perjantai 28. marraskuuta 2014

Youtube opetuksessa - missä ongelma?

Yksi tekijänoikeusaloitteen argumenteista oli halu sallia Youtube-videoiden käyttö luokassa. Tarkkaan ottaen aloitteen tekstissä ei sanottu ihan niin, mutta tällainen vaikutelma monelle jäi asiasta. Esimerkiksi Elina Lepomäki kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, että tiukan tulkinnan mukaan opettaja rikkoo tekijänoikeuslakia näyttäessään videoita Youtubesta.

Olen yrittänyt selvittää perusteluita näin tiukalle tulkinnalle, mutta turhaan. Youtuben käyttämisestä opetuksessa ei ole tehty ongelmaa missään muualla kuin Suomessa. Muissa EU-maissa, joiden tekijänoikeuslait noudattavat samaa direktiiviä kuin omamme, käyttöä pidetään sallittuna. Ainoat ongelmat liittyvät koulujen palomuureihin, joissa Youtube on saatettu estää, sekä videon alle jätettyihin asiattomiin kommentteihin.

Youtube itse ei rajoita videoidensa käyttöä opetuksessa, pikemminkin päinvastoin. Miksi siis suomalaisten koulujen tai opettajien pitäisi tehdä niin?

Nähdäkseni suomalainen opettaja voi käyttää Youtube-videoita omassa työssään. Varmuuden vuoksi kannattaa katsoa video etukäteen ja lukea tekijän itsensä mahdollisesti asettamat käyttörajoitukset. Ja tietenkään ei pidä näyttää videoita, jotka rikkovat selvästi jonkun tekijänoikeuksia.

Mikä sitten on "selvästi" oikeuksia rikkovaa sisältöä? Sanoisin, että jos ei opettaja sitä itse tunnista, luvattomuus ei ole riittävän selvää. Lähtökohta on, että aineisto on Youtubessa laillisesti, eikä opettajan tarvitse tehdä kohtuutonta työtä oikeuksien selvittämiseksi. Normaalin maalaisjärjen, elämänkokemuksen ja opettajantoimesta kertyneen ammattitaidon pitää riittää.

Joten vaikka tekijänoikeusaloite ei mennytkään läpi, kannattaa hyödyntää Youtuben mainioita opetusvideoita. Niistä on iloa myös kokeisiin valmistautuvalle opiskelijalle. Tarjolla on mm. lukuisia matematiikkaan ja fysiikkaan liittyviä toisten opettajien omatekoisia videoita, joista voi olla paljon hyötyä.

Matematiikan opetusvideot ovat hyvä apu omatoimiseen harjoitteluun ennen kokeita.

9 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Suomessa on paljon ihmisiä, joille elämän tarkoitus on olla luokan kuuden tähden mallioppilas, varmuuden vuoksi vähän ylikin. Ikävä kyllä heitä on myös säätämässä lakejamme.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.opettajantekijanoikeus.fi/2011/10/youtuben-kayttooikeudet-koulussa/

Ainakin väittää, että "Opetuksen esitysoikeuteen kun eivät kuulu ”elokuvateokset”." ja "Useimmat lakimiehet tuntuvat olevan sitä mieltä, että mikä tahansa valvontakameran videotallennetta luovempi tuotos ylittää teoskynnyksen ja että ”elokuvateos” tarkoittaa kaikkea teoskynnyksen ylittävää videoaineistoa."

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mielestäni opettajan ei tarvitse olla juristi. Jos käyttö ei ole selvästi tekijänoikeuslain vastaista, en näe siinä ongelmaa.

Elokuvateoksen käsite pitäisi mielestäni tulkita suppeasti, ei laajentavasti. Pykälä on kirjoitettu aikana, jolloin Youtubea tai henkilöiden itse tuottamia videoita ei ollut. Ilmeisesti "lakimiehet" viittaa tässä tekijänoikeusjärjestöihin, joiden oman edun mukaista laajentava tulkinta olisi. Maalaisjärki, kohtuus ja yleiset oikeusperiaatteet sanovat kuitenkin toista.

Toivottavasti kukaan opettaja ei anna työnsä kärsiä tällaisten vuoksi eikä jätä videoita käyttämättä vain "varmuuden vuoksi".

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri Tietojeni perusteella jos videossa ei ole Crative Commons -lisenssiä niin kukaan ei ota riskiä.

Asia on toki tiedostettu, mutta vastaukset kysytään ja saadaan etujärjestöiltä, joidenka vastaukset eivät yleensä rohkaise materiaalin käyttämiseen. Opettajat ovat lainkuuliaiasia, ehkä liiaksakin.


Toisaalta meillä on myös paljon tietotekniikkaa vajaakäytöllä oppilaitoksissa. Syynä on, että tietotekniikka ei itsessään saa aikaiseksi padagogosia muutoksia.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan varmasti esim. matematiikan opettajat tuntevat pelkoa video-opetuksen suhteen, kun oppilaat varsin helposti voivat kelata videon siihen paikkaan, mistä ei opetus mennyt perille 1. kerralla.


Anonyymi kirjoitti...

Täällä ainakin ilmoittautuu yksi opettaja, joka ei uskalla käyttää Youtube-videoita opetuksessaan juurikin oikeustoimien pelkojen takia. Jos Suomessa on mahdollista, että ilman sanktioita voi tekijänoikeusmafia takavarikoida 9-vuotiaalta pikkutytöltä tietokoneen, niin silloin minutkin voidaan vetää vastuuseen ilman mahdollisuutta vedota kohtaan "en tiennyt" tai "en ole lakimies".

