten akateemiset saavutukseni liittyvät OneCoin-yhtiön toimintaan? Takaan kyllä jokaiselle, että niitä on! Olen myös valmis Suomen lanseerauksen yhteydessä esittämään vakuttavat kirjalliset dokumentit väitteiteni tueksi.

Kerron kuitenkin, että olen työskennellyt opintourani alusta lähtien Romanian valtion salaisessa palveluksessa: Departamentul Securităţii Statului-organisaatiossa.

Näistä vaiheistani elämässä en ymmärrettävästi voi puhua. Lisäksi kaikki opintoihini liittyvä materiaali (väitöskirja sekä kaikki muutkin tieteelliset julkaisut) ovat salattuja vielä n. 50 vuotta.

Tv-dokumentti tullaan esittämään Suomen 5-kanavalla. Dokumentin nimi on 5D: Kybertalous.

En ole osallistunut dokumentin, joten en valitettavasti tiedä ohjelman toimittajia.

Olen saannut eilisestä lähtien paljon positiivista palautetta sähköpostiini. Kiitos siitä. Myös epäileväisiä viestejä on tullut. Pyrin kumoamaan kaikki epäilykset.

En anna halua julkaista työpostini osoitetta, sillä käyn sen välityksellä vain tärkeitä talousneuvotteluita yteustyökumppaneidemme kanssa.

Puhelinnumeroni toimii. Akku on tietysti välillä loppu ja olen usein kokouksissa joten minut tavoittaa hankalasti.

Mušniçk Hečhʧǩež kirjoitti...

Hei vielä

Varmistin tv-dokumenttimme lähetysajan.

TV5 on ilmoittanut virhhellisesti että 14.3 esitään
"5D: Kloonattu koiranpentu"

Tällä ohjelmapaikalla tullaa näkemään siis:
"5D: Kybertalous"

Soitin juuri kanava tuotantopäällikölle ja hän lupasi korjata ohjelman tiedot piakkoin.

Tulle tekemään tv5-kanavan kanssa jatkossa myös paljon yhteistyötä. Tästä en voi kuitenkan paljoa kertoa.

On kuitenkin huomionarvoista, että juuri tv5-kanava kuuluu luotettavimpiin ja laadukkaimpii kanaviin mitä suomsta löytyy. tv5-kanava on hyvin mediakriittinen ja on tarkastanut meidänkin taustamme läpikotaisin tutkivan journalismin parhain periaattein.

t. Mussu

Ps. Koska suomalaisten on vaikea lausua nimeni. Voitte käyttää allekirjoituksessa olevaa "hellittely"-nimeäni.

Sebastian Mäki kirjoitti...

Kiitos Mušniçk. Unohdit kuitenkin mainita, että avaruusolennot tulevaisuudesta osaavat kertoa, että OneCoin nousee vielä galaksien väliseksi yhteisvaluutaksi. :D

Anonyymi kirjoitti...

OneCoin.eu T&C sanooo että "Payments with Credit Cards are collected by One Network Services Ltd., entity registered in Bulgaria, with Company Number: 201531600 and Address: 12 Tsar Osvoboditel, Sofia 1000"

On täysin luonnollista että kyseinen yritys toimii samassa osoitteessa kuin Clubi-ravintola EGO. http://egoworld.com/

Yritysrekisteristä tuo sentään löytyy.

petrip kirjoitti...

Tää onecoin kyllä tosi koominen. Puhdas ponzi, mukaan lukien agressiviset vastahyökkäykset pöhköine perusteluineen.

Tuli täys Deja Vu noihin kauppalehden WinCapita keskusteluihin, joissa uskoon hurahtaneet hyökkäili tervejärkisiä vastaan. Ja aika moni taitaa vieläkin uskoa, että Hannu olisi tehnyt heistä rikkaita jos poliisit ei olisi kiusannut :)

On hyvä että tästä varoitetaan, mutta epäilen että uhreja löytyy varoittelusta huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

tää alkaa olemaan jo aivan suoli24 tasoista keskustelua,no mitäpä muuta tälläiseltä blokkaajalta nyt voi edes odottaa.:)

Saippuakauppias kirjoitti...

Hahahah, aikamoista mussutusta nämä sinun juttusi, arvoisa Mussu! Vai että oikein salaisessa palveluksessa... Ettet vain olisi hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, ja hänen majesteettinsa taitaa olla joku nigerialainen prinssi? ;-)

Kiitos Petteri tästä kirjoituksesta, hetkeen ei ole ollut näin hauskaa kuin tätä kommenttiketjua lukiessani!

Anonyymi kirjoitti...

5D-dokumentit




Suositut 5D-dokumentit esittelevät yllättäviä, erikoisia ja jopa shokeeraavia ilmiöitä läheltä ja kaukaa.

Helmi-maaliskuun dokumentteja ovat mm.:
La 14.2. klo 16.25 5D: Täytetyt eläimet
La 21.2. klo 16.30 5D: Gordon Ramsay ja kiistelty haineväkeitto
La 28.2. klo 16.25 5D: Sairaalloisen lihavat odottajat
La 7.3. klo 16.35 5D: Koulutanssiaisten diivat
La 14.3. klo 16.35 5D: Kloonattu koiranpentu
La 21.3. klo 16.30 5D: 12-vuotias shoppailuaddikti
La 28.3. klo 16.30 5D: Kauneusturistit
La 28.3. klo 17.00 5D: Järjestetyt teiniavioliitot Britanniassa

Odotamme tiedon muutosta :)

Anonyymi kirjoitti...

Älkää nyt arvoisat ihmiset menkö tuon Mussun vedätykseen, sillä hän on varmasti suomalainen.

Anonyymi kirjoitti...


Tällainen lässytys löytyi

http://onecoin-asiaa.blogspot.fi

Anonyymi kirjoitti...

Asiallinen kirjoitus verrattuna tämän petterin arvailuihin.

Paavo Olavi kirjoitti...

Miksi nyt ollaan niin hirveen kiinnostuneita ja huolestuneita toisten rahoista ja mihin ihmiset rahojaan sijoittaa. Olitteko kiinnostuneita Talvivaaran osakekaupoista, tai niistä jotka lyövät tuhansia euroja erilaisiin rahapeleihin vuosittain. Ette olleet ei se teitä kiinnostanut. Oletan, että tämä negatiivisuus OneCoinia kohtaan johtuu pelosta ja kateudesta, pelosta siitä jospa se onkin hyvä ja tuotaa nyt pikkusummia sijoittaneille voittoa, se teitä oikeasti pelotaa. Pelko ja kateus samassa päässä on tuskallinen olotila.

Anonyymi kirjoitti...

Paavo Olavi,

Ei.

Petteri bloggasi ja "OneCoin" hyökkäsi häntä vastaan. Ei ketään koko onecoin muuten kiinnosta, mutta Petterin bloggaukset kiinnostaa. TrollCoinissa kiinnostaa vain se, että mitä puppua he kirjoittavat.

Sebastian Mäki kirjoitti...

No minä kyllä varoittelin Talvivaarasta. En toki niin aktiivisesti kuin OneCoinista. Sitä kun markkinoidaan kryptovaluuttana ja satun niistä sen verran tietämään, etten koe, että olisi eettistä olla hiljaakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Lisää katseltavaa

http://youtu.be/0sbJkkvA83A

Anonyymi kirjoitti...


Kahta asiaa ei pidä sekoittaa, eli onko joku kohde toisen mielestä kannattava sijoitus ja toisaalta onko joku kohde epäilty huijaus.

Ajattelin tänään laittaa koko lapullisen lottoa, eli tietoisena siitä, että voiton todennäköisyys on erittäin pieni.

Vaikka OneCoin:in on väitetty olevan huijaus, niin kyseessä on ainostaan yksittäisten ihmisten epäilyistä ja mielikuvituksesta.Sellaista tietoa ei ole, että OneCoin olisi edes tutkinnassa ja siitä on vielä melkoinen matka siihen, että taustalta olisi jopa todettu rikollinen huijaus.

Kai meillä sitten on oikeus syyttää mitä tahansa yritystä huijaukseksi ilman, että olisi pienintäkään riskiä joutua johonkin vastuuseen siinä tapauksessa että syyttelyt osoittautuvat perättömiksi.

No minä en ainakaan omalla nimelläni syyttäisi yritystä tai mitään muutakaan tahoa, ellen olisi edes yrittänyt selvittää taustoja edes jollain tavalla.

Mielestäni Petterin itsekkin kirjoittama pieni googletus on kovin kevyt taustoitus näin vakaviin syytöksiin. Näin kevyellä taustoituksella isosti kitjoittaminen kertoo kovin paljon kirjoittajan ammattietiikasta ja ammattitaidosta. Ja nyt tietysti vedotaan, että kyseessä on vain oma mielipide jonka saa vapaasti julkaista absoluuttisena totuutena :-)

En tällä viestillä yritä osoittaa OneCoinin suhteen mitään suuntaan tai toiseen. Kritisoin vain tapaa jolla asiaa on otettu esille.

Anonyymi kirjoitti...

Juu anonyymi minäkin... Petteri, arvostan tapaasi ottaa kantaa digimaailman asioihin. Provosoivasti ja joskus erittäin kärkkäästi. Tämä keskustelu on ollut erittäin mielenkiintoista sekä osin myös todella viihdyttävää lukea. Itse olen lähtenyt mukaan tuohon kutsumaasi "verkostohuijaukseen".

En ole "miljunääri" tai edes henkilö jolla olisi sattoja tuhansia pankkitilillään, vaan ihan tavallinen Suomen kansalainen.
Olen ollut verkostomarkkinoinnissa (tai suosittelumarkkinoinnissa kuten sitä nykyään kutsutaan) mukana aieminkin ja silloinkin kyseistä verkostoa väitettiin huijaukseksi.
Sijoitin silloinkin pienen summan ja sain kyllä kivasti omani takaisin.
Tälläkään kertaa en sijoittanut kuin sen verran mitä minulla on varaa hävitä ja mielummin käytän tuon rahan "mahdollisuuteen" kun laittaisin esim. savukkeisiin, joita ikävä kyllä poltan.

Minulle OneCoin EI OLE lupaus taloudellisesta riippumattomuudesta, vauraudesta, onnelisesta elämästä... yms. Eikä kukaan ole minulle niin väittänytkään.
Kun kuulin OneCoinista ensimmäisen kerran pyysin kaveriltani vain lukuja en sitä tyypillistä verkos... anteeksi suosittelumarkkinointipuhetta. Tein näiden pohjalta oman laskelman ja totesin että "what a heck, let´s go for it" kyllä mulla on noin 130€ varaa menettää jos tämä onkin huijaus, johon en kylläkään tällä hetkellä usko. Aika näyttää onko tavallista Suomalaista höynäytetty. Jos on, niin leuka rintakehään ja kohti uusia pettymyksiä :)

Jos tämä taasen on toimiva kryptovaluutta, kuten annetaan ymmärtää, niin mahdollisuudet saada omansa ja jotain päälle takaisin on hyvinkin olemassa. Itse otan tällaisen toiminnan vähän niinkuin lottona, en turhan vakavasti. Olenhan lotonnut kuitenkin parikymmentä vuotta saamatta penniäkään takaisin (jos lasketaan sijoitus - tuotto = tappio)
Aina joku voittaa ja joku häviää.

Niin, kiitos tästä avaavasta keskustelusta, jonka olet herättänyt.
Jään innolla jännittämään miten "arpajaisissa" käy tällä kertaa.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä ole vieläkään ohjelmatiedoissa tapahtunut muutosta: Kloonattu koiranpentu edelleen...

http://tv5.fi/ohjelmat/sarjat/5d-dokumentit

Anonyymi kirjoitti...

Niin kyllä ihmiset on paljon hävinny lottoonki eikä sitä kukaan hauku huijaukseksi vaikka se sitä onki. ei sitä kaikkea kannta niin vakavasti ottaa..

Anonyymi kirjoitti...

Sebastian...kun olet tietäväinen ja oikea asiantuntija sanojesi mukaan niin miksi sinä et ota yhteyttä yritykseen..saisit sinäkin faktavastaukset helposti niin voit sen jälkeen hyvillä mielin unohtaa koko yhtiön ja jatkaa siellä bitcoin rintamalla jossa vaikutat. Eikä tarvitsisi täältä lukea trollien kirjoituksia puolesta tai vastaan.

Paavo Olavi kirjoitti...

Sebastian Mäki. En epäile sinun tietämystäsi kryptovaluttoja kohtaan.
Olen myös itse tutustunut niihin parin vuoden ajan. Hyvin kiinnostava Maailma. On täysin selvää, että nyt tuloilaan olevista sadoista kryktovalutoista vain pieni osa selvii hengissä. Nyt tämä keskustelun aiheena oleva Onecoin on
poikkeus, sen markkinoinnin johdosta.
Verkostomarkkinoinnilla saadaan Onecoin leviämään nopeasti Maailmanlaajuiseksi ja tunnetuksi tulijaksi. Tietysti tämä herättää hyvin ristiriitaisia tuntemuksia sen onnistumisesta ja rehellisyydestä, mutta kaikki hieman erilainen luo epäilyksiä ja varsinkin jos lupaukset ovat jonkun tulkinnan mukaan liian suuret. Muistellaan Pitcoinin historiaa, onhan se ollut huomattavasti hurjempi, mitä Onecoini ennustaa itseleen.

Anonyymi kirjoitti...

Niin pitkään kun Finassivalvonnan toimilupa puuttuu, niin keskustelu on turhaa, Oli sen virtuaalivaluutan nimi ihan mikä tahansa, ainakin suomessa.

Mikäli aikoo tarjota yleisiä maksupalveluja, pitää hakea Finanssivalvonnasta joko pankin tai maksulaitoksen toimilupa. Näin linjataan maksupalvelulaissa.

Jos siis haluaa perustaa virtuaalivaluutan, jota aikoo markkinoida kaikille ihmisille yleisenä maksutapana, on otettava huomioon lainsäädäntö. Virtuaalivaluutan pysyessä suhteellisen suljetun piirin käyttämänä vaihdannan välineenä se ei välttämättä täytä maksupalvelulain edellytyksiä.

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2014/07/04/saako-ihan-kuka-tahansa-perustaa-valuutan/20149262/12

Sebastian Mäki kirjoitti...

Paavo Olavi: Omistan itse useampia altcoineja ja olen tehnyt kauppaa vielä useammalla. Lähtökohtani ei siis ole se, että pitäisin altteja epäilyttävinä suorilta käsin. Monella nykyisellä kryptovaluutalla on hyvät mahdollisuudet olla kuvioissa vielä vuosienkin kuluttua. Fundamentaalit ovat kohdallaan monen kohdalla. Esim Litecoin, Darkcoin, Namecoin, MaidSafe ja StorJ näin muutamia mainitakseni. Jopa Dogecoinilla ja Potcoinlla on paremmat edellytykset menestyä toimivan mallinsa ja läppäarvon vuoksi.

Mutta sitten kuvioihin tulee OneCoin. Jos nyt tehtäisiin se oletus, että OneCoin olisi kryptovaluutta, niin siltikin se lainaisi vakavasti otettavilta kryptoilta ainoastaan nimityksen kryptovaluutta ja heittää kaikki kasvuedellytykset romukoppaan tarpeettomana. Oleellisimpana hajautetun arkkitehtuurin, avoimen lähdekoodin ja vaihdettavuuden.

Jos ihan tarkoituksella tekisin kryptovaluutan, jolla ei ole mitään toivoa niin se muistuttaisi aikalailla OneCoinia. OneCoin on kuin Second Lifen Linden dollari, joka on olemassa tasan niin kauan, kuin peli on käynnissä. Yksi hyökkäys OneCoinin palvelimille, korruptoitunut tiedostojärjestelmä palvelimella tai jokin muu ongelma ja se oli sitten siinä.

Anonyymi kirjoitti...

Melkoista puppua ja ns. sisäsiittoisuutta tuossa Sebastianin kommentissa.

Vai että opensource olisi se ainoa mahdollinen ja oikea tapa toteuttaa kryptovaluuttaa. No se on se tunnetumpi ja tällä hetkellä yleisrmpi, mutta monella segmentillä opensource ei ole koskaan noussut markkinoillla johtavaksi tavaksi ohjelmistotuotteen tai palvelun tekemisessä.

Sitten tuo maininta esim. yhdestä palvelunestohyökköyksestä joka kaataisi systeemin. Onko tosiaan niin, että Sebastian sekoittaa liiketoimintamallin ja järjestelmäarkkitehtuurin?

Vaikka liiketoiminta perustuu suljettuihin arkkitehtuureihin ja prosesseihin, niin tietysti järjestelmän toimivuudelle asetetaan kriteerit ja tekninen toteutus hajautetaan saatavuuden turvaamiseksi ja varmistamiseksi.
OneCoin on moneen kertaan ilmaissut perustavansa palvelinkeskuksensa vähintään kolmelle mantereelle.

Pidempään en jaksa perusasiasta kirjoitella, enkä edes ole näiden asioiden osaaja. Pidän kuitenkin alatyylisenä räksyttämisenä pelotela vielä vähemmän asioita ymmärtäviä yhden järjestelmän kaatamisen uhkakuvilla, jotka ei pidä ollenkaan paikkansa.

http://fi.m.wikipedia.org/wiki/High_availability

Minä en tiedä kuka ja miten OneCoin nämä asiat hoitaa, eli miten osaavissa käsissä ne ovat. Otan ainoastaan kantaa siihen, että väitteissä mainitut uhkakuvat ovat täysin peruskauraa oikeiden tietojärjestelmien tekijöille eikä normaalilla moraalilla olevien osaajien pitäisi näillä asioilla yrittää pelotella tavallisia kaduntallaajia.




Petteri Järvinen kirjoitti...

Niin kauan kuin OneCoin on yhden yrityksen hallitsema suljettu järjestelmä, sitä ei pidä rinnastaa kryptovaluuttoihin. Kyse on lähinnä leikkirahasta, jonka "arvo" perustuu verkostomarkkinoinnilla tuettuun pyramidipeliin.

Em. syystä kryptovaluutan keskeinen tunnusmerkki, hajautettu louhiminen, puuttuu. Yhtiön itsensä suorittamana valuutan "louhinta" on pelkkää hämäystä -- siitä voi päätellä jotain koko konseptin aitoudesta ja luotettavuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

On uskomaton väite, ettei yksittäinen yritys voisi rakentaa luotettavaa markkinaetoista kryptovaluuttaa.

Kuvastaa melkoista kapeakatseisuutta ajatella, että kenenkään hallitsematon, sattumanvaraisesti halautettu ja vailla omistajatahoa oleva toimintamalli olisi ainoa toimiva ratkaisu kryptovaluutan rakentamisessa.

Itse olen ymmärtänyt, että nyt tehtävän perustyön tarkoituksena on luoda myöhemmin enemmän avoimeksi tuleva kryptovaluutta jonka taustalla oleva yritys menneee aikanaan pörssiin.
Tämä on varsin uskottava polku kun ottaa huomioon, että taustalla ei ole pelkästään tietotekniikkaa muka osaavia, vaan myös rahamaailman ja liiketalouden ammattitaitoa.

Mielenkiintoista huomata miten keskustelu pyörii pienten teknisten asioiden ympärillä, mutta toistaiseksi kukaan ei ole lähtenyt ajatustenvaihtoon aiheeseen liittyvän liiketoiminnan tai muuten yleiseen talouteen tai yksittäisen kansalaisen talouteen liittyvien asioiden näkökulmasta. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno huomata, että keskustelun taso on on noussut.

Petteri, Sebastian ja jotkut muutkin vakuttajat puhuvat melkoisella paatoksella avoimen ja hajautetun kryptovaluutan puolesta, ja vielä niin että muita vaihtoehtoja ei olisi edes olemassa.
Bitcoin tyyppisellä ratkaisulla on edelleen puolensa, mutta miten kenenkään hallitsematon vahdannan väline voisi koskaan kasvaa oikeasti merkittävään taloudelliseen asemaan?

OneCoin tapauksessa näen aidon mahdollisuuden sille, että nykyisille valtiollisille valuutoille luodaan sellainen yksittäisistä valtiollisesta tai nykyisten rahoituslaitosten ohjauksista riippumaton markkinaehtoinen maksuväline joka on kuitenkin hallittu, johdettu ja kykeneväinen toimimaan ja kehittymään valtiollisten valuuttojen ja myös pankkimaailman kanssa.

Verkostorakenne on alkuvaiheeseen hyvin valittu menetelmä, koska silloin asian edistämiseen saadaa joukkorahoitus ja aiheeseen liittyvä koulutus, ja samalla iso globaali verkosto viemään viestiä maailman eri kolkkiin. Onhan meillä suomessakin joukkorahoitusta, jossa slidewarella esitellään taviksille suuria visioita ja näin pyritään saamaan mukaan sijoittajia suurtenkin tuotto-odotusten toivossa. Sijoitetut summat on paljon suurempia kun tyypillinen koulutuspaketti OneCoin:ssa, mutta näissä tyypillisissä joukkorahoituksissa onkin tärkeämpää kerätty pääoma kun mukaan lähtevien sijoittajien lukumäärä (esim www.vauraus.com). OneCoin:ssa on erittäin hyvä saada paljon mukaan lähteviä, eli pienelläkin koulutuspaketilla mukaan lähtevät ovat tärkeässä asemassa.

Miten iso potentiaali onkaan yksityisellä valtioista ja pankkimaailmasta riippumattomalla markkinaehtoisella valuutalla. Nyt kun asiaa täydellisen maallikkona ja tavallisena kaduntallaajana pohdin, niin näen tällaisemma todella ison kasvun mahdollisuuden.

Tämän julkisen pohdinna tuloksena lisään tänään pientä panostani OneCoin:iin, eli tietoisena kaikista varotteluista ja riskeistä. Samalla kuitenkin nähden sen, että hyvin onnistuessaan tämä muuttaa maailmaa ja voi antaa pienelläkin panoksella ihan hyvän tuloksen.

Suuri kiitos Petterille ja Sebastianille, eli teidän takia olen arvioinut kriittisesti pientä panostani ja pyrkinyt ymmärtämään kokonaisuutta mahdollisimman laveasti sortumatta liian pieniin lillukanvarsiin. En todellakaan tiedä onko päätelmäni millään tavalla oikean suutaisia, enkä tiedä onko OneCoin se joka tällaisen valuuttavallakumouksen pystyy tekemään, mutta epätietoisuudesta huolimatta laitan parin päivän ansiot lisää paukkuja OneCoin:iin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä palstan lukijakunta. Tämä asia on erittäin tarpeellista huomioida ja ymmärtää lukiessa tämänkin palstan kirjoituksia.

Mitä osa täällä olevista kirjoituksista edustaa aivan selkeästi??? MUSTAA PROPAGANDAA.

Mitä on MUSTA PROPAGANDA? Se on pahojen tai halventavien lausuntojen ja ajatusten syytämistä ilmoille jotakin ihmistä tai tahoa kohtaan. MUSTA PROPAGANDA tekniikka pyrkii alentamaan halvennettavan tahon maineen niin huonoksi, että henkilöltä, yritykseltä tai valtiolta kielletään "yleisellä sopimuksells" aivan kaikki oikeudet. Henkilö, yritys tai valtio voidaan sitten tuhota vähäpätöisellä hyökkäyksellä, ellei musta propaganda itsessään ole jo saavuttanut sinä.

Tämän MUSTA PROPAGANDA taktiikan aiempi muoto oli vanhojen naisten ilkeämielinen ja valheellinen juoruilu ja se oli niin pahaa, että jollakin alueilla heidät pantiin jalkapuuhun tai ajettiin pois kaupungista. Nykyaikana MUSTAA PROPAGANDAA vastaan ei ole tällaisia hillitseviä keinoja. Herjauksen ja panettelun aiheuttamat oikeujuttujen kulut ja hankaluudet, lehdistönvapauden väärinkäyttö ja niin edelleen saattavat kenet tahansa alttiiksi tällaiselle kampanjalle.

Tähän tietoon kun lisätään vielä sellainen totuuden tieto, että sillä taholla joka huutaa ja raivoaa eniten toista tahoa vastaan on itsellään eniten tehtynä huonoja tekoja toisia kohtaan (ja ne on myös tietenkin salattu toisilta).

johan.s kirjoitti...

Mielenkiintoinen ja kovasti viihdyttä keskustelu. Kiitos Petterille aiheeseen tarttumisesta. En käsittele nyt kryptovaluuttaa sinänsä, sen jätän Petterin huoleksi. Käsittelen kusetuksen kuvioita.

Onecoinin keulakuvana esiintyvä Dr. Ruja Inganotova on kovasti kummallinen tyyppi. On huippuyliopistoa, on kaksoistutkintoa ja henkilö itse on ulkoiselta habitukseltaan kuin sovhoosin paras lypsäjä.

Tätä Ruja itse väittää netissä: ” The book I have written came out a few months ago. It is mainly on Finance and Personal Development and it is called “Learning for profit”.”
Tämän kirjan on kuitenkin kirjoittanut vuosia aiemmin Daniel Sitter.
http://www.amazon.com/Learning-Profit-Daniel-Sitter/dp/0976891840
Väitellyt tohtori ei yleensä tee tällaisia virheitä.

Ruja on Twitterissä, Facebookissa, Linkedinissä ja muissa tarvittavissa paikoissa. Profiilit on vain luotu viime vuosina ja kovin ohuita. Missä Ruja - kansainvälinen business-nainen - on kyyristellyt?

Mušniçk Hečhʧǩež oli kovasti mielenkiintoinen tuttavuus. Outlookin kautta se professori postailee ja esittää kovasti kökköisiä selityksiä. Hauskaksi asian tekee se, että teksti ei ole Google-kääntäjästä vaan ihan kotosuomalainen nuori siellä taustalla tönkkösuomea vääntää. Vai ihan salaisen palvelun agentti ja Rautatietorilla tavataan. Kyllä se on lapsukaiset niin, että kansainvälistä businesta ei tehdä rautatietorilla. Siellä kerjätään pahvikuppiin rahaa.

Jään mielenkiinnolla odottamaan TV5:n dokumenttia, vai menikö sekin juttu ihan äitiinsä taas?

Onecoin taustalla häärii monissa koijauksissa keitettyjä verkostojanttereita: Sebastin Greenwood, Björn Thomas, Nigel Allan.
http://sitetalkrules.blogspot.fi/2011/05/sebastian-greenwood-global-project.html
https://prosperincscam.wordpress.com/2014/03/06/everything-you-need-to-know-about-prosper-inc-and-sebastian-greenwood-and-jarle-thorsen/
http://www.dagensmedia.se/nyheter/dig/article433872.ece
http://www.realtid.se/ArticlePages/201006/24/20100624181410_Realtid939/20100624181410_Realtid939.dbp.asp

Sebastianin löydätte Rujan kanssa hehkuttamassa Onecoinia. Etsikää itse, en viitsi postata linkkejä uudestaan.

Huijauksen kuvio vallan yksinkertainen. Tekaistaan näyttävät nettisivut ja hatullinen Youtube-videoita ja aletaan takoa, kyllä hölmöjä maailmasta löytyy. Homma on hajautettu ympäri maailmaan, joten kantasuomalainen poliisisetä tuskin jaksaa ravata Bulgariat, Gibralttarit ja Hongkongit rikostutkinnan vuoksi, eikä ole oikein rahaakaan. Suhteellisen turvallinen koijaus tämä taas on.

Suon mielelläni, että ahne ja tyhmä häviää rahansa pahassa maailmassa. Kun touhutaan värvätään Suomessa muita, sitä en suo. Kyseessä on silloin petos.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös hän ollut vuoden liikenainen Bulgariassa viime vuonna,kai tuon nyt pystyy jostain tarkistamaan. Ja eikös hän esiinny nimeomaan Ylen ohjelmassa aikanaan. Kevään aikana ollaan paljon viisaampia suuntaan tai toiseen.

Anonyymi kirjoitti...


Johan.s:ään on viety kun litran mittaa, eli näin se provo toimii kun joukkoon mahtuu ihmisä jotka ottaa suodattamatta vastaan juttuja mm. rautatietorin tapaamisista jne... huh huh....

No tuohon ja johonkin muuhunkin höynäytykseen ilmeisesti lankesi muutama muukin henkilö :-)

Anonyymi kirjoitti...

Tässä taas katseltavaa

https://vimeo.com/117782663

Sebastian Mäki kirjoitti...

Valtiollisesta tai nykyisten rahoituslaitosten ohjauksista riippumaton markkinaehtoinen maksuväline yhden yrityksen toimesta? Yritys on sellainen toimija, joka on täysin poliittisen vallan armoilla. Kysy vaikka joltain yrittäjältä.

Kryptovaluuttojen paras ominaisuus on niiden avoin hajautettu malli juuri siksi, että se tekee painostamisen mahdottomaksi. Ainoastaan silloin voidaan puhua ohjauksesta riippumattomasta markkinaehtoisesta maksuvälineestä. Vain poliittisen vallan ulottumattomissa oleva valuutta voi kasvaa globaaliksi yhteisvaluutaksi ilman väkivaltaa(Lue: valtiollista ohjausta).

Anonyymi kirjoitti...

OneCoinilaiset ovat nyt näemmä ottaneet taktiikakseen asiallisten viestien hukuttamisen omien viestiensä sekaan sekä keskustelijoiden nimittelyn. Nimimerkillä johan.s oli hyviä huomioita Dr. Ruja Ignatovasta. Hän väittää kirjoittaneensa kirjoja ja julkaisuja, jotka ovat todellisuudessa aivan muiden kirjoittamia. Tuo on melko helppo tarkistaa. Dr. Ruja Ignatovaa ei myöskään näytä olleen olemassa ennen viime vuotta. Ehkä hän aloitti netin käytön vasta viime vuonna ja sattui sitten heti keksimään uuden kryptovaluutan.

Seuraavaksi joku voisi selvittää Dr. Ruja Ignatovan oikean henkilöllisyyden.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

"Jään mielenkiinnolla odottamaan TV5:n dokumenttia, vai menikö sekin juttu ihan äitiinsä taas? "

Samoin minä, vieläkään tietoa

ohjelmatiedoissa ei ole muutettu:

La 14.3. klo 16.35 5D: Kloonattu koiranpentu

Lähdetään nyt liikkeelle tästä, että tuohon ohjelmapaikalle tulee
se sanottu ohjelma "5D: Kybertalous"

Nyt on viikonloppu, mutta viimeistään huomenna olisi tuon tiedon päivityttävä.
Ainahan voi sitten kysellä asiaa
tuolta tv5:stä, jos ei muuten.

Anonyymi kirjoitti...


Mielenkiinnolla myös odotan Dr Ruja Ignatovan henkilöllisyyden varmistamista ja tutkintojen aitouden todentamista.

On tosin kovin vaikea kuvitella, että yli 60000 rekisteröintiä ja monta kuukautta toimintaa takana, ja vasta nyt suomessa joku yksittäisen blogin kommentoija löytäisi valetutkinnot. Kaikki on toki mahdollista, vaikka en tätä pidä kovin todennäköisenä.

Mainitut yliopistot ovat sen verran tunnettuja, että selvittäminen ei kaiketi ole edes hankalaa.

Ja varmaan tuo Bulgarian vuoden liikenaiseksi valintakin on kohtuullisen helposti todennettavissa. Jos tässä olisi jotain fuulaa, niin isosti olisi teatteria järjestetty kun gaalatilaisuudessa oli paikalla myös suomalaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Sebastian: Itse en usko, että se poliittinen valta tulee hyväksymään vakavaan rooliin täydellisen isännätöntä valuuttaa. Nykyiset perinteiset valuutat ovat valtiollisia tai muuten keskitetysti suoraan valtioiden hallinnoimia(Euro).

En tosin ole pätkääkään näiden asioiden osaaja, eli arvioli on tasoa tuulipukukansa :-)

Uskon että yksittäinen monessa pörssissä noteerattu yritys voisi saada valuutan hallinnoinnissa vahvan aseman. Yrityshän ei omista valuuttaa vaan ainostaan hallinnoi. Ja panjonhan nytkin on spekuloitu jenkkien Bitcoin omistuksesta ja omistuksellaan markkinoihin vaikuttamisesta, eli ei se vapaan valuutan asemakaan täysin ongelmaton ole.

Olisikin ihan kiva kuulla talousgurujen näkemyksiä ja ennusteita.

Anonyymi kirjoitti...

Ruja Ignatova näyttää olleen olemassa jo vuonna 2011, joten nimi ei ehkä olekaan keksitty. Bulgariaksi nimi näyttää olevan Ружа Игнатова, jolla löytyy paremmin hakutuloksia. Kirjat ja julkaisut näyttävät edelleen muiden kirjoittamilta (esimerkiksi hänen LinkedIn-profiilissaan mainitut).

Anonyymi kirjoitti...

Tärkeä tiedotus ja vihje teille Sherlok Holmeseille. Ruja Ignatova on hiihtolomaviikolla Joulupukin pajalla Rovaniemellä, tehkää isku sinne KRP:n kanssa.

Anonyymi kirjoitti...


Kieli ei oikein taivu :-)
http://www.economic.bg/bg/news/4/dr-ruzha-ignatova-predstavi-one-world-foundation.html


Jotain kirjaakin on myynnissä
http://www.amazon.de/Art-Nr-EuGVO-Gerichtsstands-Erfüllungsort/dp/3631542887/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1423856970&sr=8-1&keywords=ruja+ignatova


Täältä voisi kysellä tutkinnon aitoudesta
http://www.ox.ac.uk/students/graduation/verification


Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
bitcoinohje kirjoitti...

"Itse en usko, että se poliittinen valta tulee hyväksymään vakavaan rooliin täydellisen isännätöntä valuuttaa. Nykyiset perinteiset valuutat ovat valtiollisia tai muuten keskitetysti suoraan valtioiden hallinnoimia(Euro)."

Vähän sama kuin se, että poliittinen valta tuskin hyväksyisi veroparatiisejakaan tai esim. käteistä rahaa. Ne ovat enemmän markkinoiden valitsemia realiteetteja. Aika monella tuntuu olevan jonkinlainen illuusio kaikkivoivasta julkisesta vallasta. Julkisella vallalla saadaan kyllä aikaan kaikenlaista, mutta kaikkeen se ei myöskään pysty. Valuutan kontrolloiminen on onnistunut tähän asti, mutta internetin myötä se kontrolli tulee pikkuhiljaa rapautumaan. Siinä tosin voi kestää...

Sebastian Mäki kirjoitti...

Ison Britannian parlamentissa ymmärretäänkin jo realiteetteja. Suosittelen katsomaan.

MM kirjoitti...

Tuli iltalehdestä tälläinenkin huomattua, samaa kusetuksen makua kuin wincapita yms, omistajat tahkoaa rahaa kun niille sitä jaetaan ja he antavat murto-osan takaisin rahan antajille "tuottona".

Kaikista eniten nauratti "kansainvälisten suhteiden johtajana" ja sähköposti outlookissa.. = 100% kusetus.

petrip kirjoitti...

"Vaikka OneCoin:in on väitetty olevan huijaus, niin kyseessä on ainostaan yksittäisten ihmisten epäilyistä ja mielikuvituksesta.Sellaista tietoa ei ole, että OneCoin olisi edes tutkinnassa ja siitä on vielä melkoinen matka siihen, että taustalta olisi jopa todettu rikollinen huijaus."

Miten niin yhden ihmisen mielipide. Tunnen paljon ihmisiä jotka ovat nähneet onecoin sivut ja kaikki ovat välittömästi sitä mieltä että tuo on kusetus. Se on se yleisin mielipide. Mutta uhreja riittää siitä vähemmistöstä teille ihan tarpeeksi

Niin ja talvivaaraan vertaaminen on väärin. Siinä tehtiin ihan oikeaa liiketoimintaa ja ongelma oli väärinarvioinneissa.

Tässä kuviossa ihmiset häviävät rahansa vaikka kaikki menee niin kuin systeemin alullepanija on suunnitellut

Anonyymi kirjoitti...

petterin blogi on kuin pienten lasten hiekkalaatikko, ei voi kun nauraa. Toivottavasti kolahtaa iso lasku postilaatikkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Wincapita, Emgoldex, Zinzino, OneCoin. Eikö ihmiset koskaan opi? Sääliksi käy niitä, jotka ovat ottaneet OneCoinilaisten propagandan todesta ja menettävät rahansa.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/usko-kryptovaluuttojen-valtakauteen-kasvaa/pHdazswA

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni olisi mukavaa, jos Petteri ja muut asiantuntijat voisivat kertoa, että mitä kryptovaluutan louhintaprosessi tarkoittaa... Katselin youtubesta haulla bitcoin mining valtavan kokoisia serverikeskuksia, jostain lukemani arvion mukaan viimeiset bitcoinit löytyy v.2040 Luettuani Petterin kirjoituksia, että ei louhintaa tarvita jos kryptovaluutta luodaan yhtiön toimesta antoi ainakin minulle sellaisen kuvan, että en luota tämän plogaajan asiantuntemukseen tässä aiheessa jollei hän ole kykenevä perustelemaan...

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Jaksamista kaikille tervejärkisille suomalaisille, ja erityiskiitos Petterille! Kyllä näille veijareille vielä kuri löytyy. Interpol ja kumppanit on keränneet päätekijöistä jo paksut kansiot, ne vaan tuppaa olemaan pitkiä juttuja nämä taloushommat. Suomen jehuille suositellaan tarkkaa perehtymistä rahankeräystä- ja petosta koskeviin lainkohtiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Sebastianille tästä linkistä:
https://www.youtube.com/watch?v=EBSlSUIT-KM
Toivottavasti ihmiset kiinnostuisivat laajemminkin rahasta ja sen syntymisestä ja siitä kuka rahan synnyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä myös tietoa suomeksi rahan luonnista ja siihen liittyvistä valheista:
http://rahanvalhe.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/rahanvalhe

DrW kirjoitti...

Kovin on tuttua, ja kovin ihmiset edelleen astelevat otsa kirkkaana tällaiseen liukumiinaan.

Tämänkin kehittymistä voi seurata mm. täällä:
http://murobbs.muropaketti.com/threads/onecoin-uusi-pyramidihuijaus.1197240/

(Jossa on lähtökuopista asti tunnistettu muutkin viimeaikaiset verkostohuijaukset kuten esim. ZinZino, Zenzuu, Wellstar, Synergy, jne .)

Vanha sanontahan on jotain tyyliin "Jos se näyttää p*skalta, haisee p*skalta, maistuu paskalta niin mitä luultavimmin se ON p*skaa...".

Anonyymi kirjoitti...

Mikä rikos se on jos yhtiö ottaa enemmän ku antaa. toivottavasti petteri saa tästä kunnon tuomiot niin tajuais lopettaa nuo itkemiset toisten asioista.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia Romanian Musnickille ja muillekin agressiivisille uhkailijoille päivän nauruista!

TKK = työkoneenkuljettaja, tämän oli pakko olla vitsi?

Anonyymi kirjoitti...

Googlelle kun syöttää Ruja Ignatova niin ekana on tarjolla tämä: http://www.worldlawdirect.com/forum/internet-hyip-scams/84465-warning-big-scam-onecoin.html

Sebastian Mäki kirjoitti...

"toivottavasti petteri saa tästä kunnon tuomiot niin tajuais lopettaa nuo itkemiset toisten asioista."


Ei täällä oo mitään toisten asioita. Kaikki on meidän asioita. Vaikka huijatuksi tulleita ei välittömästä lähipiiristä löytyisikään niin siihen sitten lankeavat kaverin kaverit, koska "pidettiin huolta vain omista asioista". Jokainen ihminen, jolta pyramidihuijari vie rahat, on jonkun isä, äiti, sisko, veli mummu, vaari, työnantaja, naapuri, salikaveri, työkaveri jne. Joku välittämisen arvoinen. Tämä vain omista asioista huolen pitämisen kulttuuri saisi mielellään päättyä. Turhan raakaa touhua ainakin minun makuuni.

Ymmärrän, että saattaa tulla kuumotusta, jos itse on ahneuksissaan OneCoin-pastorin evankeliumin nähnyt hyväksi. Se ei silti tee siitä väärin, että varoittaa niitä, joita lahko ei ole vielä imaissut mukaansa.

Louhinnasta kerrotaan kattavasti jo täällä.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnen yhden OneCoiniin höyrähtäneen. Hän yritti myydä meille ensin sijoituspeliä. Sijoittamalla siihen sai pelata sijoituspeliä ja oppia sijoittamaan. Meille tätä myytiin siis aluksi ihan vain pelinä. Hän sanoi, että meidän pitää hankkia lisää pelaajia ja me saamme sitten tulomme näiden uusien pelaajien sijoituksista sekä heidän hankkimien uusien pelaajien sijoituksista jne. Sanoin hänelle, että kyseessä on selvä pyramidihuijaus. Meni muutamia kuukausia. Sitten meille kaupattiin tätä taas. Nyt peli oli muuttunutkin koulutuspaketeiksi. Mitä kalliimman koulutuspaketin olisi ostanut, niin sitä paremmaksi sijoittaksi olisi oppinut. Silloinkaan ei vielä puhuttu virtuaalirahasta. Tulojen piti muodostua jälleen uusien mukaan tulleiden sijoittamista rahoista. Nyt jokin aika sitten alettiin puhua virtuaalirahasta ja alettiin verrata sitä BitCoiniin. Nyt sitä kaupataan sillä, että kun rahaa aletaan louhia, niin kaikista sijoittajista tulee miljonäärejä hetkessä. Uusia sijoittajia yritetään vielä hoputtaa sijoituspäätöksen kanssa sillä, että mitä aikaisemmin lähdet mukaan ja mitä korkeammalla olet verkostossa, niin sitä suuremmat tulot saat.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kiinnostavaa lukemista...

Minua(kin) kiinnostaisi tietää näyttöä OneCoinista, koska kieltämättä vaikuttaa hieman epäilyttävältä koko juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin vain kysyä, että miksi kaikinpuolin laillisella ja menestyvällä yrityksellä ei ole puhelinnumeroa, johon voisi soittaa eikä postiosoitetta, johon voi lähettää kirjeen?

Anonyymi kirjoitti...

Varmaan totta, mutta aivan kuin lukisi eurosta :)

Anonyymi kirjoitti...

Sebastian Mäki, Prasos Oy eli bittitaha.fi

Johan löyty syykin miksi teette kaikkenne mustamaalataksenne One Coinia, te pelkäätte ja ala-arvoisin tapa toimia on juuri tuollainen toiminta mitä tällä palstalla olette Petterin kanssa vuodattaneet!

Miksi te voitte kehittää pörssin bitcoininen kaupankäynnille ja joku toinen ei voisi tehdä jotain huomattavasti isompaa ja globaalisti.

Onko Petteri Järvinen mukana yrityksessä?

Kannattaa kaikkien lukea päivitetty iltalehden juttu jossa on Rujan kommentit mikana.

Late kirjoitti...

"Loistavaa viihdettä. Anomyymit koijarit koittavat hyökätä surkealla kieliopilla ja olemattomilla argumenteilla vakiintunutta tietokirjailijaa vastaan, vastaamatta lainkaan yhteenkään kysymykseen. "

Hahaha, juuri tämä :)

Anonyymi kirjoitti...

Ettekö nyt tajua että One Coin on Romanian lahja Suomen kansalle? Iltalehden jutussa oleva logon kolikossa on muuten vahingossa nolla vaikka kuuluisi kai olla ykkönen?

Anonyymi kirjoitti...

Ihan oikeasti kannattaa varmaan jättää Suomi välistä tässä huijauksessa niin pääsette vähemmällä. On nimittäin niiiin päivänselvää kusetusta, että tää vois olla jostain kummelin sketsistä.

Sebastian Mäki kirjoitti...

Mielipiteet omiani ja faktat tosia. Kyseenalaista vetää tähän keskusteluun työpaikkani. Minua voitte solvata ja kritisoida omista näkemyksistäni, mutta on aivan turha purkaa turhautumista muihin. Pitääkö saada järjestettyä toiselle hankaluuksia työpaikalle, kun ei muutakaan tapaa keksi hiljentämiseen? Pitää ilmeisesti olla vähän äänekkäämpi, kun painostusta vielä harjoitetaan.

OneCoin vitsi kuuluu: Miten pidetään hullu jännityksessä? Kerron sen huomenna.

Anonyymi kirjoitti...

Google:Hakusanat Ruja Inganotova ->
Top 5:

WARNING BIG SCAM ONECOIN - WORLD Law Direct Forums : http://www.worldlawdirect.com/forum/internet-hyip-scams/84465-warning-big-scam-onecoin.html

onecoin.eu ponzi scam - RealScam.com : http://www.realscam.com/f9/onecoin-eu-ponzi-scam-3368/

OneCoin Review: 100-5000 EUR Ponzi point "cryptocurrency" : http://behindmlm.com/mlm-reviews/onecoin-review-100-5000-eur-ponzi-point-cryptocurrency/

onecoin eu - Scam.com : http://www.scam.com/showthread.php?t=618029

One Coin - Onecoin.eu - MoneyMakerGroup : http://www.moneymakergroup.com/Coin-Onecoineu-t476729.html&st=15&start=15

I rest my case.

Anonyymi kirjoitti...

"5D: Kybertalous" Soitin juuri kanava tuotantopäällikölle ja hän lupasi korjata ohjelman tiedot piakkoin."

Eipä ole vieläkään korjannut tietoa...

Anonyymi kirjoitti...

Tämäpä mielenkiintoinen juttu, aloitin taustaselvityksen heti:

McKinsey.com - Ruja on siellä ollut työssä, Sofian toimipisteessä, tosin tittelillä consultant vielä vuonna 2009, joka on kaukana tittelistä "Associate Principal" , joka hänellä on profiileissa (http://bg.linkedin.com/pub/dr-ruja-ignatova/61/171/744/en)

http://www.mckinsey.com/insights/financial_services/at_a_crossroads_corporate_banking_in_eastern_europe

Laitoin kyselyä myös Oxfordin yliopistoon , onko Ruja sieltä valmistunut. En tosin tiedä antavatko he näitä tietoja.

Kolikon Herra kirjoitti...

"huonosti kielioppia osaava osallistuu keskusteluun pitkästä aikaaKolikoHerrr":
Löytyihän se mustamaalaamisen motiivi tosiaan. Sebastian Mäki on selkeästi nähnyt miten heikosti Prasoksen käy kun tulee oikea todellinen haastaja ja ammattimaisesti toteutettu valuutta cryptomarkkinoille. On sitten suostutellut kaverinsa Petterin apuun blogikirjoittamisen muodossa Firman sivut täällä: https://prasos.fi
Huom! rehellisesti sanottuna oletan Petterin ja Sebastianin olevan kavereita... Koska tutkimattomat olettamukset voi Petterinkin toimesta julkaista totuutena niin tämänkin täytyy olla totuus, olenhan sen johtopäätöksen ja olettamuksen itse tehnyt :)
prasos yhtiöstä voisi muuten julkaista jonkun mielenkiintoisen olettamus blogin vaikutusvaltaisen ystävän avittamana ja katsoa miten ko firma sitten siihen reagoisi.

Lainaus Sebastian: "Mitä tulee nykyiseen lainsäädäntöön niin mielestäni tarpeeksi lakeja on jo olemassa. Huijaukset ovat jo nyt laittomia. Ennakkosensuurin tiukentaminen ja agressiivisempi ihmisten suojaaminen rajoittaisi liiaksi ihan rehellistenkin toimintaa."
LUE: Prasos pitää saada jatkossakin pysymään laillisena toimintana viranomaisten silmissä


"Petteri bloggasi ja "OneCoin" hyökkäsi häntä vastaan. Ei ketään koko onecoin muuten kiinnosta, mutta Petterin bloggaukset kiinnostaa. TrollCoinissa kiinnostaa vain se, että mitä puppua he kirjoittavat."
Tässä kävi kyllä ihan toisin päin, vaikka olen arvostanut Petteriä tietotekniikan osaajana, hänen blogiinsa tutustuin vasta OneCoinin myötä (Petterin kirjoittaman kirjan omistan kyllä)


"Haluaisin vain kysyä, että miksi kaikinpuolin laillisella ja menestyvällä yrityksellä ei ole puhelinnumeroa, johon voisi soittaa eikä postiosoitetta, johon voi lähettää kirjeen?"
Yrityksen koulutusta ostaa hetkessä yli 60.000 henkilöä eri puolilta maailmaa. Jo pelkästään tämän asiakasmäärän palveleminen parhaalla mahdollisella tavalla aiheuttaa oman resurssitarpeen vielä melko tuoreelle yritykselle. Yrityksen saama julkisuuden määrä on myös siinä mittakaavassa (jo pelkkä Petterin blogi sai jo tällaisen kuhinan aikaan) että millaisen tukikeskuksen luulet pystyvän vastaamaan kaikkiin eri puolilta maailmaa saapuviin kysymyksiin jos yhteystiedot ovat julkisia?

"Miksi te Onecoinilaiset ette sijoita suoraan Bitcoiniin, jos kryptorahat kiinnostavat? Tai johonkin muuhun 500 kryptovaluutasta?"
Niin, mietippä sitä sillä aikaa kun OneCoinin arvo nousee ja siitä tulee yleisesti hyväksyttävä maksuvaluutta.

Lainaus Sebastian: "Mutta sitten kuvioihin tulee OneCoin. Jos nyt tehtäisiin se oletus, että OneCoin olisi kryptovaluutta, niin siltikin se lainaisi vakavasti otettavilta kryptoilta ainoastaan nimityksen kryptovaluutta ja heittää kaikki kasvuedellytykset romukoppaan tarpeettomana. Oleellisimpana hajautetun arkkitehtuurin, avoimen lähdekoodin ja vaihdettavuuden."
Näen tässä jotain samaa kun erään mäkihyppääjän käyttämää V-tyyliä arvosteltiin kauan sitten ennen kuin siitä tuli kaikkien käyttämä hyppytyyli.

Anonyymi kirjoitti...

Kolikon herralle
http://www.worldlawdirect.com/forum/internet-hyip-scams/84465-warning-big-scam-onecoin.html

Kyllähän toi Onecoin täyttää kaikki pyramidihuijauksen tunnusmerkit. En sitä kiellä, etteikö sillä voisi hieman rahaa tehdä jos osaa hypätä kelkkaan alussa. Mutta täyttä kusetustahan tuo homma on. En tiedä, koska suomalaiset tajuavat sen, että helppoa ja ilmaista rahaa ei ole olemassa!

Anonyymi kirjoitti...

http://www.onecoin.eu/page/details/contact

Anonyymi kirjoitti...

"Niin, mietippä sitä sillä aikaa kun OneCoinin arvo nousee ja siitä tulee yleisesti hyväksyttävä maksuvaluutta."

Millä perustein OneCoinin arvo tulisi nousemaan? Haluaisin näyttöä asiasta. Myöskin millä perusteilla OneCoinista tulee yleisesti hyväksytty maksuvaluutta? Miksi kauppiaat/yrittäjät haluaisivat ottaa OneCoinin maksuvälineeksi, kun joka paikassa ei edes ole mahdollisuutta maksaa BitCoineilla puhumattakaan LiteCoineistä?

Anonyymi kirjoitti...

https://forum.bittiraha.fi/index.php?topic=2662.0

Täällä ihan kiinnostavaa keskustelua asiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Haha loistavaa.. huijatut täällä hikoilee ja koittaa puolustella samalla luoden lisää epäilyjä sivustolle..

Hyvää työtä. Eiköhän KRP jo kiinnostunut tästäkin kusetuksesta.

Jos petterin kirjoitukset olisi bullshittiä ei niitä tarttisi edes noteerata mitenkään.. nyt niissä tuntuu olevan aika paljonkin perää kun täällä on jengiä niin pirusti puolustelemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Google Street View osoitteesta 143 Main Street, Gibralta on aika valaiseva.

Anonyymi kirjoitti...

Onko sama Petteri Järvinen joka ryvetty Jippiin talousrikosasiassa?? Tälläisia taustoja alkaa löytymään kunnialliselta tietokirjailijalta. Parempi pysyä tästä neuvojasta kaukana jos tämä tieto pitää paikkansa!

Anonyymi kirjoitti...

Itse ajattelin sijoittaa omaa rahaa tähän pyramidihuijaukseen muutaman tonnin, koska otan saadut satatonnia tai miljoonani ulos hieman ennen pyramidin romahtamista.

Minulla on sisäpiirilähde, joka pitää minut ajantasalla romahtamisinformaation suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Olemme päättäneet luoda salaisessa paikassa (valuutan turvallisuuden takaamiseksi salainen) oleville palvelimillemme Itä-Euroopasta käsin uuden innovatiivisen OneCoin-virtuaalivaluutan, joka on täysin kontrollissamme taaten sen vakauden. Tarkoitus on syrjäyttää perinteisten valuuttojen käyttöä, kun rahaliikenne siirtyy osittain luomaamme valtioista riippumattomaan maksujärjestelmään. Toimimme myös luomamme maksujärjestelmän anonyymina pankkina, jossa maksuliikenne ja talletukset ovat täysin suojatut kaikilta ulkopuolisista toisin kuin nykyiset pankit, joiden liiketoimintaa haittaavat monenlaiset sääntelyt.

Toiminnan käynnistämiseen etsimme tallettajia verkostomarkkinoinnin avulla. Tallettajien määrän huiman nousun seurauksena valuuttamme arvo nousee pian pilviin ja alussa mukana olevat pääsevät rikastumaan, joten talletukset on tehtävä mahdollisimman pian, jotta suuriin tuottoihin ehtii mukaan.

Jotkut epäilyttävät tahot ovat virheellisesti väittäneet, ettei OneCoinilla olisi mitään tekemistä kryptovaluuttojen kanssa louhintoineen. Tietysti kuka tahansa tunnistaa tällaiset totuudenvastaiset väittämät, koska kryptovaluutta on nimenomaan turvallisempi suljetun koodin toteutuksena, kun yksittäinen yritys voi huolehtia riittävillä voimavaroilla sen suojelemisesta palvelimillaan.

Ismo kirjoitti...

Jep.Jep.

Johan tässä ihan vanhakin on maannut lattialla ja tehnyt itku-potku-naurua. Tämä on loistava thread. Tälläistä ei ole pitkään aikaan ollut muroissa tai edes suoli24ssä. Loistavaa.

Ihan taustaksi en ole Petteri fan boy, mutta minulla oli hänen kirjansa "PC-käyttäjän käsikirja, 1986.", "Kiintolevyn käyttäjän opas, 1987.". Näitä tuli tavattua kun piti ymmärtää DOSsin maailmaa enemmän. Pidin hänen kirjoitustyylistään kirjoissa, mutta jossain vaiheessa meidän suksemme menivät ristiin. Luen kuitenkin silloin tällöin hänen blogiaan. Tällä kertaa nämä kaksi kirjoitusta ja niistä poikineet kommentit ovat aivan huippuja. Kiitos Petteri!

Tapahtunut tähän saakka:
- Petteri kirjoittaa huomioistaan ja sitä voisi kutsua OneCoinGateksi
- Petteri saa vakavan huomautuksen Bulgarista anonyymiltä lakiasioiden johtajalta, jos Petteri ei poista kirjoitusta niin tulee turpa keikka
- OneCoinistit hyökkäävät sankoin anonyymein joukoin Petteriä vastaan, dissaus on valtavaa
- OneCoinistien kirjoitukset ovat pitkiä, pitkiä vuodatuksia ja niitä lukiessa voi tuntea myötähäpeää ihmiskunnan yleistä tyhmyyttä kohtaan
- Petterikään ei ole ihan vastaanottavillimmaan ja laittaa muutaman lakonisen vastauksen ja lisäpyynnön
- OneCoinistit vastaavat ...
- Musnick Hechskec/Mušniçk Hečhʧǩež, Romaniasta tälläkertaa, vastaa pari kertaa ja toivottaa lopuksi että "Torilla tavataan". Ihan oikeasti!!!
- OneCoinistit jatkavat omaa juttuaan ja lähettelevät linkkejä sinne tänne
- samalla tulee esiin että tämän putiikin takana ovat samat vanhat koijarit jotka ovat tehneet rahaa ennenkin, siis itselleen: Sebastin Greenwood, Björn Thomas, Nigel Allan; lisänä tietty Tohtori Bulgaria ja kaverit
- Tohtori Ruja Ignatova/Ружа Игнатова ei olekaan julkaissut kirjoja mitä hän väittää julkaiseensa
- välissä tulee uskovaisten viestintää ...
- sitten: http://www.worldlawdirect.com/forum/internet-hyip-scams/84465-warning-big-scam-onecoin.html
- lisää uskovaisten viestejä ...
- McKinsey.com - Ruja on siellä ollut työssä, Sofian toimipisteessä, tosin tittelillä consultant vielä vuonna 2009, joka on kaukana tittelistä "Associate Principal" , joka hänellä on profiileissa (http://bg.linkedin.com/pub/dr-ruja-ignatova/61/171/744/en)
- Oxford tutkintoa tarkistetaan...

En sitten tuon jälkeen voinut tehdä itselleni mitään vaan jouduin tuon World Wide HQ tsekkaamaan, jonka kerrottiin olevan osoiteessa (löytyy nyt myös sivuilta eilen ei löytynyt) Suite 2B,Mansion House, 143 Main Street, Gibraltar.

Eivät ne HQ:t löydy "suite x/y/z":sta. Herätkää! Verosuunniitelu kyllä tehdään noilla suiteilla mutta sen jälkeen raha siirretään ihan muualla, ei teille. Jep.

Löytyy http://offshoreleaks.icij.org/nodes/234839, lue ne tekstit ennenkuin kirjoitat feedbackiä. Tuo on tunnettu offshore toimisto jossa toimii tällä hetkellä muutamia firmoja joita tarkkaillaan muttei kuitenkaan meidän kyseessä olevaa firmaa. Varo


Kaikkien näiden ranskalaisten viivojen välissä on sitten ollut niin omalla nimellään kirjoittavia selväpäisiä, harvempi omalla nimellään kirjoittava täysi tunkki sekä anonyymejä joiden kirjoituksista haluan erityisesti kiittää. Kiitos.

Minut löytää helposti googlen avulla jos tarpeen on. Ja alla on sposti.


Muutamille anonyymeille antaisin erityismaininnan ja lähettäisin heille vaikka kukkapuskan mutten voi hehän ovat helvetti anonyymejä.


Tää on ihan huippuli thread.

Heips.

Ismo Jokitalo
ijokitalo@iki.fi

Anonyymi kirjoitti...

Selvä huijaus ja pyramidipelihän tuo on. Eipä ole luvattua tv5 ohjelmaakaan kybertaloudesta näkynyt ohjelmatiedoissa:

La 14.3. klo 16.35 5D: Kloonattu koiranpentu

Anonyymi kirjoitti...

"Mielestäni olisi mukavaa, jos Petteri ja muut asiantuntijat voisivat kertoa, että mitä kryptovaluutan louhintaprosessi tarkoittaa..."


Tässä tapauksessa Ignatova tavallaan pyytää rahaa postimerkkeihin, jotta voisi lähettää itselleen kirjeitä.

Bitcoinissa on tarve todistaa muille osapuolille, että tietyt rahansiirrot ovat laillisia (louhiminen). Suljetussa järjestelmässä ei vastaavaa tarvetta ole.

Ismo kirjoitti...

@Anonyymi: täsmälleen oikein. Ja mikä oli fail? Sinun kannnalta?

Anonyymi kirjoitti...

Muistakaapa Onecoinilaiset lähetellä lakimiehiä pikaisesti myös Hesarin toimitukseen, vaikkapa kahville.

"Hurjat tuottolupaukset – 1 500 suomalaista bulgarialais­yhtiön mukaan erikoiseen verkosto­markkinointiin"

http://www.hs.fi/talous/a1424064532422

Drunkfin kirjoitti...

Lumet kun sulaa pääkonttori on taas rekisterikilpien perusteella Keravan levähdyspaikalla

Anonyymi kirjoitti...

Kun näistä pyramidipeleistä on tiedotettu ja varoitettu niin alkupään pelaajia voidaan asettaa syytteeseen koska tämä on aivan selvästi tietoista toimintaa.
Todennäköisesti tämänkin ketjun pyramidihuijausta puolustaneiden toimintaa tullaan vielä tutkimaan ja asettamaan syytteeseen sikäli kuin ovat huijaukseen osallistuneet.

Anonyymi kirjoitti...

Lisää tutkimuksia:

"OneCoin Ltd. ja sen tuotteet ovat sertifioituja ja laillisia. Laillisuus on selvitetty saksalaisen lakitoimiston toimesta"

http://files.onecoin-finland.webnode.fi/200000002-3d93b3e8f9/Legal%20opinion.pdf

Jaa, mikähän tämä tämmöinen lakitoimisto on.

http://www.br-rae.de/doc/impressum/index.html

ALV numero DE 222157356

Pikainen tarkastus http://ec.europa.eu/taxation_customs/vies/vatResponse.html

Ei löydy tietoja, yllätys yllätys , jotain hämärää tässäkin :D

Ismo kirjoitti...

Koko juttu on ihan webbisivuista, videoista yms. lähtien täyttä fuulaa.

Ihan perinteinen kusetus joita nähdään maailmalla useinkin.

Ei kannata tehdä mitää draamaa vaikka OneCoin uskovaiset tulevat vääntämään lopputuloksen suuntaan tai toiseen.

Nimimerkki, nähty on.

Ismo Jokitalo
ijokitalo@iki.fi


Anonyymi kirjoitti...

Dr Rujan meriittejä, täältähän näitä löytyy, jopa kuvat todistuksista. Melkoiset on meriitit.

http://www.onecoin.eu/upload/downloads/OneCoin_The_Owner.pdf

Lähetin Oxfordin todistuksesta kysymyksen Oxfordin yliopistoon, mahtaakohan olla aito vaiko ei :)

Ismo kirjoitti...

> Anonyymi sanoi...
>
> Dr Rujan meriittejä, täältähän näitä löytyy, jopa kuvat todistuksista. Melkoiset on meriitit.
>
> http://www.onecoin.eu/upload/downloads/OneCoin_The_Owner.pdf
>

Toivon että vitsailet ja et ole tosissasi tässä asiassa. Ethän ole tosissasi?


Terveisin

Ismo Jokitalo
ijokitalo@iki.fi



Anonyymi kirjoitti...

Petteri oli ensimmäinen joka nosti asian julkisuuteen.

Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho kertoo, että Poliisihallitus tarkastelee Onecoinia.

"Meillä on jonkinlainen epäily, että se voi olla kielletty pyramidipeli. Mitään varmaa emme uskalla vielä sanoa", Laiho sanoo.

Maajohtajan välittämässä sähköpostissa Ignatova kiistää, että Onecoin olisi huijaus. Maajohtajan mukaan yhtiö vain myy koulutusta.

http://www.hs.fi/talous/a1424064532422?jako=a5f8f573167e09141ad67e683c5af6e9

Anonyymi kirjoitti...

Jeesus on herra, ei raha! Siunausta Petterille ja johdatusta rehellisiin ja oikeisiin toimiin elämässä. Muistakaa, että Jeesus näkee kaiken mitä me teemme, kysymys kuuluukin, kummasta ovesta astumme sisään, taivaan ihanuuden ovesta vai kiirastulen ovesta. Sinunausta ja johdatusta rehelliseen elämään!

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

En hoksannut, että täällä olisi ollut ennestään viittaus Petterin – vielä syyttelevämpään - kirjoitukseen. Kas, kun sen kirjoituksen havaintoja ei ole kukaan kyseenalaistanut.

http://bittimittari.blogspot.fi/2015/02/onecoin-ja-kryptovaluutan-louhinta.html

Tuomas kirjoitti...

Oho. Aika mielisairasta keskustelua. Jaksamista laadukkaalle bloggarille tämänkaltaisen turhuuden keskellä. Nostit esille hyvän aiheen.

Anonyymi kirjoitti...

OneCoin Ltd. ja sen tuotteet ovat sertifioituja ja laillisia. Laillisuus on selvitetty saksalaisen lakitoimiston toimesta

http://files.onecoin-finland.webnode.fi/200000002-3d93b3e8f9/Legal%20opinion.pdf


Raportissahan todetaan vain, että Onecoin kryptovaluutta on laillinen ja mistään muusta ei puhuta mitään eli siis verkoston rakentamisesta ym. Tällä nimenomaan koitetaan saada huomio kiinnittymään ihan johonkin muuhu kuin verkoston rakentamiseen ym. ja kansahan uskoo kun kerran ulkomailla annetaan asialle siunaus ja kotimaan verokarhukaan ei katso pahalla silmällä. Kukaan ei jaksa tarkistella henkilöiden taustoja ja joissain tapauksissa se on jopa mahdotonta. Joku lähetti Oxfordin linkin ja kertoi, että oli tarkistamassa tutkinnon aitoutta mutta taisi olla hieman hätäinen toimissaan kun ei huomannut, että tarkistuksessa vaaditaan tarkistettavan suostumusta ym. dokumentteja. Meinaatko tältä rujalta niitä pyytää?

Itselleni (yritykselleni) Onecoinia kaupiteltiin puhelimitse mutta en tiedä kuinka laajasta toiminnasta tuo yrityksille myynti on. Vakuutteluja oli toiminnan laillisuudesta verohallinnon linkkejä myöten. Joku olisi saattanut haksahtaa tuohon mutta aikaisempi tietämys kryptovaluutoista soitteli hälytyskelloja. Kaikenmaailman pakettien ostoa ja jälleenmyyntikuvioita on vuosien varralle koitettu myydä eikä tämä ole ollut mitenkään poikkeus, koska tapaus on niin selvä pyramidi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, te jeesustelijat ja raamattuun vetoajat. Väärä paikka. Ajattelisitte tekin joskus myös omilla aivoillanne.

Saippuakauppias kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni noista trolleista on itse asiassa sama henkilö. Onkohan Petterillä käytössä IP-osoitetietoja, tai mitään muuta millä noita voisi yksilöidä? Ja koska vastapuolellakin on ollut tapana esittää perusteettomia uhkauksia, jokainen voisi pohtia että onko tuollainen kommentointi esimerkiksi rikolliseksi toiminnaksi luokiteltavaa tietoliikenteen häirintää? ;-)

Kaikenkaikkiaan tätä "keskustelua" on ollut hyvin mielenkiintoista ja viihdyttävää seurata, enkä jaksa tässä enää toistella itsestäänselvyyksiä, jotka varmasti jokaiselle normaalilla moraalilla varustetulle ovat päivänselviä jo heti ensikosketuksesta lähtien, ja lisäksi ne on moneen kertaan jo todistettu useasta eri lähteestä, toisin kuin yksikään onecoinin lupaus tai väite.

Petterille voimia, toivottavasti tämä ei ole aiheuttanut turhaa stressiä sinulle, ja asialla on ollut samanlainen viihdearvo myös siellä paskamyrskyn keskipisteessä kuin täällä sivummalla.

Haluaisin kuitenkin sen verran huomauttaa teille, jotka vertaatte pyramidihuijaukseen sijoittamista lottoamiseen, että Veikkaus Oy:n toiminta on säädeltyä, valvottua, läpinäkyvää, ja "hävityt" rahat päätyvät yleensä suomalaisen taiteen ja urheilun tukemiseen, eivätkä ne tietääkseni valu teille tietymättömille ja ulkomaille. Ja lotossakin aina silloin tällöin joku voittaa, ilman että ketään on houkuteltu mukaan katteettomilla lupauksilla tai lupauksilla siitä että mitä nopeammin ja enemmän sijoitat, sitä enemmän miljoonia saat.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
S kirjoitti...

Konstanzin "Completed PhD"-sivulta löytyy Ruja, siltä osin tausta pitänee siis paikkansa.

http://www.jura.uni-konstanz.de/stadler/forschung/promotionen/abgeschlossene-promotionen/?print=1

-S

Anonyymi kirjoitti...

On tuon Rujan henkilöllisyys varma, samoin kuin tuo vuoden liikenaiseksi valinta viime vuonna Bulgariassa. Ja hän on myös erittäin tunnettu ja arvostettu nainen omassa maassaan. Tämä kaikki kyllä selvisi, kun sai nuo bulgarialaiset kirjaimet käyttöön.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa taustatietoa vuoden Business Nainen Tittelin takaa.

Tapahtuman osti vuonna 2011 tälläinen värikäs henkilö kuin Евгени Минчев , kuuluisuus Bulgariassa
http://www.minchev.com/businesswoman.html

Sai tittelikseen Lordin muutama vuosi sitten, tosin TV reportti epäili, että titteli on ostettu 1000e Bulgarialaiselta titteliyritykseltä :)

"This business is very well developed. They make millions from it," officials said. "

https://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=bg&tl=en&u=http%3A%2F%2Flifestyle.ibox.bg%2Fnews%2Fid_1699820761

Ruja ja Evgeni ovat ainakin liikkuneet samoissa piireissä jonkin aikaa, tässä videota vuodelta 2011, lordin järjestämästä tapahtumasta jossa Ruja mukana

https://www.youtube.com/watch?v=8fk1lCV3p2c

Mielenkiintoista, sangen mielenkiintoista :)

Onekoini forever kirjoitti...

"Mussukan " ja muiden OneCoin kurkojen vastaansanomattomista perusteluista johtuen, päätin ostaa 5ke "paketin", sillä saa jotain tokeneita tjsp, joilla tehdään kuulemma "huomenna" h..tisti hilloo...

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/uusi_virtuaaliraha_onecoin__verkostomarkkinointia_sijoittamista_vai_huijausta/7784668

- Nyt onkin pääpaino vain koulutuksen myyntiähän me :)

- Sitä 5D dokumenttia kybertalous
ei vieläkään näy ohjelmatiedoissa :)

Anonyymi kirjoitti...

"Lisäksi yrityksen päätoimiala ei ole sijoittamiseen, rahoitukseen tai maksuvälineeseen suoraan sidoksissa, vaan se tarjoaa päätuotteenaan koulutusta. Virtuaalivaluuttaa saa toistaiseksi käsiinsä mutkan kautta vain ostamalla netistä koulutuspaketteja, joiden avulla luvataan opettaa taloudesta ja muun muassa virtuaalivaluuttasijoittamisesta. Koulutuspakettien hinnat vaihtelevat sadoista tuhansiin euroihin."

- Kyllähän tuossa varmaan oppii kun häviää rahansa, sinänsä nerokas tapa koulutuksen varjolla
viedään rahat. Mutta näin ne oppirahat tulee maksettua :)

Anonyymi kirjoitti...

Eli ostamalla koulutuspaketteja saat käyttöösi meidän leikkirahaa jolla voit opiskella kybertalouden käsitteitä yms
Eräänlainen demo, siis, oikeastaan.
:)

Pertti Aro-Niemi kirjoitti...

Onko tuo Petteri Järvinen sama henkilö, jonka Hovioikeus tuomitsi markkinointi rikoksesta muutamia vuosia sitten. Onko hän nyt hakemassa uutta tuomiota. Käsitääkseni kaikki hänen sanomansa on hänen kuvitelmaansa ja olettamuksia. Miksi hän on noin kiinnostunut toisten rahoista. Tauastalla saataa olla pelko Onecoinin onnistumisesta.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.talouselama.fi/uutiset/jippiisyyton+petteri+jarvinenhapea+suomelle/a2218395

Anonyymi kirjoitti...

@Pertti Aro-Niemi
Tuskinpa Petteriä pelottaa "Onecoinin onnistuminen".
Itseasiassa hänen sanomansa on mahdollisesti totta, mikäli se näin suuren mylläkän nostattaa.

Kuten monet muutkin, niin minäkin kaipaisin todisteita noista Onecoinin voitoista.

Tosin, sukunimihaulla "Aro-Niemi" ei löydy yhtään tulosta Väestörekisterikeskuksen Väestötietojärjestelmästä,
sekä tekstin heikko laatu antaa erilaisia vaikutteita. Noh, jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä.

Pertti Aro-Niemi kirjoitti...

Sinä anonyymi joka hait nimeäni luultavasti Suomen väestörekisteristä, niin tiedoksi, että katsoppa Ruotsin väestörekisteristä, sieltä löytyy, jos nyt minusta olet niin kiinnostunut. Tarkistin myös tuon Petteri Järvisen saaman tuomion. Ei ole kovinkaan uskottava persoona. Mutta ihmisethän hakee julkisuutta keinolla millä hyvänsä, jotkut jopa anonyyninä niinkuin sinä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Petteri, viikon nauruista. Piti ihan hakea popparit ja juotavaa kaikkia noita erilaisia anonyymejä kommentteja lukiessa :D

Huijaus mikä huijaus. Ei se anonyymien selityksillä ja hypetyksillä siitä muuksi muutu. Toisaalta joku on muistaakseni sanonut, että "on suorastaan rikollista antaa typeryksien pitää rahansa"... Niin, ja eihän sinne Hämeenlinnan pellollekaan koskaan tainnut nousta sitä hienoa kansainvälistä autokauppaa?

Tästä tulee mielenkiintoinen jatkokertomus :)

Anonyymi kirjoitti...

Pertti Aro-Niemi
Kiitos vihjeestä. Asun Ruotsissa.
Katsoin www.hitta.se ei tunne yhtään Pertti Aro-Niemi
ratsit.se sama tulos.
Myös verohallinto, sama tulos.
Väestörekisteri sama tulos.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä se kirjoitetaan ruotsiksi Bert Årå-Niemi? :)

Anonyymi kirjoitti...

Minua vähän ihmetyttää että Saksan yritysrekisteristä https://www.handelsregister.de/ ei löydy merkintää OneCoinin käyttämästä saksalaista lakitoimistosta (Breidenbach Rechtsanwälte) . Kai tällekin jokin looginen selitys löytyy :D

Anonyymi kirjoitti...


Löytyykö sieltä muita Saksalaisia lakitoimistoja? :-)

Anonyymi kirjoitti...

Löytyy :)

"The maximum number of 200 hits has been exceeded" hakusanalla Rechtsanwälte

Anonyymi kirjoitti...

Uskoisitko tälle poppoolle rahasi: http://www.onecoin.eu//img/photos/x_71193_6.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Selvästi Bulgarialaisia. Huomaa pixeleistä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on viihdyttävää luettavaa. Tämä antoi potkua pistää paketti tulille. voitto mahdollisuus fifty fifty. Tää kortti täytyy katsoa nyt ihan vaan jo uteliaisuudesta.
Mielestäni petterin ja sebastianin pitäs kuule laittaa ihan oma virtuaaliraha pystyyn, kun nuinkin päteviä kavereita väittävät olevan. mistäkähän pojat saisivat alkupääoman varmaan kävisivät ihan pankista hakemassa lainaa etteivät vaan tee pyrämiidihuijausta :D Niille joka huutelee muistakaa teitä on varoitettu muistakaa myös te teille on annettu mahdollisuus. Hyvää illan jatkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus Wikipediasta Bulgarian sivulta:
"Bulgaria on EU:n köyhin maa, ja sen bruttokansantuote henkeä kohti on vain runsas kolmannes EU:n keskiarvosta."

Hienoa että siellä lyöty terävät päät yhteen ja innovoidaan varallisuutta koko EU:n hyödyksi!

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa googlata esim bitcoin huijaus...ihan samat tarinat löytyy lukuisista keskusteluista ja syytökset pyramiidihuijauksista. Ihmettelen miten täällä One Coinin kimppuun hyökänneet tahot ja henkilöt ovat unohtaneet kahden ja kolmen vuoden takaiset kirjoitukset joissa bitcoinia syytettiin pyramiidihuijaukseksi. Ne jutut on edelleen luettavissa tuolla haulla googlesta.

Totuus on että ei ole bitcoinit olleet pyramiidihuijausta vaan verottajakin on ne jo ottanut ohjeisiin eikä ole One Coinikaan. Jälkimmäinen vaan tulee tekemään siitä käytettävämmän ja turvallisemman vaihtoehdon
digitaalisten valuuttojen kilpakentällä.

taavettinen kirjoitti...

Totuus on että ei ole bitcoinit olleet pyramiidihuijausta vaan verottajakin on ne jo ottanut ohjeisiin eikä ole One Coinikaan.

Niin, niin pakkohan sen on olla laillista kun kerran verottajakin on antanut sille hyväksyntänsä. Kuten aiemmassa viestissä mainitsin niin tämä on jo tuttua aivopesua. Verottajan ohjeistus pätee kyllä sellaisiin valuuttoihin joiden toimintatapa on jotain muuta kuin onecoinissa. Eikä nyt valuutan laillisuutta ollenkaan kyseenalaistettu vaan sitä miten sitä on mahdollista hankkia. Jos myydään rahalla jotain utopiaa, kuten onecoinin tapauksessa, niin silloin ollaan siellä pyramidipelin puolella.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä Rujat ja Musnikit ovat sentään hoksanneet, ettei kylmällä asvaltilla kyykkiminen ole miellyttävää rehankeruuta. Ovat siis keksineet itselleen mukavamman kusetusmenetelmän. Tuliko muille tuosta Bulgarian "lordista" mieleen eräs Juvonen?

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki täällä olevat onecoin-puolustuspuheet ovat vain sanahelinää. Petteri on esittänyt mainiosti perustavaa laatua olevan faktan siitä, miksi kyse on yksiselitteisesti huijauksesta. Kirjoitus löytyy täältä:

http://bittimittari.blogspot.fi/2015/02/onecoin-ja-kryptovaluutan-louhinta.html

Miksi onecoinilaiset eivät ota kantaa siihen kirjoitukseen? Käsittämätöntä naiiviutta, jos joku vilpittömästi uskoo tähän huijaukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti Pertti Aro- Niemen pitäisi hovioikeuden sijaan lukena korkeimman oikeuden tuomiota.

Jokohan on louhittu 12 miljoonaa onecoinia. Onhan tuo aika nopea louhinta vauhti 2 viikkoa ja 8 miljoonaa. Mitenköhän jokainen coin sitten auditoidaan? Kysehän ei taida olla mistään konkreettisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Näin se on! Kaikki täällä palstalla on yhtä huijausta.

Anonyymi kirjoitti...

Maajohtajan avulla minustakin tulee vielä rikas, sitten teitä vituttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Bitcoin on ollut omistajilleen erittäin tuottoisa sijoitus. Parhaimmillaan bittirahan arvo on noussut 80-kertaiseksi. Tämä tarkoittaa, että suuromistajista on tullut kertaheitolla miljonäärejä.
F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen pitää ilmiötä kiinnostavana. Samalla siihen liittyy turvallisuusriskejä.
- Suuren arvonnousun takia bitcoin on noussut verkkorikollisten suosioon.
Teoriassa bitcoinien haltijan virtuaalinen varallisuus voidaan viedä varastamalla koneelta yksi tiedosto, wallet.dat. Käytännössä ainakin suuret omistukset ovat salauksien ja varmuuskopioiden takana, joten varastaminen on vaikeampaa.
"Louhinta" kiinnostaa huijareita
Bitcoinien määrä on rajattu ja niiden arvo määritellään omassa kaupankäyntipaikassa. Bitcoinien määrää kasvatetaan ns. louhinnalla. Matemaattinen algoritmi jakaa ilmaiseksi uusia bitcoineja niille käyttäjille, jotka osallistuvat louhintaan.
Louhinnalla tarkoitetaan rahasiirtojen vahvistamista. Koska bitcoinien siirtäminen tapahtuu ilman välikäsiä toisin kuin normaalivaluutoissa, siirrot vaativat muunlaisen varmistuksen.
Varmistus tapahtuu ""louhijoiden" koneilla siten, että ne suorittavat monimutkaisia laskutoimituksia. Rahasiirto täytyy varmistaa seitsemällä eri tietokoneella, jotta se hyväksytään. Tästä kiitokseksi matemaattinen algoritmi arpoo louhijoille bitcoineja.
- Jos käyttäjällä on paljon louhintaan valjastettuja koneita tai vaikka yksi supertietokone, hän saa palkinnoksi paljon bitcoineja. Nämä koneet kiinnostavat luonnollisesti huijareita.
"Ei mitään turvaa"
Hyppösen mukaan koneellaan bitcoineja säilyttävällä ei ole mitään turvaa omaisuudestaan. Täysin turvallista säilytystapaa ei ole, vaikka irti internetistä kytketty tietokone on lähellä sellaista.
- Varastettujen bitcoinien käyttäminen voi kuitenkin olla hankalaa. Alkuperäinen omistaja näkee, milloin bitcoinit on käytetty ja mikä käyttäjätunnus on sen takana.
Hyppösen mukaan bitcoin-lompakko kannattaa poistaa tietokoneelta ja laittaa salattuun tiedostoon. Sen jälkeen on syytä ottaa kopio cd-levystä ja viedä se pankin holviin.
Litecoin nousussa
Bitcoinin vanavedessä on synnytetty kilpailevia bittirahoja. Yksi niistä on Litecoin, jonka arvonnousu on ollut vielä Bitcoinia maltillisempaa. Hyppösen mukaan bittirahojen suurin ongelma liittyy tällä hetkellä niiden vähäiseen käyttöön.
Suomessa bitcoineilla voi maksaa vain yksittäisissä kauppapaikoissa.
- Bitcoineja ostavat eivät käytä niitä vaan säilyttävät arvonnousun toivossa. Uskon, että jokin digitaalinen raha tulee olemaan vielä iso juttu. En ole vakuuttunut, että se on bitcoin.

Anonyymi kirjoitti...

Ruja Ignatova is a graduate of law and economics at Oxford and operates a successful
international business related with investment and financial services. By 2010, she works in
several large international companies as “McKinsey” (leader in consulting services) and similar
others.
During her working period in the company she works not only for Deutsche Bank, Allianz,
Russian and Romanian banks, but for Cibank as well.
In 2010 Ignatova founded her first own investment company. She is constantly traveling and
divides her time between Sofia, Frankfurt, Hong Kong and Dubai.

Ruja Ignatova
- Do you have a new business projects and plans?
- In the last year I have focused on a number of new financial and investment projects related to
virtual currencies and investment gold. A few months ago I published a finance textbook in
Chinese. The opening of our office in Dubai is next.
- You mentioned that you have published a book in Chinese, can you tell us a bit more
about it?
- The book I have written came out a few months ago. It is mainly on Finance and Personal
Development and it si called “Learning for profit”. It is a part of the virtual e-currency
university. This is not just any book, but a special textbook that provides training in finances for
virtual universities in China.
These courses are for members invited to participate in personal development and training for
management of their wealth i.e. their finances. The courses focus on the development of generic
skills in personal financial freedom and development. This institutional approach creates a
learning environment rich in context and relevance to real life situations. Also, the University
offers an educational platform which includes online courses for individual participants.
The courses are there to facilitate training in personal development and the creation of financial
wealth. We present a society of people who aspire to become successful business people to fulfill
their dreams, to have financial freedom and live the best life possible. This also includes the elearning
on three levels and with it they get the book which is the training itself.
- Your education is acquired at Oxford, how does it help you in making decisions and
carrying out important business decisions?
- The combination of skills such as logical thinking and economic education is successfully
applicable in business and my overall investment policy. The standard of education at Oxford is
extremely high. This is perhaps the most prestigious university in the world and the connections
that are created there remain strong for a lifetime.

Anonyymi kirjoitti...

Johtava tohtorimme on itse todistanut, että tulevaisuuden valuutta OneCoin on parhaiten turvassa hänen hallussaan olevilla bulgarialaisilla palvelimilla. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista kun täältä poistetaan tietoa Ruja Ignatovasta, jonka joku palstakirjoittaja oli laittanut tänne palstalle tänään iltapäivällä. Mitäs filunkiä täällä oikein touhutaan, kun ei paikkansa pitävät tiedot pysy täällä palstalla? Tämähän näyttää olevan varsinainen koijareiden palsta!

Anonyymi kirjoitti...

FBI:llahan on "turvassa" iso kasa rikollisten suosimaa Bitcoin valuuttaa. USA:n banksterithan siellä siis touhuaa Bitcoinin takana. Taitaa olla banksterit itse kehitelleet koko Bitcoinin, sen takia sen liikkeelle laskijakin on mysteeri. Sehän on juuri sen banksteri porukan tavaramerkki, suuret mysteerit jota Bitcoinikin edustaa. Ja Bitcoin uskovaiset ovat nielaisseet syötin. No sattuuhan sitä paremmissakin piireissä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mielenkiintoista kun täältä poistetaan tietoa Ruja Ignatovasta, jonka joku palstakirjoittaja oli laittanut tänne palstalle tänään iltapäivällä.

Olen ylläpitäjänä poistanut muutamia Raamattuun perustuvia viestejä asiattomina. Kirjoittajat ovat itse saattaneet poistaa omia viestejään.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kai minä itse tietäisin, jos olisin poistanut oman kirjoitukseni täältä palstalta koskien Ruja Ignatovaa eli sinähän valehtelet Petteri ihan tosissaan. Vai tällainen "totuuden" palsta tämä on.

Anonyymi kirjoitti...

Kerrohan nyt arvostettu tietokirjailija, että kuka on toimeksiantajasi tälle tihutyölle mitä olet touhunnut?

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on Petteri sinun motiivi lähteä syyttämään laillista yritystä huijaukseksi?
Et ole edes viitsinyt ottaa selvää asioista luulisi sinunkin kaltaisen kaverin jo se tietävän. Faktoja tuskin mistään blogi sivuilta saat turhaan sä täällä niitä rutiset ota yritykseen yhteyttä. Joo lakia en kaikilta pykäliltä ymmärrä ,joten kunnianloukkausta yritystä kohtaa ei voi tehdä joo-o, mutta entäpä tahallinen liike toiminnan häirintä. Mielestäni parhaan kuvan toiminnasta saat kun ostat paketin ja ryhdyt mukaan :)Se on totta kaikki sijoius toiminta on riski bisnestä. Jokainen tekee onman päätösen lähteekö mukaan vai ei. Kommenttisi parhaillaan viedään toistenkin rahat ei pidä paikkaansa. Kyllä minä ihan itse olen paikkani maksanut ja jos turpaan tulee niin sit tulee en tule teitä syyttämään, mutta entäpä nämä ihmiset jotka olisi ollut mukaan tulossa sitten teikäläinen latoo päin naamaan tää on selvää huijausta siinä vaiheessa tulisi mieli tulla vetää sua lättyyn kun levittelet valheellista tietoa. Itse tiedän ,mitkä riskit olen ottanut!!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minä makeasti nauroin kun WinCapita otti ja romahti ja yhtä makeat naurut näyttäisi olevan tiedossa OneCoininkin kanssa.

Muuten olen sitä mieltä että tyhmien ei kuulu saada pitää rahojaan, joten ihan vapaasti saatte ostaa koulutuspakettaja ja bulgarialaisesta ilmasta lyötyjä kolikoita.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri kyllä itse tietää mitä peliä hän on pelaamassa ja kantaa siitä myös itse vastuun sekä seuraukset. Toivon ainakin itse hartaasti, että voit Petteri nukkua yösi mielenrauha sydämessäsi omien (toivottavasti rehellisten touhujesi) jälkeen, muuten sinulla voi olla tiedossa hikisiä öitä.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä anonyymit uhkailee ja haukkuu Petteriä vaikka hän varsin analyyttisesti avaa ongelmakohtia. Onecoinistit, hyvä teille. Vielä parempi jos avaisitte noita ongelmakohtia Petterin mustamaalausyrityksien sijaan teidän näkökulmasta.

Anonyymi kirjoitti...

Olen sen verta sekopää ja tyhmä, että joudun ostamaan yhtiön kaikkein kalleimman koulutuspaketin, jotta tyhmänä opin kuinka tyhmästäkin voi tulla miljuunääri :)

sanon nyt sen teille suoraan se kaikkein halvin satasen koulutuspaketti ei takaa rikastumista, siksi itsekin ostin sen parhaimman viidentonnin Tycoon Trader koulutuspaketin, koska oikeesti bemarit kiinnostaa

Anonyymi kirjoitti...

VAkuutuin juuri siitä viidentonnin paketista kun konsultoin Musnick Hechskecin kanssa. Musnick on todella pätevä kaveri ja osaa asiansa, siksi luotan häneen. uskoni maajohtajaan on myös vankkumaton.

Anonyymi kirjoitti...

Kysykää yhtiöltä, jos ette ymmärrä. he kyllä antvat oikeat tiedot teille.

Anonyymi kirjoitti...

Ihminen on aina itse kaikista kovin pyöveli itsellensä silloin, kun hän ymmärtää tehneensä epärehellisiä ja paskamaisia asioita toisille kulkijoille.

Junnu kirjoitti...

Tässäkö uusi pyramidihuijaus!

Miksi Bitcoin kauppias (Sebastian Mäki) puolustele bitcoinia. Asiantuntijoiden mukaa näyttää olevan samassa veneessä Onecoinin kanssa!

http://www.uusisuomi.fi/raha/67231-tassako-uusi-pyramidihuijaus-miksi-kukaan-loisi-jarkevaa-virtuaalivaluuttaa

Anonyymi kirjoitti...

maajohtajan neuvoin eteenpäin rikkauden polulla

Junnu kirjoitti...

Voiko tietokirjailija tai bitcoin kauppias ottaa kantaa seuraavaan juttuun? Avaisi vähän tätä bitcoin-onecoin välistä keskustelua myös maallikolle.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=3145

Anonyymi kirjoitti...

voisiko yhtiö ottaa kantaa seuraavaan pyramidihuijaukseen?

WARNING BIG SCAM ONECOIN
http://www.worldlawdirect.com/forum/internet-hyip-scams/84465-warning-big-scam-onecoin.html

Anonyymi kirjoitti...

Ja sinä satusetä uskoisit yhtiön antaman vastauksen, taidat olla ihan pöljä:)

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 661   Uudempi› Uusin»