Siksi on paree, ettei käytä mitään muuta kuin oppikirjoja ja itse tekemäänsä materiaalia tai Creative Commons-lisenssillä varustettuja juttuja.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri valmistuneena matematiikan opettajana tulee mieleen pari asiaa.
Ensinnäkin videoita karsastetaan yleisestikin opetuksessa. Koska, jos asian voi tehdä videolla, voi sen tehdä myös itse.

Ehkä ennemminkin opettajat saattavat itse ottaa oppia videoista.
Ei varmasti haittaisi, jos opettajat kertoisivat oppilaille, että juutuubissa on paljon hyviä videoita, joita voi käyttää apuna.

Mutta siitä päästäänkin sitten videoiden ja netin varsinaiseen ongelmaan, josta Petteri itsekin on varmasti kirjoittanut: netti on täynnä väärää tietoa.

Opettajaopiskelijat käyttävät paljon nettiä tiedonhakuun ja ainakin luonnontieteiden puolella pitää olla todella tarkkana siinä, että tieto on oikein. Matematiikan ja fyysikan laskuissa ei riitä, että lasketaan oikein, jos matkalla tehdään puutteellista matematiikkaa. Ja sitä noissa videoissa valitettavasti aika paljon on. Kuinka monessa videossa esimerkiksi yhtälöä ratkaistaessa merkitään jakolaskussa, että jakaja ei saa olla nolla? Hyvissä onneksi.

Oppilaat myös itse osaavat syyttää opettajaa, jos opettajan suosittelemassa videossa on virhe.
Virheellistä tietoa löytyy myös ihan suomeksi. Olipas eräänkin suomalaisen yliopiston virallisella kemianopetusvideolla niin räkeitä virheitä, että käytimme niitä esimerkkinä oppitunnilla netin väärästä tiedosta.

Käytännössä opettajan pitäisi siis katsoa jokainen video itse etukäteen, jotta sitä uskaltaa oppilaille suositella.

Totta kai voi sanoa, että katsokaa omalla vastuulla, mutta jotenkin siitä silloin katoaa vain koko idea.

Ja se on ihan totta, että jos opettaja voi näyttää videon tunnilla, voisi hän myös itse näyttää saman asian ilman videota, jos vain välineet löytyvät (fysiikka/kemia). Matikassa se onnistuu aina. Ja jos videossa on jokin kohta, mitä oppilaat eivät ymmärrä, joutuu opettaja kuitenkin laskemaan laskun itse taululla.

Joten asia ei ihan niin yksinkertainen ole kuin aluksi voisi kuvitella. :)

Ja ei noista esitysoikeuksista meidän koulussa kukaan opettaja välittänyt. :) Joten siinä ei ole syy.

Jos joku perustaisi nettisivuston, jossa on varmistettu, että videoissa olevat laskut ja faktat ovat 100% oikein, niin se olisi varmasti hyvä apuväline opettajille.

Itse katselen kyllä paljon juutuubivideoita liittyen matematiikkaan ja numberphileä olen suositellut kyllä kaikille seurattavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Vastauksena edelliselle anonyymille totean, että mikäli kemian tai fysiikan oppilastöitä tai demonstraatioita olisi tarkoitus korvata videiolla, itse en videoita näyttäisi. Pidän oppilaiden oppilaiden kokemuksia kokeellisesta työskentelystä tärkeämpänä kuin töiden täydellistä onnistumista. Työt voin näyttää videolla, jos joitakin tarvikkeita ei ole saatavilla tai työn onnistuminen on erittäin epävarmaa ja haluan jokaisen oppilaan näkevän työstä onnistuneen suorituksen.

Mielestäni videoiden sisältämä väärätieto ei ole ongelma opettajan tunneilla käyttämissä videoissa, sillä tuntinsa valmisteleva opettaja uskoakseni varmistaa esittämiensä videoiden sisällön oikeellisuuden siinä missä kirjojen ja muistiinpanojenkin. Toisaalta opettaja voi pienemmät virheet korjata, onhan hän alansa asiantuntija. Tämä taas kasvattaa oppilaistamme kriittisiä nuoria.

Jos opettaja aikoo teorian/esimerkit jatkuvasti suorittaa videoita näytellen, on tämä mielestäni ulkoistettava oppilaiden kotitehtäväksi flipped classroom -periaatteen mukaan, jolloin tunneilla voidaan keskittyä asian tekemiseen. Tällä voidaan myös tavoitella oppilaiden omatoimisuuden kasvattamista, jolloin kyvykkäämmät ja ahkerammat opiskelijat voivat käydä asioita omaan tahtiin ja opettaja voi keskittyä enemmän tukea tarvitsevien tukemiseen.

Kello soi ja tunnille kiirehdittävä... Niitä heikkoja tukemaan ja nohevia kannustamaan...

Petteri Järvinen kirjoitti...

Opettajan kannattaisi perehtyä asian taustoihin. "Jos Suomessa on mahdollista, että ilman sanktioita voi tekijänoikeusmafia takavarikoida 9-vuotiaalta pikkutytöltä tietokoneen"

Tekijänoikeusmafia ei takavarikoinut mitään, vaan poliisi kävi hakemassa koneen tutkittavaksi. Se oli ainoa keino selvittää, olivatko TTVK:n väitteet Chisun musiikin laittomasta jakamisesta tosia vai valheita.

Jostain syystä juttua ei katsottu loppuun asti vaan osapuolet sopivat asian. Siitä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä.